Luonnonkaunis 2015, luonnonkosmetiikkamessut!

Luonnonkaunis 2015, luonnonkosmetiikkamessut!

Ensi viikonloppuna Helsingin Kaapelitehtaalla on luonnonkosmetiikkamessut
ja toiveena on sunnuntaina ehtiä käymään messuilla.
Tuoksuttelemassa kevään uusia tuulia ja tapaamassa tuttuja ihmisiä.
Listasin postaukseen muutamia omia luonnonkosmetiikkalemppareita.
Luonnonkosmetiikkapuolella on upeaa, että eri
merkit ja brändit tekevät yhteistyötä, josta on syntynyt
Pro Luonnonkosmetiikka ry.


Toivottavasti näemme messuilla!

Dabba kukkaisvesi lanseerataan Luonnonkosmetiikkamessuilla.
Kuvassa piparmintun tuoksuinen, raikastava mutta samalla pehmeä
kasvovesi jolla voit kesällä virkistää vaikka jalkapohjatkin.

Niin kiva ja ihana tuote ja vieläpä latvialainen, ihastunut <3

Dabba-kukkaisvesien juuret ovat Latviassa, jossa mystisen kaunis pohjoisen luonto antaa parastaan. Luomukukkaisvesien raaka-aineet kerätään kerran vuodessa kasvien ollessa ravinteikkaimmillaan.
DABBA-sarjaan kuuluu kahdeksan kukkaisvettä jotka on tehty kukin erilaisesta hoitavasta kasvista. Niiden avulla teet kauneusrutiineistasi erityisempiä.

*teksti





WAKU ORGANICS
Dr.Hauschka

 

MADARA
MADARA
BORN TO BIO

FLOW
BORN TO BIO
LAVERA

Skin Blossom

Satojen tuotteiden monipuolinen valikoima

Luonnonkosmetiikan koko kirjo esittäytyy hellivinä tuotteina, joista löytyy kaikki päästä varpaisiin, vauvasta vaariin. Hae vinkit ihonhoitoon, tule meikattavaksi tai käsihoitoon, tutustu uutuuksiin ja ajankohtaisiin tuotteisiin. Asiantuntijat ovat valmiina vastaamaan kysymyksiisi, nyt on todella tilaisuus tutustua tuotteisiin pintaa syvemmältä.
Tervetuloa testaamaan ja tutustumaan!
Aamumaa * Acorelle * Alorée * Algamaris * Argital * Aubrey OrganicsBenecos * Biosolis * Born to Bio * Dabba* Dr.Hauschka * Ekovista *Farfalla * Florame * Flow kosmetiikka * Helixium * HeyMax*  Khadi *Lavera * Lily Alexandra * Logona * Madara * Melvita * NAFNA * NaobayParis Exclusive * Sante * Skin Blossom * Speick * Terre d’Oc *Unique haicare * ZAO * Zuii organics
Samaan aikaan Kaapelitehtaalla oli myös Kierrätystehdas -tapahtuma.
Suomen suurimmassa ekologisen kulttuurin tapahtumassa on myynnissä tuhansia ekologisin menetelmin valmistettuja tuotteita, second handia ja vintagea ja runsaasti muuta nähtävää ja tekemistä koko perheelle.
Suosittelemme, että varaat mukaan myös käteistä – osalla on mukana pankkikorttilaitteet, mutta varmuuden vuoksi! Lähin pankkiautomaatti on Ruoholahden ostoskeskuksessa.

Pro luonnonkosmetiikka yhdistyksen tehtävä

Vuonna 2006 Suomeen perustettiin Pro luonnonkosmetiikka ry edistämään luonnonkosmetiikkaan tunnettuutta.
Pro luonnonkosmetiikka ry:n päämääränä on:
  • auttaa kuluttajia ja kosmetiikan parissa työskenteleviä ammattilaisia ymmärtämään luonnonkosmetiikka -käsitteen merkitys ja löytämään kriteerit täyttävät tuotteet kaiken kosmetiikkatarjonnan joukosta
  • toimia ohjenuorana suomalaiselle kosmetiikan valmistajalle matkalla varsinaiseen sertifiointiin
  • edistää ympäristöystävällisten ja kuluttajille turvallisten kosmeettisten valmisteiden käyttöä
Suomessa ei ole kansallista luonnonkosmetiikan sertifikaattia myöntävää tahoa, siksi yhdistys on ottanut  kriteereihinsä mallia kansainvälisesti tunnustetuista sertifikaateista. EU:n sisäiset kriteerit ovat viranomaisilla työn alla. Pro Luonnonkosmetiikka ry:n jäsenet edustavat joko kansainvälisen sertifikaatin saaneita tuotemerkkejä tai suomalaisia luonnonkosmetiikkamerkkejä, joiden valmistusaineluettelon on tarkastanut ja hyväksynyt riippumaton asiantuntija.



13 thoughts on “Luonnonkaunis 2015, luonnonkosmetiikkamessut!”

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud