Ikiklassikkoni Max Factor Pan Stik

Nyt tulee sellaisesta ikiklassikkotuotteesta postaus, jonka aiemmin tuumin liittäväni kauneusviikkoon. Mutta nyt olen vain tyytyväinen, että tästä syntyi aivan oma irrallinen postaus, sillä tämä tuote on miltei yhtä vanha kuin minä tai päinvastoin ja on sellainen klassikkotuote, että jo vuosien laskuissa miltei sekoan. Olen käyttänyt Max Factorin Pan Stikkiä n.17-vuotiaasta eli likimain 29-vuotta! Voiko olla tottakaan, olenko niin vanha?!


No jos minä olen matkassa hieman kulahtanut, niin Pan Stik taasen ei. Pan Stik jatkaa sitkeänä, uskollisena ja pettämättömänä meikkipussini yhtenä päämeikeistä. Myönnän olen välillä eksynyt elon tiellä kokeillut muita ja toki meikkipussissani on muitakin peitetuotteita, mutta aina olen palannut Pan Stikkiin, koska tunnen sen läpikotaisin kuten se tuntee ihoni. 




Upea uskollinen Pan Stik, joka heleyttää ihoa, peittää juonteita ja ryppyjä. Pysyy kasvoilla pitkän ja myös hikoiluttavan päivän. 





Olen hirvittävän iloinen siitä, ettei putkilon mallia ole menty juurikaan muuttamaan, hylsyn väri on mielestäni hieman tummempi kuin menneinä vuosina. Koostumus on pidetty samana, eikä lähdetty sivuraiteille hömpöttämään. On upeaa, että on tuote mihin voi luottaa koko naiseuden kaaren, nuoresta, aikuiseksi ja kyllä vaan keski-ikäiseksi. 🙂 




On mukavaa ettei kaikki asiat muutu. Hylsy on samanlainen kuin aina ja pyörivää puikkoa on kätevä käyttää. Peittää myös maksaläikät, katkenneet verisuonet ja antaa ihanan sileän lopputuloksen.





Pan Stik on helppokäyttöinen, edullinen, sopivan kuiva/sopivan rasvainen, sulaa iholle peittäen couperosan, mahdolliset pisamat, kutsun pisamiksi, mutta saattavat olla minimaksaläikkiä ken tietää. 🙂 Tiedän jo entuudestaan, että Pan Stik kestää tuulen ja tuiskeen, hikoilun>voisiko olla mummovuodet ovella… 


Pan Stikillä ja minulla on vain tasan 20-vuotta ikäeroa, Pan Stik on vuosimallia 1948 ja minä vuosimallia 1968. Ja on pakko tunnustaa, että jos jotain meikkiä voi rakastaa, niin minä rakastan tätä. Pan Stikkiin kulminoituu nuoruuden muistot, meikkaamisen aloittaminen, ihastumiset, mahtavat hetket ystävien kanssa. Pan Stik on ollut aina uskollisena mukana, pitäen meikkini raikkaana ja tehden sen uskollisesti vielä tänä päivänäkin. Aika mieletön juttu vai mitä, sillä uskollisia ystäviä elämän varrella me kaikki tarvisemme. 


Pan Stik&Tiia forever. <3

Meikki toteutettu pelkästään Pan Stikillä kasvoissa lukuunottamatta silmänympäryksiä. Olen ollut ulkona tuiskeessa, koiran kanssa, kirpparilla siivoamassa kirpparipöytää ja kaupassa ja iho on pysynyt heleänä koko päivän. Aikamoinen puikko tuo Pan Stik, meikin taikaa. <3 Ikiklassikko. <3
*Pan Stikin pyysin vartavasten testiin tätä nimenomaista juttua ajatellen.


39 thoughts on “Ikiklassikkoni Max Factor Pan Stik”

    • Riitta Sinikka, kaikkea muuta, mutta meikki on ainakin heleä ja se on pääasia. 🙂 Nämä selfietkuvat eivät vaan ole leipälajini. On se vaan aina parempi, jos toinen ottaa kuvan ja huomaamatta. 🙂

      Ihanaa iltaa ja tunnelmallista viikonloppua. <3

  • Mun iki-suosikki myös <3 !! 🙂 Minä olen saanut kaverilta ensimmäisen Pan Stickin vuonna 1995 😀 muistan sen vieläkin 🙂 Ja siitä lähtien olen aina vain ostanut uuden! Usein mulle käy niin, että tykkään jostain tuotteesta tosi paljon ja sitten se jostain syystä häviää myynnistä. Tälle tuskin tulee käymään niin, jee!

    Huulipuna-voittoni sinun ihanasta Avon arvonnasta saapuivat tänään, Kiitos Tiia <3 !! Pakkohan ne oli testata heti! Punainen oli hiukan turhan kirkas minun makuuni, mutta sepäs menee lahjaksi äidilleni, joka käyttää juurikin sellaista klassista punaista. Ja se toinen, Ihana! Se jää niin mun omaan käyttöön, juuri hyvä väri! 🙂

    Ihanaa viikonlopun alkua koko perheellenne 🙂

    • Nunju, voi jee ihanaa kuulla. Tämä on niin ikiklassikko ettei ole toista. Ja sullakin ihan oma tarina kerrottavana, vuodesta -95 eli mahtavan pitkään sekin. <3

      Samaa aina pelkään, jos on jokin tuote jota suorastaan rakastan, että häviää markkinoilta. Mutta luulenpa ettei tämän suhteen ole pelkoa siitä, tämä on maailmalla niin suosittu! Ja kuten me omasta kokemuksesta tiedämme, niin mahtava taikapuikko!

      Ihanaa että sait huulipunat ja nythän ilo jakaantui useammalle, jos äidillesi löytyi mieluinen puna. Ihanaa vaan kuulla, että menevät käyttöön ja kummallekin löytyi mieluinen, jee mahtavaa. Ja kiitos kun kiitit, lämmitti kovasti. <3

      Tunnelmallista ja ihanaa viikonloppua teidän perheelle. <3

  • Mä olen myös joskus käyttänyt, nyt moneen vuoteen ei ole tämä klassikko eksynyt meikkipussukkaani. Ehkä pitäisi taas… 😉 Ihanaa viikonloppua!

    • Kivaa kuulla, että tuttu juttu. Kyllä tämä on sellainen, että aina tätä käyttelen. Tosiaan joskus on aina pieni tauko, mutta sitten tämä taas löytyy meikkipussiin ja mietin, miksi tauko edes oli? 🙂

      Ihanaa viikonloppua Jonna. <3

  • Tämä klassikko löytyy minultakin ja monen monta vuotta ollaan taivallettu yhdessä 😀
    Ihanaa perjantai-iltaa ihanalle naiselle <3

    • Marru aivan mahtavaa kuulla. Eikös vaan toivota, että saadaan mummoutua yhdessä Pan Stikin kanssa, tosin itse Stik pysyy aina nuorena. <3

      Aivan ihanaa viikonloppua Marru ihanalle. <3

  • Ai, että Pan Stik mukana niin kauan, ei varmaan kuitenkaan sama puikko. Mulla on vielä käyttökelpoinen Mary Quantin värivoide vuodelta 1971, heh, En sitä hävitä vaikken enää käytäkään. Ei ole kuivunut, eikä härskiintynyt, eikä mennyt muutenkaan pilalle, kuten minä itse 😉 Siinähän ei ole ollenkaan viimeistä käyttöpäivää, kuten nykyisissä. Sitä voin käyttää sitten ysikymppisenä….niin tottakai elän 🙂

    • Hihii sinä kaikkea muuta kuin tylsä <3 On kyllä aika monta puikkoa heilunut tässä vuosien aikana, joten voisi ennustaa ainakin toivoakseni, että vielä useita puikkoja tulee hankittua siihen että mummoudun ja eritoten myös silloin. 🙂 Voi että mikä tarina, ihana ja kuules ei sitä ennen vanhaan mitään käyttöpäiviä ollut. Mikäs se sellainen 6kk kestää käyttöaika esim.on. Paljon kauemminhan nuo kestää ja tällä nassulla kuitenkin ajoittain kehtaa päänsä uloskin työntää. Hihii. Nykyään pitäisi hyvää tavaraa heittää roskiin noin vaan, ennen syljettiin mascaraan ja käytettiin samaa useita vuosia. Oi ne oli aikoja ne, ei ollut tälläisiä parasta ennen päivämääriä murheena, ei kenties niin pahana edes omalla kohdallaan kullakin. 🙂

      Iloista viikonloppua. 🙂

  • Niin tuttu juttu! Ostin ekan joskus 19-vuotiaana (siitä on hurjan kauan aikaa). Aivan mahtava kauneuden klassikkotuote, joka toimii edelleen.

    Ihanaa viikonloppua <3

    • Hihii jetsulleen näin, omalla kohdalla iäisyys, sinulla kenties hieman lyhyempi tovi. <3 Hihii. <3 On kyllä ollut 1948 aikaansa edellä ja kun alle 20-vuotiaana meikkailin, ei Suomesta saanut likimainkaan mitään näin hyvää. 🙂 Hyvin on laatu kestänyt aikaa. .)

      Ihanaa viikonloppua Ninni. <3

  • Jaa että tuota löytyy vielä? Muistan tuotteen jotain -80 -90 luvulta. Ihan jotain muutosta pientä on hylsyssä mielestäni, mutta muistan ja tunnistan tuotteen.

    • Hihii löytyy ja koko ajan löytynyt, jei. Juu en muista ihan minkälainen oli aikoinaan. Mutta tuntuu että on tummempi ja kulmikkaampi nykyisin. 🙂

      Tämä on kyllä sellainen klassikkotuote. <3

      Ihanaa viikonloppua. <3

  • Mä olen katsellut panstickiä aina silloin tällöin koko meikki-ikäni ajan 70-luvulta lähtien, mutta kertaakaan en ole sitä edes kokeillut. Jotenkin olen aina ajatellut sen olevan sellainen "naamioimainen", rasvainen kerros iholla. Pitäisköhän kuitenkin rohkaistua kaikkien näiden vuosien jälkeen =))!?

    • Hih ehkä se on koostumukseltaan paksumpaa kuin esim..ohut CC-voide. Mutta laitoin meikkisieneen ja levitin kasvoille ohuen kerroksen. 🙂 Joten ei tullut lainkaan naamiomainen olo. Mutta tämä on niin makuasia, jos tykkään sellaisista ohuista, niin kenties tämä ei ole sitten ihan sinun juttu kuitenkaan. Mutta ei ole kyllä lainkaan rasvainen, ei alkuunsakaan. 🙂 Että siinä mielessä taasen voisi olla. Kannattaa testailla käteen ja levittää sitä ja katsoa miltä tuntuu ja näyttää. 🙂 Minä tykkään ja oikein reippaana otin yhteyttä ja pyysin testiin, mielessä tämä postaus. Oma kun on jo ns.kulahtaneempi niin ei siitä kehtaa kuvia laittaa. 🙂

      Ihanaa viikonloppua. <3

    • Minä tykkään ja on helppo pitää laukussa mukana ja korjailla meikkiä. 🙂 Tähän on sellainen rakkaussuhde ja liittyy niin paljon muistoja. <3 Mielestäni tämän kanssa ei vaan voi mennä vikaan ja jos niin hullusti kävisi, niin ostos ei lompakkoa juurikaan laihduta. 🙂

      Ihanaa iltaa. <3

  • Nuorena tuli käytettyä päivittäin Pan Stikkiä 80 luvulla. Nyttemmin ajattelin että onkohan liian paksua tavaraa reilusti yli 40 kymppiselle.
    Nytpä annoitkin hyvän vinkin, senhän voi levittää meikkisienellä. Miten muuten silmäkulman naururypyt..jos sinulla niitä on… tuliko rypyt liikaa esille kuten joidenkin paksujen meikkivoiteiden kanssa on minulle käynyt.

    • En laittanut silmäkulmiin tuota vaan oikeastaan laitoin epäkohtiin eli levitin poskille nenään ja leukaan. Mulla on sellainen jännä juttu eli harvemmin laitan koko naamaan meikkiä tai siis meikkivoidetta tai pan stikkiä vaan töpötän ja levitän kevyesti niihin kohtiin mihin apua tarvitsee.

      Silmien ympärille ja luomiin on sitten taas Joe Blasco jota olen käyttänyt 25-vuotta sitäkin. Kyllä aina vaihtelen, yhdistelen, mutta palaan vanhoihin samoihin tapoihin. 🙂 Tosin eräs kevytmeikkivoide jota täällä suitustin on ihana yhdessä tämän Pan Stikin kanssa. 🙂

      Mutta mielestäni ei lainkaan paksua, kun meikkisienellä levitin. Mutta jos piirtää suoraan naamaan, kuten hih tein nuorempana, saattoi tulla aika peittävä pinta. 🙂 Ja silloin sitä peittävyyttä ei olisi edes vielä tarvinut. 🙂

      Ihanaa iltaa Paula ja kiva että tämä sinunkin suosikki vanhoina hyvinä aikoina. 😉

  • Hauskaa! Mä en edes muistanut koko Pan Stikiä ennen kun luin täältä. Käytin sitä lukion eka luokalla, mutta sitten taisin löytää jonkin muun tuotteen. Enkä kyllä ole sen jälkeen ostanut… eipä sitä edes ole mun mielestä ollut olemassakaan. Hämmästyttävää, että sitä on vieläkin! 🙂

    • Annu hihii kyllä on ja pelittää kuin mikä. En edes muista mitä kaikkea tuli aina uutta. Käytin kyllä välillä Blascoa myös poskiin, mutta nyt käytän Blascoa luomille ja tätä kohtiin joissa kaipaan peittävyyttä. Ja on muitakin tuotteita ja välillä käytän taas niitä. 🙂 Jne. Mutta aina tykkään palata tähän, on erinomainen ja niin nostalginen klassikkotuote. <3

      Ihanaa viikonloppua. 🙂

    • Jee Jaana ihanaa. Tänään on ollut jotenkin aivan möks, möks päivä, sinä sait kyllä tuulen kääntymään. Ja minähän löysin sinun kivan blogin samalla ja ilman muuta liityin lukijaksi. <3 Blogimaailma on niin ihmeellinen ja täällä on mielettömiä naisia. <3

      Tunnelmallista viikonloppua. <3

  • Kiitos muistutuksesta, olen tuota käyttänyt joskus nuorempana, mutta hylännyt matkalla, en kyllä yhtään muista miksi ihmeessä, joten täytyy pistää ostoslistalle 🙂

    • Anu niin olen minäkin hylännyt monta kertaa ihan kokeilun palosta, mutta aina tämä on meikkipussiin löytänyt ja peittaa erinomaisesti kriisikohdat. Käytän peitepuikkona, en meikkivoiteena vaikka niinkin toimii! On sellainen outo meikkaustyyli etten koskaan meikkaa ihan koko naama vaan kohdat jotka kaipaavat peittelyä. 🙂 Kai taustalla jokin oma kuvitelma että iho hengittää näin paremmin. 🙂

      Ihanaa ja tunnelmallista viikonloppua. <3

  • Tiia, sun iho näyttää ihan persikalta, sellaiselta tuoreelta ja hyvältä persikalta!

    Max Factor oli minun teinisarjani! Ja mitä nyt on tapahtunutkaan, ostin ainakin arkikäyttöön sen Max factorin meikkivoiteen, jossa on sitä hohtoa, mitä aikuinen nainen tarvitsee. Hinta-laatu -suhde kohdillaan.

    <3

    • Leena ihanuus, sinä olet kuules kuulas persikkainen persikka. <3 Niin oli minunkin teinisarjani ja voi ei se vinkkaamasi Ma Factorin meikkivoide, sitä on pakko testata vielä. Olet sitä useampaan otteeseen suitsuttanut ja luotan suhun kuin kallioon. Nyt tämä asia pakko muistaa. 🙂 Tämä Pan Stik ei kyllä tuo hohtoa vaan juuri peittää aivan mahtavasti ja pitää ja pysyy. Mutta tarvitsen myös hehkua! Muutoin en millään voi olla persikka!

      Persikkaihollesi toivotan tunnelmallista itsenäisyyspäivää. <3

  • Vaikka kehitys on ihan hyvästä joissakin asioissa, niin joissakin ne muutokset saavat pysyä poissa. Yksi niistä on suosikkikosmetiikka.Hyvin usein totean, että löysin suosikkini ja kas kummaa, vuoden päästä se on vedetty pois markkinoilta, lisätty joku puolukan kukka öljy siihen mukaan ja uusi entistäkin heleyttävämpi kuosi purkin päälle ja hinta pompsahtanut pilviin. Huoh. Tuollaisia kestosuosikkeja, mitkä kans pysyy samana on vaikea löytää! Tuo lienee se sinun SE OIKEA RAKKAUS! Pidä kii! dii dii dididii di dii diiidididiididii.. (Laulaa aasien häämarssin tahtiin)

    • Viltsu mahtavuus, tämä on se oikea the one. <3 Näin on näreet ja minua ottaa aivan valtavasti pattiin jos mennään piiruakaan muuttelemaan koostumusta, tuoksua, hylsyä. Tulee syvä luottamus, kun ei muuteta. Jotkut loistavat tuotteet on parempi pitää juuri sellaisenaan. <3 Häämarssikin tähän passaa, koska kyllähän Pan Stikillä ja minulla on pidempi historia, kuin ukollani ja minulla. Siis mahottoman paljon pidempi, niin onhan tämän pakko olla rakkautta. <3

      Ja juu puolukankukkaöljyä, hui kauhistus!

  • Onko tuo puikko ollut joskus 70-luvulla vihreän kuoren sisällä? Mulle tuli tuosta ihan lapsuus mieleen. Tädilläni oli tuontapainen, mutta ulkokuori oli vihreä.

    • Satu pahus nyt en tiedä. Otin käyttöön kasariajoilla. Yritin hitsinpimpula myös googlata, mutta voi mahoton löysin jonkun vanhan valkoisen. Mutta hyvinkin on voinut olla, uskon että muistat oikein. Tässä onkin niin paljon nostalgiaa, tämä tuo mieleen nuoruuden, jotenkin siksikin on niin liikuttava puikko. <3

      Tunnelmallista itsenäisyyspäivää ja voi vitsi oli niin kiva yllätys, että olet liittynyt lukijaksi. <3 Sydämelliset kiitokset, jotenkin alhoisan päivän piristyksestä. 🙂

  • Hitsin hyvältä näyttää ihosi, voi huokaus ja kateus…:) Minä en ole tuollaista tiennyt olevan olemassakaan vaikka olen melkein samaa "vuosikertaa"! Pitäisiköhän joskus kokeilla, mun naamassa kun ei pysy mikään meikki aamusta iltaan…:D

    • Sari ihanuus, se johtuu Pan Stikistä. Jos näkisit läheltä ilman meikkiä, voisit olla eri mieltä. 😉

      Tämä pysyy todella hyvin ja mulla on rasvainen iho ja jotkut esimummovuodet taatusti, koska välillä soijaa pukkaa oikein urakalla. Suosittelen tätä ihmepuikkoa, super klassikkoa. <3

      Tunnelmallista itsenäisyyspäivää Sari. <3

  • Mullakin oli Pan Stik varmaan ensimmäinen meikkivoide, silloin 20 vuotta sitten. 🙂 Aion nyt taas ostaa talveksi niille päiville, kun Blascoa ei tarvitse. BB-voiteet eivät enää oikein riitä, kun viimeinenkin rusketus kasvoilta on lähtenyt. 🙂

    • Ihan samat kuviot. <3 Kesällä cc- voide, nyt tämä ja Blascoa ympäri vuoden silmänympäryksiin eli tummiin silmänalusiin. 🙂

      Tämä vaan on niin nostalginen puikko ja jotenkin huimaa että näin käypä voide keksitty jo 40-luvulla. Varmaan jo silloin heti mullisti monen naisen maailman. 🙂

      Kauniita unia Niina <3

  • Taas samaa! Olen käyttänyt tätä noin 14-vuotiaasta! Ei ole parempaa. On niin suosittu, että väri numero 12 on usein loppu, kesällä saattaa mennä myuös 13. Ihan hukassa, jos tuote on loppu. Tämä on paras ever! Niin ja minä olen syntynyt vuonna 1969, joten pitkän matkan on kulkenut elämästäni tämä tuote rinnalla ; )

    • Virpi ihanuus. Voi jösses, löydän kyllä niin paljon samoja juttuja, että ihan hämmästyttävää. Ja niin hauskaa lukea tämä kirjoituksesi. Olet käyttänyt vielä pidempään kuin minä. 🙂 Ja vuosikertamalli on täällä -68. 🙂

      Tämä on ikiklassikko ja kestää aikaa, enkä voi olla ihmettelemättä että tämä on luotu jo -48! Nerokas keksintö ja naisen pelastus silloin ja tänä päivänä. 🙂

      Tunnelmallista ja levollista Tapaninpäivää ja pakksen henkäyksiä. <3

  • Taidan pistää paremmaksi 🙂 Olen 59 v ja käyttänyt panstickia lukioiästä lähtien. Minulla on pakko olla sitä 🙂 ja mielellään juuri sitä yhtä sävyä. Kasvoissani on värillinen luomi, ollut syntymästä lähtien, ei koholla. Sen peittämiseen pan stick on paras ! sopii myös iholleni muutoin.
    Nyt sitten etsin jännityksellä, että löytyykö vielä… kaipa jostain. Ja tosiaan hienoa, että se puikko on ollut aina lähes samanlainen.

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud