ESCADAN Joyful tuoksu ja miten keski-ikäisestä tuli ESCADA nainen.

Tuoksuista en olekaan aiemmin täällä postaillut ja tuuminpa, että nyt on korkea aika. Jouluhan on ihanien tuoksujen aikaa ja uskonpa, että aika monen naisen joululahjatoivelistalla on juurikin tuoksu. 



Oih rakkaat tuoksuni, mukana uusi ihastuttava Joyful <3



Käytin jo nuorena hyvin tyttömäisiä ja raikkaita tuoksuja. Mieleeni olivat sitruspohjaiset ja kukkaiset tuoksut. Vaihtelin tuoksuja aina muodin mukaan, enkä ollut tuoksu-uskollinen, kunnes tapahtui tuoksujen suhteen jotain mullistavaa.

Rakastan kaikkia ESCADAN kausituoksuja, mutta yhdeksi suosikeista on muodostunut ESCADA CHERRY IN THE AIR ja oikealla ROCKIN IN RIO





Vuonna 2004 sain esikoiseni ja hauskaa kyllä ”vauvalahjaksi” anopilta tuoksun. Tuoksu oli tuon kesän Escadan kausituoksu Island Kiss. Island Kiss mullisti tuoksumaailmani, raikas, puhdas ja hedelmäinen tuoksu oli juuri se mitä olin vuosia kaikkia mahdollisia tuoksuja testaamalla etsinyt. Voisipa sanoa rakkautta ensi tuoksutuksella. 


Kesätuoksuissa on se hyvä puoli, että jokaisessa kausituoksussa on aina jotain uutta, mutta jotain kovin tuttua myöskin. Joten vuoden 2004 en ole kertaakaan joutunut pettymään kesätuoksun ilmestyessä.


Escadan kausituoksujen täyttäessä 20-vuotta Escadalta ilmestyi kolme 20-vuoden aikana suosituinta tuoksua ja riemuni oli suuri kun yksi tuoksuista oli Island Kiss. Island Kissiä ostin myös varastoon ja sitä löytyy jopa pimeän kaapin uumenista kelmuista, koska haluan aina palata tuoksumuistoissa esikoiseni vauva-aikaan tuoksuttelemalla Island Kiss tuoksua. 



ESCADA 20-vuotisjuhlavuotena tuli hankittua nämä lempituoksut kaappiin odottamaan, jotta voin pidemmän aikaa nauttia tuoksuista ja tuoksujen kautta muistella nostalgisia muistoja.




Koska Escada on merkkinä tuoksujen suhteen selvä ikisuosikkini oli jo aika tehdä uusi aluevaltaus eli tuoksutella ja ihastua Escadan viime syksyn uutuuteen, joka ei olekaan kausituoksu. 




Uusi aluevaltaus, syksyn uutuus Joyful



”Escada Joyful on kirkas ja kupliva kukkakimppu, jonka kruunaavat mehukas mustaherukka ja pisara hunajaa tehden tuoksusta miellyttävän ja lämpimän.” Joyful on ihanan raikas, tyttömäinenkin, mutta myös iloinen aikuisen naisen tuoksu, samalla raikas ja pehmeä. Jälkituoksu ihollani on jopa hieman puuterinen ja puhdas. On aika astua Escada maailmassa uuteen tuoksumaailmaan ja tehdä tuoksumuistin kautta uusia muistoja, joita voi vuosien jälkeen kaivaa aikamatkalla esiin tuoksutellen jälleen Joyful tuoksua aina uudelleen ja uudelleen. 



Joyful kuuluu tästä lähtien ESCADA suosikkien joukkoon.



Syksyinen uutuus Joyful on nimittäin juuri sitä mitä nimikin lupaa, iloinen, kupliva ja myös pehmeä. Ensituoksuna Mustaherukkasorbetti, Sydäntuoksuna Kasteinen magnolia, Pohjatuoksuna hunaja. Joyful tuoksusta pitävät varmasti ne, jotka rakastavat Escadan kausituoksuja, mutta Jouful tuoksusta hyvin suurella todennäköisyydellä pitävät myöskin ne naiset joille Escadan kausituoksut ovat taasen liian makeita.


Ihastuin kovasti uuteen Escada tuoksuun ja luon parasta aikaa tuoksumuistin kautta uusia muistoja joulusta 2014, mikä on samalla 10-vuotisjuhlavuosi minulle Escada-naisena. <3


Käykää ihmeessä nuuhkimassa, olen vuorenvarma että moni nainen saattaa ihastua ellei peräti rakastua. Antamalla Escadan lahjaksi rakkaalle voit samalla toivottaa ”Joyful Christmas” eli Iloista joulua. 🙂


Joyful Christmas




Iloista, kuplivaa ja tuoksuvaa päivää kaikille. 



ESCADA kaunis pullo sopii esille kylppäriin, kuin kylppäriin. 


*Joyful saatu testiin Nordic Cosmeticsin kautta ja Joyfulin suositushinta Eau de Parfum 30ml 60,50, 50ml 82,00 ja 100ml 105,00








16 thoughts on “ESCADAN Joyful tuoksu ja miten keski-ikäisestä tuli ESCADA nainen.”

  • Joyful on tosi kiva. Escada teki musta parhaat kesätuoksunsa ysärillä, kunpa niitäkin tehtäisiin vielä uudelleen lanseerauksina tulevaisuudessa. Uusimmista kausituoksuista Cherry in the Air on ehdottomasti ollut parasta Escadaa. <3

    • Joyful on oikein ihana ja raikas ja sopii "sarjaan", en osaa käyttää aikuisen naisen tuoksuja, vahvoja ym. Cherry in the Air on suosikki ja Island Kiss aikakoneen muodossa vauva-aikaan. Onneksi niitä kahta on tuntunut saavan kaupoista. Ennen Island Kiss aikaa en ole näitä tuoksutellutkaan, voi että mitäköhän olen missannut…. Kunpa tulisi Escadan 25-vuotisjuhlapainoksena niitä mainitsemiasi ysäreitä. <3

      Ihanaa päivää Jonna. <3

  • Minä en näille oikein lämpene. En oikein tiedä miksi, ei sovi mun mielestä mun iholle. Jokaisen iho kuitenkin muuttaa vielä koostumusta. Tosin minä käytän samaa tuoksua aika uskollisesti aina. Ja kauan.

    • Satu näin se juuri menee, kaikilla omat maut ja myös tuoksut tuoksuu iholla erilaiselta. Tuntuu että omalle iholle sopii parhaitan hedelmäiset tuoksut. Esim.tätini ei ymmärrä näitä lainkaan ja pitää aivan liian makeina. Minä taas rakastan näitä ja voisin suorastaan uida pulikoida näissä.. 🙂 Hih. 🙂 Ainoa hieman aikuismaisempi tuoksu mikä minulta löytyy on Salvatore Ferragamon Signorina ja monen mielestä sekään ei välttämättä ole kovin "aikuismainen". Ennen Escadaa käytin Burberryn tuoksuja, nykyään en kestä niitä.

      Moni aikuisemainen tuoksu alkaa ihollani tuoksumaan hieman mummomaiselta vaikka ystävälleni kyseiset tuoksut sopivat taasen ihanasti. Sellainen se on tuo tuoksumaailma, mutta tuo Joyful on näistä raikkain.

      Kiitos rehellisestä kommentista Satu ja iloista päivää! <3

    • Onkohan Tiia tämä sellainen Tiiajuttu, hih Cherry in the Air on niin täydellinen. Muistan kun sitä ensin nuuhkaisin, jopa hieman hölmistyin, koska erottui kuitenkin joukosta olemalla erilainen kuin muut. <3 Se ja Island Kiss ja ja… Hih, rakastan näitä kaikki.. Viime vuoden kausituoksu on ainoa joka jäänyt ostamatta. Born in paradise nimeltään ja sekin vain siksi, että kotona kun on jo 4x100ml, niin ei ole kivaa että ne happanee.

      Tänään posti toi uusimman kausituoksun TURQUOISE SUMMER ja suorastaan repeän liitoksitani, tämä on iiiiiiiiiiiihaaaaaaanaaa! Olen Escada nainen aina ja ikuisesti. <3

      Iloista päivää Tiia <3

    • OOoh, se kuulostaa tuoksukuvauksen perusteella niiiin täydelliseltä! Pakko saada! Ehkä lahjon sillä itteäni kun kirjoitukset on ohi 🙂
      Ihanaa päivää sinnekin! <3

    • Se on ihana, voi että täällä vaan onnessani nuuhkuttelen sitä. Raikas kirpeä ja pehmeä. <3 Oih ja voih. <3 Toivottavasti saat pian sen hyppysiisi. <3

  • Mä keräsin kasan hajuvesiä pussiin ja pistin vaihtorinkiin vaihtoon. Olisi kiva saada turhuudet pois. Ne, joita en koskaan käytä. Sitten voisi hyvällä mielin suhauttaa lemihajuvettä kaulalle sydämensykkeen tahtiin sykähtelemään ja nauttia tuoksun huumasta. Nyt muuten suhauteltava vähän kaikkia eri päivinä. Sitä paitsi jos on vain 1-2 ihanaa hajuvettä, on myös syy sanoa; saisinko vielä yhden uuden. 😉 ajatus oli ostaa muruselle häälahjaksi yksi tietty hajuvesi lentokentältä, mutta eipä sitä siellä ollut. Ostin sitten toisen, mikä myös ihana. Josko saisin joululahjaksi jostakin sen miettimäni. Katsotaan…0

    • Komppaan Viltsu sinua. Myin juuri kirpparilla kaikki Marc Jacobsin Daisyt. Tuoksu ei vaan enää napannut ja sain kuitenkin niistä saamilla rahoilla yhden uutukaisen kaupan hyllyltä. 🙂 Vaihtorinki onkin oiva paikka myöskin. Minä olen tapani mukaan töräytellyt läpi elon tuoksuja väärin eli dekolteealueelle ja voi maar mitkä rypyt siellä onkaan. Tuoksujen alkoholi ja aurinko yhdessä, hui!

      Sinulla oikeat sävelet, minne niitä tuoksuja kuuluu suihkautella. <3

      Toivotaan että joulupukki tuo ja haluan sitten kuulla mikä lempihajuvetesi on. <3

      Ihanaa keskiviikkoa Viltsu. <3

  • Hedelmäiset ja raikkaat ovat omiakin suosikkejani. Kaikki hieman raskaammat, jotka saattavat tuoksua muiden iholla nenääni hyvällä, muuttuvat ihollani tunkkaisiksi. Olen aina pitänyt noista Escadan kausituoksuista, vaikkei kaapissa nyt olekaan yhtään niistä.

    Olen aika tuoksufriikki, kylppärin kaappi on täynnä tuoksuja. Aamuisin avaan kaapin oven ja mietin hetken mitä tuntuu, sen mukaan sitten valitsen päivän tuoksun. Kuplivan hedelmäistä jos olen iloinen, vihreää teetä jos tarvitsen rauhoittumista, "vesituoksuja" jos haluan raikkaan pirteän tunteet, DKNY New Yorkia jos kaipaan extrapotkua päivään, jostain syystä siitä on tullut "voimatuoksuni". Onpa pari ihan kivaa tuoksua sellaisiinkin päiviin, jolloin aamulla ei tunnu oikein erikoisesti miltään.

    • Lumo niin mukavaa kuulla etten ole yksin näiden hedelmätuoksujen kanssa. <3 Sama juttu ihollani alkaa kovin nopeasti tuoksua ummehtuneelta muut tuoksut, mutta Escadan kausituoksut ei koskaan, tuoksu vaan hälvenee jossain kohden, mutta ei huonone. 🙂

      Vihreä tee on ihana tuoksu, Biothermilläkin pari kivaa vartalotuoksua, Kiehlsin tuoksut ihania olikohan Nashi Orange Blossom suosikkini. Käy ihmeessä nuuhkimassa Espan galleriassa, jostain syystä Stokkalla Kiehlsin tuoksut ovat kalliimpia, siis huomattavasti kalliimpia. 🙂

      Nyt on pakko laittaa korvan taakse tuo DKNY New York ja käydä nuuhkuttelemassa. 🙂 Minullakin normaalisti voimatuoksu, mutta nyt ei ole sellaista käytössä.

      Aivan mahtava tuo viimeinen lause, kirjoitat kivasti, pari tuoksua sellaisiin päiviin jolloin aamulla ei tunnu oikein erikoisesti miltään. HIh ymmärrän fiilliksesi, silloin minäkin yleensä suhautan vaikka Lancomen tai Biotherim kroppatuoksua vaan. 🙂

      Ihanaa joulunaikaa Lumo ja kiitos todella kivasta kommentista. <3

  • Tiedätkö, juuri tänään kävin tätä Stockkalla tuoksuttamassa, koska tää tuoksu on pakattu maailman söpöimpään joulupakkaukseen! kiinnostuin siis oheistuotteesta ( pyöreä meikkilaukku ) ensiksi, mutta täytyy kyllä sanoa ettei itse tuoksussakaan ole vikaa, itse rakastuin siihen makeaan, puuteriseen jälkituoksuun 🙂 Haistan sen itseasiassa vieläkin, vaikka siitä onkin jo 12 tuntia kun sitä ranteeseen suihkautin! Nyt Stockkallahan on kantisasiakkaille kosmetiikkapakkaukset -20 % alessa, suattaapi olla että joudun sen itselleni kotiuttamaan 🙂

    • Ooh nyt kiireenvilkkaa Stockkalle hankkimaan se oma lempparijoululahja ihan itselle. <3 Olen sortunut monesti juuri tuolla alella ostamaan Stockkalta lahjapakkauksen, koska on kyllä jo muutenkin edullisempi tai siinä on kaupanpäällinen vielä ja yleensä hyvä sellainen. 🙂

      Tuoksu on kyllä niin ihana, juuri tuo jälkituoksu puuterinen ja ensin kirpeä eikä tuoksu iholla huonolta missään vaiheessa. 🙂 Olen kyllä niin Escadahöperö ja Salka ilmeisesti sinäkin. Tuoksuvaa joulunaikaa. <3

  • Itsellänikin oli pitkää escadan tuoksut suosikkeja ja onhan ne vieläkin. Mutta olen nyt vähän vaihtanut Nina Ricciin. Ihanan tyttömäisen makeita nekin. Tuo kirsikka tuoksu on kyllä escadan yksi parhaimmista, mun tuoksuttamista tuoksuista! Pian iso pullo suihkittuna. 2.v kestänytkin. 😀

    • Komppaan Kata Maria täysin Cherry in the Air on mahtava, toivottavasti sitä saa kaupoista aina! Nina Riccin tuoksuja en olekaan tuoksutellut, täytyypä tuoksutella, yleensä samanlaisista tuoksuista pitävät ihmiset pitävät kautta linjan saman tapaisista tuoksuista. Ja tyttömäiset tuoksut ovat minun juttu. <3 Ei haittaa ikä, eikä onko iltajuhlat, Escadaa vaan ja minä piristyn ja olen iloinen. 🙂

      Tuoksuvaa joulunaikaa Kata Maria. <3

Vastaa käyttäjälle Tiia / Littlebigthings Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud