Lumene bloggaajalistalle ja Suomen kaunis luonto.

En voi muuta kuin todeta epänaisellisesti ”kääk”. Pyörittelin viime viikolla kysymyksia bloggaamisesta ja yhteistöistä. Kerroin täällä, että kolkuttelin Lumenen ovea mahdolliseksi yhteistyökumppaniksi. En tiedä mikä riivasi koska rohkenin lähestyä Lumenea, mutta rohkeus kannattaa vaikka matkan varrella uskoa uupuukin. 

Paatunutta keski-ikäistä ei ole helppo yllättää, nyt yllätyin, mikä jymäys Lumenelta.
Oi mikä pullo ja minkä väristä seerumia!
*Lumene seerumi saatu blogiyhteistyön kautta*

Sain eilen aamulla Lumenelta viestiä, että saavatko he lisätä minut bloggaajalistalle, siis minut keski-ikäisen, keski-tavallisen keski-vartaloisen! Ja vielä sanat kohteliaasti aseteltu ”saavatko”, vaikka minä itseäni suorastaan sinne hieman tyrkytin. Lumene on suomalaisena brändinä rakas ja Lumene on vahvasti iskostunut mumminmaidossa, mummi ja mummin pinkki huulipuna Lumenen tummansinisessä hylsyssä, aivan legendaarista.
Suomen kaunis luonto.
Legendaarista on myös se, että Lumene sanoi ”kyllä kiitos”, taisi olla bloggaajalistalla keski-ikäisen mentävä aukko. Heti tänään tuli blogipostia, jihuu, wuhuu. Lumenen Time Freeze Ultra Firm Elixir, jota olen jo ihastellut Lumenen nettisivustolla testiryhmähaun yhteydessä uusien tuotteiden joukossa. Ihana pullo ja wau minkä  näköinen seerumi, tulee mieleen Lumikille tarjottu omena, Suomen luonto ja tietenkin puolukka, jonka tehoaineita on käytetty seerumiin. 

Testasin seerumia heti kasvoille ja täytyy jo heti todeta, että seerumi tuoksuu Jumalaisen hyvälle ja jännästi napakoitti ihoa. Uskon kyllä, että ryppyjen tuloa voi hoitamalla hidastaa, mutta kuten aiemmin täällä todennut, mikään voide ei estä vanhenemista ja uurteet saavatkin näkyä. Tästä saattaapi pukata testiraporttia parin viikon sisällä, sen verran lupaavalta tuote näyttää, tuoksuu ja tuntuu. <3

Mainos slogan voiteessa ”Aika kuluu. Älä anna sen näkyä.”

Kävipä vielä sitten niin, että posti toi FB kisassa voittamani Victoria’s segretin kroppavoiteen. Kieltäydyn hyväksymästä, että nämä olisivat nuorten tuotteita, sitä paitsi minähän olen nuori, ainakin 100-vuotiaan perspektiivistä ja muutenkin sielultani ikuinen teini, tosin en kiukuttele enää ihan niin mahdottoman paljon.

 En tosin ole koskaan aiemmin näitä nuuhkinut edes, mutta näiden suhteen olen totaalisesti mainosten uhri. Tahtoo oman Victoria’s segret tuoksun, koska kaikki tahtoo, jetsulleen näin. Ja kyllä tuo kyseinen ”Love spell” kroppavoide lunastaa kaikki lupaukset. Levittyy upeasti, kuivuu heti ja iho tuoksuu trooppiselta hedelmäpuulta. Tuntuu heti tätä siveltyäni, että ukkokin näyttää entistä komeammalta ja minäkin kovin hoikalta ja sexyltä, olen selvästi ”Love spellin” pauloissa. 
 FB voitto https://www.isosmile.com/  ja ooh mikä tuoksu. 
Vielä on vehreää.
Hiekkaranta, nähdään taas ensi vuonna.
Pihlajanmarja ja sadepisara.

Puolukka ja trooppiset hedelmät innostivat liittämään tähän tämän aamuisen aamulenkin kuvat. Kyllä Suomen luonto on mystisellä tavalla käsittämättömän kaunis. Kaunista päivää kaikille huumaavin tuoksuterveisin. <3
Kuva: Sumppihetki ja nautitaan vielä lämmöstä.
Aamusumppikuvastakin tuli kovin talvinen, missä vuodenajassa mieli jo poukkoilee?
Disney klassikkomuki Prinsessa Ruusunen
Disney classic mug Sleeping Beauty
Joulu on jo ovella…


20 thoughts on “Lumene bloggaajalistalle ja Suomen kaunis luonto.”

  • Ooh, Love spell siis lunasti kaikki lupauksensa, en siis turhia jorissut, hyvä 🙂 🙂 Samoja kääk -sanoja viljeltiin tänään postauksissamme – tosin hieman eri yhteyksissä 😉 Huomenna nähään!

    • Todellakin lunasti, siis mikä tuoksu ja miten nopeasti suli ihoon ja miten runsas kuitenkin oli, eikä mikään liru voide. Ja tuo Lumenen seerumi, ah ja voih myös niin ihanan tuoksuinen ja tuntuinen, rakastan näitä hedelmäisiä ja marjaisia mutta hieman kirpeitä tuoksuja. <3

      Täytyypä lukea teitin postaus. 🙂

      Huomiseen ja Brietä huuleen. 😉

      Tiia

  • Olen täysin samaa mieltä, että ajan jälkien tuloa voi hyvällä hoidolla hidastaa. Olen itse aivan hulluna seerumeihin, sauan jälkeen naamioihin etc. Nyt tekisi monen vuoden jälkeen kokeilla tuota Lumenen seerumia! Ihana puteli: Kuin kutsu kuulaaseen syksyyn♥

    Hah-hah, minä kannan joulua sydämessäni koko vuoden eli terveisin vaan

    jouluhulluista hulluin!

    • Hei ihana Leena,

      Seerumit on minunkin juttu, tosin nekin astui elämään vasta kolmisen vuotta sitten. Iho tuntuu ainakin kosteammalta ja kimmoisammalta. Tämä seerumi on kyllä aivan uskomattoman tuoksuinen ja heti tuli kiinteä tunne ihoon. Näin ensi kokeilulta suosittelen. Minulle on myös merkitystä, jos seerumeita henkilökohtaisella tasolla kilpailuttaa, pullon ulkonäkö, tuoksu ja nopea kuivuminen. Lumenen seerumista löytyy kaikki lempikriteerit ja komeuden tai kauneuden kruunaa punainen väri, joka on lempivärini. <3

      Ihana jouluhullu, taidan minä olla hieman jouluhullu myös, kun pidän kaikenlaisia jouluisia ja talvisia roinia esillä talvellakin. <3

      Kivaa päivää sinulle ja laitan vielä testiraporttia kuinka iho voi parin viikon käytön jälkeen.

      Lämpimin terkuin Tiia

  • Hyvä sinä, ihana keski-ikäinen (mikä sana!!!) nainen – rohkea olet! Minä en vaan olisi uskaltanut, vaikka tuo eliksiiripurkin punainen onkin lempiväriäni;)
    Minähän en oikein usko, että noilla tuotteilla nuortuu – eikä tarvitsekaan – mutta hyvää oloa ne lisäävät; itsensä hemmottelu kannattaa aina!

    • Aivan niin järkyttävä sana keski-ikäinen, suorastaan rumentava ja alentava. Olen monesti miettinyt, että blogini nimikin saattaa toimia hidasteena monelle, koska on niin epäsexy sana tuo keski-ikäinen.

      Juu minuun iskee välillä sellaisia rohkeudenpuuskia ja silloin tulee toimia. Lähestyin rohkeasti Lumenea ja en edes odottanut, että vastaavat. Täytyy myöntää, että itku tuli, kun sain myöntävän vastauksen Lumenelta. Tasi kulminoitua tuohon useampia tunteita blogin saralla, epävarmuutta, turhaumaa ja epäuskoa. Ja kuten kirjoitin taisi olla juuri keski-ikäisen mentävä aukko blogilistalla. 😉

      Seerumi tuoksuu huumaavan hyvälle, raikkaalle puolukalle. En pidä kovasti rasvojen tuoksuista, vaan pidän siit, että rasvat tuoksuvat hedelmille tai marjoille, teinityttömeininkiä vissiinkin. Tämä seerumi lunasti heti kättelyss omat odotukset, tyylikäs pullo, kauniin värinen seerumi ja napakoittava tunne. Ihana tuote.

      Uskon kyllä että seerumit auttavat hidastamaan ikääntymisen merkkejä jonkin verran, mutta maan vetovoimalle ei mitään mahda, kuitenkin hyvää mieltä ja hemmottelua siihen kiteytyy jo hyvä fiilis.

      Ihanaa päivää sinulle ihanainen.

      Lämpimin terv. Tiia

  • Ihan mahtava veto Tiia :D. Onneks olkoon!

    Mulle haju on niin tärkeä (tai siis mieluiten tuoksu…) kaikissa voiteissa ja muissa tuotteissa, jotka liippaa läheltäkään kasvoja tai päätä muuten (koskee myös shampoita), että jos tuoksu on mun mielestä ihana, niin ihan näen silmissäni, kuinka hyviä muitakin vaikutuksia voiteilla tai pesuaineilla on. Mutta annas olla vaikka rasva maksais tonnin ja lupais kuun taivaalta, mutta jos se haisee pahalle, niin purkkiin jää 🙂

    Jään odottelemaan tuloksia mielenkiinnolla :). t. täsmäkohderyhmäläinen…

    • Oi että Annukka, sä se oot niin ihana. Voi vitsi mitä naisia täällä blogimaailmassa pyörii. Minullekin ensisijaisena on tuoksu, ei saa olla äklö, eikä imelä vaan pitää olla raikas, sekä seerumi, että vartalovoide molemmat saa miltei pyörtymään.

      Tässä vielä todella tyylikäs purnukka, mielestäni Lumene parantaa koko ajan ja on kyllä yksi Suomen kirkkaimmista tähdistä.

      Uskomaton veto oli päästä, yrittää aina voi, mutta että huolivat, ei en ole toipunut siitä vieläkään. Ukollenikin selitin ummet ja lammet, johtuikohan siitä tai tästä, että huolivat…. Lopulta päädyin siihen, että keski-ikäisen mentävä aukko. Osuin kaiketi oikeaan aikaan ja oikean ikäisenä. Tämä seerumi on uusinta uutta ja 40+ eli juurikin täsmäkohde.

      Laitan tästä ehdottomasti parin viikon päästä raporttia, lumoutunut olen ja kyllä tuosta Victorias segretistäkin täytyy vielä myöhemmin mainita, aivan ihana tuote. <3

      Kiitos ihanasta viestistä.

      Lämpimin terv. Tiia

  • Onneksi olkoon! 🙂 Siitä se lähtee, yhteistyökuviot liikkeelle! 🙂 tuntemattomia tuotteita molemmat minulle, mutta pianhan sinä kertonetkin, mitä tykkäsit. 😉

    • Ihana, ihana Viltsu, toivottavasti Lumene tykkää meikäläisen jutuista ja yhteistyö kukkii. Näin ainakin kovasti toivon. Niin oikeassa olit, itse pitää aloittaa ja yrittää. Tyhjästä on paha nyhjäistä.

      Raporttia pukkaa kyllä, vaikuttavat niin lupaavilta tuotteilta molemmat. Pahan hajuisia juttuja en lähtisi edes mainostamaan, rehellisellä meiningillä, mitä itsekin käyttäysin. <3

      Haliterkut Tiia

  • Voi apua,täällä melkein jo kattoon pomppasin kun aloin postausta lukea. <3
    Mielettömän hieno juttu tuo Lumenen yhteistyö,*happy happy happy* 🙂 🙂
    Aina kannattaa yrittää,koskaan kun ei tiedä mitä se vielä tuo mukanaan.
    Itse tykkään myös seerumeista varsinkin talvella tulee enemmän käytettyä joten Lumenen uutuuksista odotan postausta
    vaikken ihan ikäryhmään osukkaan. 🙂

    • Iik Tanjuli, että oot huippu kun olet hengessä niin mukana. Kyllähän mietin, onko Lumenelle kultainen liiga, hopeinen liiga ja pronssi liiga ja kuulunko vaikka siihen pronssiin. En tiedä tarkalleen miten homma toimii, mutta ei tulisi itseään taas laittaa kyllä alas, vaan ihan nauttia ja iloita. <3

      Olen ollut tosi arka lähestymään yrityksiä, mutta ihan turhaan. Toki tämä oli sellainen suuri onnistuminen ja minulle kovin mieluinen yritys. Mutta en tiedä onko blogilista, jotenkin kuukauden pituinen, vuoden pituinen vai miten. Katsellaan ja ihmetellään, mutta seerumi on kyllä aivan taivaallinen. Napakymppi.

      Kivaa tiistaita sinulle, huomenna mennään uudelleen yrittämään tarjoillaanko meille Ekbergillä. 😉 Kerron sitten. 🙂

      Lämpimin terkuin Tiia

    • Matkatar, kiitos kovasta mieltä lämmittävistä onnitteluista. <3 Seerumi jo kertakokeilulla tuntui ihanan tuoksuiselta, erittäin riitoisalta, yksi pieni helmi riitti kasvoille, toinen kaulalle. 🙂 Pumppupullo annostelee sopivan määrän ja on hygieeninen. Voitti puolelleen jo nyt. 🙂

      Kivaa tiistai-iltaa toivottelee Tiia

  • Kylläpä kannatti olla rohkea nainen. Naurattaa tuo keskivartaloinen ja keski-ikäinen. Muista, että kaikki ryppymme ovat naururyppyjä. Oikealla asenteella pääsee pitkälle 😀 😀

    • Kääk tää blogger kiukkuilee ja kommentit katoaa, jotka jo kirjoitin. Yritetään uudelleen. Hih eli joka sana ihan totta, keski, keski ja keski. 🙂 Mutta ei sitä turhaan hoeta, että asenne ratkaisee. 😉

      Hyvää yötä. <3

      -tiia-

    • Kiki yritetäänpä sinullekin vastata uudelleen, kun katosi aiempi kommentti avaruuteen suoraan. 🙂 Kiitos ihanasta ja kannustavasta kommentista. <3

      Hyvää yötä. <3

      Tiia

Vastaa käyttäjälle Unknown Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud