Kesäistä hehkua etsimässä ilman aurinkoa!

Kesäistä hehkua etsimässä ilman aurinkoa!

Vanhuus ei tule yksinään ja aika auringossa istumiseen on nykyään rajallinen. Hattu päähän, nesteytystä ja silti parissa tunnissa iskee jo päänsärky ja dekoltee alue ehtii palaa. Dekoltee alue on ehdottomasti kehoni ryppyisin alue, jonka olen polttanut auringossa lukemattomia kertoja ja näin vanhentanut ihoani jo ennenaikaisesti.

Onneksi nykyään on lukuisia upeita apukeinoja saada hehkua iholle ilman auringon polttavaa säteilyä. Tässä postauksessa vinkkailen omia suurimpia suosikkejani.

Luonnonkosmetiikan ystäville vasemmalla Laveran Mineral Sun Glow Powder, mukavan pigmenttinen luonnonkosmetiikkatuote, extrakiitokset kahdesta eri sävystä, oivallista eri vuodenaikoihin.

Oikealla jane iredale Golden shimmer face and body lotion, joka tuoksuu appelsiinille ja tuo kultaista hehkua. Tätä olen käyttänyt ns.meikittöminä päivinä ja tuumin, että tästä voisi postailla ajatuksella, mitä meikkejä käytän, kun en meikkaa. 😉

Joe Blasco on merkkinä klassikkotuotteitani ja olemme yhdessä taivaltaneet jo 26-vuoden ajan. Blascon Natural Tan voidemaisella napilla saat kauniin hehkun kasvojen meikkiin jos rakastat voidemaisia tuotteita. Tulos on todella luonnollinen, eikä ns.kultahehkua.  Blascon puuterimainen bronzer on taas oivallinen tuote puuterimaisten tuotteiden ystäville. Bronzerilla onkin sitten mukavaa kultaista hehkua. Koska en kesäisin kuitenkaan halua olla vallan oranssi, on mukavaa sipaista huulille hieman pinkkiä hehkua Blascon Pink Bronzella.

Lumene takaa taas laatua pienemmällä budjetilla. Lumenen Skin Tone perfector on ollut jo kolmisen vuotta käytössä, tuubin ulkonäkö on vain matkan varrella vaihtunut. Olen käyttänyt myös talvisin meikin päälle tuomaan lisähehkua.  Oikealla oleva Lumenen Hohdeaurinkopuuteri tuli ilokseni Livboxin kautta. Antaa kauniin kultaisen hehkun kalpeimmillekin kasvoille ja Hohdepuuterilla on hyvä aloittaa, koska on hehkultaan ja pigmentiltään kevyempi.

Sisäistä kauneutta ja tehokasta suojaa auringolla antaa puhdas+ kapselit. Väkisinkin kesällä tulee altistuttua auringolle, rannalla ja veneilemässä, joten on hyvä hakea lisäsuojaa ja iholle vahvistusta muunkin kuin aurinkovoiteen kautta.

Puhdas+:lta on tullut markkinoille upeita vartaloöljyjä ja ohessa kauneusöljy, joka valmistaa ihoa auringonottoa varten ja edistää ruskettumista. Kasvoille ja vartalolle ja antaa todella kauniin ja luonnollisen sävyn.

Lumenen heleyttävällä BB vartalovoiteella saa pikaista apua vartalon rusketukseen vaikka juhlien ollessa edessä ja säärien ollessa vielä kalman kalpeita. Kalkkilaivan kapteeni, kuten mummini aina tuppaa sanoa. Luo hetkessä upean ja luonnollisen hehkun. On hienoa, että markkinoilla on tälläisiä pika-apuja, vaikka tykkään kovasti myös läträillä itseruskettavilla. Tätäkin olen käyttänyt jo aiemmin, purkki oli vain erilainen esimerkiksi vuosi sitten.

Koska kullanhohde on nyt päivän sana, viimeistely kynsiin Yves Rocherin uutukaisella kulta-ja hopeahippusilla sisältävällä kynsilakalla. Sopii muuten mielettömän hyvin lauantaina laittamani suht turkoosin essien kanssa yhteen. 😉 Kuvassa alla 😉

Täällä täti ruskea ja vallan ilman UV-säteilyä lepäilee tuota pikaa varjossa hyvän kirjan kanssa, ilman auringon polttavaa säteilyä, mutta silti nauttien auringon lämmöstä. 🙂

Löytyikö tuttuja tuotteita teille? Rakastatteko suoraa auringon kosketusta tai käytättekö te myöskin apukeinoja kesäisen hehkun aikaan saamiseksi? Mikä olisi mahdollisesti teidän lempituote?

Aurinkoista maanantaita kaikille, nyt on kesä, jee!
*sponsoroitu


28 thoughts on “Kesäistä hehkua etsimässä ilman aurinkoa!”

  • Täällä sellainen kalkkilaivan kapteeni, että kaikki keinot otetaan käyttöön – jos jaksetaan.
    Lumenen pikaruskettaja on tuttu vuosien takaa ja edelleen hätävarana, kun laiska lady ei ole itseruskettajien kanssa jaksanut läträtä;) Minähän kuljen pitkin varjoisia kujia mutta silti osaan saada juuri tuon kaulani palamaan joka ainoa kesä – tänä kesänä en vielä, joten jospa yrittäisin poiketa säännöstä!
    Ihania rentoiluja sinne varjon alle sinulle, ihaNainen Tiia <3

    • Hih Kalkkilaivan kapteeni <3 Aina ei jaksa, mutta täällä on meneillään jokin ihmeellinen kauneudenhoitopuusaka, olisiko vaikka ikäkriisi. 😉

      Tuo Lumenene pikaruskettaja sekä kasvoille, että vartalolle on täälläkin ollut käytössä useita vuosia. Tykkään tuotteista joilla saa nopeaakin apua hätätilanteisiin, helle>mekko>juhlat. 😉

      Kaulan alue on kyllä niin arka ja tuntuu että kun sen on kerran kaksi polttanut, niin siinäpä se, palaa joka kerta ja hetkessä. Kenties meille sellainen paita joka peittää dekolteen. 😉

      Ihania rentoiluja sinulle ihanainen lomailija. <3

  • Paljon on sinulla tuttuja tuotteita ja tuntemattomiakin! Itsestäänruskettajien miinus on kamala tuoksu, haju, jos oikein kiteyttäisi. Mutta kyllähän niitäkin hätätilanteessa tulee käytettyä. Minä olen saanut myös dekolteen punaiseksi ja en ollut ulkona 20 minuuttia kauempaa: Muutenkin palan helposti nykyisin ja en siksi enää niin jaksakaan oleilla auringossa, mikäli ranta ei ole lähellä. Varjon alla ja tosissaan hattu ja aurinkolasit + vettä, niin pärjää:)

    • Laveran itseruskettajat muuten eivät tuoksu lainkaan itseruskettavalle, suosittelen. <3 Pidän myös mielettömän paljon L'OREALIN ja Sensain itseruskettavista.

      Aivan totta 20min riittää kun on polttavassa auringossa, pitäisiköhän se dekoltee suojata vaikka paidalla, minulla ainakin sillä alueella sellaiset viirurypyt, ettei ole tosikaan ja aurinkoa saadessa ne vaan korostuu.

      Sama juttu aina pitää päästä uimaan, muutoin ei jaksa olla auringossa. Meidän pihalla vielä niin kuuma aina, tosin nyt kun on viileämpää, siellä onkin sopivaa. 😉 Mutta palaa sitä viileämmässäkin säässä.

      Hattu ja nesteytys ja kunnon suojat! Silti tuntuu että aina saan päänsäryn…

      Ihania aurinkoisia päiviä M <3

  • Minulla on sellainen iho, että en tarvitse muuta kuin vähän suojakertoimia ja hetken auringossa jo olen jo ihan ruskea. Tälläkin hetkellä en käytä normaalipuuteria ollenkaan, vaan pelkästään aurinkopuuteria (sitä astetta tummampaa).

    • Oih tiedän, meidän suvussa vaari oli tuollainen ja tätini on ja oikeastaan isänikin. Minäkin kestän todella hyvin aurinkoa, iho siis, paitsi hheh se dekoltee, mutta päänsäryn nykyään aina saan. Hitsinpimpula, eiköhän se keho varoita omalla tavallaan, että pois sieltä auringosta. 😉

      Aurinkopuuterilla tai no kaikilla yllä olevilla tuotteilla saa myös mukavasti rusketusta korostettua. <3

      Ihanaa päivää Outi <3

    • Se on aivan ihana, tuo ihanaa mutta ei liian vahvaa hehkua, sellaista kultahehkua. <3 Olin niin iloinen kun se tuli Livboxista, sillä minulla oli meikkipussissa myös ostettuna Lumenen aurinkopuuteri, siis erilainen kuin tuo, eikä tuota olisi sitten kystä kyllä meiningillä tullut hetsilleen ostettua. 🙂

      Ihanaa kun on tälläisiä apukeinoja nykyään, omassa nuoruudessa oli vain se maahohde ja siitä tuli aivan kimalteinen oranssi naama ja silti sitä innolla käytettiin, kun ei ollut muuta. ,)

      Ihanaa iltapäivää Marina <3

    • Minäkin suorastaan rakastan jokaikistä. <3 Välillä haluaa kimalletta, välillä jotain muuta. Onneksi meillä naisilla on mistä valita. 🙂

      Ihanaa iltaa Jonna <3

  • Mulle taisivat kaikki olla uusia niin, etten ole itse kokeillut. Jane kiinnostaa todella paljon, samoin Lumenen bb-voide kropalle! Itse vannon Guerlainin aurinkopuuterin, cc-voiteen ja aurinkovoiteen nimeen, aurinkoa en ottamalla ota mutta esim.ulkoiltua tulee niin tarve suojautumiselle kyllä on.

    • jane antaa ihanaa hehkua ja se appelsiinin tuoksu on täydellinen. Lumene kuten tuo porkkaöljykin antavat heti yhdellä sivelyllä ja vartalolle mukavasti väriä.

      CC voidetta käytän minäkin, Lumenen jo siitä lähtien kun tuli markkinoille, suojaa myös hyvin pakkasen viimoilta. Se sinun Guerlain, rakkautta täältä asti <3

      Kivaa iltaa Salka <3

  • Tuo Lumenen BB voide on ollut minulla jo pari kesää käytössä..Sillä saa niin luonnollisen tuloksen ja on tosiaan pikainen apu vaikka kesäjuhliin..Kun päällä on hihaton mekko ja käsivarret hohtaa valkoisena 🙂 Kiitos kivoista vinkeistä <3

    • Sama täällä, kaksi tai kolme kesää ja se on loistava! Jetsulleen näin, että saa hieman parannettua tätä valkoisuutta joka täälläkin juuri nyt vallitsee. 🙂

      Ihanaista iltaa Anne <3

  • Ihania tuotteita ja Lumenen BB-voidetta lukuun ottamatta kaikki minulle uusia.
    Tuolla merellä kun jo huhtikuusta alkaen seilaillaan niin kädet ja kasvot ruskettuvat väkisinkin ensimmäisinä. Kiva on sitten pukeutua mekkoon tai capreihin kun sääret ovat aivan eri väriset, siis valkoiset =D Ja nailoneitahan ei missään nimessä voi kesäaikaan jalkaansa laittaa 😉 Silloin tuo BB-voide on ollut pelastukseni 🙂
    Minä tosin kuulun niihin jotka ruskettuvat todella herkästi, mutta on se vaan kumma tuo dekolteen alue, kun se on ainut kohta jonka olen onnistunut polttamaan aikoinaan useaankin kertaan ja sen se on näköinenkin, huoh.
    Kiitos näistä tosi kivoista vinkeistä ja mukavaa alkanutta viikkoa sinulle ♥

    • Onneksi on näitä aineita, joilla voi paikata niitä valkoisia alueita. 😉 Kerran kävi monta vuotta sitten niin, siis monen monta, että nukahdin aurinkolasit päällä aurinkoon. Sillä kultakimalteisella maahohteella yritin paikata tilannetta, ai kamala. Olisipa silloin ollut kaikkia näitä tuotteita, niin olisi saanut oudon lookin hieman luonnollisemmin paikattua. 😉

      Dekoltee sama juttu, eikä edes tunnu, että siinä olisi niin herkkä iho, mutta ilmeisesti on. Täällä myös se Akilleen kantapää.

      Kiitos Ansku ja aivan ihania kesäpäiviä sinulle! <3

  • Mä oon nykyään niin laiska kesäisin noiden meikkien ja erilaisten "purnukoiden" kanssa… enhän mä käy kauppaa kummemmassa paikassa ja ja… (selityksiä)
    – Joskus oli aina kunnon kerros meikkejä, tänä keväänä/kesänä ripsiväriä, sekä vähän aurinkopuuteria naamaan… ja niillä mennään! Iän myötä olen kyllä alkanut ruskettumaan, nuorena kun olin kanssa sellanen "kalkkilaivankapteeni"… ja toisinaan niin kuin keitetty rapu 😀

    Ihanaa viikkoa <3

    • Heh ymmärrän ja täälläkin on noita meikittömiä päiviä todella paljon. Mutta meikittömiinkin päiviin kuuluu mm.tuo jane iredale, hieman täytyy luonnollistakin lookia parannella, ihan kauppareissullakin. 🙂 Olen niin kummallisen läikikäs muutoin.

      Ihanaa kun ruskettuu helposti, sama täällä ennen tai sitten jaksoin vaan maata enemmän auringossa, tiedä häntä. 🙂

      Täältä tervehtii ns.ex kalkkilaivan kapteeni, sillä tänään on töpötelty urakalla kuvien tuotteita. Terkkuja ihanalle ravulle <3

  • Ihania tuotteita, joista osa tuttuja, osa uusia. Dekoltee on mullakin nykyisin alue, jota täytyy suojata paljon enemmän kuin aikaisemmin, vaikka kyllä muutenkin erilaisia suoja-aineita tulee käytettyä huomattavasti enemmän. Vaikka kuinka yrittää varoa, silti saattaa jokin alue jäädä huomioimatta, esim. niska, jonka olen onnistunut polttamaan, kun en tajunnut suojata.

    • Miten se dekoltee onkin sellainen, olisipa sitä jo nuorena ymmärtänyt, eikä poltella kärtsännyt menemään. Kohta aurinko on sama kuin tupakka… Iih…

      Niska muuten, sitähän ei jotenkin halua rasvata, kun hiukset rasvoittuu, totta!

      Kivaa päivää Belladonna, sateisesta säästä huolimatta. <3

  • Kiitos vinkeistä Tiia! Joukossa oli paljon tuttujakin tuotteita, mutta tuo beetakaroteenivalmiste alkoi kyllä nyt kiinnostaa. Aurinkoa Tiia!

    • Uskon sisäisiin nappuloihin ja kun kyseessä on myös ns.kaunistava tuote, ei siis pelkkä porkkanapilleri. Niitä olen nyt aika tovin popsinut, katsotaan kun menen aurinkoon palaako dekoltee. 😉

      Mukavaa päivää Rouva Sana <3 Nyt menen kurkkaamaan sun Porvoo postausta ja mitä tapahtui kun ei mennyt kuin Strömsössä 😉

  • Kauniita ja niin kesäisiä kuvia. <3 Tästä postauksesta tuli olo, että voisihan sitä hieman päivittää ihoa, vaikka ei auringossa viihtyisikään. Joskus olenkin hakenut rusketusta purkista, mutta viime vuosina vaaleus on kiehtonut. Tällaisista koonneista saa kuitenkin aina inspiraatiota ja kivoja vinkkejä! 🙂 Kalkkilaivan kapteeni täällä hei! 😀

    • Misorella kiitos kovasti <3 Et ole kalkkilaivan kapteeni vaan jotenkin eteerinen kaunotar yli aikojen. Mielestäsi sinun kauneus sopii kaikkiin vuosikymmeniin ja jotenkin kalpea iho sopii kovin hyvin tähän ajatukseen ja sinulle. Aivan totaalisen mahdotonta olisi ajatella sinua "oranssina". 😉 <3

      Ihania unia Misorella <3

  • Heippa ja kiitos vinkeistä. Käytän itsekin Lumenen heleyttävää vartalovoidetta, tuota Puhdas+ vartaloöljyä voisin kokeilla, kiva kun käy kasvoillekin. Jane Iredalin tuotteet ovat vähän tuntemattomia, toiset sanovat, että ne tukkisivat ihoa kuten Joe Blascokin, mene tiedä. Käytän itse Vivania shottia,siinä on kalakollageenia, ehkä ihoni on hieman pehmeämpi. Syön myös Omega-3 ja Devisolia läpi kesän. Harmi tosiaan, että kesä on näinkin viileä ja sateinen, mutta sentään kesä. Itse kuvailen paljon luonnossa kävellen, se on tosi antoisaa. Terveisiä Tuula A

    • Hei Tuula, kiitos niin kivasta kommentista. 🙂 Täälläkin käytössä Vivania shotti ja on kyllä ensimmäinen terveysaine joka maistuu todella hyvältä. Oikein virkistää kun aamulla ottaa. Omegaa myös ja olen varma että alhainen kolesteroli johtuu siitä.
      jane iredale on mineraalikosmetiikksa ja luonnonmukaista, mutta en tosiaan ole kosmetiikkaalan ammattilainen. Mikä sopii minulle ei välttämättä sovi kaikille.

      Puhdas öljyt ovat kyllä todella ihania suosittelen kovasti.

      Luonnossa on kyllä erityisen mukavaa kuvata, valo on parempi ja luonto niin ihmeellinen.

      Rentouttavaa kesää ja mukavia valokuvaushetkiä Tuula <3

Vastaa käyttäjälle Marru Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud