Curiousnooralta hauska blogihaaste ”rääppiäiset” ja maailman ihanin joululahja!

Oi olen niin otettu, koska sain Curiosnooralta Curiouser&Curiouser blogista haasteen. Curiousnooran blogia olen seurannut pitkään, vaikka luulenpa että voisin miltei olla Nooran äiti. Nooran blogi on raikas, monipuolinen, laadukkaita ja sympaattisia kuvia pullollaan ja asustaahan siellä meikäläisenkin ihähaitariin kuuluva Perjantaipirkko. 🙂 


Nooran blogia lukiessa en koe ikämuuria ja siksipä en ihmettele, että Noora on yksi Suomen suosituimmista bloggareista, sillä blogin takana häärii sydämellinen nuori nainen, jolla on sellainen sydämen sivistyksellä varustettu ote blogin pitoon. Kuvailen piirrettä ihmisissä aina Lady-piirteeksi. <3 Seikka jota tämä rönttäliisa on aina kaivannut enemmän omaan pirtaan. 

Mummin kortti ylhäällä vasemmalla, Jouluevankeliumi ja Samu meikäläisen helmoissa hyvin epäluuloisena pukkia kohtaan. <3

JOULUNI..
♥ herkullisin hetki oli, kun..
Jouluaattoaamun Joulukahvin ensisiemaus ja siihen kyytipojaksi Wiener Nougat konvehti.
 yllättävin hetki oli, kun..
Vaikka tytöt tiesivät, että joulupukki on isi, on uskon voima niin vahva, että voi sitä kikatusta ja jännitystä ”isin” eli ”joulupukin” polvella. 
♥ hauskin hetki oli, kun..
Kun Samu Kultainennoutajamme haukahti elämänsä kolmannen kerran ja joulupukkia. (Aiemmin kerran joulupukkia ja kerran nuohoojaa:)
♥ koskettavin hetki oli, kun..
Kun soitin aamulla 93-vuotiaalle mummilleni jouluntoivotukset ja mummi kertoi, että olin ainoa jolle lähetti joulukortin. 
♥ tunnelmallisin hetki oli, kun..
Kun perheen 10-vuotias Krista luki ennen ruokailua Jouluevankeliumin.
♥ onnellisin hetki oli, kun..
Kun kaikki olimme koossa ruokapöydässä ja hetken katselin rakasta perhettäni. Siinä on kaikki mitä elämältä tarvitsen. 
Jouluun kuului muitakin ihania asioita, valkoinen joulu. L’orealin ja Artdecon ihanat kynsilakat ja Wiener Nougat ah. <3


Ja vielä haluan lisätä jouluisan yllätyksen, johon kiteytyy kaikki ylläolevat kohdat. Sain poikamme tyttöystävältä hänen itse tekemänsä korvakorut joissa esiintyy meidän kissat Osku ja Onni. <3 <3
Joulun ihanin ja uskomattomin lahja, meidän Osku ja Onni nuoren 18-vuotiaan pojan tyttöystävän tekemänä. Kiitos Siina ihanuuspakkaus. <3

Vasemmalla Onni ja Oikealla Osku, korvikset ovat aivan ilmetyt meidän pojat. 




46 thoughts on “Curiousnooralta hauska blogihaaste ”rääppiäiset” ja maailman ihanin joululahja!”

  • Tämä oli kyllä kiva haaste! 🙂 Jäin miettimään mistäköhän tiedän Nooran syntymävuoden, ollaanko siitä puhuttu tavatessamme vai onko se tullut blogissa ilmi…. No, eipä tuolla väliä, ihana Noora ja ihana sie, iästä viis! 🙂

    • Hih en tiedä Nooran ikää mutta voisiko olla 25-27? Apua jos on cvielä nuorempi.. Näyttää nuorelta. Olen jo iän tuolla puolen, enkä lainkaan osaa arvioida.

      Todella kiva haaste ja tuli hyvä mieli. 🙂

      Iloista uuttavuotta ihana Katja. <3

    • Hyvin arvattu Tiia, 27 olen! 😉

      Voi olit niin kovin kauniisti kirjoittanut minusta ja blogistani. Kiitos, kiitos, kiitos. <3 Sen jälkeen, kun löysin blogisi, olen täällä ahkerasti vieraillut juttujasi lukemassa. Olet niin energisen oloinen nainen ja postauksistasi huokuu hyvä mieli. 🙂

      Onnea uudelle vuodelle. <3

    • Hih ja huh, etten mennyt arvauksessa metsään. Mietin että sinulla ei kyllä ole rypyn ryppyä ja jotenkin tuumin, että tuon ikäinen varmaan olet. Mutta totta on myös sekin, mitä enemmän tulee itselle ikää, sen vaikeampaa on nuorempien ikää arvioda. Sitä hih kaikkoaa omasta nuoruudesta. Vaikka mieli ei kaikkoa. 🙂

      Joka sana oli totta ja positiivisia sanoja olisi piisannut.. Kuvissasikin on jotain ainutlaatuista, ovat ei liikaa mietittyjä tai niistä tulee sellainen olo, mutta täydellisen kauniita. <3

      Blogini on vasta reilusti alle vuoden ikäinen, mutta mikä voisi olla upeampaa, että tätä käy lukemassa ja vielä kommentoimassa sellaiset bloggaajat joiden blogeja minä olen lukenut jo pitkään. Ihanaa. Täällä taas onnellinen keski-käinen iloitsee. .<3

      Kiitos sinulle kauniista sanoista ja ettet sinäkään harjoita "ikärajoitteita", ihmisiähän me kaikki olemme. <3

      Iloista uuttavuotta ihanalle Nooralle. <3

    • Hih Katja miten hassu sattuma. Just prikuulleen samaan aikaan olin lukemassa sun vastinetta haasteeseen ja ihana oli. Tuli niin hyvä ja lämmin mieli. <3

  • Noora ja Nooran blogi ovat minunkin lukulistallani – tykkään tyylistä, joka on just niinkuin kuvailit!
    Ja kiva haaste – vähän samantapainen kuin ne minun jouluaakkoseni!
    Ihanat korvikset – mistä tuollaisia miniäehdokkaita saa? Ottaisin.
    Mukavaa loppuvuotta sinulle, ihana, upea nainen <3<3<3

    • Siellä se mun toinen Lady joka aina niin kauniisti ja ajatuksella kirjoittelee. Niitä aakkosia olen miettinyt minäkin, mutta on hieman paineita niistä. Mutta hih kai niistäkin tarvitsee sitten tehdä vain oman näköiset. 🙂

      Nooran blogi on raikas tuulahdus, siinä vaan on sitä jotain ja kaikki kuvat niin kauniita ja ajatuksella mietitty. Lisäksi aina vastaa kommentteihin, joka on sydäntä lämmittävä piirre.

      Kyseinen miniäehdokas on vasta 18-vuotias, mutta taitava kuin mikä. Mietin mitä ei osaa, virkkaa, kutoo, tekee uskomattomia kakkuja.

      Iloista uuttavuotta sinulle, minun superladylle. <3 <3

  • Joulusi kuulostaa ihanalta ja upeat korvikset nuo kisut! On se niinkin että ihanat ihmiset kerää ympärilleen kivoja tyyppejä. Niinkuin sinä, Tiia <3 Ihanaa Uutta Vuotta sinulle ja perheellesi <3

    • Senkin ihana Virpi Helena. <3 Sinä se olet ihana ja olemme löytäneet toisemme kuvien kautta jo ennen blogeja. 🙂

      Kiitos sielua lämmittävästä viestistä ja ihanaa uuttavuotta sinulle ja perheelle. <3 <3 <3 <3

  • Kauniita sanoja kirjoitit <3 hauska haste 🙂 ihania nuo sinun kuvasi joulun ympäriltä…..kauniit kissa korvakorut <3 onnellista ja iloista uutta vuotta <3

    • Kiitos sinä ihana. Oli todella kiva haaste, en nyt jakanut haasteyta enää eteenpäin, kun muutenkin missasin tämän vuorokaudella ja huomenna jo uusivuosi ja uudet kujeet. Hih eikö olekin nuo korvikset aivan mieletön lahja. <3 Ihanaa iltaa ja iloista uuttavuotta. <3

    • Kiitos kovasti Laura ja niin kuulosti teidänkin ja oivoi sitä uskomatonta Limemansikkajuustokakkua, suu napsaa sitä ajatellen koko ajan. <3

      Ihanaa että olet täällä ja sydämelliset kiitokset että liityit lukijaksi. <3

      Iloista uuttavuotta!

    • Viltsu ihanuuspakkaus, sinä tarvisit kyllä mummojen hellää huolenpitoa, koska olet niin sydämellinen ja ihqu. <3

      Mummot on jotain niin ihanaa ja oma mummi on minulle äiti. <3

      Ihanaa iltaa ja iloista uuttavuotta Viltsu. <3

    • Kaisa kommentit sulle plömpsähti tuonne Riitta Sinikan kommentin alle, koska ilmeisesti Riitta Sinikan kanssa aivan samaan aikaan kirjoitettiin tänne. 🙂

  • Voi että miten kivaa, on niin mukavaa saada uusia blogiystäviä. <3 Oli ilo löytää tänään sinun kaunis blogi, on niin minun makuun. <3

    Iloista uuttavuotta ja kuullaan blogeissa Kaisa. <3

  • Ihanasti olet haasteeseen vastannut. Suloiset kissakorvikset olet saanut lahjaksi.
    Perhe on se tärkein asia ja tietty mummu kuuluu siihen 🙂
    (sanoo 9-vuotiaan pojan mummu) Valoisaa ja onnellista vuotta 2015 perheellenne.

    • Jaana kiitos ihanasta kommentista. <3 Näin on mummi kuuluu myös ja mummi minut vaarin kanssa kasvattanut, niin on vallan äiti. Vuosi sitten mummi oli meillä jouluna, tänä vuonna tyttärellään, mummilla on vientiä. 🙂

      Perhe on tärkein ja se on siinä. <3

      Ihanaa että sinä olet jo mummu, se on upea asia. <3 Mummit on parhaita tapaan sanoa. 🙂

      Iloista uuttavuotta. <3

    • Ansku kiitos kovasti. Noora antoi työkalut tähän ja helppoa oli loppu. Oi mummini mun, mummi on super! <3 Iloista uutta vuotta Ansku ihanuus.. <3

  • Aivan ihana joulu ♥ Ja korvikset olis kyllä mieleiset täälläkin, vaikkei ne yhtä näppärästi osukaan tän talon kissojen väreihin 🙂
    Sulla on söpöset kissulit ♥

    • Kiitos kovasti Me Like. <3 Kyllä vaan korvikset käyvät jokaiselle kissahöppänälle vaikka edustavatkin meidän hurmureita Oskua ja Onnia. <3<3

      Ihanaa uutta vuotta Me Like. <3

  • Ihana postaus <3
    Mummijuttu sai silmäni kostumaan, ja koiran haukahdus nauratti. Voi elämä, mä olen niin eläinrakas… tuntuu aina niin hyvälle lukea ja nähdä jotain näitä koira ja kissakuvia. Kultainennoutaja on rotu, jonka minäkin haluaisin.

    • Mummi on super ja voi että miten söpö kortti. Päättelen, että kortissa olen minä sellaisena kuin mummi minut näkee, pienenä tyttönä aina eläinten kimpussa. <3

      Onko allergiaa vai vielä ei ole koirulin aika. Olen pohtinut reissuista, oletko kenties lentoemo? Olisi kiva tietää. 🙂 Kiireiseen elämään koira ei sovi, joskus tuntuu että haukku on meillekin liikaa, kun on niin kovin vilskettä ja vipinää. Mutta on se niin ihana ja Kultsu on niin oikea tapaus, sydän on kultaa. Kuten sinulle Reetta. <3

      Iloista uutta vuotta. <3

    • Sinä olet niin ihana <3 …sydän kultaa… voi sua, kiitos <3. Sydän on kultaa sinullakin.

      Juu, lentoemäntä olen, ja juuri siksi ei olla miehen kanssa hankittu koiraa.. toisaalta, mieheni pystyisi kyllä pikkukoiran ottamaan officeensa, mutta toisaalta taas tekee myöskin työmatkoja ulkomaille, niin on liikaa "liikkuvia osia" tässä meidän tilanteessa. Ehkä sitten joskus, jos en lennä tai jotain… Mutta nyt saavat tuttujen ja tuntemattomienkin koirat minun rakkautta yllin kyllin 🙂

      Ihanaa uutta vuotta!

    • <3 ei kun sinä olet <3

      Onneksi saat annettua rakkautta <3 "lainakoirille", kyllä teillä olisi aikamoisia haasteita koirulia pitää, mutta kenties jonain päivänä. <3

      Jotenkin tuli fiilis lyhyestä thaikkumatkasta, että olisikohan ammittina haaveitteni ammatti. Minä pönttöhän yritin hakea pariinkin otteeseen lentoemokursseille, mutta ei meikäläistä huolita…. Tuo ikä 46v taitaa näyttää paperilla aika pahalta, pienempien numeroiden rinnalla. Vihdoin olisi ollut elämässä sellainen hetki, että olisi sopinut meidän pirtaan kyseinen ammatti. Nuorena oli näkö yli -3 ja siihen tyssähti se haku. Nykyään on -2, mutta on tietty siinä yksi ongelma myös, kenties ne lentoemojen univormut eivät mahtuisi meikäläisen päälle, hehee. 🙂

      Ihanaa uutta vuotta Reetta. <3

Vastaa käyttäjälle maiju Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud