Ihastuttava keväinen iltapäivä Bernerillä

Ihastuttava keväinen iltapäivä Bernerillä
Elämässäni on kaksi tuoksurakkautta,
Marc Jacobsin Daisy on niistä toinen. 

Daisy Dream on onnistunut ja hieman erilainen
Daisy. Rakastan ja toivelistalla.

Katy Perry tuoksu yllätti positiivisesti. 

Philosophy on aivan ihana sarja,
 jonka tuotteita olen ostanut useampia.
Päivävoiteet, kasvokuorinta, meikinputsausaine
ja öljyseerumi olleet aivan loistavia tuotteita.
Philisophyn suihkugeelit tuoksuvat ihanalle.
Sokoksella mm.myynnissä.







Philosophyltä tuli keväällä raikas ja keveä tuoksu Loveswept
 johon kuuluu vartalovoide ja suihkugeeli.

Parhaimman tuoksuinen XZ tähän mennessä,
toteaa sitrushöperö.
Aidon appelsiinin ihana tuoksu.

Herbinan uutuus body mist.
En yhtään ihmettele, että Curiousnoora totesi
”Vapise Victoria’s Secret”.
Meloni on suorastaan ”syötävän” tuoksuinen. 

Kevään söpöimmät kynsilakat.
Näissä Daisy fiilistä. 

Ette kyllä usko, Rimmelin kurkuntuoksuinen
ripsiväri ja tuoksuu aidolle kurkulle.
Aika kivaa että ripsarikin voi tuoksua hyvälle. 

Mieletön värikirjo Isadoran
luomiväripaleteissa.
Rakkaat aarteet.
Lahjakassissa oli kevään uusi Daisy,
voi onnenpäivä tälläiselle Daisy höperölle.
Koruissa voidemainen Daisy tuoksu.
Muut hankittu itse. 🙂

Philosophy miracle worker on geelimäisen
kermainen hyvän tuoksuinen,
kosteuttava ja kiinteyttävä kosteusvoide.
Voide on aikuisen naisen makuun.
Kosteutus, koostumus ja tuoksu viehättää.
Lisäksi purkki ja koko philosophy sarja
on kivan näköinen, jota on mukavaa pitää
kylppärissä esillä.

Voide saatu aiemmin testiin*
Clarins kouluttaja neuvoi miten  kasvovoide levitetään.
Voide painellaan iholle, jos ymmärsin oikein
näin kasvovoide imeytyy ja pääsee vaikuttamaan.
Clarinsin kouluttaja näytti niin kauniilta,
että vakuutuin kyllä sivelytaktiikan ja myös
Clarinsin tehosta.
Clarinsin silmänympärysvoide onkin yksiä
suosikkeja kiitos isäni vaimon joululahjan.
*kuvan ottanut Keyword Love


Kiitos Bernerille ihastuttavasta iltapäivästä
ja ah kesäisestä Daisy tuoksusta. <3
Lahjakassissa oli muitakin juttuja mm.
kurkuntuoksuinen ripsiväri. 🙂


Läppärimme simahti eilen ja tämä postaus on
toteutettu älypuhelimella.
Toivottavasti fontit ja fonttien koko näkyy
kaikille.


49 thoughts on “Ihastuttava keväinen iltapäivä Bernerillä”

  • Hyvin näkyy, vaikka fontti on normia vähän pienempää. Ihana tapahtuma, mutta parasta siinä oli se, että vihdoin näin sut livenä. Olin sitä niin kauan odottanut! <3

    • No uuh pääsin pojan koneelle ja suurensin tekstin. 🙂 Kiitos kun vinkkasit, sillä älyluurilla teksti näkyy hyvän kokoisena, mutta koneellapa aika pienenä tosiaan. Älyluuri postaaminen on turkasen hidasta. Toivottavasti pian saadaan läppäri joko terveenä lääkäristä tai sitten uutukainen kone.

      Oli niin sykähdyttävää nähdä, olin odottanut sun tapaamista niin kauan ja olet niin kaunis sisältä ja ulkoa. Jännän rauhoittava myös, kuin itse tyyneys. Bloigiasi kun olen rakastanut jo kauan ennen kuin perustin omaani.

      Toivottavasti jotenkin pärjäätte rempan keskellä ja vapusta tulee mukava <3

    • Sama juttu ja on ollut kyllä niin monella kukalla nuo tuoksut, hölmönä olen vaan sitten siivousvimmassa heittänyt pullot roskiin.

  • Oikein hyvin näkyy postaus ainakin näin puhelimella. Ihania tuotteita. Daisysta tykkäsi myös tyttäreni, joka sai tuoksun synttärilahjaksi.
    Mukavaa alkuviikkoa!

  • Tapahtuma oli kyllä ihana ja oli todella kiva nähdä ihan livenä vaikka olikin nopea tapaaminen. Seuraavalla kerralla sitten turistaan pitempään 🙂
    Sorbet on <3

  • Voi mä rakastan tuota valkokukkaista Daisy hajuvettä… mä käyn aina ruiskimassa sitä laivalla yms. päälleni… Ja Rimmelin ripsaria ei mikään voita. Tosin kurkuntuoksuista en ole edes osannut haaveksia 😉

    • Sama täällä Daisy on vaan niin <3 ja vielä kaikissa muodoissa. Eau so freshiäkin on tullut kaksi pulloa tuhottua. <3 Täytyy pian testata tuota Rimmelin ripsaria, en ole koskaan aiemmin käyttänyt Rimmelin ripsareita. 🙂

  • MJ:n Daisyt ovat itseasiassa mulla jääneet pullojen ihailun asteelle, en ole niitä kovasti tuoksutellut. Mun yhdellä hyvällä ystävällä on aikamoinen Daisy-kokoelma ja sen jälkeen tuli tunne, etten mä vaan voi itselleni sitä tuoksua ostaa 😀 No, ehkä joskus joku Daisy löytää munkin kokoelmaan 🙂 Päivänkakkara onkin muuten yksi mun lempikukista, se vetoaa siihen mun ysäri-nostalgia puoleen mutta onhan se muuten myös Tanskan kansalliskukka ^_^

    • Niin ymmärrän tuon tunteen, on kenties hassua tuoksua ystävän kanssa samalle. Mutta jos tuoksu on aivan ihana, niin minkäs sille sitten voisi. 🙂 Tätini ja minä rakastetaan Daisya ja tuoksutaan sitten samalle, hih.

      Minua viehättää sekä pullot että tuoksu <3 Päivänkakkara on niin yksinkertaisen upea. <3

  • Hyvin pelittää postaaminen myös kännykästä! Vai kurkuntuoksuinen ripsari – kaikkea sitä kuuleekin… 😮 =)

    • HIh mutta se oikeasti tuoksuu kivalle ja raikkaalle, tykkään. 🙂 Katsotaan vielä testissä tehot. Aika hauska keksintö, tuoksuva ripsari. Kivaa vappua <3

  • Voi mä olen aivan koukussa noihin Herbinan vartalosuihkeisiin! VS-suihkeet ovat kyllä nyt jääneet kaappiin pölyyntymään, pakko myöntää! ;D<3

    • Ne on aivan mielettömiä ja kaikki tuoksui hyvälle. Meloni oli kuitenkin suosikki, on niin raikas ja keveä. HIh VS maksoivat jenkeissä 5dollaria ja taisi olla vielä että kun osti monta sai yhden ilmaiseksi ja megakynttilän päälle. Joten niitä kyllä myydään niin riistohinnalla Suomessa. Onneksi on Herbina <3

  • Kaappi on täynnä tuoksuja, joita käytän päivittäin ja vaihtelen fiiliksen mukaan, mutta uudet kiinnostavat aina…

    Noissa Isadoran luomiväreissä on mielestäni yksi parhaista hinta-laatusuhteista, pidän koostumuksesta, hyvästä levittyvyydestä ja pysyvyydestä.

    • Täällä olen hieman vähentänyt tuoksujen määrää, kun huomasin ettei kaikkia ehdi käyttää. Mutta ne onkin hyvä pitää kaapissa piilossa, niin ikää saavat kummasti vuosia lisää.

      Samaa mieltä Isadorasta, luxus markettikosmetiikka. Todella hyviä ja laadukkaita.

  • Hyvin skulaa puhelinpostaukset.
    Noi hajuvesipullot on niin söpödöbödöö. Iiiihania <3 Mukavaa kun saa olla tuollaisissa tilaisuuksissa mukana.

    Ps. Kommentoin tuossa Pinkit korkokengät Maijulle, että teistä kahdesta olet vielä sinä Tiia tapaamatta. Talvella näin Maijun Itiksessä ja mitään miettimättä kävin kaulaan kiinni. Oltiin kuin olis aina tunnettu. Mulla on ihan sellainen tunne, että hyppään sunkin kaulaan jos joskus jossain näen 😀
    Täällä sun blogissa on niin kiva tunnelma <3

    • Pirjo niin ihana viesti, kiitos. <3 Täällä sama tunne ja tiedän, että kun näemme se on selvä peli ja suoraan vaan halaukseen. Voi että ky llä me vielä tavataan, siitä olen vuorenvarma. <3 Kiitos niin paljon kauniista sanoista ja kuin myös, synttäripostauksesikin oli niin ihana, vatsataudista huolimatta, sinä poloinen. <3

      Nuo tuoksupullot ovat sellaisia, että apua haluan! 😉

  • Noissa tapahtumissa oppii näköjään aina jotain uutta, kuten nyt tuo voiteen levitystapa. Kurkulta tuoksuva ripsiväri kuulostaa…erikoiselta! Mukavaa viikonjatkoa!

    • No aivan väärin olen tähän asti voiteet levittänyt, heh. 🙂 Kurkun tuoksuinen ripsari muuten tuoksuu todella hyvältä. 🙂

  • Onpa sulla nyt ollut kivoja päiviä 🙂 Kaunis pullo toi Daisy Dream että voisi jo pelkän pullon takia ostaa… Tuoksuva ripsiväri, jee, sitä on kokeiltava!

    • Eikö olekin ihastuttava tai oikeastaan kaikki Daisyt on. Nyt on vauhtia piisannut, niin mukavaa kun tällä viikolla kalenteri on tyhjä.

      Ripsari tuoksuu todella hyvälle.

      Kivaa vappua!

  • Daisy Dreamista tykkään <3 Ja niin kauniissa pulloissa! Tuota XZ:n appelsiinishampoota täytyykin kokeilla, kiitti vinkistä 🙂

    • Dream on täydellinen tuoksu, sitä himoitsen kovasti. Appelsiinisampoo tuoksuu aivan mielettömän hyvälle ja sarjaan kuuluu latvoihin jätettävä hoitovoide, joka tuoksuu myös ihanalta. <3

  • Mä löysin juuri hetki sitten nuo Philosophyn tuotteet. Tai olen niitä jokusen aikaa sillä silmällä katsellut mutta en ole raaskinut ostaa.. 3+1 päiviltä ostin hope in a jar -voiteen (ihan jees) ja tällä viikolla kävin ostamassa Miracle Worker -yövoiteen – siitä tykkään ihan hurjasti! Samoin saman sarjan silmänympärysvoiteesta. Joka tosin kirvelee huulten ympärille laitettuna – onko siis liiankin tujua?! Seuraavasti haaveilen hankkivani sen jonkun kuorintavoiteen missä sekoitetaan paria ainetta keskenään, kuulostaa näet niin hyvältä. Sekö sulla on ollut?

    • Marja se kuorinta mitä käytin oli tämä microdelivery exfoliating ja teki ihon todella pehmeäksi. Käytin konjac spongen kanssa. Uskomattoman riittoisa pullo. Eli ei taida olla sama mistä haaveilet. 🙂

      Suihkugeeleistä olisi ihanaa hankkia joka ikinen pullo. 🙂 Pidän kovasti selkeästä tyylistä. Hope in jar on ollut, mutta Bernerillä suosittelivat minun ikäiselle miracle worker voidetta ja onkin selkeästi esim.kosteuttavampi ja hoitavampi. Yövoidetta ja silmänympärysvoidetta en olekaan testannut. Tuo silmänympärysvoiteen teho kuulostaa erinomaiselta omille pussukoille.

      Kivaa vappua Marja <3

    • Marja se kuorinta mitä käytin oli tämä microdelivery exfoliating ja teki ihon todella pehmeäksi. Käytin konjac spongen kanssa. Uskomattoman riittoisa pullo. Eli ei taida olla sama mistä haaveilet. 🙂

      Suihkugeeleistä olisi ihanaa hankkia joka ikinen pullo. 🙂 Pidän kovasti selkeästä tyylistä. Hope in jar on ollut, mutta Bernerillä suosittelivat minun ikäiselle miracle worker voidetta ja onkin selkeästi esim.kosteuttavampi ja hoitavampi. Yövoidetta ja silmänympärysvoidetta en olekaan testannut. Tuo silmänympärysvoiteen teho kuulostaa erinomaiselta omille pussukoille.

      Kivaa vappua Marja <3

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud