Tiian lukunurkka, Peter James Kuolema peittää jäljet ja Kuolema ei käy kauppaa

Oi Peter James minkä teit. Lähdin reissuun Friscoon kolmen Peter Jamesin pokkarin kanssa ja kaikki tulivat ahmittua. Lennotkin kuluivat kuin siivillä. Yksi huono sivujuoni asiassa kyllä nyt on, tarinat ovat kietoutuneet päässäni yhdeksi kokonaisuudeksi ja näin ollen yksittäisten kirjapostausten tekeminen olisi hieman hankalaa. Toisaalta teille lukijoillekin on kenties mukavampaa, etten joka kuukausi postaile ja hehkuttele Jamesia, tosin nyt kyllä hehkuttelen ja aivan rytinällä.


Aiemmin olen innostunut ns.dekkareista/jännitys/murhakirjoista näin kovin vuonna yksi ja kaksi, kun Patricia Conrwellilta ja James Pattersonilta ilmestyivät muutamat ensimmäiset oivalliset murhamysteerit. Mikä Patricia Conrwellilla ja James Pattersonilla pahasti ontui oli se, että muutaman kirjan jälkeen taso romahti. Ilmeisesti jossain kohti liukuhihnasarjatuotantoon valjastettiin haamukirjailijat. Tässä kohtaa luettuani jo viisi Peter Jamesia en voi muuta kuin ylistää, taso ei laske vaan nousee!


Menkää ihmeessä ihmiset kirjakauppaan, ostakaa Peter Jamesin pokkari, tutustukaa, jännittäkää ja nauttikaa. Lieveilmiönä saattaa mennä joskus yöunet, kun kirjoja ei vaan voi laskea hyppysistään. 


Suomalaisesta kirjakaupastakin löytyy ständi jossa kaikki Peter Jamesin kirjat ovat, joten helppoa kuin nakki. 


Peter Jamesin kirjojen koukutusta lisää erittäin mielenkiintoinen päähenkilö, jonka oman elämän salaisuudet kulkevat punaisena lankana kirjoissa. Kirjoja lukiessa palaa halusta selvittää tämä taustalla kulkeva tärkeä juoni. Nelososassa sain kuitenkin jo selkeitä vihjeitä mistä on kysymys. Hieman kurjaa kuitenkin on, että lukija janoaa vastauksia ja niitä ei kirjojen viidennessäkään osassa vielä saa. Toisaalta mitä oivallisin koukku, on pakko saada lukea lisää ja lisää. 


Näistä viidestä kirjasta nelonen ja vitonen olivat huimat aiempia osia suinkaan vähättelemättä. 

”Kuolema peittää jäljet” osa 4 oli hiuksia nostattavan jännittävä, monitasoinen, henkilöhahmoja oli useita joiden rooleja ei heti kirjaa lukiessa ymmärtänyt, vaan juonta raoetettiin pala palalta. Kosketti suurta aihetta WTC-tornien sortumista ja mitä kyseinen tragedia mahdollistaa rikollisille. Hyvää oli kuitenkin ettei lähdetty mässäämään WTC tornien sortumisella vaan kyseinen juoni nivoutui oivallisesti tarinaan.  Suorastaan nerokas kirja, jota en voi lakata suitsuttamasta.




Ehdottomasti tähän asti jännittävän osa, ” Kuolema peittää jäljet.”





Kuolema peittää jäljet.

Peter Jamesin kirjojen päähenkilö on syvällinen poliisihahmo jonka ympäriltä on karsittu kaikki sankarimyytit. Kirjan sankari ei ole perinteinen sankari vaan jopa raadollinen ja surullinen hahmo, jota voisin verrata Henning Mankellin Kurt Wallanderiin. 


Kirjan viides osa ”Kuolema ei käy kauppaa” kertoo elinkaupasta ja kirjassa kuvataan hyvin ihmisten tuskaa, jotka tarvitsevat uuden elimen ja kirja auttaa ymmärtämään inhimillisiä ratkaisuja/tuskaa joka oman moraaliin vastaisiin ratkaisuihin liittyy, jotka eettisesti ovat kuitenkin väärin. Kirja sisältää opetuksen,mutta ei tuomitse ja oli rankkaa luettavaa neljän lapsen äidille. Juoni oli ällistyttävän jännittävä loppuun asti, suorastaan henkeäsalpaava ja lukija on matkalla jossa lukija toivoo asioiden tapahtuvan tietyllä tavalla, mutta elämässähän kaikki ei mene kuten toivoo. Elämä on raadollista. 






Hyytävän jännittävä viides osa.



”Kuolema ei käy kauppaa” viides osa.

Peter James ei kaunistele elämää, kaikki asiat eivät pääty onnellisesti, mutta Peter Jamesin monitahoisen ajattelun kautta pystyy hyväksymään myös ei toivotut lopputulemat. 


Jos pukin kontista uupuu kirjalahjoja, suosittelen enemmän kuin lämpimästi Peter Jamesin kirjoja lahjoiksi, niin muille, kuin toivelistalla ihan itselle. Näitä kirjoja ei vaan voi laskea käsistä, mikä on minulle loistavan kirjan merkki. Kirjoja voi hyvin lukea yksittäisinä, koska taustajuoni kulkee loppupeleissä kuitenkin hentona taustalla. Ja kirjoissa kerrataan asiat, joten et jää silti mistään paitsi. Mutta jos minulta kysytään miten itse toimisin, niin mieluiten kuitenkin luen kirjat aina oikeassa järjestyksessä henkilöhahmon kasvaessa sielussani ja minun kiintyessä hahmoon, hahmon kulkiessa mystisiä teitä. 




Lukuiloa kaikille. 



Paras joululahja!
*kirjat saatu Minervakustannukselta blogiyhteistyön kautta














16 thoughts on “Tiian lukunurkka, Peter James Kuolema peittää jäljet ja Kuolema ei käy kauppaa”

  • Pitääpi laittaa "korvan" taa… nyt mua koukuttaa virkkuukoukku, jos alan lukemaan… niin sit jäis virkkaukset! Aikansa kutakin, jospa kesällä taas lukisi 😀
    Ihanaa loppupäivää <3

    • Hitsi kun kirjalle ei ole tehty sellaista sylitelinettä, jotta lukiessa voisi virkata samalla. Jatka tietenkin kääntäisi sivua äänitoiminnolla. 🙂

      Kannattaa kuitenkin laittaa korvan taakse. Nämä ovat NIIN jänniä!

      Ihanaa iltaa Marru <3

    • Olen hyvin herkkä, joten sanoisin että ei. Ensimmäinen osa oli aihealueeltaan sellainen, että ahtaanpaikan kammooni oli aika pelottava. Olen kuitenkin nukkunut yöni ihan yhtä huonosti hihii kuin ennenkin eli en tavallista huonommin. Tulikohan mitään tolkkua.

      Ihanaa iltaa Elämää Onnenpähkinässä. <3

  • Kiitos kirjavinkistä. Minulle ihan uusi tuttavuus, mikä on ilahduttavaa. Täytyy pistää korvan taakse ja kenties vaikka toivoa pukilta! 🙂

    • Minna, eipä kestä, jos tykkäät laadukkaista dekkareista niin nämä ovat sinua varten. Ja kivaa on että miltei kaikki osat löytyvät pokkareina, niin edullisesti saa vielä luettavaksi. <3 Ovat kyllä hirmu hyviä ja monikerroksisia. Minä tykkään.

      Tunnelmallista tiistai-iltaa ja toivotaan, että pukki tuo. 🙂

  • Uskalsin lukea postauksesta vain alun,mulla on nyt meneillään tuo kuolema peittää jäljet. 🙂
    Näihin kirjoihin jää koukkuun kuten Tiia kertoikin ja kiitos Tiia että näistä dekkareista kuulin.Suosittelen lukemaan. 🙂
    p.s.Ekaan kirjaan sytyin vasta loppumetreillä mut sen jälkeen onkin pitänyt ahmia seuraavat pokkarit vauhdilla.

    • Tanja mahtavaa että otit nämä lukuun. No ensimmäinen oli hieman liian ahdistava, koukuttava, mutta ahdistava. Ahtaanpaikan kammoiselle varsinkin. 😉 Mutta nämä ovat niin koukuttavia ja on se vaan niin mahtavaa lukea kirjoja joita ei voi jättää käsistä. 🙂 Pyrin siihen etten laita näihin juonipaljastuksia, mikä kyllä tekee kirja-arvostelusta hieman hankalamman. 🙂 Mutta jotenkin yritän tuoda ilmi sen miten hyviä ovat kertomatta mitä oikeastaan tapahtuu.

      Kyllä teit Tanja iloiseksi, että luet näitä. <3

      Ja minä heilutan täällä Konjag spongea kiitos sinun, postaus on vaan saanut odotella, kun on niin viheliäisesti ollut muita aiheita. Mutta se pv tulee kun pää on tyhjä mutta mieli kuitenkin täynnä sitä kuinka hyvä sponge on. Joten kyllä se vielä tulee. Kyllä vaan kommenttilaatikkovinkit täällä naisten kesken on iso juttu minulle. <3

      Lukuiloa Tanja. <3

    • Sponge postausta odotellessa. 🙂
      Nyt on tuo 4 luettu,on todella HYVÄ ja nyt odotan intopiukkana kirjastoon saapuvaksi 5 osan. 🙂

    • Sponge tulee vielä. <3 Loistavaa, olet kyllä ahkerana lukenut ja kyllä tähän mennessä 4 ja 5 ovat aivan mielettömän jänniä ja kaikki muutkin toki uskomattoman hyviä. Ihanaa että luet näitä, niin hyvä mieli. <3

  • Voi että noi Peter James -kirjat on niiiiiin hyviä! ♥ Pakko ahmia koko kirja kerralla. Aina odotan seuraavaa kun saan edellisen luettua. Koukuttava!

    • Mervi <3 Eikö olekin hyvä ettei hiukset katoa päästä, kun niin on jänniä ja hyviä. Hihiii. Mutta on se vaan upeeta, että sellaisia kirjoja on ettei voi laskea käsistään.. <3

      Koukuttava on jetsulleen oikea sana. 🙂

      Kaunista keskiviikkoa ihanalle Merville. <3

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud