Ruokakilpailu eli itämaista ruokaa Tiian tyyliin yhdessä Alrpon kanssa

Ruokakilpailu eli itämaista ruokaa Tiian tyyliin yhdessä Alrpon kanssa
Alpro itämainen kasvisruoka, jolla lähdetään kilpailemaan toisen ruuan kanssa
upeasta voitosta. Koko resepti on itse kehittämäni ja tuntuu että löysin
taas ruuan tekemisen iloa.

Nuorempana tuli tehtyä paljon erilaisia ruokia ja nähtyä vaivaa
ruuanlaiton suhteen. Tuli lapsia ja ruoanlaitto rutinoitui.

Kehitin itämaisen friteeratun juustopalloreseptin.

Friteeratut itämaiset juustopallot

Raastoin fetaa ja keitin basmatiriisiä, jotka sekoitin
yhdessä korianterisilpun ja raastetun inkiväärin kanssa
Pyöritys palleroiksi, vehnäjauhoihin, kananmuniin ja korppujauhoihin
leivitys ja kuumaan kiehuvaan öljyyn.

Täytyy sanoa että näistä tuli aivan mielettömän herkullisia.

Käytin tänään ruokiin Alpron soijavalmisteita.
Raidan tein Alpron soija jogurtista, vaikka kilpailuruuan
pääteema on käyttää Alpron Kookos ruuanlaittovalmistetta.
Raita on itse sovellettu kombo Tsatsikista ja Raidasta.


Raita

Kurkkua
Hunajaa
Tuoretta Minttua hienonnettuna
Chilijauhetta
Sitruunaa
Mustapippuria
Valkosipulia
Suolaa
Alpro Soija Jogurttivalmistetta

Pääruoka on itämainen kasvispata

Itämainen kasvispata

Kuullota paprikat 2kpl
Lisää herneet
Lisää Alpro Kookos ruokavalmiste, laitoin kaksi purkkia
Ruskeaa sokeria
Green Curry mausteita
Tikka mausteita
Leipäjuustoa 450g

Itsetehtyt Tortillat/Naanleivät

Tortilla

3,5dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1 dl lämmintä vettä
1/2 dl juoksevaa margariinia

Paista pannulla

Alpro haastoi blogini toisen kilpailijan kanssa kisaamaan ruokahaasteessa ja itse ruoka ilmestyy Alpron Facebook sivuilla maanantaina kello 14:00. Kyseessä on tykkäyskisa, jossa kaikkien teidän tykkäyksiä kaivataan, jos vain saan pyytää. <3 Sillä vain yksi voi voittaa ja voiton mahdollisuus on 50%. Laitan kyllä maanantaina vielä tänne muistutusta ja linkkiä, jos saisin vaivata teitä äänestämään ruokaani, olisin enemmän kuin kiitollinen. Sillä harvoin kokkauksessa näinkin paljon tulee kikkailtua ja tämän ruuan taioin kipeänä. Mutta ruuanlaiton lomassa tuppasi niiskutuskin unohtumaan, kun oli niin kivaa. Nyt oikeasti alkaa jännittämään mitenköhän kisassa käy. 🙂

Aurinkoista sunnuntaita kaikille!

Kilpailukuva löytyy huomenna täältä, mutta laitan huomenna vielä
muistutuksen. 🙂

Facebook Alpro

KLIK


57 thoughts on “Ruokakilpailu eli itämaista ruokaa Tiian tyyliin yhdessä Alrpon kanssa”

  • Mä olen Niin heikkona tollasiin ruakiin. Oikeen alko nälkä kurniin ku kattelin tota ylimmäistä kuvaa. Tollasen annoksen vois nauttia vaikka joka päivä!
    Onnee kisaan, takuulla meen tykkään 🙂

    • Anne sama täällä, itämaiset ruuat ovat minunkin heikkous, siksi tätä annosta oli kivaa tehdä. Jee ihanaa, huomenna laitan linkkiä tänne mistä pääsee suoraan äänestämään. Hirmuisen jännittävää. 🙂

      Kivaa iltaa <3

  • Todella herkullisen näköistä!!! Niin ja tietysti saat ja pitääkin muistuttaa/pyytää <3
    Onnea kisaan! :))

    • Oi jee ihanaa jos tykkäät. <3 Ui juuh oikein jänskättää, hätyyttelen kaikkia kauniisti pyytäen mutta urakalla. 🙂 Kivaa että saan vaivata, huomenna vaivaan 😉

      Hyviä unia ja kiitos kaunis onnentoivotuksista <3

  • No nam! Herkullisen näköisiä! Olet sä aikamoinen nainen, tuollaiset taioit ja itse kehitellyt juustopallerotkin, wau! Ihan varmasti äänestän. ♡♡♡

    • Oi Maarit ihana kiitos <3 Juu ja vielä kaameassa flunssassa, kaupassa vierähti vaikka kuinka kauan kun en löytänyt aineksia ja tein ruokaa sellaisella hitaudella ettei ole tosikaan. No ehkä siksi kaikki sinänsä onnistui eli maistui eikä palanut pohjaan. 😉 Hui miten jännää tälläinen kisa, oikein pelottaa..

      Kivaa iltaa Maarit <3

  • Täytyypä käydä huomenna äänestämässä. NNäyttää ruuat sen verran herkullisilta, että näitä vois meilläkin kokeilla. Pitää vaan tuo soija korvata jollain muulla tyttären allergian ja minun herkän vatsani takia. Tsemppiä kisaan ☆

    • <3 ihana Outi, tiedän että sinuun voi luottaa äänen suhteen olet niin ihana <3 Kiitos, aika jännää ja pelottavaa kun on tykkäyskisa, ikinä ei voi tietää mitä ihmiset tykkää. 😉

      Kauniita unia <3

    • Jee ihanaa jos miellyttää, väriä kyllä on ja makuakin, ties vaikka flunssaisena tein todella ytyä, kun en niin herkästi maistanut. 😉

      Kivaa iltaa ja kiitos Rva Kepponen <3

  • Vitsit mitä herkkuja täällä! :p Pakko lähteä kaapille, vaikka ei sieltä kyllä tällaisia löydy.

    • Tälläiset ruuat ovat lemppariruokia ja kivaa oli toteuttaa pitkästä aikaa tälläistä itse. 🙂 Kivaa jos miellyttää, huomenna sitten kalastelen ääniä, toivotaan että niitä satelee. 😉 <3

      Kauniita unia Jonna <3

    • Marketta aivan mahtavaa kuulla! Tulee hyvä mieli, toivotaan että ruoka saa tykkäyksiä ja menee voittoon. 🙂 Kauniita unosia <3

    • Kävin kurkkaamassa tuota edellisten osallistujien linkkiä ja kolme vuorokautta oli aikaa äänestää. Eli maanantaina kello 14:00 julkaisivat ja keskiviikkonan kello 14:00 ilmoittivat voittajan. Sama luonnollisesti varmasti pätee tässäkin. Huh onneksi ei ole pitkä tykkäyskisa, se on raastavaa. Kiitos Salka ja kauniita unia <3

  • Nam mitä herkkuja ❤️ja kiitos kun jaoit reseptit, juustopallot menee testailuun ❤️

    • Kivaa toivottavasti tykkäät palleroista, minä pidin kovasti ja niitähän voi halutessaan maustaa aivan millä haluaa. Vaikkapa tehdä jalopenojuustopalleroisia. 🙂 <3

      Kauniita unia <3

    • Saila kiitos hirmuisesti, en tiedä taituruudesta, mutta joskus onnistuu, mikään ei palanut pohjaan ja tuli vielä hyvää. Jei. Kauniita unia <3

  • oi hemmetti miten ihanan näkösiä ruokia!! Oon ihan heikkona itämaiseen sapuskaan, ja kasvissyöjänä kaipaan koko ajan uusia reseptejä, tää menee todellakin testaukseen kiitos 🙂

  • Oi joi, noita juustopalleroita ja raitaa on pakko kokeilla! On kyllä herkullisen näköiset sapuskat. Onnea kisaan!

    • Aivan mahtavaa kuulla, sillä jännittää kun en mikään kokki ole kisailla ruoka-annoksesta. Nyt en voi sanoa että onneksi näitä ei kukaan maista, sillä nämä onnistui kyllä ja tuli todella hyvää. 🙂

      Kiitos Kikka ja ihania unia sinulle <3

    • Ihanaa kuulla ja näitähän voi halutessaan soveltaakin monella eri tavalla. 🙂 Ihanaa kuulla että äänestät, jokainen ääni tulee olemaan kullanarvoinen <3

      Hyviä unia Doppwoman <3

  • Voi taivas miten ihanan näköisiä herkkuja! Muistuta ihmeessä huomenna kun äänestys on käynnissä, niin käyn antamassa ääneni. Testaukseen menevät varmasti myös nämä ohjeet. Menee nieleskelyksi täällä jo pelkkä kuvien katsominenkin 🙂 Peukut pystyssä puolestasi!

    • Oi ei Anu miten ihanasti kirjoitettu, kiitos kovasti. <3 Ajattele täällä niin flunssaisena, etten tänään ole ruokia edes syönyt ja eilenkin vaan hieman maistelin. Voi mahoton, no täytyy tehdä toisella kertaa, kun ruokahalutkin kohdillaan. Huomenna ja muinakin päivinä tulen hätyyttelemään urakalla, nyt on tosi kyseessä. Hurjaa kilpailu jossa on 50% mahdollisuus voittaa, ui jännittää.

      Kiitos todella paljon kannustuksesta <3

  • Milloin syödään? Tuli nälkä. Ihania olet kyhännyt. Jestas ja vielä itse reseptit kehitit! Tuo on taito, mitä todella ihailen. Huomenna sitten äänestys alkakoon:)

    • Hih ihana, eikä vieläkään olla syöty ajan kanssa yhdessä, vaikka siitäkin ollut puhetta. Asia täytyy korjata piakkoin <3 No on tullut vuosien aikana tehtyä paljon itämaista ruokaa, niin ns.mausteet ja ainekset ovat jo jääneet takaraivoon. Kokataan ja maistellaan kunnes tulee hyvää.

      Ui ei enää kauaa ja kisa on auki….

      Kivaa alkanutta viikkoa <3

  • Oi mitä herkkuja. Mä niin haluan kutsua kohta itse itseni noiden herkkupatojen äärelle. Näyttää nin hyvältä! Onnea kisaan!

    Ja ihanaa viikkoa <3

  • Tuliko tortilloista pehmeitä!? Joskus kouluaikoina ku tehtiin, niin tais olla varsinainen katastrofi. 😀

    • Näitä tortilloja olen tehnyt vuosia, peittoavat kaupan tortillat mennen tullen. Taikinaa ei tarvitse kohotella, pyöräytät taikinan, kaulitset ja alat paistamaan. Täydellistä! Tortilloista tulee sekä pehmeitä, että ensin ihanan rapeita. Mutta toki jos syö seuraavana päivänä ovat jo menneet pehmeiksi. Kaupan tortillat ovat pahvia, nämä ovat maukasta herkkua. Nami! Nyt vain Kata Maria paistelemaan omia lättysiä., <3

      Kivaa viikkoa <3

  • Wau, herkullisen näköistä! Maistuis kyllä mullekkin 😉 Voi itku, kävisin taatusti sua tykkäämässä mutta kun en ole Facessa 🙁 Voitat silti varmasti!
    Onnea herkullisen paljon <3

Vastaa käyttäjälle Marru Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud