Järkyttävä silmä, varoitus katso omalla vastuulla. Sitä se suklaattomuus ja lenkkeily teettää, hampaita purren ;)

Järkyttävä silmä, varoitus katso omalla vastuulla. Sitä se suklaattomuus ja lenkkeily teettää, hampaita purren ;)



Tälläinen maanantai tänään. Maanantai alkoi niin, etteivät Panduliini ja Osku kissa ymmärtäneet (ylimmästä kuvasta), että viikonloppu on väistynyt.


Sumppia tummalla kaakaojauheella ja sokerittomia minttupastilleja tarvittu kipeästi, sillä täällä ollaan hampaat irvessä suklaalakossa.


Aluksi lenkkeily sujui mitä parhaimmilla filiksillä, mutta eilen ja tänään on maitohappoa pukannut. Muista pyhittää lepopäivä ei ole turha viisaus tässäkään kohden. Järkyttyneiden lihasten tulisi antaa palautua.


Silmä ei olekaan poksunut ainakaan pariin vuoteen, viimeksi taisi poksahtaa kun olin erityisen suuttunut ukolle ja aiemmin isomman stressin yhteydessä. Silmän poksuminen kertoo, että täällä on hampaat irvessä lenkkeilty ja illalla hampaita purren laskettu lampaiden sijaan suklaapatukoita, sillä sukulaati vilisee koko ajan mielessä ja silmien edessä. Kyseinen silmän poksumisongelma alkoi muuten, kun täytin 40-vuotta, kuten moni moni muukin ongelma. Silmässä on paineet yhden pisteen rajalla, etteivät ole silmänpaineen puolella. Painetta on totisesti pukannut, kun täytyy sisäistää elämä ilman sukulaatia ja ahkeroida lenkkimaisemissa.


Elämäntaparemontti näin ollen voi olla hyvinkin stressaava kokemus niin mielelle kuin keholle, 
kuten pelottavasta alien-monster- hirviö-zombie kuvasta näkyy…


Keskiviikkona olen menossa pelottelemaan erääseen blogitilaisuuteen ja sen jälkeen piti olla juhlameikkaus… Mutta juhlameikkausta saatan joutua siirtämään, kovin hyviä kuvia ei välttämättä taida tulla… Harmi ettei sitä ole olemassa sellaisia munanvalkuaispiilolinssejä tai ylipäänsä munanvalkaisutroppeja…


Onneksi itse juhlat ovat vasta ensi viikolla ja silmä poksui tästä kaikesta suklaattoman elämän järkytyksestä jo nyt. 


Se on maanantai selväpä se. 😉 

Aurinkoista maanantaita kaikille 
ja pahoittelen jos järkytin…
terveisin
MONSTERI


42 thoughts on “Järkyttävä silmä, varoitus katso omalla vastuulla. Sitä se suklaattomuus ja lenkkeily teettää, hampaita purren ;)”

  • Hui, johan on poksahtanut huolella! Minä olen punasilmä vatsatautien jälkeen, oksennan silmilläkin… Toivottavasti alkaa nopeasti rauhoittua. Ja olehan tarkkana niiden silmänpaineiden kanssa. Sukulaatihimo kyllä antaa periksi, kun jaksat sitä pari viikkoa kurittaa, mutta onhan ne tuskaisia päiviä ja tunteja. Tsemphal, Tiia <3

    • Niin vatsataudissa tulee kova paine. En keksi muuta, kuin lenkillä ylämäessä oikein vauhdilla pinnistin, olikohan se liikaa rapakuntoiselle…

      Tänään silmä pahempana, noin viikko aina menee.

      Apua meinaatko, että suklaanhimo hellittää, aina iltaisin se iskee…

      Haleja täältä! <3

  • No huups … onpa ilkeän näköinen silmänvalkuainen … onneksi itellä ei oo noin paha koskaan ollut! Tosin 1.5v sitten oli silmät jatkuvasti punaiset,mutta johtui luultavasti siitä kun kylppärissä oli paha kosteusvaurio,se kun saatiin korjatuksi silmäongelmakin korjaantui! 🙂 kyllä se suklaahimo helpottaa,Tiia,usko pois <3

    • Onneksi olette saaneet kosteusvaurion korjattua ja huomanneet sen, voi tulla muuten vaikka mitä sairauksia. Juu täällä ollaan nyt silmäpuolena, mutta onneksi ei ensi viikolla tapahtunut No ehtiihän se poksahdella uudelleen vielä monet kerrat. 🙂

  • Ohhoh! Onpa hurjan näkönen tuo sun silmä! Suklaanhimoa kannattaa taltuttaa tummalla suklaalla, jota voi hyvillä mielin popsia muutaman palan päivässä.

    • Eikö olekin järkky ja tänään vielä pahempi. Niin tummaa suklaata ei pysty paljoa syömään. 🙂 Kiitos Marika hyvästä vinkistä. <3

    • Omalla kohdalla on aina poksunut stressistä, tai juuiri jos on ollut isompi riita/kiihtymystila. Nyt pinnistin lenkillä vaikka heikotti jo, kenties rapakuntoisen tulisi ottaa hieman rauhallisemmin.

      Käynpä kurkkaamassa linkin, kiitos ja ihanaa päivää <3

  • Munan valkaisua?! WHAT?! Jaa jaa, sittenhän meillä on jälleen jotain yhteistä, sillä minunkin silmänpaineet ovat hilkkua vaille glaukooma. Mutta ei minulla tuollai poksahtele silmän valkuaiset. Hui kamalaa! Koputan kop kop kop, ettei poksahtelisikaan. keski-ikään tultu kuitenkin jo. Se on juotava sitä suklaateetä ja nutriletin suklaapirtelöä sitten. Hyh hyh, mutta varmaan paremman puutteessa?!

    • Hih no sellaiset koko silmämunan peittävät piilolinssit joissa olisi valkoinen muna. Nyt niitä tarvittaisiin. 😉 Silmä on tänään pahempi kuin eilen.
      Todella kurja kuulla, että sinulla niin kovat paineet, tarkkaa seurantaa ja eikös siihen ole lääkkeet, kunhan aloitetaan syöminen heti alkuvaiheessa. Mutta eihän se ole laisinkaan mukavaa saada uutta lääkitystä.

      Uuh Nutrilet suklaapirtelö, niin hurjana olen kokeillut, mutta en pysty…

      Täällä järsin muutaman pähkinän päivässä. Heh.

  • Voi yhen kerran siun kanssas. Mitä tohon sanois? Tsemppiä totisesti. Kuten Instassa ehkä huomasit, meikä veti suklaata iltapalalla, ts. Ratkesi…, mutta hyvää oli.

    • Niin Satu kun se suklaa vaan on niin hyvää. Ei haittaa muiden instaherkkukuvat, mutta Australian Master Chefiä on inhottavaa katsoa…. Tuli jo ennen dieettiä nälkä joka jaksossa. 😉

  • Mitenkä olisi raakasuklaa? Itse ajattelin tehdä sitä. Ainakin ensimmäisen kokemuksen mukaan sitä ei pysty syömään paljoa kerralla ja siinä olevan sokerin laatua ja määrää voi itse säädellä ja samalla saa kaikki raakakaaon terveysvaikutukset. Tämä voi olla ihan silkkaa itsepetosta, mutta ajattelin, että tuolla tavalla voisin syödä vähän suklaata.

    Kurjan näköinen silmä, toivottavasti se ei ole kipeä.

    Tsemppiä sinne!

    • Mielestäni se on hyvä vaihtoehto, sillä tosiaan sitä kuten ei tummaakaan suklaata, pysty paljoa syömään kerralla. Parempi se kuin levy sinistä.

      Ei ole kipeä laisinkaan, on vaan himputin ruma. 😉

  • no jopas onkin .. pitää muistaa ,ettei rehkimällä vie intoa.. lepopäiviä, lepopäiviä! Pian huomaat, ettet edes tahdo koko suklaata – minäkin syön sitä vain jouluna – hyvin toimii.

  • Voi sun kanssas <3
    Toivottavasti tuo ei ole kipeä – riittää, että se sattuu jo sun sydämeen!
    Pikaista toipumista silmälle – ja tsemppiä sen suklaan kanssa – täällä kärvistellään ekopaastolupausten kanssa; tänäänkin illalla tilaisuus, jossa herkkuja olisi yllinkyllin tarjolla. Voi olla, että Isäntä saa kuskata kiukkuista ja mököttävää ladyä;)

    • Ei ole kipeä laisinkaan, on vaan hitsin ruma. Kaupassakin kävin tänään aurinkolasit päässä. Mutta huominen blogitilaisuus hmmm… No toivottavasti en peljästytä kaikkia pois. 🙂

      Olet Lady ollut todella reipas, ymmärrän tuskan, eritoten nyt. Kenties ihan pahin on takana, eli vieroitusoireet ja nyt se on jokapäiväistä tahtoa kieltäytyä. Se on oma lukunsa sekin. 😉

      Kovasti zemppiä ihanuus <3

  • No huh miten hurjan näköinen. Toivottavasti tokenee keskiviikkoon mennessä sen verran, että saat sen juhlameikkauksen. Mullakin on usean vuoden ajan silmänpaineet keikkuneet huippulukemissa, mutta noin ilkeän näköiseksi eivät silmät ole vielä tulleet. Tsemppiä suklaattomaan elämään!

    • Tänään on vielä rumempi ja juhlameikkiä siirrettiin viikolla, ei olisi tullut kivoja kuvia. Halloween juhliin kelpaisin nyt mainiosti.

      Sinullakin sama ongelma, se on erittäin kurjaa ne silmänpaineet ja joskus silmät oikein särkee. Tämä poks tapahtuu yleensä juuri pinnistyksestä ja lenkillähän meinasin sunnuntaina pökrätä ja painoin vaan kovemmin menemään tahdolla. Kenties ei olisi kannattanut.

      Kiitos, viikko ilman suklaata kai huomenna. 🙂 Nyt hieman jo helpottaa.

  • Voi silmäparka!
    Itselläni ei ole koskaan silmä poksahtanut, mutta kaverillani useamminkin kerran ja oli todella pahannäköinen.
    Ei kannata tehdä mitään suklaalakkoa. Minulle se vaikuttaa niin, että en mieti mitään muuta kuin suklaata. Mutta kun on lupa syödä milloin mieli tekee, niin parikin viikkoa saattaa mennä ilman suklaata 😉

    • Olet niin oikeassa ja noin olen aina itsellenikin hokenut. Mutta nyt vaan oli pakko tehdä lakko, sillä paino vaan nousee ja nousee ja luulenpa ettei loppua näy. Nyt olen saanut 3kg pois viikolla ja olo on todella tyytyväinen. Anopin antama juhlamekkokin mahtuu ja tukikalsongeilla ja sillä jo tohtii mennäkin juhlimaan.

      Muistan että Sauli Niinistölläkin oli tälläinen, näyttää kaiketi pahemmalta kuin on. .)

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud