Päivän asua, ystävyyttä ja kahvihetkiä!

Hyvä ystäväni esitti toiveen, että olisi joskus kivaa nähdä blogissani ”päivän asu” tyyppisiä postauksia. Osittain kuulemma siksi, että olen varsinainen ”alehaukka” ja teen edullisia löytöjä. Ystävien toiveethan on tehty toteutettavaksi, joten tässäpä poikkeuksellisesti päivän asu tyyppinen postaus. Kuvista kyllä näkee sen, että tämä poseeraaminen ei ole minun juttu, se on epämukavuusaluettani ja siksi kovin harvoin täällä nähdään näitä asupostauksia. 
Tätä kuvaa katsoessa oikein mietin, että mistä tässä oikein on kyse? Olenko entisessä elämässäni ollut sotilas, sillä aika sotilaallinen asentohan tuossa kuvassa on. Se on muuten ihmeellistä miten jännittävissä ja vaivaannuttavissa tilanteissa ihmisen sisuksista kumpuaa outoja piirteitä, kuten tämä kuva osoittaa. 
No mutta päivän asuun, farkut Kappahl 14,95 ja osta kolme maksa kaksi, niin minähän ostin, siis kolmet samanlaiset farkut. Nämä ovat strechiä ja näissä on perin mukava kuminauhavyötärö, joten kun joissain viihtyy, niin mikäs voisi olla ärsyttävämpää, kuin se, että lempifarkut ovat pyykissä. Kolmet farkut täten kustansivat 30e. Vinkkinä vielä, että tänäänhän Kappahlissa alkoi ale, kaikista aletuotteista vielä -50% kanta-asiakkaille, jos et ole kantis, paikan päällä voit heti liittyä sellaiseksi. Normaalisti kun Kappahlissa kyseinen loppurysä alkaa, olen syöksynyt sinne, mutta tänään en ole jostain syystä jaksanut, enkä myös tarvitse mitään, joten eipä ole syytäkään ollut syöksyä. 
Ananas paita Lindexiltä, jonka ostin sovittamatta on kokoa M ja roikkuu niin, että hyvä kun ”tissit” ei näy, hintaa oli n.6,50.
Jakku myöskin Lindex pari vuotta sitten ostettu ja taaskin loppurysä… hintaa muistaakseni max 25e. Kivan ei tarvitse siis olla kallista, vaikka klassikoihin panostan ajoittain minäkin. 
Lacosten klassiset tennarit, jotka ovat kuin ilmaa jaloissa, kevyet ja hengittävä pohja, aivan parhaat menopelit. DefShop saatu blogiin*
Päivän asun kuvausten puikoissa oli tässä etummaisena oleva Pinkit korkokengät Maiju, vasemmalla Misorella ja oikealla Kristallikimaran M. Joukkokuvassa heti hymy on herkemmässä, eikä sellainen paniikkihymy. 
Olimme aurinkoisessa blogitapahtumassa tällä viikolla, josta myöhemmin pian lisää. Mutta meillä on kyllä koossa niin mahtava porukka, kuvasta jäi pois ihana Business woman. <3
Pakotin naiset Starbucksiin kahville, koska uudet kahvimukit kiilteli mielessä. Harmillista kyllä, en tiedä mikä kato Starbucks Akateemisessa aina on, hyllyillä ei koskaan ole perus Starbucks mukeja tarjolla, valkoisia joissa vihreällä Starbucks logo. 
Matkan varrella hieman kuvailtiin kaunista Helsinkiä, kyllä Helsinki ja kesä on kaunis. 
Juomani Caramel latte, yksi lemppareista Starbucksissa vaikka kivoimpia on kaikki sesonkijuomat ja odotan kovasti Halloween teemoitettua kurpitsalattea, se oli vuosi takaperin älyttömän hyvää!
Eilen aamulla teki vieläkin aivan viheliäästi Starbucks kahvia mieli ja koska olimme ystävän ja tyttöjen kanssa menossa Jumboon, meikäläisellä leikkasi, että onhan lentokenttä! Aika hullu episodi, kävimme kahvilla, tällä kertaa Hazelnut lattella, joka olikin parempaa kuin Caramel, kahvi ja leivos hieman alle 9e ja pikaparkki kentällä 5e. Koko juttu oli aivan hullu ja en kyllä välttämättä ota edes joka kuukausittaiseeen otantaan. No meitä ainakin eilen nauratti, sen verran pöhkö ja hintava idea oli käydä kahvilla lentokentällä, mutta mikä ettei. 
Tälläinen alemuki tarttui sitten haaviin ihan kotikulmille asti. Keltainen ei ole minun väri ja en nyt ole varma onko ruma vai ei…. Mutta tuo kiiltävä lasitus tekee sen, että kahvi pysyy kuumempana mukissa kuin normi Starbucks mukissa, eli jos harkitset ostoa, ota kiiltävä lasitettu muki. 
Tämä oli mielestäni postaus jossa ei ollut oikein päätä eikä häntää ja kertoo juuri siitä, että nämä asukuvat eivät vaan ole minun juttu.  Eikä tämäkään varsinaisesti ole asupostaus lainkaan, kuvathan on otettu ns.lennossa. 🙂 
Ystäväni myös toivoi, että olisin kertonut enemmän elämäntaparempasta, mutta jotenkin en sen halunnut vievän liikaa tilaa täällä blogissa, joten siitä on tullut ajoittain tekstiä, mutta ei säännöllisesti. Samalla tuli mieleen, että onko teillä toiveita tämän blogin suhteen, postaustoiveita, asukuvatoiveita, jotain uutta mitä tänne voisin tuupata? Ideoita otetaan ilolla vastaan!
Kivaa torstaita!


81 thoughts on “Päivän asua, ystävyyttä ja kahvihetkiä!”

    • Oi että kiitos kaunis 🙂 Olen kyllä oikea nuuskamuikkunen, enkä perusvaatteista halua maksaa paljoakaan. Isken kuin haukka loppualeaikoihin. 🙂

      Kivaa loppuviikkoa Maahinen <3

    • Eikö olekin söpöt nuo ananakset, ihastuin paitaan heti, harmi että on hieman liian iso. Yritän kutistaa pesussa. 🙂

      Toivotaan pian jotain kivaa happeninkiä, olisi niin mahtavaa nähdä ja ajan kanssa. Erityisesti jos olet naurua ja piristystä vailla, sitähän tuossa porukassa riittää. 🙂

      Mukavaa loppuviikkoa Katja <3

  • Ihanat asukuvat, lisää vain asukuvia! 🙂 Oi vitsit toi toppi on aika sympaattinen kuosinsa ansiosta, eikä hinnalla ole pilattu :).

    • Hih aika hassut asukuvat, ei ole poseeraaminen vahvimpia puolia, heh ja hih. 😉 Toppi on tosi symppis, harmi että on niin pitkät olkaimet, on hieman liian avoin mun makuun. Mutta söpö on, ihastelin sitä jo täyteen hintaan, mutta osui aleaikaan uudelleen eteen ja sitten tartuin siihen oitis.

      Kivaa loppuviikkoa Laura <3

  • Luontevan näköisesti poseeraat, ei minkäänmoista väkinäisyyttä havaittavissa.
    Alet on ihan parhaita, harvoin nykyään ostan mitään normaalihinnalla.
    Asukokonaisuus sulla tuossa on hyvin nätti.

    • Heh mutta mikäs tuo sotilaallinenkin asento on, no en mä vaan tiedä. 😉

      Sama juttu hyökkään aina loppurysään ja jos jotain oikein kovin haluan, ostan heti tai alkualesta. Kiitos kaunis kehuista, ehkä olisi asuun sopinut paremmin tummansiniset farkut, mutta kun menin ostamaan kolmet noita. :O

      Oikein ihanaa torstai-iltaa Heli <3

  • Hih hih, vähän kuin mun suusta kun laitoin ekan asupostauksen että poseeraaminen ei ole mun juttu 🙂 Luonnollinen ja nätti poseeraushan sulla ja kiva asu. Mä en taaskaan kerennyt niihin parhaisiin alennuksiin. Aina kun asiasta innostun niin kaupat myy jo uusia syysvaatteita ja alerekit pullottaa tyhjyyttään, olen hidas vaikken olekaan hämäläinen 🙂

    • No mutta Kappahlin loppurysä alkoi tänään, sinne kannattaa syöksyä! Mutta eilen huomasin että Stockkalla oli jo alet täysin ohi, kun taas muissa kaupoissa oli kyllä alerekit vielä, en tosin käynyt kurkkimassa, oli heh sen verran hintava sumppihetki.

      Juu ei ole poseeraus mun leipälaji, enkä pidä siitä oikeastaan yhtään. 🙂

      Oikein ihanaa loppuviikkoa nahkahousut! <3

  • Ihania kuvia ja niin kiva asu! On se kyllä outoa miten hassuja ilmeitä ja asentoja sitä välillä kuviin tuleekaan, kun pitäisi poseerata. Hyviä asukuviahan sinusta on silti saatu 🙂 Mutta on se vaan omalla kohdalla ainakin niin, että parhaat kuvat on yleensä niitä, kun ei ole aavistustakaan, että kuvataan tai on muuten rento fiilis.

    • Eikö totta, ihan kuin kameran edessä sisuksista tulisi aivan uusi ihminen, joku alien. 😉 Jetsulleen niin, että on rento fiilis, meillä esim.jos lapset ottaa kuvia, niin silloin ei paineita ja vahinkokuvat monesti parhaita. 🙂

      Ihanaa viikonloppua! <3

  • Hyväthän nuo kuvat ovat, olet vain turhan kriittinen itsesi suhteen! Miten ihmeessä minä en onnistu löytämään kivoja vaatteita tuollaiseen hintaan???? Tai oli mulla tällä viikolla säkä ja Sokoksen alesta löysin kaksi Filippan paitaa -70%, joka musta oli jo tosi hyvä.

    • Anu no mutta teit mahtavat löydöt, Filippan vaatteet ovat niin kauniita. 🙂 Nuo minun on tuollaisia käyttövaatteita, ei oikein hienoja löytöjä, mutta sellaista peruskamaa ja niistä ei olekaan kiva maksaa maltaita. 🙂

      Ihanaa viikonloppua! <3

  • Hienoja asukuvia, ei laisinkaan jäykkiä tai mitään sen sorttista.
    Mä jäin pidemmäksi aikaa oikein katselemaan tuota mukia, että mikäs se on mukejaan – minkään en osaa päättää pidänkö siitä vai en. Ehkä tuon mukin houkutus on juuri siinä, että on vaikeaa päättää pitääkö siitä vai ei 🙂

    • Kiitos kovasti Sallamari ja ne sun raita-asut oli niin wau <3

      Sama juttu, tuo muki on outo katseen vangitsija, tavallaan kiva malli jne.kiva ja nätti, ruma vai ei, kauniin ruma, ääh en vieläkään ota selvää, mutta kahvin pitää kuumana ja se on hyvä ominaisuus. hih.

      Oikein ihanaa viikonloppua <3

  • Mahtis löytöjä olet kyllä tehnyt, jollaisia minä en tee ikinä. Varmaan johtuu kummallisen mallisesta vartalostani, lanteikkaana yläkroppa on liian pieni moniin jakkuihin, jotka istuisivat hyvin lantiolta ja taas toisin päin. Lyhytselkäinenkin olen, joten sekin tuo haastetta entisestään. No, on niitä vaatteita toki minullekin löytynyt, joskin aika moniin niistä olen joutunut tekemään pieniä muutoksia myöhemmin. Sinähän poseeraat oikein hyvin! Kaunis asukokonaisuus, rento ja tyylikäs 🙂

    • Voi ei meitä naisia, Kaaru <3 No kuules täällä on keskivartalo aivan epäsuhdassa muuhun vartaloon, jos muualta on pari kokoa pienempi, niin on vaikeaa löytää vaatteita ja monet ovat sitten isoja pepusta ja reisistä ja harteista, kun ovat sopivia massusta… On tämä naisen elo vaikeaa. Siksi tuollaiset kuminauhapökät muten sopii mulle.

      Ihanaa viikonloppua Kaaru ja kiitos, mutta on nuo poseeraukset hassut.

    • No hih kiitos Mia, en nyt ole tyylistä varma, aika raidallinenhan se aina on. 😉 Mutta ehkä laitan toistekin, vaikka epämukavuusalueella mennään, jos se on toive. 🙂

      Ihanaa viikonloppua ihanuus <3

  • Ihanan pirteä postaus! Ja rohkea sellainen, kun tartuit uuteen haasteeseen :)! Ja hyvinhän tuo poseerauskin onnistui! Huomasin pari päivää sitten, että tänne meidän kulmille Espooseen, Kauppakeskus Selloon avataan pian Starbucks, eli eiköhän nuo ala pian levitä laajemmallekin alueelle, niin saa ostettua kahvia ja kuppeja ehkä lentokenttää lähempääkin.

    • Oi kiitos kovasti. Kyllä täytyy myöntää, että poseeraaminen aiheuttaa hikikarpaloita. 😉

      Hih juu Porvoosta on lyhyin matka lentokentälle, mutta onhan tässä kohden tuo Akateemisen Starbucks kuitenkin helpompi kuin Lentokenttä. 🙂 Vaikka ei siinä mitään kun kahvihammasta kolottaa tietyllä tavalla, sitten mennään.

      Ihanaa että saatte lähelle oman Starbucksin ja oikeasti johan on aika, että Suomeenkin rantautuvat!

      Upeaa viikonloppua <3

  • Hauska ananaskuosi puserossa 😉 jaksaiskohan huomenna raahautua KappAhliin alehaukaksi , jos jotain kivaa…
    Lentokenttäkahvit tulee kyllä hintavaksi !

    • Minäkin mietin, että pitäisikö tänään raijautua kuitenkin jos jotain olisi vielä jäljellä. Hih kahvit oli kalliimmat kuin tuo ananaspaita. 😉

      ihanaa viikonloppua anneaulikki <3

    • Mä vielä sulattelen tuota mukia, keltainen ei ole mun juttu, mutta olen alkanut näkemään mukissa jotain kaunista, etenkin kun se pitää kahvin niin kuumana. 🙂

      Upeaa viikonloppua Outi <3

  • Kuvista tuli hyvälle tuulelle… syystä, että me ollaan niin hauskoja 😉 Keltainen väri on upea… siitä saa lisää positiivista energiaa, joten opettele vaan tykkäämään keltaisesta 😉

    • Meillä kaikilla on mahtavat kemiat, nostatetaan toisiamme ja se on kivaa. 🙂

      Keltainen ei ole mun lemppari, juu ei laisinkaan. On meillä keltaista Teemaakin vuodelta yksi ja kaksi ja on yksi keltainen mekkokin, mutta siinä se.. Mutta kyllä alan sulamaan tuolle mukille, kun pitää kahvin niin kuumana. .)

      Hauskaa viikonloppua <3

  • Hyvinhän sinä päivän asun esittelet! Ja minkä asun!!! Kaikki sopii kivasti yhteen ja asu on sekä rento, että asiallinen samalla kertaa. Eipä ollut housuilla paljoa hintaa!

    • Eikö ollutkin edulliset pökät ja vielä mukavat! Kiitos kovasti, olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että hassut on poseeraukset. 😉

      Leppoisaa viikonloppua <3

  • Kiva postaus! Ei tuo mukikaan hullumpi ole, mulla kun nyt keltainen väriä antamassa muuten mustaharmaavalkeassa sisustuksessa 😉
    Mutta suuntaan eBayhin, you know!
    -päivi-

  • Kiva postaus! Ei tuo mukikaan hullumpi ole, mulla kun nyt keltainen väriä antamassa muuten mustaharmaavalkeassa sisustuksessa 😉
    Mutta suuntaan eBayhin, you know!
    -päivi-

  • Kiva postaus! Ei tuo mukikaan hullumpi ole, mulla kun nyt keltainen väriä antamassa muuten mustaharmaavalkeassa sisustuksessa 😉
    Mutta suuntaan eBayhin, you know!
    -päivi-

    • Voi ei.. En itse tykkää keltaisesta oikeastaan lainkaan, en inhoakaan, mutta en tykkää. Nappasin mukin vain kiireessä mukaan kun olimme blogiystävien kanssa kahvilla. En olisi ehtinyt laitella kuvia, kun oli kiire juna-asemalle pojan tyttöystävää vastaan. Ja arvaas siellä Starbucksissa on aina aivan kaamea jono. Jos olisi ollut sellainen valkoinen jossa vihreä logo, olisin sen uskaltanut lennosta ostaa, mutta tuota en uskaltanut napata, kun en oikein itsekään siitä tykännyt.

      Ehdottomasti E Bay, siellä on valinnanvaraa ja hinnat postituksineen tulee aivan samaksi, n.18 e saa mukin postareineen. 🙂

      Ihanaa viikonloppua Päivi <3

  • Ihana postaus ja hyvät kuvat! Mutta joo… kameran edessä ON ihan hirveetä olla! Yritän aina saada toiset rentoutumaan ja sit ku ite menee kuvattavaksi, niin siinä sitä seisoo jäykkänä… 😀

    • Eikö olekin, en yhtään tykkää olla kuvissa, ellei ole noin yleensä hyvä ja rento meininki. 🙂 Yksin kuvattavana olo on karmeeta.

      Aivan ihanaa viikonloppua Marru <3

  • Ananaspaita on ihana! <3 Musta on kiva katsella tällaisia asukuvia, jotka on näin luonnollisia. 🙂

  • Jestas, Sinähän oot valmis mannekiini, niin aito ja kaunis hymy kasvoollasi ☺☺
    Komiat asut esittelys ☺ Nuota farkkuja täytyy "metsästää",jos ne ei kinnaasi liiringistä (lue vyötäröstä) ☺
    Aurinkoosia tyttöjä ootta kaikki tyynni ☺
    Mukavaa ehttoota Sinulle Tiia ♫~♥

    • Heh kaikkea muuta, ihan hassunkuriset poseeraukset. Nuo farkut on niin mukavat ja kuminauhakin pysyy ryhdissä, eikä tarvitse housuja koko ajan nostella ylös.

      Ihana sinä, sinä olet itse aurinko <3

      Kivaa viikonloppua <3

  • Ihana sinä! Ja hihhii, meillä mies tarjoutuu tosi usein hakemaan porukkaa lentokentältä, koska Starbucks ;D Ja nyt kuule idea, ens kerralla parkkeeraat vaikka Leinelän aseman liitäntäparkkiin ( oletan, että siellä sellainen on), otat uuden karhean lentokenttäjunan ja säästät muutaman euron, koska sisäinen lippu on edullisempi kuin parkkimaksu. Ja jos maksat lipun vasta junassa voipi olla, ettei konduktööri ole ehtinyt kohdallesi rahastamaan, eivät ne aina ole niin nopeita liikkeissään 😀 😀 😀

    • Voi mahtava Salka, olihan hih loistovinkki. Mutta voisko olla silti helpompaa sitten ajaa itikseen ja sieltä metrolla akateemiseen. Hih, kumpaankin taitaa olla samanmoinen matka. Toki kentälle ajaa meiltä n.35min, että herkkukahvia saa äkäseen, jos kahvihammasta oikein kolottaa, hih.

      Ihanaa viikonloppua <3

    • Hihii no kyllä täytyy terästää tuota poseeraamista, jos aikoo jatkossakin kuvia ottaa. Mikähän sotilaallinen asento on ensi kerralla kuvissa. ,)

      Hauskaa viikonloppua <3

  • Kivan näköinen asu! Teidän lentokenttäpyrähdys oli juuri sellainen, jonka voisin itsekin tehdä SB-kahvihampaan kolotellessa. Täältä siis aivan täysi ymmärrys kiepahdukselle – hinnasta viis (ja just kun on vaatteissa säästetty…) 😉

    • Erinomaisen hyvä pointti, vaatteet halpaa kuin saippua, kahvikupin hinnalla taasen saisi jo paketillisen laatukahvia, ihan paahtimosta. 😉

      Ihanaa viikonloppua Anu <3

  • Kiva asu<3 Lisää vaan rohkeasti asukuvia ottamaan! Tuo pusero on herkullisen näköinen, kelpaisi munkin kaappiin<3 Onneksi mulla täällä vielä aamu Caramel latet kupissa, muuten tulis hullu hyvän kahvin kaipuu… Aurinkoista viikoloppua ihnanainen Tiia<3

    • Ooh onko sulla siellä caramel lattea, voih nami, täällähän iski juuri kahvikateus, enkä tiennyt sellaista edes olevankaan, hih. 😉

      Oikein ihanaa viikonloppua ihanuus <3

  • Ihana postaus ❤️Hyviä vaatelöytöjä oletkin tehnyt ja hyvältä näytät ❤️ Starbucks kahvit on niin hyviä 🙂 Mukavaa viikonloppua ❤️

    • Starbucks pumbkin spice latte, ooh, en tiedä kirjoitetaanko kurpitsa noin, mutta halloweenia odotellessa. Sitten isken Starbucksiin ja kiitolaukkaa. .)

      Ihanaa viikonloppua <3

  • Oikein hyvän mielen postaus ja niin pirtsakka asu, taidan itsekin käydä katsomassa liikkeessä samoja farkkuja 😉 Mäkin kuulisin mielelläni lisää/enemmän elämäntaparemontista! Hyvää viikonloppua!

    • Manna kiitos kovasti ja täytyy kirjoittaa taas elämäntaparempasta, jahka viisari heilahtaa ja toivotaan että heilahtaa miinuspuolelle, eikä plussalle. Hih. 🙂

      Nuo farkut ovat niin hyvät, täydellinen kuminauhakin vyötäröllä, ei kiristä, mutta housut ei valu. Inhoan valuvia housuja.

      Oikein ihanaa viikonloppua Manna <3

  • Tykkäsin asupostauksesta ja niitä lisää. Ja todellakin mukava nähä jotain halpaa ja nättiä, ettei se aina oo sitä kallista!
    Taas on ihanasti herkuteltu ja oih ja voih tuota ruusuista puutarhakuvaa!
    Ihanaa viikonloppua! <3

  • Kivaa että tykkäät, ehkä rohkenen vielä toistekin. Juu tuo ruusupuutarha, asuin nuorena kun olin muuttanut kotoa, ihan tuossa kävelymatkan päässä naapurissa kahdessakin eri osoitteessa. Siellä oli kivaa käyskennellä kauniissa maisemissa, mutta on Porvookin kaunis. 🙂

    Oikein ihanaa viikonloppua <3

    • Kyllä vielä pääset ja Starbucks kun tulee toooooosiii monen Citymarketin yhteyteen. Toivotaan että sinun ja minun lähikulmille. <3

      Sä oot ihana! <3

    • Höpsis, sinä olet, sielukas ja kaunis. <3 Oli kivaa ja ihanaa kun olit mukana ja toivottavasti tulet ensi kerrallakin kahveelle. <3

      Kivaa iltaa <3

  • Otan yleensä asukuvat itse joko peilin kautta töissä (toinen, kameraa pitelevä käsi puuttuu niistä) tai kotona itse kaukolaukaisimella ja jalustalla. Kun mies ottaa kuvia, ilmeeni ovat yleensä typeriä.

    Starbucksin herkkujuomia join ennen paljonkin Amerikan reissuissa, kunnes katsoin kaloritaulukkoa. Nyt olen juonut niitä harvoin erikoisherkkuna, niissä on järkyttävän paljon kaloreita. Mieluummin taidan syödä jonkun suklaajutun ja laihemman laten 🙂 samoilla kaloreilla.

    Kappahlista ostin vähän aikaa sitten paidan, ensin skippasin XL-koon ja ajattelin, että kyllä nykyin L-koko menee hyvin ja taitaa olla väljäkin. No olihan se niin väljä, että lopulta otin S-koon ja siinäkin on hyvin varaa. Tosin siinä paidassa taisi olla tarkoituksella ekstraväljä mitoitus. Mutta kokeilematta en osta vaatteita, olen nykyisin omasta koosta aika sekaisin, enkä osaa arvioida mahtuuko vai onko ihan liian iso.

    Torstaina nähdään, kivaa!

    • Hyvät vinkit Lumo, en todella osaa ottaa asukuvia. En toisaalta ole ajatellut siis aikojen alussa että niitä tulisi tänne blogiin, mutta aika hauskaa että ystävä sanoi että laittaisit nyt, olisi kivaa nähdä. joten ehkä joskus laittelen sitten, mutta kuvaamisessa juuri tarvitsisin apua.

      Uskon, uskon, uskon, en tosin ota kermavaahtoa, mutta se makusiirappi! Eli taatusti ovat kaloreita pullollaan, on minullekin sellaista erittäin harvinaista herkkua käydä niitä ryystämässä, tosin jenkkireissulla vedin joka päivä ja pariin kertaankin, piti maistella kaikki maut. 🙂

      Aivan totta nuo koot, pakko on sovittaa ensin. Tuo ylin on S kokoa, on tuollainen leveä malli ja taas nuo topit L kokoa, en yhtään halua kinnausta vatsan kohdalla. Ei voi koskaan tietää, koko ei todella kerro paljoa.

      Jee torstaina nähdään, tulee niin kivaa, meillä on mahtiporukka <3

Vastaa käyttäjälle Saassa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud