Alehaukka iski jälleen, pizzaperjantai ja leffailua

Niin siinä lopulta kuitenkin kävi, että eilen uteliaisuus vei voiton ja ystävän kanssa kävimme KappAhlin loppualeissa eli kaikista aletuotteista vielä -50% pois. Yhteensä meni 30euroa mutta rahalle sain paljon vastinetta. Se miksi ette näe heh asukuvia johtuu siitä, että tänään taitaa olla sellainen ”en kampaa hiuksiani, enkä meikkaa päivä”. 
Pidän todella paljon KappAhlin Hampton mallistosta, kuin myös Lindexin Holy&White vaatteista, tosin Tommy Hilfigerin vaatteet ovat minulle muodin ultime.  Eikä muuten kaikki ole tällä kertaa pelkkää raitaa…. 
Ylläoleva toppihan oli kalliimmasta päästä ja maksoi 7,50e, kuten myös kuvassa olevat valkoiset farkut/jegginsit. Housut ovat samaa mallia, kuin aiemmin esittelmäni farkkujegginsit ”päivän asu” postauksessa. Kuminauhavyötärö, meitsin alati turpoava maha tykkää ja muutenkin strechiä eli kuin olisi verkkarit päällä tai trikoot. 

Yllä oleva toppi/neuletakin kanssa passaava trikoopaita 5e ja nuo pilkut ovat punaisia, ei nyt oikein huonon valon vuoksi välity paitulin totaalinen merihenkisyys. 
Yllä olevassa kuvassa oleva toppi maksoi peräti 2,50euroa ja ihan on minun näköinen, raidallinen kun on. Näitä oli myös punaraidallisena ja vaaleansiniraidallisena, mutta en löytänyt sopivaa kokoa. 
Pinkki kesämekko oli sitten 5e ja on mukava kuin mikä ja leikkauskin on sopiva peittämään tuota alakumpua. Päällä täällä juuri parasta aikaa. 
Lopuksi iski vielä silmään kotitohvelit hintaan 2,50euroa ja nekin päällä juuri nyt ja ovat oikein ihanan pehmoiset. Kyseinen Hilfigerin mekko joka näkyy tuossa kuvassa näyttää aika teltalta ja sellainen onkin, se on ostettu ennen elämäntaparemonttia ja pidän sitäkin kotiasuna, kun on sen verran iso. 
Eilen ei laihduteltu, vaikka pizza tosin oli päivän ainoa ateria muutaman hapankorpun lisäksi. Rosson pizza on mielettömän hyvää rapean pohjansa ansiosta, parmankinkkua, fetaa, sinihomejuustoa ja rugolaa, jotka pyöritetty sitruunavinegraittessa.  Tämä on minulle pizzojen täydellisyyden muotoutuma. 
Jos haluatte käydä katsomassa kepeää komediaa, joka on hyvin Woody Allenin henkeen toteutettu, suosittelen elokuvaa ”She’s Funny That Way”. En nyt nauraa raikannut ääneen, tosin osa nauroi, mutta olenkin usein sellainen sisäänpäin nauraja.  
Mukava ilta ystävän kanssa piristi kummasti eilen antaen virtaa tähän siivouspäivään. Mitäs siellä on touhuttu ja olisi hauskaa kuulla parhaita alelöytöjä mitä olette tehneet, voin sitten kateellisena kuolata täällä niiden perään. Hih, ei vaiskaan toisen löytö ja ilo ei ole toiselta pois. 🙂
Kivaa lauantai-iltaa!



64 thoughts on “Alehaukka iski jälleen, pizzaperjantai ja leffailua”

  • Ihania löytöjä, mulla mennään samalla teemalla että pehmeetä, joustavaa ja trikoota 😉 Möin tänään kirpparilla niin paljon, että taidan karata Istanbuliin syyskuussa tinkimään basaareihin…kevyesti menee 4,30h jos jotain haluan, kuten kerran pari mattoa Tangerista. Pitsa toimii AINA <3 Ihkua viikonloppua <3

    • Sama täällä, mukavaa sen olla pitää. .) Voi että taitaisi ne Istanbulin markkinat olla meikäläisen paratiisi ja juuri niitä mattoja olen himoinnut päästä sinne ostamaan! Kelim mattoja ja muitakin mahdollisesti. Hih tuo tinkimiskulttuuri on niin jännä juttu, mutta jos saa passeliin hintaan niin kannattaahan se tinkiä. Onkohan totta, että pahastuvat jos ei tingi?!

      Pizza toimii todellakin aina ja tuota kuvaa katsellessa niin tekisi mieli, mutta se oli eilen se, viimeksi äitienpäivänä, josko taas joskus syksyllä taas sitten. 🙂

      Ihanaa viikonloppua! <3

  • Pizzaa, aaaaaahhhh 😜 Mä en jaksa kauppoja luurata, kun menen niin vahingossakaan ei alelöytöjä. Berliinistä ostin lompakon, se oli kai -30%. Ihanaa lauantai-iltaa <3

  • Kivoja löytöjä ja todella halvalla..Kyllä kannatti,hyvä Tiia! Lindexistä löysin heti juhannuksen jälkeen kivoja juttua:housuja,t-paitoja,mekon..-70% Alejutuista tulee niin hyvä mieli 😉 Oon viettänyt tänään kotilauantaita..leiponut ja siivonnut.Nyt teen pikkulenkin ennen saunaa.Sitten voisin napata tuon pitsan kuvistasi..nam. (mies aikoi makkarat grillata saunan jälkeen,ok sekin ;D) Leppoisaa Iltaa <3

    • Eikö tulekin hyvä mieli. Lindexistä löysin muutaman hyvin saman henkisen jutun minäkin samaan aleen. Kiva on kun liikkeistä tulee tekstarit, milloin loppualet on, niin tiedän hyökätä paikalle. 😉

      Makkarat on hyvinkin ok, aina maistuu jos toinen tekee ruua. 🙂

      Oikein ihanaa iltaa <3

    • Nyt kannattaa vielä hyökätä, voi tehdä vielä ihan viime hetken löytöjä. 🙂 Pizzaa tekisi nytkin mieli. .)

      Oikein kivaa iltaa <3

    • Hih eikö olekin mun näköinen toppi., Hyviä löytöjä olet sinäkin tehnyt ja lapsille kouluvaatteet, niitä löysinkin jo aiemmin. 🙂 Oikein kivaa viikonloppua Outi <3

  • Hienoja halpoja löytöjä olet tehnyt. Alehaukka täällä itkee onnesta moisia kohdatessaan 🙂
    Tuo sinihomejuusto on mulle semmoinen heikkous että ei olisi ääriä ei rajoja sen syönnissä jos antaisin mielihalulle periksi.
    Mulla on muuten samanlainen matto kuin sulla tuossa tohvelikuvassa.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa 🙂

    • Sama täällä, tulee mielettömän hyvä fiilis moisista, alehinnoista vielä puolet pois, johan on. Topin hinta 2,5e, voi harmi kun muut värit eivät olleet sopivia, kun oli niin söpöjä.

      Heli sama täällä, sinihomejuusto, oi että sitä on välillä pakko haukkailla ihan palasia ja voisin tunkea sitä joka paikkaan, (en nyt ihan kasvonaamioksi) pizzaa en ikinä syö ilman jos itse tilaan. 🙂

      Hei voi miten kiva ajatus, että meillä on samat matot, löysin senkin Tokmannilta ja kuinka ollakaan alehintaan. 🙂

      Oikein ihanaa viikonloppua Heli <3

  • Kivat löydöt sulla ! Minäkin ihan tosissani yritin tänään shoppailla enkä löytänyt yhtikäs mitään , oon niin kade 😉 kivaa viikonloppua ❤️

    • Hyvin sanottu Katja, se tonkiminen on niin hauskaa puuhaa. 🙂 Kivaa jos löytyy yksikin helmi. Nämä olivat tälläisiä perusjuttuja, kivoja käyttövaatteita, mutta tänä kesänä on tullut kyllä yhdet aivan lyömättömän hyvät merkkisaappaat -80%, se oli kiva hetki. 😉

      Oikein ihanaa lauantaita <3

    • Ooh sitä vaan johonkin Rossoon tilaamaan, vaikka toki täällä heh Porvoon kokki tekee sitä parasta. 😉

      Oikein ihanaa iltaa ja viikonloppua <3

  • Voi mitä ihania alelöytöjä, Hamptonit ovat niin mun makuuni!
    Olen ihan koukussa merihenkisiin vaatteisiin, ne ovat kesäisen
    raikkaita ja trendikkäitäkin.
    Tuo pizza näyttää superherkulliselta, täytyypä testata tuota comboa
    joskus Rossossa.
    Tunnelmallista elokuista lauantai-iltaa <3

    • Sama juttu, merihenkiset vaatteet ovat jetsulleen minun makuun. Hampton on niin ihana sarja. <3 Suosittelen, todellakin tuotta pizza comboa ja hei omasta pizzasta unohtui paahdetut pinjansiemenet taas tilata, kerran kaverilla näin sellaiset ja tänään jonkun toisen blogissakin.

      Oikein ihanaa elokuun iltaa. <3

  • Hienoja löytöjä, hyvä Tiia! Voihan kääk sentään miten ihana toi merihenkinen paituli 🙂
    Pelkästään sanan sinihomejuusto kuuleminen saa veden kielelle, slurpsis 😉
    Leppoisaa lauantai-iltaa!

    • Voi kääks, samaa mieltä Ansku ankkuripaita on ihana, jos ei muuta niin vaikka yöpuvun housujen kanssa. Sinihomejuusto, sille voisin oodin perustaa. 🙂

      Aivan ihanaa iltaa <3

  • No sähän teit hyviä löytöjä! Omalla alekierroksellani kävin myös KAppAhlissa, mutta en löytänyt yhtään mitään mielenkiintoista. Osasyynä tosin saattaa olla HM:ssä täytetyt ostoskassit ja shoppailuväsymys 😉

    Pizza toimii aina, tänään viimeksi Raxissa lomanlopettajaismässäilyt 🙂

    • Heh sulle taisi tulla paljousahdistus ja nälkäisenä ei jaksa. Aah Raxissa laitan aina hitsisti valkosipulia ja homejuustoa kasoittain päälle. 🙂

      Aivan ihanaa viikonloppua <3

  • Ystävän kanssa vietetty aika on parasta laatuaan, tai toiseksi parasta. Puolison kanssa on vielä ihanempaa.
    Ihana toi vaaleansininen pusero.
    Itsekin tein aika huippuja löytöjä Helsingistä, jokseenkin vain kaksi ostosta oli alesta ja loput oli syksyn uutuuksia.

    • Näin on juuri, kirjoitit juuri samat ajatukset. 🙂 Tuo vaaleansininen toppi on todella söpö. 😉

      Ihanaa että olet löytänyt kaikkea kivaa ja eihän sillä ole väliä onko alelöytöjä vai ei, kun tekee erinomaisia löytöjä.

      Oikein ihanaa viikonloppua Nanni <3

  • Onnistuneita löytöjä! Mäkin kävin loppualeissa ja jotain pientä löysin, ei vaan enää tähän aikaan kiinnostaneet hihattomat topit varsinkin kun on niin jäätävät allit:(

    • Minna en mä toppeja julkisilla paikoilla käytä vaan pidän niiden kanssa neuletakkeja tai muita, heh allit ne heiluu täälläkin. Kivoja myös unipaidoiksi, yöllä on aina niin hikikin. 😉

      Kivaa että jotain löytyi, nyt on viimeiset hyvät alet. 🙂

      Kivaa viikonloppua <3

  • Kivoja löytöjä olet tehnyt. Itse olen myös shoppaillut ja juossut kaupungilla. Upea päivä tänään.

    • Hih meillä oli samanmoinen päivä, mutta mä ryökäle unohdin tubettaa, mutta luulenpa että kohta niitä videoita alkaa tulla ihan kyllästymiseen asti, jos kestän siis katsoa omaa naamaa niissä…

      Hyviä unia Maiju <3

  • KappAhlin loppualesta olen usein tehnyt mielettömiä löytöjä. Hampton -mallisto kiinnostaa ja kaikki lasten vaatteet. On ilo ostaa, kun halvalla saa, ja mies kiittelee kotona, kun rouva on taas säästänyt prosentteja ;). Hyviä löytöjä!! Ja ihana pizza ❤️.

    • Ihan sama juttu ja olen jo monena monena vuotena hyökännyt silloin sinne. 🙂 Monia lempivaatteita löytyy Hampton mallistosta, se on kiva ja raikas mallisto joka on taatusti saanut vaikutteita juuri Hilfigerin vaatteista. 🙂

      Sama juttu olen ostanut lapsille monen monen housut, sukkia ja alkkareita ihan pilkkahintaan. 🙂 Heh ja kyllä vaan mieskin kiittelee, ei sille kyllä oikein valkene nuo aleprossat. 😉

      Ihania unia Nainen Talossa <3

  • Itsekin tykkään Rosson pizzoista ja nimenomaan parmankinkulla! Hyviä alelöytöjä oot tehnyt, noissa ei hinta ollut todellakaan paha.

    • Rosson pizzapohja on parhaimpia mitä tiedän ja montaa on Suomessa testattu. 🙂 Juu vaatteet oli kyllä halpaa kuin saippua. 🙂 Ihanaa sunnuntaita! <3

    • Nettikaupoista tekee kyllä mahtavia löytöjän, nytpä en ole niitä kurkkinutkaan vaan tehnyt vaan parit pikaiset täsmäiskut Kappahliin ja Lindexiin.

      Kivaa sunnuntaita! <3

  • Kivoja löytöjä, onneksi olkoon! Joskus vain löytää ja sitten joskus ei sitten irtoa, vaikka kuinka olisi valmis sussuttaan rahaa! En itselleni ole nyt edes hakenut mitään vaatetta, mutta hei, kangas- ja lankakaupat kyllä vetävät puoleensa:)

    • Jetsulleen näin, joskus löytyy liikaa, niin että ei ole edes paukkuja ostaa kaikkea ja joskus ei mitään, kun on siihen henkisesti jopa valmistaunut. 🙂

      Kivaa sunnuntaita <3

  • No jestas, Sinähän oot löytny ihania vaatteeta pilikka hintahan☺ enpä oo hetkehen mitää mainittavaa hankintaa teheny.
    Istun parast'aikaa linkas 6 vuotiahan kans menos pesispelihin, jestas ku on jännittävää😊
    Mukavaa pyhäpäivää Sinulle Tiia💜💓

    • Halpaa kuin saippua, hehee. 🙂 Oi teillä on todella jännä päivä, onnea peliin ja jänniä hetkiä ma-te <3

      Kivaa sunnuntaita <3

    • Heh täälläkään ei ole pizzaa syöty naismuistiin 🙂 Hyvää oli ja nyt taas pientä taukoa pizzan suhteen. Kivaa sunnuntaita Katja <3

  • Olimme Ennin luona kissavahteina ja kyllä siinä kissaa vahatessa nälkä tuli — ja arvaa vaan – pitsalle ! Vyötärö tykkää 😉

    • Hihii voi Enni ihanuus ja Ennin kissa. <3 Nälkähän moisessa hommassa tulee. Pizza on niin hyvää, mutta harvoin, oma vatsa turboaa ihan hulluan pizzasta. 😉

  • Kivat löydöt olet tehnyt… minä kun kävin pikaseltaan eilen katsomassa "viimeinen tilaisuus "rekkejä niin kotiin kannoin läjän pattereita, huonekaluhuopaa ja naulakoita…mitä tapahtui 😉

    • Hih Onneli sua, no mutta sinä ostit todelliseen tarpeeseen. Ehkä minä en oikeasti yhtäkään raitapaitaa olisi tarvinnut. 🙂

      Iloa päivään <3

  • Paljoa en ole aleissa käynyt, yhdet satasen housut ostin töihin kolmella kympillä, tosin kotona katselin, että ovat aika kiiltävät enkä ehkä tue käyttäneeksi töissä. Näyttivät kuitenkin kivalta blazerin kassa, jos vaikka päälle silloin harvoin kun tulee ulkona syötyä.

    • No mutta ne housuthan oli hyvä löytö! Ehkä sitten erilaisiin tilaisuuksiin joissa kaipaat hieman juhlavampaa pilkettä. 🙂

      Iloista tiistaita <3

  • Kokeilin itse tuota KappAhlin toppia hameena, väri ihana ja kangas, mutta malli saikin minut näyttämään raskaana olevalta, joten jatkan kotelomekoissa….

    KappAhl on aikuisen naisen ystävä: Olen ostanut sieltä kerralla jopa kolmet farkut, yhdet valkoiset ja kahdet pinkit ja sen jälkeen vielä yhdet revityt tummansiniset.

    Kuljin alessa monta tuntia, mutta en löytänyt mitään, joten annoin itselleni luvan tilata Hahnilta kesäleningin ensi suveksi.

    Tuo pinkki mekko näyttää varmana hyävltä päälläsi eli onblodin unelmaa <3

    • No mutta mitä kokoa kokeilit, tuo on peräti S, muuten olisi ollut sellainen valtaisi hökötys. Ööh ja hih ja heh, näytän aina raskaana olevalta, lähinnä mietin miten peittäisin tuon mukamas raskausmahan. HIh.

      Olen samaa mieltä Kappahl on niitä harvoja joista oikeasti löydän itselleni housuja ja kootkin pitävät paikkaansa.

      Voi suru oliko kaikki jo viety, no ilman muuta lohdutukseksi Hahnilta mekko. 🙂

      Pinkki on tosi hyvä kesämekko ja halpa, käy rannalle ja kauppaan ja hellepäiviin.

      Kivaa tiistaita Leena <3

Vastaa käyttäjälle Leena Lumi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud