Prinsessahetkiä Rohdos-Alan ja SKY Opiston kutsumana,

Olen aiemmin saanut testiin Academien Princesse Des Cremes,
 125-vuotis taipaleen kunniaksi tämä ylellinen voide on pakattu
kauniiseen vintage-rasiaan.
Kuvausympäristöksi täällä kotona soveltuvin oli ehdottomasti
tytöille, isäni ja isän vaimon keräämät aidot
Tillanderin helmet. 
Rohdos-Alan yrittäjä Sanna Leino oikealla
ja tuotepäällikkö Kati Kallio
kertoivat meille Academien historiaa,
kevään uutuustuotteista
ja myös mitä maailmalla tapahtuu kauneuden saralla.

Academie Scientifique de Beaute on ollut tieteellisen ihonhoidon huipulla
jo vuodesta 1890.
Sarjan jokainen tuote on syntynyt Academien omien ”kauneuden artesaanien”
tekemänä korkealaatuisen ja tinkimättömän tieteellisen tutkimuksen seurauksena.

Princesse des Cremes
Monivaikutteinen nuorekkuutta palauttava hoitovoide aikuiselle iholle.
Prinsessavoiteet yhdistävät kaksi erittäin tehokasta aktiiviainetta:
antioksidanttinen ja korjaava madonnanlilja sekä ryppyjä
häivyttävät peptidit.


Yhdessä ne vaikuttavat näkyvästi ikääntymisen merkkeihin.
Päivittäin käytettynä prinsessavoide silottaa ryppyjä ja juonteita.
Iho on kiinteämpi, kosteutettu ja siihen palautuu nuorekkuuden heleys.


Aamuin ja illoin.
Puhdistetulle kasvoille ja kaulalle kevyesti hieroen.

Me kaikki naiset huokailimme Prinsessavoiteen juhlapakkauksen parissa.


Tälläinen rasia-ja purkkihöperö sai aivan extra kiihkontunteita,
näin upeasta juhlapakkauksesta.

Prinsessavoide on täyteläinen, kermainen ja aivan ihana.
Vieno, mieto, puhdas ja hieman eteerinen tuoksu ei puske päälle,
vaan tuoksuu hyvin maltillisesti ja ylellisesti.


Paikan päällä testasimme tuotetta toiselle kämmenelle,
kämmen tuntui heti silkkisen pehmeältä.


Voide on ollut aikuiselle, kosteusköyhälle ja couperosaiholleni
taivaallinen höyhenen henkäys, kuin silkkiä,
mutta samalla hoitaen, raviten ja vahvistaen ihoani.


Prinsessavoidetta sivellessä kasvoilleni
koen ylellisen luxushetken.

Academielta on tulossa keväällä kokonainen uutukainen Kukkaislinja.
Ruiskukkapuhdistus silmämeikille
Malvankukkapuhdistus
Sitruunainen puhdistusgeeli
Porkkanavesi puhdistuksen täydentämiseen
Mantelikuorinta
Rypälevoide silmille ja huulille
Mustaherukkanaamio

Porkkanavesi puhdistuksen täydentämiseen

Kotiin viemisiksi saimme


Narsissivoiteen, joka suojaa ja kosteuttaa vasemmalla
Muita sarjaan kuuluvia voiteita ovat:
Laventeligeeli joka hillitsee kiiltoa
Eukalyptusemulsio joka kosteuttaa
Luumuvoide joka ravitsee


ja


Oikealla olevan Boosterin Karriyrttiseerumin, joka on jumalaisen
ihana ja tällä hetkellä testissä.


Boostereita on neljä ja muut Boosterit ovat:


Rosmariiniseerumi joka poistaa rasvaisuutta
Kamomillaseerumi vahvistaa couperosaihoa
Vadelmaseerumi kosteuttaa


Tämä uutukainen sarja aiheutti kyllä varsinaisia isoja sydämen lyöntejä.


Kolme kasvohoitoa


Belle Express-kauneushetki, 30min/45,-
Aurora-rauhoittava aistimatka, 1 h/83,-
Harmonia-täydellinen rentoutushoito, 1,5h/122;-


Tässäpä taasen oivallisia äitienpäivävinkkejä. 
Mukaan saimme vielä Academien mielettömän hyvän ja 100%
luonnollisen kastanjaveden, jolla saat vartalolle ja kasvoille
upean hehkun ilman lisäaineita.
Käytän itse talvella poskille tuomaan hehkua.
Kastanjavesi pysyy eli ei leviä esimerkiksi sateessa,
kuluu luonnollisesti pois.
Vartalolle suosittelen ensin kuorintaa.
Demonstraationa tuplapullot, toinen on itse ostamani,
eli kovin mieluisasti tuotteesta on kysymys.

SKY-Opiston oppilaat odottivat meitä infotilaisuuden jälkeen.
SKY-Opisto on Suomen ensimmäinen kauneudenhoitoalalle
kosmetologeja kouluttanut oppilaitos

Perustajana oli Margit Grönroos, joka myös otti käyttöön ammattinimikkeen kosmetologi.
Taustalla oli tarve saada alalle koulutettua työvoimaa.
Koulu perustettiin Helsinkiin Aleksanterinkatu 19 sijaitsevan Salon Paris:in
yhteyteen syyskuussa 1933.

Hoidoissa käytettiin jo alussa höyry-ja korkeafrekvenssikojeita sekä aurinkolamppuja.
Tuotteita oli vähän ja ne tuotiin Ranskasta tai valmistettiin Suomessa.
Oppilaitoksen nimi muutettiin myöhemmin Suomen Kosmetologiakatemiaksi.
Kansainvälinen yhteistyö koetaan tärkeänä ja opiskelijoilla
on mahdollisuus suorittaa kansainvälinen Cidesco-tutkinto.
Suomalaisia kosmetologeja ja kosmetologikoulua
arvostetaan suuresti maailmalla, jossa monessa maassa alalla
vallitsee varsin villikin viidakko.

Opistolla saimme käsihierontaa ja kulmien värjäyksen ja nypinnän.
Ilokseni kulmat värjättiin Rohdos-Alan uudella hellävaraisella RefectoCil Sensitive
kasviuutepohjaiselle kestovärillä.
Ripseni on värjättu aiemmin kerran ja erittäin herkät silmäni 
saivat hurjan allergiareaktion tuolloin. 
Silmät valuivat solkenaan ja aine piti poistaa heti.
Ilokseni vihdoin on kestoväri ripsille, jolla minäkin voin värjätä ripset.
Tällä hetkellä väri on ammattilaisten käytössä, mutta toivotaan että
se saadaan myös kauppojen hyllyille. 
Ostaisin heti.


Markkinoiden ainoa, lempeä, kestoväri ripsille ja kulmille.


Vaikutusaika vain 3 minuuttia
Erityisesti herkälle iholle ja silmille
Tieteellisesti testattu ja turvalliseksi todettu
Neljä kaunista värivaihtoehtoa
Ammattikäyttöön-kysy kosmetologiltasi

SKY-Opistolla esim.meikki ja meikkiopastus 25e

Lisää ajanvarauksesta ja hoidoista voit tutkia täältä

KLIK
¨
Verso-Opetushoitola

Kulmista tuli hellävaraisella kulmavärillä aivan mielettömän hyvät.
Olen todella tyytyväinen.
Jännää myös on se, että kasviuutepohjaisella värillä
kulmien värin kesto n.3-viikkoa kun tavallisella värillä kulmat pysyvät
hyvässä värissä noin viikon. 

Olin viikko sitten todella ihastuttavassa ja mielenkiintoisessa aamupalatapahtumassa. Kutsujina Rohdos-Ala ja SKY-Opisto. Tapahtuma oli henkilökohtaisesti erityinen, koska sain mielenkiintoista tietoa kauneuden tulevaisuuden trendeistä ja lisäksi saimme kuulla SKY-Opiston ja Rohdos-Alan maahantuoman Academien historiasta. Lisäksi infotilaisuuden päätteeksi saimme hemmottelua käsihieronnan muodossa ja kulmani värjättiin Rohdos-Alan uutuus kulma/ripsivärillä RefectoCil Sensitive, joka on uusi mahdollisuus herkille silmille.

Kauneuden tulevaisuuden tuulet maailmalla olivat mielenkiintoista kuultavaa. Korostetaan yksilöllisyyttä ja ns.parempaa minää. Itsensä hemmottelua, mutta myös ajattelua Me, Myself and I.
Selfiet ovat yksi erinomainen esimerkki tästä ajattelusta.

Myös elämyksellisyyttä tavoitellaan, mielihyvää itselle elämyksien kautta. Virtuaalisia meikkiopastuksia, koneellisia diagnooseja, virtuaalisia hoitotiloja, joissa asiakas voi valita itse hoitolan taustakuvan, vaikkapa merimaiseman, musiikin ja tuotteet joilla hoidetaan, jotta päästään mahdollisimman lähelle elämyksen ydintä.

Maailmalla ovat muotia myös kasvoille Face Lace eli pitsikoristeet, tatuoinnit ovat edelleen kova sana, pop-up kaupat.

Luonto on myös vahvasti tapetilla, tee-se-itse, eettisyys, rytmit, luonto ja ekologisuus. Silti tällä hetkellä luomukosmetiikan markkinoista osuus on 4% joka varmasti tulee tulevaisuudessa kasvamaan ja miesten kosmetiikan osuus pysynyt stabiilina eli 10%:ssa.

Kosmetiikassa myös trendikästä on koota itse omat hoitotuotteet vaikkapa liikkeessä sekoittamalla erilaisista ainesosista ja öljyistä mm. Merkittävänä pidetään myös kosmetiikan taustoja, missä ja miten on tehty ja onko hyväntekeväisyys kytketty tuotteisiin.

Tällä hetkellä markkinoilla on ns.päivä/yövoiteet. Tulossa on kuitenkin rytmitetyt voiteet eli vaikkapa kello 08:00 voide ja kello 21:00 voide, joka perustuu ajatteluun, että elämä koostuu rytmeistä. Biorytmit vuodenaikoihin liittyvät voiteet, hyvää mieltä ja mielenrauhaa tuomaan.

Kiitos Rohdos-Ala ja SKY-Opisto aivan erittäin mielenkiintoisesta aamupäivästä ja hemmotteluhetkistä. Oli upeaa päästä kuulemaan niin historian havinaa, kuin trendien uusista tuulista.



12 thoughts on “Prinsessahetkiä Rohdos-Alan ja SKY Opiston kutsumana,”

    • Kaisa tilaisuus oli kyllä aivan mahtava infotilaisuus ja kaikki oli mielenkiintoisesti puettu. Sain hirmuisesti irti infopaketista. Prinsessavoide on kyllä sellainen, että pienoinen kuningatar efekti tulee käyttökokemukseen mukana. Tuon purkin säilytän kyllä ikuisesti. <3

      Ihanaa pääsiäistä <3

    • Kulmiin tuli täydellisen luonnollinen sävyt. Olen meinaan joskus lähtenyt hiilellä piirretyillä noitakulmilla hoitolasta. 😉 Prinsessavoide on kyllä samettia iholle. <3

  • Mua niin harmittaa etten päässyt tänne, mutta kaikkeen ei enää pysty millään repeämään, vaikka haluaisikin. 🙁 Rohdos-alalla on aivan ihania hoitolasarjoja, joiden monista tuotteista tykkään ihan hirmuisesti. Oli kuitenkin tosi kiva lukea sun juttusi, ihan kuin olisi ollut itsekin mukana. <3

    • Voi että harmittaa, että taas oli läheltä piti tilanne. Voi sitä hämmästystä, kun jonain päivänä vielä treffataa, sillä se tulee kyllä tapahtumaan ja odotan sitä kovasti <3

      Ei voi kukaan jaksaa kaikkialle mennä viipottamaan ja tämä oli vielä kovin aikainen tilaisuus, mikä omalla kohdallani oli lasten kannalta loistava asia.

      Rohdos-Alalla olen kovin ihastunut Ella Bacheen ja niin nyt Prinsessavoidekin aikuisen kuivalle iholle vei sydämen mennessään. Tuo uutukainen kasvipitoinen sarja on aivan ihana ja elegantti. Tuli sellainen himo, että sarjan tuotteita on pakko saada lisää. <3 Tuoksuttelin siellä vadelmaseerumia ja oih että. <3

      Tämä oli niin kiva aamupäivä, jossa kaikki asiat oli otettu huomioon ja olo oli tapahtuman jälkeen mielettömän rentoutunut. En halunnut jättää jutusta mitään pois tai postailla paloina. <3

      Ihanaa pääsiäistä ihanainen Jonna <3

  • Voi – tuota Prinsessavoidetta tuossa retropurkissa olen ihastellut jo aiemmin – ja sitähän ei ole tarjolla kuin valikoiduille ihmisille! Sinä onnekas <3

    • Satuin varmaan ihan pyytämään sitä sopivaan aikaan. Reippaasti kysyin jos saisin sen blogiin testiin ja ihanaa kuulla vastaus oli myönteinen. Tuumin itsekin että on sellainen harvinaisempi herkku. Voi on muuten samettista silkkiä ja mielestäni täydellinen aikuiselle kuivalle iholle. <3

      Kiitos ihanainen Lady, sydämesi on kultaa <3

    • Samaa mieltä, ihastuin kovasti koko sarjaan. Osa ylellisyyttä on visuaalisuus ja sarja on kovin onnistunut, mitä sain uutukaisia paikan päällä tuoksutella. <3

Vastaa käyttäjälle JonnaH. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud