Hikinen lauantai Korkeasaaressa ja pohdintaa eläinten oloista..

Hikinen lauantai Korkeasaaressa ja pohdintaa eläinten oloista..

Perinteinen jokavuotinen Korkeasaari retki vietettiin jälleen kerran hikisissä merkeissä. Kova kuumuus piti eläimet piilossa varjoissa makailemassa ja kissaeläimet olivat väsyneitä. Mieltä askarrutti minkä takia kaksi joutsenta on aidattu Korkesaareen telmittävänä vain pieni vesiläntti. Korkeasaari herättää ristiriitaisia tunteita, eläinten ei kuuluisi olla vangittuna pienissä tiloissa ja lintujen kuuluisi saada lentää vapaana. Ymmärrän että sukupuuttoon kuolemassa olevien eläinten suvun jatkamista edesautetaan eläintarhoissa tai että sairaita eläimiä hoidetaan kuntoon ja päästetään sitten uudelleen vapauteen. 
Olo on silti ulkokultainen, vienhän omatkin lapset ihmettelemään eläimiä Korkeasaareen…. Onko sekin ulkokultaista, että ajattelee eläinten oloja, vaikka monella ihmisellä maailmassa on asiat niin huonosti… Tai miksi ihmistä pitäisi ajatella paljon enemmän, kuin vaikkapa vangittua karhua.. Hämmentäviä ajatuksia, joita viisaat lapsetkin saattavat esittää ja aikuisen tulisi niihin suurella viisaudella vastata. 
Onhan meillä lemmikkejäkin, hamsterikin häkissä, eikös sen hamsterinkin kuuluisi saada aroilla aavikoilla vipeltää… 
Minkälaisia ajatuksia teillä herää näistä asioista, olisi todella mielenkiintoista kuulla, sillä omatkin ajatukset ovat varsin hämmentyneitä…

Oikein aurinkoista lauantaita kaikille!



44 thoughts on “Hikinen lauantai Korkeasaaressa ja pohdintaa eläinten oloista..”

  • Tiia, kyllä mekin kävimme lastemme kanssa sekä Korkeasaaressa että Kolmårdenissa. Enää emme kävisi kuin Ähtärin eläinpuistossa, sillä siellä eläimillä on tilaa. Ahdistun kun näen karhuja betonisissa asumuksissaan tai lintja häkeissä. Liityin Jenni Haukion innoittamana Animaliaan ja olen kirjoittanut monta eläinsojelujuttua, kuten vaikka tämän: https://leenalumi.blogspot.fi/2015/06/viikot-eivat-ole-siskoja-keskenaan-ei.html Luin myös kirjan Eläimet yhteiskunnassa ja siinä tajusin, että en ole täydellinen ollenkaan, sillä en saisi syödä lihaa. Sikaa en ole maistanut niiden sikalafilmien jälkeen, mutta syön edelleen kanaa ja kalaa ja joskus punaista lihaa.

    Minä sanoisin jo noin kymppivuotiaalle lapselle, että eläinten ei kuulu elää häkiessä vaan saada elää lajityypillistä elämää. Jotenkin vaan kuopuksesta tuli muutamasta eläintarhakäynnnistä huolimatta aktiivinen eläinsuojelija kuten äidistäänkin.

    Onpa upea perhoskuva <3

    Suomi on takapajula vielä monessa asiassa, kuten parsinavetat, turkistarhaus ja muutama muu asia, mutta onneksi täällä ei saa rengastaa karhua nenästä ja kuljettaa sitä ympäriinsä, kuten Venäjällä ja onneksi meillä ei saa käyttää eläimiä sirkuskessa. Niin monta järkyttävää sirksunorsukohtaloa olen lukenut…

    <3

    • Tämä on niin monimutkainen juttu, koska tulisi syödä vain luomulihaa jne. tai jopa tulisi olla syömättä lihaa jne. Missä kaiken alku ja loppu. Niin kauan kuin, maksan lipun Korkeasaareen tuen näitä kaikkia toimintoja.Korkeasaaren linnut esim.Korppi, Joutsenet, kotkat, miksi ne on vangittu, niitä näkee luonnossakin… Ulkomaisia turisteja varten? Vai terveydellisistä syistä, sen ymmärrän. Jos lintu ei saa lentää, no voisin jatkaa tätä loputtomiin. Entäs sitten kissaeläimet jne… Luonnotonta olla pienessä pläntissä, saamatta saalistaa luontaisissa oloissa…

      Sirkuksessa käymisen päättäväisesti lopetin lapsena, niiden norsujen takia juuri. Nyt olen käynyt lasten kanssa, koska norsuja ei enää ole. 😉

      Mutta tämä eläinasia on sellainen, että loppujen lopuksi se on hyvin yksinkertainen, mutta eläinten oikeuksien muuttaminen onkin suurempi ja monimutkaisempi asia. Vaatii varmasti muutamia sukupolvia, jotta ihminen kunnioittaisi eläimiä oikealla tavalla ja siihen tarvitisisimme vielä päätöksen. Voidaan ajatella, että Suomessa eläimiä kohdellaan sivistyneesti verrattuna moniin maihin, mutta vaikkapa sadan vuoden päästä, jos kehitys menee toivomaani suuntaan, voidaan ajatella, että eläimiä ei todellakaan tänä päivänä kohdeltu tasa-arvoisesti. No niin tästä tulisi romaani, joten toivotanpa Leena ihanuus sinulle upeaa sunnuntaita <3

  • Upea perhoskuva :). Mekin kävimme taas heinäkuulla Korkeasaaressa. Näimme kuinka leijona söi pupujussin (!) ja tiikeritkin olivat virkeitä ja tarjoilivat pojille ihmeteltävää. Mutta ihan saman hämmennyksen kanssa jouduin itse siellä kulkemaan. Onhan eläimillä tarhassa oikeasti tosi vähän tilaa ja elämä on aivan jotain muuta kuin vapaassa luonnossa. Toisaalta käsitykseni mukaan Korkeasaaressa eläimistä pidetään niin hyvä huoli kuin noissa oloissa voi.
    Ihminen on eläimet kuitenkin vanginnut omiin tarkoituksiinsa… Kuka onkaan luomakunnan kunkku? Ja millaisin oikeuksin?

    • Niin hyviä kysymyksiä ja yhteenkään niistä minulla ei ole vastauksia. Kuuluuko luonnonlakeihin se, että ihminen on luomakunnan kunkku ja kehitys menee menojaan ja kenties ihminen tätä menoa tuhoaa lopulta itsensäkin ja kaikki alkaa alusta. Mene ja tiedä. Oma mielipiteeni on kuitenkin aika selvä, eläimiä ei saa vangita viihdykkeiksiä, terveydellisistä syistä ja suojellakseen lajeja kyllä. Mutta onhan meillä hamsteri…. Entäs sitten koira, pitäisikö senkin elää kaduilla, toiset pitävät sitä taas eläinrääkkäyksenä>katukoirat. Voi maar…..

      Ihanaa päivää <3

  • Minä en ole ikinä ymmärtänyt sitä, että huoli eläinten oloista liitetään ihmisten ongelmiin. Ne ovat kaksi täysin erillistä asiaa. Se, että eläinten oloja parantaa tai huomioi, ei pitäisi olla mitenkään ihmisiltä pois. Korkesaari on kaksiteräinen miekka. Tehdään siellä paljon hyvääkin. Enemmän olisin huolissani tehotuotannosta ja jonnonjoutavista eläinkokeista esim. kosmetiikan vuoksi. Olen lukenut Peter Singerin teoksen Oikeutta eläimille ja se kannattaisi ehkä monen lukea, vaikka vanha teos onkin.

    • Satu erinomaisia pointteja toit esille. Mielestäni nämä ovat kaikki yhtä isoa vyyhtiä, eläinten oikeuksien ajaminen niin tehotuotannossa, kuin myös valjastettuina ihmisten viihdykkeiksi. Niinpä Korkeasaaressa tehdään paljon hyvääkin, sepä siinä on ja myös niillä lippurahoilla hoidetaan vaikka siivetöntä lintua jne… eli näitä mielipiteitä omalta osaltani en voi laukoa tutustumatta syvemmin kaikkiin puoliin. Pelottavinta meissä ihmisissä on juuri mustavalkoiset mielipiteet vailla minkäänlaista tietopohjaa.

      Erinomainen kommentti Satu <3

      Leppoisaa sunnuntaita sinulle <3

  • En ole koskaan käynyt Korkeasaaressa 😮 monena vuonna pitänyt käydä.
    Omasta mielestä eläintarhoissa on kaksi puolta esim. Riikassa osalla eläimistä oli aikas pienet alueet ja toisilla taas valtavat. Eläintarhoissa tehdään ja saadaan aikaan myös paljon hyvää.

    • Sepä siinä on, on vangitut eläimet ja on myös niillä lippurahoilla hoidetut sairaat eläimet ja sukupuuttoon kuolevien lajien säilyttäminen…. Miten tämän yhtälön voisi ratkaista, ei hajuakaan.. Pitäisi lukea paljon enemmän materiaalia.

      Upeaa sunnuntaita Marina <3

  • No jos jotain hyvää tulee mielee näistä tarhoista niin se, että salametsästykseltä ovat nämä turvassa. Makeita kuvia olet ottanut.

    • Niinpä, oli hirviäkin ja olisimme tavallaan toivoneet, että olisi ollut susiakin, vaikka edelleen mielipiteeni on että vapaana tulisi niidenkin saada elää… mutta kun menevät ihmisten reviireille, ovat vaaraksi lasten koulureiteillä… syövät perheen koirat… kenties noilta alueilta muutama susi eläintarhaan. Tosin tämäkin ajatus voi olla jopa hmmm.itsekäs, olisiko suden parempi tulla ammutuksikin kuin joutua vangiksi…

      Ihanaa päivää Anne <3

  • Suomessa elämillä on ruhtinaalliset olot häkeissään! En ole vielä kertaakaan kotimaassa kokenut niillä olevan pahaolo (kuten joissakin maissa). Joten nautin niiden katselemisesta täysillä!! – emäntä

    • Onhan niillä ruhtinaalliset olot verrattuna moniin maihin. Mutta esim.kaksi joutsenta…. niitähän näkee aivan vieressä luonnossakin, miksi ne on vangittu….

      Suomessa aivan varmasti pidetään erinomaista huolta eläimistä verrattuna niin moniin maihin…

      Ihanaa päivää Emännälle ja Pepsille ja Maxille terkkuja <3

  • Sama ristiriitainen fiilis iskee minullekin usein eläintarhassa. Pahin oli Phuket, eläimet ankeissa pienissä betonikopeissa eikä mitenkään hyvinvoivan oloisina. Korkeasaari on siihen verrattuna luksusta, mutta silti kopit jäävät pieniksi – varsinkin kun on sen leijonan nähnyt myös omassa valtakunnassaan Afrikan savannilla. Ähtäristä ja Ranuasta tykkään näistä suomalaisista, niissä eläimillä on reilusti enemmän tilaa ja toisaalta lajitkin näille leveysasteille tyypillisempiä.

    • En osaa edes kuvitella tuota Phuketia… Korkeasaari on varmasti kaikkien tämänhetkisten lainsäädöntöjen mukainen tai onkin ja tietenkin on siis, mutta silti…. Jos eläin ei saa normaalilla reviirillään kulkea, eikä toimittaa luonnollisia tarpeitaan kuten saalistaa, on se väärin….

      Ihanaa päivää Marika <3

  • Lapsena tykkäsin ihan hirveästi käydä Ähtärin Eläinpuistossa, siihen aikaan siellä oli enemmän maatilaneläimiä ja sitten karhuja, kettuja yms. ei mitään eksoottista. Nyt aikuisena en ole käynyt eläintarhassa kuin kerran Karibialla. Ihan älyttömän ristiriitainen fiilis, toisaalta oli ihana nähdä itselleen todella eksoottisia ja erikoisia eläimiä, toisaalta mua säälitti koko ajan, että ne ei kuulu sinne, niiden pitäisi olla jossain muualla. Sanotaanko, että sen kokemuksen jälkeen eläintarha ei ole sellainen paikka, mihin minun olisi välttämättä päästävä.

    • Sama juttu, tuli fiilis että tämä eilinen oli meidän viimeinen kerta. Vaikka toki lipun ostolla tuen toki eläinten sairaudenhoitoa ja myös sukupuuttoon kuolevien lajien säilyttämistä…. Mutta eläin ihmisen pelkkänä viihdykkeenä… ei tunnu hyvältä…

      Oikein ihanaa päivää Jonna <3

  • Upeat kuvat. Minunkin mielestä eläimistä huolta pitäminen ei ole ihmisiltä pois. Meillä ainakin lemmikit ovat olleet perheenjäseniä, joille jutellaan paljon (odotin Masi-koirani sanovan minulle joskus "joo"
    Minua särkee sydämestä jos nään linnulla liian pienen häkin tai koiran paahteisessa autossa. ihmettelen ihmisten välinpitämättömyyttä. Minulle ja miehelleni sattui kerran, että ihmeteltiin mitä ihmettä edellä ajavat autot kiertävät. Kohdalle mennessä näimme, että mies makasi osittain ajotiellä. Kun pysähdyimme, näimme, että mies oli vanha ja saanut sairaskohtauksen ja kaatunut. Oli kamalaa, että niin moni auto kiersi ja varmaankin autossa olijat ajattelivat että mikä juoppo lienee.

    • Ihmisten välinpitämättömyys kaikissa muodoissaan, eläimiä ja ihmisiä kohtaan on surullista. Uskonpa jopa, että ihminen menee helpommin auttamaan sairasta eläintä kuin ihmistä joka on saanut sairaskohtauksen. Suomessa kun juodaan tuota alkoholia niin paljon, niin päätellään heti että ihminen on humalassa…. Kamalaa…

      Eläimet ovat ilman muuta perheenjäseniä <3 Terkkuja ihanalle Masille ja oikein kivaa päivää <3

  • Mä en ole kyllä myöskään koskaan kokenut, että elämet olisivat Korkeasaaressa kärsineet. Luulen, että saavat siellä oikein hyvää hoitoa. Ehkä eläintarhat toimivat myös siksi, että halutaan nähdä ja kokea elämiä kaikista maista ja oppia niistä lisää.

    • Uskon kuitenkin että moni eläin on Korkeasaaressa masentunut. Hyvä esimerkki on meidän kissa Onni. Meillä kissat täällä maalla saavat kulkea vapaasti sisälle ja ulos, eläinsuojeyhdistyshän saattaisi tätäkin pitää eläinrääkkäyksenä. Koen taas että meillä on kovin onnelliset pojat. Talven tullessa Onni kuitenkin nuolee joka talvi itsensä puolikaljuksi psykosomaattisista syistä, eli on ns.vankeudessa eli masentuu ja turhautuu. Eläin joka vangitaan eläintarhaan ei voi olla koskaan onnellinen, jos on vapaudesta saanut nauttia. Eri asia on sitten eläintarhassa syntyneet, mutta sekin on eläinten aisteille luonnotonta… Oletetaan että ihminen vangitaan….

      Mutta sitten eläintarhat tekevät niin paljon hyvääkin, esim.juuri Korkeasaari, en ole niin varma vaikkapa Phuketin eläintarhasta…. Eli hirmuisen ristiriitainen ja asiaa enempiä tutkimatta on mahdotonta omalla kohdalla esittää vahvoja mielipiteitä, sillä niillä lippurahoilla hoidetaan niitä sairaitakin eläimiä ja sukupuuttooon kuolevia…. Silti luulen, että meidän Korkeasaarireissut tulivat nyt tien päähän…

      Oikein ihanaa sunnuntaita Outi <3

  • En aiemmin tätäkään asiaa ole juuri pohdiskellut, mutta nykyään suhtautumiseni eläintarhoihin on kielteinen.
    Kuulun muutenkin niihin ihmisiin joiden mielestä eläin on yhtä arvokas kuin ihminenkin.
    Ja kun ajattelee mitä ihmiskunta on tälle planeetalle, eläimille ja toisille ihmisille tehnyt niin ihmisen viisaus ja ylivertainen arvokkuus näyttäytyy vähintäänkin kyseenalaisessa valossa.

    • <3 hieno kommentti Heli olen samaa mieltä joka ikisessä sanassa, tähän ei tarvitse minun edes enempiä kommentoida. Mutta mistä muutos… Se se onkin monimutkainen asia, kun asiat ovat menneet niin vikaan…

      Ihanaa päivää Heli <3

  • Eläinsuojelullisessa mielessä zoot on ok, mutta "huvituksena" ei. Meilläkin ollut tapana käydä joka kesä, mutta tänä vuonna lapset eivät halunneet. Jotain osallistavampaa toivoisimme!

  • Eläinsuojelullisessa mielessä zoot on ok, mutta "huvituksena" ei. Meilläkin ollut tapana käydä joka kesä, mutta tänä vuonna lapset eivät halunneet. Jotain osallistavampaa toivoisimme!

    • Aivan samalla tavalla mietin minäkin, mutta sitten mietin mistä rahat siihen suojeluun… Niistä lipuista….

      Oikein upeaa päivää Taru <3

  • Lintujen pitäminen häkissä eläintarhassa ja varsinkin lemmikkinä on kyllä minusta jotenkin väärin. Mutta itsekin käyn Korkeasaaressa (joskus harvoin) ja aikeissa olisi mennä myös SeaLifeen, vaikka se on kuulemma aika pieni (ja kallis!). Oletko käynyt siellä?

    • Samaa mieltä, riistetään vapaus lentää…. SeaLifessa en ole muuten käynyt… Onhan kalojenkin laittaminen akvaarioihin väärin… Sitten taas mistä rahat eläinsuojeluun, lajien hoitoon, lajien suojeluun… Voi maar….

      Kaunista sunnuntaita Liiolii <3

  • Minusta sellaiset eläintarhat ,jossa eläimet voivat olla suhteellisen vapaasti,kuten täällä Safari-eläinpuistossa,jossa suuri osa Afrikan eläimistä elelee oman alkuperäisen alueensa tavoin ja siellä kuljetaan autolla/bussilla niitä katsomassa.Mutta joka paikassa ei voi sellaista rakentaa,ja ilmastokin on rajoite,kuten Suomessa.Opetusmielessä eläintarhat ovat ok ja monet eläintarhat tekevät yhteistyötä muiden eläintarhojen kanssa ja pelastavat sukupuuttoon kuolevia eläimiä.
    Olen kirjoittanut siitä täällä
    https://appelsiinipuunalla.blogspot.co.il/2013/12/safarilla-osa-1.html

    ja täällä
    https://appelsiinipuunalla.blogspot.co.il/2013/12/safari-osa-2-elaintarhassa.html

    • Jael hyvin samoilla ajatuksilla täällä ja käynpä kurkkaamassa nuo sinun postaukset. Juuri tuo pelastavat sukupuuttoon kuolevia lajeja, hoitavat sairaita eläimiä, jostainhan se raha siihenkin on saatava….

      Upeaa päivää Jael <3

  • Minulle ei ole vielä tullut Korkeasaaressa sellaista oloa, että eläimet kärsisivät. Tänä kesänä kävimme Tallinnan eläintarhassa, ja siellä huomasi, että monilla eläimillä oli pienemmät tilat kuin Korkeasaaressa, vaikka siistit olivatkin. Etenkin linnut kävivät sääliksi. :/ Olo oli todella ristiriitainen. Lapsille reissu oli elämys, ja itsekin ihastelin jääkarhun vesileikkejä, mutta kuitenkin mieltä jäi painamaan monien eläinten olot.

    • Linnun pitäminen häkissä, ettei lintu pääse lentoon, se vaan on luonnotonta. Mutta jos totean näin, niin sitten joudun jo kysymään itseltäni, eikö vaikka Leijonan pitäminen häkissä ole luonnotonta, ettei saa saalistaa, olla laumassa, elintilan pienuus….

      Sitten on se seikka, että eläintarhat tekevät hyvää ja jostain raha siihen saatava… Jos kuitenkin asiasta tulee huonoa oloa, kuten itsellekin jäi eilen, kenties oli meidän viimeinen reissu…. Eli olo on hyvinkin ristiriitainen.

      Kivaa että kommentoit täällä, tulenpa kurkkimaan blogiasi.

      Aurinkoista päivää <3

  • Me tykätään kiertää mieheni kanssa eläintarhoja ja nyt tulevalla viikolla nähdään taas uusi eläintarha, kun suuntaamme Barcelonaan. Itselläni nousee myös pintaan aina ristiriitaiset tunteet eläintarhoista. Toisaalta ne ovat todella hyviä – varsinkin niille sairaille eläimille sekä eläimille, joiden sukupuuttoa yritään välttää. Monessa eläintarhassa kuitenkin on niin ahdistavan pienet tarhat ja aitaukset eläimille, että käy niin eläimiä sääliksi. Tallinnan eläintarhassa oli hirveästi aitauksia, mitkä olivat selvästi liian pieniä. Gran Canarialla olen törmännyt kyllä kaikista kamalimpaan eläintarhaan, että olin kiitollinen, kun astuin porteista ulos ja pääsin pois sieltä. Olisi niin tehnyt mieli hakea eläimet tarhoista turvaan, kun varjopaikkoja oli niin vähän ja aitaukset aivan liian pieniä. Yhdessäkin aitauksessa oli koira, jolla ei ollut yhtään varjopaikkaa saatavilla :(.

    • Selkeästi eilen suurin osa eläimistä oli hakeutunut varjoon, paitsi Leijona joka hakeutui varjosta aurinkoon. 😉 Mutta se ettei varjopaikkoja ole, että eläimellä on varmasti nestevajaus, on kyllä jo eläinrääkkäystä…

      Aivan ihanaa Barcelonan matkaa teille ja toivon todella, että siellä on hieno eläintarha. Emme ole käyneet ihan niistä syistä, että pelkään juuri tuota Gran Canaria ilmiöitä ulkomailla..

      Upeaa reissua Laura <3

  • Korkeasaari voisi luopua mm. suurista kissaeläimistään tai olla ainakin hankkimatta niitä lisää. Eläinten elintilat ovat Korkeasaaressa aivan liian ahtaat. Eläimet kaipaavat virikkeitä ja vapautta siinä kuin ihminenkin. Minulla meni noin 30 vuotta etten käynyt Korkeasaaressa lainkaan ennen kuin joitakin vuosia sitten jouduin töiden puolesta sinne menemään. Tein siis jo seitsemänvuotiaana pikkulikkana päätöksen, etten käy eläintarhoissa, mutta valitettavasti päätös ei pitänyt koko elämääni eli vähän ulkokultaisuutta minussakin.

    • Nimeomaan, miltä tuntuu jos ihminen vangitaan, napataan yhtäkkiä vaikka kadulta pällisteltäväksi jonnekin aitaukseen….

      Olit töiden puolesta, joten et voi kutsua itseäsi ulkokultaiseksi. Omalla kohdallani ulkokultaisuus on juuri sitä, että menin kuitenkin ja maksan lipun, pidän hamsteria jne… puhun mutta en tee mitään asialle…. Eli ulkokultaista. ..

      Sinulla on sama päätös kuin minä tein lapsena sirkusten suhteen, ne norsut..

      Ihanaa sunnuntaita ninnu <3

  • Tiia, tartut hyvään asiaan!

    Oletko nähnyt tämän vuoden parhaaksi valitun luontokuvan, sen jossa apinaa koulutetaan ajamaan pyörällä Kiinassa? Pieni turvaton otus on paennut nurkkaan ja etualalla näkyy osa häntä jahtaavasta julmurista piiska kädessä. Ihminen saattaa olla niin julma.
    Sanomatalossa on mailman parhaiden lehtikuvien näyttely jonkin aikaa. Aion käydä katsomassa ensi viikolla.

    Muutama päivä sitten tuli telkkarista alkuperäinen Apinoiden planeetta, joka on niin hyvä, varsinkin loppu, jossa käy ilmi, ettei ihmisen olisi ikinä pitänyt saada herruutta maapallolla, koska hän on niin hullu, että on valmis tuhoamaan sen sekä itsensä tuosta vain.

    • Marjatta se kuva on niin ahdistava ja kuvaa ihmisen julmuutta ja juuri kykyä alistaa avuttomammat eläimet… Apina poloinen pelokkaana kyyryssä.. Kuva ahdistaa enemmän kuin vuoden luontokuva oliko se viime vai edelliseltä vuodelta täällä Suomessa, kun käärme on syönyt vaskitsan ja vaskitsan silmä, kasvot näkyy. Ok tuo on luonnonlaki ja tuo vuoden luontokuva jossa apinaa koulutetaan ei ole… Jos Jumala on olemassa ja joka on tänne kaikki lajit luonnot, niin näin hän ei ole asioita tarkoittanut, tämä oli tälläinen vertaiskuvallinen kommentti.

      Apinoiden planeetta on loistava elokuva, se hämmennys lopussa ja oivallus ja myös oivallus siitä, että näin tämä yhtä hyvin voisi mennä ja mitä tunteita se herättää… Toivottavasti syyllisyyttä meissä ihmisissä.

      Loistava kommentti Marjatta, kiitos tästä ja komppaan sinua joka sanalla.

      Aurinkoa päivään!

    • ja on kaikki lajit tänne luonut…. 😉 Uskon muuten että jonain päivän luonto kostaa ja me ihmiset tulemme olemaan ihmeissämme, että mitä tapahtuu…

  • Kun lapset oli pieniä kävimme kerran korkeasaaressa ja Ranuan eläinpuistossa ja en ole hinkunut mennä uudestaan kun varsinkin tuolla Ranualla tuli niin paha mieli eläinten apaattisuuden takia mikä varmaan johtuu häkkissä olosta sillä eihän eläimiä ole tarkoitettu häkkeihin asumaan vaan kuuluvat luontoon 🙂

    • Se on päivänselvää, että eläin kuten ihminenkin, jos joutuu vangiksi, eikä ole normaalia elintilaa ja oloja, eläin sekä ihminen masentuu. Tämä näkyy hyvin meidän Onni kissassa, joka talvisin psykosomaattisista syistä nuolee itsensä hermostuneena puolikaljuksi… Kertoo aika paljon, siitä että kuuluuko eläimiä vangita, eritoten ihmisten viihdykkeiksi.

  • Olen jättänyt tietyt eläintarhat käymättä maailmalla koska en tahdo osaltani rahoittaa eläinten pahaa oloa. Olen nähnyt Turkissa eläinkaupan, jossa eläimet olivat pienissä lasikopeissa huumattuina ja täysin apaattisina. Olivat näyteikkunassa. silloin tuli itku. En todellakaan ostanut siitä kaupasta yhtään ruokakuppia tai muutakaan leijonanpojallemme. Katsoimme myös villinä juoksevia kissoja ja koiria, joilla kylkiluut paistoivat. Onneksi nyt annetaan jo ruokaakin niille ja tehdään leposijoja. Silti, onko aina villinä elämäkään arvokasta? TILAA RUOKAA HUOLENPITOA!

Vastaa käyttäjälle Unknown Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud