Ihana pikkuserkkutapaaminen ja käsi taas kävi konvehtirasialla….

Ihana pikkuserkkutapaaminen ja käsi taas kävi konvehtirasialla….

No niin sitähän on sitten taas ne sisäiset (en kailottele enää maailmalle, kun itsekuri on nolla) uuden vuoden lupaukset rikottu. Urhokkaasti aloitettu suklaalakko (jäätelöä ei luonnollisesti lasketa) kesti viisi päivää ja johan se ahkera käsi kävi tänään jo konvehtirasialla. Tästä on mummia hieman kyllä syyttäminen, koska kävin eilisen pikkuserkkutapaamisen päätteeksi treffaamassa tätiäni ja hänen Espanjasta tullutta koirulia ja sain mummin joululahjat. Koko perheelle villasukkia, kyllä se 93-vuotias mummi jaksaa ja suklaata… Loppu onkin taas Tiiamaista historiaa.

Eilen oli pikkuserkkutapaaminen ja saimme itämaista ruokaa, aah.. Ja jälkkärinä oli vanhan ajan vaniljajäätelöä itsetehdyllä kinuskikastikkeella, lakritsisuolalla, suolapähkinöillä ja tanskalaisella suolaisella lakritsikastikkeella, aah mitä makuhermoja kutkuttavia yhdistelmiä. Söin siis aivan possuna myönnetään ja siinä konkurssissa nuo mummin konvehdit ei oikeastaan tunnu enää missään.

Ihanaa sunnuntaita kaikille, nyt on vallan mahdotonta enempiä kirjoitella, sillä toinen käsi on konvehtirasiassa. 🙂

Lakritsisuolaa
Suolaista lakritsikastiketta
Itse tehtyä kinuskikastiketta
Suolapähkinöitä
Vanhan ajan vaniljajäätelöä valkosuklaalla, aah…

Tädille Espanjasta tullut Aina on niin ihana. <3
Olen rakastunut tähän pieneen neitiin. <3

Sain eilen pikkuserkulta vaarin kuvat, instan mustavalkohaasteeseen vastattu.

Ensin tuumasin nämä purkit mustavalkohaasteeseen. Hehee näitä rasioita en ole esitellytkään.

Kuva lainattu Hobby Hallin sivuilta. Oi ei tätä Stockmann 125v sarjaa saa vielä, mitä tehdä….


58 thoughts on “Ihana pikkuserkkutapaaminen ja käsi taas kävi konvehtirasialla….”

  • Minulta saat huiman läjän lisää metallipurnukoita. Olen itsekin keräillyt niitä ja tuonut Kiinasta ym:sta maista. On pieniä ja suuria pyöreitä et kantikkaita… ilmoittelee äitisi

    • <3 kiitos ihanaa kuulla, vaikka kohta joudun raivaamaan polun roinilta, jotta täällä mahtuu kulkemaan. 😉 Koitahan keuhkokuumeimmeinen nyt levätä siellä. <3

  • Paratiisi on just noissa väreissä KAUNIS! Pääsin niistä ohi Iittalassa, phiuuuh… Teillä on ollut ihanat herkut eilen 🙂

    • Aarghhh myydäänkö näitä Iittalassakin?! Kun nämä oli ne Stockkan juhlavuosijutut. Apuva. Olisi puna/sinisinä myös ihanat. Lila ja vihreä eivät edes minun värejä ja silti nämä ovat mielestäni niin kauniit. Nyt olisi täydellinen hetki hommata niitä lisää… Apua.

      Joo kyllä massu oli eilen niin pinkeänä ettei illalla tarvinut mitään haukkaista, nooohhh paria irtokarkkia kenties jos ihan rehellisiä ollaan…

      Kivaa sunnuntaita. <3

    • Hih Sude ja arvaa vaan söinkö ja onneksi olin varautunut niillä velourpöksyillä tai muutoin olisi nappi räjähtänyt. 😉

      Kivaa sunnuntaita. <3

  • Kuulostaapa melkoisilta herkuilta. Juuri tuollaiset taitavasti yhdistellyt erilaiset makuyhdistelmät vie kerralla kielen mennessään:) Ja ne maut muistaa vielä pitkään maksunystyröissään…
    Onpas sinulla paljon noita kauniita rasioita!!
    Ps.. PanStik todellakin on vielä voimissaan, kuten kerroit, löytyi Anttilasta;) Kiitti!

    • Oi loistavaa löysit Pan Stikin ja ilmeisesti ostitkin sen. On se vaan mahtava tuote. Rasioita on niin ettei eteensä näe, ihan hulluutta. 🙂 Hih 🙂

      Juu tosi kekseliäistä laittaa mm.lakritsisuolaa kinuskikastikkeeseen.. Aivan mielettömän hyvä yhdistelmä, eikä siinä niinkään lakritsi maistu vaan suolaisen ja makean täydellinen liitto. <3

  • Voi mitä ihania ruokia, ei kai noiden äärellä kenenkään itsekuri olisi pitänyt.
    Minä hamstrasin useammastakin kaupasta loppujen lopuksi noita joulukonvehteja kun sopivasti hollille sattui. Takaraivossa hieman kaihertaa että vähemmälläkin sokerin mässyyllä tulisi toimeen, mutta saa nähdä milloin saan taas ryhtilikkeen aikaiseksi. Pisimmillään olen tainnut olla suklaatta ja karkeitta pitkälti toista vuotta, mutta onko siinäkään itsensä rääkkäämisessä mitään mieltä. Mulle on vaan nuo imelät kuin alkoholistille viina, kohtuutta ei ole.

    • Oho olet ollut ilman miltei toista vuotta, se on hurja juttu se Koskaan en ole moiseen pystynyt, kuukausi on ennätys. Silti lohduttavaa kuulla, että sinäkin sorruit alekonvehteihin… anteeksi, mutta niin vaan se on, kun itsellä meni homma aivan yli. 🙂

      Imelät eli suklaa on minullekin aivan kuin huumetta.,,,

  • Herkullisen näköiset tarjoilut, mutta eivät kyllä näytä yhtään epäterveellisiltä, jotta varmaan turha morkkis…

    • Taisi ne hieman epäterveellisiä olla tai siis ainakin jälkkäri, jota söin niin, että massuhan siinä tuli jopa hieman kipeäksi. Hih, eikö sitä tähän ikään mennessä vieläkään opi.

    • Aina on niin söpö koira ja tulee rauhallisesti viereen ja käpertyy kiinni, kuin kissa. Ja miten joku voi olla noin söpö. <3

  • Ihanat herkut 🙂 Suklaakonvehdit on minunkin heikko kohta,maistuvat kahvin kaa niin hyviltä…kun ottaa ensimmäisen huomaa että vielä toinen kolmas jne 🙂 Leppoisaa sunnuntaita ❤️

  • Granaattiomenan siemenet salaatissa…niinpä! Pitää muistaa kokeilla! Onneksi on maha täynnä, niin ruokakuvat eivät aiheuta isompaa hämminkiä! Mukavaa alkavaa viikkoa!

    • Ai että ne granaattiomenan siemenet maistuikin hyvältä ja raikkaalta salaatissa ja paahdetut mantelit, aah. Hih onneksi olit syönyt ennen kuin löysit tänne. 😉

      Kivaa alkanutta viikkoa Tillariina. <3

  • Ihania ruokia, nyt pitää lähteä kyllä syömään jotakin. Muutenkin täällä oli mukavia pastellirasiakuvia, komea vaarin kuva johon ihastuin heti ja hellyttävä koiruuskin:)

    • Vaari oli kyllä aika komea, vaikka sanon itsekin. Ja tuo koiruus on niin suloinen. Toivottavasti sait kaikkea hyvää syödäksesi. Ihanaa alkanutta viikkoa. <3

  • Onpas ollut herkullinen ilta ja toi lakritsisuola, mielenkiintoista. Mulla on toi Paratiisi-astiasto klassisena versiona, enkä ole katunut hankkimista 🙂

    • Sama juttu on klassisena versiona täälläkin ja ihan muutama tuota Stockkan juhlaversiota. Rakastan niitä molempia Lakritsisuola oli hirmuisen hyvää, voisikohan sitä tehdä ihan itsekin….

    • Oli kyllä vaari komea nuorena ja niin oli toinenkin vaarini, se joka kasvatti minut. Täytyypä laittaa hänetkin musta/valkohaasteeseen. 🙂

      Ja miten et herkuista välitä, ui….

  • Kuola valuen vastustan kiusausta seurata perässä , noita herkkuja ❤️ suloinen koiruli ! Mulla on Paratiisia perinteisissä väreissä , love them ❤️
    Kivaa uutta viikkoa:)

    • Sama täällä myös perinteistä Paratiisia löytyy, jopa enemmän. Molemmat ihania. <3 Oli kyllä niin hyvät herkut, oi että kunpa niitä saisi suuhun tässä ja nyt. 🙂

      KIvaa alkanutta viikkoa Anneaulikki. <3

  • Oioi, mitkä ihanat herkut! Aina on todella suloinen tuttavuus 🙂
    Ihania peltirasioista… aivan ihania kuten blogisikin. Kiitos kun liityit blogini lukijoihin.
    Mukavaa alkavaa viikkoa…

    • Ihanaa oli löytää sinut blogimaailmasta ja saada uusi blogiystävä. Juu olen vallan mahoton herkkupeppu ja peltipurkkien kauhoja. Kyllä ihminen on heikko. 🙂

      Kivaa alkanutta viikkoa Ame Amebadonna <3

  • Kääks, en ole ehtinyt vielä aamupalalle, mutta nuo ruokakuvat saivat kyllä niin veden kielelle, että nyt kone kiinni ja syömään! 😀

    Mukavaa viikkoa Tiia!

    • Toivottavasti sait massun täyteen. Juu ei pitäisi tulla blogeja lukemaan tai mennä ruokakauppaan massu tyhjänä, mutta ikinä en opi tuota asiaa. Nytkin tulee nälkä ihan kun täällä vastailen näihin ruokajuttuihin. Hih. Kaikkea sitä. 🙂

      Ihanaa alkanutta viikkoa Noora<3

  • Serkkuja ja herkkuja, sinulla on ollut oikein mukava viikonloppu :)) Lakritsisuola kuulostaa mielenkiintoiselta!
    Nyt täytyy sanoa, että onneksi on laktoosi-intoleranssi, niin tuo suklaan syönti jää minimiin ja no joskus vaan sitä tummaa ja sehän on terveellistä!!!!
    Sinun purkkikokoelma on kyllä ihan mahdottoman ihana!!!

    Paratiisi-sarja on kyllä aivan upea, tykkään että astioissa on väriä ja upeita kuvia!
    Kirpakkaa pakkasviikkoa luvassa, ainakin meillä, ihanaa sellaista siis toivottelen :)))

    • Oli kyllä kiva viikonloppu, ihmisten kohtaaminen aina piristää ja sitten kun siihen liitetään vielä moiset herkut. Kaikelle ja lakritsisuolalle pistettä, nams.

      Kurjaa että on latkoosi, mutta hyvää ettet voi ahmia sukulaatia kuten minä..

      Voi minä ja minun purkit, heikko olen..

      Ihanaa ja kaunista viikkoa Tuitiina ihanuus. <3

  • Ihania herkkuja, vesikielellä noita kuvia katselee ja sitten alkaakin tehdä mieli käydä jääkaapilla tai herkkuvarastolla. Ihania purkkeja ja purnukoita. Tykkään kovasti niistä, vaikkei itselläni niitä ole kuin muutama.

    • Kiva että kuitenkin tykkään ja sinä olet vaan viisas kun et niitä hullun lailla keräile. 🙂 Juu oli kyllä sellaiset herkut että oksat pois. Uusia elämyksiä kaikki paitsi Zatziki ja Hummus.

      Ihanaa viikkoa Belladonna ihanuus. <3

Vastaa käyttäjälle Tunteillen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud