Avon Calming Effects meikkivoide päättää kosmetiikkaviikon, pv 7.


Vasemmalta oikealle Nude, Cream ja Ivory


Tänään odottelin postineidin tuovan erään ikiklassikon, jonka olisin kovin mielelläni liittänyt kosmetiikkaviikkoon. Ajatukset olivat jumissa kyseisessä tuotteessa, samalla kun päätin aamumeikkiin testailla Avonin calming effects meikkivoiteita. Tai oikeastaan testasin kaikki käteen ja valitsin meikkiin Nude sävyn. 


Ja sitten tapahtui jotain kerrassaan ihmeellistä, josta näette pian hieman hämmentävän kuvasarjan. 🙂 

Lähtötilanne, ai hurja.
Avon Calming Effects meikkivoide laitettu.

Aikamoisesti hämmästyin, että iho voikin näyttää näin hyvälle. 
Tässä ei ”ryppyfiltteriä” eli sumuefektiä.
Ja sitten ”Duckface” selfie sumuefektillä,  kyllä keski-ikäisetkin osaa laittaa huulet törölle. Kyllä kelpaa poseerata, koska en kyllä nyt muista milloin läikikäs ihoni olisi ollut näin tasainen. 
Olen pitkään käyttänyt Lancome Teint Miracle päivävoidetta, jonka olen kokenut tuovan tunkkaiselle iholleni edes pienen hehkun. Alle toista lemppariani Lumenen CC-voidetta. Tänään laitoin vain Avon calming effects meikkivoidetta ja jestas, tapahtui ihme en muita voiteita tarvinut! 

Sävyt testasin käteen, Vasemmalla talveen sopiva Ivory, keskellä kesän hehkua täydentävä Cream ja oikealla tänään testaamani Nude.

Olen vieläkin häkeltynyt koko jutusta, koska olen aina luottanut meikkivoiteissa niihin kalliimpiin. Olen kokenut, että kirjavalle iholleni ei riitä mikään muu kuin kallis, että kalliin täytyy olla hintansa puolesta parasta! Avonin enkä monen muunkaan merkin meikkivoiteisiin ole tarttunut, koska olen jumiutunut tapoihinsa oleva keski-ikäinen junttura

No mutta nyt olen ihastunut ja pää pyörylällä ja voin vaikka vannoa, että tänään ikäkriisi on ollut kipupiikissä 5- ei top 10:ssä kuten normaalisti. 

Mistä sitten on kyse. Calming effects on kevyt ja kuultava meikkivoide ja mielestäni toimii myös valovoiteena. Heleyttää ihoa kauniisti, kosteuttaa ja poistaa stressiä iholta, peittää ihon virheet täydellisesti. Kaikkiin kohtiin täppä ja papukaijamerkki. Tämä on kenties suunniteltu enemmän kevyeen kesämeikkiin ja sisältää aurinkosuojan. Mutta minun merkillisen läikikkääseen ihoon tämä kevyt meikki riitti ja yhdellä meikkivoiteella karsin kolme tuotetta meikkipussistani>meikkivoide, CC-voide ja valovoide. Kerrassaan upeaa ja samalla miltei harmillista, jäävätkö vanhat ihanuudet kolisemaan meikkipussiin. Näin saattaa hyvin käydä. 

Tällä hetkellä on vielä pientä kesän rusketusta jäljellä ja sävyksi sopi jetsulleen Nude, kunhan tästä kalkkilaivan kapteeniksi muutun, sävy Ivory on täydellinen ja ensi kesän hehkuun Cream. 

Nyt on kyllä tämän naisen elämässä kääntynyt uusi lehti, heitän vanhat ennakkoluulot roskikseen,  uskallan pohtia uutuuksia. Voiko kuitenkin kevyesti meikattu iho olla kauniimpi, kuin läikät peittävä meikki? Kyllä voi, jos joskus on sellainen hyvä ihopäivä, niin tänään on ja takuuvarmasti tästä eteenpäin,  kiitos Avonin.

Klikkaa ihmessä kyseisiä linkkejä, lue lisää Avonin sivuilta ja Beautify:n sivuille Calming effects on saanut huippupisteet useammalta arvostelijalta,   jotka suitsuttavat mm.hyvä pysyvyys, ei kiiltele, sopii herkälle iholle, rauhoittaa. Enkä yhtään ihmettele suitsutusta, minäkin yhdyn suitsuttelijoiden joukkoon ja haluan nyt laajemmin ottaa selvää Avonin tuotteista. 




p.s. huulissa Avon huulipuna, klikkaa alla olevasta linkistä Avon huulipuna-arvontaan mukaan, vielä hyvin ehtii



*tuotteet saatu testiin WHY NOT PR:n kautta


26 thoughts on “Avon Calming Effects meikkivoide päättää kosmetiikkaviikon, pv 7.”

    • Jonna niin todellakin tekee! Wau! Ja vieläkin pysyy, vaikka tässä on tänään tehty yhtä sun toista. Harmittaa vain tuo valonpuute, kuvien taso.. Niin tarvitsen paremman kameran, joulupukki!!!!

      Ja vielä ihan yksi kerros tuota, ei mitään muuta! Jestas. <3

      Hyvää yötä ja kauniita unia <3

  • Hyvältä näyttää! Ja ihana postaus <3
    Mulla on melkosta härdelliä mun arjessa tällä hetkellä, mutta parhaani yritän, että pysy näiden postausten tahdissa 😀
    Oikein ihanaa viikkoa <3

    • Kiitos Marru ihanainen, en tiedä minuta, mutta meikki ja iho kyllä. <3 No kuule ei sitä millään kaikkea ehdi, eikä kuulu eikä tarvitsekaan. <3 Höpsis ja kaikki ei millään voi kiinnostaa kaikkia. 🙂 Lue omassa tahdissasi, jos luet ja silloin kun huvittaa. Näistä ei pidä ottaa huolen häivää.

      Blogiin liittyy paljon paineita. Jossain kohti innoissani postasin joka viikko, sitten luin jostain, että pysy tahdissasi, lukijat odottavat että postaat tiettyyn tahtiin. Mutta joskushan ei vaan synny. Tämä kauneusviikko on ollut oikein inspiroivaa ja jatkossakin noin kerran viikossa kauneusaiheinen juttu, mutta muuten palailen nyt normipostauksiin. 🙂

      Ja tosiaan tulee vielä toinen pakko, käydä lukemassa lempibloggareiden kuten sinun postaukset aina. Sellaiseen ei tule kenenkään lähteä kuitenkaan, koska onhan tässä se muu elämä, se todellinen. 🙂

      Kauniita unia. <3

    • Hihiii, no harvoin sitä enää tässä iässä hämmästyy, että jokin toimii aikuisten oikasti. 🙂 Suosittelen ja ihanan kevyt meikki. 🙂 Iloista päivää. <3

  • Omaan silmään lähtötilanne on varmaan kaikkein hurjimman näköinen, mun mielestä tuo lähtötilanne ei sulla ole edes paha… Itselläni se on paaaljon pahempi 😀
    Jos vielä joskus päädyn käyttämään meikkivoiteita, niin luulen tuossa olevan mulle sopiva tuote. Kiitti vinkistä! 🙂

    • No johan nyt Ansku, arvaas uule en usko, sinä kaunotar. Näin me naiset aina koemme itsemme ja kyllähän näen aina vaan kaikki epäkohdat niin peilissä kuin kuvissa. Näin se menee.

      Eilen kyllä yllätyin kovasti, olin todella skeptinen ja padapimpadapum, taika tapahtui ja iho näytti tasaiselta ja vielä kiva valoisuus.

      Kaikki eivät käytä meikkivoiteita, mutta jos niin tässä on erinomainen sellainen. <3

      Kiitos Ansku ja ihanaista päivää 🙂

  • Hyvältä näyttää 🙂 Itse käytin tätä aikoinaan, kun kärsin kuivasta ihosta. Koostumus oli mukava, ei kuivattanut ihoa ollenkaan.

    • Juu jännä tuote kosteuttava, tasoittava, antaa hehkua. Kiva kuulla, että olet käyttänyt. Minä täällä aivan noviisina, mutta tykästyin kertalaakista. 🙂 Ihanaa että jokin toimii minunkin kirjavalla iholla. 🙂

      Kiitos Haaruhainen ja iloista päivää!

  • Taidan tilata tätä ja kokeilla, josko sopis itselleni. Mulla ku meinaa nenä aina hilseillä ja punottaa niinkui ois pidempää jotain ottanut. Tarvis juuri sopivan kosteuttava voiteen! Josko se olis tämä!?!?

    • Todella toivon, että tykkäät, koska minulla jää tuo kallis Lancome käyttämättä. Siinä on sama peittävyys kuin tässä, mutta tunkkaisempi. Tämä on niin kevyt ja jotenkin hehkuva. Eli kyllä tämä on nyt pitkästä aikaa todellinen löytö ja tuli vielä aivan puskista. 🙂

      Ihanaa päivää Kata Maria. <3

    • Tuulaanneli, voi mahoton. No kun ei vaan rahkeet, pelit ja pensselit riitä aitoon kosmetiikkabloggarin meininkiin, on vain kuunneltava sydäntä ja mentävä eteenpäin omalla tyylillä. 🙂 Ei auta muu. 🙂

      Sinä olet ihana, tyylikäs ja otat upeita kuvia, ihailen sellaisia piirteitä valtavasti. <3 Iloista päivää Tuulaanneli. <3

  • Voide tekee kaunista jälkeä ja sinä ihan hehkut. Minä kokeilen markettien hintaisia aika surutta ja monet susikit ovat niistä. En vaan yksinkertaisesti raaski mitenkään ostaa niitä kalliita, eijeijei. Ei minun lompakolleni ole se, että kaksi rasvapurkkia vai lentoliput edestakaisin. Arvaa vaan kumman valitsen 😀

    • Sama täällä aina ollut motto. Tilasin tuon Lancomen Feeluniquesta kelpo hintaan, tosin olisi silläkin hinnalla saanut kaksi markettihintaista. Ja nykyään marketeista todellakin saa laadukasta kosmetiikkaa, Lumene ja Loreal aivan mahtavia. Toisin oli kuin olin nuori, vain kallis oli hyvää ja sieltä se mielikuva on jäänyt päähän jumiin.

      Mutta Avonin voide on erinomainen ja mitä olen netistä hintoja etsinyt, niin kohtuuhintainen. Avonia täytyy nyt tutkia lisää, sillä heidän nettisivuilleen tulee liittyä jotta voi tilata. 🙂 Iloista päivää. <3

  • Avonin rasvat ovat tuttuja, mutta meikkivoidetta en ole ymmärtänyt edes etsiä. Kiitokset avartavasta kokeilusta ja kynäilystä!

    • Lennu jee kivaa ja en ole minäkään ymmärtänyt etsiä. Tämä oli jackpot, kun sain nuo testiin ja olikin ylläripylläri aivan megahyviä!

      Kiitos sinulle ja kivaa iltaa. <3

  • Ainoa meikkivoide josta pidän ja josta löytyy tosiaan aivannoikea kalkkilaivan kapteeni-sävy mullekin 🙂
    Arkisin vetaisen kasvoille vain Gsrnierin Miracle "voiteen", mutta menoihin meikkaan tällä. Oletko muuten kokeillut tuota Miraclea?

    • Olen ja onkin tuubi, se on ihan hirmu hyvä. Ja pidän myös tuoksusta, hieman kuin ruoho, raikas tuoksu joka tapauksessa. 🙂 Ihanaa, että tykkäät tuosta Avonista, se on kyllä paras, mitä olen naismuistiin kokeillut. 🙂

      Hyvää yötä. <

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud