Unen ja valveillaolon välimaastossa tulee mietittyä merkillisen lapsellisia

Unen ja valveillaolon välimaastossa tulee mietittyä merkillisen lapsellisia
Tapahtuuko teillä kummia, kun painatte pään illalla tyynyyn? Täytyykö pohtia maailman asiat, ennen kuin uni tulee. Saako ajatukset kummallisia muotoja unen ja valveillaolon välitilassa?
Aamukahvilla lähtee unihiekat silmistä ja lapsellisen merkilliset ajatukset. 😉
Eilen ukkeli sai perholla Kymijoelta kirren ja sitä Instagramissa Maire niminen henkilö kiitteli, että meidän kisulla on onnenpäivä. Vastasin Mairelle ” ”isäntä toi kauppareissulta”. Siis mitä juuri uneen vaipuva mieleni on pohtinut. Meillähän on ukkelin kanssa sellainen huumorimeininki, että kiusaan aina kun tuo kalaa, että kaupasta hait kumminkin ja olit vapaapäivää viettämässä. 😉 
No nyt tuli tuo kauppahommeli sieltä syvimmistä ajatuksista, hieman kuin kenties mustasukkaisena, että kaupasta hait kumminkin, hih. No ei vaiskaan. 
Katselin samalla näine kala-ajatuksine Midsomerin murhia Yle Areenalta ja jäin sitten pohtimaan, että miten siellä piskuisessa kylässä joka päivä tapahtuu murhia, että joutuvat joka päivä väkilukukylttiin raksimaan niitä numeroita yli ja pienentämään asukaslukua, luulisi että kaikki jo murhattu ja autiokylässä asuisi 0 ihmistä.
Murhien ja kalojen lomassa mietin myös, miksi kylmiä nakkeja pystyy syömään vaikkapa 10, mutta lämpimiä vain kaksi? Turpoaako se vesi siellä nakissa sillä lailla kummasti ja siitä tulee täyttävämpi, että kyllä se on laihduttavampaa sitten syödä lämpimiä nakkeja…
Nakit veivät ajatukset kananmuniin, miksi keittäessä aina yksi kananmuna menee rikki…. Että miksi ei kaikki tai ei yhtään, onko se yksi kananmuna sellainen ruma ankanpoikanen eli erilainen kananmuna…
Jossain kananmuna, nakkiviidakon lomassa uni lopulta tuli silmään ja aamulla mietin, että olinko unimaailmassa taantunut lapseksi, joka kyselee nakkiasioita, sillä normaalisti aikuinen vain porskuttaa menemään, eikä syvenny nakkiongelmiin niinkään, vaan ajatukset kulkevat isoimmilla volyymeilla ja aalloilla totisesti.
Jos tämän postauksen aihealueet eivät oikein auenneet, 
niin älä välitä, ei nämä aunneet minullekaan.
Mutta olisi kyllä mahtavaa kuulla, tulviiko teidän sielun sopukoista 
aamulla tai illalla mielen ollessa vielä osittain unimaastossa merkillisiä ajatuksia
tai näettekö usein painajaisia?
Kivaa viikonloppua ja voihan nakki sentään. 😉



42 thoughts on “Unen ja valveillaolon välimaastossa tulee mietittyä merkillisen lapsellisia”

  • Niin tutulta kuulostaa. Ajatuksen lento on niin hereillä kuin nukkuessakkn sellaineen, ettei aina ääneen voi edes puhua 😊
    Ja entäpä, kun yöllä hereillä ollessa alkaa miettimään jotain, niin se on kyllä aina elämää suurempaa, vaikka kyse on esim matonkuteesta, jee ☺
    Nakitsilmillä vai suussa, siinäpä vasra pulma !?!
    Lähti taas lapasesta, mutta hyvää weekendiä ☺
    -päivi-

    • No kuules Päivi jetsulleen näin, tajunnanvirta on mitä on ja jos puhuisi ääneen, niin kyllä pehmustettuun huoneeseen tulisi viivana lähete. Yöt ovat pahoja, etenkin suden hetket….

      Hih nakit silmillä vai suussa, tässäpä uusi meidän mietelause, heh arvaa vaan nauranko täällä ääneen. 🙂 🙂

      Ihanaa kun lähtee lapasesta, musta tämä koko postaus on virhe, aivan siis lapasesta lähtenyt. 😉

      Ihanaa viikonloppua! <3

  • Kyllä mulla ajatukset illalla laukkaa aikalailla ennen nukahtamista ja unissa kakki typerät pikkuasiat tulee jättikokoisena sekamelskana painajaisiksi. Mitta lomalla ollessani ei näin käy, eli stressiäkö!

    • Kuulostaa niin tutulta ja voin saada uniin stressiä jopa mitä mitättömimmistä jutuista, jos satun illalla niitä pohtimaan. Vaikkapa nakeista. 😉

      Kivaa viikonloppua M <3

    • Hih Kaisa, eikö totta. Jääkaapista voi kylmiltään popsia kasakaupalla nakkeja, mutta kun ovat lautasella kuumina ja hihii veden turvottamina, en saa niitä alas kuin kaksi. Merkillistä, tämä menee sarjaan " miksi voileipä putoaa aina voipuoli alaspäin lattialle". 😉

  • Hehheh… nyt jäädään pohtimaan nakkien ja munien "erikoista" käyttäytymistä 😀 Jollen siis ennen oo näin syvällisii miettinyt, niin nyt viimeistään!
    – Yks paha tapa mulla oli joskus nukkumaan mentäessä… jos pelkäät, että tää vaikuttaa sun tuleviin uniin… niin älä jatka lukemista! 🙂 ….
    "Joskus mulla oli paha tapa nukkumaan mentäessä miettiä, että miten ihminen nukahtaa???" – Ja arvaa vaan, että saiko sitä unta odottaa!? Yritin kovasti sitä selvittää, mutta nukahtamista en huomannut ja aamulla olin edelleen yhtä tietämätön 😉

  • Marru, apua, tuota samaa olen miettinyt ja tuolloin saa koko yön valvoa. Ihan viime päivinäkin olen miettinyt, että miten se uni tulee, miten mieli tyhjenee, että on tilaa tulla, sillä en ole parhaimpia rentoutujia. Eli en keksi muuta, kuin mieleen tulee tyhjä tila kaikilta nakeilta ja kananmunilta ja uni valtaa tilan sitten kuin huomaamatta. Voi käydä sekunnissa yllättäen, tosin ei minulle koskaan ja voi viedä aikaa…. Niin käy miltei aina, sillä täytyyhän sitä miettiä nakkipoloistenkin eloa, miksi käyttäytyvät kuumina eri tavoin kuin kylminä. 😉

    Hyviä unia ja apua mitähän nakkitraumoja tästä postaukesta sait nyt kehitettyä…

    • Se on kyllä niin merkillistä ja sama voi tapahtua aamuyöllä, unen ja valveillaolon rajamailla. 😉

      Ihanaa viikonloppua Jassuntassu <3

  • Unta odotellessa ajatukset kulkevat kuin ping-pong-pallot pääkopan sisällä. Mitään järkevää tai suunnitelmallista niissä ei ole. Ja jos erehtyy miettimään, että unen pitää jo tulla, niin taatusti uni karkaa vielä kauemmas. Harvoin muistuu mieleeni mitään yön unista.

    • Mahtavasti kuvailtu, jetsulleen ping pong. 😉 Se on jopa välillä kamalaa! Se on pahinta, jos miettii yhtään sitä unta… Uni tulee kun se tahtoo, eikä silloin kun sitä kutsuu. 😉

  • Heh, heh ja voihan nakki 😀 😀 Minä olen sellainen tyyppi, että kun takaraivo osuu tyynyyn, niin olen jo unessa. Jää alitajunnalle työstettäväksi nuo jutut 🙂

    • Hihii voi nakki sentään, sano. 😉 Ihana unenlahja, voin olla väärässä, mutta jotenkin uskon, että ihmiset joilla on täysin puhdas omatunto ja myös hyvä itsetunto, kaikki kohdillaan, nukahtavat heti kun päänsä laittavat tyynyyn. <3

  • No tuollai munkin ajatukset poukkoilee. Eikä pelkästään ilta- tai yöaikaan. Ihana postaus! 😊

  • Siis nää on juuri näitä elämää suurempia kysymyksiä, silloin kun pitäisi nukkua tai vaikka vaan ajattelee lepäävänsä.
    Itse mietin toissa iltana tällaisia asioita: muistinko kääntää astianpesukoneen hanan off-asentoon, voi ei, piti laittaa pojalle omat astiat kouluun mukaan, miten se meiän äiti muuten taas menee Tallinnaan ja onkohan ne kouluajan ihastukset edelleen niin hotteja kuin silloin teininä 😀

    • Se on jotain niin tajutonta, mitä naisen päässä voi pörrätä yhtä aikaa, aina ei saa edes kiinni yhdestä ajatuksesta, kun jo toisessa ollaan. 🙂 Hih on ne varmaan jopa hotimpia, nykyajan nuoret osaa laittautua ja pojat myös, jotenkin coolit tukat ja kaikki. 😉

  • Kiva postaus! <3

    Mä en kykene aamulla minkäälaiseen ajatustyöskentelyyn. Illalla pyörii yleensä kaikki asiat, mitkä murehdituttaa. Näen tasaisesta kolmea erilaista painajaista. Ne toistuvat, enkä näe muista pahoja unia.

    • Täällä ei herätä aamulla hyvin, jos leikaten täytyy nousta. Ajatustyö eli tuo sama kelausrituaali kuin illalla pakko toimittaa. Joskus koskee epämääräisesti unta ja todellisuutta, enkä ole varma kumpi on kumpaa.

      Painajaiset joita näet, ovat varmasti todella voimakkaita….. Koska näet samoja..

      Omalla kohdalla näin vuosia ja vuosia unta lapsuuden ystävän kuolemasta, että hän palasi kuolleista, mutta en saanut kysyä miltä se tuntuu. Vihdoin viime vuosina tämä uni on jäänyt harvemmin esiintyväksi. Muutoin näen aivan mahdottoman erilaisia painajaisia ja jos ahdistaa, joka yö yhtä painajaista.

      Illalla on vaikeaa jos on murheita, on vaikeaa nukahtaa. <3

  • Aukesi hyvinkin:)
    Eilen katoin Wayward Pinesin ekan jakson, ja hihkuin mielessäni kaiken aikaa että vitsi tää on just kun mun unistani! Sekava oli.
    Kerrankin on tehty hyvä telkkarisarja.

    Oot tainnut olla Tiia väsyksissä<3
    Kuulosti tutuilta nuo sun ajatuskulkusi, en siis ole ainoa:D jolla ajatukset on hiukan ööö….hauskoja:)

    • Anne sinä ihana, Wayward Pines vinkkaaja, jonka takia 23 latasin Fox sovelluksen puhelimeen, pay pal salasanoja muistelin tuhat, että pääsin eteenpäin ja ah lopulta n. 23:30 aloitin katsomaan kyseistä sarjaa, jossa oli outo mutta mielenkiintoinen tunnelma. Sarja olisi ilman tätä sun vinkkiä jäänyt katsomatta, olen ikikiitollinen. Tiesin heti että tää on mun sarja, koska hehee on hieman outo. 😉

      Hih nakit ja kananmunat, mitähän tänä iltana… Kenties Wayward sillä aion katsoa kohtsilleen pari osaa. 🙂

  • Juu, nukkumaan mennessä monta kertaa ne ajatukset valtaa mielen..ja nukahtaminen vaikeutuu. Silloin, jos varsinkin on stressiä, stressiajatukset valtaa mielen.

    Ihanaa alkavaa viikonloppua! <3

    • Stressi on pahin unentappaja ja vaikka nukahtaisi, herää moneen kertaan ja se suden hetki, se on sitten siinä…. Olen joskus kokenut todella pahat univaikeudet ja sellainen on kyllä kamalaa…. Stressi ei ole hyväksi ihmiselle. <3

      Ihanaa viikonloppua Salka <3

  • On kerrottu, että uni puhdistaa mieltä – siksi varmaan ennen unta tulee jos mitä 😉 hauska postaus !

    • Anne näin se varmaan on ja ei nuo nakit ja kananmunat oikein puolla sitä, että meikäläisen päiväohjelmasa olisi oikein järkeä. 😉

      <3

  • Nukahdan illalla melko nopeasti, mutta jos/kun herään yöllä, uni ei tulekaan. Pienistä murheista kasvaa elämää suurempia ja saatan valvoa pari tuntia. Usein näen myös todella villejä juonellisia unia.

    • Lumo yön heräämiset, etenkin suden hetkenä ovat kamalia. Välillä tulee unta yritettyä hampaat irvessä… Niinhän se ei toimi. Pienet murheet maximoituu aamuyöllä….

      Heh sama täällä, kauhuelokuvan voisi vaikka kuvata omista unista. Välillä mietin laittaa tilaukseen hyvän juonellisen unen, mutta sellaiset ovat aniharvassa. 😉

  • Ihania ajatuksis nakeista ja kananmunista. Itse olen niin tylsä, että ei minulla pyöri illalla oikein mitkään ajatukset ( tai väsynyt) ja uniakin näen enää aniharvoin tai en muista nähneeni.

    • Niin voihan nakki sentään… Kaikkea sitä miettiikin, mutta yleensähän näitä tälläisiä heppoisa nakkiajatuksia ei juuri tule jaettua minnekään. Kenties vaan nukut niin sikeästi, että tuntuu ettet näe unia, eikä illalla pyöri ajatukset. Et ole lainkaan tylsä, vaan erittäin normaali. 🙂 Parempi noin mielestäni ehdottomasti <3

  • Voi miten hauskoja unen rajamailla ajatuksia sulla on ollut, täällä on ollut uni-valvetilan rajamailla painajaisia ja liskounia, syytän niistä kuumetta ja flunssaa…, kivempiakin unia olisi katsellut. Joskus on sellaisia viikkoja että aina yksi kananmuna menee keitettäessä rikki, K-marketista saa ruskeita vapaan kananmunia, joissa parempi kestävyys… Piti testata kun aina joku meni rikki…:))

    • Apua liskounet!!!! Ne on kamalia, voi ei ja olet ollut niin monen monta kertaa flunssassa, eikä vaan parane… Voi ei…Kiitos loistavasta kananmunavinkistä.

      Täällä on sellainen, että jos olen juonut alkoholia, tulee liskounia, siksi en ole oikeastaan moneen vuoteen enää halunnut lainkaan humaloitua, en vaan halua katsella liskohommeleita. Kuumeelle taasen ei voi mitään, toivottavasti paranet pian <3

  • Kyllähän se rajamaailma on aika mielenkiintoinen. Itsellä ainakin siinä tilassa pää on "selvimmillään" ja saan parhaat ideat ym. Blogitekstejäkin kirjoittelen päässäni usein nukkumaanmennessä ja voi miten siinä vaiheessa keksii vaikka mitä ja hyviä tekstejä! Ikävä kyllä ne unohtuvat sitten aamuun mennessä..
    Mukavaa viikonloppua!

    • Matkatar voi hitsi, kuulostaa niin tutulta ja niitä ei muuten ikinä muista seuraavana päivänä. Välillä mietin, oliko ne ajatukseni sitten niin kirkkaita kuitenkaan, mutta illalla tuntuvat suorastaan nerokkailta. Pitäisikö hih sanella tajunnan virtana ajatukset ja siitä sitten aamulla nakuttelisi menemään. 😉

      Oikein mukavaa viikonloppua! <3

  • Unen ja valveen rajamailla tulee usein ratkaistua jokin ongelma (kaikkien niiden outojen ajatuskuvioiden lomassa). Työssäni käytän paljon tätä tekniikkaa, juuri tuossa kohdassa palikat usein loksahtavat paikoilleen. Harmi vaan etten voi laskuttaa yötyöstä 🙂
    Teillä on tavattoman komea kissa 🙂

    • Aivan totta Cheri ja hienoa on, jos pystyy valjastamaan kyseiset ajatukset ongelmien ratkaisuihin. Joskus kyllä parhaat ideat syntyvät juuri noina hetkinä. 🙂 Ihmeellinen on mieli. 🙂

      Hih niin jos olisi aivoissa sellainen anturi, että ymmärtäisi laskea nuo ajatustunnit myös mukaan.

      Onni on kyllä komea, niin kuin sinunkin upeus. <3

  • Kyllähän sitä kaikenlaista tulee ajateltua, kun nukkua pitäisi. Minähän saan unen päästä kiinni vasta viiden pintaan ja seiskalta on jo herätyskello soimassa. Nukahdan uudestaan ja ysiltä soi taas kello. Sen jälkeen mietiskelen vielä tovin ja nousen klo 10-11 sängystä. Mahtuu ajatus poikineen pieneen päähäni.

    • Hui Viltsu, ymmärrän kyllä, että sinulla on vaikeaa, mutta olet varmasti aina lopen uupunut… Se mietiskelyhetki on tärkeää aivoille. 🙂 Uskon että sinulla käy vinhaa vauhtia, niin hauskoja ja moninaisia muutenkin on aina sinun jutut. 🙂

Vastaa käyttäjälle Matkatar Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud