Tädit tubettaa Maiju ja Tiia vai miten se nyt menikään?

Tädit tubettaa Maiju ja Tiia vai  miten se nyt menikään?

Vähän yli vuosi takaperin, blogin alkumetreillä en olisi kuuna päivänä voinut kuvitellakaan, että infoan täällä Pinkit korkokengät Maijun ja meikäläisen juuri avatusta YouTube kanavasta nimeltään ”Tädit tubettaa”. Olen käynyt valtaisan henkisten pelkojen voittamismatkan jo ylipäänsä blogin kohdalla. Muistan hyvin ajat, kun menin alunperin Facebookiin ja pyörin siellä äänettömänä hipiljaa ja ilman profiilikuvaa muutamat ensimmäiset vuodet ja nyt tyrkkään naamani YouTube kanavalle. Olenko seonnut, mahdollisesti….
Sanottakoon, että koko YouTube kanava on Maijun ansiota/idea ja Maiju on myös keksinyt YouTube kanavalle nimen, laittanyt ylipäänsä koko kanavan pystyyn ja minä en ole tässä kohden tehnyt asian eteen yhtikäs mitään, muuta kuin nyökytellyt pulssit huippulukemilla, että kyllä lähden tubettamaan Maijun matkassa.
Maiju on persoonana sellainen, että saa omasta hieman ujosta persoonasta parhaat puolet esille ja Maijun seurassa minustakin tulee heittäytyjä. Tiedän että yhdessä tubettaessa, ainakin meillä Maijun kanssa tulee hirmuisen hauskaa ja rohkenen toivoa, että tekin siellä viihtyisitte kanavamme parissa. Hui miten jännittävää ylipäänsä kirjoittaa sana ”kanava” ilmoille. Maiju on sivuille jo ladannutkin parikin videota, minulla on vielä alun jännittämisen takia käynnistymisvaikeuksia, mutta jos tubettaminen menee yhtään samoilla kaavoilla kuin bloggaaminen, kohta olen tubekanavalla täysin rinnoin mukana. Siis anteeksi, en suinkaan rinnoin vaan naamataulun… Ööhh…  Mielessä olisi ensimmäisenä aiheena partakarvojen vahaus… Nimittäin en tiedä oliko vihje vai mikä, mutta postilaatikkoon ilmestyi ystävältäni paketti, joka sisäsi naamakarvojen vahausvälineet. Nyt on vaan sellainen juttu, että olen nyppinyt partaani lähipäivinä ja valitettavasti tässä on nyt sellainen henkisesti vaikea vaihe välissä, ennen kuin pääsen partaani vahailemaan, eli partakarvojen kasvatus, jotta on sitten mitä vahailla. 
Joten muutama päivä vielä siihen videoon… Eilen ja tänään olen kulkenut meikittömänä kotimekossa ja pohtinut, onko sopivaa laittaa meikitöntä naamaa tubevideoihin vai tulisiko katsojat ottaa huomioon ja olla huoliteltu? Mitä olette mieltä? Meikittömyys voi käydä esteenä tubettamiselle, sillä olen varsin usein meikittä arjessa. Kivaa olisi kuulla teidän mielipiteitä tästä ja muutenkin apua mitä olette mieltä koko kanavasta, jonka löydätte täältä ja saa enemmän kuin mielellään klikata tilaajaksi, jotta pysytte mukana matkassa. Mitä aiheita toivoisitte että käsittelemme kanavallamme, apuanne kaivataan enemmän kuin tiedättekään. <3

Iloista sunnuntaita kaikille, nimimerkillä ”nyt jännittää”. 😉



34 thoughts on “Tädit tubettaa Maiju ja Tiia vai miten se nyt menikään?”

  • Mahtavaa Tiia. Kyllä me susta vielä ujous karsitaan lopullisesti. Odota vaan kun lähdetään oikein tubetuskeikoille. Ha haa.. Sä voit kyllä olla ihan oma itsesi meikittä. Meidän ikäisillä on se hyvä puoli, että me voidaan olla just sillä tavalla kuin halutaan. Meidän ei tarvitse enää kenellekään esittää mitään.
    Mä tein tänään muuten savinaamiovideon, mietin, että pitäiskö mun se ladata tuubiin 😉 Siinä vasta on kuule luonnollisuutta 😉

    • Kääk mitähän sinne tubettaisin vielä vatvon ja kipuilen… Näytän niin karmealta kotihirmulta juuri nyt jo kolmatta päivää Joskus ei vaan jaksa meikata ja tämän ikäisenä ei tuo nassu ole freeseimmillään ihan meikittömänä.

      Savinaamiovideo yes laita, sä oot super <3

  • Kiva alkaa seurailemaan teidän kommelluksia 😉 Mä olen yleensä todella huono katsomaan mitään videoita, kun tuntuu, ettei sille ole aikaa, mutta te olette kivoja persoonia ja videot on sopivan lyhyen oloisia. Kyllä siis aion tulla kurkkaamaan teidän videot säännöllisin väliajoin! Mahtavaa, että uskallat heittäytyä tällaiseen, Tiia! <3

    • Kommellukset on juuri oikea sana, siltä jetsulleen tuntuu ja sellaista tämä elo tuppaa olemaan. 🙂 Sama täällä ei kovin monia tubetuksia ole tullut katsottua, mutta luulenpa että siihen on maailma menossa. .) Tai siis onkin. Juu lyhyinä ne pitää pitää, uskon ettei niitä muuten jaksa. .)

      Ihana sinä, kannustuksesi ja teidän kaikkien merkitsee todella paljon . <3

  • Hah, hah, tämä oli päivän paras, helppo oli nauraa Teidän kanssa. Kaksi kaunokkia, hienosti onnistuu. Hulvatonta ja kivaa meininkiä toivoen, tilasin jo kanavan, itsellä on vasta tyhmä ja huono ampparivideo jonka kurjalla vehkeellä aikoinaan tein…

    • Voi ei! ampparivideo kuulostaa suloiselta, tulenpa sun profiilin ja tilaan kanavan, josko sieltä tupsahtaisi lisääkin videoita. .) Jee kivaa ja kiitos niin paljon kannustuksesta, tässä kohdin tarvitsenkin kunnon potkua pepulle, kun niin jännittää. 🙂

    • Heh näin uskon, mutta ne omat soolovideot, niistä en ole niin varma, täällä vaan jännittelen ja tuumin mistä aloittaa. 🙂

      Ihanaa viikkoa Outi <3

  • Herranen aika :))) tulee varmasti seurattua .. eihän tuosta voi kuin tulla hyvälle tuulelle :))

  • Tilattu on! Kaikki mun lempitubetteja esiintyy kyllä ihan ilman meikkiäkin videoillaan, joten omana itsenä rennosti vaan fiiliksen mukaan. 🙂

    • Iiks no jos nyt sitten ihan meikittäkin uskaltaisin ja varmaan uskallan, mutta en ehkä ekaa videota, etten karkoita kaikkia pois. IIks… Kiitos tilauksesta ihanuus <3

  • Mahtavaa, tilattu on. Nyt äkkiä sinäkin sinne lataamaan videoita, että pääsee katsoon! Sä oot niin kaunis, että varmasti voit mennä ilman meikkiä, mä en 😀

    • Oijoi kiitos ihana kun tilasit, mutta nyt oot ihan höpsö ja aivan mahoton, eikä tuossa ole mitään perää! Mähän olen sitä paitsi vanha, naama näyttää aivan karmealta ilman meikkiä ja muutenkin kuviin täytyy käyttää sumuefektiä.

      Kiitos kaunis, mutta höpsis <3

  • Tää on kyllä niin hauska ja huippu juttu! Minusta on ainakin kivakatsella bloggaajien videoita. Jään siis mielenkiinnolla odottamaan teidän videopäivityksiä. Missä on se nappi, mistä ne saa tilattua? :))

  • Hihii voi maar mitähän tästä tulee, no Maiju sparraa ja vetää mua hihasta, kun olen tälläinen ujompi tapaus. 🙂 Sinne pitää kirjautua omalla sähköpostilla ja sitten mielestäni vasemmalla oli se tilaa kanava. Mutta ei pysty tilaamaan ilman kirjautumista. Ihanaa jos tilaat. <3 Sydäntä lämmitti että liityis lukijaksi, kiitos kovasti Krisse <3

    • Hih eilen tubetin ekaa kertaa ja eihän koko videossa ollut päätä eikä häntää.. No jos jatkossa yritän hieman teemoitella. 🙂 Kiitos sparrauksesta sitä tarvitaan, tai ainakin minä. 😉 Maiju on niin ässä. 🙂

      Kivaa tiistaita Jani 🙂

Vastaa käyttäjälle JohannaL / Koti Aurorassa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud