Voihan Muumit! Tunnustan olen Muumiaddikti.

Aikoinaan tyttäreni saivat syntymäpäivälahjoiksi muumimukit Mymmeli ja Rakkaus ja voin vaikka vannoa, että nuo mukit aikani kun niitä tuijotin tai oikeastaan ne tuijotti minua, niin nuo mukit hypnotisoivat minut. Aivan yhtäkkiä ja yllättäen oli aivan pakko saada lisää ja lisää jäseniä Muumiperheeseen.



Hitsin Muumit, älkää hypnotisoiko söpöillä katseillanne ja pakottako ostamaan aina vaan lisää Muumeja…..

Siitä sitten alkoi armoton keräily, toki molemmille tyttärille, eikä itselle mikä tekee asiasta luonnollisesti pyyteettömämmän, vähemmän ahneen ja suorastaan sijoitusmielessä järkevämmän. Muumithan ovat pompanneet kursseissaan paremmin, kuin yksikään osakesalkku. Ja soppaan kun vielä lisättiin ihanat kummit, jotka ostavat aina jouluisin joulumuumit ja keväällä synttärilahjoiksi kesämuumit, niin kyllähän täytyy myöntää, että hieman sekosin Muumeista, sillä lailla ihan pikkaisen.


Näihin kulhoihin eikä lautasiin pitänyt lainkaan sortua. Mutta kyllä vaan maistuu puuro paremmalta näissä…. Seli, seli. 🙂

Liityin Facebookissa Muumikeräilijät sivustolle, josta saan aina infona kuumimmat Muumiuutiset. Laukkasin aina kauppaan suurin piirtein kauppojen auetessa, kun uusi Muumi oli astunut elävien kirjoihin mukin muodossa. Vannoin, että kerään vain mukeja, en muita…. Nyt on lautasia, kulhoja, aterimia ja figuureja. Niinpä niin keräily on karannut käsistä.

Muumiaterimet olivat aivan pannassa ja nyt sitten on niitäkin, öh miten tässä oikein näin kävi….

Lopulta tapahtui kuitenkin käänne nimeltään ”rillimuki”.. Iittalasta kertoivat, että Tove Janssonin juhlavuoden mukeihin joka kuudenteen lisättiin Toven ”rillit” ja mikä Arabian mielestä oli kiva ja vekkuli idea. Kaikkihan sen tietää, siitä syntyi sekasorto. Kaikki halusivat vain prillejä ja lieveilmiönä osa rillejä hamstraavista ihmisistä aloittivat myymään prillejä kalliilla netissä… Minulle tuli kaikesta tästä pieni henkinen Muumikonkurssi. Ja myös siitä, että Muumeja katoaa vikkelään ja uusia syntyy, kuin sieniä sateella… En ole vuorenvarma sopiiko kaikki Toven ja Muumien filosofiaan. Ainakin eräällä toisella Facebookin Muumipalstalla olen lukenut sellaista toisten ihmisten sättimistä ja rienausta ja tosiaan aivan vaan viattomien Muumien tienoilta. Meitä ihmisluonteita on kyllä vaan erilaisia, kuten Muumilaaksossa.

En etsinut rillimukia, eikä sitä ole sattumalta vastaan tullut, enkä aio sitä vieläkään etsiä. Ajattelin että tyydyn tavalliseen rillittömään, koska se on kaunis ja sitä ei saa hyljeksiä, käy muuten sääliksi koko rillitöntä mukia, kuka sellaisen sitten huolii, no MINÄ!

Rillimukien jälkeen en ole intoillut Muumeista, ottanut vaan rauhallisesti. En ole intoillut näistä rajoitetun erän Muumilautasistakaan, vaikka hämmennyksekseni ne tilasin ja nyt mietin apua, niitä tulee vielä 18 lisää, mitä teen?!


Olen pitänyt Fazer mukia Kluuvin Fazerilassa käsissä ja tuuminut, onpa se ruma…. Oi ei nyt harmittaa, mutta onneksi tämä lautanen nyt lohduttaa. Kaunotar kaiketi, josta en osaa sanoa onko kaunis väri vai ei, no koska olen silkka mainonnan uhri niin tämähän on lumoavan kaunis… Milleniummukin ostoakin mietin, kun muutimme tuolloin Latviaan ja ajattelin tämähän olisi kiva muisto Suomesta ja laitoin kuitenkin lopulta takaisin hyllyyn ja tuumin, mitä nyt muka jollain Milleniummukilla teen, ihan kitsiä romua, arvatkaa fiilikset nyt…



Meillä kaikki Muumit ovat käytössä, se on meillä se juttu, nautitaan niistä. Mutta nyt nämä Fazer lautaset ja Muumipeikko Unelmoi lautaset, eihän niitä raaski käyttää.. Eli tässä sitä taas ollaan, ostetaan kaappiin roinaa pölyttymään, koska se on Hobbittien Klonkun lailla vain saatava mentaliteetilla ”my precious”… Tämä ei perustu järkeen, ei oikein tunteeseenkaan tämä on addiktio! Please help!

Siinä se on lautanen, joka kysyy ollako koristeena vai ollako käyttöesineenä. Siinäpä kysymys.



25 thoughts on “Voihan Muumit! Tunnustan olen Muumiaddikti.”

  • On muumiastioita poikineen! Mä en tiedä niistä mitään ja satuin oleen Stockalla kun rillimukit nostettiin esiin. Katselin niitä ja mietin, että mikäköhän virhe osassa on kun siellä on se koukero. Kyllä nauratti jälkikäteen. 😀 😀

    • Katja, eikä apua olitko silloin Stockkalla Luin, että mukeja meni rikki, kun porukka vallan riehaantui.. Sen verran laiska olen, etten jaksa joka mukia lähteä kääntelemään ja etsimään. Jos sattuu silmiin, ok sitten kai minäkin ostaisin ne rillit yhteistön paineista. 😉 Kun kerran kaikki halua, niin minäkin, mutta tein päätöksen etten rillimukia etsi. 🙂

      Voi ei no tuo sinun kohtaaminen on ollut hieman sama, kuin minulla Fazerilla. 😉 Hyllyyn jäi. 🙂

      Kivaa iltaa. <3

  • Itse omistan muutaman muumimukin ja ostan vain ne mistä tykkään. <3
    Seikkailusarja kannuineen kiehtoisi mutta kattoo nyt säilyykö kiinnostus.
    Sinun kokoelma on kyllä hieno ja kiva tyttöjen muumien saanti ajankohdat. 🙂

    • Fiksua Tanja sinulta, en edes kaikista tykkää eli todella fiksua vain ostaa ne jotka silmiä hivelee. 🙂 Seikkailusarja minulla onkin ja sitten on vielä se uusi Muuttosarja, siitä on vain muki ja kulho ja se on mielestäni yksi ihanimpia sarjoja. Oi että. <3

      Tyttöjenhän nuo kaikki on, mutta taidan tuon Fazulautasen ja Muumipeikko Unelmoi lautasen pitää itse. 😉

      Ihanaa iltaa Tanja. <3

  • 😀 Mä olen vielä välttänyt lautaset, lusikat ja lasit, mut mukit on lähteneet käsistä täälläkin. 😀

    • Jonna hih pitäydy tuossa, jos ostat parikin kulhoa tai lautasta mopo karkaa käsistä. Onhan ne niin ihania ja saavat hyvälle tuulelle kaikki. 🙂

      Fiksu olet. 😉

      Ihanaa iltaa Jonna. <3

    • On ne ihania voi, että mutta kohtahan ei mahdu kotiin, jos ne tätä vauhtia sikiää. Samoin sinulle oikein kivaa viikonloppua. <3

    • Muumien on lakattava hypnotisoimasta tai en mahdu jonain päivänä omaan kotiin, kun ne vaan lisääntyy ja lisääntyy… 😉

      Ihanaa viikonloppua!

  • Tänään haen postin tuoman kirjan, joka koskee Tove Janssonia – Yksi lempparini hänkin – tai juurikin hän. Rillimukista sen verran, että tulee vastaan jos tulee – ilman rillejäkin pärjään 🙂 Mukavaa viikonloppua.

    • Tove Janssonin kirjan minäkin haluan, se on upea. Oi nauti kirjastasi, tulee sopivasti viikonlopuksi. <3 Samoilla aatoksilla, jos rillit tulee vastaan, selvä ostetaan, muuten pärjäillään näillä rillittömilläkin. :=

      Niin ja samaa mieltä, käyttöön lautaset, ei tässä muuten ole mitään järkeä, kaikki muutkin kerran käytössä. Elämästä tulee nauttia!

      Ihanaa viikonloppua Anne. <3

    • No niin on ja kuvasin eilen figuurit ja lautasetkin , mutta unohdin laittaa kuvat tänne. Hih liika on liikaa. 😉 Ihanaa viikonloppua Satu. <3

  • Onneksi minulta puuttuu tämä addiktio… On meillä muutama lahjaksi saatu muumimuki, mutta ei herätä erityisiä intohimoja eikä juuri tule käytettyäkään. Kun tuota Fasu-lautasta katson, niin herää kysymys, miksi jouluinen, lumisateinen taivas on sinapinkeltainen? Fazerin sinisen ymmärtäisin oitis 😛

    • Samaa mietin aikoinani Fazulla miten kumma sinapinväri ja jäi hyllyyn. Nyt täällä lautasta ihastelen, kuin vailla aivoja, että on se ihana. Minne katosi inhoni sinapinväriä kohtaan. Kun muutkin haluaa, minäkin pätee tällä kertaa liiankin hyvin…

      Loistavaa ettei sulle tätä "sairautta" ole, pääset paljon helpommalla. Uuh tää keräily on rankkaa puhaa.

      Sitten vaan Muumimukit Marika myyntiin, ties mitä harvinaisuuksia teidän kaapeista löytyy. <3

      Ihanaa viikonloppua. <3

    • Juu ei ole Millenniumeja tai muita ökymukeja 😀 Nipsusta olen nähnyt pyydettävän päälle 50 e ja silloin mietin sen piilottamista kaapin perälle, ettei lapset hajota. No en piilottanut. Kivaa viikonloppua!

    • Voihan ruskea Nipsu oikea suklaan värinen ihanuus. Taitaa hinta olla jo ylikin 50e, no Muumithan on kuin asunnot, hurjasti ilmaa välissä, kun kiinnostus loppuu kenties jonain päivänä mikä on arvo sitten. Juu mekin nautitaan kaikista mukeista oli kalliita tai ei. 🙂

      Kivaa viikonloppua Marika <3

  • Oooh. Olet todellakin muumi-fani! Mutta niinhän se pitääkin olla, että jokainen tykkää jostakin ja se saa näkyäkin. Meillä se taitas olla iiisot kisut viidakon sekä kamelit. 🙂

    • No Viltsu nuo Muumit oikeasti tuijotti mukeista ja sitten se vaan lähti siitä, en oikein itsekään tiedä mitä tapahtui. Onneksi kummit auttaneet keräilyssä, kaikkea ei ole tarvinut itse hankkia. 🙂

      Hih ihana tuo teidän keräilyaihe, niin se on jokaisella on yleensä joku oma innostus ja ainahan se on hieman yhtä hassuakin peräti. Miksi kerätä kaappiin jotain ihailtavaksi. No siksi että se on kaunista katseltavaa <3

      Ihanaa viikonloppua Viltsu. <3

  • Oi Tiia, tämä ei ole vielä mitään verratuna pahraaseen ystävääni, joka taloa rakennuttaessaan teetätti muumimukeille ja kulhoille oman, leveän, seinästä seinään hyllyn keittiöön. Astiat ovat toki käytössä, mutta onhan niitä aika paljon;) Minä olen tässä ollut hillitympi ja kerännyt lähinnä joulumukeja ja ostanut sen lisäksi monta Iltapurjehdusta. Lisäksi olen ollut yhteydessä muumituotannon pääkallopaikalle, sillä haluan saada Nyyti ja Tuittu -mukit. Sitten lopetan muumikeräilyn.

    Tuo viimeinen mustavalkoinen on ihan meidän Merin tyyliä ja muistaisin, että olen ostanut hänelle muumien mustavalkoisen pöytäkannun ja siihen vielä päälle jonkun mustavalkoisen purkin kahville tms.

    Mukavaa viikonloppua, Tiia <3

    • Oih ihanaa vapautit syyllisyydestä Ei ole meillä kotia muokattu Muumien ympärille vaan Muumeja tungetaan joka puolelle, ei kuulostaa kyllä terveeltä sekään. Hih. 😉 Rakastan Teemajoulumukeja ja olen niitäkin keräillyt, niissä on tunnetta. Oi Nyyti ja Tuittu olisi ihana, oot sinä mahtavapakkaus, että olet pääkallopaikalle oikein ollut yhteydessä, mutta niinhän niitä asioita saadaan aikaiseksi

      Juu tämä mustavalkoinen muki on 2005 Muumipeikko Unelmoi muki ja sitä valmistettiin 2005 erä Arabian museon taidenäyttelyä varten. Huhutaan, että mukista olisi maksettu peräti 10 000 euroa. Nyt tuohon harvinaisuuteen tehtiin tuo lautanen Olet varmaan ostanut ihanaa Muumi seikkailusarjaa Merille, siitä meiltä löytyy kaikki osat, on upea sarja ja sekin jo lopetettu. Ne purkitkin on aivan ihanat, sellaisia ihania pieniä yksityiskohtia pullollaan.

      Ihanaa viikonloppua Leena <3

  • Mulla on 24kpl milleniummuumimukeja, Opiskeluaikana ostin ne alennusmyynnistä.Olivat halvempia kuin valkoiset arabian mukit. Ne joutu vintille, jemmaan kun mummo ne näki (niin kamalia, osti kunnon mukit). Ne valkoset mukit on nykyisin mökillä.

    Muutossa ne milleniummuumit löytyi, tarrat oon viä kaikissa, mummo tuli mieleen kun nuo mukit löysin. Ihan kauniita ne on. Muumisarjakuvakirjat on mökillä ja muumihuivista on tehty huussiin verhot, mut muuten meil ei muumeja ole (paitsi muutama mehukannu, olivat edullisempia kuin "oikeet astiat",jos muorivainaata vielä siteeraan.

    Ihana on blogisi, löysin tän pari kuukautta sit ja nyt on ollu aikaa lukea vanhempia. Anonyymi oon, kun en oo jaksanut reggautua mihkään. Blogisi on kirjanmerkeissä kotikoneella ja aina palaan lempiblogeihini kun on aikaa (nää korvaa naisten lehdet nykysin).

    mari

    • Ooooo ihanaa, menin ihan sanattamoksi Mari. Ihanaa että jemmassa noin mahtava määrä aarteita. Tälläiset kivat ja sattumankin kautta tulevat jutut jotka kääntyvät hyväksi, niin niistä on niin hykerryttävää kuulla. Tuli oikein hyvä mieli tänne asti, että sinulla on siellä oikeastaan joulukalenterin verran Milleniummukeja. Milleniummukeja minulla ei olekaan. Kun muutimme Latviaan pidin Milleniumia hyppysissäni ja tuumin ostanko, voisi olla siellä kiva muisto Suomesta. No en hitsinpliuta ostanut.

      Samaan tyylin tehdyn joulumukin 2004-2005 ystäväni antoi, koska ei itse välitä Muumeista. Se on kunniapaikalla ja ihanimmista ihanin muki.

      Totta mehukannut etenkin tarjouksesta kun saa 20:lla eurolla, niin ovat suorastaan kannuiksi halpoja Voi että oli kiva juttu kuulla, ihanaa että kommentoit tänne Mari. <3

      Outoa muuten että tästäkin postauksesta on yksi kuva kadonnut. Jos luet noita vanhoja, niin jostain syystä niistä kuvat liukenee..

      Tiedätkö tästä viestistä tuli niin hyvä mieli ettet tiedäkään. Jotain talven aiheuttamaa alhoa pukkaa ja eilen oli ihan veto veks. Sitten luin tämän viestisi ja tuli niin hyvä mieli ja lämmin olo. Kiitos Mari kauniista sanoista ja totta töriset valitettavan vähän tulee akkain lehtiä enää luettua.

      Ihanaa alkanutta viikoa sinulle ja toivottavasti kuulen sinusta taasen. <3 <3

Vastaa käyttäjälle MarikaH Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud