Poika lähti metsään… ja vanhemmat olivat ihan pihalla…

Toissapäivänä tapahtui seuraavaa, että poika tuli ja ilmoitti, että lähtee metsään. Tuumin että lähimetsään siis, tässähän on aivan hyvät metsät ihan likellä…  Ei lähelle, ei laisinkaan vaan 38km per suunta pyörällä polkien Pellinkiin.
No kuka lähtee seuraksi mietin, ei kuulemma kukaan ihan poika yksin… Mitä matkaan kannattaisi ottaa mukaan ehdottelin samalla ollen hyvin hämilläni. Offia, kyypakkaus, makuualusta sellainen lämpöä antava, villasukat, hernekeittoa, suklaata ja joku sähkögeneraattori jolla voi ladata puhelimeen akkua… Ei kiitos, ei mitään, kyypakkauksen suostui kuitenkin ottamaan. 
Ensin olin jutussa mukana, mutta sitten tuli hätäännys, mieleen tulvi pusikoissa lojuvat kyykäärmeeet, ampiaisten pistot, kylmyys, sade, ei ruokaa, kaikki pyöri vinhana mielessä ja sanoin toiselle, ”toivoisin ettet lähtisi metsään”. Toinen täyttää kuitenkin pian 19-vuotta, joten kieltääkään ei voinut…
Metsään poljettuaan poika tyytyväisenä viestitteli kuvien kera maisemat, matojakin oli löytänyt, ahvenia saanut ja niitä tikun nokassa nuotiolla paistellut. Tuolloin alkoi jo rintaan hiipiä ylpeys ja taakka alkoi kevenemään..
Kävin toki yöllä katsomassa toiveikkaana, jos toisen kengät olisivat tuleet eteiseen takaisin, josko toinen yön pikkutunneilla olisi kuitenkin polkenut kylmyydessä kotiin. Mutta ei, aamulla tuli soitto, kylmää oli ollut aamuviideltä, ei muuta kuin nuotioon uusi tuli ja lisää ahvenia onkimaan ja oli kuulemma saanut kalaa. Kotiin päivällä saapui pää pystyssä oleva poika, joka ei ollut edes nälkäinen laisinkaan. Sanoi että lähtee toisekin, koska oli kuulemma niin mahtavaa.
Koko episodi oli mielestäni perin häkellyttävä, koska katsoin asiaa omasta perspektiivistä. Toki ehkä voisin metsään mennä, jos olisi kunnon varusteet ja teltta pään päällä, ruokaa, tulitarvikkeet kunnolliset, vuorattu offilla, syöty kyypillereitä varulta jo etukäteen, ehkä siinä juuri ja juuri voisi rentoutua siellä metsässä.
Metsään meno oli kuitenkin loppupeleissä erinomaisen hyvä ja opettavainen juttu, siis meille vanhemmille, tuli oivallettua että elämä kantaa ja nuoret pärjäävät hyvin ilman meitä hyysääviä aikuisiakin.  Oivalsin myös taas kerran, että lapset ovat totaalisesti omia persoonia ja heillä on omat kujeet ja mieltymykset. Metsäkokemus kasvatti meitä kaikkia henkisesti ainakin 10cm pituutta lisää. 
(Tarkennan tähän loppuun, että olen Helsingin keskustassa lapsuuteni asunut ja kesät Sipoossa oppinut soutamaan ja huopaamaan soutuveneellä, etsimään matoja, onkimaan. Mutta mökissäkin oli sähköt ja varustelut munankeittimiä  myöten, joten en ole aikuisten oikeasti koskaan ollut kosketuksissa ja yhtä luonnon kanssa ja siksi minulle tälläinen ”metsäänmenoilmiö” oli varsin häkellyttävä ajatuksena jo ja mietin hetken onko toinen nyt vallan sekaisin. Tämä oli tätä omaa miniperspektiiviä, kun katsellaan asioita oman itsensä kautta, eikä laajemmalla spektrillä. Ystäväni Facebookissa kommentoikin, ”että meidän lapset eivät ole asfalttiviidakon lapsia”.)
Olisi mahtavaa kuulla, minkälaisia tempauksia teidän nuoret ovat tehneet, jotka ovat yllättäneet teidät perusteellisesti ja toki myös toisena kysymyksenä onko teistä mukavaa oleilla metsässä ja vielä ilman telttaa ym.varusteita, hrrr… hirvittää kyllä ajatuskin…
Oikein mukavaa keskiviikkoa!


58 thoughts on “Poika lähti metsään… ja vanhemmat olivat ihan pihalla…”

  • Varmaan yllättävää, jos ei ole tähän asti vielä tuollaista tehnyt, mutta hyvinhän tuon ikäinen pärjää. 🙂

    Me maalaislikat (minä ja paras ystäväni) tehtiin telttaretkiä n. kymmenvuotiaina kahdestaan, niin että oltiin pari yötä aina kerralla. Kohde oli saari, johon mentiin kahdestaan veneellä. 😀 Silloin ei ollut kännyköitä, eikä mitään muutakaan. Tosin meillä oli kyllä trangiasta lähtien kaikki mukana, joten ruuanlaitto sujui kuin tanssi. Makeaa juomavettä haettiin muovitonkkaan yhdestä lähellä olevasta luonnonlähteestä. Nipistin just itseäni ja se tuntui, joten hengissä selvittiin monta kesää. 😀

    Ai niin, musta on tosi hienoa, että näillä nykyajan nuorillakin on haluja tuollaiseen, joskus tuntuu, että niille pitää olla kaikki valmiiksi pureskeltuna, joten olehan ylpeä pojasta! <3

    • Ehkä se yllättävyys oli siinä että lähti pelkän makuupussin kanssa, ei telttaa, ei ruokaa ei mitään. Luonnossa miltei paljaaltaan makoilu tuntui hieman hämmentävältä. Murkut ja kaikki.

      Teltassa tuli kyllä lapsena nukuttua kaukana mökistä, mutta ei sentään saaressa. 😉 Olette olleet reippaita likkoja, sillä kyllä me ystävän kanssa ihan mummin laittamaan ruokapöytään aina tultiin. 🙂

      Lapset osaa vaikka mitä, jos antaa touhuta, saatikka tuollaiset täysikäiset pojat. <3

      Olen ylpeä, koska niin monet kerrat hih olen valmiiksi purrut. 😉

    • Nyt ei ollut telttaa mukana, eikä mitään muutakaan vain makuupussi. 😉 Mutta kyllä ne nuoret pärjää, näin on näreet. 😉

      Ihanaa päivää <3

  • Olin lapsena partiossa ja täytyy myöntää, että telttailumittari tuli täyteen talvileirillä, kun olin noin 12 v. Viisi päivää teltassa metsässä, umpihangessa. Sukset, lumi, kylmyys, kaminavahtina olo keskellä yötä…..niin armeijan oloista. Minulla meni sen jälkeen vuosia, ennenkuin viihdyin taas metsässä. Nykyään rakastaan metsää.
    Telttailu ei kuitenkaan ole juttuni ollenkaan, sillä olen niin mukavuudenhaluinen.

    Tyttäreni ovat toisinaan yöpyneet teltassa, mutta kodin tai mökin läheisyydessä.
    Muita irtiottoja heillä kyllä on ollut, esim. lentomatkat yksin. Hienosti ovat pärjänneet!

    Irtiotot ovat tärkeitä ja metsä muuten mahtava paikka nykyihmiselle. Metsässä kehittyvät niin motoriikka kuin aistitkin, joten sen terveysvaikutus on uskomaton. Hieno poika sinulla!

    • Wau jestas mikä partioleiri, onkohan nykyään tuollaisia?! Teltassa on oma nostalgiansa ja pesäntunne, mutta silti en kyllä välitä. Nuorenahan tuli lähdettyä bilettämäänkin vaikka Tampereella tai Hankoon ja nukuttua autossa, mutta en silti nukkuisi taivasalla ilman telttaa, huu ne elukat.

      Metsässä rauhoittuu aina sielu, se on suorastaan mystistä. Nämä meidän reippaat, kun asuimme Latviassa lensivät 5-ja 9-vuotiana aina kahden Suomeen äitinäs luokse, eli on ne reippaampia kuin ikinä itse ymmärtää. 🙂

      Ihanaa päivää Marianna <3

  • Moi ja kiitos kivasta blogista! Meillä tämä tapahtui helmikuussa ja kymmenen aikaan illalla. Poika ilmoitti lähtevänsä yksin Nuuksioon… Olin kauhuissani, mutta minkäs teet, 18 v ja jääräpää. Onneksi on partiolainen ja jotain käsitystä luonnossa pärjäämisestä. Sovittiin, että laittaa aamulla tekstaria herättyään. Mikä helpotus, kun sitä sitten luin. Sen verran viileetä telttamajoituksessa taisi kuitenkin olla, että yksi yö riitti suunnitellun kahden sijasta. Huh huh, tuli kyllä elävästi tuntemukset mieleen, kun kerroit teidän pojan seikkailusta, ja se kenkien tsekkaus! Onneksi kundit tuntuvat tietävän mitä tekevät:-) t. Anna

    • Anna kiitos kaunis ja kivaa että kommentoit <3

      Eikö vaan kenkien tsekkausta useaan kertaan yössä, sitä joutui taas viime yönäkin harjoittamaan, kun yhtäkkiä oli auto kadonnut pihasta ja poika kotoa>nuoret. 😉 Niin teltassa on varmaan kivaa, jos ei ole kylmä eikä kuuma, kylmyys kyllä ajaa kotiin lämpöiseen. 🙂 Mystistä oli tämän meidän pojan kanssa, että lähti ilman telttaa, oli siis vain makuupassi matkassa ja tulentekovälineet. Se ei vaan mennyt kaaliin. 😉

      Mutta sieltä tuli niin reipas ja iloinen poika, että ymmärsin että tämä oli varmaan sellainen tärkeä "miehinen" juttu. 🙂

      Oikein kivaa loppuviikkoa Anna <3

  • Minä haluaisin itse ollan tuollainen reipas luonnossa kulkija, mutta ne taidot ovat kiertäneet minut kokonaan. Olisi niin mahtavaa kulkea eksymättä luonnossa ja nukkua teltassa metsässä. Itsehän en jännittäisi hyttysiä, käärmeitä tai kylmyyttä vaan Bodom-järven telttamurhaajan uusinta hyökkäystä 😀 😀 😀

    • Olin ennen reipas, nyt ihan pullamössö… Ymmärrän täysin fiiliksesi, mutta ei voi mitään ne öttiäiset valtaa mielen ja iskee psykosomaattinen kutina jo ajatuksesta. 😉

      Hui ymmärrän tuon Bodom-fiilarin, sen verran paljon on kauhuelokuvia tullut katsottua jo muutenkin, missä telttaretkeläisille tapahtuu kauheita. 😉

      Ihanaa päivää <3

  • Poika antsaisi tästä tempauksestaan jonkun mitalin, koska nykypäivänä kaikki kyllä tuntuu haluavan lähteä kaupungille ja suureen maailmaan, mutta metsään menijöitä on ihan liian vähän :). Mutta siitä huolimatta ymmärrän sun mietteet ja huolen, koska itse olisin reagoinut samoin.
    Olisin toki näytellyt rauhallista (kun olisin ensin tiedustellut, onko idea nyt kumminkaan niin kovin hyvä ja onko sinne metsään pakko mennä), mutta kökkinyt sitten kumminkin hermostuksissani valveilla koko yön ja tuijotellut Whats Appia, että milloin poika on ollut viimeksi paikalla 🙂

    Täältä tulee täys kymppi pojalle <3. (Ei varsinaisesti liity asiaan, mutta kertoo nykymaailmasta kumminkin jotain, kun mun poika tuli seiskaluokalla kotiin jälki-istuntolapun kanssa, jossa luki syyksi "fyysinen väkivalta". No minähän tottakai säikähdin, mutta kun kuulin, että kyseessä oli niinkin huisin väkivaltainen touhu kuin vuorenvalloitus (varmaan muistat leikin), ajattelin, että jo nyt on prkl…. Pitäis mieluummin palkita ton ikäinen poika, että vielä leikkii ulkoleikkejä, mutta ei. Tapetaan sekin into.

    • Annukka samaa mieltä, metsäurhoollisuusmitali! Ilman telttaa, ilman mitään luonnon varaa, aika hienoa. 🙂 Olin kyllä todella rauhallinen, mutta sisällä kiehui ihan migreeniin asti. 😉

      Jösses tätä ylisuojeltua maailmaa, miten tuollaisesta voi saada jälki-istuntoa. Jos syytetään vanhempia ylihuolehtivaisuudesta, niin on tuo koulumaailmakin ehkä vanhempien painostuksen alla mennyt ihan hulluksi… Voi maar, no onneksi sinä olit ehkäpä lapusta huolimatta salaa ylpeä. <3

      Ihanaa päivää Annukka <3

  • Minusta ei olisi tuollaiselle reissulle! Valvoisin varmaan koko yön ja pelkäisin sarjamurhaajaa… Joo, hiukka vilkas mielikuvitus 😉
    Nostan hattua pojallesi!

    • No sama juttu, metsänpeikkoja, kärmeksiä, itikoita, murkkuja,,, uijui, ei minua varten. Kiitos Ellen kovasti ja ihanaa päivää <3

  • Kyllähän ne pojat ja tytöt pärjää. Heikommin on meidän äitien kanssa, kun me kototna ootellaan ja ollaan hädissään. Hienoa haluta mennä metsään ja niinhän sitä kersana tehtiin ja yövyttiin teltassa. Mutta enää minua ei sinne saa,tosin mies on joskus ehdotellut retkeä telttailemaan. Tytär tuli viime viikolla Lontoosta, jossa oli ekaa kertaa poikaystävänsä kanssa. Olin ylpeä itsestäni, kun en kertaakaan panikoinut, vaan luotin heidän pärjäävän ja hyvin oli mennyt. Olin kyllä vetänyt muutaman illan kursseja hänelle siitä mitä suuressä maailmassa saattaa tapahtua:) Lapset kasvaa ja pärjää ja hyvä niin!

    • Hih muistan kun lähdin 17-vuotiaan kolmeksi viikoksi eurooppaa kiertämään poikakamun kanssa ja nukuttiin autossa koko reissu ja ihmettelin miksi kotiväki oli huolissaan. Hih, voi vanhempien huolta, sillä ei ole määrää eikä mitaa.

      Mutta en kyllä ilman telttaa ja varusteita lähtisi metsään yöksi, aivan luonnon armoille hyi.

      Nukuitko muuten hyvin, kun tytär oli Lontoossa, luulenpa että et. 😉

      Ihanaa päivää M <3

  • Upeaa,kun nuori haluaa metsään ja viihtyy luonnossa.Harvinaista kerrassaan.( Me asutaan pikkukylässä,joten luontokokemuksia tulee lapsille ihan luonnostaan,tahtoi tai ei) Ymmärrän hyvin huolesi,mutta saat olla ylpeä.Poikahan selvisi hienosti!! Vautsi vau! Mukavaa viikkoa <3

    • Anne näin on, poika selvisi ja tunnen jälkikäteen itseni jo ihan pöntöksi. 😉 Tietenkin selvisi, mistä se kaikki murhe ja stressi. 🙂 Samaa mieltä mielestäni on erittäin hienoa, että nuori haluaa luontoon ja osaa nauttia siitä. Nykyään olemme niin urbaaneja olevinamme. 🙂

      Ihanaa päivää Anne <3

  • Mahtava poika!

    Mä rakastan metsää, mutta päivänvalolla ja kulkureittejä kuljeskellen, eli lähinnä kansallispuistoja… Viime syksynä Kolille tehty reissu mieheni kanssa oli kyllä upea. Mutta kyllä mua ällöttää ne kaikki pikku pirulaiset, mitä metsissä pyörii, esim. pari hirvikärpästä ropisi päästäni kylppärin lattialle Kolin reissulla. Hetken teki mieli ajaa pää klaniksi 😉

    • Apua ne hirvikärpäset, nehän pelkoluettelostani unhoitin… Metsässä sielu rauhoittuu ja meren äärellä, jotain kovin mystistä luonnossa on. Mutta en kyllä pelkällä makuupussilla nukkuisi edes kalliolla… Ui.

      Ihanaa päivää Reetta <3

    • Meillä asuu mieheni lapset, tai vanhempi tytär 23v on jo muuttanut pois. Eli neljä lasta täällä. 🙂 En niin paljon kirjoittele vanhemmista johtuen ihan siitä, että ovat isompia ja lukevat näitä juttuja, en tiedä tykkäisivätkö. Mutta on täällä heistä kirjoitettu ja tyttären oma blogikin mainittu muutaman kerran. 🙂 Mieheni lapsia, mutta kuin omia. 🙂

      https://emmaankka.blogspot.fi/

      Hih niinpä armeijassakin on sentään teltat! Eikä pelkällä makuupussilla.

      Kivaa päivää <3

  • Rakastan liikkua luonnossa, mutta vain päiväreissuilla. Yöpyminen olisi liian jännää minun vilkkaalle mielikuvitukselle. Ensin luulin, että tässä on kyseessä vähän nuorempi poika, mutta kyllähän 19-vuotias pärjää 🙂

    • Sama juttu, metsässä on ihanaa ja luonnossa, mutta ei yötä. No huoli perustui asian yllättävyyteen, uutuuteen ja siihen että toisella oli vain makuupussi mukana ja yöt erittäin kylmät. Ei ruokaakaan ottanut mukaan.

      Mutta kyllä sitä aikuinen pärjää vaikka tikun nokassa. Avasi myös silmiä, että aikuinenhan tuo. 😉

      Ihanaa päivää Mousse <3

  • Täällä myös Stadin ydinkeskustan kasvatti. Aika karmealle kuulosti, sillä jos Pellinkiin mennään pyörällä, niin siinä on rantatietaival, jossa sorarekat painaa satasta (60 km), mitään pyörätietä ei ole. Maalaismaisen kylätieksi tie muuttuu vasta Gäddragin risteyksessä. Lauttarannan tie on jo ihanteellinen, saati itse Pellinki.

    • Stadin kasvatti varmasti ymmärtää tämän huolen 😉 En ole Pellingissä käynyt vaikka täältä Porvoosta ei toki niin matkaa, mutta reittikin kuulostaa kyllä aika hurjalta. 🙂

      Ihanaa päivää Ulla <3

  • Tykkään liikkua luonnossa, mutta yöksi on kotiin päästävä. En lähde minnekään, missä ei ole juoksevaa vettä ja sisäwc:tä yöksi. Em. vaatimukset olivat aikoinaan veneellekin, jotta mieheni sai minut veneilemään.

    • Miltei sama juttu, mutta kyllä mökillä ulkohuussi riittää. 🙂 Mutta aika vähän tulee käytyä mökillä, ajan yleensä päiväksi rannalle ja illaksi kotiin. Säästyy kaikelta petivaaterumbalta ja merivedetkin pääsee pesemään omaan suihkuun. 🙂

      Veneily on kivaa!

      Mukavaa torstaita Satu <3

  • Wau, hieno poika sinulla ♥ Ihanaa, että hän viihtyy luonnossa ja nostan hattua, että hän viitsii ja uskaltaa moiselle reissulle lähteä ja vieläpä ihan yksin. Saat todellakin olla ylpeä hänestä! 🙂

  • Mä olen maalta kotoisin, eli uskaltaisin yöpyä metsässä, mutta annan aivan valtavan suuren arvon sisä -WC:lle ja suihkulle, niin enpä viitsi 🙂
    Mutta hyvä se on oppia erätaitoja, ei koskaan tiedä milloin niille voi olla todellista tarvetta, ja hienoa että nuori on kiinnostunut tommosistakin asioista. Hieno poika teillä.

    • Ehkä uskaltaisin yöpyä metsässä, jos olisi asianmukaiset varustelut ja ainakin se teltta ja en todellakaan yksin…

      Samaa mieltä, hyvää ettei ole kädetön vaan osaa toimia tiukoissakin tilanteissa, eihän sitä koskaan tiedä mitä elämäsäs sattuu ja tapahtuu. 🙂

      Kiitos kaunis Heli ja oikein ihanaa loppuviikkoa sinulle <3

  • Viihdyn kyllä metsässä ja voisin olla yötäkin. Meidän nyt täysi-ikäinen vanhin poika yllätti vanhemmat n 10 vuotiaana mökillä… Oli synkkä ja myrskyisä lokakuinen ilta ja saunoimme mökillämme keskellä Kainuun korpea. Poika ilmoitti vähän aikaa saunottuaan että minäpä lähden uimaan! Ei osattu hämmennykseltämme miehen kanssa sanoa mitään tai edes mennä mukaan ja hetken odoteltuamme olimme lähdössä katsomaan, missä poika viipyy… Sieltä hän tuli, kävi siis yksin, pimeässä ja kylmässä järvessä kovalla tuulella uimassa eikä ollut moksiskaan 🙂

    • Ohos poikaa, eikö olekin nuoret ihmeellisiä. Joskus he eivät ehdi murehtimaankaan asioita meidän miettiessä aina niitä pahimpia vaihtoehtoja. Elämä kantaa ja nuoret ovat taitavampia kuin monesti itse tulee ymmärrettyä. 🙂

      Metsässä sielu lepää <3

      Ihanaa loppuviikkoa sinulle ja aurinkoisia kesäpäiviä <3

  • Meillä lapset nukkuivat viime kesän melkein kokonaan takapihalla teltassa ❤️ Tänä kesänä ei taideta telttaa laittaa kun niin sateista ja kylmää vain…..Lapset on kyllä ihania retkeilijöitä ❤️

  • Hienoa että poikaa luonto kiinnostaa. Nuo retket jää varmasti mieleen. Meidän ujo poika ilmoittautui vapaaehtoisena yläasteella pitämään itsenäisyyspäivänpuheen. Se ihmetytti aikas paljon 🙂

    • Saija ja oho ja wau, ymmärrän tuon asian merkityksen, sillä minusta ei kyllä olisi ikinä siihen, edes nyt. Suuri hatunnosto sinun reippaalle pojalle. Aina ne lapset osaa yllättää. <3

  • Ei nyt näin äkkiseltään tule omien kohdalla mieleen mitään tempauksia 🙂 Mutta se on myönnettävä, että nuo lapset kasvavat ja he pärjäävät ilman meitä "vanhuksia"… – Tänä vuonna vietimme ensimmäistä kertaa juhannusta kaksin ja lapset olivat kavereiden kera mökkeilemässä 🙂

    • Niin se elämä muuttuu ja sehän on kivaakin ja niin sen kuuluu mennä. Kai sitä vanhemmilla aina tulee se pieni irrottautumisvaihe omien pelkojenkin kautta. 🙂

      Oikein ihanaa loppuviikkoa Marru <3

  • OI, varmaan oli orpo olo…Kiva, kun silti rohkeni lähteä:) Meillä poikien tempaukset on rajoittunut autotallissa nukkumiseen…Suunnitelmia kyllä on ollut! Niin se aika rientää…

    • Vielä suunnitelmat saattavat toteutua ja en uskaltaisi kyllä nukkua meidän autotallissa. 😉

      Aurinkoista loppuviikkoa Jassuntassu <3

  • Wau! Olipa hieno reissu pojalla ja kymmenen pistettä siitä, että halusi mennä metsään.:)
    Mutta ymmärrän täysin huolesi. Olisin ollut itse varmasti aivan tulisilla hiilillä ja ehkä hiippaillut poikaa metsään vakoilemaan ;). Ei kyllä itselle tulisi mieleen antautua tuolla tavalla luonnon armoille ihan yksinään.

    • Hih metsään oli 38km matkaa, eikä tarkkaa tietoa missä siellä oli… Koordinaatteja emme saaneet. Jos olisi lähimetsässä taatusti olisimme menneet mieheni kanssa salaa kyttäämään hih. 😉

      Ihanaa loppuviikkoa <3

  • Oi mikä reissu, ihanaa. Tuollaisia kannattee tehdäkin, karttuupa muistoja elämänvarrelta. Siis pian 19vee. Ajattelin että kyse on pienemmästä lapsukaisesta mutta olet oikeassa, lapsi kuin lapsi, huolihan sitä vanhemmalla on.

    • Niin pienemmiltä olisi voinut kieltää moisen, täysikäiseltä ei… Mutta ehkä oli koko jutun ylläteksellisyys ja se ettei ollut telttaa eikä ruokaa mukana. Matkaakin poljettvana kuitenkin 38km suunta.

      Aivan ihanaa loppuviikkoa Nanni <3

  • Mahtava tempaus!
    Kyllä minäki oisin ollut syän syrjällään. Mutta on totta, että saman perheen lapset voivat olla hyvinkin erilaisia persoonaltaan ja osaavat yllättää.
    Hattua nostan pojalle!

    • Näin on Anne, jokainen on oma persoona. <3 Yllätyttiin kovasti, eritoten tuo ilman varusteita metsään lähtö tuntui niin hurjalta. Nyt hurjan ylpeänä toisesta. 🙂

      Ihanaa loppuviikkoa Anne <3

  • Jos pärjää yksin metsässä, pärjää hyvin asfalttiviidakossakin. Mutta ei toisinpäin. Pystyn hyvin jakamaan poikasi nautinnon, mutta myös sivustakatsojan huolen 🙂

  • Olipas hauska postaus! Tuli mieleen partion alkusyksyn retki pari vuotta sitten, kun lauman kaikki muut tyttö-sudenpennut lähtivät kotiin nukkumaan mutta meidän neiti jäi poikien kanssa telttaan yöksi 😀 Annoin jäädä, kaverina kun oli vain fiksuja poikia ja valvojina niiden vanhemmat.
    Nykyään minä olen perheestämme ainoa, joka tykkää nukkua teltassa. Nuo muut hienohelmat valittavat että makuualustalla on kova nukkua 😉

    • Ihana reipas tyttö sulla. <3 Oletkin kuules sellainen reipas avannossa kävijä, niin telttahommatkin sopii tuohon nenu nassuun. 🙂 Pojalla tosin ei ollut telttaa ei ruokaa ei mitään, vain makuupussi ja onkivapa ja tulitikut. 😉

      Hih hienohelmat, apua onko minusta tullut muuten sellainen 😉

  • Hienoa- sinulla on fiksu poika 🙂 mutta ymmärrän hyvin huolesi – äidit on :)) Minunkin lapseni ovat tuollaisia metsässä viihtyjiä – ei kaikki ,mutta enemmistö – minä tykkään myös ,mutta en viettää yötä.. ! – ja huonostihan siinä yhdelle kävikin kun viihtyy luonnossa – punkki puri ja siinä sitten olikin leikki kaukana. Silti – metsään menevät vieläkin. Se on meille aikamoinen rikkaus. Ihana postaus !

    • Anne väistämättä siinä varmaan käy niin, että jos luonnossa paljon viihtyy, niin punkit tulee ja puree. Toivottavasti punkista ei seurannut vakavempaa. Minulla oli kerran punkki kaulassa ja ovelasti vielä luomen alla, ensin ihmettelin miksi luomeen oli tullut karvoja, mutta punkkipa siellä. Luomenpoistohan siitä tuli ja inhottavinta oli, että ihoa kaivettiin irti, jotta punkin myrkyt vai mitkä saatiin pois. Hui.

      Mutta mahtavaa että sinulle on niin reippaat lapset ja tyttäresi olen saanut kunnian tavata. Teistä vaan huokuu sellainen lämmin fiilis, että teillä on maailman ihanin perhe. <3

      Mukavaa viikonloppua <3

Vastaa käyttäjälle Cheri Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud