Reissupostaus Tampere osa 1

Suuret kiitokset kaikille teille, jotka äänestitte kevään korvilla Alpro kisassa ateriaani ja voittamalla kisan pääsimme perheen kanssa viettämään todella leppoisaa ja ihanaa kylpylälomaa Holiday Club Tampereelle. Meillä oli mahtava ja rentouttava kylpyläloma ja lapset nauttivat koko sydämensä kyllyydestä. Kyllä me kylvimmekin urakalla, heti perjantaina saavuttuamme ja lauantaina kahteen otteeseen ja useita tunteja. Illalla oli niin rentoutunut fiilis, kun olla pötköteltiin päivä altaissa. 


Otin yhteyttä Holiday Club:n josko haluaisivat päivittää huoneemme hieman parempaan, mihin lahjakortti yltäisi blogiyhteistyön merkeissä. Ilokseni innostuivat heti ajatuksesta ja saimme käyttöömme oikein mukavan ja todella tilavan sviitin, jossa oli oma makuuhuone aikuisille ja lapsille tilavassa olohuoneessa vuodesohva. Ihana pihakin oli ja olen kurkkinut ja kuullutkin, että yläkerran sviiteistä on aivan mielettömän upeat näkymät Näsijärvelle, jos buukkaatte sviitin, kannattaa maisemien vuoksi tähdätä yläilmoihin ja terassilta ihailla upeita maisemia.

Jääkaappi oli todella kätevä, jossa pidimme omia juomia, joita olimme varanneet Tampere päivää ja Särkänniemi päivää varten.

Aamupalalla tuli nostalginen tunnelma katsellessa vanhoja kuvia seinillä. Tyylikkäästi suunniteltu ravintolatila/aamiaisitila. Rakastan vanhanaikaista tunnelmaa.

Meidän mielestä on aivan parasta, jos hotellilla on mahdollisuus aamiaisella paistella itse vohveleita. Ovat koko perheen suurta herkkua ja vaikka itse olenkin vehnättömällä sorruin yhteen vohveliin, en vaan voinut vastustaa kiusausta. 


Kuvan vohveli herätti instan puolella kyselyitä ”missä hillo ja missä kermavaahto”, kuvan vohveli on tyttären, molemmat tyttäret nauttivat vohvelinsa suurella nautinnolla pelkällä sokerilla.

Tytöillä meni jo välillä maat sekaisin ja kokivat kylpylähotellin ja Tampereen kaupungin niinkin eksoottiseksi, että välillä kyselivät saako puheluita soitella, ajattelivat miltei että olemme ulkomailla.

Mutta siltähän koko loma tuntuikin. Oli kivaa ja rentouttavaa olla koko viikonloppu hotellissa kylpien ja käyskennellä Tampereella ja viettää vielä sunnuntapäivä Särkänniemessä. Siitä lisää postauksessa Tampere osa 2. 😉 Sviittiin kuului muuten kaksi Särkänniemi ranneketta, hieno bonus sekin.

Ikuinen suosikkini Tampereella ja must paikka käydä on Tallipiha. Viikonloppuna siellä oli vaikka mitä vintage aiheista kirpputoria, myymälää ja ihmiset olivat upeasti puettuina vintage vaatteisiin.

Suklaapuodissakin rohkenin käydä koska suklaalakon aloittamisesta on jo n.5-kuukautta. Tiukan paikan tosin aiheutti latvialaiset Emils Gustavs käsintehdyt konvehdit, jotka olivat suurimpia suosikkejani asuessamme Latviassa. Miltei ostin, mutta pysyin kovana. Ensi reissulla kenties sitten…

Illallisella Holiday Club Tampereella oli mahdollisuus syödä herkullisessa Classic pizzeriassa,  josta haimmekin pizzat hotellihuoneeseen ensimmäisenä iltana. Oli myös päivällä auki. Toisena iltana söimme a la carte listalta, josta löytyi lapsille vaikka mitä hyvää purtavaa. Jäätelöbuffetin asiakkaana tytöt olivat molempina iltoina. Annos 5 euroa ja voit koota oman annoksen eri kastikkeista, strösseleistä, kekseistä, jädestä ja karkista. Nami. tytöt nauttivat, kuten kuvista näkyy. Alati tappelevat sisarukset olivat koko reissun ajan hyvää pataa.

A la Carte listalta löytyi mm. nyhtöpossuburger ja mies nautti jälkkäriksi vaniljajäätelöä mansikoilla,
aijai mitä herkkuja.

Oma piha, tosin ensi reissulla tähtään yläilmoihin ja Näsijärvinäkymällä. Hulppeat näkymät, mitä kurkin mm.Holiday Club:n instagram tililtä.

Oma sauna oli kyllä varsin wau, vaikka tällä kertaa emme siellä niin ankaran kylpylöinnin jälkeen saunoneetkaan. Voisin kuvitella, että talvella olisi aivan ihanaa Tamperepäivän jälkeen lämmittää vielä illaksi sauna.

Huoneeseen kuului myös kylpytakit, jotka oli kätevää vetää jo huoneessa päälle. Ainoa mitä jäin huoneesta kaipaamaan oli suihkumyssyt, joten jos varaatte kylpylähotellista huoneen, muistakaa omat suihkumyssyt mukaan.

Samukin jäi näin iloisena sukulaisille hoitoon ja oli ilo lähteä rentouttavalle viikonlopulle kylpylöimään.

Reissupostaus jatkuu vielä toisella postauksella, sviittiin kuului kaksi Särkänniemiranneketta, mikä oli todella erinomainen bonus. Vietimme eilen aurinkoisen ja iloisen päivän Särkänniemessä.

Olisi niin mukavaa jos kylpylästäkin olisi voinu ottaa kuvia, mutta kostea ympäristö ja ihmiset uimapukuineen toki tekevät kuvaamisen mahdottomaks.i Mutta kylpylätiloihin ja Holiday Club Tampereseen voit halutessasi tutustua täällä KLIK Tampere Holiday Club 

Iloista maanantaita kaikille, vihdoin kesä on tullut. Onko teillä haaveissa kylpyläloma tai oletteko olleet sellaisella, olisi kivaa kuulla teidän kokemuksia?



70 thoughts on “Reissupostaus Tampere osa 1”

    • Outi ovat kyllä suloisia, mutta hurjia Duracellejä ja elosalamoita! Reissu oli ihana, tytöt niin nauttivat. <3

      Upeaa lomaviikkoa <3

  • Ihanan kesäinen postaus! On sulla kyllä rautainen tahdonvoima, kun pääsit noista suklaaihanuuksista ohi *nostaa hattua*

    • Oli ihana loma ja kun säätkään eivät vielä suosineet, niin kylpylöintihän olikin ihan paras juttu. Marika jos olisin ensimmäisillä suklaalakkoviikoilla törmännyt kyseisiin palleroihin, olisin ratkennut aivan varmasti, nyt noin 5kk lakon jälkeen himo on hälvennyt ja jo pystyy kulkemaan suklaan ohi ostamatta. 🙂

      Aurinkoista tiistaita <3

  • voi mikä punainen ihanuus…mikä hitsin rakkaus kukoistaakin mulla noihin erikoisempiin jääkaappeihin 😉 Vintage kirppis voisikin olla aika ihana kesäreissu.. kiitos vinkistä!!

    • Meillä on sama punainen ihanuus leffahuoneessa, vuosia himoitsin ja sitten ihanuus tuli meille. 🙂 Nyt on tilaakin missä pitää juomia, kun on kaksi jääkaappia. Sama täällä himotus kaikkiin tuollaisiin nostalgia/vintagejuttuihin. En muuten tiedä onko Tallipihalla vielä sitä vintagejuttua, mutta aivan mahtava paikka on joka tapauksessa. 🙂 Siellä aina käytävä.

      Upeaa viikkoa Onneli <3

  • Joo samoin kommentoin mäkin täältä, rautainen on tahdonvoima, kun ohitit nuo herkut! Ai kun mä aina muistan ne Ritter Rumit, mitä silloin mun Latvian reissun aikaan namimaiskuteltiin 😉 Ihana Tampere-reissu teillä tosiaan!

    • Ninski kyllä nyt jo pystyy, kun on sukulaatilakkoa noin 5kk takana. 😉 Voi jösses ne Ritter Rumit, olin unhoittanut ne, määä en kestä, nyt ajattelen niitä, ai ne on suklaiden aatelia.

      Meillä oli erittäin mukava reissu ja lapset tykkäsivät aivan valtavasti. Pulikoitiin niin paljon kuin tytöt halusivat, ilman kiireitä. 🙂

      Ihanaa viikkoa Ninski <3

  • Ihana reissupostaus ❤️ Ihailen suklaalakkoasi, itselläni ei selkäranka pidä noissa tilanteissa pätkääkään……Tallinnaan haaveilen kylpylämatkaa tälle kesälle mutta saattaa olla että jää haaveeksi vain :/ Ihanaa viikkoa ❤️

    • Kiitos happystarhome <3 meillä oli ikimuistoinen reissu <3 Ensimmäiset viikot suklaalakossa ovat pahempia, ei se enää tunnut, vaikka myönnän että kirpaisi kun noita latvialaisia palleroisia niin harvoista paikoista saa.

      Toivottavasti saatte kylpylämatkan onnistumaan, kylpylälomat ovat kyllä kovin rentouttavia ja lapset nauttivat niin hurjasti. <3

      Aurinkoista viikkoa sinulle <3

    • Ehdottomasti tällä kertaa mentiin vaan niin täysillä lasten ehdoilla, että tuntui että oli jopa henkeäsalpaava tahti tälläiselle vanhukselle, hehee. 😉

      Ihanaa viikkoa Marina <3

  • Voi miten mukavalta teidän loma näyttääkään:) Olisitte vain sanoneet tytöille, että ulkomailla ollaan, niin ei tarvi muualle lähteä enää matkoille:)

    • Hih ovela sinä <3 No mutta olihan se ihan kuin ulkomaanloma, ihan itsellekin. Tykkään Tampereesta aivan valtavasti kaupunkina. <3

      Aurinkoa viikkoon M <3

    • Ellen tykkään Tampereesta todella paljon ja jos johonkin Suomen kaupunkiin muuhun kuin kotikaupunkiin Helsinkiin muuttaisin, olisi Tampere iloinen valinta. 🙂 Tampereella on jotenkin rento meininki ja tykkään kovasti kaiken maailman kädentaitopuodeista ym.joita Tampereelta löytyy pilvin pimein.

      Ehdottomasti kannattaa tehdä reissu Tampereelle. <3

      Ihanaa viikkoa Ellen <3

    • Oli todella kiva tapahtuma ja olisi ollut hurjan paljon kaikkea ihanaa shopattavaa. 🙂 Ihania vanhoja tavaroita, voi että niitä himoitsin. 🙂

      Aurinkoa viikkoon <3

    • Oli ihana huone ja lempparini Smeg sen kruunasi, onneksi ei iskenyt kateus, kun kotona on samanmoinen. 🙂 Minulle maailman ihanin "boxi" 😉 <3 Aurinkoa viikkoon <3

  • Näin Tamperelaisena on aina kiva lukea, mitä muut ovat tehneet Tampereella 😀 Upea huone, iloisia ilmeitä ja herkkuja!

    Meillä ei ole kylpylälomaa tiedossa, mutta tarkoitus on kyllä viettää vielä tämä ja ensi viikko lomaillen kotiympyröissä ja nauttien Tampereen parhaista puolista 🙂

    • No mutta niitä Tampereella riittää ja Tampere on kaupunki, jossa olen käynyt Suomessa eniten (ei lasketa kotikaupunkia Helsinkiä ja nykyistä kotikaupunkia Porvoota;) Tampereelle aina halajaa mieli. Siellä on kivan rento meininki ja ihanaa persoonallista puotia ym. 🙂 Elokuussa uudelleen. 😉

      Kati kivaa viikkoa sinulle ja teidän perheelle oikein mahtavaa lomaa <3

  • Hauskalta kuulostaa ja varmasti oli koko perheen mieleen.Huvipuisto ja kylpylä,aiai 😉 Tallipihalla olen kerran käynyt.Siellä on kanista. Täytyy vielä mainita,että tuo hampurilainen näyttää herkulliselta ja tulee nälkä sitä katsellessa.Onneksi on perunat ja nakit kiehumassa,vaikkei ihan sama asia ole ;D

    • Anne no hih onneksi siellä oli ruoka tulella. Itselleni tulee aina nälkä jos illalla sängyssä katson muiden ruokakuvia. 😉

      Reissu oli aivan mahtava ja tytöt nauttivat sydämensä kyllyydestä. 🙂

      Aivan ihanaa viikkoa sinulle <3

    • Kyllä vaan, mutta nyt on rauhaiseloa kotona ja mökeillä. 🙂 Tänä vuonna ei reissata minnekään vaan nautitaan kotosuomesta. <3

      Ihanaa viikkoa ihanainen Viltsu <3

    • Oli niin kivaa lasten kanssa. Rakastan tuota jääkaappia ja siksipä meillä on identtinen leffahuoneessa. <3

      Upeaa viikkoa Satu <3

  • Voi kuinka mukava reissu teillä olikaan, olitte sen ansainneet sinun ihanaisten reseptien ansiosta <3 Tuo Tallipiha on aivan ihana ja jouluna, aih <3 Vintage kirppiksellä olisin varmaan vauhkoontunut 😉 Nuo latvialaiset konvehdit varmaan sulaa suussa…<3

    • Latvialaiset konvehdit oikeasti sulaa suuhun, <3 Vitsi vieläkin hieman kaiholla niitä ajattelen. <3 Vintagekirppis oli minullekin paha paikka, mutta olen sen verran vahvasti tämän kodin vintage taravalla kyllästänyt, että pysyin aisoissa. 😉

      Tallipihalla en ole koskaan käynyt jouluna, mutta mieli kyllä tekisi. 🙂

      Ihanaa viikkoa! <3

  • Oi, teillä on ollut mukava reissu, ihanaa! Tampere on muutenkin kiva kaupunki. Työnantajallani on samaan kylpylään kanssa osakkeita ja olen päässyt kerran yhden viikonlopun niistä nauttimaan.

    • Katinka oli kyllä todella kiva reissu ja tytöt nauttivat sydämensä kyllyydestä. Tampere on aivan suosikki kaupunkeja täältä Suomesta.

      Ihanaa ja toivottavasti pääset pian taasen uudelleen nauttimaan <3

      Aurinkoista viikkoa <3

    • Oli kyllä kelpo sviitti ja niin kivan tilavaa! Suklaapalloset ovat minulle suklaiden aatelia ja jouduin tällä kertaa olemaan tiukkana. 🙂

      Lempeitä kesätuulia sinulle Susanna <3

    • On se jo kotikaupunki, Porvoossa asuttu hmm. 8-vuotta ja kyllä tämä kaiketi on kotikaupunki vaikka Helsinki on sitä vielä myös. Tampereella on ihanaa, tykkään todella paljon ja on aivan suosikkikaupunki Suomessa (Helsinkiä ja Porvoota ei lasketa 😉

      Ihanaa jos alat kotiutua, voisin hyvin ajatella muuttavani Tampereelle, tykkään todella paljon siitä rennosta fiiliksestä mikä siellä on.

      Ihanaa viikkoa Katja <3

  • Ihana sviitti, tuo jääkaappi. Tahtoo! <3 Mekin tehdään joskus Tre miehen kanssa päiväreissuja, se on melkein kuin ulkomailla, koska sinne tulee mentyä harvemmin kuin Helsinkiin. 😀

    • Minäkin tahdoin ja siksipä meillä identtinen punainen ihanuus sijaitsee meidän kirjasto/leffahuoneessa, rakastan sitä. <3 Eikö olekin kuin ulkomailla ja Tampereella on niin kivaa. Miehellekin tuli tutuksi, koska opinnot olivat Tampereen yliopistolla. 🙂 Sinne aina uudelleen halajan. <3

      Ihanaa viikkoa Jonna. <3

  • Tallipiha on kyllä yksi omistakin suosikeistani Tampereelta, niin kesällä että talvellakin :). Talvella se on loihdittu ihanan tunnelmalliseksi jouluvaloilla ja kynttilöillä :).

    • Laura aivan sama juttu, tosin en ole ikinä talvella käynyt. Kiitos vinkistä, nyt tuli fiilis, että joulukuussa on pakko päästä käymään. <3

      Ihanaa viikkoa sinulle <3

  • Mukava reissu teillä, tuo sviitti ihan mahtava 🙂 Tallipiha aika kiinnostava.. ja nuo suklaapalleroiset ah ja namm!! Ihanaa alkanutta viikkoa <3

    • Tuulikki on ihanaa nähdä lasten ilo ja nyt sitä riitti kokonaisen viikonlopun verran. Kylpylöintiä jaksaisivat loputtomiin. <3

      Tallipiha on aivan ihana, enemmän kuin suosittelen ja Suklaapuodista voisin ostaa kaiken, mutta aivan erityisesti noita suklaapalleroita. 🙂

      Oikein ihanaa viikkoa sinulle <3

  • Kiva reportaasi Tampereelta. Kyllä se aina tekee säväyksen, kun loma-asumuksessa on jotain extraa. Kaukana takana ovat ne ajat, kun kallisti päänsä mihin vain ;). Mukavaa luksusta teidän kylpylävisiitillä :).

    • Hih niinpä ja oikein nauratti kun näytin miehelleni paikan, joka oli muuten lähellä tuota Tallipihaa, jossa nuorena nukuimme viikonlopun ajan autossa. Ei ollut silloin murheen häivää ei. Nykyään kaipaa jo hieman extraa, siitä saa ylimääräistä mielihyvää. Siksi oli kyllä aivan mahtavaa, että sviitti oli niin tilava ja pihakin oli. Saunakin tulisi talvella Tampere päivän jälkeen todella tarpeeseen. 🙂

      Aivan ihanaa viikkoa! <3

  • Kiva lomaviikonloppu teillä – ja Tampere on niin kiva kaupunki! Silloin kun lapset vielä asuivat kotona, kävimme kesäisin Särkänniemessä ja aina siten, että yövyimme hotellissa – minä pääsin humputtelemaan kaupungille, kun isäntä piti lapsille huvipuistossa seuraa. Minä kun en pysty edes katsomaan niihin härveleihin päin;)
    Ja kylpylälomia on harrastettu myös – sekä koko perheen voimin että kaksistaan isännän kanssa. Ja Tampereella käymme nykyisin etupäässä konserteissa;)
    Kyllä pienet irtiotot arjesta aina ovat hyväksi sekä sielulle että mielelle;)
    Aurinkoisia päiviä sinulle, ihaNainen Tiia <3

    • Lady niin samaa mieltä, Tampere on todella kiva kaupunki. Ah sellainen hemmottelupäivä olisikin ihana, että ihan naisseurassa kävisi hömpöttelemässä. 🙂 On kyllä todella vähät ne laitteet joissa enää pystyy käymään. Itseasiassa laivapahoinvoinnin myötä iski tuo härpytinpahoinvointikin, mikä harmillista. Ennen sitä menin aina kaikkein hurjimpiin, myös Särkkiksen Tornadoon, hui. 😉

      Pienet irtiotot tekevät niin hyvin koko perheelle. <3

      Oikein ihanaa ja aurinkoista viikkoa ihanainen Lady <3

  • Tuttu paikka tuo Tampereen kylpylä. Olemme aina olleet niissä hotellihuoneissa, kerran toiseksi ylimmässä kerroksessa ja sieltä oli kyllä aika hulppeat näkymät. Oliko tuo siinä hotellin yhteydessä olevassa rakennuksessa vai siinä tien toisella puolella, niissä matalamissa? Perhelomat ovat ihanaa yhdessäolonaikaa, mutta myös melkoista pyöritystä vanhemmille 😉

    • Juu hieman kateudesta vehreänä goolailen niitä ylähuoneita, voi että mitkä näkymät. Ehkä jonain päivänä, oli tuo pihakin extraluxusta sai happea avaamalla ovet ja lisähuoneen. 🙂 Hih en muuten muista missä osiossa tämä oli, pahoittelen.

      Toisaalta oli ihanaa istua valmiiseen pöytään ja kylpylässä tarvitsi vain rentouttavasti istua. 🙂

      Mutta ainahan sitä reissusta sekä piristyy että väsyy. 🙂

      Ihanaa viikkoa PauMau <3

  • Tuttu kiva paikka, josta on kivoja muistoja <3. Kuten esim. se pieni jännitystä herättänyt episodi, kun mies ja toinen pojista pelas biljardia ravintolan yläpuolella olevissa oleskelutiloissa ja yksi kivikovista palloista lipsahti alakertaan ja poukkoili siellä valtavan korkeilla loikilla paikasta toiseen, mutta ei luojan kiitos osunut ketään päähän tai jotain. Olis ollut tyly loppu lomalle.

    Kerran asuttiin tuolla sellaisessa sviitissä, jossa oli ala- ja yläkerran välissä poreallas. Ilman mitään erillistä kylppäriä. Siitä riitti pikkupojille riemua (ja roiskevettä koko huusholliin, mutta tätä ei saa kertoa ;)).

    Meillä on vielä edessäpäin jokakesäinen pariviikkoinen Katinkullassa. Aah <3. Kesällä ei tosin jaksa kylpylöidä joka päivä. Etenkin kun siellä on niin ruuhkaisaa. Mutta aamu-uinnille ja saunaan tulee aina loma-asunnolta aamutuimaan polkaistua. Lähtee päivä hyvin käyntiin.

    Tytöt näyttää nauttivan ja silloin kun lapsilla on kivaa, on aikuisillakin <3

    • Hih Annukka, sun jutut saa aina hymyn huulille, vaikka toki biljardipallo päähän iskeytyneenä ei ole hauska jutu. Oikeastaan hauskaa siinä on se juttu, ettei sitten osunut keneenkään. 🙂 Osaat vaan niin hauskasti kirjoittaa. <3

      Oi wau ja mahoton sellainen poreallas olisi kyllä jotain aivan ihmeellistä. 🙂 Arvaan sen roiskeveden, meillä amme ja se kertoo paljon. 😉

      Aah Katinkulta ja ihana pitkä loma, upeaa Annukka. Kun kerran noin pitkään on, ei tarvitsekaan joka pv kylpylöidä, muutenhan se alkaakin käydä jo työstä. ,)

      Mutta ihanaahan on pieni aamupyrähdys ja iltapyrähdys ottaa. 😉

      Niin totta, kun lapsilla on kivaa, aikusilla ehdottomasti myöskin on. <3 Myötilo on paras ilo. <3

      Ihanaa viikkoa Annukka <3

  • Olin juuri viime viikolla myöskin Tampereella. Tallipihallakin tuli käytyä ja noita samaisia herkku suklaitakin ostin. Kiva paikka! Teillä näytti olevan mukavaa 🙂

    • Saija eikö hauskaa, aivan samat kokemukset siis. <3 Tosin en ostanut suklaita, mutta tiedän juuri kuinka hyvältä ne maistuvat vanhastaan, suussasulavilta. <3

      Aivan ihanaa viikkoa Saija <3

    • Samaa mieltä! Aina toivon niitä, mutta harvemmin niitä on mahdollista tehdä., Namia!

      Reissupostaus osa 2 tulee pikapuoliin.

      Ihanaa viikkoa Mousse <3

Vastaa käyttäjälle Nainen Talossa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud