Sanomalla lehtikuvauksissa ja miksi?

Sanomalla lehtikuvauksissa.
 Sain luvan kuvata paikkoja,
mm.kyseisessä keittiössä tehdään ruoka-aiheisia lehtijuttuja.
Aika jännää!



Meitä oli kolme ”mallia”, upeat Jenni ja Marita.
Meillä oli niin hyvä henki, että kuvista tuli todella kivoja ja iloisia.
Toki omalla kohdalla järkytyin taas kuudesta kaulasta
ja kaksoisleuasta kuvissa…


Mutta ainakin oli niin kiva päivä, että hymy oli korvissa.
Sanomalla meitä pidettiin kuin kukkaa kämmenellä.



Voipi olla hieman itsekeskeistä paukauttaa ilmoille,
näinkin mittava kuvakollaasi meikäläisen nassusta,
mutta kuvista näkee aika hyvin jännityksen.
”Mallina”olo on hirmuisen vaikeaa.


Kuvaaja oli mahtava tyyppi, joten se hieman helpotti asiaa..
Mutta hänen sanojenkin mukaan menin kuvaustilanteissa jotenkin lysyyn,
eli selvästi kuoreen, kun kerran jännitti niin mahottomasti.



Kuvausten aiheena oli uudet markkinoille jo rantautuneet
ruotsalaiset apteekkituotteet L300.
Voiteita testasimme n.4-viikon ajan.


”Sisältää valoa heijastavia aineita, jotka vaalentavat mm.tummia silmänalusia
ja tekevät ihon ikääntymisen merkeistä vähemmän näkyviä.
Ihon värisävy on tasaisempi ja hohtavampi.”

”Päivä-ja yövoide sisältää aktiivisia
tetrapeptidejä, jotka vähentävät merkittävästi pigmenttiläiskiä
ja ennaltaehkäisevät hyperpigmentaatiota tasaisen ihonvärin luomiseksi.
Kosteuttaa, silottaa ja lisää kimmoisuutta.
Tuoksuttomia ja päivävoide sisältää UVA/UVB SPR15 suojan.”

Kyseessä ei ole blogiyhteistyö. 🙂

Voiteista sen verran, että Suomessa L300 tuotteita myydään marketeissa, mikä on todella hieno juttu.
Hinta n.20e pullo.

Kosteuttavat erinomaisesti ja kuivuvat iholla hetkessä.
Erinomainen hinta-ja laatusuhde, voiteet erittäin riittoisia.
Maksaläiskien tutkimiseen tarvitsisin pidemmän testiajan,
tuloksia maahantuojan Cederrothin mukaan
alkaa näkymään n.6:ssa viikossa maksaläiskien hälvenemisenä.
Ihon sävy
kyllä tasaantui ja couperosaa pysyi ihanan maltillisena
ja iho oli ihanan kosteutettu.

Olipahan aikamoinen päivä.
Kiitos Sanomalle ja Cederrothille
ja ihastuttaville Jennille ja Maritalle päivästä.



69 thoughts on “Sanomalla lehtikuvauksissa ja miksi?”

    • Oi että kiitos kaunis, kyllä vaan kruunasit tämän päivän. Maailman ihanin anonyymi kommentti <3 Ihanaa päivää ja vappua!

  • Kauniita räpsäyksiä susta, Tiia! <3 Mä olen noita L300-tuotteita joskus kokeillut ja ihan hyviä ovat hinta-laatusuhteeltaan 🙂 Noista uutuuksista mulla ei tosin ole kokemusta. Ovatko noin paljon "kalliimpia" kuin muut tuotteet? Muut L300-tuotteet ovat muistaakseni 7,90-14,90/kpl.

    • Oho hassua, kommentoin tähän aiemmin jo, mutta ei sitä kommenttia täällä näy. Eli tosiaan olen testannut aiemmin tuota vaaleansinistä sarjaa, mutta tosiaan tämä sarja sopii kyllä paremmin ikäiselleni iholle. 🙂 Hintaa näillä on 19,90kpl. 🙂 Mutta ovat todella riittoisia, joten hinta laatu suhde on näissä kyllä erinomainen. 🙂

      Ihanaa vappua ihanainen Mia <3

    • Silmäpussukat ja vuosirenkaat kaulassa minä näen vaan. Ihana Outi, kiitos kaunis on kohteliasta sanoa, eikä aina inttää. 🙂

    • Oli kyllä oíkein kunnon hemmottelua, että on se varmaan hienoa olla tähti tai malli oikeasti, kun tuon homman osaa. 🙂 Hih.

  • Oot kyllä upea elovena-nainen!

    Kevät ja aurinko on ihan kiva, paitsi ne maksaläiskät!!! Mulla tulee kaikenkukkuraks ekat väriläikät näkyviin leikapartana. Aaaarrrgggghhhh! Eikä auta suojakertoimet. Oliskohan noita apua…

    • Hehee tai sitten peroksidi blondi. 🙂 Näistä voisi olla jo siksikin apua, että suojaa tuo päivävoide auringolta. Cederrothin edustaja oli kyllä hyvin vakuuttava, että kuudessa viikossa alkaa tapahtua maksaläikkien suhteen vaalenemista. 🙂 Hintakin vain tuon 20e eli ei kalliimmasta päästä. Näitähän myydään lisäksi vain Ruotsissa ja siellä ovat apteekkikosmetiikkaa. 🙂

    • Oli kuules kauloja kuin vuosirenkaita kaikissa kuvissa jota valokuvaaja otti. Totuus on karu, mutta minkäs teet. 🙂 Heh vanhuus ei tule yksinään, se tulee lukemattomien kaulojen kanssa. 😉

      Oli mahtava tilaisuus ja kivaa että rohkenin. Taas sai lisää rohkeutta.:)

    • Kyllä mää nyt höpötän sillä viiskyt kaulaa oli valehtelematta niissä kuvissa mitä valokuvaa ja otti, oikeat renkulat. Hieman järkytyin kyllä…. <3 Ihana olet, kiitos kaunis <3

  • Voi Tiia… sä oot niin kaunis. Sulla ei oo minkäänlaisia kaksoisleukoja. Olet niin hoikistunut ja näytät niin hottikselta.

    • Ooh johan nyt Maiju, mulla niiiiiiiiin paljon laihdutettavaa… Voi mahoton, mutta suuret kiitokset, kyllä mää nyt maar leijun täällä kuin mikäkin leija. 😉

    • Eikö olekin ja vaikka ennen olen suhtaunut tälläisiin hömpötyksiin skeptisesti, niin blogin kautta olen saanut rohkeutta ja myös ajatusta, että kerranhan täällä eletään. Ei aina kannata miettiä mitä muut ajattelee. 🙂

      Ihanaa vappua Nanni <3

  • Samaa mieltä kuin Maiju, näytät hoikistuneen ja hottis oot ehdottomasti. Instassakin katsoin kuvia teistä ihanista blogi naisista indiedaysin juhlista, niissäkin näytit niin upealta.

    Kivaa Vappua!

    • Olette ihan höpöjä, tunsin itseni hoikkisten vieressä ronsuki ja vielä on niin niin paljon pudotettavaa. 🙂 Mutta kiitos kaunis, ihania sanoja, niitä on kuitenkin kivaa kuulla. 🙂

      Hauskaa vappua ihanainen Johanna <3

    • Päivi ihanasti sanottu, tuo itsensä tuijottaminen suurennuslasilla pitäisi kyllä unhoittaa! Hauskaa vappua ja kiitos kauniista sanoista <3

  • Paksun kaulan omaavana en löydä sulta ees suurennuslasin avulla mitään ylimääräistä 😀 Nainen on kaunis, ku mikä <3
    – Itse kun kuvaan ja olen aina kameran "paremmalla" puolella… niin olen pakottanut itseni toisinaan studiolla kuvattavaksi. Ja se ei todellakaan ole helppoa/mukavaa… nostan sulle hattua mallina olosta!!! 🙂

    • Kyllä mulla dödö petti ja ylähuuli hikoili ja menin kuvauksissa koko ajan lysyyn eli pieneksi, jotenkin yritin itseäni piilotella epämukavuusaluella kun oltiin.

      Kyllä on tuhat kaulaa ja ne kaulat on niissä ammattilaisen ottamissa kuvissa. 😉 Näissä ei näy kun nämä otettu niin ylhäältä. 😉

      Mutta yritän olla inttämättä ja sanon kiitos kaunis ja ihanaista vappua ihanainen Marru <3

    • Kirsi oli todella jännittävää ja kyllä taisi dödö pettää. 🙂 Kiitos kauniista sanoista, ammattilaisen kuvat olivat siinä mielessä upeita, että iho näytti niissä niin paljon paremmalta ja koko kasvojen energia ja kaikki. Mutta valitettavasti vuosirenkaat kaulassa kyllä olivat aika runsaat niissä kuvissa. Mutta minkäs sitä totuudelle voi. 😉

  • Höpöhöpö sulla oo mitää kaksoisleukaa eikä kuutta kaulaa ❤️Kuvassa just niin ihqu keski ikäinen nainen kuin voi vaan olla ❤️

  • Vai muka jännittää? Ihan valmis malli siellä! Ja onkos tää nyt taas jostain TV-sarjasta, Huippumalli haussa tai jotain sinne päin 😉 Kaunis oot äläkä muuta höpsi! Sulla tapahtuu koko ajan jotain jännää… Mitähän seuraavaksi? <3

    • No heh nyt ei ole tietääkseni tapahtumassa muuta, kuin että kesä tulee. 😉
      Kyllä kuvissa hymystä näkyy, että lievä paniikki päällä. Mutta kivaa oli ja uusi motto on "kerranhan täällä eletään". 😉
      Hauskaa vappua! <3

    • Vivi Vinna kiitos kovasti. Paksut ovat mutta kotivärjätyt. 😉

      Päällihiusten alla saattaa asua pieni Tiikeri 😉

      Päivä oli todella kiva.

      Hauskaa vappua! <3

  • Ihana kaunis Tiia! Ja höpöhöpö kaksoisleuoille ja muille, nainen sä olet selvästi hoikistunut! L300 on kyllä hyvä sarja, oma suosikkini on se normaalin ja sekaihon voide, koostumus on just perfect mun kenkulle iholleni 🙂

    • Hih nämä oli ylhäältä kuvattu mikä sopii leukaisalle immeiselle. Mutta suoraan kuvatuissa vuosirenkaat ja leuat heiluu ja näin on. 🙂

      L300 yllätti iloisesti ja aivan mahtava kuivuvuus noin kosteuttavassa sarjassa.

      Hauskaa vappupäivää <3

    • Oli niin jännä ja kyllä ne ammattilaiset vaan osaa. 🙂 Himppasen erinäköisenä menin paikalle. 😉

      Ihanaa vappupäivää <3

  • Höpsis nainen,kuvissa näkyy kaunis +40 nainen.Päivä kuulostaa kiinnostavalta samoin kuin esittelemäsi voide.Hauskaa vappua Tiia!

    • Voide on todella hyvä ja päivä oli sellaista hemmottelua, että ymmärrän paremmin tähtiä, jotka joka pv saavat moista hemmottelua osakseen. On varmasti lystiä. 🙂
      Hauskaa vappupäivää! <3

  • Upea nainen! Jännitys vaan tarkoittaa sitä, että on tosissaan jonkin suhteen, joten ei se ole pahasta! 😉

    • Misorella oi että kiitos, päätin nyt lopettaa tuon inttämisen eli kiitos kaunis.

      Aivan totta jännittäminen kuuluu asiaan ja tavallaan silloin sitä onkin skarpeimmillaan.

      Kivaa lauantaita. <3

Vastaa käyttäjälle Unknown Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud