Hormonihirviö taistelee finnejä vastaan Laveran tuotteilla,

Klik

Mattifying Balancing Cream Mattapinnan jättävä tasapainottava voide sekaiholle



Klik

Virkistävä puhdistusgeeli sekaiholle



Klik

Supistava kasvovesi



Klik

Mint 2 in 1 Anti Blemish Duo Täsmätuote näppyjen hoitoon
Hieno tuote, jolla saat ensin hoidettua näpyt
ja näppyjen päälle esteettisesti peittämään
näpyt hoitavalla voiteella.



Kätevä roll on, levitetään epäpuhtauksien päälle.



Lähtötilanne oli tämä kuukausia sitten



Tilanne eilen. Toki tässä kuvassa on meikit kasvoissa,
mutta silti ei näy näpyn näppyä.
Aika mahtavaa!


Klik

Lavera

Laveran tuotteita saat mm.täältä


Klik


Cosmerya 




Joskus viime talvella päätin testimielessä jättää minipillerit pois käytöstä, 
pienoisen parrankasvun myötä aloin epäilemään, 
että josko vaihdevuodet olisivat jo alkaneet.
Itse minipillerit aiheuttavat minulle jo kummallisia hormoninäppyjä,
mutta pillereiden syömisen jälkeen iho oli aivan sekaisin.

Iho kävi aikamoista muutosprosessia läpi
ja tuntui, että ihossani käväisi kaikkien iho-ongelmien kirjo. 

Suurin vallitseva ongelma oli tuossa meikittömässä kuvassa
näkyvät punaiset näppylät ja mm.kaulaan tuli aivan kunnon
järkälemäisiä finnejä.

Huomasin pian että vielä ei ole vaihdevuosien aika,
minipillereiden lopettamisesta kuukautiset kestivät 7-viikkoa.
Väsyin pillereiden lopettamisen myötä tulleisiin migreeneihin ja hormoni-
ongelmiin ja aloitin uudelleen minipillerit.
Tämä muutos vasta sekaisin kasvot laittoi
ja käytännöllisesti katsoen kasvoillani saattoi olla
peräti kymmenen isoa kunnon finniä.

Kriisien lomassa Laveralta kysyttiin toivetta testituotteista,
päivänselvää oli, että nyt taistellaan finnejä ja hormoniongelmia vastaan
 ja toivoin luonnonkosmetiikan ihonpuhdistustuotteita.

Alimmassa kuvassa näkyy lopputulos,
mielestäni kuva puhuu Laveran puolesta vakuuttavin sanoin.
Laverassa on se vielä mahtavaa, että hinnat eivät ole pilvissä,
 on luonnonkosmetiikkaa mikä voi tuntua kriisivaiheessa
tai vaikkapa esiteinin saadessa finnejä pehmeämmältä
ratkaisulta lähteä taistoon finnejä vastaan.

Omalla 10-vuotiaalla on tullut kasvoille valkoisia näppyjä,
jotka kielivät tulevista hormonimyrskyistä.
Hänelle annan nyt hyvää kiertämään
 Laveran puhdistusgeelin käyttöön.

On jo pienenä hyvä opettaa ihon puhdistus, 
voi välttyä monelta murheelta, jahka todellinen murrosikä
iskee.


18 thoughts on “Hormonihirviö taistelee finnejä vastaan Laveran tuotteilla,”

  • Laveran Purifying Toner kasvovettä olen käyttänyt purkillisen, ja se on kyllä ihana! Ostan varmasti uudestaan jossain vaiheessa. Rakastan Laveran tuotteiden tuoksumaailmaa 🙂

    • Eikö olekin ihana tuo toner ja aivan hirmuisesti pidin myös puhdistusgeelistä. Ainoa mitä ehdin vähiten käyttää, oli tuo Balance Creme, koska jouduin lehtijuttuun käyttämään toista voidesarjaa. 😉 Sama täällä nuo tuoksut, kylppärissä on monen moista voidetta ja suihkugeeliä, tarjouksestakin tulee ostettua varastoon. Lime on ikisuosikki ja suurin lemppari <3

  • Mua ilahdutti, kun huomasin, että Prismaan (mun monitoimikauppa, josta ostan näköjään kaiken ruuista kottikärryihin) oli tullut (tai varmaan se on ollut siellä aina, mutten ole hoksannut) sellanen pieni luonnonkosmetiikkaosasto. Tai siis muutama hylly. Ostin kokeeksi Laveran päivävoidetta ja olen tykännyt tosi paljon. Oliskohan se ollut joku anti-age juttu tai mikä, en muista, mutta tuoksu on sopivan mieto ja koostumus ihanan ohut ja kevyt, mutta silti täyteläinen. Hirmu suuret valikoimat ei kyllä tuotteita ollut, mutta kiva, että edes vähän jotain nyt kun oon muutenkin niin luomuinnostunut.

    • Annukka niin sama juttu, ilahduin niin kun meidän S-markettiin tuli Lavera. Valikoima on suht pieni täälläkin, mutta jee silti niitä on. 🙂 Ihanaa että olet luomuinnostunut, sillä markkinoilla on niin paljon ihanaa luonnonkosmetiikkaa ja Laveralla aivan mahtava valikoima erilaisia upeita tuotteita. Tykkään valtavasti ja kaikkien aikojen suosikki on Lime vartalotuotteet. 🙂

  • Hyvä puhdistus onkin tärkeää. Oma äitini painotti puhdistusta jo nuoresta pitäen. Hänellä on edelleen 77-vuotiaana kaunis iho. Veljelläni oli todella paha akne, mutta minä selvisin paljon vähemmällä, vaikka toki normaaleja teininäppyjä oli ihan tarpeeksi. Pahimman aknen poissa pysymisellä oli varmaan geeneillä ja puhdistuksella molemmilla osansa.

    • Äitisi on ollut viisas nainen ja sinut kun olen nähnyt, niin osaankin kertoa, että sinulla on todella hyvä iho. 🙂 On hyvä opettaa pienestä pitäen puhdistus, että siitä tulee tapa.

      Ihanaa viikonloppua Lumo <3

  • Tiia, tätäkin enemmän minua kiinnostaisi se tieto, mikä on voide, jota voi laittaa meikin alle,kun tulee stressiä, vaikka se olisi kivaakin, eli aina kun jotain tapahtuu, alkaa leuka punoittaa. Luin jostain, että se ei ole ruusua, mutta se on siihen viittavaa, joten siiehn EI SAA LAITTAA SIBICORTIA. tein niin viime matkalla ja hyvin ei sujunut. Pitkä reissu syksyllä tiedossa ja paljon taphtumia ja tapaamisia siellä, joten voide joka rauhoittaa ihon. Onko se heti joku Arbutin vai olisiko vaikka joku apteekkituote, jolla tuohon voisi vaikuttaa. Sen syyt tietty pieni stressi, vaikka on kivaakin, mausteiset ruoat, eri ruoka, joskus aurinko (no ei alpeilla aina lokakuussa…), myöhäiset ja hyvät syömiset joka ilta kera viinin etc.etc. ja joka päivä ip se Apfelstrudel etc,etc. Luin joskus jostain joka alkoi Roz….jotain. Ja sitä voisi kuulemma käyttää, vaikka ei olekaan ruusua, vaan leuka kuin tulee täyteen pieniä näppyjä…

  • Wautsiwau! Iho-ongelmat eivät ole kiva juttu, itse olen Clarisonicilla saanut suurimman osan kuriin. Kuitenkin hormoninäppyjä tulee ja menee. Itselle Lavera on tuttu kroppatuotteistaan, kasvoille en enää oikein luonnokosmetiikkaa uskalla käyttää allergioiden myötä 😛 Se hunajarasva on ihan törkeän hyvän tuoksuista! <3

    • Ei ole kyllä ja hormonit kun aiheuttaa, niin tuntuu että olo on aivan voimaton. Ei ole suklaafinnejä ne. Oi että tuo Clarisonic polttelee, niin paljon olen siitä kuullut hyvää. Täältä löytyy se hunajasuihkugeeli ja oih ja voih mikä tuoksu, vaikka limen voittanutta ei olekaan. Mutta ei nyt joka pv Limeä kuitenkaan. 🙂

  • Tuo puikko kiinnostaa nyt eniten, vaikka kaikki nuo vaikuttavat hyviltä. Mielenkiintoinen tuote. Omani on vihreää teetä pelkkä kuivatusaine. Sekin hyvä tuote ja jo vuosia ollut luottotuotteenani. saakohan vieraissa käydä ja kokeilla onko uusi parempaa?! tulla sitten oman vihreän teensä viekkuun takaisin ja rullata leukaan!? Hmm.. Harkintaan

    • Eikö olekin mielenkiintoinen ja upeaa on tuo peitevoide joka hoitaa samalla. 🙂 Tykkään todella paljon. Aion kokeilla hieman tyttären yhdelle näpylle, jos hänkin siitä apua saisi. Aina kannattaa kokeilla, nyt siirryn testaamaan muuta sarjaa, jännä nähdä miten käy. 😉 Kivaa viikonloppua Viltsu <3

Vastaa käyttäjälle Leena Lumi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud