Kreivitär Draculaa kenkuttaa!

Välillä mietin miksi naisen elämä on sellaista tunteiden vuoristorataa ja tunteiden syöksy ja nousu ovat välillä armottoman kuluttavaa… Koskaan ei tiedä millä tunteella mikin päivä painetaan menemään. Yöunilla on valtaisa merkitys ja vaikuttavat mielialaan suuresti.

Silmän poksunta (pahoittelen että jankutan) on ajanut yön pikkutunneilla pohtimaan onko silmässäni jotain vakavammankin vialla ja ei ole unia tullut ja kun on tullut, olen uneksinyt silmilläni silmistäni. Hohoo hassua….
En välttämättä olisi muuten asiasta näin stressaantunut, mutta lähisukulaisella on lentomatkan yhteydessä tippunut verkkokalvo ja toinen silmä sokeutui. Hän on mitä urhoollisimmin selvinnyt alun kauhukokemusten jälkeen koettelemuksesta, mutta olihan todella hurja ja ikävä asia ja laittaa miettimään miten minä päivänä tahansa voi tapahtua mitä tahansa. 
Öisin aina mietin, että aamulla varaan ajan lääkäriin, aamulla mietin mitä turhia, siellähän on käyty ja on vain kuivasilmäongelma ja sata euroa kiitos. 
Nyt vaan on harvinaisen hektinen tuleva viikko, mikä on aika harvinaista suht tavallisessa ja arkisessa elämässäni. Huomenna on kummipojan synttärijuhlaa, sunnuntaina kyläilyä ja ensi viikolla olisi uusi yritys juhlameikkaukseen ja blogini 1-vuotissynttärit Aila Airo Kauneuslinnassa, puhumattakaan miehen valmistujaisjuhlista. Vedä siinä nyt iltapuku päälle kun näytät verenimijä Draculattarelta. Ottaa aivoon kerrassaan. Olenko siten turhamainen, no näköjään turkasen turhamainen. 
Se on moro, päästelen sauhuja täällä itsekseni ja ihmettelen tätä elämää ilman sukulaatia. Tälläiseen stressaavaan tilanteeseen tarvitsisi suklaapötkylää huuleen jos toistakin. Mitä nyt puren, porkkanaako, toteanpa siihen pyh ja pah, ei kiitos. 
Painosta muuten, samassa on pysynyt, mutta ei ole laskenut mikä luonnollisesti kyrsii. Pitäisihän 7:ssä päivässä lähteä ainakin se 10kg, kärsimys on ainakin sen mukainen. Sitäpaitsi hetkessä tämä paino tulikin.
Huomenna mennään peljästyttämään lapsia pahalla silmällä, hauskaa olla kansallinen huvituslaite, hehee, ainakin jotain iloa poksuvasta silmämunasta. 
Nämä kuvat tässä ovat ”kaunistamassa” tätä postausta,
sillä en halua punasilmämunaa bloggerin aikajanan etusivulle,
enkä Indiedaysin….
Mutta kevennyksenä, että tätä keski-ikäistä lapsettaa,
kun rakastaa vauvojen leluja ja voidetta.
On muuten loistava herkän ihon voide
Sophie La Girafe on ihana ja mikä kelpaa vauvoille,
kelpaa myös minulle.
Joulupallo ostettu ja muut saatu pikkuserkulta.

Sophie La Girafea suosittelen herkkäihoisille
ja kaiken ikäisille, upeaa luonnonkosmetiikkaa
ja itse kosmetiikka on kuulkaas suomalaista, eikös ole ihmeellistä.
Alva Organics valmistaa Sophie kosmetiikan.
Mainostan nyt tässä porvoolaista yritystä ilokseni,
ei ole yhteistyöpostaus tämä Sophie,
mutta Sophie ihanuuksia voi tilata
ja paljon muuta ihanaa Minna Höydön
luonnonkosmetiikkaa jne. täältä

KLIK
Butik Shop

Tänä aamuna nauratti tämä asetelma tässä
ja tuli mieleen lapsuudenystävänpäiväkirjat varmaankin 

ajatusloikkana Pirkon Paletilta
postauksen yhteydessä.

Vastaisin ystävänpäiväkirja kysymykseen
Lempiaine:

Kahvi, Starbucks siirappi, erilaiset pesuaineet, hehee.

Tämä söpö kuva löytyi puhelimestani tänään
ja sai hymyä kyllä huulille.
Kertoo myös hyvin lastenhuoneen siisteydestä,
ei stailattu ei, vaan karmaisevaa todellisuutta. 
Parempaa perjantaita vaan kaikille. <3
Varokaa vaan, voin vaikka purra!
Pieni kuva tällä kertaa tämän hetken tilanteesta,,
ei liikaa järkyttävää materiaalia…

Mene pois paha silmä,
tule hyvä silmä…



56 thoughts on “Kreivitär Draculaa kenkuttaa!”

  • Voi kamala, nyt heti sinne lääkäriin. Silmiä ei voi vaihtaa uusiin, joten näistä vanhoista on pidettävä hyvää huolta.

    • Niin totta, mutta on tätä vaivaa jo aiemmin kahdesti käytetty lääkärissä ja muita troppeja ei ole kuin silmätipat. Tällä kertaa vaan ei taida mennä viikossa ohi….

      Tosiaan jos olisi minkäänlaisia näkökenttäongelmia, silloin saattaisi olla lasiainen irti. Mutta näen oikein hyvin tällä pahuksen silmälläni. 😉

      Kiitos Sude <3

  • Kieltämättä aika hurjan näköinen on silmä, paranemista sille!!! Ihanaa viikonloppua siitä huolimatta / sen takia!!! <3

    • Nyt tuntuu paraneminen vievän aikaa enemmän kuin sen viikon ja tipoilla lääkitsen vasta kolmatta päivää.

      Ihanaa viikonloppua Marliska ja kiitos ihanasta kommentista. <3

    • Ei onneksi pahene, nyt ei ole enää viininpunainen, heh vain punainen. Eli selvästi on menossa kait parempaan suuntaan, mutta todella hitaasti.Tosiaan olen kahdesti käyttänyt silmää lääkärissä, tähän ei ole muuta apua kuin silmätipat. Suru sentään, kun ei ole mitään taikalääkettä.

  • Voi sua… tuo näyttää kyllä aikas pahalta 🙁
    Silmästä huolimatta oikein ihanaa viikonloppua sulle <3

    • Kiitos Heli, olen saman vaivan takia kahdesti käynyt jo lääkärissä ja muuta apua ei kuulemma ole kuin silmätipat. Tämä nyt vaan on jo kestänyt viikon, kun normaalisti paranee viikossa. Tietenkin asiaa googlannut ja joskus paraneminen voi kestää jopa kuukauden…

      Ihanaa viikonloppua. 🙂

  • Tiia,sun silmä ei näyttänyt "livenä"nuin pahalta kuin tuossa kuvassa! Eikö tuohon ole mitään apua…silmätippoja tai jotain?? Luojankiitos ei ole koskaan ollut tuollaista vaivaa … muksaa viikonloppua ja oli kiva nähdä sinut tänään livenä <3

    • Silmätippoja, mutta ei ne tunnu auttavan, tämä taitaa viedä aikaa. Juu ei tässä mitään kotona ollessa, mutta kun ensi viikolla on vaikka mitä ja tänäänkin pitää mennä juhliin…

      Ihanaa viikonloppua ja sinua on aina kivaa nähdä <3

  • Onpas hurjan näköinen silmä 🙁 Toivottavasti paranee pian <3 Pikaista paranemista ja leppoisaa viikonloppua <3

  • Voihan kreivitär sentään. Eikö se silmä ala jo parantua? Jos tää yhtään helpottaa, niin sä oot kyllä nätein Draculatar mitä mää tiiän ♡
    Oikein mukavaa viikonloppua!

  • Siis mitä? Et ole käynyt lääkärissä? Nyt ihan oikeasti sinne lekuriin ton kanssa, jos ei muuta niin oman mielenrauhasi takia eiks je? Joo. Hyvä!
    Paranemista ja hyvää viikonloppua! <3

    • Satu tämä vaiva vaivannut siitä kun täytin 40 ja kahdesti olen hätääntyneenä käynyt lääkärissä, ihan myös silmälääkärissä. Mutta tähän ei ole apua, vain silmätipat. Ei ole vaarallista vain jos näkökenttä sumenisi tai olisi jotain näköongelmia, niin silloin voisi olla lasiaisessa irtoamista. Näen oikein hyvin. Tämä on monet kerrat koettu, mutta ei ikinä näin pahana…

      Ihanaa viikonloppua Satu <3

  • En usko kyllä että puret, mutta totuuden sanoakseni, on tuo silmä aika hurjan näköinen!
    Lausuin tuon saman lorun jonka kirjoitit, jos siitä olisi vaikka pikkurippusen apua!

    • Vikki harmillista kun on tälläinen heikko kohta, mutta asialle ei mitään voi. Tulipahan taas muistutus, että kuivia silmiä tulee muistaa kostuttaa. 🙂

  • Siis kauheaa. Minäkin sanoisin, että lääkäriin. Nyt on perjantain ilta, huono varmaan mennä ennen maanantaita lääkäriin. Oletko saanut silmääsi katupölyä, joku on ärsyttänyt sitä oikein kunnolla. Noi paranee hitaasti. Meillä isännällä oli samanlainen, mutta siihen oli syy, pieni operaatio silmään silmäklinikalla. Ärsyyntyi siitä parin päivän päästä operaatiosta.
    Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja vietät hyvän viikonlopun. Tsemppiä!

    • Juu kahdesti on aiemmilla kerroilla näytetty lääkärille, mutta ei ole apukeinoja tähän. Ikävä vaiva, mutta vaaraton. Silmällä näen oikein hyvin, eli se kertoo ettei vaarallista.

      Niin tähän taitaa olla syynä se hampaiden pureminen suklaalakossa. 😉

  • Koskahan Sinun verenpaineet on viimeksi mitattu…menehän nyt siskokulta lääkäriin, ole armollinen itsellesi muutenkin. Muistan tuon vaiheen, muistutin drakulalta tai vampyyriltä…aika aikaansa, mutta olet myös itsellesi tärkeä joten…

    • Meillä on verenpainemittari ja minullahan on normaalisti alhainen verenpaine. Nyt on tosiaan hämmentävää kun paineet olleet jopa 124/74 eli on saattanut lenkkipolulla vielä tuosta kohisten nouta ja silmä poksahta, kun normisti on 100/58. Johtuisiko tuosta "verenpaineesta", sitä olen itsekin miettinyt.

      Juu vaihe on tämä, mitäs sitä eilen tukkaakaan kampaamaan, kun silmäkin moinen paha silmä ja lapset nautoivat reikäisille verkkareille, joilla olin vahingossa lähdössä koiraa ulkoiluttamaan. 🙂

  • Tiedän tuon tunteen 🙁 varsinkin öisin sitä alkaa ajattelemaan pahinta <3.. Lääkäriin vaan – helpottaa mieltä kun käy näyttämässä, eihän sen tarvitse olla vakavaa. Haleja <3

    • Niin kun olen jo kahdesti käynyt lääkärissä saman ongelman kanssa… Niin se tuntuu hieman turhalta, vaikka toisi ne yöunet, eli siksikin jo kannattaisi mennä.. Voi suru sentään.

  • Käy kiltti lääkärissä, silmä on kuitenkin vaivannut jo aika kauan! Tsemppiä vauhtiviikonloppuun, nauti touhuista äläkä ajattele silmääsi (sen jälkeen kun olet varannut lääkäriajan) <3

    • Niin kaksi kertaa olen aiemmissa tapauksissa käynyt lääkärissä ja tähän ei vaan ole apua. On kai kuivat silmät ja siis onkin ja ponnistuksesta posahtaa. Lenkkipolulla ei viime sunnuntaina ei jalka kulkenut, mutta pakotin itseni pitkässä ja jyrkässä ylämäessä vaan puskemaan eli taisi siinä nousta verenpaineet pilviin ja poks. Eli ei ole meikäläisestä rautaa nostelemaan, sellainen kevyempi uinti olisi varmasti hyvä laji. 🙂

      Ihanaa viikonloppua!

  • Eikö se nyt vieläkään ole helpottanut? Kannattaisko käydä ihan silmälääkärissä kuitenkin?
    Törkeetä, ettei 10 kg ole lähtenyt parissa päivässä, miten se on mahdollista? Oikeesti se lähtee kyllä, kunhan vaan maltat ja ota sitä msm jauhetta, taas tiedossa yksi jolta hävisi pari kiloa jauheen ansiosta. Mukavaa ilontäytteistä viikonloppua!

    • No tätä on aiemmin näytetty lääkärissä jo kahdesti, kun tämä on tapahtunut useamman kerran ja tähän ei ole lääkitystä.

      Niin olen samaa mieltä, kaiken tämän suklaattomuuskidutuksen jälkeen pitäisi olla laiha luikku jo. Niin se jauhe, unohdin kirjoittaa ylös. Täytyypä tulla sun blogiin kyselemään.

      Iloista viikonloppua!

  • Tiia, minusta tuntuu, että alan jankuttaa, sillä tiedän tuon tunteen, että se silmä tapahtuu, just kun kaikki tapahtuu. Kokeile nyt niitä Optive Plus -tippoja ja ellei se korjaannu/rauhoitu, tilaa se silmälääkäri. Ei se muuten satasta maksanut, vaikka kävin Mehiläisessä ja ehkä pelastin näköni. Todennäköisesti, sillä olin aikeissa ruveta siirtämään isoja taimia ja siinä se lasiaisen irtoaminen olisi muuttunut verkkokalvon irtoamiseksi. Nyt käyn joka vuosi vain siksi, että jos jostain pdiän vaarin, niin näöstäni. Ja voit pyytää samalla reseptin lääkkelle, jota voit laittaa varmuuden vuoksi illalla, jos seuraavana päivänä on kova meno ja vaikka kuvauksia ja pelkäät, että silmä on just silloin punainen.

    Ja sitten se verenpaine, muistathan, mitä privaatisti sinulle kerroin. No, se lääkkeen tuplaaminen on ehkä myös vaikuttanut siihen, että sen jälkeen punoitusta ei ole enää ollut.

    Tiia, olin kaksi kuukautta ilman pullaan, keksiä, kakkua, jäätelä, suklaata, kaikkea ja paino ei pudonnut kiloakaan! Muistan miten nopeasti sain ylimääräiset 5 kiloani, se oli kaksi kuukautta, kun annoin itselleni elämäni ainoan kerran luvan syödä jouluviikot suklaata niin paljon kuin mieli teki….Se kyllä nyt kaduttaa. Tai oikeastaan, mutta on liikaa jo 7 kiloa, mutta se kuulostaa pahemmalta sanoa kuin 5…

    Toivon sinulle tervesilmäistä ja iloista menoviikkoa ja sitä ennen rauhallista lepäilyviikonloppua <3

    • Täällä muuten maksoi Silmäasemalla satasen ja lääkäri oli vielä erittäin töykeä ja tuhahteli, että tänne sitä tullaan kuivien silmien kanssa. No oli ensimmäinen poksunta, niin kait sitä ihminen on peloissaan. Ei tullut lämpöä siltä lääkäriltä ei, olisi kait toivonut jotain mehukkaampaa tapausta, kun tylsää verisuonen katkeamista.

      Verenpainetta ei ole, pikemminkin alhainen. Meillä on verenpainemittari, hih katsos tietty se kuuluu tämän ikäisten kalustoon. Mutta uskon että johtui siitä ponnistuksesta mäessä, olin jo lenkistä niin kanttuvei ja puristin menemään. Kait tässä jokin jännitystilakin päällä, koska niin paljon tapahtumia juuri nyt.

      Niin tässä varmaan käy täälläkin, nesteet lähti ja siinäpä se. Tuo sinun 2kk kertoo hyvin paljon samanlaista kieltä kuin täällä Paino ei vaan lähde. Luin varmaan Lady of the Messin blogista sun kommentin ja sanan Dallaspulla ja Dallaspulla kummittelee mielessä, kylläpä maistuisi.

      Upeaa viikonloppua ja kiitos mahtavista zempeistä, olet huippu. <3

  • On tuo silmäsi kyllä pahan näköinen, hui! Kyllä minä voisin säikähtää jos vastaan tulisit 😉

  • Öisin kaikki tuntuu monin veroin pahemmalta kuin päivällä.Ja sitten valvotaan..Kantsii varmaan käydä näyttämässä lääkärissä,että saat mielenrauhan…ja unta.Ihan menevän viikonkin takia 🙂 Toivotaan pikaista paranemista <3

    • Niin luulen, että vaikka samaa vaivaa jo aiemmilla kerroilla kahdesti käytetty lääkärissä sen mielenrauhan takia on mentävä lääkäriin. Jos vaikka saisin reseptillä parempia silmätippojakin, kuin mitä nyt on käytössä.

      Kiitos Anne <3 Ihanaa viikonloppua. <3

  • Voi voi mene lääkärille Tiia pelkään ettei menee pahemaksi silmä on niin tärkeä. Toivon sinulle pikaista paranemista 🙂

    • Irma ihana olet kiitos. Taidan maanantaina varata ajan, sillä en saa nukuttua… Apua silmään ei varmaan ole, kun tosiaan on vaiva josta olen kärsinyt siitä kun täytin 40-vuotta ja kahdesti olen jo hätääntyneenä käyttänyt silmää lääkärissä.

      Kiitos Irma lämmöstä, ihanaa viikonloppua. <3

  • Näyttää ikävältä . Kannattaa varmaan käydä lääkärillä näyttämässä, etenkin kun huolestus vie yöunetkin. Itse kuulun silmävaivaisten sukuun. Tuo sinun sukulaisen tapaus oli ihan kamala. Minun isällä ja sedällä on molemmilla irronnut verkkokalvo silmistä, mutta näkö onneksi säästynyt, kun olleet lääkärissä ajoissa. Itse aloin näkemään kerran sellaisia mustia varjoja ja säikähdin ihan hirveästi, että nyt verkkokalvo repesi minultakin. Se oli lasiaisen irtauma ja vuoden päästä toisesta silmästä. Pikaista paranemista sinulle.

    • Kirsi olet oikeassa, taas täällä jo 05:30 hereillä pohtimassa… Ihan jo siksi parempi mennä. Jäänyt vaan miltei traumat silmälääkäristä joka tuhahteli, että tänne sitä tullaan kuivien silmien kanssa ja silmätippoja määräsi ja sata euroa…

      Oi ei mitä tapahtumia sukulaisissa ja sinulla, uskon kyllä että nämä menevät suvussa ja tietenkin menevätkin. Sen takiahan näin kun käy, aina pohdituttaa. Onneksi sinun sukulaisesi verkkokalvot saatiin pelastettua. Oman sukulaiseni kohdalla ongelmana oli se reissu ja pitkä lento.

      Hyvä tietää nuo lasiaisen irtoamisen oireet, minulla ei ole oireita, näen hyvin. Mutta kyllä sinä olet säikähtänyt ihan hirmuisesti ja silmistä pitää pitää aivan erityistä huolta. <3

      Kiitos lämpimästä viestistä Kirsi ja upeaa viikonloppua. <3

    • Huh vaikka se on vieläkin tulipunainen, sieltä näkyy jo silmävalkuaistakin. Hilljakseen paranee, jee… 🙂

      Ihanaa sunnuntaita <3

    • Nyt olen jo hieman saanut, kun olen henkisesti luovuttanut. Valmistujaisiin mennään millä silmällä tahansa, en murehdi enää. Kappas on edelleen tulipunainen, mutta ei enää mustan/viininpunainen ja pieni kaistale valkuaistakin jo näkyvissä. Kyllä tämä tästä.

      Ihanaa sunnuntaita Lumo <3

  • On tuo aika hurjan näköinen – ja olen samaa mieltä muiden kanssa: ei kun lääkäriin. Vaikka olisi turhakin käynti, niin ei tarvitse sen takia valvoa ja huolehtia. Ja turhamainen saa tuollaisen kanssa ollakin – mutta aurinkolasit vaan päähän ja menoksi!
    Ja laihtumisesta – olen nyt ekopaastonnut pian 5 viikkoa – ei mitään makeaa, ei siis juomiakaan – eikä myöskään vaaleaa viljaa – ja painoa ei ole lähtenyt tippaakaan. Sitä odotellessa;)
    Oikein hyvää viikonloppua sinulle, ihaNainen <3

    • Järkkyä, ajattelin että sinulta tippunut miljuuna kiloa. Täälläkään ei enää vaa'an lukemat heilu, Se sama 3kg ja ei mitään muuta. Eilen juhlissakin jätin hiilarit ja myös suklaakakun väliin. Sniiff…

      Nyt hieman aivan pieni kaistale näkyy jo valkuaista ja olen taas päättänyt ryhdistäytyä ja lopettaa vikisemisen. Eilen päätin ja nukuin hyvin, heti silmäkin millin parempi. Oisko öiset hampaan puremiset pahentaneet asiaa. <3

      Eikö ole mälsää, että keski-ikäisen paino noin vaan laske, huutava vääryys…

      Ihanaa sunnuntaita ihanainen Lady <3

  • Heh, minäkin rakastan noita leluja joita ravistaessa alkaa sataa "lunta" tms. Ravistelen niitä aina kun vain saan sellaisen käsiini.Tulee lapsuus mieleen kun sain sellaisen joululahjaksi.
    Silmä parantuu kyllä yleensä aika hitaasti mutta ehkä sinun kannattaa näyttää sitä lääkärille kuitenkin. Iloa sunnuntaihin!

    60luvunnahkahousut.com

    • Sama juttu, rakastan niitä ja lapsena oli minullakin moinen pallo ja oli mielestäni taianomainen. Sama taika tuntuu vieläkin. <3 Niin se paranee vielä, tällä kertaa vaan hitaammin. Voi mennä neljäkin viikkoa.

      Ihanaa sunnuntaita <3

    • Se on kyllä järkky, mutta nyt siellä jo näkyy hieman valkoista pieni kaistale. Jei josko tämä tästä.

      Kiitos Jani ja hyviä unia. 🙂

Vastaa käyttäjälle JohaNna / Arjen miljonääri Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud