Arvonnassa kahdelle Listerineä hampaiden valkaisuun ja hyvinvointiin!

Vuodesta 2007 olen pitänyt hampaistani erityisen hyvää huolta.
Listerine kuuluu nyt vakiokalustoon terveiden ja puhtaiden hampaiden hoidossa.

Kahvi on yksi hampaiden pahimpia tummentajia,
niin hyvää kuin se onkin. 

Hammasneurootikko oli vallan innoissaan kun ehdotettiin haluanko testailla Listerinen Advanced White suuvettä! Parin viikon ajan on tullut aamuin illoin purskutettua ja olen koukussa. Käytän muutenkin hellävaraista valkaisevaa hammastahnaa. Muistutettakoon että hammasluuta ei Listerinellä eikä hammastahnoilla pysty valkaisemaan, siihen tarvitaan hampaiden valkaisu. Mutta kahvinjäämät, colan jäämät tällä kyllä lähtee upeasti. 
Kuvailenpa tilannetta näin. Kaikki me olemme nähneet varmasti ainakin jonkun kotona kahvinkeittimen, jonka vesisäiliö on ruskea, eikö vaan? Vesisäiliöön ei saisi kaataa vettä kahvinkeittimen kannulla vaan erillisellä kannulla, jotta vesi olisi aina raikasta ja puhdasta, näin kahvinkeittimen säiliö ei muutu ruskeaksi. Samalla lailla kahvin, viinin ja colan juominen kellastuttaa pikkuhiljaa vuosien varrella hampaita. Näin on käynyt itsellenikin. Hampaat eivät aikoinaan olleet superkeltaiset, mutta kuitenkin koin hammasneurootikkona että olivat liian keltaiset minun suuhuni. Hampaiden valkaisu tapahtui 2007 eli todella monta vuotta sitten ja valkaisun kestohan on normisti noin 2-3 vuotta parhaimmillaan, ellet sitten pidä jatkossa juuri aivan erityisesti huolta hampaista. Käytän tummentumia poistavia hammastahnoja ja nyt uutena apukeinona Listerinen Advanced Whiteä. 
Olen Listerineen jo koukussa, kuten valkaisevaan hammastahnaankin tai sanotaanko oikeaoppisemmin puhdistavaan. Pestyäni hampaat viimeistelen hampaiden pesun Listerinellä ja ah mikä olo suuhun ja hampaisiin tulee. Tyrmäävän raikas hengitys, kyllä vaan tuntuu että voisi puhallella suusta miltei lumiukkoja. Puhtaat hampaanvälit, tämä ei onnistu hammastahnalla ja kielellä tunnustellessa porsliininen hampaan pinta. Mikä parasta Listerine muodostaa hampaiden pintaan suojaavan pinnan, jotta hampaat ovat helpommin suojassa värjäytymiltä. Tästä hammasneurootikosta tuli nyt Listerinen vakikäyttäjä!
Nyt on kahdella lukijallakin mahdollisuus tutustua Listerineen arvonnan muodossa. Kaksi lukijaa voittaa kaksi Listerine Advanced Whiteä ja pääsee purskuttelemaan meikäläisen kanssa samaan tahtiin ja taikomaan itselleen raikkaan puhtaat hampaat ja hymyn!
Arvonnan säännöt

1 arpa anonyymit
2 arpa Bloggerin tai Bloglovinin kautta julkisesti lukevat
3 arpa, jos jaat arvonnan omassa blogissasi tai Facebooksivuillasi

Ilmoitathan kuinka monella arvalla osallisut,
 missä jaoit mahdollisen arvonnan ja anonyymit,
 nimimerkki ja sähköpostiosoite, jotta saan teidät kiinni, 
jos satutte voittamaan.

Arvonta päättyy 13.10.2015

Listerine sponsored*


76 thoughts on “Arvonnassa kahdelle Listerineä hampaiden valkaisuun ja hyvinvointiin!”

Vastaa käyttäjälle Aikunaskareet Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud