Miten minusta tuli vanhempieni kaltainen?! Ohessa muutamia helmiä omasta suusta…

Olen joutunut suorastaan järkyttyneenä viimeisen vuoden aikana havannoimaan, että suuni on alkanut elää vallan omaa elämäänsä. Päästelen lapsilleni sellaisia lausahduksia, joita joskus nuorempana vannoin ikinä olla päästelemättä.. Vastaaville lausahduksille nuorena ”halveksuvasti” tuhahtelin hiljaa ja ylimielisenä oman pääni sisällä  tuumien, että vanhempani ovat niin ”jälkijättöisiä” ihan pihalla kaikesta…. Niin out….

(Kuva on käänteinen, peilikuva, en aja autoa ja ota kuvia;)

Mikä minuun on mennyt, nyt niskasta kiinni, joku roti näille ilmoille pääseville epäloogisuuksille on otettava. Ohessa muutama viimeaikainen helmi….

”Älä kröhi niin paljon, kurkkusi kuluu ja tulee ties vaikka mikä sairaus”
”Tiedätkös jos koko ajan raavit noita itikan puremia, menee iho verille ja tulee kamala lihansyöjäbakteeri sinne”
”Pitääkö sitä musiikkia toitottaa niin kovalla, mikä kumma siinä on, että hälyä pitää olla koko ajan”
”Voitko olla heilumatta sillä tuolilla, se ei ole mikään keinutuoli, siinä ei ole sellaisia jalkoja ja sitäpaitsi voit kaatua ja lyödä pääsi vakavasti”
”Ei kait sitä ruokaa tarvitse niin mahottomasti maiskuttaa menemään, suu kiinni, ettei kaikella kansalle näy mitä siellä suussa pyörii”
”Jos et mene nukkumaan nyt, tulee ylikierroksia ja siitä seuraa pahoja unia”
”Telkkaria ei saa katsoa noin läheltä tai muutakaan vilkkuvaa kuvaa (paitsi äiti läppäriä) menee näkö kuules ja tulee rillit ennen aikojaan”

Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin, älyttömyyksiä vaan riittää… En silti lakkaa hämmästelemästä miten minusta yhtäkkiä tälläinen tuli, vanhempieni kopio… Lauseet tulevat kuin printattuna muistiin jostain salaisista aivokätköistä ja paukauttavat ulos ennen kuin ehdin itse ajatuksen värettäkään tuumia.

Siinä pieni Sofia eilen iltamyöhään ompeli isin sukasta keppihevosta… Lapsenmieli on niin ihana ja auki. Tuleekohan Sofiastakin keski-ikäisenä tälläinen…

Miten teillä, viljelettekö vanhempienne lauseita, olisiko jotain oikein muhevaa lausahdusta siellä takataskuissa jonka tohtisitte jakaa täällä, olisi riemukasta ja erittäin vertaistuellista kuulla. 🙂

Aurinkoa päivään terkuin todellakin keski-ikäinen, pitäisiköhän blogin nimestä poistaa tuo kyselevä ”minäkö” pois…. Tuuminpa vaan….



46 thoughts on “Miten minusta tuli vanhempieni kaltainen?! Ohessa muutamia helmiä omasta suusta…”

  • Voi tuota killiä… Rapsutirapsuti
    Vai on se keski-ikä sitten tuonut tuonkin vaivan tullessaan… Niinhän se on, että iän myötä vaivat lisivät.. vaikka sitten nämä "mutsi sä oot nolo"-vaivat.
    Yritän miettiä, mitä olisin itse sanonut meidän lapsukaiselle samoin, mitä minullekin sanottu, mutta lähinnä se on sitä talvikauden "pue nyt ne kalsarit tai toppahousut, ettet saa kuolemantautia". Hattu sentään päässä on ja lapaset, niistä ei tarvitse motkottaa.

    • Hih juu tuo kuolemantauti on vakio, mistä sekin tulee, joltain keskiaikaiselta sukujäänteeltä, hih. Silloin todella oli paljon kuolemantauteja liikkeellä.

      Hyvä että on hattu ja lapaset on päällä. <3

  • Ihan normaalia! Mä olen ainakin niin vanhempieni pikkukopio. Joukossa on myös reipas ripaus isovanhempia. Tietyt sanonnat ja tarinat ne vaan jäävät ihmiseen, pelkään vaan mitä ikä tuo tullessaan. Muutun varmaankin isäkseni. Mut ei se haittaa, mun isä on ihan kiva. 😀 😀

    • Hih no mutta ei hätää, kun isäsi on kiva, ties vaikka muuten viljelisit joitain ihania kivoja lausahduksia eli isältä opittuja sitten lapsille. <3

  • Voi kuule, minäkin olen ihan kuin vanhempani. "Jos väännät tota naamaas noin niin kohta se jää tohon asentoon", lapsen pyytäessä karkkia kaupassa "niin mäkin haluisin maailmalle rauhan ja lentokoneen, mut katos kun kaikkea ei voi saada" ym.ym 😀

  • Hihii! 😀 ..Täällä menee mm. 'silmät kieroon, jos katsot telkkaria noin läheltä' 😀

  • Heh… no ihan varmasti tulee sanottua pojille kaikkea mahdollista, mikä heistä on todella tyhmää 😀
    – Olen ensinnäkin todella huolehtivainen "kanaemo"… mä vaan kuvittelen, että olen TOSI "hauskajanuorekas… javaikkamikä" ihana äiti !!! 😉
    – Yritän kyllä, että en olisi vanhempieni kopio, mutta muuten musta on kyllä tullut se tylsä mutsi 😀

    • Miten ihmeessä se vaan tapahtuu, mutta se tulee tapahtumaan meidänkin lapsille ja sitten niillekin vihdoin valkenee tämä kanaemohomma lopullisesti. <3

  • Niinpä 🙂
    Paras jos et mene iltapesulle, susta rupee kasvaa sieniä..
    On sit jotenkin ärsyttävää huomata kuulostavansa äidiltäni..joka vannoi etten ikinä tee niin ja varsinkin kun isommat lapset huomauttelee asiasta.. 😀

    • Se on ärsyttävää ja välillä se jopa naurattaa, mutta kun ne lausahdukset ovat toki aitoa huolta, mutta niitä voisi hieman miettiä että milloin viljelee, onko nyt oikea tilanne kuitenkaan.

      Hih sieniä, juuri tänä aamuna luin, että pyyhkeestä voi saada sienen naamaan… 😉

  • Hauskaa. 😀 Äitinä olosta ei itsellä vielä kokemusta, mutta voi hei hienoa, keppihevonen! 🙂

    • Eikö ihana, kepparit ovat niin kiva juttu ja toivon ettei toinen kasvaisi ja kyllästyisi… Niin käy vääjäämättä… <3

  • Juuri noinhan se menee :)) Minä vieläkin toistelen sanontaa "Menkää nyt ihmeessä nukkumaan ajoissa, että jaksatte sitten aamulla nousta ajoissa ylös" Vaikka ei välttämättä olisi aamulla mihinkään menoa :/ Minun lapset ovat jo aikuisia enkä ole vieläkään lakannut ihmettelemästä niiden iltayö-valvomisia ja aamulla pitkään nukkumisia 🙂 Ihana idyllinen iltahetki teillä kisun kera <3

    • Aivan sama jankutus täällä, vaikka on loma! Mikä siinä onkaan, jos itse on mentävä ajoissa nukkumaan, niin on joku kanaemo tunne, että lastenkin pitää. 😉 Vaikka ovat isoja, on se hassua. 🙂

      Osku nukkui viime yönkin tukevasti kainalossa <3

  • Mun mies nauraa mulle, että mä kuulostan ihan mun mummolta. Pakko myöntää totta se on. Käytän ihan samoja letkautuksia ja vielä karjalanmurteella, mitä mummoni. 😀 Joten tiedän tunteen, ei siinä mitään pahaa ole. 😉

    • Hihii se on jännä kun tulee se murrekin sieltä <3 Ollaan sitten molemmat kuin meidän mummoja, mutta mikäs ollessa meidän mummothan aivan parhaita <3 <3

  • Kyllä sitä tulee päästeltyä vanhempien ja jopa isovanhempien sanontoja. Hauskaa on kuulla juniorin suusta omia lauseita =D. Ihana tuo teidän kisuli kun nukkuu. Niin söpö <3!

  • Jotenkin tuttua 🙂 Miten sitä voikaan välillä kuullostaa niin samalta kuin esim oma äitinsä 😉

    • Sitä en lakkaa kyllä ihmettelemästä, mutta sananlasku "vannomatta paras" sopii niin hyvin tähän. 😉 Sitten ne meidän lapset jatkaa perinnettä perässä, vaikka vannoo muuta. 😉

  • Repesin nauramaan:) Niin vaan sitä itsekin möläyttelee jotain, mikä kaikuna kuuluu jostain menneisyydestä, ei auta!

  • Hahaa =D Mä olen vakaasti päättänyt, että tiettyjä ominaisuuksia en tule perimään ja vahavasti aion seistä sanojeni takana! Välillä joudun tosin muistuttamaan itseäni siitä, mitä olen luvannut kuten "Muista sitten aikuisena mitä mä sanoin"…

    • Hihii eikö vaan, mutta niin se varmaan menee että "pojasta polvi paranee", että ne kamalimmat osaa jo suodattaa ja seuraava sukupolvi taas enemmän. <3 Ehkä lopulta syntyy ultimatume sukupolvi joka ei enää lausahtele näitä, mutta tokkopa. 🙂

  • Heh, kylläpä taas nauratti tämä sun juttusi. On niin tuttua asiaa. Kuulen yhä useammin ja useammin itseni toistamassa äitini tai isäni lausahduksia jopa samoin äänenpainoin. Miten ne ovatkin tarttuneet niin hyvin.

    • Belladonna juu jetsulleen sellainen samanlainen harras ja vakava äänenpaino, hih näen täältä asti sinutkin livenä selittämässä, voi hih meitä. <3

  • Kissa on kyllä suloisuus <3 Oppia ikä kaikki. Sitä miettii jälkeenpäin, kuinka monessa asiassa vanhemmat olivatkaan oikeassa. Onneksi en ole tyrinyt peruuttamattoman pahasti elämässäni 😀

    • Eikö vaan mietikin ja monessahan olivat oikeassa. Omat vanhemmat eli mummi ja vaari eivät koskaan huohottaneet päälle, olivat sellaisia antaa kaikkien kukkien kukkia kasvattajia että oli tilaa hengittää ja sanoivat aina, että kiltti olen kuin mikä, se riitti heille. <3

  • Voi näitä äidiltä perittyjä kasvatuslauseita pulpsahtelee suusta milloin sattuu ja kyllä ärsyttää!
    Esim. talvella, jos nuori ei laita pipoa " joo, perunatkin paleltuu vain kerran!"
    Siivouspäivänä kun starttaan imurin aikaisin aamulla " varhainen lintu madon nappaa". Minkä madon??? Halooo…

    • Hihii perunatkin paleltuu, aivan totta, tuossa piilee viisaus ja hattuhan on tärkeä, minua nuorena peloteltiin aivokalvontulehduksella.

      Hih niin minkä madon, oikestaan tuo lause kuulostaa siltä, että on parempi ja ahkerampi ihminen jos herää varhain ja on puuhakas. .)

  • Jep jep, näin se menee… 😀 Itsekin muistan, miten ärsyttävää oli kuunnella äidin/mummon kaikkitietävällä äänensävyllä sanomia kuolemattomia totuuksia, joita itse nyt sujuvasti käyttää o.O Esim. jos lapset pienempänä riehuivat kovasti niin eiköhän tullut kommentoitua tyyliin "no niin, kohta jompikumpi on piä kainalossa, sitte ee naarata"… tai jos nyt jo isot pojat on lähdössä ulos kaverien kanssa niin aina pitää muistuttaa että "elekee sitten mänkö mihinkään ritapaikkaan…" (Äiti kyllä sanoo mulle, 43-vuotiaalle, noin vielä nytkin) Siis mikä on ritapaikka??? Joku vaaranpaikka vissiin ;D Mutta minkäs sitä luonnolleen voi…

    • Hih mikähän on ritapaikka, riitapaikka, olisiko, en tiedä, mutta aivan kuolemattomia lausahduksia ja mikä näissä hassuinta, ne tulevat suusta aivan itsestään. Välillä kun on härdelliltä aikaa miettiä, niin jään oikein pohtimaan mitä ihmettä, onko joku alien vallannut. 😉 Eli ei me voida tälle mitään. 🙂

  • Juups, äiti- ja mummusammakoita loikkii ulos suusta ihan omia aikojaan. Mutta kaikista karmeinta on se, että joka aamu peilistä katsoo kumpikin mua hyvin, hyvin paheksuvasti… Entäs sitten se nauru… ihan kun äiti kaakattais, vaikka se asuu 600 kilsan päässä. Kummitusmeininkiä.

    • Hih nyt naurattaa ja kovaa, eikö vaan ja mitä enemmän ikää, sen enemmän se äiti ja mummi siellä peilissä katsoo takaisin. Olen jo valokuvistakin huomannut saman. Hih miten se meneekin näin ja ne lauseet tulee aivan automaatiolla, ilman käsijarrua! Hih 😉

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud