Silmälääkärillä ja päivää piristi ihanat tuoksuvat Batiste kuivasampoo uutuudet!

Älä koskaan katso itseäsi peilistä yöllisellä vessareissulla tai voit kohdata hirviön. Näin kävi viime yönnä kello 04:00. Silmä ei ollut edes ehtinyt parantua ja on poksahtanut yöllä uudelleen. Katseeni kohdatessa peilikuvani alkoi hysteerinen googlaus suden hetkenä ja googlen mukaan meikäläisellä oli veritulppa silmissä ja monen monta muuta vakavaa sairautta.

Pelästyin kovasti näkyä, etenkin kun silmässä on luomea kihnaava tummahko hyytymä. Porvoosta en saanut aikaa, mutta aamulla ajoin Keravalla silmälääkärille aamutuimaan.

Stoori meni sitten näin, että silmässä ei ole mitään vikaa, eikä vaivaan ole niin minkäänlaista apua. Monsteri look tulee kestämään iltapukuhommelit ja kaikki tyynni, mutta nyt alan olla jo koko silmään niin lopen uupunut, että aivan sama, pääasia että on terve! Silmälääkäri maksoi 95e, mutta ensi yönä nukutaan hyvin, enää ei tarvitse pähkäillä. 😉 Eli kyseessä on heikentynyt verisuoni, joka poksuu verenpaineen noustessa, eli se rapakuntoisen laihdutuslenkki tuossa taannoin…

Päivää piristi lääkärikäynnin jälkeen kivat treffit KLIK Why Not Pr:n Noran ja pikkuserkkuni kanssa

KLIK  Äiti yrittää. Heti on aivan pakko esitellä Batiste kuivasampoo uutuudet, joita uskokaa tai älkää ensin tuoksuttelin kämmenelle, koska ne tuoksuu aivan mielettömän hyvälle! Pullotkin ovat niin kauniita, että miten näitä raaskii jonain päivänä edes hävittää…

Batiste limited edition uutuudet 

Batiste
 eden
sugar melon
honeysuckle
Yksinoikeudella
 Stockmannilta
Limited edition
hinta n.8.90
200ml

Batiste
neon lights
pomegranate

jasmine
Yksinoikeudella Sokokselta
Limited edition
ovh n. 8.90 

Tämä aiemmin kovin ennakkoluuloinenhan on aivan kuivasampookoukussa, näillä pidennetään hiusten pesuväliä, saadaan hiuksiin volymea ja runsautta ja lisäksi kun blondattuihin hiuksiini tulee tyvikasvua, saan tyvikasvun raikastettua Batistella, kuinkas muuten. 😉
Olen aiemminkin testannut täällä Livboxista saamallani Batisten kuivasampoolla, suojaten silmäni sukelluslaseilla. Luulin, että näistä tulee tukehduttava pöllähdys hengityselimiin, mutta kattia kanssa ei tule niin mitään, hyvältä vaan tuoksuu.
On tullut myös asiallista kommenttia, että jakauksen kohdalta tulee ”hilsemäinen” näky, jos kuivasampoo on valkoinen, tummille hiuksille on omansa. 🙂 Tähän olen keksinyt ratkaisun, töpötän hieman jakauksen ja otsan kohdalta kosteuspyyhkeillä ja samointein katoaa ylimääräiset kuivasampoo hiutaleet pois. 
Nyt taas toivoisin, että olisi painonappi, jotta voisitte tuoksutella näitä. Hätäkeinona muuten voi paniikissa käyttää vessan raikastimena, kuivasampoota hiuksiin ja johan raikastuu vessakin. Eli kannattaa pitää pulloa mukana käsilaukussa. 😉

Olisiko hyvä passikuva,
ainakaan en hymyile.
Hiukset ovat aurinkolaseilla
ylhäällä eli en käytä
sivupinnejä.

Niin kaamea kuva,
toivottavasti saatte hyvät naurut
ja näillä kasvoilla treffataan sitten
muita ihmisiä, jei.

Kivaa maanantaita!

Batistet saatu blogiin testiin Why Not Pr


50 thoughts on “Silmälääkärillä ja päivää piristi ihanat tuoksuvat Batiste kuivasampoo uutuudet!”

  • No, hyvä ettei silmässä ollut vakavampaa vaivaa. Tietysti se häiritsee, mutta ehkä itseä eniten, muut eivät sitä mieti. Koeta kestää:)

    • No nyt en enää ole paniikissa, ehkä lähtee sitten paranemaan. Taisi olla aika kovat verenpaineet jo ihan silmänkin takia lopulta…
      Juu koitetaan kestää, mutta hirmuisasti kuohua en uskalla nauttia juhlissa, sillä sehän nostaa paineita… jeiks…

      Kivaa iltaa <3

  • Kurjahan se on punaisella silmällä liikkua, mutta onhan se onni ettei siinä ole mitään ikävää sairautta. Paranemista silmälle!

    Minä olen myös ahkera kuivashampoon käyttäjä. Säästän sillä ainakin yhden hiustenpesukerran arkiviikkona 🙂 Kaikki nopeutuksen aamulähtöihin pitää hyödyntää.

    • Näin on ja ehkä paranee, kun rauhoitun tässä nyt asiasta. Olin todella ennakkoluuloinen kuivasampoille, mutta nehän ovat aivan mahtavia. Sama täällä, hiustenpesuväli harvenee, mikä upea juttu. Nämä tuoksuvat ihanalle vielä, oi että eikä ole hinnalla pilattu. 🙂

      Mukavaa maanantai-iltaa <3

  • Toivottavasti silmä paranee pian. Määräsikö mitään tippoja siihen?
    Olen nyt jokunen aika sitten oppinut kuivashampoon käytön. 80-v anoppikin käyttää ja siitä innostuin minäkkn.
    Mukavaa viikkoa ☆
    -päivi-

    • Antoi muutaman näytteen ja sanoi, että apteekista niitä sitten lisää. Eivät tule reseptillä edullisemmaksi. Upeaa että anoppikin löytänyt kuivasampoot, ihanaa harventaa pesuväliä. 🙂 Näitä voisi antaa lahjaksikin, ovat niin kauniita. <3

      Kivaa alkanutta viikkoa Päivi <3

    • Minäkin aion mennä ostamaan kuivashamppoon. Ostin viimeksi laivalta matkalla Saksaan ja se kesti vaikka kuinka ja kauan, Ihanaa harventaa pesuvälejä!

    • Niin totta ja nämä Batistet ovat mielestäni todella hyvät kuivasampoot. Eli näitä olen käyttänyt jo ennen näitä juuri testiin saamiani. 🙂 Kivaa tiistaita Leena <3

  • Ei täällä naureta… onneksi se ei ole mitään vaarallista!
    – Olen yhdenlaista kuivashampoota kokeillut (kampaamon testipullo), joko en osannut käyttää tai sit siitä vaan ei ollut hyötyä. En tykännyt, enkä sen koommin ole uudestaan yrittänyt 🙂

    • Niin ei kaikki voi tykätä, näin se menee. Jäin koukkuun aika pitkälle heti. Joka pv en käytä, mutta yleensä aina kun hiukset alkavat likaantua ja tyvikasvun peittämiseen. 🙂

      Aurinkoista päivää Marru <3

  • No jopas – onneksi ei ole vakavaa. Ne sudentunnit eivät ole kovin kivoja ..!! Kuivashamppoo on ollut joskus ihan jees – mutta nykyisin kun lenkkeilee niin ei auta kuin pesu – vesipesu !!! ei kyllä ole hiuksille sekään aina niin hyväksi, mutta ei juuri ole vaihtoehtoja. Miksi ihmeessä hikoilenkin niin lenkillä ??:D

    • Suden aika on paha hetki, miten kummana silloin kaikki vääristyy… Aivan totta jos joutuu pesemään joka pv, et tarvitse kuivasampoota. Toisaalta tällä saa tuuheutta ja rakennettakin hiuksiin. 🙂

      Hih mikähän se hikihomma, dödö pettää, tänä päivänä oikein onkaan. 😉

      Kivaa päivää Anne <3

  • Tiia, huh-huh ja hyvä kun kävit lekurissa. Sulle tuli vähän sama syy kuin minulle siihen lasiaisen irtoamiseen eli olin sikana rehkinyt puutarhassa. Ne silmän puanisuudet reagoivat kiireeseen ja stressin ja olen nyt suosiolla tuplannut verenpainelääkkeeni.

    Olet sinä aikamoinen, tarkoitan hauskuuttamisessa: Näytin R:lle tuota sun 'passikuvaasi' ja hän ei tunnistanut sinua siitä, joten näkee, miten paljon nainen voi muuttaa tuosta vain ulkonäköään.

    <3

    • Leena meissä on niin paljon samaa ettei ole tosikaan, tämäkin. Viheliäinen vaiva kyllä ja kiusallinen itsellekin.

      Juu Leena koskaan ei tiedä minkälainen kuva tulee sieltä kamerasta ulos, jännä juttu. 😉

      Aurinkoista tiistaita <3

    • Tiia, se son sellainen geenijuttu, että menee aika lujaa ja koko ajan syntyy uusia ideoita. En joskus saa sen tähden edes nukuttua, kun koko ajan tulee mieleen jotain uutta. Kaakao muuten rauhoittaa, mutta vain hetkeksi. R. on todennut, että minut pitää viedä aika ajoin Saksan laivoille, sillä siellä ei voi rahtilaivalla kehitellä yhtään mitää: Katselee vain aavaa merta , aivot rauhoittuvat ja kohta sitä on ihan toinen ihminen, sellainen cool Grace Kelly;) Joka reissulla mennen tullen tätä hoitoa muutamia vuorokausia, joten siinä ehkä tärkein syy lähteä omalla autolla Itävaltaan. Mennessä olen rauhallinen jonnekin Keski-Saksaan asti, mutta sitten on taas niin paljon kaikkea iahnaa, että ns. lähtee lapasesta. Kirjoitin just ostoslistaan ma päivälle, että 'kaakaota'. Siis sitä aikuisten vähäsokerista van Houtenia, jossa on valmiit annospussit. Laitan KoKon mukiin kaksi pussillista ja sitten kuumaa vettä päälle. Se on vain niin hyvää ja pysäyttää hetkeksi.

      <3

    • Jotain sellaista se on ja yöt ovat välillä vaikeita, kun mieli ei lepää. R on todella loistavasti todennut tuosta saksan laivasta ja totta joka sana. Jos olisin mökillä viikon, niin jossain kohti aivot levähtää ja turha hössötys katoaa ja uni maistuu makealta. 🙂 Se on ihana olotila. Kai tällä pulsehommelilla omaa elämänpätkää lyhentää….

      Samaa käytän täällä kahviin ja saan sillä tyydytettyä suklaahimon, mutta kahvi kyllä laittaa taas koneen kierroksille. 😉

      Ihanaa iltaa Leena <3

    • Mitä olen testaillut, Batiste on oma suosikkini myös <3 Miten muuten näistä uutuuksistakin voi olla niin höperönä, niin somat pullot. Minähän pidän tuoksuista ja nämä tuoksuu ihanalle <3

  • Minä katson joka yö peilistä omaa kuvaani ja säikähdän: pitkä tukka hattaralla ja vanhan naisen naama! En voi olla minä!!!
    Onneksi sinun silmässä ei ollut mitään vakavaa.

    • Uskon että seuraa ja tulee ihana ilta ja aika loppuu kesken, kun pitäisi päästä tutustumaan kunnolla. <3

      Illalla nähdään <3

  • Pikaista paranemista silmälle <3 Kuivashampoota en ole tainnut koskaan käyttää , vois olla jo tässä keski iässä korkea aika kokeilla ja testata 🙂 Muksaa viikkoa!

    • Suosittelen Batistea kovasti, olen testannut monia muita, mutta Batistessa kolahtaa koostumus, tällä kertaa myös tuoksu ja se mitä tekee. 🙂

      Kivaa viikkoa <3

  • Voi hurja sentään tuota sun silmää, mutta tosiaan onneksi ei ole sen vakavampaa. Mäkin ostin vihdoin viimein kuivashampoota, sitä bruneteille tarkoitettua Batistea. En ole kyllä vielä ehtinyt testata.. Ja jos yöllä kuljen peilin ohi, en kyllä uskalla ikinä vilkaista!

    • Mielelläni kuulen miltä tuntuu se Bruneteille tarkoitettu, oma lemppari on kyllä Batiste ja kovasti ihastuin näihin tuoksuviin. Täytyy vielä tarkistaa testaamalla miten pitkään tuoksuu hiuksilla ja kuinka vahvana.

      Juu hehee en minäkään normisti yöllä "peilaile", nyt joka yönä odottanut ihmettä tapahtuvaksi, että silmä olisikin yhtäkkiä parantunut. 😉

      Kivaa tiistaita Maarit <3

  • Yö on kyllä yksi huonoimmista ajankohdista terveysasioitten googlettelulle. Kaikelle satumaiselle ja ihanan tähtikimalteiselle se on taas parasta aikaa. Pikaista paranemista silmällesi ja hempeän rentouttavia hetkiä <3

    • Saija niin totta, satumaiseen tarvitaan ikkuna, kattoikkuna tai taivasikkuna. Peiton alla ei tosiaan suden hetkenä ole oikein mitään lohdullista kun pää sauhuaa. 😉

      Kiitos Saija ja ihanaa viikkoa <3

  • Voi raukkaa! Kurja juttu, että silmä vaivaa, mutta onneksi ei ole mitään vakavaa. Onko tuossa kuivashampoossa kovin voimakas tuoksu? Joissain merkeissä tuoksu tuntuu nenään koko päivän.

    • Tuoksu on aika hempeä, mutta testaan vielä miten monta tuntia tuoksu pysyy hiuksissa, luulen ettei tuoksu koko päivää vaan antaa vaan hyvän fiiliksen suihkutellessa eikä tuoksu kuivasampoolle. Mutta aina jankutan ettei luulo ole tiedon väärti, joten… odotellaan testituloksia 🙂

      Illalla nähdään ihanainen Belladonna <3

  • Onneksi ei mitään vakavaa ja nyt sait mielenrauhan! Jos yhtään lohduttaa, niin ei se tuossa kuvassa näytä kamalalta, tuskinpa muut niin asiaan huomiota kiinnittää, mutta itse näkee ne omat viat suurennuslasin läpi.

    • Aivan totta, itsehän sitä omaa minäänsä ankarimmin tuijottelee. Mutta on tuo kaamea kuva, valvonut yöllä ja silmät tipoista tummina jne….Nukuin viime yönä vihdoin todella hyvin, kun en enää pähkäillyt tuota silmää, joten josko se nyt paranisi.

      Upeaa päivää Salka <3

  • On se vaan hurjan näköinen. 🙁 Onneksi siinä ei kuitenkaan ole mitään suurempaa vikaa. Oli pakko nauraa, tosta saisi ikimuistoisen passikuvan viideksi vuodeksi. 😀

    • Eikö saisi ihan mahtavan passikuvan, mielestäni tuo on prikuulleen passikuva tai pidätyskuva, aivan kaamea. Huh. Mutta se tietty hauskaa, että joka aamu saa herätä erilaisella naamalla, koskaan ei tiedä miltä näyttää.

      Ihanaa päivää Jonna <3

    • Aivan näin, nyt nukuin todella hyvin kun en enää murehtinut. Siitä kannatti maksaa ja koskaanhan ei voi tietää vaikka olisikin vikaa oikeasti.

      Aurinkoista tiistaita <3

  • Yöllä pienetkin pelot saa hurjat mittasuhteet! Olisin kyllä minäkin pelästynyt. Koita kestää 🙂

  • Minua tuo kuva ei kyllä naurata, silmävaivat ovat niin harmillisia. Toivottavasti paranet pian ja hyvä, että kävit lääkärissä 🙂

    • No saa sille nauraakin, koska on muutenkin kuin pidätyskuva.. Mutta silmä ei naurata laisinkaan ja ei olisi voinut pahempaan hetkeen osua tämä vaiva. Ei se mieskään tässä enää uudelleen valmistu, että juhlia ei toiste juhlita uudella silmällä. 😉

      Kiitos Satu ja aurinkoista päivää sinulle. <3

  • Hurjan näköinen silmä, mutta onneksi siinä ei mitää vakavaa ollutkaa! 🙂
    Noi kuivashampoot on kyllä ihan tuoksuisia, suihkuttelenkin niitä aika ajoin hiuksiini. Näin pysyy jo heti alusta asti puhtaana hiukset! 🙂

    • Silmä on kyllä varsin karmaiseva, mutta pääsia että on terve, vaikka heh muu pääkoppa ei aina olisikaan 😉

      Samaa mieltä, kuivasampoo on mieletön keksintö. <3

      Upeaa viikkoa Kata Maria <3

  • Yöllä ja aamulla ei kyllä kannata peiliin katsella, aina pitää pitää silmät sirrillään, ettei näky säikäytä 😉

    Mutta oikeasti todella hyvä, ettei silmässäsi ollut mitään isompaa ongelmaa <3

  • Täällä myös yksi kuivashampoo friikki. Ihana kun sain minäkin livboxin ja kuivashampoota putelin. Iih. tummana ja tulisena käytän kyllä ja hieman hellästi harjaan "hilseen" pois. Eli siis jos sitä valkoista jauhetta tulee esiin.

    • Sama juttu Livboxista täälläkin ihastus alkoi ja nyt olen vakiokäyttäjä ja tuon hilseenkin saan töpötettyä pois.

      Hyviä unia Viltsu <3

  • Huh, huh, onneksi silmäsi on terve! Nyt vain malttia ja odottelet sen parantumista. Itse ihastuin tummien hiusten Klorane-kuivashamppooseen, jonka sain blogin kautta kokeiltavaksi. Muut vaaleat kuivashamppoot ovat jättäneet tumma(ksi värjätyt)t hiukset aina jauhoisen näköisiksi.
    Ihanaa viikon jatkoa! <3

  • Kiitos kovasti ja heh aika kärsimättöminä täällä odotellaan paranemista 😉

    Aivan totta tummahiuksisten on hyvä käyttää tummille hiuksille tarkoitettua kuivasampoota. Upeaa viikkoa! <3

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud