Mummi ja Minä.

Hih nyt ei ole kyse ihanasta Mummi ja Minä pesuaineista, joita annan kyllä aina mummille lahjaksi ja jotka ovat aivan mummin ja minun lempparituotteita. Nyt on vallan kyse mummista ja minusta. <3

Mummi 93-vee. Tämä kuva vei meidät voittoon, enkä ihmettele! Mikä teräsmummi, siinä nauttii viime kesänä auringosta Sipoon mökin rannalla. <3 Mummini mun, heh Guess aurinkolasit nenulla. 

Isäni ja äitini olivat varsin nuoria kun minut saivat ja vaikka avioliiton satamaankin päätyivät minä mahassa, ei nuori rakkaus kestänyt. Aivan kuten moni muukaan rakkaustarina, varsinkin nuorena solmittu. Menemättä enempää tuon kauan sitten tapahtuneen suhteen käänteisiin, kävipä siinä niin, että mummini ja vaarini kasvattivat minut. 

Asia ei ole millään muotoa häpeällinen ketään kohtaan, eikä ketään tarvitse syytellä. Kaksi nuorta ihmistä eivät tuolloin olleet valmiita vanhemmiksi. Tänä päivänä isäni on maailman paras vaari lapsilleni ja äitini taasen asuu kovin kaukana. 

Mutta mennään siihen mummiin. Jotenkin tätä juttua ei voinut kertoa ilman taustoja. Miten rakkaita mummi ja vaari olivat ja ovat, minun vanhemmat. 

Ystäväni olivat aina meille tervetulleita.
Mummini ei koskaan valittanut, oli kyllä joskus mykkäkoulussa jos jokin oikein risoi.
Meillä oli ruuan jälkeen aina jälkiruokaa.
Mummi osti minulle hamsterin, toisenkin ja kolmannenkin.
Mummi tekee maailman parhaita lihapullia vielä tänäkin päivänä.
Mummi silitti kalsaritkin.
Mummi jäi leskeksi ja selvisi siitä.
Mummi oli sodassa lottana.
Mummi istui aina kovalla tuolilla kutoen, mummi puursi, eikä hirveän hyvin osannut rentoutua, siksi mummin hartiat ovat tänäkin päivänä kiveä.
Mummi kutoo vieläkin meille kaikille sukkia ja lapasia.
Mummi tekee omat ruokansa.
Asuu yksin Helsingin keskustassa.
Mummini on teräsmummi.
Mummilla on kauniit kädet ja mummi käyttää tänä päivänäkin huulipunaa ja kikertää hiuksensa.
Mummini mun 93-vuotias.

No miksi tuli tälläinen mummiaiheinen postaus, kun ei ole äitienpäiväkään?
Kävipä niin, että osallistuin Instagramissa Libressen Mummo kisaan ja tänään Instaan paukahti huikea tieto, saan viedä mummin illalliselle ravintolaan ja Libresse maksaa viulut 200euroon asti! Mummi ja minä kahden herkuttelemassa, miten mielettömän ihana juttu. Mää siis pakahdun! Mummini on kyllä tämän niin ansainnut. <3

En ole mummille tätä vielä kertonut, olen halunnut muhittaa riemukasta puhelinsoittoa vielä kotvan, oikein mehustella ja makustella täällä miten mummi ilahtuu ja siksi minäkin olen superiloinen!

Jee mummit rules. <3

Sumpin nosto mummille, kaikille mummeille. <3

Ja tähän vielä asiasta tuhanteen, asia joka saanut myös villiksi. Minäkö keski-ikäisen FB sivuilta uupuu enää 9 tykkääjää ja 200 paukahtaa rikki. Jösses ja zissus, riemu on rinnassa siksikin. Jeeee. 



19 thoughts on “Mummi ja Minä.”

    • <3 Ihana Tanja, kiitos. <3 Kyllä nyt on sellaista voiton huumaa ilmassa. <3 Soitin juuri mummille ja ai että oli hersyvä puhelu. Mummi vielä huumorilla vastasi tiettyihin päivämääriin, "sopii, ei hänellä ole tuolloin mitään kalenterissa." 🙂 Hih mun mummi. <3

    • Maarit <3 Kiitos, on mummi on aivan super. Kyllä repesin kun totesi, no juu ei hänellä ole mitään kalenterissa ehdottomanani viikonloppuna. On se huippu. <3

      Sitten nautitaan ja viinitkin otetaan. <3

    • On se aikamoinen tapaus, eikä oikein kukaan tajua, että on niin iäkäs. Pää leikkaa kuin partaveitsi. <3

      Me kyllä niin nautitaan, koska mummin kanssa on aidosti kivaa. 🙂

  • Omia isovanhempia tuli ikävä. Ihan tässä vastikään kävi jonkin elämässä tapahtuneen asian yhteydessä mielessä, että pitääpä soittaa mummulle ja kertoa. Ei paljoa kyllä enää soitella, kun hän kuoli -99 kaksi viikkoa 90-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen, mutta luulenpa että hän pitää meistä lapsenlapsista huolen yhä edelleenkin.

    Ihanaa illallista sinulle ja mummillesi!

    • Voi ei, niinhän se menee, että poissa oleville mielessä juttelee. Minulla neljästä jäljellä tämä ihana mummeliini. Joka ollut myös äitini. Mummille voin puhua kaikesta ja mummin kanssa on hauskaa. Haluan myös ajatella niin, että he jotka poissa meistä huolen pitävät. <3

      Kiitos kauniista ja liikuttavasta kommentista ja kiitos myös toivotuksista. 🙂

    • Mummista on helppo kirjoittaa kauniisti, mummin sydän on kultaa. <3

      Kiitos ihanista toivotuksista, voi maar täällä on ihania ihmisiä. Kiitos Belladonna. <3

  • Ihana juttu tuo voitto ja kauniisti kirjoitit mummustasi 🙂 Munkin mummu on muuten 93-vuotta! Pappa olisi täyttänyt justaansa 90, mutta lähti pois. Supermummut ja -papat ovat kyllä mahtavuutta, olen kiitollinen että olen saanut pitää pari isovanhempaa noinkin kauan täällä.

    • Mummi on Super ja selvästi sinulka myös. Hauska sattuma, että meillä saman ikäiset mummit. <3

      Vaari lähti 89-vuotiaana, hieno miehen ikä sekin, kuten sinunkin vaarilla. <3 Toinen mummini eli 102-vuotiaaksi. 🙂

      Sama juttu tuo kiitollisuus ja jotenkin kun ei ymmärrä, että toinen niin vanha, kun on niin skarppi. On onnekasta saada tuntea isovanhempansa. <3

  • Voi mikä ihana mummi sinulla on! Kauniisti ja ihanasti hänestä myös kirjoitit, ihan liikutuin. Kuinka mahtava juttu, että voitit tuon palkinnon ja saatte mennä kahdestaan hienosti syömään, aivan sydän pakahtuu! Vanhat ihmiset ovat niin mahtavia erityisesti silloin kun ovat pysyneet terveenä ja järkikulta pelaa vielä.

    Olet onnentyttö, että olet saanut elää noin ihanan mummin kanssa lapsuuden ja että hän vieläkin elää ja on terve! Omakin kasvuympäristöni oli vähän erilainen, mutta olen aina ajatellut, että se on antanut hiukan erilaista perspektiiviä katsoa asioita vähän laajemmin ja ehkä suvaitsevaisemmin (näin haluan ainakin itse uskoa).

    Oikein ihanaa illallisiltaa sinulle ja mummillesi! <3

    Tiina1412

    • Hih oikeastaan mummi voitti, koska mummin rantaleijona kuva valittiin voittajaksi. <3 Mummi on aivan super, kasvatti minut vielä neljän oman lapsen lisäksi. Ei se olisi 50-vuotiaana helppoa yhtäkkiä vauvaa kasvattaa. Huima mummi on.

      Mummilla leikkaa pää kuin partaveitsi, pari tuntia menee aamulla Hesaria ja kirjoja ahmii jatkuvalla tolkulla. On viherpeukalo ja nauttii rannalla tai parvekkeella istumisesta.

      Olen samaa mieltä, erilaiset taustat tuovat syvyyttä elämään uskon näin. Tuovat erilaisia tapoja ajatella asioista, jotka joillekin ovat jopa itsestäänselvyyksiä. 🙂

      Kiitos kun raotit hieman omaakin lapsuuttasi ja kirjoitat aina niin kauniisti ja lämpimästi. Sydän oikein sulaa täällä ja minä liikutun.

      Kiitos Tiina kauniista sanoistasi ja kauniita unia. <3

      Tiia

Vastaa käyttäjälle Belladonna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud