Haaste 10 asiaa joita en ole koskaan tehnyt! Nyt pukkaa paljastuksia :)

Uskoisitteko etten koskaan ollut juonut kahvia….



Kirveelläkään ei saisi heinikkoon, siellä voi lojua käärmeitä kasakaupalla!



Rantaheinikossa vasta käärmeitä onkin…



Mihin tämä Body Mist nyt sitten liittyy, se selviää haasteen lopussa…

 

Sain Happystarhome blogilta haasteen jo aika tovi sitten, listata 10 asiaa joita en ole koskaan tehnyt. Haaste olikin yllättäen tavallista hankalampi, sillä toki harva on meistä käynyt kuussa tai uinut vaikka Tallinaan… Eli sellaiset vastaukset eivät olisi kelvollisia tässä tilanteessa, vaan pitäisi keksiä asioita jotka ovat suht tavanomaisia, mutta joita minä en ole tehnyt… Taatusti sellaisia seikkoja on vaikka kuinka paljon, mutta niiden muistaminen tai ylipäänsä hoksaaminen on perusteellisen hankalaa.

Olen tässä jyvittänyt haastetta, mutta nyt muistin parikin asiaa joita en ole ns.koskaan tehnyt, toisin kuin varsin moni muu, joten tässäpä tulee

 Tiian kymppisuora

En ole koskaan kessuttanut tupakkaa, yrittänyt kyllä olen parikin kertaa ja oikein teini-iän raivolla, mm. se risteily jolloin laitoin suuhun sikarin ja monta tupakkia kerralla… mutta ei siitä mitään tullut, enkä vaan ole saanut vedettyä henkoseen tupakin savua.

En ollut koskaan juonut sumppia ennen 35-ikävuotta, mielestäni oli maailman pahin juoma tuo moinen musta tökötti. Aloitin kahvinjuomisen jotta jaksoin herätä 5:ltä aamulla pikkulapsiaikaan yösyöttöjen jälkeen.

En ollut koskaan pitänyt korvakoruja ennen 33-ikävuotta, jolloin yhdessä perheen tyttären kanssa otimme vertaistukena toisillemme korviin reiät.

En todellakaan ole koskaan vahauttanut karvoja yhdestäkään osasta vartaloani, hirvittää suorastaan moinen ajatus. Koen että tässä poljetaan naista tyyliin, lähdenpä tämän asian tiimoilta polttelemaan karvavahaa (rintsikoita) roviolle. Mitä sitten että säärikarvani muistuttavat sellaista karkeakarvaista kynnysmattoa, juu ei… Vahausta on tarjottu jopa säärien suhteen blogiyhteistyönä… Mutta ei… 

Toisaalta harkitsen vakavasti partakarvojen vahausta, joten ehkei kannata tämän vahausasian tiimoilta lähteä vielä naisasianaisena barrikadeille. 😉 Olisi aika tekopyhää todeta että vahaus on yhdestä paikasta ok>parta, toisesta ei….

En ole koskaan pitänyt puhetta isolle yleisölle, mikä onkin yksiä pahimpia pelkojani yhdessä  pelkojen, joutua anakondan syömäksi tai nukkua kyykäärme nilkkaan kietoutuneena, koska on päässyt luikertelemaan terassin kautta sisään ja hakee yöllä nilkastani lämpöä tai luulee nilkkani olevan luikertelijan vaihtolämpöinen rakas…

En ole koskaan koskenut käärmeeseen, muuta kuin vahingossa kumisaappaan kärjellä, koska mennä luikerteli kenkäpahaseen… Sitä kiljuntaa ja huutoa ja trauman jälkeisiä yöttömiä öitä ja hikisiä painajaisia…

En ole koskaan onnistunut heittämään perhoa, sillä sain heti ensikokeilulla siiman menemään sellaiseen sumppuun, että kesti kaksi tuntia selvittää kyseinen pesä. Mies oli kyllä ylpeä pesän selvittämisestä, sanoi että oli sellainen pesäpalleroinen, ettei sitä moni mies olisikaan selvittänyt… 

En ole koskaan nukkunut yötä omatekoisessa majassa, sillä ainoa maja jonka olen ikinä rakentanut syntyi toisen lajin omistusalueelle, eli kusiaisten kulkureitille.. Majassa olo loppui kovin lyhyeen, muistan vieläkin ne polttelevat puraisut kannikoissa…

En ole koskaan syönyt muikkuja, on pelottavaa syödä kalat silmineen kaikkineen… Ajatus hyytää miltei yhtä paljon kuin nuo Anakondan vatsaan joutumiset. 

En ole koskaan rakastanut yhtäkään ukkelia niin paljon, kuin omaa miestäni. Joka toi fisustusreissulta tuon Victoria’s secret body mistin, mikä oli aikamoista. Normaalisti tuliaisina on tullut kalaa, kalaa ja kalaa ja kalantuoksuinen ukko.

Haastan mieluusti kaikki kynnelle kykenevät, sillä olisi todella mielenkiintoista kuulla mitä juuri sinä siellä et ole ikinä tehnyt? Kommenttilaatikkoonkin saa ilolla heittää esimerkkejä, täällä ollaan jo korvat höröllä!

Pirtsakkaa sunnuntaita!












84 thoughts on “Haaste 10 asiaa joita en ole koskaan tehnyt! Nyt pukkaa paljastuksia :)”

  • Ihanaa, en ole ainoa ihminen maan päällä tuon kahvin juonnin suhteen! Olen 27-vuotias enkä ole päässyt kahvin makuun koskaan. Nyt kyllä olen vakavasti menossa ostamaan Nespressoa ensi viikolla koska täällä heiluu 4-kuukautinen vauva 😉 Että ehkä se tästä lähtee meikäläiselläkin sitten. Jotenkinhan ne silmät on saatava pidettyä auki 😀

    Näitä on aina hauska lukea, voi bongata samoja juttuja. Leppoisaa sunnuntaita! 🙂

    • Siitä se saattaa aivan huomaamatta lähteä, kahvihulluus. 😉 Niin se täälläkin lähti. Ensimmäinen kahvihuikka aamusella on mielestäni aina huumaava kokemus. Juon kahvia toki maidon kanssa, mutta kotona vaahdotan aina maidon vaikka kiireessä, silloin tulee hyvä ja pehmeä kahvi.

      Siellä eletään elämän parhaita ja myös rankkoja aikoja, toivottavasti kahvi auttaa ja ei maistu niin kovin pahalle. <3

      Kivaa että löytyi yhtäläisyyksia ja oikein hyviä unia <3

    • Isäni ei ikinä juonut kahvia ja nyt minä en juo sitä enää kuin aamulla ja vain kotona, sillä se on sitä Robertsin suklaakahvia. Joskus, ihan joskus, sorrrun cappuccinoon. Jos asiaa oikeasti ajattelee, kahvi on kitkerää ja pahaa. Ainakin enimäkseen. Tee on maailman ainoa juoma joka sekä virkistää että rauhoittaa.

      Täytiikin harkita tuota haastetta, sillä seuraaavakin kirja on tuhti ja juhannksena ei ollut aikaa lukea koirilta sekä nuorison tulemisilta ja menemisiltä.

      Kivat vastaukset sinulla <3

    • Sama täällä vain aamulla ja se Roberts suklaakahvi, rakastan sitä, voisin vain juoda sitä. <3 Pikkuserkku toi viikko sitten tuliaisina ja join heti vain sitä, ah ja nam. Kahvi voi olla hyvinkin pahaa, liian laiha ja liian vahva myös pahaa.

      Ihanaa jos harkitset, tulen enemmän kuin mielenkiinnolla lukemaan. <3

      Kivaa jos tykkäsit vastauksista, ehkä vähän hullu, minä siis… 😉

      Ihania unia Leena <3

  • Ihana postaus ja hyvä idea, voisinpa vaikka tarttuakin:) Sullapa ihqu mies, kun tuo sulle tuliaisiksi kalaa ja VS body mistin! Mun mies ei yleensä tuo mulle yhtikäs mitään (kun reissaa niin paljon), mutta muutama viikko sitten hän yllätti mut tyystin! Hän toi mulle Kiinasta kuuleppas kiinalaisen postimerkkikokoelman!! En kyllä ymmärrä miksi, mulla kun ei ole koskaan ollut mielenkiintoa postimerkkiharrastusta kohtaan.. Onhan se tavallaan ihan söpöä, kun oikein yrittää ymmärtää, hahhaah 🙂

    Ihanaa sunnuntai-illan jatkoa Tiia <3!!

    • Ihmeessä tarttumaan, tulen lukemaan innolla. <3

      No miehen puolustukseksi sanottakoon, että Norjan joilla ei ole niin hyviä ostospaikkoja ja sukulaatilakossa kun ollaan niin laivalta sitten tuollainen mistä tietää tämän lapsenmielisen naisen tykkäävän. Aina on tuonut pitkiltä matkoilta oikein ihania tuliaisia, lyhyimmiltä sitten ei meillä ole tapana tuoda toisillemme mitään. 🙂

      Kyllä nauratti tuo postimerkkijuttu, koska sehän on todella hieno tuliainen, mutta kun en tunne sinua ja miestäsi niin hyvin, niin en osaa sanoa, piileekö tässä huumorinkukkanen. 😉 <3

      Söpöä ainakin kuin mikä. <3

      Aivan ihanaa iltaa ja ilmeisesti reissua, aivan ihana matka teillä. <3

    • Niin nuoret aloittavat kahvinjuonnin jo tosi varhain. 🙂 Mielenkiintoista kuulla ettei sinulla ole korvakorureikiä. Luulen ettei minullekaan olisi tullut, ellei se olisi ollut sellainen vertaistuellinen juttu silloin. 🙂

      Ihanaa iltaa Mousse <3

    • Puolustettakoon nyt miestä, ettei Norjan perhokalastusjoilla ole oikein shoppailumahdollisuuksia, mutta muutoin on aina pidemmiltä työmatkoilta esim.tuonut todella kivat ja henk.koht tuliaiset. Mutta totta, jos alkaisi arkenakin lahjomaan ja raahaamaan kukkapuskia, alkaisin haistamaan ilmassa jotain outoa. 😉

      Kauniita unosia <3

  • Haasteeseen en nyt lähde mukaan, mutta noista partakarvoista tuli mieleen, että löysinpä itseltänikin semmoiset haivenet tässä yksi aamu kun luonnonvalolla naamaani lähietäisyydeltä tiirailin.
    Vaikka valonpuutteesta tulee käristyä säännöllisin väliajoin pitkän pimeän talven aikana, niin on se toisaalta armollinen asia. Mitä ei näe eikä tiedä niin siitä ei kärsi.
    Mukavaa juhannuksen jälkeistä aikaa sinulle 🙂
    Alkaa se pitkä kausi josta itse pidän kun ei ole arkipyhiä ennen kekriä.

    • No jetsulleen kun paistattelee leuka pystyssä Suomen kesässä ja auringon säteet osuvat niihin partakarvoihin, kuin säteet sisällä pölypalleroihin. Omalta osalta en voi muuta todeta, kuin että sydärihän tässä tulee ja alituinen parran syyninki.

      Oikein ihanaa kesää Heli <3

    • Ihanaa jos nauratti, se on paras kohteliaisuus <3 Juu ei ole noilta Norjan perhokalastusjoilta kovin usein tuliaisia tullut, joskus suklaata kaupasta, mutta suklaa ei tullut nyt kysymykseen. 😉

      Ihania unia <3

  • Kiva ja hauska postaus! Itse aloitin kahvittelun joskus 14-15 -vuotiaana, en muista tarkkaan. 🙂 Aikamoinen saalistusreissu miehelläsi tosiaan ollut. 😀
    Voisi tällaisen haasteen blogiin kyllä tehdä, jos vaan keksii, mitä kaikkea vastaa. 😀 Hautumaan…

    • Ehdottomasti teet, tulen sitten kurkkimaan. Tämä on mielestäni erittäin mielenkiintoinen, kertoo jonkun verran ihmisistä. .)

      Mies sai juuri yläjuoksulle nousseen lohen Norjan perhokalastusjoelta ja se oli hieno juttu se. Kenties siksi vaimokin sai mistin, oli hyvä reissu. 😉

      Niin monet aloittaa sumpin juonnin teininä ja itse ihmettelen miten en löytänyt ihanaa kahvia jo aiemmin. Mutta ei silloin kun olin nuori ollut kahvilakulttuuria, se oli kahvi ja pulla, siihen maito ja sokeri. 😉

      Ihania unia Leena <3

    • Se on jännä ja tykkäät taasen teestä kovasti. Mutta kyllä elin itsekin hyvin autuaan onnellisesti ilman kahvia tuohon 35-ikävuoteen ja olisin hyvin voinut elää ilmankin. Toisessa raskaudessa, en kyllä raskausaikana pystynyt juomaan kahvia, tuoksu etoi.

      Ihanaa iltaa Katja <3

  • Olipa kiva postaus ja hauskoja juttuja 🙂 Ihana mies sinulla <3 taidanpa tarttua tähän haasteeseen eli tulevalla viikolla tulee juttua // jos nyt keksin ne 10 asiaa, jota en ole koskaan tehnyt!

    • Ihanaa jos tykkäsit <3 Ukkeli välillä yllättää ja on tullut todella kivoja juttuja tuliaisiksi, mutta perhokalastusreissulta ei kyllä koskaan aiemmin muuta kuin suklaata, siinä mielessä oli ihmeellinen juttu. 🙂

      Ehdottomasti toteutat ja tulen innolla lukemaan. Tämä voi jopa kertoa ihmisestä enemmän hauskoja yksityiskohtia kuin vaikkapa 10 haavetta jotka haluaisi toteuttaa, sillä ne saattaa jäädäkin haaveiden tasolle. 🙂

      Ihanaa iltaa tuulaanneli <3

  • Hauska postaus! Käärme-kohdista sain kyllä pieniä kylmiä väreitä… Taidanpa napata tämän haasteen mukaani ja tehdä jossakin vaiheessa. 🙂

    • Tänään metsäpolulla värisytti myös, tuumin mitä jos… Kivaa ihmeessä nouki haaste mukaan ja tulen sitä innolla lukemaan. 🙂

      Ihania unia <3

  • Hauska haaste ja monta asiaa ihmettelin, kuten tota kahvin juontia, kun instassa näen joka aamu sun kahvikupin 😀
    Voi olla, että tartun tähän, jos nyt keksin ne 10 asiaa 😉

    Aurikoista viikkoa Tiia !

    • Sara sano muuta, miten ei kahvia juovasta ihmisestä voi tulla kahvikuppitiia, sitä itsekin ihmettelen. Mutta todellakin rakastan aamun ensimmäistä kahvin siemausta ja kahvia ylipäänsä. Oikein harmittaa etten voi sitä juoda päivät pääksytysten, mutta kun menee yöunet ja tulee tykytyksiä.

      Kauniita unia ja upeaa viikkoa sinulle mies. <3

  • Hauska haaste, aion ehdottomasti tehdä tämän jossain vaiheessa. 🙂 Käärmeet, ne ovat yhtä kamalia. Mulla on myös ihan fobia niihin. Pari kertaa olen vahingossa törmännyt ja voi sitä huutoa. 😀 Mun käärmeongelma tiedostettiin jo kun olin nuori ja mua raahattiin käärmenäyttelyihin, että tottuisin, mutta ei. Ne on vaan niin pelottavia luikeroita. :/

    • Jonna todella kivaa jos otat haasteen vastaan, innolla tulen lukemaan. <3

      Käärmeet, ei auta niin mikään siedätyshoito. Johan olen niihin siedättynyt kun lapsuudessa tuntuu, että niihin törmäsi joka puolella. Rannalla, kallioilla, metsässä, veneen alla, joka paikassa. Olen kerran juostessa hypännyt ylikin, kun ei voinut pysähtyä. Koiramme haudallakin oli rullalla kyy. Ihan traumatisoitunut ja pahimpia painajaisia ovat käärmeunet ja luulenpa, että kaiken tämän jauhamisen seurauksena niitä ensi yönä tulee… Hyi…

      Kauniita unia siten Jonna sulle, ei käärmeunia!

    • Olihan se söpösti tehty, koska ei siellä Norjan lohijoilla ole kyllä shopattavaa ei. Sitä paitsi tuo mitst on ihana. <3 Minähän rakastan näitä tyttömäisiä hedelmäisiä tuoksuja.

      Ehdottomasti haaste messiin ja täältä tullaan into piukeana lukemaan. 😉

      Ihania unia, ei käärmeunia! <3

  • Olipa hauska postaus! Ja voi miten ihana mies sinulla onkaan ♥ mutta ihana olet itsekin, joten vakka on kantensa valinnut 🙂
    Hih, enpä ole yhtään karvaa vahauttanut minäkään, mutta partakarvat voisin vaikka vahauttaakin 😉 En myöskään ole koskenut koskaan käärmeeseen, iik! Enkä pitänyt puhetta isolle yleisölle, mutta nähnyt siitä joskus kamalia painajaisia =D Aurinkoista viikkoa sinulle Tiia ♥

    • Hih kait oli onnellinen suuresta saalistaan jonka sai lohijoella napattua, niin tuli vaimollekin tuliainen. No on niitä tuliaisia aina työreissuilta tullut, mutta ei kyllä kalastusreissuilta. 🙂

      Iiks meillä aivan samanlaisia kammotuksia, ui apua! Toivottavasti ei ikinä joudutakaan tekemään mitään noista kauheuksista.

      Kimppavahaukseen vaan ryhmäalennuksella koko joukko 😉

      Aivan ihania unia Ansku <3

  • Ha haa… Mä liityn tuohon partakarvan vahausjengiin 😉
    Minä aloitin kahvin juonnin noin 5-vuotta sitten 😉 tosin join mä joskus kylässä aiemminkin, mutta harvoin.
    Mä en ole koskaan paljastanut, että olen ollut kaksi viikkoa ammattikoulusta "pakkolomalla"… Se mitä tehtiin, onkin sitten eri juttu 😉

    • Mennään Maiju kato ryhmäalennuksella koko jengi vahauttamaan leuat. 😉

      En ole tiennyt muuten että juot kahvia ja hei tuon alimman tarinan salaisuuden niin puristan susta irti kun nähdään. 😉

      Ihania unia <3

  • Tämä oli hauska <3. Voisin tehdä tämän perässä 🙂 Terveiset upealle kalamiehellesi!

    • Ninni ehdottomasti, jään innolla odottamaan. <3 Kiva että tuo tuliaisia, kun en ole niin kalan ystävä… Terveisin kaamea vaimo 😉

      Ihania unia Ninni <3

  • Kiva postaus!
    Taidanpa napata haasteen, jos vaan keksin noin monta asiaa, mitä en ole koskaan tehnyt.
    Mukavaa viikkoa Tiia!

    • Johanna kiitos <3 Niiden keksiminen ei ollut muuten kovin helppoa ja kyllähän vastauksissa on hieman säädön makua, kun joitain asioita olen tehnyt myöhemmällä iällä sitten.. No mutta tulipahan lopulta tekstiä k umminkin. 🙂

      Ihania unia ja tulevaa viikkoa Johanna <3

  • Miten ihmeessä sait asiat kokoon, mä en keksisi ikinä kymmentä asiaa, jota en ole tehnyt 🙂 Voin muuten joku kerta kertoa sulle, kuinka olen joutunut ihan omin pikku kätösin tai no, lapion avustuksella lähettämään kolme kyytä kärmeksien taivaaseen ihan tästä omien kotirappusten vierestä, lasten ja koirien pyöriessä jaloissa…

    • Mielessäni en saanut ikinä kokaan, muuta kuin tuon tupakkahommelin, mutta sitten aloin vaan kirjoittamaan, niin johan alkoi tekstiä pukkaamaan. Säätöähän noissa on, koska juon nykyään kahvia ja korviksetkin hilluu ajoittain korvissa.

      Apua!!! Kärmeksien taivaisiin. Kammoan ja silti säälin poloisia, jotka ovat väärinymmärretysti vihattuja omenan tarjoamisen Eevalle takia. Rauhassa haluaisivat hekin taatusti olla, eivätkä mieluusti puraisisi. Mutta silti pelkään yli kaiken, tässä on kyse selittämättömästä kammosta.

      Olet sinä kuules reipas nainen, mutta mitä sitä ei tekisi kun on lapsia suojeltava!

      Ihania unia PauMau <3

  • No nyt sä sitten kirit kiinni menetytttyjä vuosia ilman kahvia 😀
    Mulla oli ennen aivan järisyttävän kauhea käärmekammo josta pääsin varsin tehokkaasti eroon kun tyttö halusi käärme- ja matelijanäyttelyyn ja kun en omia pelkojani halua tyttöön tartuttaa niin sisäisesti vapistenhan sitten mentin. ja aitoon tv-shop-tyyliin, eikä siinä todellakaan vielä kaikki, siellä oli mahdollisuus kuvauttaa itsensä semmonen helkutin iso ja paksu pytonanakondakuristajakäärmemikälie kaulassa, joko arvaat loput? Tyttö halus kuvan itsestään JA äidistä käärme kaulassa 😀 Oli siinä syke korkeella mutta kannatti, käärme tuntui kuivalta ja lämpimältä, ei ollenkaan sellaiselta limanuljaskalta kuin olin kuvitellut niiden tuntuvan ja sen jälkeen en ole käärmekammosta kärsinyt, lapsonen toimi, tosin tietämättään äitinsä terapeuttina 🙂

    • Täällä kiritään ahkeraan. <3

      Oi jestas mikä tarina, wau ja mikä reipas tytär ja toki nyt sinäkin super reipas äiti. Mitä sitä ei lastensa eteen tekisi!

      Tyttären kamulla käärme ja tytär on luikertelijaa kosketellut jo 8-vuotiaana ja oli kuulemma ihana. Ui, joten en ainakaan tätä kammoa ole tyttäriin siirtänyt. 😉

      Taisi oma koti syntyä Sipoon rantamaisemissa, kun mummi varoitteli käärmeistä ja niitähän myös oli. Muistan myös keskustelun, kun kysyin mummilta miksi käärmeet niin pelottavia. Mummi sanoi, että väärinymmärrettyjä poloisia, raamatusta varmaan kaikki lähtee, se omena. 😉

      Nyt on sinut terapioitu, mitenköhän tämä aikuinen lyyli saataisiin terapioitua…

      Ihanaa alkanutta viikkoa Kirsi <3

  • Hauskat vastaukset 🙂
    Aloin miettimään, että saisinko itse vastauksia kasaan, mutta heikolta vaikuttaa tavanomaisempien juttujen suhteen. Kahvia juon, viime kesänä pidin käärmettä kaulallani, muikut on herkkua ja syön kaikki muutkin perinneruuat, joskus olen jopa baaritupakoinutkin. Ihan ensimmäisenä tuli mieleen, että 30 vuoteen en ole syönyt maksalaatikkoa enkä aio syödä 😀

    • Hih baaritupakointia, muikkuja silmineen ja käärme kaulalla, iiks. Tässähän valkeni jo monen monta mielenkiintoista seikkaa sinusta. <3 Maksalaatikkoa, olenkohan koskaan syönyt. Kotona sitä annettiin aina koiralle… Ehkä koulussa… 😉 Siitä on aikaa.

      Mukavaa alkanutta viikkoa!

  • Hauskat vastaukset. Ja meillä näkyy olevan yhtä hysteerinen suhtautuminen käärmeisiin. Tykkäisin kävellä metsissä mutta käärmekammoni rajoittaa tätä kyllä tosi paljon. Kyttään koko ajan ympäristöä ettei kyy vain jostain luikertele. Hyvää alkanutta viikkoa.

    • Ihan sama juttu metsässä, jokainen risahdus saa kylmät väreet hiipimään selkäpiihin. Voi meitä…

      Oikein kivaa alkanutta viikkoa Kirsi <3

  • Ihana haaste ja kiva postaus muutenkin. Täällä toinen, jota koko ajatuskin vahauksesta huimaa. Eijeijei. Ei minun kehoani… paitsi jostain syystä kulmkarvat, mutta se on kosmetologi joka sen tekee, sattuu vähemmän kuin nyppiminen. Kaulasta alaspäin ei kiitos 😉

    • Ei apua, nyt olen hieman huijannut, onhan mulla kerran kulmat vahattu. Jotenkin en nyt laske noita kulmia isompiin ruumiinosiin, kuten sääret… Kaulasta alaspäin ei kiitos, jetsullee näin. 😉

      Ihanaa viikkoa Satu <3

  • No ainakaan en ole koskaan saanut mieheltä tuliaisia :D. Tai kukkia :). Mutta onko tää nyt sitten enempi sellaista, mitä mies ei ole tehnyt eli ostanut vaimolleen kumpaakaan. (Kertoi, että kerran yksi kavereista vei vähän pitkäksi venyneen reissun jälkeen kukkapuskan tyttöystävälleen ja koko porukka mieheni mukaan lukien sai samantien korvilleen, joten ei kuulemma uskalla ottaa moista riskiä :D)

    Hauskoja vastauksia oli sulla. Tai siis aika kauheitakin, koska olen ihan hirvittävän käärmekammoinen, mutta en ole älynnyt esim. golfkentän heinikoita varoa..

    • Miehelläsi on selvästi traumat kaverin kohtalosta, joten ei ole kannattanut puskia raahata kotiin. 😉 Mies olikin juuri golfaamassa ja oli kyltti "varo kyykäärmeitä". Mies ollut myös Intiassa usein golfaamassa ja siellä on sitten golf kentällä tappavia käärmeitä, että en olisi mennyt. 😉

      Ihanaa viikkoa Annukka <3

  • Hauska! Kokeillaas: en ole koskaan rajannut silmiä/huulia tai käyttänyt luomiväriä… enkä ole koskaan syönyt etanoita tai simpukoita… enkä koskaan ole kävellyt korkokengillä… enkä ajanut ajokorttia… enkä ole koskaan ole ollut leikkauksessa (enkä halua jatkossakaan olla)… enkä ole ikinä koskaan käyttänyt ranskan "taitojani" missään, vaikka opiskelin koulussa kieltä viisi vuotta!

    • Liiolii oi mahtavaa, näin monta mielenkiintoista vastausta, ilahdutti kuulla ja kuules kovin mielenkiintoisia vastauksia! Ihana ihana sinä, tiesin että olet niin mahtava persoona ja
      nämä tunnustukset sen kertoo. On hienoa kun ihminen elää omalla linjalla. Sitä paitsi korkkarit on yhtälailla naisten riistokeino, kuin tuo vahaus ja rintsikat. 😉 Hee. Mutta korkkareitakin vihaan ylikaiken ja ne jalassa (olen heikko) näin ajattelen. 😉

      OIkein kivaa viikkoa! p.s. käyttääkö nuket kuitenkin korkkareita? <3

  • Hauskat en-koskaan -muistot sinulla. Nyt olen hieman laiska muistelemaan, sillä onhan niitä minullakin, mitä en koskaan ole tehnyt. Mutta mielenkiintoista oli lukea sekä sinun vastaukset että kommentteja sieltä täältä.
    Hyvää kesää.

    • Niin tämä ei ole kyllä niin helppo, kun pitää keksiä sellaisia, mitä monet tekee, mutta itse ei. 🙂 Mutta ties vaikka sinultakin tämä jossain kohti pukkaisi blogissa. Keksit yön pikkutunneilla vastauksia ihan huomaamatta, sillä merkillinen on ihmismieli. 😉

      Ihanaa alkanutta viikkoa! <3

  • Hauska haaste ja hauskat vastaukset! Aloin jo ajatella omia en ole koskaan -juttujani ja huomasin, ettei tämä niin helppo juttu olekaan 🙂
    Muikun silmät saa hymyilemään ja sitä tarvittiin juuri tänään – kiitos <3

    • Tämä ei ole kyllä laisinkaan helppo ja ei meinannut millään syntyä. 🙂 Kivaa jos ilahdutti mieltä ja toivottavasti siellä kaikki hyvin. <3

      Mukavaa viikkoa Marianna <3

  • Nyt ehdin lukemaan blogiasi <3 ja täällä aina yhtä ihana vierailla, juttujasi on niin mukava lukea!Sinulla on tuo kirjoittamisen taito käsissäsi <3 Ihanaa alkanutta viikkoa 🙂

    • Voi että Annieveliina sua, on niin mahtavaa, että täällä käy nuoriakin ihmisiä. <3 Kiitos kaunis, itse olet sellainen valloittava kaunotar, että oksat pois. <3

      Iloista viikkoa!

    • Kivaa Minna kovasti ja nyt vaan kehittelemään, kyllä ne sieltä kehkeytyy vaikka ei kyllä ole aivan helppoa. Jään innolla odottamaan teidän muiden postauksia. 🙂
      Kivaa alkanutta viikkoa! <3

    • Kivaa Minna kovasti ja nyt vaan kehittelemään, kyllä ne sieltä kehkeytyy vaikka ei kyllä ole aivan helppoa. Jään innolla odottamaan teidän muiden postauksia. 🙂
      Kivaa alkanutta viikkoa! <3

    • Kivaa Minna kovasti ja nyt vaan kehittelemään, kyllä ne sieltä kehkeytyy vaikka ei kyllä ole aivan helppoa. Jään innolla odottamaan teidän muiden postauksia. 🙂
      Kivaa alkanutta viikkoa! <3

  • Wautsi mitkä paljastukset Tiia 😉 Sen verran kyllä nyt sanon siulle Tiia että älä muikkuja jätä syömättä sen takia että pääkin olisi mukana syötävä:) Ne ovat varmaan niitä neulamuikkuja mitä sinulle on tarjottu ja niistähän syödään pää, mutta en minä ainakaan, yök. Helppo se on nirjaista poies ja nopeasti! Voisin minäkin tarttua haasteeseen ja alkaa miettimään jutskeja mutta huomenna on pakko alkaa kitkemään kasvimaata tai kohta on liian myöhistä :o/ Mutta jos sataa..

    • Hih, en tiedä mitä oli, mutta olen vuorenvarma, että ne silmät hypnotisoi ja tuijotti takaisin… Syö siinä sitten. Meinaatko että nyppäisin pään pois.. No entäs ne ruodot, vaikka olisi pienen pienetkin… Iiks… josko rohkenisin, on kuulemma suurta herkkua.

      No ota haaste paineitta sadepäivän iloksi ja vain jos siltä tuntuu <3

      Ihania unia ja hyviä kitkemisiä. <3

  • Aikas hauska tämä sinun haasteesi. Johan tässä pitää ihan miettiä, mitä sitä ei olisi koskaan tehnyt… Mielenkiintoisia ja jänniä poimintoja olit itsestäsi löytänyt. Tuohon vahaukseen voisin sanoa, että samat sanat ;).

    • Ei ole helppoa ei, yllättävän vaikeaa. 😉 Vahaus, sehän on nykyajan kidutuskeino, eikö olekin. 😉

      Ihanaa iltaa Rouva Sana ja toivottavasti toteutat haasteen, mutta ei paineita <3

  • Valehtelisin, jos sanoisin, etten ole koskakaan nauranut näin paljon, mutta en ainakaan melkein koskaan 😉

    Oltiin Vanhan herran kanssa tammikuussa Marokossa ja mää kun inhoon ja pelkään matoja sun muita käärmeitä koko sydämestäni, niin melkein sain p-halvauksen, kun herrani kietoi lunkisti Sadunkertojien torilla käärmeen päänsä ympärille ja toisen kaulaltansa roikkumaan…

    En koskaan ole syönyt muurahaisia, suolatikuiksi kuivattuja kastematoja, torakoita enkä heinäsirkkoja. Vanha herra söi Thaimaassa ja sitten mun olisi pitänyt pussata sitä. Kääk!

  • Miten ihmeessä voi saada noin paljon lukijoita, kerro minulle ? kerro mun blogissani, niin löydän vastauksen helpommin.? Tein toisenplgin, mutta en osaa nyt sinne laittaa lukija linkkiä, en muista sit millään, miten se sinne tuli, help ja kiitos jos voit jelppiä.sanosekukkasin.blogspot.fi

  • Pike vastaan sun blogiin. Mutta lukijapalkin aikoinaan googlasin, enkä itsekään muista miten sen saa. Googlaa bloggeriin lukijapalkki. <3 nyt olen älypuhelimella kylpylässä koko vkonlopun, joten nyt en osaisi lukijapalkkia älypuhelimelka etsiä. Joillain on tuhansia lukijoita, olisi se vuodet jotka lukijoita kerryttää. Ihana sinä. Palaan sinun blogiin, nyt menemme syömään. Ihanaa viikonloppua.

Vastaa käyttäjälle Pauliina/PauMau Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud