Tule hyvä uni, älä tule paha uni.

Eilen illalla säätäessä unitavaroillani itseäni uniasentoon ajattelin, että näistä neurooseista täytyy kyllä kirjoitella tänne.

Joskus olen miettinyt, että tulisi saada nukkua bunkkerimaisessa kellarissa, ydinpommisuojassa tai pehmustetussa huoneessa, jotta huone olisi valoton, äänetön ja viileä.

Koska moinen ei kuitenkaan kotosalla ole mahdollista, olen ottanut käyttööni apuvälineet.
Juon iltaisin joko Celestialin Sleepy time teetä tai Yogin Bedtime teetä. Kyseiset teet ovat hyvän makuisia, etenkin Celestial ja luonnollisesti vailla kofeiinia. Onhan se mahdollista, että olen kovin harhaanjohdettava ja kyseessä  placebo vaikutus, mutta uniteet auttavat  saamaan unenpäästä kiinni. Muutaman kerran on käynyt peräti niin hassusti, että olen nukahtanut kesken teenjuonnin ja teet ovat kaatuneet rinnuksilleni. Ikävä herättävä sivuvaikutus tuo….

Yogitee rauhoittaa, ainakin uniminäni uskoo siihen.

Yksi kurja puoli teen juomisessa on, se pissattaa, ainakin minua. Mieheni on kyllä kyennyt ryystämään kyseistä teetä vailla pisuefektiä, mutta olenkin tälläinen ”missä on vessa” tyyppinen henkilö, jonka tarvitsee aina varmistella alueen kuin alueen vapaat vessat.

Ilman silmälappuja en voisi ajatellakaan nukkuvani. Pimeys on tärkeä tekijä unenlaadussa. Tiedätte varmaan sen fiiliksen, kun lomalla nukkuu katastrofaalisen pitkään, koska hotellihuoneessa on pimennysverhot. Silmälapuilla valitettavasti sellainen sivuvaikutus, että silmälappujen kuminauhamainen lenkki tekee takaraivolle aina törkeät linnunpesät.

Kuva
Simälappujen haittavaikutus, armoton takaraivopesä.
Silmälaput, toiset kiristää hieman ja aiheuttavat vielä suuremmat takut takatukkaan.

Korvatulppia olen jo käyttänyt vuosia. Etanaelli blogia pitävä ystäväni antoi muutama vuosi sitten minulle aivan mielettömän kekseliään syntymäpäivälahjan, korvatulpat suurinpiirtein eliniäksi.

Jotkut saavat koruja, jotkut laukkuja lahjaksi, minä sain Etanaelliltä loppuelämän korvatulpat. Voisiko parempaa lahjaa ollakaan!

On hirmuisen tärkeää ettei tunge korvatulppia liian syvälle korvakäytäviin, uskokaa pois tästäkin olen kokemuksesta viisastunut. Korvakäytävissähän majailee korvia suojaavaa vaikkua, mikä on luonnollisesti aivan normaalia, mutta anteeksi että vien tämän näinkin ällöttäville sivuraiteille.

Joka tapauksessa, kun tunget korvatulpan liian syvälle, tunget myös käytäville nuokkuvat vaikkupalleroiset syvälle korvaan ja joka yö näin tehdessäsi tärykalvon eteen kertyy vaikkupesä. Ja kun tilanne äityy oikein pahaksi, ei auta muuta kuin mennä terveyskeskukseen puhdistuttamaan korvat. Lisäksi korvatulpat rustottavat korvakäytäviä, joten muistakaa valita korviinne sopivat palleroiset estämään melusaasteita.

Kaiken kukkuraksi minulla on vielä unirätti, ei siis mikään Jaska Jokusesta oleva Riepu, joka tuo lohtua, kaukana siitä. Silmälappuset raottavat hieman ja varsinkin kesäaikaan valoa pääsee silmälappusten sivuista häiritsemään muuten hyvin suojattua unta. Unirätti viimeistelee pimeyden heittämällä sen vielä kasvoille, silmälappusten päälle.

Uniriepu voi olla milloin mikäkin paituli, mutta ei saa olla teryleeniä.

Kuulostaako mielenvikaiselta, jo vain niin kuulostaa minustakin. Mutta näitä apuvälineitä tarvitsen unen saamiseen, se tuleeko hyvä uni vaiko paha, sitä saakin jännittää joka ilta.

Ei koskaan kahvia kello 14:00 jälkeen, enkä ylitä annostuksia tai menee yöunet!

Seuraan tällä hetkellä poikamme ja kummipoikamme suosituksesta Sons of Anarchy sarjaa Netflixistä. Kyseessä moottoripyöräjengi ja joka jaksossa taitaa kuolla joku ja välillä mitä raaimmalla ja kekseliäämmällä tavalla. Mieheni aina kyselee miksi katsot noita ihan sairaita televisiosarjoja, koska näet kuusi yötä seitsemästä painajaisia. Niin sanopa se… Koska ne ovat niin hyviä?

Kauhea vaiva unen saavuttamiseksi, joka onkin simuloitu hurjilla painajaisilla. En totisesti ole ihan balanssissa vielä, mutta sitä hakiessa. Kenties vanhempana mumisen ja saavutan joogailuissa seitsemännen asteen ja valaistun, pärjään yhden tunnin unilla ja syön ja juon kohtuudella, enkä tarvitse enää apuriepuja.

Arvostan hirmuisesti ihmisiä, jotka osaavat hakea hyvää oloa ja seesteisyyttä ja pitäytyvät siinä. Elämä on matka ja  minä yritän matkustaa sinne, jos nyt kuitenkin vähän Sons of Anarchyä tähän väliin, jäi todella jännittävään kohtaan eilen..



10 thoughts on “Tule hyvä uni, älä tule paha uni.”

  • Meilläkin juodaan mieluiten tuota samaista uniteetä iltaisin. Maultaan paras, mitä ollaan kokeiltu. Kyllä niissä ne ainesosat rentouttavat/unettavat ihan oikeasti. Juu, ja aineenvaihdunta tihenee, kun pari isoa mottia juo kerralla. 😀 Pysyy linjat kunnossa… 😉 ahhahaa.
    Silmälappuja olen kaivannut päivähetkille rentoutumiseen, mutten mistään ole löytänyt tiiviitä ja halpoja. aina joko hinta lähenee 10 euroa vähintään tai sitten niistä nenän juuresta pilkottaa aurinko silmiin. Vinkkejä?

    • Uniteet ovat loistavia ja niistäkin tulee riippuvaikseksi ajatuksella, jos ovat loppu ei uni tule…

      Kuvassa olevat silmälaput ovat Fransan ja myytiin yöpuvun kanssa yhdessä. Aikoinaan oli Samsoniten reissajalaput, niissä oli sellainen nokkasuojakin, ei siis peittänyt nenää, mutta peitti ne valoa tuovat aukot. Samsonite saattaa olla kalliimpi, mutta sitäkin kestävämpi ja valoa estävämpi. Niitä kyllä suosittelen. 🙂

      Tiiviitä ja halpoja niitä metsästämään, kunpa osaisi tuunata itse…. Täytyy vinkata kätevälle Etanaellille, että siinä olisi hänelle businessidea. 🙂

      Iloa päivään ja ennen kaikkea hyviä unia.

      Tiia

  • Kiitos vaan vinkistä, mutta taidan suosiolla jättää silmälaput muiden ommeltaviksi, kun itsellä ei ole kokemusta niistä. Nukun nimittäin hyvin vaikka verhot auki valoisina kesäöinäkin.
    Nuo sinun unirituaalit on kyllä mahdottomat! Itse tulisin hulluksi moisesta 🙂

    • Etanaelli, nuo kaupan silmälappuset ovat kovin usein tekokuitua ja eihän sellaisia kovin moni naamalleen useaksi tunniksi halua. Ajattele sellaisia beigejä pellavaisia, joissa olisi vielä joku juju tai nerokas sutkautus. 🙂 Sulta sujuis kyllä ja markkinat voisivat olla suuremmat kuin uskotkaan. 🙂

  • Itsekin olen joskus miettinyt silmälappujen hankintaa, mutta jättänyt vielä hankkimatta kun pelkään että silmien ympäristö kuivuu tai iho kärsii hapenpuutteesta (tai jotain)….Lienee ihan kuviteltuja sivuvaikutuksia 😉

    • Ansku ymmärrän kovin hyvin ajatuksesi. Tietyllä lailla klaustrofobinen olo tulee. Silmälaput kovin usein polyesteria, tulisi olla hengittävää materiaalia, jotka ei naamalla tunnu. Hengittävää materiaalia, pellavaa kenties. Iho ei ainakaan ole kuivunut, mutta tuo hapenpuute voi hyvinkin olla totta. Hienoja ajatuksia sinulla, noita en ole tullut ajatelleeksi, mutta varmaan ensi kerralla kun lappuset silmieni ylle vedän mietin tuota "happi loppuu" mietettä. 🙂

      Kivaa päivää. 🙂

      Tiia

  • 😀 Sinulla on melkoiset rituaalit.
    Itse nukun kuin tukki,melkein aina.Oma ilta-unisuus on valitettavasti lääkkeillä turvattu sairauden vuoksi mutta kyllä
    liian levoton tv-ohjelma tulee uniin siltikin.
    Itse kokeilin päikkärirentoutukseen asmr-videoita ja osa niistä toimii hyvin,suosittelen kokeilemaan.

    • Hei Tanja,

      Myönnetään etten aiemmin ole edes pysähtynyt miettimään rituaalejani, mutta kun kirjoitin eilen niistä tänne ymmärsin, että taitaa olla jotain "ongelmaa" taustalla. 😉

      Lääkkeillä turvattu uni ei kenties kata koko yötä ja sarjat tulevat uniin sitten kuitenkin? Voisiko olla? Jotenkin ajattelen, että levollinen mieli ja ihminen joka menee joka ilta nukkumaan hyvillä mielin itseensä nukkuu hyviä unia. Ja tietenkää nuo hurjat televisiosarjat eivät auta hyviä unia, etenkin jos katsoo niitä pötköön.

      Googlasin heti tuon asmr-videoasian ja aion kokeilla sitä ehdottomasti. Kiitos mahtavasta vinkistä. Jo kissan kehräys, laineen liplatus, tuuli saavat mielen rentoutumaan ja unen helpommin tulemaan. Äänillä on merkitystä. 🙂

      Ihanaa päivää ja kiitos kun kirjoitit tänne. 🙂

      Lämpimin terkuin Tiia

  • Uni vaihtelee mutta muistan koko pienen kohta alkavan keski-ikäni ajan nähneen öisin unia.
    Asmr-rentoutuminen löytyy kokeilulla,itsellä toimii parhaiten kuiskaus ja meikkaus-videot 😀 ,lisäksi rummuttelu rentouttaa.Kaikki eivät välttämättä asmr-videoista saa mitään irti mutta kokeile ihmeessä.
    Lueskelin tuossa sinun kaikki postaukset (onneksi et ole montaa vuotta vielä blogannut) nauratti ja hymyilytti eli vakkarilukija ilmoittautuu.Jatka ihmeessa samaan malliin. 🙂

    • Tanja ei voi olla totta, että jaksoit kahlata kaikki tekstit. Wau nyt kuule tulee niin hyvät yöunet, että menen hymy korvissa nukkumaan. Olen otettu. 🙂 Mikä voisi olla parempaa, jos sain sinut hymyilemään.

      Meikkausvideoon nukahtaisin kyllä minäkin ja ilman ääntä mieluiten. 🙂 Joskus katson hidastempoisia brittisarjoja, joissa puhutaan paljon, eikä murhata ketään, ne unettaa. Mieheni välillä naurelee joidenkin sarjojen kohdalla, että ai katot sun unisarjaa. 🙂 Kaikki keinot haltuun, sillä uni on kyllä yksi tärkeimmistä asioista. 🙂

      Ja kiitos kun olet täällä kommentoimassa. .)

      Ihania unia toivottelee Tiia

Vastaa käyttäjälle TanjaP Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud