Täydelliset blogit pelottaa hieman ja joulun henki on taatusti käynyt meillä!

Enpä olisi voinut kuvitella sateesta näin ilahtuvan, mutta vaikka ukkonen tulitti taivaalta hurjia soundejaan oli aivan pakko mennä sateeseen seisomaan. Ihana fiilis ja miten happirikas ilma, ei vitsi mikä mummo minusta on tullutkin. 

Kolmeen yöhön ei ole tullut uni linssiin, koska ollut niin turkasen kuuma. Kolmelta yöllä olen katsellut Netflixistä vielä ”Orange is the new black” sarjaa ja unettomuutta on edesauttanut sängyn valtaus eläinten ja lasten tahoilta.
Olen ihan umpiunessa.
Ei parane käydä vessassa, koska äidin tila heti kaapataan!
Mies meni eilen mökille yöksi ja pikku pirpanan maailman valloitus alkoi heti. Isin tavarat kaikkosivat kaikki yöpöydältä ja Littles Pet shop maailma asettui pöydälle, kuin olisi aina ollut siinä.
Isin kamat sai häipyä tieltä.
Tänään perheemme isommat lapsetkin tulivat yökylään ja toivottu sade taisi lapsettaa koko pesueen, koska äsken täällä oli armoton vesisota. Puutarhaletkun sadetellessa vettä peräti sisälle, meinasin vetää armottomat lipat lattian ollessa litimärkä. 
Sellainen vesisota
Ruuaksi tänään en hitsi vieköön saanut himoamaani kinkkua vaan grillattiin hampurilaisia, joista tietenkään en ottanut kuvaa vaan ahneuksissani söin. Jouluna sitä sentään ymmärtää kinkkunsa kuvata. Tästä tuli mieleen sellainen ahdistava ajatuskin, että pitääkö vaikkapa kaikki ruokansa kuvata ja  blogata. Kukaan ei saisi pöydässä syödä, ennen kuin olen ehtinyt aterian kuvata ja mahdollisesti vielä sommitella servetit ojoon ja kiillottanut aterimet. Tai ainakin ruokani ehtisi jäähtyä ja muut söisivät ensin.
 Menee liian hankalaksi meikäläiselle, elämäni ei ole blogi. Eli pikemminkin nämä aihealueet syntyy sattumalta, eikä niin, että niitä synnytetetään. Silti rakastan ruokablogeja, joissa käytetty taikatemppuja, vaikka maalattu vihanneksia tai töräytetty salaatinlehtiin kastehelmiä vedellä, salaatin näyttäessä juuri pestyltä ja rouskuvalta. Tai kosmetikkablogia, jossa meikkien sekaan siroteltu ruusunlehtiä ja muuta mukavaa, niitä kuvia katson hartaudella ja nautinnolla. Sisustusblogit, joissa aina siistiä, listat ei repsota, matoissa ei koiran tassun jälkiä, kaapinovet puhtaita lasten sormien jäljistä. Ihanaa, nämä blogit antavat minulle toivoa paremmasta, mutta myös syyllisyydentunnetta repsotuksesta. 
Ulkotakka on aika kiva.
Huomasin tänään, että Indiedaysillä oli työpaikkailmoitus, bloggari Lahdesta ymmärtääkseni haki ammattilaisvalokuvaajaa, joka kuvaa päivan asun muutaman kerran kuukaudessa tai jotain. Ihailen aivan mielettömästi täydellisiä blogeja ja täydellisiä kuvia on upeaa katsella, mutta ahdistaa hirmuisesti ammattimaisuus ja se että blogeista katoaa kohta blogin henki. Blogeista tulee kuin aikakauslehtiä tai muotikatalogeja, viilattuja ja teollisia?  Minä kun tykkään rouheista blogeista, ihan kai siksi etten itse osaa olla pikkutarkka ja kyllä vaan sellainen elämänmakuinen blogi tuo sen tunteen ihmisestä siellä blogin takana ja antaa pienen mikrosirun kyseisen ihmisen lämmöstä ja sielusta. 
Nyt kai sitten arvostelen, edistyneet blogithan ovat nykyaikaa ja minä olen tälläinen perässä laahaava brontosaurus, joka takkuaa ja opettelee ja yrittää ottaa kauniita kuvia, kaiketi siinä onnistumatta. Hieman pelottaa blogien suuntautuminen kohti suurta täydellisyyttä, siinä jotenkin vertauskohdallisesti omat heikkoudet ja viat korostuu. Ja kenties omasta blogista tulee nolo kyhäelmä. 
Kai jälleen kerran kaikki nämä mietteet johtuvat siitä, että haen vielä omaa suuntaa ja omaa paikkaa blogimaailmassa. Haluaisin blogini olevan täydellinen, mutta kun en osaa, en jaksa, on muutakin tekemistä kasakaupalla. Näillä mennään ja jatketaan ilolla tätä hommaa. Ei parane lukea ammattilaisblogeja, jos pää ei kestä, hih. Tätä blogia aloitellessani en osannut edes uumoilla minkälaisia itsetarkasteluja bloginkin ympärillä joutuu pyörittelemään. Ja miksi himskatissa itseään vieläkin vertailee muihin ja muiden juttuihin, kun täällä maailmassa on vain yksi ainutlaatuinen minä. Elämä ja kaiketi tämä blogin pito on jännittävä matka ja ilolla tässä matkaan nyt mukana. 
Pihan kasvitkin nauttii sateesta. 
Täällä nyt sateen jäljiltä lämmitellään ja ulkotakassa poltetaan risuja. Ei ole pahemmin takan loimulle ollut käyttöä tänä kesänä, kuumotukset ja löylyt puskeneet ihan omasta takaa. 
Lopuksi kevennys, tänään tein Latvian pannukakkuja, niistäkään en ymmärtänyt ottaa kuvia, mutta resepti tulee tässä,  siis summittainen resepti.
Puoli litraa piimää
Puoli teelusikkaa suolaa, käytin merisuolaa
Kaksi teelusikkaa soodaa
Kaksi teelusikkaa vaniljasokeria
Ja apua vehnäjauhoja sen verran, että taikina ei ole juoksevaa vaan sellaista mukavan paksua, notkeaa mutta ei tymäkkää. Tästä voisin joskus tehdä oman postauksen, koska tämän ihanan herkun jaan ilomielin kaikille. Näissä ei voi ikinä epäonnistua. 
Voita ja öljyä pannulle ja ruokalusikalla annostelen pikkulättyjä, jotka paistuvat sellaisella vauhdilla, että hyvä kun ehdit käännellä ja sooda tekee pannukakuista pulleita ja kuohkeita.
Tänään tarjottiin mansikkahillolla ja vaniljakermavaahdolla. Reseptien salat opetti lastenhoitajamme Latviasta, ihana Rita. <3
p.s. Sofia 8-vuotta sanoi, että tänään tekee joululahjalistan joulupukille. Olen turkasen varma, etten ole puhunut pihaustakaan joulukinkkuhimosta saatikka muustakaan jouluun liittyvästä. Tämä on taikaa, joulun henki on kaiketi vahingossa käväissyt meillä. 


18 thoughts on “Täydelliset blogit pelottaa hieman ja joulun henki on taatusti käynyt meillä!”

  • Ihana rötköttäjä tuolla sängyssä! Ja nimenomaan kisuli. 🙂
    Kamala kissakuume vaivaa meitä, mutta ei vielä mahdollista ottaa kissanpentua.

    älä muuta virka. Ammattiblogi tai joku yliluonnollisen viimeisen päälle oleva blogi on jotain niin käsittämätöntä minustakin. antaako se rentoutumispaikan itselle? Kun on pakko olla lähes täydellinen? Pitää muistaa blogata viimeisimmät trendit, olla vimpan päälle täydellinen kampaus, ammattikuvaajat, merkkifarkut jalassa, muttei samat kuin sen kerran… No, jokainen tavallaan ja jos se tekee onnelliseksi, ihan vapaasti. Minun ajatusmaailmani on kaukana siitä ryhmittymästä ja käännyn mutkasta vasempaan. Mielummin rentoa meininkiä verkkareissa, vapautta ostaa lancomea tai lumenea, rehellistä elämää ryppyineen ja makkaroineen sekä alennuspizzoineen. Sitä, että aamulla hiukset vaan seisoo päässä järjen kanssa, illalla väsyneenä ei seiso mikään enää. Kertooko se sitten sen, etten ole siksi suosittu? Eihän minulla on kymmeniätuhansia faneja. En ole ihannekuva. Olen tavallinen nainen jostain päin tavislandiaa. Hmm.. Ihan sama. Olen onnellinen näin. vapaana pakotteista.
    Tykkään lukea blogiasi, koska täällä ei tarvitse esittää parempaa ja silti koen, että olet hieno ihminen! Ihailen blogisi asennetta ja viihdyttävyyttä.

    • Kissat on kyllä minun juttu, tuntuu etten voi elää ilman kissan kehräystä. Kai johtuu siitä, kun muutin kotoa otin kissan ja kissa Minja nimeltään, piti seuraa, oli lohtuna ja ilona yksinäisinä, surullisin ja iloisina hetkinä. Eli toivottavast tekin sitten joskus oman kisulin otatte/saatte, niistä on paljon iloa.

      Niin jokainen tavallaan, vaikka sitä ei lakkaa hämmästelemästä. Ja onhan tuo taitolaji olla viimeisen päälle viilattu. Ihminen joka tosiaan silitti jo nuorena vain paidan etumuksen ei moiseen pysty, ei koskaan. En lakkaa ihmettelemästä, että nämä nykynuoret ovat jotain Alieneita, täydellisine asuineen, vartaloineen, matkoineen, asuntoineen. Niin varmat maut ja varmat onnistumiset. Oma nuoruuteni oli täysin erilaista ja sen verran paljon epävarmuuden sävyttämää, ettei koskaan minusta olisi moiseen. Eli en lakkaa hämmästelemästä, ovat yli-ihmisiä, uusi rotu.

      Sitä en oikein ymmärrä, miksi ihannekuvilla juurikin on miljuuna lukijaa? Hakeeko nuoret heistä peilauspintaa, vinkkejä jne. Kun minusta juuri parasta on, jos joku ihminen sielukkaasti blogissaan avautuu.

      Olen pienestä pitäen tykännyt kurkkia ihmisten ikkunoista sisään, vaikka autolla matkatessa on nähnyt kerrostaloikkunassa tietynlaiset verhot, ihmisen. Olen aina sitten mielikuvituksella leikkinyt minkälainen ihminen asunnossa asuu, minkälaista elämää viettää. Mutta mielikuvissanikaa mikään ei ole ollut täydellistä vaan sellaista aitoa elämää. Se on niin mielenkiintoista ja olen iloinen, että perustin tämän blogin, jotta olen saanut tutustua sinuun Viltsu ja muutamaan muuhun aivan mahtavaan tyyppiin, jotka kommentoivat täällä. Jo sen takia tämä on enemmän kuin kannattanut. Mieli on saanut paljon hyvää ja minun sielu meni totaalisykkyrälle sinun viestistä, että sydämessä oikein liikahti.

      Minusta parhautta elämässä juuri on aitous ja teeskentelemättömyys. Kyllä ihmiset huomaa, kuka esittää. 🙂 Aitous on rohkeutta.

      Kiitos Viltsu ihanasta tekstistä. <3

      Tiia

    • Ei ole totta, tuossahan se teksti nyt nököttää. Yhtäkkiä tänne humpsahti. Tämänkin olisi varmaan kokenut bloggari tiennyt jo, mutta en minä. Höh hyvä että tuli, itsensä toistaminen on kuitenkin tylsää.

      Laitoin tänään mikä lie Burnerfeedin ja liitettiin sitten miehen sähköposti lukijaksi eli following by e-mail, no ei se lukumäärä mitään kasvanut, aargh taas tulee harmaita hiuksia…

      Tiia

    • Jos iinä meinas olla sensuuri?! No ei vaines, en osaa sanoa, mikä viivästytti. Toisinaan blogger temppuilee enemmänkin, mutta välillä toimii kuin enkeli.

  • Minä tulin jo päivällä hyvälle tuulelle tuosta kissan rötköttelykuvasta – noin se meilläkin menee. Tosin meidän Viiru vaihtaa paikkaa pitkin yötä ja herättelee välillä koko porukan kakkamourullaan;)
    Ei ole minunkaan blogissani juuri ruokakuvia näkynyt – Instassa on tainnut olla pari ulkoruokinta-annosta. Minun kokkaukset ei ole oikein esittelykelpoisia – saati arkikattaukset! Eikä ole kotikaan esittelykunnossa – niilläkin harvoilla kerroilla, kun jotain olen täällä kuvannut, on etukäteen raivattu romut ja pölyt sivummalle.
    Minä tykkään lukea blogeja, joissa näkyy se ihminen. Nimenomaan ihminen, ei mikään täydellinen nukke. Kyllä minä mielelläni katselen niitä ihania kuvia kauniista ihmisistä, jotka osaavat pukeutua tyylikkäästi ja trendikkäästi ja joiden kodit ovat hienoja ja siistejä. Mutta siinäpä se ero onkin: niitä enemmän katsellaan ja ihaillaan tai arvostellaan, mitä milloinkin – ja niitä elämänmakuisia blogeja luetaan.
    Taitaa aika moni meistä "harrastelijabloggaajista" tuntea välillä omanarvonpuutetta ja ahdistusta noita ammattibloggaajien aikaansaannoksia katsellessa. Niin itsekin aika ajoin teen. Mutta sen olen päättänyt, että mitä turhia – meille kaikille on tässä isossa maailmassa ja mahtavassa nettiavaruudessa tilaa ja tarvetta. Jatka vain omana ihanana, rehellisenä itsenäsi, niin hyvä tulee♥

    • Oi Lady of the Mess, juuri luin ihanan linnunpoikasjuttusi. Se oli niin mahtava ja elävä, juuri sellainen mitä haluan lukea.

      Meilläkin kissat välillä mouruaa öisin ja puskevat ja yrittävät herättää. Välillä on todella paljon actionia öisin ja välillä vähemmän.

      Kyllä ne minunkin ruuat ovat aina jotenkin räjähtäneitä ja sellaisia "ruokaisia", eli en ole esteettinen pipertäjä. Kakutkin sellaisia läjiä, mutta maku ratkaisee ja siinä joskus onnistun. 🙂 Ja kyllä minäkin pikkukuvia varten rojuja joudun siirtelemään, mutta kuvat ovat silti jotenkin vinoja ja viimeistelemättömiä.

      Kirjoitat niin naulankantaan, että täydellisiä blogeja ihaillaan sekä arvostellaan ja varmaan anonyymien puolesta julmasti ns. päin pläsiä eikä pelkästään mielen sopukoissa. Olenkin miettinyt ettei itse asiassa noissa täydellisissä blogeissa kovin usein kovasti tekstiä ole, pikemminkin täydellisiä kuvia. Joita monissa tapauksissa voisi kutsua jopa taiteeksi. 🙂

      Ei saisi omanarvontunnon kaihertaa, olet niin oikeassa. Tuntuu että olen käynyt läpi kaikki tunteen skaalaat tätä blogia miettiessäni. Ja vielä en uskalla ihan niin rohkeasti kirjoittaa, kuin kuitenkin haluasin. Koska en missään nimessä halua päästellä sammakoita, ainakaan liian tiheään, vahinkojahan sattuu, enkä arvostella tai loukata ketään. Silti haluaisin hieman rohkeammin tarttua asioihin ja kertoa vapaammin oman mielipiteeni. 🙂 Nyt sillä tavalla käsijarrulla päästelen.

      Kiitos niin kauniista sanoista, että tuli hyvä mieli. Vaikka blogini olisi aina tälläinen ihan pikkarainen, niin täällä käy kommentoimassa suurilla sydämillä varustettuja ihmisiä ja siksi blogin perustaminen on jo kannattanut. Olen saanut sinun kommenteista niin paljon iloa ja tunnetta, että hei minullahan on siellä jossain blogiystävä. Wau miten kivaa. 🙂

      Kaikille meille on tilaa, siinä olet oikeassa, eritoten loputtomassa nettiavaruudessa. 🙂 Omaa juttuaan tulee kuunnella, tällöin voi olla erityisen hyvä fiilis blogia kirjoittessa. 🙂

      Mahtavaa viikkoa sinulle!

      Lämpimin terkuin Tiia

  • Uskon että keski-ikäiselle bronttosauruksellekkin löytyy blogien maailmassa tilaa ja kysyntää,oma juttu muotoutuu blogiin matkanvarrella,uskoisin näin.Lukijana pidän edelleen blogisi rosoisuudesta ja normielämästä kirjoittamisesta (ja kuvaamisesta).
    Sekin on tärkeää ainakin itselle että myöskin vastailet meidän lukijoiden vastauksiin.
    Seurailen tuossa yhtä aika pientä blogia ja kommentoinutkin sinne mutta bloggaaja ei julkaise kommentteja (asiallisia,tyyliin kiva kuva,asu tms) puhumattakaan että olisi edellisillekkään lukijoille vastannut mitn.Lukijana tulee sellainen olo että jaa-has ei sitten ilmeisesti kiinnosta lukeeko tätä kukaan ja turha niitä kommenttejakaan on sitten laittaa kun ei edes julkaista. 😛
    Seuraan myös muutamia "kiiltokuvablogeja" mutta kyllä täydelliset kuvat ja maksetut Nelly-kollaasit saa välillä itseni hymähtelemään että "taas tätä samaa shaissea". 😛 mutta jostainhan se on ammattibloggarin rahaakin saatava.Onneksi näistä bloggaajista suurin osa arvostaa myös lukijoille kommentointiakin,siitä plussaa.

    Tulipas sekavaa teksiä näin aamu-unisilla aivoilla mutta etköhän tuosta sekavasta pomppoilusta pääse jyvälle.

    Aurinkoista päivää!

    p.s.Meillä ei ole sateesta saatu paljoa nauttia,15minuutin sade tiistaina ei tuonut suurta helpotusta helteeseen joten uutta myräkkää odotellessa.

    • Hei Tanja, Kiitos ihanasta viestistä. Nyt täytyy lopettaa itsetutkiskelu ja itsesääli ja reippaasti omana itsenä antaa palaa vaan. Kiitos aivan mielettömän ihanasta sparrauksesta ja siitä että jaksat kommentoida.

      Tiedän juuri tuon tunteen mistä kirjoitat. Pari viimeistä vuotta on tullut kommentoitua erinäisiin blogeihin ja tullut huomattua sama. Jos kommenttiin ei ikinä saa minkäänlaisia vastauksia, tuntuu että blogi on bloggaajan esiintymisareena, ei vuorovaikuttava yhteistö.

      Luulin ettei kukaan koskaan lue blogiani, saatikka kommentoi. Ajattelin että tämä totaalisesti hukkuu kaiken muun blogimaailmassa olevien viidakkoon. Olin aivan hämmästynyt ensimmäisistä viesteistä ja suoraan sanottuna aivan innoissani. Ja se ei muutu miksikään. En sitten osaa sanoa, jos hurjasti joku alkaa haukkua täällä tyhmäksi, rumasi jne. miten niihin jaksaa kommentoida, mutta tälläisten niin mukavien ihmisten kuin sinä, mahtaviin kommentteihin kommentoin riemulla.

      Oikein ärsyttää jos luen kommentteja mobiililla ja lapsilla läppäri, enkä heti pääse kommentoimaan takaisin. 🙂 Mobiililla eli kännyllä niin hankala pitkällä kaavalla vastata. 🙂

      Tosi kivoja täydellisten blogien bloggareitakin on kasakaupalla ja vastailevat aina kivasti ja kohteliaasti. Mutta tosiaan jos ei vastata lainkaan, tulee jotenkin tyhmä olo…. Paitsi jos on niin megasuosittu blogi, että täytyy ymmärtää ettei bloggaaja voi päiviään käyttää satojen viestien vastaamiseen. 🙂

      Mutta nyt painetaan taas eteenpäin omalla rosoisella ja kömpelöllä menolla sparrausta sain sinulta ja ihanilta muilta kommentoijilta yllin kyllin..

      Niin lämmin ja hyvä mieli.

      Sade meilläkin kesti hetken ja taas yö meni pyöriessä, onneksi kesällä tarvitsee vähemmän unta.

      Ihanaa päivää, sateista tai aurinkoista.

      Lämpimin terkuin Tiia

  • Voi ihana kissamirri, meillä muuten on aina sama kaava kun erehdyt töllä hipsimään vessaan tai yöpalalle (krhm). Takasin tullessa kaksi koiraa tuhisee tyytyväisenä paikallasi, joka on varmasti mukavan lämmin ja houkutteleva. Monesti ovat niin hellyttäviä, kun katselevat sieltä ruskeat silmät mollottaen, että ei sydän riitä ajamaan mokomia edestä, vaan survon itseni vain sekaan :')

    Ja totta muuten tuo mitä kirjoitit bloggaamisesta. Tulipa mieleeni että juuri eilen luin jutun, jossa näitä todella suosittuja sisustusbloggaajia oli haastettu olemaan siivoamatta viikkoon. Samassa jutussa oli eräs näistä bloggaajista laittanut kuvia siitä, miten oikealla sommittelulla saa ihmeitä aikaan. Oli otettu kuva, jossa koti oli kaunis ja aivan täydellisen näköinen. Valkoisella sohvalla oli kaikki tyynyt täydellisessä järjestyksessä. Sitten bloggari oli ottanut kuvan toisesta kuvakulmasta – takana näkyi sitten se todellisuus, eli lasten leluja ja muuta elämän jälkeä 😀 kyse on siis suurimmassa osassa ymmärtääkseni sitä ovelaa sommittelua ja kikkailua kameran kanssa 😉 itse en ole järin siisti ihminen, jos ihan rehellisiä ollaan. Olen monesti aivan huoleton pienen epäsiisteyden suhteen, tietty puhtaus on sitten vähän eri asia. Mutta toisaalta olen myös sen verta niuho, että vieraiden tullessa sullon suurimmat rojut vaikka kaappiin (joka tulee avattaessa sitten ryminällä syliin) ja jätän kuvat kotoa ottamatta jos täällä vallitsee kaaos- eli aika usein 😉

    • Hei Maikki, ihan mahtava meininki, tiedän just tuon tunteen, kun katsovat silmillään, niin ei henno sanoa ei…Samu koirulilla vaan on ärsyttävä tapa, nimittäin maiskuttelu ja kovaääninen sellainen…. Kun kisut vieressä nukkumassa, en uskalla hievahtaakaan etteivät häivy pois, koirat sitten taitavat olla eri juttu? Saat liikkua vaikka kuinka paljon ja eivät millään lähde? 🙂

      Luin muuten samaisen jutun Hesarista. Hieman joissain kuvissa tuli fiilis, ettei nyt niin kovin sottuista ole… Koska kyllä nuo lapset sottaavat ja eläimet myös. Kamat eivät koskaan paikoillaan. Mutta ajatuksena todella mielenkiintoinen ja on todellinen taito ottaa hienoja kuvia ja rajata sotkut pois. Voisin kokea jopa raskaana, siis minun persoonalla, stailata aina yhtä kohtaa kodissa, mutta sisustusbloggaajllehan tuo on taidetta. Ihanaa ottaa kauniita kuvia omasta kodista ja luoda jopa illuusioita.

      Sama juttu, sullon sitten vaikka kamat kaappiin kun vieraat tulevat ja ne omat kaappini ovat kyllä aika hujan hajan…. Mieheni on huomattavasti järjestelmällisempi.

      Olen kyllä tosi neuroottinen, että kaikki purkkini on suorassa ja ojossa ja jos lapset niihin koskee ja ovat vinossa, pakkomielle laittaa purkit heti ojennukseen. 🙂 Mutta en tiedä onko tuo hyve vaan pikemminkin neuroosi. 🙂

      Ihanaa aurinkoista viikkoa Maikki, kiitos kun kommentoit, se ilahduttaa. 🙂

      Tiia

    • Hihi, ei ollut vaikea kuvitella maiskuttavaa kultsua! Niin ja Riemu varmaan menee samaan kastiin kun teidän kisut, saa olla tarkkana mihin sohii, jos meinaa olla karkottamatta toista 😉 Ronja taas on niin ihanan yksinkertainen, ettei sen maailmassa ole mitään mammaa ihanampaa, ja voi sitä iloa kun saa tulla viereen nukkumaan. Se tarkottaa sitä, että liimaudutaan kylkeen niin että mulla hiki varmasti virtaa, ja siitä ei poistuta vaikka meteoriittejä satais. Oon monesti miettiny että Ronja narttuna varsinkin on hyvin kiero, enkä ihmettelisi jos olis oppinut mun heltyvän puolen ja tietäis mistä narusta nykiä 😀

      Se on kyllä totta, että kun katsoo sitä omaa SOTKUA niin on aika pientä pari rojua siellä täällä. Meilläkin asetelma on se, että mies on vähän tarkempi kuin mitä minä. Varmasti on vain ja ainoastaan hyve tuo purkeista huolehtiminen 😉

      Oikein ihanaa viikkoa myös sinne! 🙂

    • Eläimet ovat yllättävän älykkäitä ja hih kieroja. Ne kyllä osaa. Meidän aiempi kultsu, aina merkkaili ja muka nuuhki pissoja ja pikkuhiljaa mökillä hivuttautui kauemmas ja lopulta karkasi riiustamaan tyttöjä. Ui jopa pitkät naapurirantaan, kun oli tytöt mielessä. Aikamoinen vilkkusilmä oli se Pontus. <3

      Niin tuli hieman siitä blogijutusta "viikko siivoamatta" sellainen fiilis, että ne sotkut oli asteltu. Mutta olen nyt hieman vainoharhainen varmaan, koska vertaan meidän sotkuihin. 😉 Sitä nyt oikeasti on maailmassa niin paljon siistimpiä ja käytännöllisempiä ihmsiä kuin minä>joka tänään on koko päivän kulkenut kaupoissa mekko nurinpäin ja kännykkä lentotilassa…

      Kuullaan taasen.

      Ihania päiviä sinulle.

      Tiia

    • Aivan totta puhut! Ja itselleni kävi kerran aamutuimaan vähän samantyyppinen kömmähdys, kun väsyneenä ja kiireisenä sitä yrittää olla muka-tehokas 😀 ehkä se nurinkurinen vaatekappale vaan kuuluu tällaselle huithapelille, minua tuo mekkotempauskin huvitti kovasti – voin samaistua!

    • Me naiset yritetään tehdä aina monta asiaa kerralla, aina ei mene suoritus ihan nappiin. 🙂 Ihanaa sielunsiskomeininkiä ja näitä sattuu. Mennään huomenna ystäväni ja lasten kanssa kirpparille ym.ja kun hän tuli käymään vasta huomasin illlalla tuon nurinkurisen mekon.

      Olin taas ihan, että huh huh. Ystävä tokaisi että toivataan, ettei huomenna sitten unohdus taas käsilaukut ym.kaupan kassalle. Vastasin, etteihän sellaista tapahdu kuin joskus hiprakassa. 🙂 Kaveri siihen, että viimeksihän sulla käsilaukut ym.oli hukassa. Niinpä niin, senkin olin unohtanut. 🙂

      Tiia

  • Löysin tieni tänne tuolta Viltsun puolelta ja voi kuule, sun blogisi on priimatavaraa. Olen täällä ahminut postausta postauksen perään ja nauranut niin, että kohta tena falskaa 😀 Tuohon ruuan kuvaamiseen vielä vinkkaisin sen verran, että jos siinä pöydän ympärillä istuu useampi kuin yksi ihminen niin sitten pitää asujen värit mätsätä toisiinsa 😀 Ja tietysti mielellään siihen ateriaan ja lautasliinoihin. Kankaisiin lautasliinoihin 😀

    • Wau, wau, wau, päivän olen kulkenut pilvissä, kun kesken Ikeareissun vilaisin sähköpostia ja näin sinun Kiki kommentoineen blogia ja sanoneen tätä priimatavaraksi. Voisiko enää nätimmin sanoa, no ei voi! Ja vielä se että kehutaan priimaksi, kun ainakin pyrin siihen, että olisin täällä oma itseni, niin sitä sitten pyörittelee voi mahoton, olenko minä priima?! Minä joka en uskonut kenenkään koskaan löytäväni blogiini tai kiinnostumaan horinoista. 🙂 Eli kiitos kauniista sanoista niin teit päivästäni iloisen.

      Ja sorry nyt vaan, ei saa Tenapöksyille naureskella, mutta kyllä repesin, että Tenatkin falskaa. Jee mitä suoruutta. Ihanaa. Tenoista tuleekin tänään hieman blogiasiaa. 🙂 Tenat olleet taas tapetilla.

      Mulla on kyllä näitä värimätsäysneurooseja, mutta ei ne kanna pitkälle olen liian huithapeli. Mutta tänään meidän ilmastointi rikki autossa, otin coolerin autoreissulle mukaan ja sehän mätsäsi suorastaan puolivahingossa mun mekkoon! 🙂

      Kivaa että löysit tänne. 🙂

      Iloisin terkuin Tiia

Vastaa käyttäjälle Maikki Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud