Laiskuuttani instaviikko kuvin

En väsy innosta kuvata kisuja.
Kissat ovat mielestäni täydellisen kauniita
ja se elämän rentous.

Sofian kaverisynttäreille lahjapussukat kavereille,
Silti en lakkaa pohtimasta,
miksi olen tähän paineeseen lähtenyt mukaan,
ei tälläisiä ollut omassa nuoruudessa.
Sankarille oli lahjoja,
ei vieraille.
Pääni laitan pantiksi, että tämä
hapatus on tullut meille Amerikan maalta
ja niin sitä yhteisön paineessa pussukoita pakkaillaan
täpinöissään…

Huulipunavallankumoukseen tuli osallistuttua
Baby Lips sävyttävällä huulivoiteella.
Muutoin ei kuvassa meikkiä,
ripset hämää, ne on taivutettu ja värjätty.
Niistä pian lisää.

Olen väsännyt lasten juhliin vuosien aikana vaikka mitä suolaisia ruokia,
mutta nämä kolmioleivät tuntuvat uppoavan parhaiten.

Eihän kahvikuppitiian viikko olisi mitään ilman
kahvimukien kuvia. 

Matkalla tapaamiseen ja jäin puntaroimaan kultakenkiä.
Ei ole kauaa, kun inhosin kaikkea kultaa ja myös blingiä,
Se keski-ikäisyys, se keski-ikäisyys…

Mildhpress kattoterassi Forumin talossa oli aika hulppea.

L’orealin MAKEUP GENIUS lanseeraustilaisuudeessa
jäin ihastelemaan tätä huulipuna lahjalaatikkoa,
huikean himoittavan ihana boxi.
L’orealin huulipunat ovat älyttömän hyviä.

Vaikka en ole viherpeukalo, olen innoissani kun ankea piha vihertää
ja on mielestäni kotimme kaunein taulu.

Pullo viehätti Alkossa ja nimi,
hih ei siis iltapäiväteetä vaan lasi
Chardonnaytä.

Meidän musta latvialainen Onni,
on nyt riemu rinnassa ja paistattelee ulkona
niin pitkään kyseisessä samassa kohdassa,
että voin sanoa, ettei siinä enää ikinä ruoho kasva.

Toinen on myös hieman vanha
ja reviiri alkaa olla kaventunut omaan
kotipihaan…

Näillä vauhtia mummi/kummisynttäreitä valmistelemaan….
Enkä muistanut ottaa juhlista yhtäkään kuvaa……

Tyttäreni kummitäti ja oma ystävä siitä,
kun hän oli 4-vuotias ja minä 5-vuotias.
Tässä olemme Italiassa ja voisi
melkein luulla siskoksiksi.

Ystävä toi kasan näitä vanhoja kuvia tänään mukaan,
voi ollapa nuori…

Niin tälläiseltä näytin ennen synnytyksiä
ja eipä aikaakaan kun klinikalla lääkärini kutsui
minua Big Mamaksi…

Ystäväni on tosin jo synnyttää piukauttanut kaksi lasta
ja on tänään kuten tuolloin yhtä hyvässä kunnossa.

Kuva on Latviasta ja hän oli vauvalomalla vauveli mukana
vierailemassa meillä.

Minulla Unikon toinen tuleminen ja enpä
usko, että kolmatta enää tulee..

Nyt on kolmet juhlat tällä viikolla takana
ja kaksi tapahtumaa Helsingissä.
Blogia on tullut hoidettua vasemmalla
kädellä ja muiden blogeissa ei ole ehtinyt
visiteerata toivomallani tavalla.

Tämä muori menee oikaisemaan
ja käskee sänkyyn lapset ja heidän
yökyläkaverinsa.

Teillä muilla on varmasti ollut aivan yhtä
vauhdikas viikko.

Siitä olisi mukavaa kuulla,
oletteko juosseet valmistujaisjuhlissa
ja ollut muuten kiirusta?



36 thoughts on “Laiskuuttani instaviikko kuvin”

    • Sano muuta, tuo huulipunaloota on pala taivasta. <3 Tällä viikolla täällä vielä haipakkaa, mutta kivaa sellaista. Ensi viikolla helpottaa. 🙂

  • Toi huulipunalaatikko on jotain käsittämättömän upeaa! <3

    Ihania noi sun nuoruuskuvat, mutta oot ihan tyttönen. Tykkään, että nyt vähän vanhempana on sellaista tiettyä naisellisuutta, joka noista puuttuu, se tavallaan tekee syvyyttä ja mielenkiintoisuutta ihmiseen. Nuorena kaikki on vaan nättejä. 😀 Ymmärrät varmaan, mitä koitan tässä selittää. 😉

    • Tuo huulipunalaatikko on <3 L'oreal jakoi näitä viikkokilpailussa instassa, en tiedä kuinka monta. Olen itse niin onnellinen siitä pienemmästä paketista, joka oli jo täydellinen runsaudensarvi. 🙂 Sain siitä pari punaa annettua pojan tyttöystävällekin, hyvää lähti kiertoon. <3

      Jonna niin ymmärrän mitä tarkoitat,. Vaikka hih Unikkokuvassa olen 33-34v eli ei enää aivan lapsonen. Mutta juuri noin ajattelen itsekin, että nuoret ovat kaikki freesejä ja nättejä, mutta todellinen kauneus tulee ihmisen syvyydestä ja vaikkapa hieman naisellisimmasta muodoistakin. 🙂

      Vaikka itse ajattelen juuri noin kuin sinä kaikista muista ihmisistä, omaa peilikuvaa katsellessa, katselisin mieluummin tuota hoikkaa tyttöstä. 😉 Hitsinpimpula, niin se vaan on. 😉

      Ihanaa päivää kaunis Jonna, niin sisältä kuin ulkoa. <3

  • ihania nuo nuoruuden kuvat // instassa jo niitä ihailin 🙂

    ja itse olen aina tykännyt bling bligistä kengissä // nuorempanakin, tottakai nyt enemmän keski-ikäisenä 🙂

    • Oli kyllä kivaa eilen nähdä noita nuoruudenkuvia, vaikka Unikkokassikuvassa olen jo 33 tai jotain, eli en enää mikään lapsonen. Hih minulle blingi iski myöhemmällä iällä. Hyvin sovinnainen oli maku ennen 40-vuotta. Blingi oli silloin sama kuin pantterikuosi ja nyt mulla on pantteriballerinatkin. 😉 Näin se maailmankuva laajenee. 🙂

      Ihanaa alkanutta viikkoa tuulaanelli <3

  • Oi, toi terassikuva on ihana.
    Tuosta synttärihullutus oli viikolla meidän puheenaiheena töissä. Lasten synttärikemuista on tehty välineurheilua ja kilpailua että kenellä on hienoimmat pirskeet ja mahtavimmat ohjelmat. Aivan naurettavaa hommaa. Eihän tommosta ole ennen ollut.

    • On kyllä hieno terassi ja on vielä paljon isompi kuin kuvassa näkyy.

      Samaa mieltä tuosta lasten synttärijutusta. Meillä on muuten aivan normisynttärit, enkä ota paineita mistään, mutta kuitenkin otin paineita noista pussukoista. En ehkä edes muiden lasten takia, vaan omien, ettei heidän tarvitse häpeillä, ettei heidän synttäreille jaettu pussukoita… Kun muiden jaetaan. Voi elämän kevät ja yhteisön paine. <3

      Ihanaa viikkoa Nanni <3

  • Ihania, tuttuja kuvia 🙂 Tuo huulipunalaatikko, voihan kuolaus sentään! Ja kippuralla olevilla kissoilla on aina paikka mun <3:ssä. <3.

    Ja apua, enpä muuten ole antanut ajatuksen sijaa tuollaisille "vastalahjapussukoille", siis tavallaan kiva ja kaunis idea mutta jotenkin tuosta tulee mieleen sellainen lahjomisen kierre, siis juhlasankari saa lahjan ja antaa vieraille vastalahjan, vastalahjalle annetaan vastalahja jne jne..siis eihän se noin mene, mutta voisi mennä 😀 ( ajan siis sellaista kiitollisuudenvelan tunnetta takaa )..jos itsellä joskus on lapsia, niin en ehkä itse lähde vastalahjapussukka meininkeihin, kenties jotkut itse tehdyt kiitoskortit, valokuva muistoksi tms. voisi olla hauska idea? Ja hehhee, joo ei odellakaan omassa lapsuudessa tuollaisia ollut! Mutta toisaalta, jos lapset tykkäävät niin eipä tuosta haittaakaan ole 🙂

    • Sano muuta, voihan huulipunalaatikko. Ymmärtääkseni tuo oli palkintona instakilpailussa ja olisiko siinä sitten kaikki kevään uudet punat. Tuo on nyt sellainen oma ajatus asiasta.

      Niinpä jotain omaperäisempää, mutta en ole kovin kekseliäs tyyppi. Vaikka joku askartelupaja ja jokainen saa viedä oman tuotoksensa kotiin.

      Niin minun mielestä synttärit on sankarin päivä, eikä muut kaverit tarvitse silloin lahjoja, kaikkia juhlitaan ajallaan. Jokin muisto on kiva ele tai hieman namia kulhosta kotiin mukaan. Mutta juuri tuo amerikkalainen goodie bag ja kylkiäsajattelu on todella tullut kilpailuvarusteluna lasten juhliin ja siinä mennään kyllä yli.

      Hyviä ideoita kuules Salka, nämä laitetaan muistiin. <3

      Ihanaa viikkoa!

  • Mitäs laiskuutta tässä? Kivoja kuvia ja kiva postaus! Minulla ei vaihteen vuoksi tällä kertaa ollut mikään mahahaavaviikko, oikein nautin välillä laiskottelusta… Mutta jopas on rouva hoikassa kunnossa tuossa peilikuvassa, jossa pohdit bling blingiä – kerrassaan upea! Big Mamasta ei ole tietoakaan!

    • Laiskuutta siinä mielessä, että instakamuille nämä ovat vanhojen toisintoa. 🙂 Sinulla oli toissaviikko niin hurja, että hyvä että olet saanut huilia!

      No tuo peili hoikentaa, aivan oikeasti. Siinä on kuules vielä 16kg matkaa tuohon Unikkokassikuviin. Että kyllä vaan Big Mama. 🙂

      Ihanaa viikkoa ja mahahaavatonta sellaista. 🙂

  • Joskus noita vieraslahjapussukoita pakatessani olen miettinyt itsekin, että miksi olen tähän ryhtynyt 🙂 Toisaalta onginta on ollut pienten poikien synttäreillä yksi odotetuimmista jutuista, niin siksi olen niitä pusseja alkanut väkertämään. Sitäpaitsi ongintaa saa kulumaan hyvin aikaa, mikä on poissa paikkojen tuhoamiselta 🙂

    Selailin jonkin aika sitten valokuva-albumia vuodelta 1997. Omat lapset eivät tunnistaneet minua. Että sellainen on ollut pulskistumis- ja rapistumisprojekti. Voi kurjuus 🙁

    Minulla on ollut ihan hirveä viikko. Lisää samaa tulossa. Hampaat kirskuu niin, että kohta lähtee paikat. Mutta kahden viikon päästä on eka lomapätkä. Ah onnea!

    • Samaa mieltä, että onginta on ollut aivan omastakin mielestäni hirmuisen kiva ohjelmanumero. 🙂 Mutta joskus kuten tällä kertaan, kun ongintaa ei ollut, tuli sellainen pakonmaku noihin pussukoihin.

      Hih sama juttu, ei täälläkään tunnista, hyvä jos itsekään tunnistaa. ,) Hauskaa oli nähdä noita kuvia eilen ja tuntui jännältä katsoa tuota istumakuvaa, kuin olisimme ystävän kanssa siskokset.

      Apua pitää syöksyä blogiisi tutkimaan olisiko siellä lisää vihjeitä hirvestä viikosta! Hampaiden kirskuttelu on tuttua hommaa ja jopa niin, että hammas on haljennut ja se piti poistaa. 😉 Onhan sinulla kiskot?

      Zemppiä aivan hurjana <3

  • Aikoinaan poikani osallistui kaverisynttäreille, joista lapset vietiin tilatakseilla ensin pelaamaan sisätiloihin lasertaistelua ja sen jälkeen Mäkkärille ja lopuksi heidät kuljetettiin päivänsankarin kotiin syömään jäätelöä ja kakkua. Juhliin kului aikaakin useita tunteja. Lapsille tuo vuosien karttuminen on vielä iloinen asia 🙂

    Nuoruuskuvien katselu ja muistelu on hauskaa. Itse olen suosinut ikäkaudesta riippumatta blingiä, joten kultaballeriinasi ovat söpöt!

    • Johan on ollut synttärit, jestas! Joskus huom.siis joskus toki vanhemmat ovat vaan tohkeissaan, mutta kyllä joillain voi synttärit ollakin näyttämistä toisille vanhemmille, että näin meillä. 🙂

      Oli kyllä niin hauskaa nähdä eilen noita kuvia, koska todella harvoin tulee niitä katseltua. Oli jännää myös nähdä miten järisyttävä muutos on tapahtunut vuosien saatossa.

      Hih nykyään minäkin olen vallan bling. <3

      Ihanaa viikkoa! <3

  • Ihan hulinaviikko takana ja edessä vielä kaksi työpäivää. Sitten se alkaa LOMA!!!
    Kyllä ei tule vanhuus yksinään. Perjantaista tähän aamuun olen mennyt ns. samoilla silmillä muutaman tunnin yöunilla ja peilistä todellakin katsoo joku vieras, vanha akka:(
    Valokynä on suihkinut, mutta nyt tarvittaisiin kokovartalo restaurointi…

    • No uh, pian pääset lomalle. Miten se onkaan, kun loma on lähestymässä, sen väsyneempi on. Eikö jännä, yhtäkkiä huomaa, että peilikuvasta katsoo tosiaan sellainen akka… Mutta älä vällää, sama ilmiö täälläkin. Tuntuu ettei se valokynäkään enää auta, tarttis jonkun koko naaman valkaisun. 😉

      Ihanaa viikkoa ja pian alkavaa lomaa. <3

  • Älä kuule yhtään väheksy kultakenkiä! Mullakin on ollut kaksi kautta elämässäni, kun olen upeissa blingblingeissä tepastellut ja kolmatta uhkaavasti pukkaa! Kultakengät ei kuule liity mitenkään keski-ikään, vaan ne liittyy siihen, että me ollaan UPEITA NAISIA 😉

    • Hih en väheksy en ja mallikkaasti tallasin niillä koko päivän ja monet muut peräjälkeen. En vaan ennen ymmärtänyt laisinkaan blingiä ja nyt olen vallan bling. 🙂

      Hih olet oikeassa sinä viisas, tämä oli opettavainen kommentti, naiseuden ydin tulee monesta asiasta ja on hienoa olla nainen ja on lupa koristautua.

      ihanaaa viikkoa Vanha Rouva <3

  • Ihana söpö nuori nainen, tänä päivänä olet karismaattinen kaunotar <3

    Lahjapussukka vieraille on minusta ollut aina kummallinen ajatus, eiköhän siinä ole tarpeeksi, että saa nauttia herkuista ja juhlatunnelmasta… Mutta tuo kait on jo niin vakiintunut käytäntö, että jos siihen ei lähde mukaan, niin vieraat lähtisivät kotiin suunpielet alaspäin, mikä sinänsä olisi jo koominen näky.

    • Hih onko Unikkokassia kantava 33-34 muuten nuori vai onko se jo keski-ikäinen… Milloin muuten alkaa keski-ikä, onko se 35 vai miten. 🙂

      No en ole karismaattinen vaan pallero… Voi blaah…. Tuli pieni mielenmasennus, kun kuvittelen tässä laihtuneeni ja ymmärrän, että Unikkokuvaan olisi 16kilon matka. 🙂

      Lahjapussukka on sellainen paine, joka siis aivan typerä. Suojella omia lapsia siltä yleiseltä kierteeltä, että heidän synttäreillään on samat jutut kuin muidenkin . Voi että sitä vanhempana voi olla joskus heikko… Häpeän….

      Ihanaista viikkoa Reetta ihanuus <3

  • Ihania kuvia!
    Noi lasten synttärilahjat vieraille on kyllä toisaalta outoa! Mutta toisaalta, ihana kiitos siitä et tuli juhlimaan. Ihanat pussukat on, mistä noita lakupusseja oikein saa?
    Tyylikäs nainen siellä ollut tapaamisessa.
    Tuo alkon pullo, kyllä kovin houkuttelee! Oliko sisältö yhtä houkutteleva?
    Mukavaa kesäkuun alkua! <3

    • On ne vähän outoja, toisaalta tosiaan kiva kiitos vieraille. <3 Kait ne ihan ok, niin kauan kuin ei niistä paineita ota. 🙂 Mutta taisin hieman ottaa, eli taidan olla aikamoinen typerys. 🙂

      Pussukat ovat Tigerista ja eivät kyllä itse pussit maksaneet juuri mitään. 🙂

      Valkoisen talon Reetta kehui, että tuo viini on todella hyvää, joten sitä joutuu ostamaan. 🙂

      Ihanaa alkanutta kesäkuutta Kata Maria <3

  • Ihania kuvia. Harmittaa kun en päässy töiden takia tulemaan sinne Lorkulle, olis ollu kiva nähdä <3

    Mulla oli kiirusta blogin synttäreiden kanssa. En ole kerinnyt muiden blogeja paljon lueskella saati vastailla.

    • Voi ei ja harmin paikka, niin olisi mukavaa nähdä ajan kanssa. Siellä olisi ollut mahdollisuus istahtaa ja herkutella yhdessä. 🙂 Sinulla on kyllä aivan uskomattomat blogisynttärit, intona kaikissa arvonnoissa mukana. Kaksi vuotta on upea saavutus. <3

      Aina ei ehdi millään ja siitä ei kannata paineita ottaa, täällä ollaan vaikka harvemmin tavataan. <3

      Ihanaa maanantai-iltaa Marina <3

  • Hienoja kuvia:)Ihana kissa,niihin ei todellakaan ikinä kyllästy. Minulla oli Suomessa kissa ,ihana Otto,joka jäi poikani hoiviin ja kuoli toissavuonna 19 v ikäisenä.,Nyt on Bambi-koira mutta käyn puistossa syöttämässä kissoja kun tuhmat ihmiset tässä kotitalossa eivät antaneet enään syöttää pihalla…

    • Kissat ovat suosikkeja ja yksi makaa vieressä nytkin reporankana. Ottosi on saanut elää pitkän ja hienon elämän, toivottavasti meidän pojatkin jaksaa vielä monen monta vuotta. Meilläkin oli Otto kissa, mutta toinen menehtyi aivan vauvana, sitten otimme Onnin. <3

      No hööh, juu monille on kaikki hommat liian vakavia ja joka asiasta pitää sanoa… Harmi ettei teillä pyöri kisuja enää aivan naapurissa. <3

  • Ihana Onni!

    Hämmästelin aikoinaan Amerikassa au pairina kuinka lasten synttäreitä vietettiin keilaamalla (3-vuotiaat!) ja eläintarhassa. Äidit selvästi kilpailivat keskenään. Nyt sama meno n rantautunut tänne.

    Siipan 9-vuotia siskontyttö tilasi enonsa "ohjelmanumeroksi" omille synttäreilleen. Ei Siippa mitään ihmeellisiä temppuja siellä esittänyt, mutta on aika liikkistä kuinka tärkeä ja rakas hän on siskontytölleen.

    • Heh pysyikö niillä edes pallot kädessä. Juu kilpavarustelua, johon en pusseja lukuunottamatta lähde.

      Onhan täälläkin välillä pientä kilpailua havaittavissa, mutta aika vähän. Onneksi.

      Ihana ja paras lahja onkin ne tärkeimmät ihmiset. Suloinen 9v. <3

  • Ihania kuvia! 🙂
    kiva kahvikuppi ja kauniit vaatteet sinulla kuvassa "matkalla tapaamiseen".
    Suloisia kissoja! <3

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud