Miten kahvikuppitiian aamukahvihetki muodostuu?

Ensin mittaillaan kahvi. Nykistä raijaamani kahvipurkki on oiva kapine, sillä sinne mahtuu kaksi pakettia kahvia. Vesisäiliöön en koskaan kaada kahvikeittimen omalla kaatimella vettä, sillä kahvinkeittimen kannussa on aina kahvijäämiä ja värjää kahvinkeittimen säiliön. Pilasin aiemman Mocca Masterin juuri noin ja tästä uudemmasta keittimestä haluan pitää hyvää huolta.

Pyrexin kannulla sujuu hyvin säiliöön kaataminen, koska kannussa on valmiina mitat. Sitten vain tuumimaan minkälaisella mukituulella juuri tänään ollaan.

Muumittaako?

Väriäkö vailla yksinkertaisemmassa hengessä tai kenties pilkuttaako?

Teeman talvimukit ovat yleensä talvisin käytössä, mutta JOCO kupit ovat uusia lemppareita joilla voi lähteä aamukahville vaikkapa koiran kanssa.

Onko Disney klassikkofiilis, monesti on. Niitä vaan tuuttasin koko viime kesän instaan, joten olen yrittänyt Disneyllä vähemmän…

Romanttisuutta vailla kenties?

Sitten asiaan. Mikrossa kuumennettu maito kuppiin ja Ikean alle 2:n euron maitovaahdottimella sujuu maidon vaahdottaminen kuin tanssi.

Patterit piti vaihtaa tänä aamuna, vaahdottamiseen ei mene kuin 10s kun on Duracellit kunnossa.

Tadaa siinä se on se, kahvikuppitiian joka aamuinen maitokahvi. Toki olisi hienoa jos omistaisi kunnon kahvikoneen, joka jauhaisi joka aamu kahvin ja ei tarvitsisi muuta kuin painaa nappia jossa lukee ”Cafe Latte” ja siinä se olisi lasissa. Aina voi haaveilla, mutta erinomaisen hyvä cafe latte tulee simppelistikin. Sitäpaitsi tuo Pauligin suosittelema keitin tekee varsin oivallista kahvia.

Tänä aamuna kahvihetkeä tähditti Sofian koristelut. Kahvihetkiin nämä kiireettömät lomalaisten aamut ovat kaikkein mukavimpia.

Tästä karautan tänään uudelleen Helsinkiin kasvohoitoon ja ehkäpä rohkenen vessatraumoiltani, (joista turisin eilisessä postauksessa,) uudelleen leffaan. Päivän kysymys kuuluukin, miten sinä juot kahvisi tai jos et pidä kahvista, mitä kuuluu sinun aamuhetkiin? Teetä, smoothieita, viherjuomaa? Olisi kivaa kuulla.

Aurinkoista keskiviikkoa!

*Joco kupit ja Pyrex kannu sponsored



74 thoughts on “Miten kahvikuppitiian aamukahvihetki muodostuu?”

  • Tiia ja Tiian mukit ! <3 Ekat sumpit keitän kotona ja nautin termosmukista matkalla töihin. Töissä kahvittelu jatkuu joko automaattikahvin (joka muuten on ihan jees, jauhaa pavut etc.) tai sitten työpaikan vastapäätä haetun Helsingin kahvipaahtimon kahvin merkeissä 🙂

    Ihanaa, traumatonta päivää Tiia! 🙂 <3

    • Joo Tiia ja Tiian mukit ja peltipurkit, voi maar hullu mikä hullu. 😉 Mäkin olen yrittänyt nauttia autossa kahvia, mutta saan aina rinnuksille kahvia, ei luonnistu multa. Ohhoh teille tullut hieno kahviautomaatti. Muistan kyllä silloin sata vuotta sitten, miten hyvää kaakota automaatista tuli ja sitä tuli nautittua kun väsytti. Enhän mä silloin ymmärtänyt sumpin päälle mitään. 🙂 Helsingin kahvipaahtimo, ah ja siellä teillä päin tuoksuukin niin hyvältä. <3

      Traumat selätetty! Eilen leffassa ilman pisuhätää. 😉

      Kivaa torstaita Kikka <3

  • Mitä kaikkea Disney kuppeja sulta löytyy ja mistä olet niitä hankkinut, tuo Aristokatit kuppi on nimittäin ihana *♡* itse en juo kahvia, aamujuomani on yleensä kylmä hanavesi, kipeenä ollessa ja hyytävinätalviaamuina taas todella makia kaakao.

    • Klassikkomukeja löytyy n.60-70 joten olisi hih helpompaa luetella mitä ei ole mm. Liisa ihmemaassa uupuu. 🙂 Olen niitä aikoinaan reissuilta Disney Storesta 90 luvulla ja sen jälkeen kerännyt, mutta lopetin kun muuttivat tuon mallin. Nyt yritän löytää huutiksesta, mutta kohtuuhintaan, nytkin siellä pari on myynnissä 35e kaksi, en maksa niin paljoa. Joskus olen jopa löytänyt kirpparilta eurolla, juhlapäivä!

      Disney mukeihin sopii täydellisesti kaakoa ja mikä voisi juuri pistää paremmin kun on kipeänä, kaakoa Disney mukista. <3

    • Vau. Mahtavaa tuuria olla löytänyt noita. Täytyypä joskus Disney Storen sivuilta katsoa miltä ne näyttävät nykyään. Minulla on ainoastaan 101 Dalmatialasta muki ja Fanasia muki kirppikseltä, ja siitä Fantasiastaki hajosi kahva, samperi. Aku Ankka ja Mikki Hiiri mukeja kyllä löytyy, mutta klassikoista ei valitettavasti.
      Rakastan Disneytä ylikaiken ja esim. jouluna Samu Sirkan Joulutervehdystä katsoessa pitää aina juoda kaakaota Disneymukista..

    • Hei ja kurki ihmeessä e bay ja Disney classic mug, siellä käyn ajoittain kuolaamassa puuttuvia mukeja ja aina pohdin lisäänkö ostoskoriin. Vielä en ole lisännyt. Mutta mieli tekisi.

      Ooh nyt sun jouluperinne sai oikein olon nostalgiseksi, ihana perinne. Täältä löytyy Disney joulumukejakin ja niistä ilolla ryystetään joulun aikoihin. Oma Samu Sirkka jonka toin viime reissulta, siis figuuri, tippui lattialle ja käsi on kateissa, on aivan surku olo, sillä on niin ihana figuuri. Olen aivan armoton Disney fani ja sain kin 40v lahjaksi mieheltä (uuh varsin tyyriin) ison Mikki Figuurin, sellaisen puoli metrisen, on Mikki Fantasy hahmo ja niin hieno. Toivoin kallista käsilaukkua tai tuota Mikkiä ja sain Mikin ja hyvä niin, sillä laukkuun olisin jo kyllästynyt, mutta Mikkiin en ikinä. <3 <3 <3

  • Ihania astioita ja nyt sattui aika kaunis päiväkin,toivottavasti menee paremmin kuin viime reissu =)

  • Heh niin hyvälle tuulelle tulin tuosta sinun mukikokoelmastasi – pitää näyttää ukollekin.. Arvaat varmaan miksi 😉 Minä olen sellainen että heti kun herään, on saatava se iso mukillinen tosi vahvaa kahvia ennenkuin minua kannattaa puhutella. Ja ysiltä sama juttu, herään kukonlaulun aikaan. Joissakin asioissa rutiinit on vaan parasta <3

    • Niin on rutiinit parasta ja sama juttu, pää on aika pöhnässä ennen kuin kahvi mielen aukaisee. 🙂 Se aamun ensisiemaus kahvia, se vaan on niin paras. <3 Tuo mukikokoelma, no onhan se hulluutta, myönnetään. ;:)

  • En malta odottaa, että pääsen nauttimaan sun kanssa aamukahvit <3 ja ihalla samalla sun kokoelmaa. Tuo Joco kuppi on kyllä sellainen mikä pitää jossain vaiheessa hankkia itsellekkin.
    En oo muuten päässy sinne Ikeaan hakemaan tuota vaahdotinta 😀

    • Hih kyllä sulle sitten laitan maitovaahdolla ja saat valita Joco kupeistakin värit tai jos Muumittaa niin sitten niistä. 😉 Hih.

      Kyllä sinne Iksuun vielä pääset ja eipä aikaakaan kun sulla on oma vaahdotin! <3

  • Ihanat mukikokoelmat! Itse kaadan keittimeen veden keittimen omalla kannulla ja, kyllä, vesisäiliöt sekä kotona, että mökillä ovat saaneet kellertävän värin 🙁

    • Niin siinä käy, Mocca Masterin säiliö on aivan ruskea. Se vaatii hieman itsekuria alussa, ettei sillä kahvikeittimen omalla kannulla uuden keittimen elämän alussa vettä kaada. Mutta nyt eri kannulla kaatamisesta on tullut jo rutiinia ja säiliö on aina vaan kirkkaan kaunis. Keittimessä on säiliössä valo, niin siksikin on kiva ettei säiliö ole ruskea. <3

  • Olipa kiva, kun vielä esittelit tuon vaahdottimen käytön. Tänään ostin Ikeasta just ton itselleni, sulta kun sain idean silloin jokin aikaa sitten. Nyt tiedän aamulla, että miten toimin eli ensin maito mikroon ja vaahdotus ja kahvi siihen päälle´:D Siinäpä on mun huominen kahvimoodi 🙂 Yleensä olen juonut tylsää kahvia, johon hurautan vain kylmää maitoa sekaan…Kiitti vinkeistä <3

    • Mahtavaa kuulla! Toivottavasti sujuu hyvin, noin sen toteutan eikä maidolle tarvitse erillistä kuppia kun se tosiaan nousee kun kaataa kahvia. Tykkään itse että kahvi on kuumaa, joten en tykkää kuumaan kahviin laittaa kylmää maitoa vaan kuumaa. 🙂

      Toivottavasti Jassuntassu tänään oli ihana kahvihetki <3

    • Hih mikähän on kuppitiian seuraava isku, hih. 🙂 Nam aamukahvisi kuulostaa aivan ihanalta. <3 Nami. Oi Marokossa on varmasti täyteläistä kahvia. <3

  • Onpas ihania mukeja 🙂 mullakin on ollut taipumusta hamstrailla niitä. Uusimmat ihastukset on emalimukit 🙂

  • Hienot on mukit! Aamu alkaa Starbucksin kahvijauheella jota raahaan Jenkeistä:) pian taas loppuu, joten on tilattava matka..

    • Ooh nami, mutta eikö sitä saa Helsingin Starbucksista tai lentokentän? Voi ei jos ei saa, eihän täältä varmaan kaikkea saa. Aiemmin pyysin miestänikin tuomaan tuliaisiksi Starbucksista kahvia. 🙂

    • Ehdottomasti ja kannattaa ostaa toinen varastoon, yleensä nuo Iksun vaahdottimet eivät elää 6kk pidempään. 🙂 Hyviä kahvihetkiä! <3

  • Täytyy yhtyä muiden kommentteihin, eli mahtava muki kokoelma on!
    Vois kans tuo maidonvaahdottimen hankkia! 🙂 Itse en keitä kahvia ollenkaa, todella harvoin. Juon vain kylässä ja reissussa!:) En vain osaa usein itselleni keitellä ainakaa viikolla kahvia! 😀

    • No mutta sehän on vaan hyvä, et ole riippuvainen tästä taudista. Ja juu onhan tuo mukikokoelmakin jonkinlaista riippuvaisuutta. 😉 Keräillä nyt mukeja, mutta ne ovat kivoja. <3

  • Ja kun MÄ luulin olevani SE ASTIAFRIIKKI!!!! Voi yhren kerran 🙂 Mutta siis joo… Aina ei ole samalla mukituulella 🙂

    • Hehee löysitkö voittajan, hih no ehkä tämä menee täällä jo himppasen hulluuden puolelle. Hih. 🙂 Mukit vaan kutsuu luokseen ja sanoo, pääsisinkö sinun kotiin. 🙂

      Hyvä sä ymmärrät, aina ei ole totisestikaan samalla mukituulella, koskaan ei voi tietää mikä tuuli on. 🙂

  • Minulle on vatsani opettanut jo kauan sitten, että aamua ei aloiteta kahvilla. Teetä aamupalan kanssa, kahvia sitten myöhemmin. Teemukivaihtoehtoja on tasan kaksi 😀 Enkä sen teenkään suhteen hifistele, useimmiten pussiearlgreytä.

    • No mutta Marika olet niin ruokaguru ja puutarhaguru, että ei siihen nyt kuppeja ja sumppihifistelyä juuri mahdu. Aivan ymmärrettävää. 🙂 Juu kahvi laittaa vatsan toimimaan, siksikin on mainio juttu, mutta ei silloin jos korventaa vatsaa. <3

    • Hih mutta voin sanoa, että yhtään ei kyllä enää mahdu, ei yhden yhtä. Täytyy toivoa että poika kun pian muuttaa kotoa, tekee aimo kolon astiakaappiin. <3

      Ihanaa torstaita <3

  • Voisin tähän vertailuksi laittaa mun miehen aamuisen kahvihetken :D. Se alkaa jo illalla, jolloin ladataan Mocca Masteriin suodatinpaperi valmiiksi ja laitetaan punainen Bayern-München-jalkapallojoukkueen muki tiskipöydälle lähelle vesihanaa odottamaan aamua. (Tässä vaiheessa jo kerrotakoon, että mukista juodaan myös mehua, maitoa ja varmaan oluttakin, koska mihin sitä ihminen montaa mukia tarvii hehheh..).
    Sängystä sitten kurvataan aamulla suoraan tiskipöydän ääreen, täytetään muki vedellä ja kiikutetaan kahvinkeittimeen, jonka jälkeen voi siirtyä muihin aamutoimiin. (On vähän löysännyt ruttiineja sitten poikamiesaikojen, jolloin kahvinkeitin oli illalla ladattu valmiiksi ja aamulla lähti ajastimella tiputtamaan kahvia).

    Ja tästähän sitten seuraa juurikin se, että Mocca Master menee tukkoon ja kahvi maistuu lähinnä polttoöljylle. Mutta siitä selviää putsaamalla pannun etikalla, joka on sekin miehen heiniä. (Itse ajattelen, että pääsiskö helpommalla, kun laittais alunperinkin sen veden säiliöön jollain puhtaalla astialla, mutta mies ei tavoistaan tingi, joten näillä mennään :)).
    Jaa niin. Kahvi ja muu aamupala sitten katetaan sanomalehden päälle ja sen jälkeen pyyhitään painomuste pöydästä :D. Että näin. Onneksi me herätään niin eri aikoihin arkiaamuina, että voin olla ajattelematta kaikkea sitä mitä tapahtuu sillä välin kun vielä nukun 🙂

  • Hih aivan mahtavaa ja kuules rakastettavaa. <3 Hyvin osaat kuvailla miehesi rutiinit, miesten suurpiirteisyys on jotenkin no heh miehekästä. Joskus ärsyttävää, joskus hauskaa ja joskus tosiaan miehekästä.

    No halusin kohdella hyvin ja hellyydellä tätä uutta keitintä, jotta sen elinkaari jatkuisi mahdollisimman pitkään ja siksi kohtelen sitä hyvin. Mutta ymmärrän miestäsi keitin voi olla vaan keitin ja kahvi on vain kahvia. 🙂 Ainakin miesten näkökulmasta. 🙂

    Ihanaa päivää senkin ihanuus joka sait taas ison hymyn huulille. <3

  • Onko noi kaikki kahvimukit sun ja sun kotona?? Hirmuinen määrä.. 🙂
    Muumimukeista tulee mieleen tyttäreni kaappi, jossa on hyllyt täynnään muumimukeja. Aina kun se käy Suomessa, lähtee pari mukaan takaisin, ja mä ostelen sille kausimukeja joskus annettavaksi.

    • Hih Orvokki, on ne…Tosin Muumit ovat tyttöjen, eli tämän äidin omaisuutta. Niitä kerää mummit ja kummit heille.

      Ymmärrän tytärtäsi jos kerran asuu ulkomailla, niin Muumien kautta saa ihanaa fiilistä Suomesta. <3

      Kivaa iltaa Orvokki <3

  • IHana Muumimukikokoelma:) Minun kahvini syntyy nykyään pressokeittimellä,ihan hyvää tulee sillä:)

  • Onpas siinä muki poikineen! ;D
    Mun aamukahvihetki koostuu puhtaasta vedestä, tummaksi paahdetuista kahvinpavuista, kahvikoneesta joka jauhaa pavut ja lorauttaa kahvit mukiin nappia painamalla – hyvää kahvia muuten tuleekin! Ja paljon maitoo 😛 Ja sitten kun kupillinen on juotu, niin puolikas santsikuppi päälle 🙂

  • Ooh Miru sinulla on sellainen kahvikone josta haaveilen, tuoreet kahvipavut, mikä tuoksu keittiön valtaakaan.Miten helppoa, herkullista ja kätevää! Täälläkin kaksi kupposta ja se on siinä. :;)

  • Yowza, sulla on mukeja!! Eipä siinä, mä rakastan valita mukin fiiliksen mukaan. Sillä on merkitystä aamun alkamiseen, joskus tekee mieli hassua ja joskus taas ei. Mä olen tosin pienentänyt kokoelmaani aika paljon, yksi ihminen kun ei tarvitse kymmeniä mukeja. Kymmenenkin on jo vähän liikaa..:D
    Mun kahvinjuomisen vallankumousti (uusi sana!) mutteripannu. Ah miten ihanaa, kun saa heti herättyään pistää lieden päälle, ja aamupuhien aikana kaffe pulputtaa itsensä valmiiksi. Ja sitten kuumaa maitoa perään, voi morjes! Rikotin kahvinkeittimeni, enkä ole vielä löytänyt sellaista, josta tykkäisin, joten mutteripannulla mennään. Ja AAMEN, kahvinkeittimeen ei ikinä koskaan yäk apua saa kaataa vettä keittimen pannulla. EI. Tämä on vanhempieni elämänohje, jota seuraan orjallisesti. 🙂

    • Mukeja pukkaa, onneksi on neljä lasta, voivat jakaa keskenään ne sitten (jos huolivat;heh) Hieno uusi sana "vallankumousti" ja wuhuu mutteripannu, en ole ikinä juonut, mutta haluaisin kyllä. Jos keitin menisi rikki, niin oivallinen valinta.

      Juu ymmärrän enemmän kuin hyvin tuon ettet ole löytänyt sellaista mistä tykkäät. Haluaisin sellaisen 50 luvun tyylisen punaisen keittimen, punaiseen Smeg tyyliin, mutta mistä?! Hyvää kahviakin sen tarvitsisi keittää.

      Vanhemmillasi on viisaat opit, se menee juuri noin ja en minä tuota asiaa tiennyt kun muutin kotoa. Kaikissa keittimissä ei toki säiliöt ole selvästi esillä ja näkyvillä, mutta asia vaikuttaa myös kahvin makuun. 🙂

      Iloa päivään Fanni <3

  • Huh mikä määrä kuppeja! Mä en osais edes valita tuollaisesta määrästä …Mulla on melkein aina yksi ja sama lempimuki ja vieraitten seurassa sit eri kuppi. Mun aamukahvi on yleensä tavallista suodatinkahvia tummaa paahtoa maidon kera tai espressoa mutta päivän tai illan mittaan saatan laittaa cappucinoa tai keitän pannukahvit mun nuotiopannulla josta tulee savun aromit, se on mielestäni best coffee 🙂 Mutta yksi tekijä on oltava kahvissa, oli se mitä tahansa, sen on oltava vahvaa!

    • Hih ja huh mukeja on poikineen, ehkä myydään ja lähdetään reissuun. Ei vaiskaan. 🙂 Kyllä näitä mukeja ahkerasti käytössä pyörittelen ja muksut pyörittelee noita Muumeja ja Disney mukeja. Välillä täällä valtava kasa lapsia ja tykkäävät kun Disney mukeja on valita lempparileffan mukaan. Selityksiä, selityksiä, niin tämä äitihän niitä mukeja myös kovin rakastaa tai ehkä pääasiassa. ,)

      Sinä osaat nauttia kahvista, täällä se on vain latte. Käytän tummapaahtoa ja tykkään syvemmästä mausta ja teen ehkä vahvaa, mutta kitkerää ei saa olla.

      Pannukahvi nuotiolla kuulostaa jumalaiselta. 🙂

  • Postauksessa oli aika monta kuppia!! Taitaa olla hamsterivirus 😉 …..mulla ei aamu käynnisty ilman kahvia, ihan sitä ihteään , mustaa ja vahvaa 🙂

    • Todella paha Hamtaro virus täällä. 🙂 Sama täällä, aamu ei käynnisty, mutta pelkkää mustaa en saa alas, jos on maito loppuu, ei tule mitään mistään. 😉

      Kivaa päivää Onneli 🙂

  • Ompas paljon ihania kahvimukeja!!! Tykkään ihan hirveesti romattisista ja pilkullisista. Muumeja löytyy minultakin. Tosin ei ihan noin mahtavaa kokoelmaa.

    • Niitä on kertynyt aika määrä ja tänään vielä bongasin aivan uuden ihanan sarjan Hemtexissä… Täti Vihreä, Täti Lila ja Täti Ruskea mukeja, no en ostanut vaikka olivat alessakin vaikka vaikeaa teki kieltäytyä. :=

      Pilkulliset ovat ihania ja romanttiset. Muumit ovat meidän tyttöjen omaisuutta, niitä omistan vain muutaman. 😉

      Aurinkoa viikonloppuun IreneEllen <3

  • Kyllähän se niin on, että kahvi on tärkeä osa aamua. Nimenomaan hyvä kahvi ja voi mahdoton jos se on loppu. Sekin on ikävä yllätys, jos kookos/manteli/riisi maito on loppu jääkaapista ja kahvikupista tuijottaa vastaan musta juoma. Ilman aamukahvia ei ole elämää, ainakin välillä tuntuu siltä! 😀

    • Veit sanat suusta! Tuo kookoshomma voisi muuten maistua aivan ihanalta kahvin kanssa, tosin kaipaan aina sitä vaahtoa. mutta voisikohan niitä yhdistää. Tätä täytyy pohtia. Onneksi on kahvihetki! <3

Vastaa käyttäjälle Jaana M / My life Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud