Aamupala Cafe Ekbergillä ja Tenalähetys tuli!

Eilen uusi yritys Cafe Ekbergille, koska viime kerralla aikataulutus mätti pahasti ja rantauduimme Ekbergille juuri kun aamupala loppui.







Hinta yllätti iloisesti 11,50 runsas aamupala johon kuului kaikkea herkullista ja kyllä myös kakkua. Viikonloppuisin aamupala taitaa olla n.17 euron hujakoilla ja tuolloin aamupalaan kuuluu kolme eri kakkulajiketta ja mm.lohta. Eli sellainen hieman runsaampi versio.







Cafe Ekbergin aamupalalla kaikki on hyvää, sämpylät paksukuorisia ja rapeita, croissantit moneen kertaan kaulittuja lehteviä ja rapsakoita. Runsaalla aamupalla jaksaa koko päivän. 


Kävin eilen myös nautiskelemassa elokuvissa ja villasukat tulivat todella tarpeen, sillä sade päätti yllättää ja kengät kastuivat litimäräksi. Leffateatterissa oli hyytävän kylmä. Päivänäytöksissä ei ole kovin paljoa porukkaa, mutta ilmastointi suunniteltu täydelle salille. 






Daniel olet ihana!



Kävin katsomassa nuorilla näyttelijöillä varustetun leffan What if ja kyllä kannatti käydä katsomassa. Nessua tarvitsi kaivaa laukun uumenista, leffa oli ihanan piristävän erilainen ja herkkä. Ai että nautin. Pääosassa loisti Daniel Radcliffe. Harry Potter fani olen, mutta silti Daniel on ärsyttänyt Potter roolissaan ja olen kokenut ettei hän ole kovin hyvä näyttelijä. Joudun perumaan puheeni Daniel näytteli What if leffassa herkästi silmillään, ilman suuria teatraalisia maneereita tai pysäytettyjä tuijotuksia. Keski-ikäisestä tuli Daniel Radcliffe fani, iik!


Steissillä eli juna-asemalla oli piristävän erilaista. 



Tenalta sain pienen paketin tänään, jos Tenat eivät aukene uusille lukijoille, Tenoihin liittyvän postauksen voi käydä lukemassa oheisesta linkistä. Eläköön Tenat tulitte juuri kreivin aikaan, pian koittaa akkain Viroristeily ja siellä Tenoja tarvitsee koko porukka. 🙂 


Yes, Tenat tuli!







Oma pussukka Tenoille, kukaan ei huomaa mitään, kun tämä pussukka kainalossa pyyhällän vessaan ”meikkaamaan”. 😉







Kivaa päivää kaikille sateista huolimatta ja sumppia huuleen jos haukotuttaa. 
Disney klassikkomuki Leijonakuningas
Disney classic mug Lion King

p.s. ystävän blogissa myös juttua meidän päivästä


 https://ninskitin.blogspot.fi/2014/08/onnistunut-ekbergin-aamiainen-ja-vero.html



9 thoughts on “Aamupala Cafe Ekbergillä ja Tenalähetys tuli!”

  • Mukavaa päivää 🙂 hieman hymyilytti nuo Tenat, mistäpä sitä tietää jos itsekin joskus tarvitsee ;))

    En ole ikinä käynyt missään aamupalalla ellei nyt jotain laivan aamupaloja lasketa. Mutta missään kahvilassa tms. olisipa joskus piristävän erilainen päivän aloitus käydä syömässä jossain kahvilassa jotain ihan erilaista mitä yleensä syö.

    • Hei Charming nails,

      Tenat saa hymyilyttää, hieman ne hymyilyttää minuakin. Mutta toisaalta Viroristeilyllä niitä voi tarvita, jos juo kovasti mallasjuomapitoisia juomia, eikä vessaa mailla eikä halmeilla

      Hotelli-ja laiva-aamupaloja tullut koettua ja tämä Cafe Ekberg juttu on oikeastaan vasta viimeisen vuoden aikan a tullut traditioksi. Aamupalalla alkaa päivä todella kivasti käyntiin ja runsaan tarjoilun vuoksi nälkä ei yllätä koko päivänä. Hintakin kovin edullinen, jos vertaa edelliseen reissuun Cafe Latte ja juustopatonki maksoi saman verran.

      Kyllä nämä aamupalat alkaa ollakin sitten minun juttu, jos vaan ehdin ajoissa paikalle. 😉

      Kivaa tulevaa viikonloppua sinulle! En kestä sitä sinun Estee Lauder palettia, oih ja voih.

      Tiia

  • Toihan näyttää ihan hyvältä paketilta Tenalta! Ei mitään retkipatjoja! alkoi muutes tehdä mieli teetä ja kakkua. Lurps. Lähden samoin tein teeveden keittoon ja teen haudutukseen ja sitten siemailen teetä silmät kii ja kuvittelen mussuttavani ihanaa suklaabrownieskakkua… Poksusokerilla! 😀

    • Ei todellakaan ole mitään makuupusseja nuo siteet eli hyvinkin käyttöä löytyy ja todella kiva tuo Libresse intiimikosteuslappupaketti. Eli kovin mieluinen paketti. 🙂

      Oi ei sun kanssa, poksusokerilla, ihan mahtavaa siellä siemailet teetä ja mielikuvitusleivosta kuunnellen poksusokerin pauketta. Ihan mahtavaa. <3

      Mukavaa päivää toivottelee Tiia

    • Hei Matkatar, Tenat tosiaan eri juttu. 😊 Osallistuin kilpailuun jossa voitin lahjakortin Stadiumiin, mutta lahjakortti ei toiminut toisellakaan yrittämällä ja lähettivät näitä sitten hyvitykseksi. Tuossa on yllä linkki Tenajuttuun, jos haluat vaikka lukea.

      En tosiaan ole muita yhteistyökumppaneita vielä hakenut, Lumene oli ensimmäinen johon itse no suorastaan tyrkytin blogiani. 😀 Ehkä jos rohkeuden puuska iskee, kolkuttelen vielä uusia ovia.

      Ihanaa iltaa sinulle.

      Tiia

  • Kakkua aamupalalla, oi oi oi 🙂 Siinä kyllä aamiainen mun makuuni 😀 Eikä tuo hintakaan ole paha kun jos menee kahvilaan ja ottaa tarjottimelle sämpylän, kahvin ja jonkun hyvän makean niin se menee jo hintavammaksi 🙂 Hyvät Tenat sait, ei ollut mukana ollenkaan niitä missä on sadepisaroita kaatosateen verran 😀 Nyt lähden kyselemään mieheltä miten pitkä matka meiltä on tuonne Ekbergille 😀

    • Kiki, oltiin kuule hieman pettyneitä, kun aiemmin olemme käyneet viikonloppuisin, eikä ollutkaan niin montaa lajia kakkua tarjolla. Ja niin on kakku minunkin makuun aamupalalla, ensin suolaista ja sitten makeaa ja hyvin menee

      Juu tuohan on edullinen kuin mikä, koska tosiaan Picnikissä meni sama raha latteen ja patonkiin. Tykkään syödä paljon erilaisia juttuja

      Tenat aivan loistavat ja kenties eivät tohtineet kaatosademallia lähettää sitten, tiedä häntä. 😉 Mutta oikein Tenalaukku, niin onhan se ihan huikeaa. Tosin lapset varmaan pöllii senkin laukun.

      Kivaa viikonloppua toivottelee Tiia

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud