Koira-ja matonpesuhommia!

Rehellisesti ottaen ajattelin jossain kohti kesää etten tänä kesänä pääse pesemään keittiön mattoa lainkaan. Elokuu on yllättänyt helteisillä päivillä ja tänä aamuna oli hyvin aikaa sekä pestä matto, että antaa sen kuivua kuumassa auringossa. 

Ainahan sitä perinteisesti on tullut pestyä matot mäntysuovalla. Mäntysuovan hajuunkin olen jo tottunut, tavallaan mattojen on kuulunutkin tuoksua mäntysuovalta. Onko Mäntysuovan tuoksu sitten hyvä, siitä en ole kyllä aivan varma. Tänä kesänä markkinoille on kuitenkin tullut uutukainen matonpesuaine Transmerilta, joka tekee maton pesusta huomattavasti helpompaa ja vielä paremman tuoksuista puuhaa. Matalavaahtoinen, eli mattoa pestessä näkee mitä tapahtuu ja mistä ne liat lähtee, aivan loistavaa! Toinen aivan loistava asia on, että tämä matalavaahtoinen pesuaine on helppoa huuhdella, eikä veloita aikaa ja vaivaa huuhteluhommissa. Bonuksena on vielä kivan raikas tuoksu, jossa on vain hiven mäntysuopamaista tuoksua, tuoksuu puhtaalle ja raikkaille kukkasille. Tykkään tuoksusta kovasti  ja mitä likaan tulee, liat lähtivät ilman järisyttävää hankausta. 

Niin se elämä muuttuu ja meidän mäntysuopa-ajat ovat nyt taaksejäänyttä elämää, tästä lähtien meillä pestään matot suomalaisella Maton Tehopesulla. Upea homma että vihdoin on tullut markkinoille tälläinen helposti huuhdeltava ja matalavaahtoinen pesuaine, joka tuoksuukin hyvälle. 
Samukin äimistelee, että mitä täällä tapahtuu, voinko auttaa jotenkin… Haluan olla mukana, josko tuosta harjasta hieman haukkaisisin…

Mattopesua ennen kävimme hieman, noh vedessä seisomassa Samuhan ei ui… Ilmankos kun turkki oli ihanan märkä ja kosteutettu, Samukin jaksoi olla valppaana hommissa mukana!
Voisi siellä vedessä seisoskella maton pesun jälkeenkin, sillä Maton tehopesuaine on Biohajoava, eikä sisällä vesistöjä rehevöittäviä fosfaatteja! Suosittelen todella lämpimästi ja hintakin on vaivaiset 2,50e. 🙂
Miten teillä, pesettekö itse matot ja jos pesette niin missä, mökillä vai mattolaiturilla? Oletteko muuten kuulleet tästä loistavasta Maton Tehopesusta? 
Oikein aurinkoista sunnuntaita kaikille! 
*Suomalainen Maton Tehopesu on tehokas puhdistusaine vesipestävien mattojen pesuun. Biohajoava pesuainetiiviste ei sisällä vesistöjä rehevöittäviä fosfaatteja. Tuotteessa on raikas tuoksu, joka viimeistelee pesutuloksen. Suomalainen Maton Tehopesu on matalavaahtoisena helposti huuhtoutuva. Tiivisteen pesutehon ansiosta pesuainetta kuluu vähemmän ja helpon huuhdeltavuuden ansiosta sama ilmiö tapahtuu käytetyn veden kohdalla.

Suomalainen Maton Tehopesu on valmistettu Suomessa ja se on avainlipputuote.


*sponsored


42 thoughts on “Koira-ja matonpesuhommia!”

  • Kunnan matopesupaikalla pesen matot. Rakastan siellä mattojen kuivausmankelia, joka nopeuttaa hurjasti kuivumista. – Emäntä

    • Ne ovat hyviä paikkoja! Mutta niin olen tottunut mökillä pesemään, että arvaa en ole ikinä kuullut kuivausmankelista, sellainenhan on aivan mielettömän hyvä! Kiitos kun vinkkasit, josko ensi kerralla sinne kunnan mattopesupaikalle, koska jos matto ei ehdi kuivua, sehän on sitten sama dunkkis kuin märän koiran turkissa…Uijui…

      Pepsille ja Maxille terkkuja <3

  • Meillä ei ole vielä montaakaan mattoa hankittuna tänne uuteen taloon, joten ajattelinkin, että pesasen ensi kesänä vasta matot, kun niitä on toivottavasti sillon hankittu enemmän :). Meidän kylällä on mattojen pesupaikka, joten sielä itse pesen :).
    Ihana kuva Samusta <3

    • Ehdottomasti sitten ensi kesänä, mutta muista ihmeessä tuo Maton Tehopesuaine, oli kyllä aivan toista pestä tuolla kuin mäntypesuaineella. Niin paljon helpompaa ja paremmalta tuoksuvaa homma!

      Ihanaa että teillä on kunnon mattopesupaikka, siellä kelpaa pestä!

      Kiitos Samu ja emäntä kiittää <3

      Ihanaa päivää Laura <3

  • Meillä on myös mattoja pesty tänään. Rasavilillä alkoi juoksu ja Annon pyöreät matot sottaantuivat. Pesin matot aamutuimaan pihalla vedellä ja ruokasoodalla tahrapaikoista. Puhdasta tuli. Koiraneiti oli kaverina ulkona ja selkeästi nolona sotkuista. Ja arvaas vaan, naapuruston uroskoirat sulostuttavat sunnuntaitamme laulullaan…

    • Hei vitsin hyvä vinkki tuo ruokasooda, siinä on niin mahtiaine! Kyllä ne koirat ovat niin suloisia ja jotenkin symppiksiä kun häpeilevät ja katsovat ylös ja alas ja miettivät miten tässä tohtii nyt olla. Oi ei vai siellä poikaystävät laulelee, hih soidinlauluja. 😉

      Kivaa sunnuntaita <3

  • Olipa hyvä vinkki – pitääpä kokeilla. Meillä on pesty painepesurilla – ja hetkessä ne ovat kuivuneet näillä keleillä.

    • Painepesuri olisi mahtava! Kyllä ei ole paluuta Mäntysuopaan enää, tämä on niin matalavaahtoinen ja helppo huuhdeltava, että olen todella iloinen että tehopesu on tullut markkinoille. 🙂

      Ihanaista iltaa Anne <3

  • Tänä kesänä maton pesu jäi, ellen sit alkuviikosta ehdi 😉 Meillä on 200 metrin päässä kunnallinen pesupaikka joten siellä on helppo käydä. Aurinkoista sunnuntaita sinulle <3

    • Sinne säiliöön sitten kuules tuota tehopesuainetta ja matot tuoksuu vielä paremmalta. On kyllä mahtavaa laittaa puhdas itsepesty matto lattialle, siinä on niin omintakeinen hyvä tuoksu!

      Iloista iltaa <3

  • Kiitos vinkistä, tuota on ehdottomasti kokeiltava kesämökin mattoihin. Pesen mökilllä koti- ja mökkimatot.
    Kunnan uusi pesupaikka on vielä kokeilematta. Siellä olisi mankelikin 🙂 Ehkä ensi kesänä käyn kokeilemassa senkin.

    • Suosittelen todella, liat lähti helposti ja kivointa oli että näki mitä teki, eli runsas vaahto ei ollut peittämässä tahroja ym.katseelta. Huuhdeltavuus on ihan merkittäviä tekijöitä, ihan toista kuin mäntysuovan kanssa puleeraaminen. 🙂

      Oi mankelikin, sinne kannattaa kyllä mennä tutustumaan vaikkapa juuri ensi kesänä.

      Aurinkoista sunnuntaita Maahinen <3

  • Enpä ole tuosta kuullut. Pesemme matot koko perheen voimin sellaisessa maapesupaukassa. Ts. Altaat järven rannalla, joista vesi menee viemäriin, ei järveen.

    • Tosi hyvä sellainen paikka, sillä järveen ei saisi kyllä pesuaineita puleerata, eikä lampiin. Onpa kätevää. Tämä onkin tämän kesän uutuut ja varmasti ihan sieltä Citymarketinkin hyllyltä löytyy. Pidin todella paljon tuota pienestä vaahdosta ja juuri miten vähän vettäkin kului huuhteeluun.

      Kivaa iltaa Satu <3

    • Sama oli homma, mutta onneksi sain tämän tehopesun testiin, sillä tämä on aivan super! Mäntysuovalla pesu on yhtä riesaa jos vertaa tähän, ei näy edes siltä suovalta niitä tahroja, että mistä enemmän jynssätä. Huuhteleminen on kuitenkin se pahin vaihe, Tehopesulla kului vähän vettä ja matto hetkessä huuhdeltu, paremman tuoksuinenkin. 😉 Anna vaan Nella tälle mahdollisuus, tiedän takuuvarmasti että ilahdut iloisesti. 😉

      Leppoisaa iltaa <3

  • Minäkin pesen aina silloin tällöin kunnan matonpesupaikalla. Tuollaisesta aineesta en ole kuullutkaan, kiitos vinkistä!
    Ihana Samu <3 Hän ei ilmeisesti karkaile?

  • Minä pesen matot mäntysuovalla ja mattopesu paikalla.En ole kuullut uudesta pesuaineesta täytyykin tarkkailla sitä 🙂

    • Irma suosittelen, pesee todella hyvin ja huuhtoutuu vähemmällä vedellä ja tuoksuukin ihanalle. Mahtava tehopesu. <3

      Kivaa iltaa Irma <3

  • Kiitos vinkistä..en välttämättä kaipaa mäntysuovan tuoksua 🙂 Painepesurilla,kylpyhuoneessa harjaamalla(pikkumattoja) ..pesulassa.Riippuu matosta ja mielentilasta 😉 Kivalta näyttää matonpesupäiväsi..niin kesäistä.Mukavaa alkavaa viikkoa <3

    • Ihan sama täällä, riippuu mielentilasta, mutta nämä räsymatot yleensä pesen kyllä ulkona. 🙂 Mäntysuovan samankaltaisuutta on tuoksussa hyvin lievästi, mattoa kävin äsken nuuhkimassa ja tuoksuu raikkaalle ja puhtaalle, ei suovalle. 😉

      Upeaa alkanutta viikkoa sinulle Anne <3

  • Kaupungin matopesupaikat ovat mahtavia! Katja suosittelen kokeilemaan, niin paljon helmpompaa maton pesu tällä on, näkee mitä tekee ja huuhtelu on helppoa kuin nakki. .)
    Ihanaa iltaa Katja <3

  • Pikkumatot pestään talon pesutuvassa, isot matot talon mattopesulassa. Kätevää kun siellä on isot mattokuivurit niin ei tarvii jännätä ilmojen suhteen, että kuivuuko ennen sadetta ja silleen.

    Tykkään kyllä mäntysuovan tuoksusta räsymatoissa, niin nostalgista 🙂

    • Juu ei ole kivaa miettiä säitä, vaikka eilen kuinka siirsin tuota mattoa auringon pläntistä toiseen, niin ei ehtinyt kuivua… Nyt on ollut yön ulkona ettei ala löyhkäämään märältä koiralta ja toivon että tämän päivän auringossa kuivuu tai kohta joudun pouhuuttamaan saunaa koko päivän, jeiks…

      Mattokuivuri olisi mahtava! Mäntysuovan tuoksu kyllä kuuluu perinteeseen, mutta tehopesu tuoksuu niin raikkaalle ja on siinä sellainen pieni suovankin tuoksu mukana, tykkään kyllä enemmän ja tuo vähäinen vaahto, aivan parasta. 🙂

      Oikein kivaa alkanutta viikkoa Kikka <3

  • En ole kuullut tällaisesta pesuaineesta, joten kiitos vinkistä! Meillä mies pesee matot kunnan matonpesupaikassa, siellä tosiaan on mankeli, joten ei tarvitse tuoda vettä valuvia mattoja kotiin 🙂

    • Mankeli olisi kyllä mahtava, koska onhan siinä pelko että matot jää löyhkäämään…. Tämä pesuaine tekee kyllä matonpesun huomattavasti helpommaksi.

      Oikein ihanaa viikkoa Johanna <3

  • Olipas hyvä vinkki matonpesuun. Mäntysuopaliuoksesta tahtovat kyllä jäädä ikävät kuivumisraidat joskus, vaikka kuinka painepesurilla huuhtelisi. Pitääpä kokeilla viimeistään ensi kesänä. 🙂

    • Päivi niin jää ja on kovin aikaa vievää huuhdella, Tehopesun kanssa sujui kuin vettä vaan. 😉 Ensi kesäksi muistiin! Lämpimästi tervetuloa lukijaksi ja oikein aurinkoista viikkoa! <3

  • Meillä jynssättiin matot laiturilla. Ne miljoonat satakilometriä pitkät räsymatot, joita oli joka huoneessa. Näen niistä edelleen painajaisia. Tämä joka kesäisen trauman ja sormiin rakkojen aiheuttaman savotan vuoksi, mun nykyisessä kodisssa on yksi iso matto ja eteisessä pieni kynnysmatto. Niitä ei pestä, vaan osta aina uudet. 😀 Yleensä pari samanlaista tarjouksesta niin riittää moneksi vuodeksi mattoa. 😉

    • Aargghhh voin vaan kuvitella! Arvaas vaan täällä on aika sama meininki… Tuo keittiönmatto jonka eilen pesaisin, se on sävyiltään oma lemppari ja täydellisen kokoinen meidän keittiöön, sen olen pessyt nyt kahtena kesänä. Juuri laitoin tilaamani uuden maton ruokapöydän alle ja siellä se roskiksessa on se vanha matto.. No en nyt sentään jotain ihan lempparia heitä roskikseen, mutta joidenkin mattojen peseminen maksaa saman verran kuin uusi matto, esim.karvanypylliset matot. Karvanypylliset matot eivät ole suosikkejani, mutta eteisessä on yksi stopparina kaikelta lialta ja hiekalta mitä ovelta tulee.

      Yleensä mattoihin tuleekin juuri jokin tahra, joka ei lähde ikinä pois, vaikkapa tuossa roskiin menneessä oli kenkäplankkia…

      Ihanaa maanantaita Jonna <3

  • Samu <3

    Oih, rakastan mäntysuovalta tuoksuvia räsymattoja=lapsuuden kesät sukutilalla.
    Meillä ei ole kuin yksi matto, sen pesetän pesulassa. En ole mattoihmisiä 😉

    • Hih Samu <3

      Mäntysuovan tuoksu kuuluu kyllä juuri mumminkin Sipoon paikan mattoihin ja mökillähän on räsymatot. Räsymattoja muutama meilläkin, kaiketi sitten ihastus tullut sieltä mökiltä, vaikka kotoa räsymattoja ei todellakaan ollut.

      Kyllähän matot keräävät likaa ja hiekkaa ym.eli koti on kyllä puhtoisempi ilman mattoja. Teidän (mitä kuvista olen kurkkinut) valkoiseen kotiin (ja ei niin paljon roinaa kuin meillä) sopii varmasti matottomuus. Meillä oli matot pois, silloin kun Samu ei ollut sisäsiisti ja koska on paljon väriä ja rompetta yläilmoissa, niin näytti todella alastomalta ilman mattoja. Näin ne kodit ovat erilaisia, mutta kätevää tuollainen matottomuus!

      Missähän huoneessa se teidän ainukainen matto on?

      Upeaa alkanutta viikkoa Reetta <3

  • Mä en ole koskaan aiemmin kuullut tuosta maton Tehopesusta. Mua kyllä vähän houkuttais ostaa tuota ja kokeilla juuri tuon helpon huuhtelemisen takia. Itse kyllä tykkään mäntysuovankin tuoksusta. Tänä kesänä en ole vielä pessyt yhtään mattoa, vaikka hommasta tykkäänkin.Mattolaiturilla käyn pesemässä meidän mattoja silloin, kun käyn :))

    • Tämä kesä ollut niin huono, että eihän tuolla oikein mattoja saa edes kuivaksi… Illalla on jo viileää… Täällä toista päivää kuivatellaan, niin saas nähdä mitä tapahtuu, saanko tänään kuivaksi. 😉

      Suosittelen lämpimästi Tehopesua, ihanan vaivatonta pesua, ei järjetöntä hinkkaamista, liat lähti helpolla ja vesikin oli niin helppoa huuhdella.

      Ihanaa päivää Krisse <3

  • Meillä ihan sama Milon kanssa 😀 Raukka ei vaan uskalla mennä uimaan, ei sitten millään.
    Itse en ole vielä kerinnyt tätä pesuainetta testaamaan mutta kuulostaa kyllä hyvällä 🙂 Ensi viikolla taidankin pesasta parit matot jos kyynärpää on jo siinä kunnossa.

    • Ei uskalla Samu ei, se on kauhistus jos jalat eivät yllä pohjaan! Niin kovasti suosittelen tätä Tehopesua, sillä mattojen pesu on ärsyttävää hommaa, no tällä ei ole vaan helppoa.

      Toivotaan vaan että kyynärpää tulee kuntoon, voi sinua. <3

      Upeaa viikkoa Marina <3

Vastaa käyttäjälle Reetta Niemi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud