Kesäiset Isadora herkut!

Kesäiset Isadora herkut!



Käytän pääsääntöisesti aurinkopuutereita kesät talvet.
Isadoran aurinkopuuteri on hienojakoista,
kauniisti levittyvää ja lisäluxusta peilistä
ja hienosta ”puuterihuiskusta”.



Vedenkestävä kajal, jota ensin katsoin epäröiden.
Tuumin tästä tulee mieleen oma nuoruus ja siniset kajalit.
Mutta tämän saa kauniisti levittymään myös luomille
ja sisältää pieniä hienojakoisia kimalteita,
joita olen jo aiemmin rakastanut mm.Isadoran
vuoden takaisissa nestemäisissä luomiväreissä.
Tällä saa kauniin, heleän kesäisen meikin.
Ihana tulee, kun on rusketusta ja hieman tällä
vaaleaa mintun väriä luomille ja pientä kimallusta.
Tykkään!



Isadora
Twist-up gloss stick
Moisturizing Lip Filler
Sävyssä
Sävy Peach Nectar
Se jos mikä nykyään on ihanaa,
että huulipuna ei ole se ainoa huulituote,
kuten omassa nuoruudessa suurinpiirtein.
Jokin heikkous ollut näihin
huulipunakyniin siitä lähtien,
kun tulivat markkinoille.
Näissä yhdistyy huulipunan,
huulikiillon ja huulivoiteen hyvät puolet.



Toinen kesäherkku Isadoralta
sävyssä Sugar Crush
Tässä on täydellinen kesän pinkki,
joka ei huulilla ole kuitenkaan
Barbie Pinkki vaan kaunis ja heleä,
mikä mukavinta nämä hoitavat samalla huulia.





Täydellisen sävyinen huulipuna, kuin ruusu itse.
Pink Kiss
Miellyttävä rasvainen koostumus,
heleä, mutta silti mukavan runsas pigmenttinen.




Näissä Isadoran luomiväripaleteissa on kivasti pientä
kimallusta mukana.
Vaikka sanotaan, että tälläisen iäkkäämmän
ei tulisi käyttää luomiväriä, jossa on pientä blingiä,
olen kyllä eri mieltä.
Voihan se olla, että silmäluomirypyt
hieman blingillä enemmän korostuu, mutta
pieni bling antaa säteilyä silmiin ja sitä extra-tuiketta.
Mikähän vanhakantainen uskomus tuokin on.
Dragonfly on täydellinen nimi yllä olevalle paletille.



Luomiväripaletti
Amethyst Crystal on herkän kaunis.
Luomiväreissä on blingiä enemmän,
kuin kuva antaa ymmärtää.
Kaiketi 40-vuotiaana tapahtuu jokin kriisi,
koska rakkaus pieneen blingiin,
joka aiemmin oli kauhistus astui elämään.
”Ryppyisen täytyy kaiketi hieman enemmän koristautua”
tai sitten rohkeus ja itseluottamus kasvaa iän myötä.
Nämä luomiväripaletit ovat kovin kauniita.

Isadoran toinen vedenkestävä kajali sävyssä Lavender,
ei aiheuttanut ennakkoluuloja vaan ihastuin tähän heti.
Siniharmaisiin silmiini sopii mielestäni kivasta lila/laventeli.
Koska kyseessä vielä varsin tumma sävy,
joka ei herätä huomiota, mutta taittaa kauniisti laventeliin.

Isadora on minulle aina edustanut sarjaa,
joka on suorastaan hämmentävän edullinen
suhteessa laatuun.

Vaikka olen heikkona huuli-ja kynsituotteisiin
ja aurinkopuuteri kuuluu aina meikkipussiini,
niin näistä suuri yllättäjä oli kajalit,
joita en ole vuosiin käyttänyt,
lähinnä vain mustia eye-linereita.

Oli virkistävää saada piristystä meikkipussiin
Kajal kynien ja muiden kesäherkkujen myötä.

Onko Isadora teille tuttu sarja ja jos on,
löytyykö sarjasta joitain erityisiä suosikkeja?

Aurinkoista perjantaita kaikille!

<3


* Osa saatu Bernerin blogitilaisuudesta, osa testiin


*apuna kuvissa, kuvia kirjoista, Tricia Quild ”Värikäs maailma”
ja Tessa Kiros ruokakirjat



41 thoughts on “Kesäiset Isadora herkut!”

  • Itsekin tykkään todella paljon IsaDoran meikeistä ja hinta-laatusuhde on mielestäni todella hyvä :). Ihanan sävyisiä nuo luomiväripaletit 🙂

    • Samaa mieltä, mielestäni Isadora on todella laadukas, pettymyksiä ei ole tainnut tulla koskaan. <3 Eikö ole herkkuja nuo luomiväripaletit. <3 Ihanat nuo pastellisävyt.

      Aurinkoista viikonloppua Laura <3

  • Ostin tänä keväänä Isadoran luomiväripaletin, mutta en nyt ihan kauhean innostunut ole ollut. Varisee helposti epäsiististi, haalistuu aika paljon päivän aikana ja jos kostealla siveltimellä ottaa jostain väristä lisää, niin siihen jää tumma läntti, joka ei häivy. Diorin viisikot vain tuntuu ja näyttää paremmilta ja ovat vielä illallakin hyvännäköisiä, vaikka väri haalistuukin, niin kuin se väkisin päivän aikana tekee. Noi uudet Isadoran nelikot ovat väreiltään houkuttelevia, joten olen miettinyt, josko vielä yhden ostaisin ja kokeilisin. Edellisestä huulipunakokeilusta on muutama vuosikymmen aikaa, niitä varmaan kannattaisi kokeilla.Kajalit kyllä kiinnostavat, itselläkin olleet pois käytöstä vuosikymmeniä. Nyt ehkä kannataisi virittää sitäkin aluetta uudestaan. Saapa nähdä. Kovasti näitä Isadoran meikkejä on kehuttu. Itsekin muuten muistan nuoruudesta tuon ohjeen, että keski-ikäisenä ei saisi helmiäistä käyttää, rypyt näkyy. Onhan se tottakin, mutta näissä minusta tuo hohde on sen verran maltillista, että ryppyisemmällekin käy.

    • Hei käytätkö luomivärin pohjustajaa? Käytän aina sellaista luomivärin alle, joten todella hyvin pysyy luomivärit. 🙂 Ehkäpä ne Diorin ovat sellaista laatua sitten, ettei tarvitse tuota pohjustajaa?

      Nelikoita on kyllä montaa herkullista sävyä, kivaa olisi hih että olisi ne kaikki. Mutta kyllä noilla jo saa paljon heleyttä normimeikkiin.

      Sama juttu, en ole kajalia käyttänyt sitten nuoruusvuosien ja näistä nyt hieman innostuin, jo siksi että ovat vedenkestäviä. Kajaleissa on aina ärsyttänyt se, että mielestäni ne päivän mittaan leviää. Kivaa että on keksitty tälläiset pysyvät.

      Kyllä mielestäni Isadoran meikit ovat oikein laadukkaita ja kivan raikkaita ja sitä "blingiä" on juuri sopivalla tavalla, että tälläinen keski-ikäinenkin voi käyttää. 🙂

      Totta on että helmiäsluomivärillä hieman nuo luomirypyt omilla luomilla ehkä korostuu, mutta tykkään siite niiden antamasta pienestä pilkkeestä.

      Aurinkoista viikonloppua! <3

  • Amethyst Crystal on minun suosikkini, samoin kuin ihastelen tuota vedenkestävää alempaa kajalia. Kyllä minun luomivärimakuni on muuttunut iän myötä, muttei kimalteet ole poissa. Hieman hillitsen niiden valtavien kimallepilvien kanssa, mutta tollanen pieni kiilto on vain hyvästä. Ollaan kuule AiraSamulin-tyyliä. 🙂

    • Siinä on kyllä todella kauniit sävyt ja sen kanssa sopii jetsulleen tuo lavender kynä. <3

      Hih aivan Aira Samuleina, no Aira on niin mahtava, että toivotaan että pysytään ainakin mieleltämme sellaisina. Pieni blingi kuuluu elämään. 🙂

      Ihanaa viikonloppua Viltsu <3

  • Persikkainen huulikynä on mulla nyt tehokäytössä, tosin eri merkiltä, mutta Isadorassakin on niin kesäinen sävy. Ja tuo aurinkopuuteri on houkuttanut kovasti. Se taitaa vaan olla aika isokokoinen, koska mulle kelpaisi vähän pienempikin rasia 😀

    • Tuossa Isadoran persikassa tulee kiva pieni bling tai kimallus. Ei ole vahva sävy, vaan raikkaan kevyt, oikein sellainen kesäinen. Totta tuo aurinkopuuteri on suht kookas, mutta pidän niitä kotona eli en kanna mukana. Mutta matkaversiot, siinä olisi ideaa.

      Kivaa viikonloppua Mousse <3

  • Ihania kesäisiä värejä meikeissä ❤️ Tulikin fiilis ostaa joku kiva huulipuna 🙂 Aurinkoista viikonloppua ❤️

    • Katja se on ihana, just sitä himoitsin/himoitsen. Bongasinkin sen ja ajattelin voi että sulla on se ihanuus. <3 Kivaa oli taasen nähdä, vaikka ei yhtään ehditty jutella. <3

  • Olen pitänyt Isadoran luomivärein koostumuksesta. Nyt ei kuitenkaan ole yhtään Isadoran luomiväriä käytössä, viimeisimmän kun onnistuin tiputtamaan lattialle.

    Isadoralla pitäisi tietääkseni olla sellainen 38 C vedellä pestävät ripsiväri. Ostin vastaavan tuotteen Japanista, se oli aivan loistava, ei tullut pandasilmiä päivän aikana, mutta silti ripsiväri peseytyi helposti pois. Täytyy siis ostaa tuo Isadoran ripsari pikinmiten. Nyt käytössä on toisen sarjan kallis ripsiväri, jolla saakin aamulla kauniit ripset, mutta iltapäivään mennessä väri alkaa levitä silmien alle ja ripsiväriä saa poistaa ikuisuuden illalla silmämeikinpoistoaineella.

    • Voi ei, siinä on kaamea siivoaminen…. Minäkin tykkään näistä Isadoran luomiväreistä, vaikka ihan oma ykköslemppari on ollut Isadoran nestemäinen luomiväri, siinä oli sitä jotakin. 🙂

      Tuosta en ole tiennytkään, kiitos paljon vinkistä, saakohan sitä Suomesta? Juu en tykkää jos ripsari ei helpolla lähde ja tulee niin mustaa sotkua, kun toiset ripsarit lähtee todella helpolla pois.

      Eikö jännä, hinta ei todellakaan ole aina tae. Nykyään käytän markettiripsareita täysin, kun ennen oli vain Lancome. Ovat vaan niin täydellisen hyviä, joten miksipä suotta maksaa tuplahintaa. 🙂

      Kivaa viikonloppua Lumo <3

  • On tuttu. Erityisesti noita luomivärejä on tullut käytettyä. Niinkuin sanoit, hämmentävän edullisia laatuun nähden!

  • Ihanat sävyt noissa luomiväreissä. Mä rakastan aurinkopuuteria. Käytän sitä myös läpi vuoden, kesällä jätän koko normaali puuterin ja käytän vain aurinkopuuteria.
    Mukavaa viikonloppua!

    • Eikö olekin kauniita. <3 Sama juttu aurinkopuuteri on mun juttu ollut jo tuhat vuotta. Joskus ehkä lisään hieman punaa, kun olen oikein menossa jonnekin, mutta muutoin selviän aurinkopuuterilla vuodenajat läpeensä.

      Ihanaa viikonloppua Outi <3

  • Huulipunakynät on kyllä käteviä, tykkään niistä kovasti 🙂 Kajalit ja aurinkopuuteri ovat mulle ihan vieraita, pitäisi uskaltaa tutustua niihinkin joskus. Kauniita, värikkäitä kuvia olet ottanut.

    • Nella kiitos kovasti <3 Huulipunakynät kun rantautui markkinoille, niin niitä on tullut ostettua lukuisia eri sävyjä eri merkeiltä. Nyt on ensimmäiset Isadorat käytössä ja ovatpa ne herkullisia.

      Rohkeasti vaan kokeilemaan, ennen käytin vain kajalia ja aurinkopuuteria olen aina käyttänyt.

      Iloista viikonloppua <3

    • Herkkuja kasakaupalla. Tää on Maiju niin ihmeellistä, kun meikit alkoi jostain syystä kiinnostamaan vasta kun täytin 40. Eläköön keski-ikäisyys. <3

  • Tykkätään tyttären kanssa molemmat Isadoran tuotteista ja varsinkin lakat ja luomivärit ovat tällä hetkellä lähellä sydäntä.

    Ihanaa viikonloppua sinulle Tiia <3

    • Ikinä en ole muuten kokeillut Isadoran ripsareita tuli mieleen. Mutta kynsilakoista tykkään myös, niissä on todella herkullisia värejä aina. Luomiväreissä on mahtavat sävyt. <3

      Ihanaa sunnuntaita teidän perheelle <3

  • Ihastuin Isadoran hehkuvaan siniseen kynsilakkaan keväällä. Huulijutut testattava, ihanat värit.

    • Oi kuulostaa kivalta. Kannattaa testailla noita huulikyniä, ne vaan on niin hyviä ja kesällä helppoja. Aina on käsilaukussa mukana ja hoitaa huulet samalla. 🙂 Kivaa sunnuntaita Ulla <3

  • Kauniin näköisiä meikkejä. Olen unohtanut ihan autuaasti koko IsaDoran. Pitänee tehä kurvaus sitä(kin) kautta kosmetiikkashoppailujen kohdalla 😉

    • Eikö olekin herkkuja. Minullakin meni monta vuotta, ennen kuin tutustuin Isadoraan. Taisin vähän yli vuosi sitten hankkia nestemäisen luomivärin, ihastuin niin, että hankin toisen eri sävyllä, sitten kynsilakan, luomivärejä. Heh siitä se ihastuminen lähti.

      Ihanaa sunnuntaita Satu <3

  • Hei,
    Tosi kiva blogi sinulla 🙂
    Kysyisin, miten tuo Isadoran luomivärikynän teroitus? Vai pysyykö kärki hyvänä ilman teroitusta? Kokeilin joskus vastaanvanlaista kynää, ja kun terä katkesi, sitä oli tosi hankala enää saada kuntoon…
    Entä huulipunakynät? Pysyykö muodossaan? Oletko ollut tyytyväinen värin kestoon huulilla?
    kesämeikit tässä etsinnässä… Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle!

  • Hei ja kiitos kovasti. Näissä huulipunakynissä on aika mieto pigmentti, mutta pysyvyys oikein kiva. Jos haluat pysyvämpää pigmenttiä Natural Coden ja Max Factorin kynillä saat sellaiset. Nämä ovat hieman kuin sävyllisiä huulivoiteita mutta putkäkestoisempia. Olen teroittanut vain kerran toista kynää ja hyvin sujui. Vinkkinä laita joksikin aikaa kynä jääkaappiin, ei ole niin pehmeä eikä hajoa. 🙂
    Huulipunakynät pysyy muodossaan ja tykkään kovasti. Tuo minttu kynä ollut muuten tämän kesän hitti.

    Oikein aurinkoista kesää sinulle <3

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud