Youtube video ulkona (järkky sellainen) ”Tyvikasvu piiloon” ja 500:s postaus!

Tämä on blogihistoriani 500:s postaus ja koko päivän on vaivannut blogilukko.  Olen suursiivonnut ja nauttinut auringosta ja pyöritellyt mielessäni, että nyt pitäisi sanoa jotain painavaa asiaa, mutta eihän se mieli sillä lailla toimi! Olen miettinyt kirjoittaisinko peräpukamista, mitään en siis tunnusta, onko tai eikö minulle ole ollut tai on moinen vaiva… Päädyin sitten siihen ettei sellaisista voi kirjoittaa, nehän kuitenkin koskevat inhaa peräpäätä ja niin seksikkäitä kuin monen ihmisten peräpäät ovat, belfieitäkin otetaan jne..niin puksuissa ei ole mitään sexyä…Yllättävää muuten, että jos peräpukamista puhuu, niin aika monella on sellaiset…. 
Nooh, mietin sitten että kirjoitan ystävyydestä tai vastavuoroisuudesta, ystävällisyydestä, pyörittelen myös aihetta, laskeutunut kohtu. Tälläiseen otsikkoon törmäsin eilen illalla lueskellassa nettisivuja myöhään yöllä ja niinhän siinä menee, jos ”lääkärikirjaa” lukee kaikki oireet täsmää ja meinasi mennä yöunet. Mutta enpä nyt sitten kirjoita siitäkään. Oikeastaan en kirjoita mistään vaan julkaisen täällä äsken youtubessa julkaisemani kömpelön, kierosilmäisen, älyttömän typerän videoni. Se löytyy alta ja täytyy sanoa, että ei pitäisi alkaa tubettamaan, kun ei edes tiedä missä kohden se itse kamera padista löytyy!… 
Laittelin tähän mukaan muutamia fiiliskuvia ja kuvan uudesta söpöstä Ivana Helsinki Muumilaukusta, jos se veisi vaikka huomion naisesta, joka puhuu tyhjäpäisenä läpiä päähänsä. Onko sellaista sanaa kuin ”reikäpäinen” nainen?
Muistanette te bloggarit siellä kuitenkin sen tunteen, kun ensimmäisiä postauksia blogiin tuli tehtyä. Niitä hieman karmaisee jopa katsoa tänä päivänä. Fontit levällään, kuvat levällään, kaikki on omassa ensimmäisessä postauksessa, kuin lapsi olisi postannut, joten armoa sille, että youtube videossakin tunaroi lapsekkaasti miltei viisikymppinen. 

Kauniita unia kaikille toivottaa Osku ja katso youtube video vain omalla vastuulla ja varaudu naiseen, jonka silmät pyörii enemmän kuin yksikään Linnanmäen härpytin, tästä on varaa parantaa ja jostainhan on aloitettava. 🙂 Eikö se ole niin, että työ opettaa, toivotaan että niin on tuon videokuvaamisenkin suhteen. 😉 Heh ei tuo alla oleva ole ensimmäinen video, vaan toinen, mutta tämä vaan vetää ihan pohjat, hih ja heh ja hermostunutta hyminää….


66 thoughts on “Youtube video ulkona (järkky sellainen) ”Tyvikasvu piiloon” ja 500:s postaus!”

  • Sieltä tulossa hot blond babe 40+ bloggareiden tapaamiseen : ) Hieman järeämmät aseet sinulla, täällä tyvikasvu rehottaa, Jamelan yön yli kasvomaski sentään kasvoille jo levitetty! Mahtavaa nähdä, olisipa jo huominen <3

    • Heli kaikkea muuta kuin "hot" hih, aina kun raidoitan tulee aivan kaamea superblonde, ennen kuin hieman tyvikasvua alkaa näkymään. Mutta mikä olla hyvä tyvikasvun määrä, siinäpä kysymys. 😉

      Ihanat Jamelan tuotteet ja nyt on huominen eli tänään ja nähdään illalla, jee. <3

  • Voi sää Ihana <3 Nauran täällä ihan täysillä, missä se kamera on! Aloin itekkin ettimään sitä kameraa.
    Lisää tällaisia aitoja videoita. Puss!

    • No kun en yhtään tajunnut, aloin kuvaamaan vaan. No nyt lapset näyttivät minne kannataa tuijotella, en ole kyllä edelleen varma tuleeko kohdistaminen onnistumaan. 😉

      Lisää tulee varmasti, koska en muunlaisia osaa. 😉

      Ihanaa torstaita <3

  • Tää postaushan oli Tiiaa parhaimmillaan.
    Mulla pukamat paukkuu ja kohtukin on ihan vinksallaan, joten löydyn varmaan esimerkki tapauksena lääkärikirjasta 🙂
    Huomenna nähdään, jos räkä ei täytä koko päätä yön aikana.

    • Heh ensi kerralla voidaan jakaa näitä puksutarinoita, mitään en siis tunnusta. 😉 Kohtuhommasta myös, koska luulenpa että siitä on kyse. Esimerkkitapauksia lääkärikirjasta me tämän ikäiset naiset, kas kummaa. 🙂

      Nyt apua, viimeksikin olit muuten kipeänä, täällä on peukut pystyssä, haluan halata ja kuulla sun hersyvän naurun joka tulee koko sydämestä. <3

    • Kääks aika kaamea, voi hui, itseään on hirveä katsella. 🙂 Ehkä jatkossa en katso, kuvaan hih vaan. 🙂

      Kivaa torstaita <3

  • Hahaa, pukamia ei ole, mutta maha pömpöttää ja tummaan tukkaan tulee koko ajan (IIIKS) lisää vauhtiharmaita. Kohta värjään piruuttani koko kuontalon harmaaksi ja kerron olevani Outi Heiskanen…
    Hyvän mielen video! Tätit todellakin tubettaa tykisti:)

  • Voi Tiia, sä vaan olet niin halattava ja sisukas ja vaikka mitä ♥♥♥ Kun sä opit joskus kuvamaan täydellisesti, moni kaipaa just tätä suloista videota…

    • Se voi olla, että liika yrittäminen ei ole autenttista ja porukka vaistoaa sen. Tuo nyt oli kaukana siitä, tajunnanvirtaa ja päässä pyöriviä silmiä, aika nolo, mutta en anna sen estää. Ei sitä voi muuten kehittyä, ellei tee ja toteuta. 🙂

      Ihana Leena <3 <3

  • Ensiksi ONNEA viidennensadan postauksen johdosta ♫~♪~♥
    Toiseksi, nuo alun hauskasti kertomasi tekstit sai suuni leviämään korviin saakka, mutta, huom. vain hauska kerronta. Pukamissa ei oo yhtään mitään naurun aihetta, pikemminkin itkettää ja vitsit on vähis☺☺nim. kokemusta on ☺
    Ja ihana tuo Sun video ♥
    Ihania unia Sinulle Tiia ♫~♥ ja myös Oskulle ♫~♪

    • Kiitos ihana ma-te <3

      Puksuissa ei ole kyllä nauramista, vaikka heh en siis mitään tunnusta. 😉 Niiden takia on saattanut joutua ehkä valvomaan ihan öitä….

      Ihanaa torstaita ihanuus <3

  • Mä en kestäääääh 😀 😀 😀 Ihana Tiia! Tädit todella tubettaa just niin omana itsenään rohkeasti kuin aikuisilta sopii odottaa! Ja nythän mulle iski ressi ja suorituspaineet, kun eka tapaaminen ja tukka ihan kesäkuosissa ja vähän niinkuin kaikki muukin. Apua. Eikö saakaan tulla farkkusortseissa ja tukka tötteröllä?

    • Hei mun kotivärjäys on aina aivan kaamea, eritoten alussa, kun on oikea peroksidi. Nyt oli vaan todellakin aika raidoittaa, tuo tyväri oli aivan törkeä. .) Ilmankos siitä facebookin puolella ja palautetta sain. 😉

      Saa tulla juuri sellaisena kuin on <3 Niin mäkin tulen vaikka tukka onkin luonnoton. <3

      Iltaan ihanuus <3

  • Hervotonta , nauran täällä ne hymiökyyneleet poskilla ;D oot kyllä ihana ja rohkea lutunen ❤️ Semmoinen lentosuukkohymiö vielä tähän loppuun , 😘

    • Kääk nuo joka puolelle pyörivät silmät olivat kyllä aika järkyt, mutta jostainhan sitä on aloitettava. Hih. 🙂

      Kiitos kaunis anneaulikki ja upeaa torstaita <3

  • HYVÄ sinä <3 hyvinhän tuo sujui – mulla ois ääni tärissy ja vapissu niin, että ei ois tullut mitään! 😀

    Oikein ihanaa tapaamista teille kaikille!

  • Hyvin sä vedät :)) Vitsit, mä olen jo pidenpään pyöritellyt videoiden tekemistä mielessäni, mutta en vaan saa aikaiseksi vaikka ideoitakin olisi. Hyvä te aikaansaavat! Mä voin sitten ottaa vastaan ne kommentit tyvikasvusta ja mustista silmänalusista…Huomiseen 🙂

    • Ehdottomasti rupeat! Se on iso kynnys, mutta niin oli blogin perustaminekin ja nyt tässä tubetetaankin, en tiedä onko kohta enää mitään rajoja. 😉

      Heh tyvikasvu ja olisi meikäläisessä olisi paljon muutakin moitittavaa, jos joku niin tahtoisi. 🙂

      Iltaan Paumau<3

  • Ihana video! Kasvosi ovat tutut aiemmista postauksista, mutta videossa kiinnitin huomiota sun ääneen, joka on tosi selkeä ja miellyttävä. Mukavahan näitä on katsella. Onnea 500. postauksen johdosta!

    • Oi että kiitos kovasti Kanerva. Omaan korvaanhan oma ääni on vaan ärsyttävä. Äänen kuulee myös eri tavalla. 🙂 Ihanaa torstaita <3

  • Voi että – 😀 sinä ihana 🙂 istuin koneella ja nauroin ääneen .. "koko ajan minä katson sivuun" :)) Hyvin meni <3

  • Aivan ihana video. IHastuin sinuun ton videon kautta ihan huippupaljon, siis en silleen you know. Kun tulen ensi kerralla H.iin niin sua haluan kyllä nähdä ja Maijua kanssa.
    Muistan ton tyvikasvu ongelman ja senpä vuoksi päätin, että jatkuva värjääminen loppuu tähän. Nykyään koko tukkani on yhtä tyvikasvua hih.
    Mulla paukahti juuri 200 000 lukukertaa blogissa ja toi 500 postausta tulee myös pian täyteen. Hyvä me.

    • Voi ei ihana Nanni, kiitos niin kauniista kommentista. <3 Onhan se niin että kuvissa ei näy ilmeitä eikä ääntä ja nehän tekee persoonan. Mutta onhan tuo video varsinainen riman alitus, mutta en vaan ikinä olisi päässyt kynnyksestä aloittaa, joten tuuttasin ulos edes katsomatta missä se kamera on!

      Hyvä me 500 postausta on paljon! Ahkeria ollaan saatu ollan.

      Ihanaa torstaita ja kiitos vielä, sydämessä on erityisen hyvä ja lämmin olo. <3

  • Sä Tiia oot kyllä niin ihana <3 ja me ei olle vanhoja vaan NaiSia parhaassa iässä ;D eikä tässä ole oma lehmä ojassa yhtään ei :DD

  • Voi Tiia ihanuus – tuo video on hyvä just noin <3 Ihan hervottoman hyvä. Niinkuin tuo tekstikin.
    Ja onnea 500 postauksesta – minä en kuule ole saanut aikaan vielä 300:aakaan vaikka olen pitempään blogannut!
    Ja niin mahtavaa nähdä huomenna – eikun tänään <3 Täältä saapuu sitten varsinainen rönttäliisa, joten ei hätiä kuvauksista;)

    • No mutta sinulla on monta muuta asiaa tekeillä, ei kaikkea voi ehtiä.. Minä täällä kotiäitinä ehdin, kun lapset ovat koulussa. 🙂 Voi mahoton tuo video ja nuo joka puolelle kameraa hakevat silmät. 🙂

      Voi surujen suru ettei tänään nähdäkään, odotin sitä kovasti <3 Paranemisia Lady <3

  • Onnea puolesta tuhannesta postauksesta… toivotaan että lisää pukkaa tyvikasvun kera 😉 näitä on niin hauska lukea aamukaffen kera <3

    • Heh voi maar, kyllä lisää pukkaa, mutta jännä heti kun paineita kirjoittaa asiaa, niin tulee vain reikäpäisiä ajatuksia. 🙂

      Kivaa torstaita Onneli <3

  • Ihana video! Onnea 500 postauksen johdosta, melkoinen saavutus! Kivaa blogitapahtumaa!

    • Heli että olet ihana kiitos, no jos jatketaan sitten vielä ja ensi kerralla yritän katsoa kameraan. 🙂 Kivaa torstaita sinulle. <3

  • Onnea 5sadannen postauksesta, mahdottoman monta ajatusta olet kirjoittanut ja kuvia laittanut ja tuotteita esitellyt. Upeata.
    Hyvää torstaita.

  • Hahahh! Ihana! Just nää on parhaita :))) Mäkin postasin minin kaa yhden videon, mutta se meni vain tiettyjen ihmisten silmille! Samaan aikaan rohkaistuin ehkä tekemään joku päivä videon omaan blogiin! :))

    • Hih on kait siinä oma jujunsa, kun on tuollaista rouheaa meininkiä, ainakin meidän tuttujen piireissä. Tubeen ensimmäisen kerran eksyvä tosin voi ihmetellä. 😉 Juu tee ihmeessä, täällä jo utelias silmäpari tulossa katsomaan. 🙂

      Ihanaa torstaita teille <3

  • Ihastelen noita sun rasioita!
    Tuo video oli kyl huippu, lisää tahtoo. Kävin kurkkaas youtubesta teidän hauskat videot!!!

    • Heh rasioita pukkaa ja myös kömpelöitä videota tulee pukkamaan, heheh. Katsotaan kauan niitä jaksatte. Maijun on hyviä ja Maiju osaa puhua asiaa kameran edessä, saapi nähdä onko musta siihen…

      Kivaa torstaita Kata Maria <3

  • Olipa kiva kuulla äänesi! Oot niin ajan tasalla, ku teet videoitakin. Hauska, ihan sama oliko nolo. Propsit multa! 😀

    • Heh oli nolo, mutta hyvä jos naurattaa, se pelastaa monta asiaa. .) Hih. Tämä lähti Maijulta ja minä vaan jotenkin olen niin yllytyshullu, jäisi kaivelemaan jos hyvä idea jäisi käyttämättä. <3

      Kivaa viikonloppua <3

  • Vai tyvikasvu-traumat. Mulla on niin järee tyväri, ettei blondiaineksia edes näy missään.. ai mut pitäskö eka olla ollu blondannu joskus?! Siis ettei tyväri olis tää oma pöhheikkö… ?
    Kiva oli kuulla sun äänesi. 🙂

    • No nyt on tyväritraumat kaikkien muiden traumojen lisäksi, hih. No mutta sähän olet sitten yhtä tyväriä, mä oon taas aivan kaamea peroksidi jahka tämä tukka nyt tästä vähän tasoittuu ja kasvaa se pieni ja tarpeellinen tyväri. 🙂

      Kiitos kaunis Viltsu ja oikein leppoisaa viikonloppua <3

  • Oli mukava aloittaa sun videolla aamu 🙂 Ilo ja hauskuus näkyvät. Kyllä susta vielä hyvä vloggaaja tulee. Eikös muuten tyvikasvu ollut jossain vaiheessa jopa in, ehkä vieläkin 🙂 Onnittelut myös sun pojalle Tampereelle pääsyn johdosta. Se on Suomen yksi parhaista kaupungeista.

    • Heh jostain se on aloitettava, oli meinaan aivan mieletön kynnys aloittaa ja vieläkin on. Jos on alussa ollut todella nolo, niin sittenhän ei ole jatkossa mitään hävettävää. Aika oivallinen vahinkoniksi. 🙂

      Tampere on mielettömän kiva, rento ja monipuolinen kaupunki, jos jonnekin Helsingin läheisyydestä, niin sinne minäkin. 🙂

      Kivaa viikonloppua Jani 🙂

  • Hyvä Tiia<3 Sä olet niin hulvaton että joskus menee vielä aamukahvit väärään kurkkuun<3 Hyvä että tyvikasvu sai kyytiä, sama pitäisi tehdä täällä, onneksi pää on niin täynnä harmaata ja valkoista että kukaan ei huomaa…:D Onnea 500 postauksen johdosta, tulipa se sullä äkkiä täyteen!

Vastaa käyttäjälle Kaisa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud