Vivania, kauneudenhoitoa sisäisesti nautittuna!

Vivania, kauneudenhoitoa sisäisesti nautittuna!
Viimeistään kun ikää tulee, on luotettava myös sisäisesti nautittavien kauneustuotteiden voimaan, enää ei pelkät voiteet riitä.  Olen testannut tämän kesän ajan Vivanian sisäisesti nautittavia ravintolisiä. Yllä Beauty Shot-neste johon koukutuin täysin. Beauty Shotista tuli osa aamurutiineja ja on elämäni ensimmäinen ravintolalisä,  joka vielä maistuu todella herkulliselta. Beauty Shotilla oli täten peräti virkistävä vaikutus ja maku on erittäin raikas ja hedelmäinen. Ensin Beauty Shot, sitten muut ravintolisät tuoremehun kanssa ja lopuksi kahvi. Aion ehdottomasti jatkaa Beauty Shotin käyttöä!

Olen myös vihdoin sisäistänyt tosiasian, että ihon kimmoisuudelle ja kosteutukselle elintärkeä hyaluronihappo on tärkeä osa kauneudenhoitoa. Ihon luontainen hyaluronihappotuotanto alkaa heikentyä jo peräti 20-vuotiaana, eli jo tuolloin olisi hyvä hetki aloittaa ravintolisän syöminen. Aika hurjaa ja olisinpa tämän tiennyt jo aiemmin, enkä oppinut uutena asiana vasta vuoden sisällä.

Vivania Skin Omega taasen vahvistaa ihon suojamekanismia ja ravitsee ihoa sisäisesti. Edistää kollageenin muodostumista ihon normaalia toimintaa varten. Edistävät ihon ja limakalvojen pysymistä normaaleina. Kuivalle, ärtyneelle ja ikääntyvälle ja herkälle iholle. Aivan ehdoton viimeistään vaihdevuosina, mutta faktahan on, että vaihdevuodetkin alkavat hitaasti oireilemaan jo ennen vaihdevuosien puskiessa kunnolla päälle. 
Kirjoitin jo aiemmin erään voidepostauksen yhteydessä, että ihoni on voinut tänä kesänä todella hyvin. Varmasti käytössä on ollut todella hyvä ihovoidekombo ja puhdistusaineet, mutta väkisinkin ymmärsin sen, että ihoni parempi kunto johtuu sisäisesti nautituista ravintolisistä. Hyaluronin syöntiä olen jatkanut edelleen, vaikka nämä paketit on tullut käytettyä loppuun.  Beauty Shot lähtee ostoskoriin tuota pikaa. Suosittelen ravintolisiä erittäin lämpimästi ja en uskalla näiden syömistä enää lopettaakaan, sillä eipä varmasti aikakaan, kun ihoni olisi taasen herkempi, kuiva, couperosa helottaisi ja hormonininäppyjä pörräisi taas leuassa pitkin ja poikin. 
Suomen sää on iholle raskasta, kauhulla jo odotan pakkasia, vaikka tässä onnellisena nautin aamukahvia tänä aamuna leppoisasti ulkona. Ensi talveen ja pakkasiin olen varautunut tänä vuonna paremmin ja Hyaluron ravintolisät ovat jääneet muiden ravintolisien kanssa yhdessä jäädäkseen hyvinvointirutiineihin. 
Käytätkö sinä ravintolisiä ja olisi mielenkiintoista kuulla mitä ravintolisiä hyvinvointirutiineihisi kuuluu?

Oikein leppoisaa keskiviikkoiltaa. <3
*sponsored Hankintatukku


40 thoughts on “Vivania, kauneudenhoitoa sisäisesti nautittuna!”

    • Näin on niin moni asia vaikuttaa. Mutta kyllä iho on vaan ollut kosteutetumpi koko kropassa, kiitos näiden.

      Ihanaa päivää <3

    • Näin selvästi on ja parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Magnesiumia tartten levottomiin jalkoihin.

      Ihanaa päivää Outi <3

  • Tiia sinä olet selvästikin ulkoisesti mutta myös ennen kaikkea sisäisestikin kaunis ja hyvinvoiva <3 Tälläistä ravintolisää tarvitsisin minäkin, on ollut niin vauhdikkaat pari viikkoa uuden työn parissa että voimat tuntuu ehtyvän, alkaa haukotuttaa jo tässä kahdeksan aikaan ja tekisi mieli kömpiä sänkyyn 😉

    • No höpsis voi maar sun kanssa. En kyllä ole hyvinvoinnin perikuva, en lainkaan, väsynyt möhkäle. Ravintolisät ovat kyllä todella hyviä, voi että hyvä kun on tarvinut kropparasvaa edes laitella. Tuo Beauty Shot on niin minun juttu ja se maku! Suosittelen, saatat kuules yllättyä.
      Ihanaa iltaa <3

  • Niin minäkin sanon, jotta Sinä oot niin pirtsakan näköönen, että ihan kateeksi käy ☺☺
    Juu minä käytän satunnaisesti magnesiumia ja biotiini strong piti ottaa käyttöön, kun hiuksia alkoi lähteä niin tuhottomasti☺ Sitten luin jostakin, että runsas voin käyttö aiheuttaa hiusten lähtöä, mutta en minä nyt niin palio voita käytä, jotta tukka sillä lähtis ☺
    Senkin tunnustan, jotta juoda pitäisi enemmän, no vettä tietysti ☺☺

    Ihanaa ehtoota Sinulle ihanuus ♫~♥~♥

    • No en kyllä ole, toivottavasti olet nähnyt täällä joskus postauksen jossa oli aamunaama, huhhuh.

      Magnesium on hyvä ja eikö se auta levottomiin jalkoihin? Biotiini auttaa, olen huomannut aivan ällistyttävää kynsien kasvua. Ohhoh voin käyttökö, joo luinkin että karppaajilla lähtee hiukset, olikohan tuo juttu hieman kärjistetty.

      Totta liian vähän vettä juodaan täälläkin.

      Aivan ihanaa iltaa sinulle ma.te <3

  • Ihanat kuvat! <3 Mä olen nyt taas pitkästä aikaa alkanut käyttämään ravintolisiä, ja olen kyllä huomannut, että niilläkin on iholle näkyvää vaikutusta. Varsinkin kollageenikapseleiden puolestapuhujana pysyn varmaan hamaan tulevaisuuteen asti 😀 Tuo Vivanian Skin Omega täytyykin heti seuraavaksi ottaa käyttöön!

    • Mia aivan totta, iho on voinut niin hyvin tänä kesänä ja vastahan sen ymmärsin, että johtuu ravintolisistä tietenkin. Kollageenia ja hyaluronia, kyllä vaan! Tuo Beauty Shot on totaalisesti tullut jäädäkseen, on aivan parasta. <3

      Ihanaa iltaa Mia <3

  • Kyllä tämän postauksen ja kommenttien innoittama täytyy minunkin kokeilla tehdä naamataululle jotain ja mieluummin juurikin sisäisesti. Ulkoinen hoito kun ei auta. Tosin siinäkin säännöllisyys olisi valttia, mutta kun on aina olevinaan kiire.

    Asiasta kukkaruukkuun: Kun löydän uuden kivan blogin, haluan tutustua bloggaajaan lukemalla blogin alusta. Nyt harmikseni kesäkuussa 2014 ainakin elokuulle 2014 puuttuu kaikki kuvat :(. Enempää en selaillut. Tokihan voisin jutut pelkästään lukea, mutta kun nuo kuvat taitavat kuitenkin usein liittyä aika olennaisestikin tekstiin. Jossain kohtaa olit siellä kirjoitellutkin kuvien puuttumisesta. Mistähän lähtien kuvat taas mahtavat näkyä…?

    • Ulkoinen hoito ei totta tosiaan niin paljon auta. Hih ymmärrän tuon kiireen, niin täälläkin välillä tai on sitten sellaista taputtelua.

      Kukkuruukku on kuules nyt niin niin hyvä pointti ja josta olen niin niin pahoillani! Ensinnäkin aivan uskomatton otettu olen, että olet lähtenyt blogia lukemaan alusta. Sitten ne kuvat! Huomasin jossain kohden osan kuvia haihtuneen eli olin ladannut ne väärällä tavalla. Kuvat häipyivät aika pitkälle samaan aikaan. No meidän läppäri meni rikki ja on meillä kuvat ulkoisella kovalevyllä, huh onneksi, ettei lasten vauvakuvat ole kadonneet.

      No ostin uuden läppärin ja hups, tässä ei ole muistia juuri lainkaan ja nyt en voi ladata niitä kuvia ulkoiselta kovalevyltä koneelle ja laitella hiljakseen niitä postauksiin takaisin. Tämä on niin kurja juttu, mikä on sapettanut vietävästi. Olen kuitenkin päättänyt asian suhteen henkäistä ja ajatella, että nämä ovat näitä elämän kurjia juttuja, joilla en nyt vaan voi mitään.

      Käyn kahlaamassa ajan kanssa mistä alkaa ne kuvat ja laitan viestiä sinun blogiin asiasta, niin sinun ei tarvitse kurkkia täältä. Olettaen että jaksat kurkkia. 🙂

      Pahoittelen vielä kerran ja kiitos kun olet täällä <3

      Kivaa loppuviikkoa <3

  • Kääk. Pitäisi ehkä ostaa jotain tuollaista testiin, kyllähän sitä toivoo että iho säilyisi hyvänä pitkään, tai voisiko sanoa, että kunto tästä kohentuisi 🙂 Muuten purkista menee uutena Karnosiini (sitä hehkutetaan jossain mahoton), d-vitamiini, maitohappobakt ja toisinaan magnesium.

    • D-vitamiini on ehdoton ja omega, sillä olen muuten saanut kolesterolin pidettyä alhaalla maitohappoa syödessä ei ole vatsapöpöjä näkynyt ja nyt tämä tietämätön googlaa tuon Karnosiinin ja nyt googlasin. Onpa mielenkiintoinen, kyllä täällä aivot niin tuuttaa ja asioita unohtelen, että tuo voisi olla todella hyvä täälläkin. Välillä vähän huvittaa aamulla tuo vitamiinirivi, että nytpäs otetaan pillerit. 😉

      Kivaa loppuviikkoa Katja <3

  • Noi ois niin mulle! Tän martan iho kuivuu tai rasvoittuu 😀 ja pitäs alkaa katsomaan syömisiäänkin tarkemmin. Onneksi vielä on kesää jäljellä, voi hieman renttuilla syömisissään.

    • Hih ihanasti todettu, aivan niin vielä on kesää jäljellä, josko sitten syyskuussa! Tuo Beauty Shot on mahtava, tosin söin noita kaikkia yhtäaikaa, sillä varmasti sai parhaimman tuloksen. 🙂

      Kivaa loppuviikkoa Satu <3

  • Mun ryppyihin enää ei taida mikään auttaa 😉
    – mutta aina sitä pitää jotain kokeilla. Nautin aamusella Foreverin aloejuomaa snapsilasin verran, krilliöljykapselin ja D-vitamiinin (jälkimmäistä talviaikaan jokapäivä, näin kesällä harvemmin), Iltapäivällä lasillinen havu-uutejuomaa (antiokidantteja). Flunssan iskiessä D-vitamiinia ja runsaasti C-vitamiinia (jälkimmäistä yliannostaen). Ja luannollisesti aamupuuron kans mustikoita ja mahdollisesti tyrnimarjoja, jos niitä on sattunu kasvaan reilusti mökkirannassa, mitä tänä vuanna on turha toivoo 🙁
    Eli yritys on KOVA 😀

    • Aloesta olen kuullut paljon hyvää. <3 Nyt pitää taas googlata, mikä on krilliöljykapseli, googlattu, nuohan olisivat hyviä, omegaa syön muutenkin, noissa paljon lisäominaisuuksia. Kiitos vinkistä. 🙂 D.tä vedän aina paitsi kesällä ja normisti en ole paljoa sairastellut, paitsi viime talvena. Vitamiineista on oikeasti paljon apua. Sinulla on myös nuo luontaiset vitamiinit suoraan lunnosta todellakin kunnossa. Tyrni on tehokas! Toivotaan että tyrniä kasvaa riittävästi sinun vuoden tarpeisiin. 😉 <3

      Ihanaa viikkoa Anne <3

    • Kiitos Anne ja minähän syöksyin kurkkimaan, ei tässä kuules röyhtäilyjä kaivata täälläkin. Se juuri Omegan ongelma aina ollut. 🙂 Kiitos ja kivaa iltaa. <3

  • No täällä ei kyllä ravintolisiä tuu syötyä vai lasketaanko suklaa niihin 😉 Eikö se oo semmonen joka auttaa asiaan kun asiaan, hih.. Tutustumassa siis 40+ blogeihin täällä ja toivottelenkin hyvää viikon jatkoa <3

    • Suklaa lasketaan ehdottomasti, sehän on niin terveellistä ja ravitsee myös sielua <3 Ihanaa että tulit ja nähdään pian uudelleen blogeissa <3

      Oikein mukavaa loppuviikkoa <3

  • Vai pakkasten kauhistelua sitä jo.. Vedä nyt huopa tiukemmin ympärillesi terdelle, niin unhoittuu moiset. 🙂
    Sisäinen hehku on tärkeää, myös nautittuna. Minulla on jo listaa valmiina, mitä pitää alkaa popsimaan kunhan leikkauksesta pääsen pois. (sitä ennen ei saa popsia juur mittää)

    • Mulla oli eilen niin talvinen olo… Tänään vallan kesäinen, sellainen on välillä mieli. Voi että Viltsu, mutta sen jälkeen entistä ehompana <3

      Ihanaa loppuviikkoa sinulle ihanainen Viltsu <3

  • Mä käytän b-vitamiinilisää sekä k2+d-vitamiinivalmistetta, silloin tällöin sinkkiä ja seleeniä. Pyrin, että ruoasta saisi tarvittavat vitamiinit mutta niin vaan b-vitamiinin mukaan ottaminen vähentänyt ihon kuivuutta o_O Koen, että k2 on saattanut myös auttaa kasvojen epäpuhtauksiin myönteisellä tavalla?

    • Aivan totta hyvä saada mahdollisimman paljon vitamiineja ruokavaliosta, mutta kaikkea ei vaan saa. En ainakaan osaa syödä sillä tavalla oikein. Mielenkiintoinen tuo k2, taashan mä täällä googlailin tietenkin ja tuo jäi mietityttämään. 🙂 Kiitos loistavista vinkeistä Salka <3

      Aurinkoa loppuviikkoon <3

    • Tarkennan vielä, että itse kiinnostuin tuosta k2-vitamiinista nimenomaan sen luustoon vaikuttavien ominaisuuksien takia, ihon voinnin paranemista en osannut odottaakaan ja se oli kiva bonus :)! Ja esim. jos on vatsavaivoja/suolisto ei ole tasapainossa voi se vaikuttaa vitamiinien imeytymiseen. Olisi kyllä ihanaa päästä mittauttamaan vitamiini- ja hivenainetasot, mä aina välillä kriiseilen liika-annostusten pelon kanssa ja aika usein teenkin niin, etten ota ihan sitä täyttä päiväannosta 😀 Tosin luontaistuotekaupan asiantuntija oli sitä mieltä, ettei liian vähäisessäkään annoksessa ole järkeä, mutta no joo, jokainenhan meistä on yksilö ( ja kun otin yhtä vitamiinilisää maksimiannoksen, sain ihanan naamakohtauksen..O__x 😀 )

  • Tiia. Sevitin mysteerin. Kyllä on voinut olla oranssikin kerhopullo sinulla, sillä Plastexin alkuaikoina väriskaala oli vähän kaikkea. Myös oranssia. Nyt taskumatteja on neljää eri väriä.

    • Ooh voi että oliko näin, minun muistikuviin on piirtynyt oranssi Plastex, mutta voihan minun muisti olla hieman harhainen, vaikkapa haluan nostalgisesti ajatella että retron 70-lukulaisen oranssi. Kiitos ihana Viltsu että saan pitää mielikuvani ja erityinen kiitos että jaksoit vielä asiaa selvitellä. <3

  • Minä olen koko kesän käyttänyt Puhdas+ Youth Capsuleseja ja en taida enää selvitä ilman niitä! Kun olen laiska ihonhoitaja niin sisäisesti nautittavat ravintolisät ovat helpoin tapa hoitaa ihoa – eihän se enää tästä nuorennu, ravintolisien käyttö olisi pitänyt aloittaa jo 30 vuotta sitten, mutta iho tuntuu hyvältä ja kosteutetulta.
    Ja näissä ravintolisissä on se hyvä puoli, että nehän vaikuttavat paitsi kasvoihin myös koko kroppaan!
    Sinä hehkut kuule muutenkin – siihen sinä et lisiä tarvitse, mutta se, että iho ei kiristä eikä hilseile, on kyllä elämää helpottava asia;)
    Upeaa loppuviikkoa sinulle, Tiia ihaNainen <3

    • Ymmärrän erittäin hyvin jos et selviä ilman niitä, minäkään en selviä ilman näitä. Söinkin puhdas kapseleita kesän alussa ja rakastan myös Puhdas öljyjä. Minustakin mukavinta miten iho on ollut niin hyvin kosteutettu, ei ole juuri tarvinut rasvoilla lätkiä.

      En minä mitään hehku, höpis sentään, itse olet niin klassisen kaunis, että oksat pois. Näin sitä nähdään oma itsensä ja toinen eikö vaan. Usko pois toisen näkee paremmin, kuin ikinä itse. 😉

      Aivan ihanaa loppuviikkoa Lady <3

  • Olen syönyt vuosia Imedeenia ja kerran yritin lopettaa ja ihossa huomasi eron heti (ei niin kasvoissa, mutta sääret alkoivat hilseilemään nopeasti). Muut hivenaineet ja vitamiinit aina innostuksen ja vuodenajan mukaan.

    • Taas täällä googlaan tuota Imedeeniä, hetkonen aah se on tuotemerkki luontaisille hyvinvointituotteille ja ravintolisille. Mielenkiintoista, ravintolisillä on todellakin merkitystä! Oikein upeaa loppuviikkoa Leena <3

  • Olen 40 v enkä syö muuta kuin talvisin d-vitamiinia ja välillä kalkki-kuurin tai magnesium-kuurin. Uskon terveellisen ravinnon ja tarpeeksi nukkumisen ja muutenkin terveellisten elämäntapojen voimaan. Kasvovoiteena olen alkanut käyttämään kookosöljyä.
    t:Sanna

    • Kookosöljystä olen kuullut niin paljon hyvää! Aivan totta, terveelliset elämäntavat ovat kyllä kaiken a ja o ja jos niitä laiminlyö, niin siinä ei auta mitkään vitamiinit. Mutta välillä on stressiä, vaihdevuosia, myllerryksiä ja silloin on hyvä ravita lisillä.

      oikein ihanaa loppuviikkoa Sanna <3

  • Voisikin alkaa miettiä enempi tällaisia kun voi vielä vähän ennaltaehkäistä! Kaveri sai juuri pysähtymään kauhuissaan kun kertoi, mitä alkaa tapahtua iholle jo heti 20+ iässä! 😀

    • Voi ei, niin se tieto lisää tuskaa, vaikka oikeasti mitään ei ihmissilmä siinä kohden huomaa. Kun sinun pikkukuvaa tihrustan, en voi muuta todeta kuin, että olet hyvin kaunis. <3

      Mukavaa viikonloppua PauliinaMaria <3

  • Sain keväällä samanalaisen herätyksen kuin sinä Tiia ja sen huumassa päädyin itsekin testaamaan Beauty Shotia, mutta mutta …. pullo on kyllä minulla edelleen jääkaapissa keskeneräisenä juomatta. Jokin tökki ja vahvasti. Ehkä olen vain enemmän kapselityyppi ;).

    • Eikä apua, niinkö, mikä siinä tökkii, ehkä se ajastus? Minä en edes ymmärtänyt laittaa ohjeistuksen mukaan säilytettäväksi jääkaappiin ja ryystin innolla joka aamu huoneenlämpöisenä. Mielestäni maku oli niin herkullinen ja virkistävä, että oli ihan ensimmäinen asia, jota herätessäni halusin maistella. Näin me ihmiset olemme erilaisia. .)

      Kivaa viikonlopua Rouva Sana <3

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud