Arvontamuistutus, vielä ehtii mukaan ja hölinää eilisestä

Arvontamuistutus, vielä ehtii mukaan ja hölinää eilisestä

Vaikka olen millä lie hiilarittomalla, puurosta en luovu.
Aah leffassa aivolepoa mummin villasukat mukana. 

Selfieiden ottaminen on aina totaalinen pettymys.
Tuotelaput roikkuu ja laukussa vetskarit auki, voi
maar, mutta mihinkäs tohelo muuttuisi.
Perjantain Boconceptinkin tapahtumassa
peräämme riennettiin lompakko kädessä
ja arvatkaa vaan kuka oli unohtanut lompakkonsa
sohvalle…

Lauantaina käytyäni Tennispalatsissa elokuvissa,
mieleen pulpahti asuminen aikoinaan Graniittianttilan talossa.
Oli tuolloinkin yhtä koomista kuin tänäkin päivänä
kertoa asuvansa kyseisessä talossa,
joka on niin Helsingin keskustan ydintä kuin olla ja voi.

Ei tarvinut tuolloin pitkää matkaa könytä ravintoloista kotiin. 😉
Ne oli aikoja ne, mutta aikamatkailua tuohon aikaan en halaja.

Perjantain liesuminen Boconcept tilaisuudessa ja eilinen höyryäminen
Helsingissä iltamyöhään asti on tänään vienyt mehut totaalisesti.

Syömisten jälkeen käytiin vielä drinkkibaarissa ja siellä oli toinen
toistaan herkullisimpia drinkkejä tarjolla mm.”Mustikkajuustokakku”.
Eilen harmitti että olin autolla, tänään ei piiruakaan,
sillä olen siltikin ”ihan tööt”.

”Vanhuus ei tule yksinään”

Ilta oli mielettömän onnistunut,
 kuin mitä lie 32-vuotta ei olisi ollut edes
välissä.
Nauroimme vedet silmissä lapsuudentarinoita, jotka
ovat painokelvotonta tavaraa valitettavasti, jotteivät lapset vaan lue… 😉
En kyllä haluaisi omien lasteni olevan niin hölmöjä kuin me olimme nuorina.

Kuulemma sulalla jäälläkin olemme käyneet testailemassa jään vahvuutta.
Ei naurata ei…
Muut stoorit jääköön pimentoon…

Ensi viikon aikana toivottavasti tiistain/keskiviikon tienoilla
ilmoitan Dr.Hauschka arvonnan voittajan ja
tänään päättyy omakustanteinen blogin synttäriarvonta,
joten senkin voitosta infoa ensi viikon loppupuolella.

Jos joku ei ole muistanut osallistua, ohessa linkki vielä ehtii mukaan

Synttäriarvonta!

Mukavaa sunnuntai-iltaa! <3



47 thoughts on “Arvontamuistutus, vielä ehtii mukaan ja hölinää eilisestä”

  • Onneksi on ihania muistoja… paljon tosin sellaisia, mistä ei kannata ääneen puhua (ilman "suljettuja" ovia) 😀
    – Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa <3

  • Eikö olekin mukavaa tavata ihmisiä, joiden kanssa on jakanut elämän iloja lapsena/nuorena? Siksi minäkin aina ramppaan Karkkilassa, nuoruutta muistelemassa ja elämää parantamassa 🙂

    • Outi on ja hämmentävää, toisia en ollut nähnyt sitten ala-asteen ja heti tuntuivat tutuilta ja kaikki oli kuin ennenkin. Mukavaa myös, että jokaisella oli muistoja joita en itse enää muistanut. Eli tuli päivitettyäkin näitä aivoja. 😉

      Upeaa viikkoa Outi <3

  • Voi sinua ihanaa menomimmiä! Menevälle ja tekevälle myös sattuu ja tapahtuu =D Olet ehtinyt taas monta postaustakin väsäämään sillävälin kun meikäläinen on ollut ahertamassa vuorotellen koulun penkillä ja rannassa (veneellä).
    Ja juu, ei kannata ehkä ihan kaikkia niitä ihania nuoruusmuistoja kertoa, mutta ihanaa että on paljon muistoja sekä ihania ystäviä joiden kanssa niitä voi jakaa ♥
    Ihanaa sunnuntai-iltaa ja ps. blogistani löytyy haaste sinulle 🙂

    • Ansku sinä aherrat tärkeitä asioita, eikä tälläistä höpöä. 😉 Niin vaikka jännitti mennä ystäviä tapaamaan, niin olen niin onnellinen tapaamisesta. Rikastava kokemus ja tiedän että taas tavataan, elokussa uudet treffit. Jännää tämä keski-ikäisyys, olen saanut uusia sukulaisia ja nyt lapsuuden ystävätkin tulleet takaisin elämään. <3

      Menenpä kurkkimaan haastetta. Hyviä opintoja ja veneilyjä <3

  • Hyvännäköisiä drinkkejä! Lapsuuden ystäviä on mukava tavata. Itselläni yhteys on säilynyt muutamaan ja joskus on vaan niin kiva muistella, minkälainen maailma oli silloin kun me olimme alakoululaisia kakaroita ja teinejä 🙂

    • Eikö olekin hauskaa muisteloida, nauroimme aivan vedet silmissä. Yhtä ystävistä olenkin tavannut aina, on kuin sisko, olemme toistemme lasten kummeja. Mutta nämä muut olivat jääneet vuosien varrella, jotkut jo yläasteelle siirryttäessä, oli niin jännää tavata. 🙂

      Maailma oli tavallaan kyllä hirmu erilainen ja mielestäni olimme kyllä enemmän kauhukakaroita kuin omat muksut. 😉

      Upeaa viikkoa <3

  • Samalla linjalla, onneksi on mukavia muistoja 🙂
    Käytin blogiasi postauksessani, poistan jos häiritsee sinua <3 Tarkoitus on ainakin hyvällä 😀
    Oikein mukavaa uutta viikkoa sinulle!

    • Marika ei kun olen vain otettu ja ei tuo minäkö keski-ikäinen yllä ole edes hih minun omaisuutta vaan yleismaailmallinen ilmiö. <3

      Ihanaa viikkoa! <3

    • Oli hauskaa, mutta vieläkin väsyttää. Eipä kauaakaan kun tälläiset menot eivät tuntuneet missään ja vielä liikenteessä ilman alkoholia….

      Ihanaa viikkoa Anne <3

  • Sinulla on ollut todella toiminna täyteinen päivä. Ja todellakin, hyvä ystävyys on sitä, että vaikka näkee harvoin, jatkuu tarina siitä mihin se edellisellä kerralla jäi =). Ihanaa alkavaa viikkoa!

  • On niin ihanaa kun on hauskoja muistoja elämässä mitä muistelee. Kauniita kuvia olet laittanut Kiitos 🙂

  • Aamupuurohan on mitä mainiointa, harmi vaan kun tulee ihan liian harvoin keiteltyä, ehkä voisi joku kerta kokeilla tuorepuuroa, laittaisi kaurahiutaleet yön yli turpoamaan vaikka jogurttiin ja mukaan sekoittaisi aamulla marjoja jne. 🙂

    • Sellainen olisi hyvä! Toki on niitä pussipuuroja, kiehuva vesi ja puurot ja siinä turpoaa. Mutta ovat liian makeita, niistä en oikein tykkää.

      Kivaa viikkoa Salka <3

    • Niissä pussipuuroissa vaan saattaa muuten piillä energialoukku, muistaakseni olisin lukenut niiden sisältävän yllättävän paljon sokeria? Itse tykkään enemmän suolaisista mauista, puuroon en koskaan laita sokeria 😀 aina voisilmä + maito, joku kerta nakkasi mukaan pakastemansikoita ja voi vitsit, ne kyllä sopivat kaurapuurosettiini todella hyvin! Maku ei siis ollut sellainen liian sokerinen 🙂

    • Juu en syö pussipuuroja, ovat hirveän makeita. Sama juttu suolainen puuro on hyvää, tosin en lisää mitään muuta kuin suolaa. Pakastemansikat kyllä sopisivat todella hyvin.

      Ihanaa viikkoa <3

  • Olen samoilla seuduilla villeinä menovuosina asunut, siinä parin kadun pässä. Varsin kätevää. Paitsi että suuri osa kavereista asui espoossa ja viimeinen bussi sinne meni yhden pintaan. Baarit sulkeutui myöhemmin, joten arvaat varmaan että yksiö kävi toisinaan vähän ahtaaksi 🙂

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    • Hih näin juuri, aina oli soffalla joku. Tosin Graniittitalossa asuin vuoden, mutta Viiskulmassa todella monta vuotta ja Ruoholahdessa. Viiskulmassakin oli aina joku yötä ja bileet pystyssä. Oi niitä aikoja. Ties kuule vaikka olisimme Kikka samoissa menomestoissa luuranneet.

      Kivaa viikkoa <3

  • Nuorena aina pitääkin hieman hölmöillä, jotta on sitten "joskus" mitä muistella 😉
    Mikäs sen ihanampaa kun "vanhojen" kamujen kanssa menneiden kokemusten muistelu…

  • Nuoruuden juttuja on mukava muistella eikä tosiaan kannata omia hölmöilyjään kertoa lapsilleen, he kyllä keksivät ihan itse omat hölmöilynsä, joista me äidit vuorostaan olemme huolissamme 🙂

  • Paljon kivaa on mahtunut viikonloppuusi Tiia! Vanhojen ystävien kanssa tarinointi on kyllä ihan
    parasta, oi niitä aikoja!
    Ekan kuvan tyynyt ovat ihkuja, just mun makuuni.

    Energiaa uuteen viikkoon <3

  • On nuoruuden hölmöilyllä hyväkin puolensa ja niin kuin tekstisäsi julki tulee, se kasvattaa henkisesti 🙂
    Vanhoja on kiva välillä muistella. Pikkujuttuja nuo tuotelaput ja avonaiset laukut. Selfiet ovat hauskempia ja luonnollisempia, kun ei pyri täydellisyyteen 🙂

    • Niin avonaiset laukut ja tuotelaput ovat normimeininkiä meikäläiseltä. En tuollaisia edes ajattele, mutta sitten kun siitä näkeekin kuvan, ajattelen no niin taas olen rönttänä viipottanut ja ei ihme, että lompakotkin unohtuu soffalle. 🙂

      Samaa mieltä parempi aito, kuin epäaito. <3

      Ihanaa viikkoa Jaana <3

    • Näin on, siinä on jotain pysyvää ja taianomaista tavata ihmisiä, jotka ovat olleet ystäviä ja tunteneet jo lapsena. 🙂

      Kivaa viikkoa Satu <3

  • Mikään ei ole mukavampaa, kuin vanhojen muistojen nauraminen yhdessä 🙂 Vanhat ystävät ovat rakkaita ja tärkeitä, koska he ovat olleet matkassa mukana koko ajan ja varsinkin nuoruuden seikkailuissa suruista iloihin. Heidän kanssaa ei tarvitse selitellä mitään.
    Ihania drinksuja muuten!

    Mun selfieni ovat kyllä kanssa niin epäonnistuneita, ettei paremmasta väliä ja saan nuorisolta risuja, kun en osaa!!!
    Hyvää viikkoa sinne teille <3

    • Näin on juuri, vanhoissa ystävissä on jotain todella turvallista. <3

      Juu meikäläisen selfiet ovat aivan kaameita ja oikea kuvakulma, mikä se?!

      Ihanaa viikkoa Marianna <3

    • Niitä oli siellä kolme ja yksi oli talonmiehen. Pankin työsuhdeasuntoja. 🙂 Oli hirmu kätevää, tosin soffalla oli aina joku pitkänmatkalainen lojumassa. 😉

  • Kääk miten mulla on voinut mennä synttäriarvonta ohi.. Varmaan siinä samassa missä kaikki muukin kun olen vaan häärinyt silmä tarkkana kauppojen vihannesosastolla, mutta kerrassaan noloa ja anteeksiantamatonta suorastaan. Täytyy korjata tilanne.

    Sano mitä sanot, mutta yläkuvan selfiessä mun huomiota ei kiinnittänyt sen paremmin tuotelappu kuin aukinainen vetskarikaan, vaan se että sun kasvot on kaventuneet. Usko pois <3.

    Tapaaminen kuulostaa ihanalta ja taas tuli lisää ikääkin nauramalla :).

    • Höpsis, ihanaa että on elämä. Ei blogeja, etenkään siihen tahtiin kun minäkin tätä tekstiä suollan kannata niin hanakasti lukea. Sehän on suorastaan mahdotonta, blogeja on niin paljon.

      On ne ehkä millin kaventuneet, koska 6,5kg lähtenyt, että ehkä millin. Mutta valitettavan vähän silti, luulin että naamassa näkyisi heti.

      Tapaaminen oli ihana ja kivaa että jo seuraavaa suunnitellaan, kuin olisi kotiin palannut. 🙂

  • Ihan tuli Hesaan ikävä,asuin aikoinani siellä kymmenen vuotta..ja nyt täällä pikkukylässä pohjanmaalla..Näin ne tilanteet muuttuu =) Aurinkoa viikkoosi ♡

    • Näin ne muuttuu ja sinulla on Helsinkiin matkaa. Mekin asumme pikkukylässä, ihan maalaismeininki. Mutta autolla pääsen hetkessä stadiin. 🙂 Joten tavallaan saan sitä syntymäkaupunginkin henkeä aina hengitettyä, mutta aina on kiva palata tänne oman kodin rauhaan. Ehkei Helsingin keskusta enää ole minua varten.

Vastaa käyttäjälle Anne Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud