Ilman meikkiä ja meikin kanssa ei herkille ;)

Esittelin pari päivää sitten meikkipussini sisällön ja nyt on kaiketi aika paljastaa mitä niillä käyttämilläni meikeillä saa aikaan ja miten karu näky aamuisin katsoo peilistä.


Yllätyin meikittömän kuvan suhteen siitä, että silmäpussitilanne on huomattavasti pahempi, kuin olin ajatellut. Silmälasit ovat kyllä vaan edullisin kasvojenkohotus. Valitsenkin aina sangat, jotka osuvat jetsulleen poskien yläpuolella oleviin pussukoihin peittäen ne. 


Silmäpussit, lippikset, noidanluomi ja hampputukka.





Lisäksi lippaluomet ovat taas hieman hivuttautuneet viemään elintilaa itse luomilta, ylähuuli on kadonnut jonnekin taivaan tuuliin (onko se sitruunaisen kitkerän ihmisen merkki, toivoakseni ei) ja jostain syystä aina kun hymyilen kuvissa nenästä tulee aivan ihmeellinen uloke. Joissain kuvissa näyttänyt jopa tekonenältä. Jos jollain hyviä nenänpeittelymeikkausvinkkejä, niitä otetaan kiitollisena vastaan. Oliko se niin, että nenä kasvaa hautaan asti vai korvat vai molemmat….




Jouduin laittamaan kehykset, koska näytin taas siltä, kuin olisin nakuna kuvassa. Minne ylähuuli katosi, miksi nenä kasvoi?!

Nyt on meikit nassussa ja tulos on hitusen parempi, mutta ei toivottava. Joskus tuijotan peilistä sokeana itseäni ja olen niin rutinoitunut naamatauluni toljotteluun etten huomaa lippiksiä silmien yllä ja muita iän tuomia roikottimia. Kuvissa karu totuus paljastuu ja joskus siitä saa peräti sydämen tykytyksiä, kun oivaltaa, että tää on menoa nyt, taakse päin ei ole menemistä. 


No niin tänään tajusin, että silmätkin karsastaa. Joka kuvassa ovat killissä. 



Yritän aina kuitenkin muistuttaa itseäni, että 10-vuoden päästä on varmaan tullut taasen 10kg lisää ja olen joutunut hankkimaan lippaluomille pyyhkijät. 

Kampaajan aika, mikä hamppu ja dekolteeseerumia tulisi muistaa käyttää. Ja noi vinot silmät, voi maar.



Tekohymy ei pue ketään, mutta yritä nyt hymyilla itekses…. Voi mun purkkatukkaa, en edes tiennyt sen olevan ongelma…
Aurinkoista päivää kaikille, suhaan tästä tapaamaan kahta pikkuserkkuani Lahteen, joita olen tavannut elämäni aikana vain kerran. Erittäin jännittävä, mielenkiintoinen ja taatusti piristävä päivä tulossa. Samalla käydään sumpilla vaari vainaan vaimon luona, hän on ollut pitkään elämässäni läheinen henkilö. 


Disney classic mug 2011 Princess and the Frog
Disney klassikkomuki 2011 Prinsessa ja sammakko

Loppukevennyksenä, kyllä kissan nassu näyttää aina hyvältä vaikka panttaisi kurkussa matolääkettä.


22 thoughts on “Ilman meikkiä ja meikin kanssa ei herkille ;)”

  • Auts! Reppanaa! Ja en puhu sinusta. 😉
    Oletpas muuten kaunis ilman meikkiä ja meikin kanssa!

    • Kiitos Viltsu kovasti, sanon nyt kiitos vaikka mieli tekisi alkaa taas änkkäämään ja sopertemaan kaikista vioista. Mutta en nyt ala, kun kehutaan nappaan kopin ja nautin. 😉 Ainakin yritän parhaani mukaan.

      Olet ihana tiedätkö sitä.

      Tiia

  • Voi Tiia, Ihania kuvia! Et ole kuules yksin.. täällä toinen lippaluomi painii samojen ongelmien kanssa joka aamu…Näytät kuvissa muuten ihan siltä, kuin oisit juuri käyny hampaiden valkaisussa, niin ne loistaa!!
    Kaunis mimmi oot, meikill tai naturellina <3 Mun yhveli <3

    • Katja, mutta en ole kyllä just käynyt hampaiden valkaisussa. Kerran olen käynyt vuonna 2009 ja vaikutuksen pitäisi kestää noin 2-vuotta, mutta käytän hammastahnana vain Yotuelia ja se puhdistaa päivän lakut ja kahvit pois. Että kai se sitten siitä johtuu tai sitten salama osui just kivasti noihin hampaisiin.

      Sä nyt oot niin vetreä mimmi, että kattia kanssa. 🙂

      Mun oma yhveli, kaunis sellainen ja sisältä ja ulkoa.
      Tiia

  • Oih Tiia, sinä se uskallat: Hyvä sinä!

    Sun ihanat valkoiset hampaat. voisit kertoa uudelleen niiden salaisuuden.

    Olen aina ollut sitä mieltä, että jos kasvojen luusto on hyvä, meikillä saa ihmeitä aikaan.

    Heräsin kuukausi sitten itsekin hamppuhiuksiin ja nyt on kostuttavan suihkeen lisäksi, joka suihkautetaan joka pesun jälkeen, myös vähän parempi shampoo, BC, joka kostuttaa. Ostin Sokokselta.

    Niinpä niin: Decoltee! Olen jo parikymmentä vuotta rasvannut decolteen joka aamu ja ilta tavallisella 'ruumisvoiteella'. Tuo hauska sana on vanhasta Kauneus&Terveys lehdestä, kun Suomessa ei oikein tiedetty miksi body-voiteita pitäisi kutsua. Vetelen kyllä decolteelle myös kaikki ne näytteet, joita saan kemikaaleista ostoksieni lisäksi testiin elleivät ne sovi jostain syystä just kasvoilleni. Silmänympärysvoiteeni on tällä hetkellä kalleinta, mitä käytän, mutta tausin aloittaa vasta viitisen vuotta sitten. Syön vaikka kaurapuuroa joka päivä ennen kuin luovun siitä voiteesta. Annoin siitä Bessulle viiden päivän näytteen ja hän soitti eilen, että SILMÄRYPYT OVAT POISSA! Nyt hänkin aikoo loppuelämänsä levitellä aroille silmänympäryksilleen samaa voidetta kuin minä.

    Ei ole elämää ilman kajaleita! Ihana pehmeä meikki sinulla!

    Voi kissareppanaa. Onneksi koiruusille on herkullisen makuinen matolääke, jota ne oikein himoavat.

    Lumoavaa sunnuntain jatkoa!

    • Leena ihana ihminen! Ruumisvoide, aion jatkossa aina käyttää rasvoista tuota nimeä, huippunimi. Kiitos tästä hauskasta lohkaisusta. 🙂 Dekoltee on kyllä auringonotoista ja palamisista rypistynyt ihan mahdottomasti. Mutta luin jostain, että hajuveden alkoholi rypistää ihoa kamalasti ja tuohon dekoltee alueeseen olen tuoksuja kaiket vuodet truutannut eli johtuisiko auringosta ja tuoksuista yhdessä. Onneksi ei ole nassussa moisia viiruja kuitenkaan…

      Valkoiset hampaat, ei ole koskaan olleet kovinkaan keltaiset tai tummat vaan meikäläisen neuroosin tulos. Vuonna 2009 kun oli mielestäni jonkin verran kellertävät, eikä sellaiset jenkkivalkoiset (luulin sellaiset valkaisulla saavani) valkaisin hampaat. Sen jälkeen olen käyttänyt Yotuelia, joka puhdistaa päivän colat, kahvit ja lakut pois. Tosin pesen aina hampaat kahvin jälkeen, jätin colan ja lakua syön pari kertaa vuodessa. Noilla systeemeillä valkaisu on pysynyt jonkinlaisena vaikka kyllä noihin kuviin salamakin on osunnut, koska mielestäni olisi jo valkaisun aika. 🙂

      Hei meillä on tuota BC shampoota ja suihkettakin, anoppi aina antaa niitä lahjaksi,joten täytyypä ottaa heti käyttöön, kyllä vaan on niin rutikuiva purukumi koko pääläjä.

      Juu meidänkin koira syö nautinnolla matolääkeet ja toinen meidän kisuista. Onni pitää vaikka tunnin suussa, ellen saa tuikattua kurkkuun ja sen on pakko niellä. Tuossa kuvassa se juuri jumittaa lääkettä kurkussa ja lopulta nielaisee… 🙂

      Mukavaa sunnuntaita!

      Tiia

    • Laitan Leenalle sähköpostia, että vastailee tänne minkä merkkistä ihmevoidetta käyttää. Tuollaista minäkin tarvisin, mutta kenties ei lompakko jousta. 🙂

      Tiia

    • Tanja ja Tiia, käytän sateenkaaren tuolle puolen silmänympäryksiini Lancomen Rénergie Yeux Multi-Lift. Aloitin liian myöhään, sillä silmäni ovat ylettömän herkät, mutta ehkä en sittenkään liian myöhään, sillä osa rypyistä on kadonnut!!!Laitan sen hyvin huolellisesti illalla, en aamulla, jolloin käytän vain päivävoidetta meikkivoiteen alla. Tuo on niin taikaa, että voin elää vaikka kaurapuurolla ja hapankorpuilla, mutta tuota silmänympärysvoidetta minulla on aina ja myös reissuissa mukana. Sitten se jutun toinen pointti: En ollut millään löytää sopivaa silmämeikin poistajaa, sillä ihan kaikki ärsytti. Nyt olen noin 10 vuotta käyttänyt Vichyn silmämeikin puhdistajaa Pureté Thermale, sitä öljytöntä. Tuotetta saa apteekista ja siinä lukee 'for sensitive eyes'.

      Tiia, mun hampaat oli ennen VITIvalkoiset. En syö karkkia, en juo colaa ja vain yksi mukillinen Robert'sin suklaakahvia aamulla…Löysin tehokkaan valkaisijan nyt ihan Prismasta eli Pepsodent White System Enamel Renewall, jonka käytön aloittamisen jälkeen hampaani valkaistuivat jo muutamassa päivässä, mutta mitä outoa: Huulet tai siis huulien sisäpuoli (sic!) kuivuivat ihan hirveästi. Lumimiehelle tapahtui ihan sama. Aion viedä tuon tuubin nyt mun hammalääkärille ja kysyä, että mikä siinä voi noin kuivattaa.

      Mikä armo minulla onkaan ollut, että en ole suihkutellut hajuvettäni decolteeseen! Tuota en kyllä tiennytkään, mutta tuo ei vain ole ollut tapani. Älä sure viirujasi, jos niitä nyt onkaan, mun ystävällä 40+ on ihan samannäköistä, mutta hän myöntää, että on kesällä paljon puutarhassa ja rannalla eikä muista ikinä laittaa auringonsuojavoidetta. Minä melkein purkista kaadan auringonsuojaa kesällä decolteelle ja illalla sitten sitä 'ruumisvoidetta'. Joka ilta. Sitä ei enää huomaa, kun siitä on tullut rutiini.

      Tiia, oikeastaan aika kiva vaihtaa näitä tietoja: Tulee vähän päivitettyä noita omiakin juttuja samalla.

    • Hei Leena,

      Kiitos kovasti tiedosta ja heti googlasin voiteen. Jos on kerran noin hyvää, niin on todellakin hintansa väärti! Silmien kanssa sama ongelma, todella herkät silmät ja silmämeikinpuhdistus yksi vitsaus. Tällä hetkellä käytössä Lumenen herkille silmille tarkoitettu aine ja se kyllä sopii hyvin, mutta juuri mikään ei sovi. Tuota Vichyäkin täytyy mielenkiinnolla kokeilla jahka Lumene loppuu.

      Täytyy kokeilla tuota Pepsodenttia, mutta olen itse saanut valkaisevista kaupantahnoista suun täyteen haavaumia eli allergiakohtauksen. Joku valkaiseva siellä rasitti, joten siksikin käytän tuota hellävaraista Yotuelia joka sopii aftasuille.

      Voi hitsi sentään, että olet ymmärtänyt suojata tuon dekolteen. En ole muuten mitenkään jättiryppyinen, mutta dekoltee on ihan surmaa…. Kauheat viirut, varmaan aurinko ja todellakin ei niitä rasvoja nuorena käytetty ja se hajuvesi. Mutta ei voi enää mitään, antaa typerän elämän näkyä. Botox on mulle aivan utopistinen juttu, vaikka suon sen kaikille. Jos sitä joku tuossa tarjoaisi ja tökkäisi, niin kenties, mutta vain kenties. 😉

      Ruumisvoide on kyllä niin huikea nimitys, voi mahtava sinä ja voi mahtavuutta Kauneus ja Terveyslehti. 🙂

      Tiia

  • Se on jännä, miten hymy piristää ja saa näyttämään ystävällisemmältä ja nuoremmalta 🙂 minäkin haluan keski-iässä olla noin pirteän näköinen, sehän nuorentaa ja minusta sinä liioittelin kaikkia "virheitä ja noidanluomia" 😀

    • Kun pläjähtää keski-ikä, piirteet alkaa valua ja helposti alkaa näyttämään vihaiselta. Hymy auttaa kohottamaan piirteet ylös. Että siinä mielessä nuorentaa, tosin sitten tulee naururypyt silmiin. 😉
      Noidanluomi on tuossa leuassa ja sellainen oli nenässäkin, siksi tuli monikossa. Nenäluomen poistatin eikä siitä jäänyt edes arpea, koska oli nenän ja posken taitekohdassa. Puudutus vaan sattui niin viheliäisesti, että tuo leukaluomi on jäänyt paikoilleen. 🙂

      Mutta kiitos kovasti, on mukavaa kuulla, että näyttää pirteältä, koska siltä ei aina totisesti tunnu. 🙂

      Kivaa sunnuntaita ja olen kyllä aika otettu, että nuoret ihmiset tätä blogia lukee ja jaksaa vielä kommentoida. Kivaa. <3

      Tiia

  • Hehheh tää oli hauska postaus! (myös tuo loppukevennys) Kyllähän kepeä meikki piristää ilmettä kummasti. Jo ihan henkisestikin tuntee itsensä nätimmäksi ja nuoremmaksi jos on edes vähän ehostanut. Jos sinulla on tulossa "lippisluomet" vai miksi niitä kutsuitkaan -niin minulla on päinvastoin katoamassa silmät yhä syvemmälle ja syvemmälle mitä enemmän ikää tulee. Tosi hankalaa laittaa luomiväriäkin ettei näytä ihan muumiolta 😉 (ehkä kandeiskin tehdä samanlainen postaus joskus…)

    • Kepeä meikki kyllä vaan niin osut oikeaan. Ensin laitoin pinkkiä huulikiiltoa ja se näytti kuvissa ihan karmealta. Kaikki ei sovi, kun ikää tulee tai se ei sopinut minun kasvoihin.

      Joo tee samanlainen postaus ehdottomasti. Tälläinen on aika hauskaa itse asiassa. Eipä ole enää mitään hävettävää, kun pahin on laitettu esille. Kyllä ehostus auttaa tuntemaan naisellisemmaksi ja huolitellumaksi.

      Anteeksi naurattaa sun muumiosilmät, voi meitä naisia, kun suurennuslasilla itseämme tuijotetaan.

      Jään odottamaan sinun "muumiopostausta". 🙂

      Kivaa sunnuntaita toivottelee Tiia

  • Ihan loistavia kuvia, hymy nuorentaa ainakin 20 vuotta! 🙂 Decoltee on sellainen, että siinä alan itsekin huomaamaan muutoksia, kait se on kohta yhtä roikkuvaa nahkaa. :p

    • Dekolteealueen kanssa kävi niin, että yhtenä kesänä viivat olivat vain siinä, enää ei auttanut rutistella. Jenkithän laittaa botoxia tuohon dekolteealueeseenkin, ihan fiksua sinänsä, nuorenisi kummasti. 🙂

      Kyllä olette ihania. Pikkuserkkukin luuli 30-vuotiaaksi, niin kyllä leijun täällä nyt ihan pilvissa, kunnes huomisen aamun ryppynaama laskee vakaasti taas tantereelle. 🙂

      Kivaa iltaa toivottelee Tiia

  • 😀 Olipas monimuotoisia kuvailuja,lippisluomet löytyy täältäkin
    en uskalla miettiä miltä näyttävät 10v päätä. 😛
    Iloinen hymy piristää olemusta aina joten ei sinulla ole mitään syytä masistella.
    Omat hiukset oli yhtä vaaleat kuin sulla ja suosittelen kampaajalta hakemaan kunnon kosteuttavat ja korjaavat tuotteet.
    Matkatuotteilla on hyvä testailla kunnes oikeat tuotteet löytyy+öljyä suosittelen myös. 🙂

    • Olen aina ollut todella ankara itselleni, ei turhia luuloja katsos. 🙂 Näin on kasvatettu, nöyryys naisen tiellä pitää. 🙂 Oma äitini on ollut lippisleikkauksessa, kenties joudun siihen itsekin, jos näköä alkaa haittaamaan.

      Välillä masistelen rajusti ja joskus on hyvä meikkipäivä>mutta todellakin harvemmin.

      Öljyjä käytän, mutta itse blondattu tukka ja todella kuumalla föönaus ja vielä latvojen käkerrys, tulos tukkapurkka..

      Kiitos aivan loistavista vinkeistä. <3
      Mukavaa iltaa toivottelee Tiia

  • Voi Tiia, että olet ihana. Niin kaunis ja rohkea 🙂 Hymy on kyllä paras ase viehättävyyteen, minulla ei enää mikään muu auta. Vaan sinulla on hymy ja kauniit hampaat ja kauniit silmät ja osaat meikata, ja et sinä vielä keski-ikäinen ole! Ja sitten sinulla on vielä yksi piirre, jota kovasti ihailen, osaat nauraa itsellesi!
    Hymystä huolimatta minäkin olen kiinnostunut tuosta Leenan ihmevoiteesta.
    Hyvää syyskesän viikkoa hymyilevälle Tiialle!

    • Tuulia, sinä se olet niin ihana ihminen, että pökerryttää. Jo tuolla Instan puolella olen aivan sydän liikuttuneena. 🙂 Ja ihana hymy sulla on ja kaunis ja tyylikäs nainen! On kyllä meidän perivika, että aina itseään alennamme ja minä ainakin osaan sen puolen todella hyvin ja kehuja on aivan mahdoton ottaa vastaan.

      Ei mun silmit oikeasti kai killit ole, pakotin miehen ottamaan pari testikuvaa. Katsoin noihin selfiekuviin jotenkin oudosti killiin. Selfiet ovat taitolaji ja tekohymy on karmaiseva juttu.

      Keski-ikäinen olen kyllä, joulukuussa 46. 🙂 Että tietenkin jos vertaan toiseen mummiini joka eli 102-vuotiaaksi, niin olen hieman alle keski-ikäinen, jippii mikä ajatus.

      On aivan pakko nauraa itselleen, kun todellisuudelle ei mitään voi. Välillä kyllä myös masentaa, mutta se on turhaa, näin käy kaikille ja toisaalta en olisi epävarmuuksiltani nuorena ikinä kyennyt pistämään blogia pystyyn. Että ikä tuo edes jonkunlaista rohkeutta, hällä väliä mitä muut ajattelee.

      Leena kirjoittikin tuonne ylle voiteesta lisää oman ensimmäisen kommenttinsa alle, sieltä voi käydä kurkkimassa. <3

      Aivan mahtavia ihmisiä täällä kommentoi, voi jippii olen niin happy.
      Mukavaa sunnuntaita sinulle ihana ja kaunis Tuulia. <3

  • Heippa Tiia!
    Hymy on paras, helpoin ja nopein keino kaunistautua =) Ja komppaan edellisiä, kyllä Tiia näytät kauniilta. Mun mielestä eletty elämä saa vähän naamasta näkyäkin, sillä silloin voi ainakin sanoa että on kokenut elämässä asioita, hyviä tai pahoja, joista on selvinnyt ja jotka ovat jättäneet jäljet mutta ne ovat merkki toivosta.
    Näin maanantaiaamulla ei ajatus ihan juokse mutta toivotan silti jokaiselle KAUNISTA PÄIVÄÄ ja erityisesti ihanalle Tiialle! =)

  • Nyt ehdin täältä ystävän luota nakutella ja älyluurilla. 😉 Oli niin kaunis viesti. Kiitos oot Saija niin super ja sun treenijutut jotain mieletöntä. Saa rypyt näkyä ja ilmeet. Ne tekee meistä sen mitä olemme. Sitä liikaa itseään soimaa ja katsoo pala palalta eikä kokonaisuutena. Tyhmää sellainen, miehet paljon kokonaisvaltaisempia. Toivon sinulle kauniita unia ihanalle Saijalle. 💙

Vastaa käyttäjälle Unknown Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud