Yves Rocher, ikiklassikko jo teiniajoilta!

Yves Rocher, ikiklassikko jo teiniajoilta!

Yves Rocher on aivan ensimmäinen kosmetiikkamerkkini. Muistan miten jännittävää oli tilata nuorena Yvesiltä tuotteita, miten jännää oli kun sai elämänsä ensimmäiset meikit hyppysiinsä. Muistan elävästi Yvesin voidemaiset vihreät ja siniset luomivärinapit ja niistä sitten siveltiin luomille, kuin olisimme menossa Halloween discoon. Taidot olivat nuorena hieman hakusessa, mutta silti muistot ovat kultaa.

Yvesin tuotteet ovat kuuluneet aina kosmetiikkakaappini sisältöihin ja erityisesti viime vuosien aikana on miellyttänyt Yves Rocherin Plaisirs Nature tuotteet. Vaihdellen olen käyttänyt suihkugeelejä, kroppavoiteita vadelman, boysenmarjan, vaniljan välillä ja erityisen innoissani olen ollut limited edition talvi-ja kesätuotteista.

Tämän kevään ja kesän Limited edition tuotteet Yvesiltä hurmaavat sitrushöperön täysin. Sarja on täydentynyt jo jokin aika sitten ihastuttavilla kuorintageeleillä ja uutuutena vielä Body Mist eli Fragfrance mist.

Nyt olisi taasen tuoksunappulan paikka, kuorintageelit tuoksuvat hurmaavilta. Tällä kertaa en pysty edes nimeämään suosikkiani, vaikka sitruksentuoksuihin yleensä enemmän kallistun.

Herkulliset kesäiset suihkugeelit hurmaavat tuoksuillaan ja sitäpaitsi putelitkin näyttävät kauniilta. Pidän siitä että purkeista näkee läpi.

Vasemmalla Fragrance Mist, joka tuoksuu aivan hurmaavalle. Lisäksi Yvesillä on ollut parin vuoden ajan kevyt eau de toilette sarja, joista yöpöydältäni löytyy Eau de toilette sitruspuunkukka. Yvesillä on monesti ollut tarjouksena, tilauksen yhteydessä valinnainen tuote ilmaiseksi ja olen aina tilannut kyseisen tuoksun. Yllä olevassa kuvassa Yvesin uutuus green tea ja aivan hurmaava tuoksu tämäkin.

Yvesin tuotteet edustavat minulle luontoa, kukkasia, raikkautta ja nuoruuden nostalgioita. Yvesillä on rakas paikka aina kosmetiikkakaapissani, ikuinen luotettava kumppani ja rakkaus. 🙂

Onko teillä suosikkeja Yves Rocherin tuotevalikoimasta, käytätteko Rocherin tuoksuja. Onko teillä nostalgisia muistoja nuoruuden Yves Rocherin tuotteista, olisi hauskaa kuulla, sillä omassa käytössä Yvesin tuotteet ovat olleet jo 35-vuoden ajan, aika hurjaa vai mitä. 🙂

Terkkuja Tampereelta kylpylästä, vietämme perheen kesken pientä kylpylälomaa ja huomenna on aikomus mennä Särkänniemeen, toivottavasti ei sada!

Aurinkoista viikonloppua kaikille. <3
*kuvan tuotteet ovat aivan ensimmäiset Yves Rocherin tuotteet, jotka olen saanut blogiin testiin 🙂


76 thoughts on “Yves Rocher, ikiklassikko jo teiniajoilta!”

  • Yves Rocherin tuotteet on itsellänikin olleet vuosia käytössä, ihania tuotteita 🙂 Mukavaa viikonloppu teille ❤️

  • Yves Rocher on minullakin tärkeä osa nuoruusmuistoja, erityisesti nuoruuden tuoksumaailmaa… Juuri tuo Plaisirs Nature 🙂
    Ihanaa viikonloppua teille <3 Nauttikaa kylpylän lämpimistä loiskeista ja Särkänniemen vimpaimista!

  • Teininä käytin paljonkin Yves Rocheria. Nyt muutama viikko sitten Jyväskylän liike lopettettiin ja ystäväni pyysi minut sinne mukaan. Luulin, että en osta mitään, mutta ostinkin shamppoon ja kosteusvoiteen. Voide oli niin hyvä, että nyt Jaelin pitää ensi viikolla tuoda sitä minulle Helsingistä;)

    Mukavaa viikonloppua <3

    • Hih Leena sullehan käynyt kuten aina mulle. Yvesin liikkeestä en ostamatta selviä, sitäpaitsi aina on hyviä tarjouksia. Todella hyviä Yvesin voiteet, minäkin löysin ne vasta pari vuotta sitten.

      Jaelille terkkuja ihanat te ystävykset <3

  • Lapsena/teininä oli kivaa, kun pääsi tilailemaan Yves Rocherilta. 🙂 Oli niitä liimailtavia lappuja, joilla sai ilmaislahjoja tai kaksi samaa tuotetta yhden hinnalla. Nostalgista. 😀 Yves Rocherin vanilja -tuoksu kuului vahvasti nuoruuteeni. Monet flash backit vievät teinidiscoon, kun samanmoinen tuoksu hiipii nenään. En tiedä, onko se välttämättä hyvä asia. 😀

    • Hih muistan niin elävästi nuo jutut, ehkäpä siksi etteivät ole teinivuosiani 😉
      Vaniljaa käytin pitkään, mutta sitten tuli nämä limited edition suosikit. <3

  • Juuri kuten kirjoitit – kuului nuoruuteen … kunnes tilasin viime talvena kasvoveden purecalmille :)) ja on muuten tosi hyvä vanhallekin naamalle 😀

  • Yves Rocherilta ostin ensimmäisen hajuveteni, joka tuoksui mandariiniltä.Tuoksuja oli ihana käydä liikkeessä tuoksuttelemassa. Samaisessa liikkeessä laitatin myös korviksien reiät. 😛

    • Rakastin sitä mandariinituoksua, sitä ei muuten ole tainnut saada pitkään aikaan… Reiätkin korviin, en muuten tiennyt että tekevät niitä vaikka nyt kun ajattelin niin yvesillähän on se kosmetologipuoli. 🙂

  • Hih, allekirjoitan täysin tuon ensimmäisen kappaleen postauksestasi:) Muistan kyllä kun nuorena avaltiin niitä pikkuriikkisiä paperikääröjä ja sieltä saattoi saada lahjaksi tuotenäytteitä, se oli tosi jännittävää – ja liimailtiin lappuja tilauskuponkiin! Yhdessä kirjeessä oli tosi paljon kaikenlaisia mainoslippusia ja lappusia ja kaikki tietysti piti lukea hyvin tarkkaan. Tilasin pääasiassa tuoksuja ja kasvonhoitoaineita, ja kajaleita. Vieläkin minulle tulee niitä mainoskirjeitä mutta läheskään aina en jaksa niitä avata. Nyt ihan rehellisesti sanottuna pidän tuotteiden tuoksuja liian voimakkaina. Nautinnollista kylpylälomaa ja Särkänniemen matkaa <3 (Ps. juuri tilasin matkan Linnanmäelle kahdelle, ei mies ole toinen vaan työkaveri. Hyvä me — ei olla mitään vanhoja vielä ;)))

    • Voi ei ne miljuunat papeerikääröt niitä pulatessa meni aikaa. En jaksa minäkään avata, käyn liikkeessä tai tilaan suoraan netistä.

      Niin se maku muuttuu, kun koet tuoksut vahvoina.

      Nyt on kylpylöity koko viikonloppuna ja huomenna päät pyörälle härpyttimissä.

      Ihanaa lintsipäivää ja juu ei laisinkaan vanhoja. <3

  • Yves Rocher kuului nimenomaan nuoruuteen, en ole enää vuosiin käyttänyt niitä tuotteita. Ehkä pitäisi taas piipahtaa liikkeessä katsomassa, millainen valikoima nyt on tuotteita. Muistan niin ne Yvesin kirjeet ja liimailulappuset, joiden parissa askartelin tuntikausia.

    Mukavaa kylpylälomaa teille!

    • Kannattaa käydä sillä valikoima on likimain muuttunut täysin. Toki vanhoja klassikoita löytyy, mutta noin ylipäänsä.

      Hih ne lappuset, kaikkea sitä ja vielä aivan tosissaan tuli liimailtua. <3

  • Täällä toinen sitrustuoksujen fani, heipä hei 😀 Käytin paljon YR:n tuotteita joskus 80-90-luvulla. En muista milloin lakkasin tilaamasta niitä ja miksi. Oli kiva valkkailla eri tuoksuisia tuotteita 🙂 Nykyisin olen kyllä enemmän neutraalien ja keveiden tuoksujen kannalla, kovin voimakkaat tuoksut saavat pärskimään.

  • Mieki oon tainnu olla yr asiakas liki 20v eli teinistä saakka ja kyllä mun lemppari on monoi de tahiti suihkushampoo sekä kyseisen sarjan hajuvesi,joka täytys kohta hankkia uusi.Toki muitakin hyviä tuotteita =)

  • Yves Rocher kuuluu lapsuuden ja teini-iän muistoihin. Sieltä on eräskin luomiväri ja suihkugeeli tilattu. Viimeksi olen tilannut jotain 80-luvulla, joten pitkäaikaista asiakassuhdetta ei muodostunut 🙂

    Mukavaa Särkänniemipäivää, pidän peukkuja teille, että ei sada.

    • Hih oliko luomiväri voidemaista vihreää? Kannattaa käydä liikkeessä ties vaikka ihastut.

      Huomiseksi luvattu hyvää säätä, sillä ajatuksella mennään. <3

  • Pakko myöntää, että nämä näyttää aika herkuilta, vaikka en ole vuosiin Yvesin tuotteita käyttänytkään! Nuorempana kyllä tuli käytettyä innokkaasti sarjan tuotteita. Nyt olen päässyt tutustumaan Yvesin kynsilakkoihin, jotka on suoraan sanottuna yllättäneet tosi positiivisesti! Ehkä sitä sittenkin voisi taas monen vuoden jälkeen intoutua kokeilemaan muutakin! Lauantai-illan terkkuja Tiiuskalle! <3 T. Väsynyt työmyyrä (lomaa odotellessa)

    • Kivaa on että on nuortenkin lompakoille sopivan hintaisia tuotteita, siksikin Yvesiä tarvitaan

      Eikös muuten olekin mehukkaan ja raikkaan näköinen sarja. <3
      Kannattaa testata vaikka yhtä ja katsoa mitä tykkäät. Lakkoja en ole vielä testannut.

      Kunpa pääsisit pian lomalle muru <3

  • Olen itsekkin ollut kanta-asiakkaana jo 25 vuotta, aina tulee jotain tilattua, varsinkin jo postimaksua ei tartte maksaa.

  • Tykkään Yveksen suihkusaippuoista ja kookoksen tuoksuisesta vartaloöljystä. Nuorena tykkäsin käyttää Yveksen kurkkunaamiota.
    Hyviä tuotteita mun mielestä.
    Mukavaa viikonloppua.

    • Hei mäkin muistan sen kurkkunaamion, ennen juhlimaanlähtöä kuului valmistumisrituaaleihin

      Sama täällä suihkusaippuoita aina löytyy meiltä <3

  • Minäkin tykkäsin kovasti nuorena tyttönä selailla Yvesin kuvastoa ja haaveilla meikeistä…Aikuisempana tilailinkin niitä ja oli asiakkaana monta vuotta. Enää ei ole tullut käytettyä, ehkä se vaikutti kun ensin ilmoittivat että tuotteita ei testata eläimillä ja sitten kävi ilmi että taitavat testatakin. Ihme sähläystä.
    Ihanaa kylpyläälomaa teille!

    • Eikö ollutkin nuorena hauskaa hommaa, nykyään mieluiten myymälään

      Mikäs tuo eläinjuttu oli…. Täytyy lukea asiasta.

      Ihanaa viikonloppua <3

    • Hih ja minähän voisin iän puolesta olla sun äiti 😉 Into piukeana näitä nuorempana tuli tilattua silloin ei ollut montaa sorttia. Onneksi Yves on hyvin kestänyt aikaa ja vieläkin näistä tykkään.

      Kiitos Katja ja kivaa viikonloppua <3

  • Tuttua on nuoruudesta :), äiti näitä ahkerasti tilaili ja monta vuotta äidin kuoleman jälkeenkin tuli vielä mainoksia. Nyt en ole vuosiin mitään Yves Rocherin tuotteita ostanut, voisikin kokeilla taas…. Joskus oli Tampereella oikein myymälä ja siellä kauneushoitola, sielläkin joskus kävin, onkohan sitä myymälää vielä, täyykin googlata :D. Tervetuloa Tampereelle, toivottavasti teillä on mukavaa!

    • Apua jos Tampereella ei ole myymälää… Meillä Porvoossa on..

      Sinulla liittyy näihin vahvoja muistoja ja tuoksumuistikin kun on ihmisellä niin vahva <3
      Kiitos kaunis anu, meillä ollut tähän mennessä aivan mahtava loma.

      Ihanaa viikonloppua <3

  • Rentouttavaa kylpylälomaa, se taitaakin olla mieluisinta "mökki/rantalomaa" tänä kesänä. Miten tulikaan mieleen omat nuoruusajat ja tilailut Yves Rocherilta! Silloin ei osannut edes haaveilla nykyisistä nettikaupoista, mutta olihan meillä sentään Yves Rocher 🙂

    • Hih nimenomaan olihan meillä Yves Rocher ja onhan meillä vieläkin. <3
      Kylpylöinti on tällä hetkellä jetsulleen parasta hommaa. Ihanaa viikonloppua! <3

    • Hih nimenomaan olihan meillä Yves Rocher ja onhan meillä vieläkin. <3
      Kylpylöinti on tällä hetkellä jetsulleen parasta hommaa. Ihanaa viikonloppua! <3

  • Oi, Yves kuului myös minun teiniaikaan tiukasti. Nostalginen olo tulee, kun muistelee Magnolia hajuveden tuoksua. Se oli sellainen valkonen putelli, jossa oli piirretty magnolian kuva. Sitä täytyi olla sina peilipöydällä:)

    • Eikö olisi mahtavaa nähdä ne kaikki vanhat putelit sellaisina kuin olivat siihen aikaan. 🙂 Magnolian muistan erinomaisen hyvin. <3 Oi niitä muistoja 🙂

  • Rocherilta on tullut tilattua paljonkin. Kirjeet oli täynnä tarjouksia ja aina niistä tuli tilattua, myös mitä ei niin olisi ollut tarvis. 🙂
    Mukavaa Särkänniemi päivää!!

    • Näin oli ja tuli kyllä tilattua kaiken maailman kaupanpäällisiä. 🙂 Nykyään käyn liikkeessä tai tilaan Plaisisrs Nature tuotteita. 🙂

      Kiitos kovasti marliska, meillä oli mukava päivä. 🙂

      Kauniita unosia.

  • Aika vasta tein Yvesille ensimmäisen tilauksen sitten lapsuusvuosien. Tilasin noita ihania saippuoita ja kosteusvoiteita. Tuotteet ovat kyllä kehittyneet huimasti vanhoista ajoista. Nyt haluaisin kokeilla niitä uusia kynsilakkoja. 🙂 Hauskaa Särkänniemeä, itse suuntaan Linnanmäelle. 🙂

    • Eikö olekin aivan erilaisia, sitten nooh omien nuoruusvuosien ainakin. Niin kaikki kehittyy, Yveskin. <3 Samaa mieltä nuo saippuat ja kosteusvoiteet, aah. <3

      Toivottavasti oli mahtava Lintsipäivä, säät kyllä suosi. <3

  • Kyllä kaiken tuon sun kirjoittaman allekirjoitan, silloin ei ollut muuta paljon tarjolla ja vieläkin YR:llä on parhaat suihkusaippuat ja PureCalmille kasvojen puhdistussarja on ihan ehdoton suosikki, käytössä joka päivä eikä naamassa ole finnin finniä ja raikas ja puhdas olo tulee. Nuo kausituotteet on joskus aivan ihania, juuri loppui viime joulun päärynä suihkusaippua ja vanha vanilja, pitänee tehdä tilaus. Oli kiva kun jouluna sai isoon päärynä vartalovoidepulloon myös pumppunokan. Kätevä. Taitaapa mun lempihuulipunakin olla YR:n…:))

    • Nyt aloin kiinnostumaan tuosta PureCalmista kuules, etenkin kun kasvoissa on aina näppyjä. 🙂 Käytin nuorena kaikki tuotteita koko sarjata, mutta nyt olen muutaman vuoden ostanut Plaisirs Nature tuotteita yksistään ja joitain meikkituotteita. Päärynä oli muutebn ihana ja vanha vanilja. <3 Se kroppavoide siinä lasipurkissa, aah.

      Ostan aina Yvesin liikkeestä näihin eli noihin suihkugeeli ja kroppavoidepulloihin pumppunokan, eurolla saa, mulla on niitä monta. Kannattaa mennä Yvesin liikkeeseen ostamaan, ei lotraannu ainetta hukkaan. <3

      En kyllä Yvesistä ikinä luovu, vaikka markkinoille tulisi mitäin, jollain kosmetiikkasarjoilla on vaan erityinen paikka sydämessä. <3

      Ihanaa alkanutta viikkoa Sari <3

  • Taisivat olla ihan ensimmäiset ihonhoitotuotteet, joita käytin,silloin tosi nuorena. Enpä ole pahemmin niitä sen jälkeen käyttänytkään. Muistelen, että niillä oli tosi hyvä meikkivoide aikoinaan.

    • Sama täällä ihan ensimmäinen merkki. <3 On muuten hyviä meikkivoiteita tänäkin päivänä. Joskus kannattaa mennä vaikka tyttärien kanssa käymään, saatattepa ihastua. <3

      Ihanaa maanantaita M <3

  • Minäkin olen Yves Rocheria tilaillut jo lapsena/teininä. Nytkin shampoistani yksi "luottokama" on hiukset (ainakin minulla) ihanasti tehopuhdistava YR Ecolabelin radiance/kiiltoshampoo. Teininä minun suosikki oli vehnänalkioshampoo… onkohan sitä muuten enää, en ole edes katsonut, en muista miksi se oli suosikkini, muistan vain, että sitä piti aina tilata lisää, oli nimittäin niin pitkät ja paksut hiukset 🙂

    • Hei tuota sampoota täytyy testata, hiuksistani juurikin uupuu kiilto. Kiitos kovati nunju vinkistä. 🙂 Muistan vehnänalkiosampoon niin hyvin ja käytin sitä itsekin nuorena, mutta se jäi jostain syystä matkan varrelta, saakohan sitä tosiaan enää.

      Ihanaa alkanutta viikkoa nunju ja kivaa kuulla sinusta pitkästä aikaa. <3

  • Yves Rocher on tuttu jo varmaan 70-luvun lopulta. Muistan aina joskus 80-90-luvulla, kun mua ärsytti ne rullat, missä oli arvontavoittoja… niitä sitten lähetetltiin tilauksen mukana takaisin ;))) Niitä oli inhottava avata 😉

    • Ne rullat pieninen kuminauhoineen muistan elävästi! Tosissaan niitä aukoiltiin kuitenkin, hih. 🙂 Ihanaa maanantaita ja lomaa Maiju <3

    • Ehkä pistäytyminen Yvesin liikkeeseen muuttaa mieleen, kasvojenkohotus on meinaan huima. Tai oikeastaan Yves on kehittynyt ajan kehityksessä mukana ja pysynyt raikkaana ja kivana. 🙂 Myös laadukkaana. <3

      Ihanaa alkanutta viikkoa Kirsi <3

  • Tuo Anis-omppu suihkugeeli tuoksuu ihanalta. Itse olen käyttänyt Yvesin tuotteita lapsesta asti. Silti eniten mieleeni on syöpynyt se, kun sain tädiltäni joululahjasi 80-luvulla vie privee -tuoksun. Se oli silloin jotain ihanaa!

    • Jonna lähtikö sun tuoksurakkaus privee-tuoksusta? Vitsi muistan nimenkin, mutta en enää muista miltä tuoksuu.

      Sama juttu Yvesin tuotteet aina käytössä, etenkin Plaisirs. <3

      Samaa mieltä tuo Anis-Omppu on niin ihana ja samainen vartalosuihke myös, <3

      Ihanaa maanantaita Jonna <3

  • Jo teininä Yvekseltä tilailtiin, mutta se jäi jossain vaiheessa. Äitini oli heidän vakioasiakkaita ja hänen jäämistöään peratessamme löytyi useita Yveksen avaamattomia purkkeja ja tuubeja, joiden päiväyksetkin olivat vanhentuneet.

  • Kavereiden kanssa, tehtiin kimppatilauksia, jotta saatiin postikulut jaettua. Sitten Tampereelle tuli myymälä ja alettiin siellä käymään. Mutta ei se ollut oikein sama asia. Jossain vaiheessa Rokseri jäi. En ole vuosiin käyttänyt. Varmaan pitäisi taas aloittaa…

    • Fiksut te! Järkevää säästää postikuluissa. <3 Tilaan itse aina niin, että olisiko se 17.90 yli menevästä tilauksesta ei mene postikuluja. 😉

      Jos pääset vaikka pistäymään liikkeessä, niin olisi helmpompaa tutustua tuotteisiin uudelleen. <3

      Lempinimikin "Rokseri".

      Aurinkoista viikkoa Marketta <3

    • Niin välillä haluaa kokeilla uutta, mutta huomaan kyllä aina jos suihkugeelit ovat esim.loppu niin Porvoon Yvesille ja ostamaan Plaisirsejä. 🙂

      Kynsillakat ovat kyllä wau, täytyy pian testailla niitä. 🙂

      Ihanaa alkanutta viikkoa Viltsu <3

  • Heh heh, jostain syystä muutama päivä sitten ajattelin Yves Rocher tuotteita kun löysin kylppärin kätköistä kirpparilta ostamani pienen lasipullon YR Chevrefeuille kuusama vartalomaitoa. Se oli mun lemppari "silloin joskus" ja siksi mun piti ostaa se. Ja se kun oli vielä samanlaisessa pullossa kuin silloin ennen. Voide oli kylläkin ihan tuore koska se tuoksuu sille ihanalle kuusamalle mihin silloin nuorena ihastuin <3 Muutoin ei sarja kuulu enää mun valikoimaani.

    • Voi ei mikä löytö <3 Miten en sitäkään muista on mulla huono muisto. Niin sinun vinkkaamana olen myös kovin kiinnostunut Siberica sarjasta. <3 Mutta Yvesistä en luovu. <3

      Aivan ihanaa maanantaita <3

  • YR on kyllä nostalgia matka. En ole teinivuosien jälkeen sitä käyttänyt, vaan pitäisi ehkä tutustua merkkiin uudelleen näin ihan vaan parin vuoden jälkeen 😉

    Aurinkoista uutta viikkoa Tiia! <3

    • Kannattaa piipahtaa vaikka liikkeessä, ties vaikka innostut uudelleen. Niin paljon ihanaa on tullut ja Yves seuraa aikaa ja pysyy ajan hermolla. 🙂

      Oikein upeaa viikkoa Satu <3

  • Tuo uusi Yves Rocherin Limited Edition-sarja on AIVAN MIELETÖN!! Rakastuin siihen sitruunaiseen bodymistiin ihan päätä pahkaa! ♥__♥

    • Allekirjoitan, siis aivan mieletön. Se bodymist on hankittava, aion lähipäivinä syöksyi Yvesin liikkeeseen sitä tuoksuttelemaan. Sitrustuoksut ovat niin minun juttu. Uskon että on rakkautta ilmassa täälläkin. <3

      Aurinkoista maanantaita Noora <3

  • Itse miehenä olen ylpeä, kun voin sanoa käyttäneeni Yves Rocherin tuotteita jo 12 vuotta. 🙂

    Äitini aina tilaili noita tuotteita, erityisesti meikkejä ja eau de parfymeja. Itse olen ollut syksystä 2006 asti vankasti Les Plaisirs Nature sarjan suurkuluttaja. Pieniä 50 ml pullija äitillä oli päärynää, vadelmaa ja vaniljaa, ja saatiin pissusiskon kanssa valita Jouluksi isot pullot. Sisko halusi vadelman, johon rakastui.

    Sain Jouluksi 2006 valita jonkun suihku ja kylpyvaahdon, ja valitsin kookoksen joka sai minut rakastumaan viimeistään silloin koko Yves Rocheriin. Kookos on niin hedelmäinen ja aito tuoksultaan. Koostumus yhtä kermainen, pehmeä ja niin sensuelli. Erityisesti kylmillä ilmoilla käytän Plaisirs Kookos tuotteita, sillä saavat minun ihon pysymään kunnossa ja niin herkullisen tuoksuisena. Nyt tuli siis 11 vuotta täyteen siitä ekasta pullosta. Juuri eilen aattoiltana laitoin uudelleen tämän kuun aikana tilaukseen 2 pulloa tuota kookosta, pullon kookos vartaloemulsiota sekä Mandariini & Setri suihkugeeliä 2 pulloa.

    2017 kesällä tuli takaisin toinen suosikkini Plaisirs Nature tuoteperheestä hieman muuttuneena – Mango & Korianteri tuo muistot mieleen, kun 2007 talvella sain toiseksi suihkuvaahdokseni, tilasin sitäkin siis nyt 2 pulloa. Niin aidon ja huumaavan makea mangon tuoksu ja tosi riittoisa.

    Harmittaa, kun kolmas suosikkini Karhunvatukka muuttui yhdistelmäksi, jossa myös laventelia. En pidä tuosta tuoksusta enää. :/ Ja persikka poistui, kun pullojen ulkoasu muuttui. Oli ensimmäinen noista kaikista, sillä äidin mukaan kun omin 2 vuotta niin tykkäsin kylpyammeessa lähetä tuolla persikkavaahdolla 😀 Sitruuna & Basilika tuli markkinoille. Sitä minulla yksi avaamaton pullo kaapissa. 🙂 Muistan lähes kaikki Plaisirs Nature limited tuoksut 2007 asti – Omena, kiivi, kastanja, joulu mandariini, kirsikka, aprikoosi, marja smoothie, Mango & Passion, Ananas & Kookos, Hunaja, Jouluomena ja viimevuoden Päärynä & Suklaa.

    Eli voin todeta, että näin miehenä olen kyllä selvä Plaisirs Nature friikki. 😉

    Myös miesten Hoggar on kiva tuoksu. Yleensä ostan Sokokselta, tai Stockmannilta Hugo Boss Bottled tuoksua ja partavettä.

    Kivoja nuo kuvat. 🙂

    • Hei Saku, ihan mahtava kommentti täällä. Nyt löytyy todellista Yves Rocher tuntemusta. 🙂

      Meinaan wow toit mieleen niin monta Plaisirs Nature suosikkia, jotka olin jo unohtanut. Karhuvantukka ei ole enää mieleen täälläkään, mutta sitruuna&basilika aah ja tuo mango&korianteri on ollut niin ihana.

      Niin surkuhomma, kun Yvesin liikkeet lopetettiin, olisiko Helsingin Forumissa enää yksi, koska rakastin käydä liikkeissä tuoksuttelemassa aina uutuuksia.

      Plaisirs Nature on kyllä ihan paras.

      Täälläkin mies rakastaa Hugo Bossin tuoksuja ja mm. Hugon Iced Mint ihan megahyvä ja sitten muuten vinkkinä, kannattaa käydä tuoksuttelemassa Yves Saint Laurentin Y-tuoksu, niin raikas ja samalla miehekäs tuoksu.

      Kiitos kovasti ja ihanaa joulua Saku <3

  • Hei. Lähes 6 vuotta sitten laitoinkin täällä jo viestiä Yves Rocherin suihkugeelien pohjalta. 🙂

    Harmittaa, kun Les Plaisirs Nature-sarja uudistuu jälleen ja pari tuoksua poistuu. Yksi suosikeistani Persikka, tähtianis tuli takaisin 2019. Oli 5 vuotta pois. Nyt poistuu uudestaan. Kookoksen ja Mangon, korianterin rinnalla yksi lemppareistani. Toinen joka poistuu, johon sittenkin loppujen lopuksi tykästyin on Laventeli, karhunvatukka. Karhunvatukka ja persikka ovat alkuperäisiä tuoksuja tuossa sarjassa, ja harmittaa kovasti kun poistuvat.

    2015 kun sarja uudistui edellisen kerran, toi YR Sitruuna, basilika-tuotteet. Ne poistuivat 2018 mennessä. Se tuodaan takaisin, onneksi! Sitruuna on todella raikas tuoksu ja suihkussa todellinen aamuherättäjä. Yksi kokonaan uusista tuoksuista on merilevä, joka ei minussa herätä minkäänlaista mielenkiintoa. Toinen palaava tuoksu on kaura, joka oli Les Plaisirs Nature-sarjassa vielä 12 vuotta sitten. Sitä odotan innolla. 🙂

    Hyvää loppukesää sinulle Tiia. Ystävällisin terveisin, Saku Raitonen.

Vastaa käyttäjälle Liiolii Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud