Tyylitön tukka, bloggaavat pikkuserkukset ja kuinka paljetti Uggejani taas sormella osoiteltiin

Tyylitön tukka, bloggaavat pikkuserkukset ja kuinka paljetti Uggejani taas sormella osoiteltiin

Eilen uhoilin, että vetäydyn Myyräksi ja se ei tarkoita sitä etten tykittäisi postauksilla vaan sitä, että nyt tuli niin paljon kodista kuvia ja nostalgiapostauksessa omaa naamaa, että rupesi vallan ahistuttamaan ihan minä itte.

Tänään on kiva pikkuserkkutapaaminen mikä  on senkin takia erityislaatuista, että olemme löytäneet toisemme vasta viimeisen vuoden aikana. Ja heti meistä on tullut kolmikko, joka kaipaa säännöllisin välein tapaamisia. Viihdymme hyvin yhdessä ja juttua piisaa, vuosimallia olemme-69, -68, -67 ja jännää meillä kaikilla on blogit!

Tänään menemme KLIK Chilisitruunan luokse KLIK Arkista Hyvää kanssa ja luvassa on taatusti Chilisitruunan taikomaa mielettömän hyvää sapuskaa ja mahdottoman hyvää seuraa, jee kivaa.

Sen verran paineita kuitenkin otin tästä pikkuserkkutapaamisesta, vielä emme ole ihan niin tuttuja, että olisimme päässeet rönttäpullavaiheen yli. Eli mieli tekisi mennä velourverkkareissa, sillä tänään napa paukkuu, mutta en tiedä tohdinko. Toinen on tämä pissankeltainen tukka… Päätin etten sillä voi lähteä nyt minnekään ja täällä korjausliike meneillään. Tuleeko pisuperoksidi vai mikä tulee. Tiedän joka tapauksessa, että ei tästä taaskaan hyvä tule ja se johtuu jostain keski-iän tuomasta harmaapigmentistä. Hiukseni ovat lopullisesti villaantuneet ja vaikka kuinka vaalentaisi väriskaala on pisu, pisu ja pisu…

Taidan nyt kuitenkin laittaa tapaamisen velourpöksyt tässä juuri pohdin, koska kahdesta pahasta velourpöksyt versus kireät housut ja nappi auki… Siinäpä se vastaus onkin.

Ja vaikka ei asia tähän tavallaan liity, mutta reiluuden nimissä isänpuoleisen sukuhaaran pikkuserkkuni blogi.  Aika huimaa,  bloggaavia pikkuserkuksia joka suunnassa. KLIK https://aitiyrittaa.blogspot.fi/ Noin nyt on kaikki pikkuserkut huomioitu tässä tilkkutäkkimäisessä postauksessa, jossa ei ole oikein päätä eikä häntää, ei teemaa ei punaista lankaa. 🙂

 Olin muuten eilen taas liikenteessä punaisilla paljetti Uggeilla ja tässä terveiset kahdelle n.60-vuotiaalle naiselle: Hei sinä joka osoittelit ystävällesi paljetti Uggejani ja sanoit ääneen ”katso” ja hei sinä osoittelevan ystävän ystävä, joka laitoit käden suun eteen, otsan kurttuun ja huokaisit ”ai kauheeta”. Teille ihan viestinä, että räikeät paljetti Ugginikin ovat kauniimmat, kuin räikeä sormella osoittelu ja paheksunta ja kyllä teihinkin tulisi kummallista hohdetta jos tuikkisitte vaikka hieman paljetteja yllenne. Että näin, pitäisikö tässä Nykiin muuttaa, että saa olla rauhassa osoittelulta… Mrrr…..  

Aamu ei  lähde käyntiin ilman kunnon annosta maitovaahtokahvia, muutoin joutuisi tutisevin käsin raidoittamaan ja Tikru Tiikeri pää se vaan pysyisi valtoimenaan. Ja ehkä pysyy siltikin, mitä nyt taas itseäni huijaan… 

Lähteekö  pisuväri vai eikö lähde siinäpä kysymys? Pitäisikö otsaan laittaa ”botoxia”, siinäpä toinen kysymys…

Kävimme eilen Porvoon Rossossa, pizza siellä on maailman parasta, ihmeellisen ja niin rapean pohjan takia. Plus nuo yrtit pyöritetään sitruunavinegrettessä… Aah ja aikuisen naisen drinkkinä Onni Oravan vadelmalimu kahdella pillillä.
My precious <3

Rentoa lauantaita kaikille, pisunvärinen Tikru Tiikeri lähtee nyt veloureissaan ja kimmeltävissä Christmas Ladyn jalkineissa pitämään hauskaa. 



68 thoughts on “Tyylitön tukka, bloggaavat pikkuserkukset ja kuinka paljetti Uggejani taas sormella osoiteltiin”

  • Mrrr minunkin puolestani sormenosoittelijoille! Toisinaan saan kuulla myös ikäviä naljailuja tyylistäni. Ajatus siitä, että yli nelikymppinen ei saa olla pitkähiuksinen ja pukeutua iloisen värikkäästi, on karrrrrmiva! Tapettiinko tässä pitäisi sulautua?

    • Niin juuri annetaan kaikkien kukkian kukkia. Kyllähän itsekin tiedostan, että kyseiset Uggit ovat jopa hieman hullut, mutta niistä tulee hauskalla tavalla hyvä mieli. Olen ostanutkin ne juur sillä ajatuksella, että piristystä talveen ja joulumieltä. Sitä fiilistä kyllä lannistaa moinen osoittelu ja tämähän ei ole ensimmäinen kerta vaikka räikein kokemus olikin. Pelkissä mustissa talvella, mikä kumma siinä on, ei kesällä kukaan osoittele, jos on baljettiballerinat ym.kirkasta päällä… Talvella pitäisi muuttua mörökölliksi, eihän lannistuta. 😉

      Ihanaa sunnuntaita <3

    • Hih Kaisa ja täällä kun on pohdittu tuota mummo sanaa, niin mummoasenteestahan me puhutaan. Ikäänhän tämä ei liity vaan on niin jämähtänyt asenne, että oksat pois. Mutta Kaisa tunnistat meikäläisen täällä Porvoossa niistä punaisista Uggeista. 😉 Tule vetämään hihasta jos näet. 😉 Tukka on kauhea peroksidi, tätyy odotella että tulee muutama sentti omaa tyveä, niin vähän helpottaa.

      Ihanaa sunnuntaita. <3

  • Jestas noita tiukkapipomummoja😁 Samaa porukkaa ovat ne 4 rinnakkain kävelysauvojen kanssa pyörätien tukkivat täti-ihmiset, jotka tuhisevat paheksuvasti, jos heille joku tohtii kelloa soittaa turvallisesti ohi päästäkseen. Mummoista välittämättä, huippuviikonloppua Tiia <3

    • Niin tässähän puhutaan mummoasenteesta, joka hyvin istuu myös kitkerien keski-ikäisten harteille. Ei sopivaa käyttäytymistä mistään ikäryhmästä. Juu joillekin on aivan polttava tarve päästä näpäyttämään toisia, siinä sitten tulee vallan erinomainen tunne itselle/heille mukamas, kun ovat muka niin kuin oikeassa. Vaikka viime kädessä väärässä on aina ihminen, joka asian ilkeästi esittää tai toisia sormella osoittelee.
      En nyt ala näiden osoittelijoiden habitusta mollimaan, muuten olen kuin he, mutta voisi heillekin pieni piristysruiske olla paikallaan. 🙂

      Ihanaa sunnuntaita Marika. <3

  • pisuväri lähti itselläni kun käytinm yhtä ainetta. Otan sen neimen ja värin ylös ja ilmoitan Sinulle…nyt olen kip+eänä ja petin pohjassa kovassa kuumeessa ja keukopoüytkentulehduksessa…kovalloa kortisoni ja antibioottikuurilla…heti kun pääsen kauppaan katson sen värin sulle. Kivvaa vkloppua! t-äitisi

    • En mäkään kestä! Hih ja ikään katsomatta, mummoasenne ja vielä paheksuva ei kiva laisinkaan. Ja tiedostanhan minä että nuo Uggit ovat aivan hullut ja muuten pukeudun niin sovinnaisesti. Mutta niistä tulee niin hauska ja hyvä mieli ja sitä tuijottelemalla ja osoittelemalla kyllä vähän lannistetaan. Kyllähän sitä ensi kerralla ei askel niin keveästi nouse, kun odotusarvo on tuijottelu…

      Kivaa sunnuntaita. .<3

  • Mummoilla käytöstavat vähän hukkateillä. Onpa hauskaa, kun olette löytäneet pikkuserkkujen kanssa toisenne, aikuisiällä ei voi olla ystäviä liikaa. Toivottavasti sait pissansävyn karkoitettua 😉 Ihana olet! <3

    • Johanna pisunväri hieman karkoittui, mutta on kyllä aika tyylitön peroksidi nyt… Että kyllä meikäläinen on nyt aika hassun näköinen paljettiuggi peroksidityylillä. .)Niin ja aikamoinen mummoasenne oli rouvilla jotka eivät ikänsä puolesta ole edes laisinkaan vanhoja, minu vain n.14v vanhempia. Ja miksi ei kesällä kukaan tuijottelu vaikka olisi ties minkälaiset paljettiballerinat jalassa. Miksi talvella pitää pukeutua vain mustan ,siniseen, ruskeaan ja harmaaseen näin kärjistettynä. Huoahhh kohta pidän Uggeja vain kotosalla, jotta vältyn paheksuvilta katseilta, surullista.

      Sinä olet ihana <3 Kiitos kannustuksesta ja aivan ihanaa sunnuntaita. <3

  • Ei me kaikki mummot niin kamalia olla =D Minä olen jo 62 ja innosta hihkuen laittaisin tuommoiset paljetti Uggit jalkaani jos vain omistaisin. Kyllä mummotkin tykkää yleensä koreesta, eivät vain kehtaa kaikki sitä myöntää =) Minä ainakin verhoan kaikki 118 kiloani iloisiin väreihin ja vedän heijastipipon päähän. Iloista viikonloppua kaikille mummoille ja ei-mummoille =) ♥♥♥♥♥

    • Hih eihän 60-vuotias ole edes mummo, kyllä se on "mummoasenne" joka voi olla jo nuorella ihmisellä. Oikein mietin mikä muu sana olisi tahdikkaampi, ettei kukaan oikea ja ihana mummo sotkeennu tähän mielikuvaan. Oma mummini on 93v ja toinen eli 102v ja kaukana mummoista molemmat tai mummoasenteesta. 🙂

      Ja viestisi oli niin, niin ihana ja asenteesi niin täysin kohdallaan. Elämässä on muutenkin niin paljon murheita matkan varrella, että miksi tulisi koko ajan pukeutua "mustiin" tahi olla mieleltään musta. Kyllä minä saa voimaa väreistä ja punainen on ihan lempivärejä. Tulen Uggeista niin hyvälle mielelle ja sitä hyvää mieltä lannistaa osoittelut, en voi sitä kieltää. Kyllä siitä pieni haava sieluun tulee, kun on tämmöinen herkkis.

      Ihana sinä, etkä mikään mumo laisinkaan, asenne ratkaisee. <3

      Ihanaa sunnuntait Sude ja minusta on niin ihanaa, että täällä juuri on eri ikäisiä lukijoita, se on rikkaus. <3

  • No on tyhmää käytöstä aikuisilta ihmisiltä 🙁
    Sille en hymyillyt mutta tuolle aikuisen naisen drinkille jo vähän tirskahtelin 🙂
    Antoisan hauskaa ja muutenkin mukavaa viikonloppua toivotan.
    Ps. Samu on ihanan lutuinen.

    • Hih hyvin sanottu, aikuisilta ihmisiltä, tätä juuri hainkin tässä koko ajan. Että kuka aikuinen, onnellinen sellainen, osoittelee ja paheksuu. Millä lailla kenkäni heitä loukkasivat… Tarjoilija ehdotti, kun pyysin colaa, että kuules meillä on Onni Orava tarjouksessa 2e ja se on valtavan hyvää ja minäpä tuumi, että lapsuuden lemppari oli vadelmalimu, jee otetaan se ja en katunut. 🙂 <3 Asianmukaiset pillitkin tuli mukana, ihana tarjoilija. <3 Ihasteli ja nauroi nätisti Uggeille. Hyväntahtoisesti sopii ja saa nauraakin, sillä onhan ne ihan hullut tohvelit. 🙂

      Ihanaa sunnuntaita Heli <3

  • voi ihana sinä <3 on se jännä kun eivät vanhat elämää nähneet ihmiset osaa käyttäytyä ~ nuo kengät ovat niin upeat!!! Toivottavasti teillä on mukava ilta <3

    • Kiitos sinulle ihana, sinusta kyllä huokuu, että sydämeltäsi olet yhtä kaunis kuin esteettisen kaunis blogisikin. <3 Niin juuri kyllä aikuisten ihmisten tulisi osata käyttäytyä. Ei sovi osoittelu ja sitähän juuri lapsiltakin yritetään opettaa pois "ei saa ketään osoitella". No tuo käytös kertoi enemmän heistä, kuin UGGEISTA. Hih, jotka ovat kyllä niin hullut tohvelit, että toisia saa hakea.

      Ihanaa sunnuntaita. <3

  • Aaaarrrg… törkeetä, sanon minä! Olen aina ollut omantien kulkija ja sitä olen edelleen! Arvostelijat (ikään ja kokoon katsomatta) arvostelkoon omassa mielessään, mutta ne KÄYTÖSTAVAT kunniaan!
    Oikein ihanaa lauantaita sinulle ihana Tiia ja mene ihan omana ittenäs ♥ :))

    • Annetaan kaikkien kukkien kukkia, se on mottoni. Niin miksi ei voi sillä lailla äänihiljaisuudessa arvostella. Sormen osoitteluhan on sellaista, että jo lapsille opetetaan ettei ihmisiä saa osoitella. Kyllä sitä mieltä olen, että vaikka pukeutuisin huinka hullusti, niin osoittelijat ne vasta räikeitä huutomerkkejä ovat rumalla käytöksellään.

      Ihanaa ja iloista sunnuntaita Marru ihanuus. <3

  • Juurikin oikea kommentti tollaisille kukkahattutädeille. Voi, mikä ihana koituus ja poseeraustaito. Ihanaa viikonloppua ihanainen 🙂

    • Hih mustissa pitäisi talvisin hiihtää ja kesällä sitten vaan saa täällä Suomessa puhjeta kukkaan, pöh.

      Kivaa sunnuntaita Satu. <3

  • Kyllä mummoilla on tylsä elämä // punaiset uggit ovat vaan niin parasta <3

    kivaa iltaa sinulle ihanainen Tiia <3

    • Hih sinun kirjoittamani eritoten otettu, tyyliguruni mun. <3 Naisilla oli aika paha mummoasenne kyllä, aikuiset ihmiset noin rumasti käyttäytyy, hölmöä käytöstä kerrassaan.

      Ihanaa sunnuntaita tuulaanneli <3

  • Väriä pitää olla! Ja aina ripaus rohkeutta ja vaikka sitä Nykiä. Laitatin viime kampaajakäynnillä puolet raidoista tummia, vaikka olen luomublondi, toki en enää kuten 16 vuotiaana, mutta kuitenkin ja tulos on kivan luonnollinen.

    Joistain ei tule ikinä mummoja, ainakaan henkisesti ja heille soikin 4-ever young;)

    Mukavaa viikonloppua <3

    • Leena ai että sinua on aina ikävä. <3 Niin miksi kesällä saa olla vaikka kuinka värikäs ja talvella ei. Pitääkö tässä maastoutua vai mistä on kyse, talviunilleko mennä. En ymmärrä. Siis onhan nuo aivan hullut tohvelit, ymmärränhän sen itsekin ja sietäisinkin kummastelevia katseita. Mutta sormella osoittelu ja oikein käsi suun eteen syvää paheksuntaa osoittaen, ei mene jakeluun, ei…Ja kyllä on vapauttavaa olla vaikka Lontoossa, jossa kukaan ei tuijota, himskatti soikoon, tuijottelu on epäkohteliasta. Suomalaiset ovat kyllä oikein tuijottelijakansaa ja vielä sillä lailla "hitaalla" tuijotetaan. Monttu auki suorastaan.

      Kuules minäkin haluaisin noita tummia raitoja, tulisi todella hyvä ja luonnollinen. Ja nimenomaan viime kädessä tässä on siitä mummoasenteesta kiinni ja sitä ei omissa 93v ja edesmenneessä 102 mummoissa ollut piiruakaan.

      Ihanaa sunnuntaita Leena ihanuus. <3

  • Ihanat punaiset uggit <3 pöh mummot eivät tiedä muodista näköjään mitään 🙂 Mukavaa iltaa sinulle <3

    • Aikuisilla naisilla oli kyllä aika paha mummoasenne, joka ei kyllä katso ikää… Jotkut vaan ovat asenteeltaan "mummoja" ja jotkut eivät koskaan. Oikeastaan voisi sanoa jopa pikkulapsikäytökseksi, sillä pienet lapsethan osoittelevat sormilla.

      Ihanaa sunnuntaita sinulle <3

  • Mitenhän mummojen suut olisivat menneet, jos olisit tervehtinyt heitä kansainvälisin käsimerkein? ;D No ei vaan, vaikka muut urpoilevat niin ei itse kannata lähteä sille tielle, se on heidän oma häpeänsä! Mä itse yleensä vaan menen tuollaisissa tilanteissa lukkoon enkä keksi mitään nasevaa vastausta, kuin vasta jälkikäteen.

    Oletko kokeillut hopeashampoota/hoitoainetta? Niitähän on monella merkillä, mutta esim. Colormask tai Biozellin tuote ovat aika helposti saatavilla olevia, kun olin kunnon blondi, käytin kyllä keltaisuutta neutraloivia tuotteita 🙂

    Ja ihanaa tapaamista ja viikonloppua noin ylipäänsä! 🙂

    • Niin juuri mummoasenne vaikka oikein tätä pohdin, niin lapsethan ne osoittelee sormella, eikä hyvin käyttytyvät aikuiset. Höh ja pöh. Olet niin oikeassa, ei kannata lähteä samalle tielle, muttaa jos he olisivat vielä osoitelleet, kun vessasta tulin, olisin mennyt kyllä sanomaan juuri tuon, että kyllä nämä tohvelinikin ovat kauniimmat, kuin räikeä sormella osoittelu.

      Hopeasampoo on käytössä, mutta kun on sellainen vahva pisunväri, niin ei siihen auta mikään. Sain eilen paremmaksi, mutta oi kauheeta, nt on kaamea peroksidi. Mutta ehkä täytyy kokeilla jotain suihketta tai naamiota vielä.

      Ihanaa sunnuntaita Salka. <3

  • Yllättävän monilta ovat käytöstavat hukassa, mutta sehän on heidän häpeensä 😉 Ihanat punaiset paljettiuggit vaan jalkoihin ja eikun menox! Hilpeän hauskaa iltaa sinulle ihanainen Tiia ♥

    • Niinpä lapsethan ne sormilla osoittelee, eikä hyvin käyttäytyvät aikuiset… Hih Uggit on nimenomaan hilpeät ja niissä tulee hilpeä olo, paitsi jos lannistetaan osoitteluilla… Mööh…

      Ihanaa sunnuntaita Ansku <3

  • Voi sinua, rakas ystäväni. Ymmärrän tuskasi, sillä ihan samalla tavoin itsekin tuskailen hiusten kanssa ja vaatteiden ja millon mikäkin. Haaveilen plastiikkakirurgiastakin, että saisin vaatteet päälleni oikein. Huoh. salaisuuskin tulla tupsahti jo julki. 🙁 Mutta toivon, että hiusvärisi onnistuisi. Olisi niin paljon kivompi, kun väri kerrankin osuisi kohdalleen, eikä tulisi pisu. Pojallani on noita vaalennusprojekteja ja tuskailee samaa usein. Kolme väriä peräkkäin ja sitten on hyvä. Hiukset ei vaan kestä sitä, Sitten vetääkin siiliksi lopulta. Ei taida sulle siili sentään sopia. 😉
    Taidanpa lopettaa hupatukset ja keitellä kahveet. Ihanaa viikonloppua!

    • Ei tullut pisu, tuli peroksidi… Huoahhh, nyt sitten odotellaan tyvikasvua, etten näytä noh albinolta tai Taru sormusten herrasta Haltialta. Juu minulla on todella vahvat hiukset, että kestää noita käsittelyjä, mutta onhan ne aivan rutikuivat…

      Ihania sunnuntaihupatuksia Viltsu ja nyt ollut niin haipakkaa, etten sähköpostiinkaan ole vielä ehtinyt ajan kanssa paneutua.

    • Niin jotain semmoista kummaa siinä on, ymmärrän vielä osoittelun, koska onhan nuo oudot tohvelit, mutta paheksunta menee yli hilseen. Siis miksi…

      Ihanaa sunnuntaita <3

  • Kylläpä oli lapsellista ja huonoa käytöstä mammoilta. Piti heti käydä katsomassa muo pirkkuserkkujen linkit. Vähänkö kuolasin Chilisitruunan hirvenlihakääryleille. Meilläkin oli eilen Rosso-päivä, pizzan sijaan söin kylläkin valkosipulietanoita ja broileria, oikein hyviä molemmat. Ihanaista viikkistä!

    • Kyllä oli nimenomaan lapsellista käytöstä, lapsethan osoittelevat sormilla eivätkä hyvin käyttäytyvät aikuiset.

      Chilisitruunan herkut olivat eilen niin ihania, täytyypä käydä kurkkimassa noita hirvenlihakääryleitä. Kiitos ja kivaa että kävit kurkkimassa blogeja.

      Rossossa on nykyään todella hyvä ruoka, nams. Hauskaa että olimme molemmat Rossossa . <3

      Ihanaa sunnuntaita. <3

  • Öööö ,älkää hyvät naiset mummoja haukkuko. Ei mummot ole syypäitä em. naisten huonoon käytökseen. Osa meistä vain on valitettavasti huonokäytöksisiä typeryksiä, mutta niitä löytyy kaikista ikäluokista. Meistä kaikista tulee mummoja ennen pitkää, mutta kaikista mummoista ei tule huonokäytöksisiä. Jokaisella on oikeus olla sen näköinen kuin itse haluaa. Käyttää sellaisia vaatteita joista pitää. Sen ei pitäisi kuulua muille.
    Katsokaapa vaikka Aira Samulinia. young forever ja osaa käyttäytyä ;-)) Mummot kunniaan ja huonot käytöstavat unohduksiin.
    Iloista ja värikästä viikonloppua nuorille ja mummoille :-))

    • Jaana olet niin oikeassa, mummoasenne pikemminkin joka voi olla vaikka minkä ikäisenä. Ei minun 93v mummini tai edesmennyt 102v mummini olleet/ovat laisinkaan mummoja! Ja 60v on minua vain 14v vanhempi, hih ihan mummo tässä minäkin. Pikemminkin lapsellista käyttäytymistä. Lapsethan ne epäkohteliaasti sormilla osoittele. Kaikki täällä varmastikin juuri ajavat takaa tuota asennetta. .<3

      Airahan on aivan uskomaton pakkaus, ei ole sellaista oikein kuin vanhuus. Minähän itse ole 17v sielultani hiema rauhoittuneempana vain ja ihan taatusti nykypäivän 17-vuotiaat pitävät minua aivan mummona, mutta toivottavasti eivät minun asennetta. 🙂

      Huonoa käytöstä aikuisilta ihmisiltä, antaa kaikkien kukkien kukkia ja mielessään hiljaa sopii vaikka paheksua. 🙂

      Iloista ja ihanaa sunnuntaita sinulle Jaana ihanuus. <3

    • Ihana sinä, kiitos yritän olla välittämättä vaikka en ole niin varma ovatko seuraavat askeleet yhtä keveitä ja varautuneita. 😉

      Ihanaa sunnuntaita. <3

  • Olipa huonokäytöksisiä mummuja! Toivottavasti sait hiuksesi kuntoon kosks nehän ovat naisen kruunu:) hauskaa iltaa!

    • Niin on naisen kruunu ja olisi varmasti aika antaa kampaajan temmeltää meikäläisen hiuspehkossa. 🙂 Juu aikuiset naiset käyttäytyivät kyllä nyt kovin lapsellisesti, lapsethan ne osoittelee sormilla toisia…

      Ihanaa sunnuntaita. <3

  • Niille täteille ei ole taidettu koskaan opettaa, että osoitteleminen on epäkohteliasta!
    Ihanat kengät;) Pidä hauskaa!!!!!!!!

    • Niinpä juuri, sitähän juuri lapsesta asti opetetaan, ettei toisia ihmisiä saa sormella osoitella.

      Kiitos Hyvä Mieli, sinusta tulee aina totisesti niin hyvä mieli. <3 Ihanaa sunnuntaita sinullekin. <3

    • Niinpä kukin kukkikoon omalla tavallaan! Ja kyllä aikuisia naisia nyt lapsetti, kun sormilla osoittelivat. Ei ole kaunista sellainen.

      Ihanaa sunnuntaita. <3

  • Itse kyllästyin tohon jatkuvaan värjäämiseen ja varsinkin lopputulokseen pettymiseen, joten päätin että katsotaas miltä se oma väri näyttää. Nyt en ole valovuosiin enää värjännyt, hiukseni ovat pian ihan kokonaan oman väriset, tylsät kuin mitäkä mutta tiedänpä ainakin värin, ja hiusten kunto aaaahhhh niin paljon parempi kuin silloin vaaleina "hyvinä" vuosina.

    • Ymmärrän niin hyvin ja tiedä vaikka itsekin tekisin niin, toisaalta on jo hieman harmaitakin, niin voisi tulla aika raju muutos. Lisäksi punapigmentti tekee jostain syystä kasvoista kalpeat. Aina kun ole lähtenyt kasvattamaan on oma naama jotenkin harmaantunut ja kun blondaan se kirkastuu. Tämä ajatus on kyllä jotain ihan omien korvien välissä, ihminenhän on sokea itselleen 🙂

      Mutta nostan hattua, että olet jaksanut irrottautua värikierteestä. Upea juttu. Ihanaa jos olisi oikein hyväkuntoiset hiukset eikä rutikuivat.

      Ihanaa sunnuntaita Nanni. <3

  • Olipas asiatonta käytöstä! Ehkä hekin salaa ajattelivat, että miksi ei heillä ole rohkeutta olla oma itsensä…. Yleensähän tuollainen käytös on juurikin sen huonon itsetunnon merkki. Pitää itseään nostaa toisia mollaamalla. Valitettavasti.

    • SatuTalo niinpä juuri, toisaalta ymmärrän kyllä heitä, onhan nuo Uggit aivan mahdottoman hassut tohvelit kerrassaan. Mutta sormella osoittelu on lapsellista ja rumaa ja yleensähän moisen käytöksen takana on jonkinlainen pelko. Sinä varmaan osuit oikeaan mistä kummeksunta johtui…On tämä Suomi välillä aika tupajumi maa, talvella pitäisi mennä jonkinlaiseen talviuneen ja kääriytyy synkkiin sävyihin…

      Ihanaa sunnuntaita. <3

    • Niinpä, koska ei ole bloggaavia ystäviä juurikaan. Ja onhan tuo bloggaaminen erilainen leipälaji ja siihen liittyy hirmuisesti epävarmuuden, katumuksen ja ilon tunteita ja on kivaa, että niitäkin voi jakaa teidän blogiystävien kanssa, mutta nyt myös pikkuserkkujen kanssa. <3

      Ihanaa sunnuntaita Katja ihanuuspakkaus. <3

  • Hui, hui.. täällä ilmoittautuu yksi mummo, joka voisi myös katsella pitkään bling, bling tossukoita. Mutta vain sen vuoksi, kun haluaa samanlaiset.
    Kuten tiedätte.. minussa asuu pieni Nipsu, joka rakastaa kaikkea kiiltävää:)
    Elä välitä mummeleiden tuijottelusta ja sormella osoittelusta.. taisit olla heille päivänpiristys!
    Ihana koiruus, krapsutuksia hälle ja mukavaa sunnuntaita sinulle <3

    • Ihana Tuta <3 Ja kysehän ei ole mummoudesta vaan mummoasenteesta tai ihan siitä, ettei aikuset ihmiset osoittele, ei se oli sopivaa käytöstä keneltäkään.

      Hih täällä toinen Nipsu ilmoittautuu ja minusta tuli Nipsu vasta 40–vuotiaana, lieko keski-iän kriisiä. Verhoudun blingiin ja vien katseet rypyiltä. 😉

      Kiitos ihanasta zempistä ja oikein ihanaa sunnuntaita. <3

  • Leuka pystyyn ja kohti uusia seikkailuja. Sormella osoittelijat ja huhhuttelijat kyykkyyn. Sieltä tulee ihana bling-bling Tiia!

    Mukavaa sunnuntaita Tiia-kulta <3

    • Hih ihan nauroin tätä sinun kommenttia, se on kerrassaan ihana ja voi että Tiia-kulta ihanasti kirjoitettu. <3

      Suuria halauksia täältä itsekin ihan mummolta, mutta positiivisuus kunniaan. <3

  • Kateellisia vain taisivat olla sun paljeteista,leuks pystyyn vain. 🙂
    Oletko kokeillut/käyttänyt hopeashampoota?Blondina ollessa karkoitin sillä keltaisuuden hiuksista.
    Ihanaa sunnuntaita!

    • OO Tanja sinua ollut kova ikävät, tähän ihan tekisi mieli kirjoitella, että mitä kuuluu. <3 <3 <3

      Leuka on jo taas hilautunut pystyyn, vaikka hieman väpätteli kyllä.

      Niin on pisu, ettei auta edes hopeasampoo tähän vaivaan. Kampaajalle…

      Ihanaa sunnuntaita <3

  • Noista tyhmistä osoittelevista naisista tuli mieleeni juttu nuoruudestani. Kävelin Hakaniemen sillalla ja mulla oli farkut jalassa. Kaksi vanhaa naista sanoivat kovaan ääneen jotain tosi negatiivista niistä farkuista. En enää muista mitä, mutta se ruma käytös aikuisilta on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Taisin minäkin sitten uhmapäissäni sanoa jotain rumaa takaisin, mutta mistäs aloittivat. Sittemminhän farkuista on tullut niin tavallisia, että ei kukaan enää missään niitä paheksu, päinvastoin. Odota vaan, kohta kaikilla on punaiset paljetti Uggit 🙂

    • Hihii ihana sinä, vertaistukea aivan parhaimmillaan! Ja kun kyse ei ole todellakaan iästä vaan vanhoista happamista sieluista ja sellainenhan voi asustaa vaikka nuoressakin ihmisessä.. Niin kyllä sitä siipeensä saa kun paheksutaan ja totisesti kun ei ole edes sinä farkkuinesi ja minä Uggeineni mikään huutomerkki.

      Sinä olit aikaasi edellä, muodin edelläjävijä ja hih toivotaan että minäkin olen. 😉

      Ihanaa sunnuntaita vallaton mummeli <3 <3

Vastaa käyttäjälle SatuTalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud