Haaste Business Woman blogista!

Haaste Business Woman blogista!
Sain Business Womanin blogista kivan haasteen ja haastehan on aina kunnia-asia. 🙂


1. Minkä asian haluaisit toteuttaa lähitulevaisuudessa?

Matkat siintävät aina mielessä ja haaveissa Islanti, Uusi-Seelanti, Australia, Japani ja Road Trip jenkeissä, näistä haaveilen ja varmasti ainakin osa toteutuu. 


2. Jos olisit sarjakuvahahmo, mikä olisit?

Sähläävä epäonnen Aku Ankka joka sotkeutuu aina omiin räpylöihinsä. Karman laki on nimittäin se, jos lokki kakkii jonkun päähän, se pää on monesti minun. Näin on, linnut kakkivat ensimmäisellä työviikollakin päälle. Ei ollut kivaa ei ja se mekkokin jäi toisessa työpaikassa sinne sukkisten sisään ensimmäisellä työviikolla. Kait se on niin että mitä enemmän yrittää ja jännittää, sen enemmän sattuu ja tapahtuu.

3. Bravuurisi keittiössä?

En koe olevani hyvä kokki vaan peruskokki. Leivon kyllä hyviä sämpylöitä, ainakin lasten mielestä ovat kuulemma maailman parhaita. Lisäksi monet perusruuat onnistuvat kohtuu hyvin. 



4. Miten näet blogisi tulevaisuuden?

Aivan mahdoton sanoa, blogin tulevaisuus ei ole pelkästään kiinni omasta itsestä vaan myös lukijoista. Jos vaikka kyllästyvät jorinoihini, niin sitten tämä onkin päiväkirja eikä enää blogi… Ehkä jonain päivänä rauhoitun ja kirjoitan harvemmin, juuri nyt ei tunnu kuitenkaan siltä vaan on hyvä fiilis blogista. 

5. Podetko koskaan maailmantuskaa?

Ehdottomasti ja monesti… Katastrofitilanteet ovat järkyttäneet suuresti ja tunnen myös toivottomuutta omien lastenkin kannalta minkälaisen maailman jätämme jälkipolville. 



6. Ideaali vapaapäiväsi?

Hyvinkin monenlainen, perheen yhteistä oloa, joskus aivan oma vapaapäivä on ihana, silloin on kivaa lohöillä pyjamassa ja katsoa joko pukudraamoja tai scifileffoja. Leffapäivä kelpaa aina tai päivän reissu jonnekin olisi unelma. 
7. Kadutko mitään tekemiäsi ratkaisuja?

En, koska pelkään perhosvaikutusta. Joskus tunnen pistosta siitä, etten 19-vuotiaana ujona tyttönä rohjennut lähteä Au Pairiksi Washingtoniin, olisi ollut varmasti hieno kokemus, mutta elämäni voisi olla nyt täysin erilainen, sillä yksi sattuma riittää muuttamaan koko elämän. Joten en kadu mitään, sillä kaikki tapahtumat, surut ja ilot ja tehdyt asiat ja tapahtumat ovat tuoneet minut juuri tähän missä olen nyt ja tässä on hyvä. 
8. Miten mies saa sinut nauramaan?

Tilannekomiikka joka syntyy inside huumorista oman mieheni ja minun välillä. Perinteiset kliseevitsit eivät nappaa lainkaan vaan hauskuus syntyy tilanteista joihin veistellään jotain sopivaa. Kestämme hyvin myös sellaista huumorisävytteistä piikittelyä. 
9. Miten otat tästä syksystä irti parhaat palat?

Metsä ja Samu koira <3 Syksy on metsässä parasta aikaa, kuulas kirpsakka ilma, sitä fiilistä ja syksyn tuoksua rakastan. Illalla ikkuna auki nukkumaan mennessä ja nyt sieltä jo tulee ihanan raikasta syysilmaa sisälle. Kynttilöitä rakastan, mutta en ole niitä kova pouhuuttamaan, sillä sisäilma jotenkin tunkkaantuu, sama koskee takkaa. 


10. Oletko illan virkku vai aamun torkku?

En kumpikaan… Päivän virkku, keskipäivällä parhaimmillaan, illalla en enää jaksa kissaa naukaista. Aamuisin tosin saan enemmän aikaiseksi kuin illalla. Ehkä sitten aamu, vaikka aamuisin olen kyllä aika kärttyinen… ennen sitä ensimmäistä sumppihuikkaa… 


Haaste lähtee blogiystäville Pinkit korkokengät Maijulle ja Kristallikimaran Minnalle ja kaikki vaan ottamaan koppi haasteesta ja mukaan haasteeseen!


Kivaa keskiviikkoa! <3




50 thoughts on “Haaste Business Woman blogista!”

  • Ihan pakko kommentoida! Minullakin jäi väliin aupair-vuosi jenkeissä ylioppilaaksi tulon jälkeen, kaikki oli valmista, mutta mehän bestikseni kanssa tavattiin sinä keväänä ne ekat poikakaverit, joiden takia reissu sitten jäi. Joskus tulee mietittyä että olisiko sitä jäänyt sille tiellensä…No, onneksi on päässyt matkustelemaan ja asumaan ulkomailla moneen otteeseen tuon jälkeenkin. Hauska nähdä että meillä ihan samat lempimaat <3

    • No sehän siinä oli poikakaveri täälläkin, voi hööh. Mutta kaatunutta maitoa ei kannata itkeä, ehkä näin juuri on paras. .)

      Lempimaat ovat kyllä niin listalla, toivottavasti edes osa toteutuu.

      Ihanaa päivää Heli <3

  • Upeat matkakohdehaaveet! Minulla on samat paitsi Japani. Sen tilalle voisin laittaa vaikka Kanadan 🙂 Mutta ei taida koskaan toteutua minun haaveet matkojen suhteen 🙁 – emäntä

    • Kanada olisi hieno kanssa. Juu voipi olla että osa jää haaveeksi. Josko eläkeikäisenä terveys piisaisi ja voisi matkusella, se jää nähtäväksi. 🙂 Kivaa loppuviikkoa ja terkkuja kisuille <3

  • Minä lähdin viime laman tiimellyksessä au pairiksi. Olin jo "vanha", jopa 23-vuotias! Kun en saanut töitä, tein nopean päätöksen lähteä jo alle kolmessa viikossa olin Itärannikolla, silloin ei edes ollut nettiä, jota kautta hoidella asioita joten oli aika vauhdikas aikataulu. Parhaita päätöksiä elämässäni ja sillä oli niitä perhosvaikutuksiakin, myönteisiä onneksi. Vuosi toi itsevarmuutta ja kielitaitoa, jotka ovat vaikuttaneet myöhempäänkin elämään työelämää myöten.

    • Hei juuri luin naisesta joka lähti nelikymppisenä au pairiksi, heh vielä kerkeän minäkin sitten 😉 Hyvä sinä, sinä olit au pairina ja oliv armaan mahtava kokemus ja perhosvaikutuskin täydellinen, löysit miehesikin perhosvaikutuksella 😉

      Niin totta tuo itsevarmuus, itsenäistymisen paikka tuo au pair kokemus ja kielitaito on todellakin hyödyksi, siksikin loistava päätös. 🙂

      Kivaa päivää Lumo <3

  • Meissä Tiia on niin paljon saamaa.
    Esim. nuo matkat, samat maat täällä haaveissa 🙂 ja sitten tuo pariskunnan välinen huumori 😀 Piikkittely on ihan parasta :DD
    Metsä <3 ja oma vapaapäivä

    • Ajattele kaikki nämä asiat samaa, uskomatonta! Mutta näin se menee, saman henkiset löytää klik toisensa. Ihanaa päivää ihanuus <3

  • No voi että – sinä vastasit samoihin kysymyksiin kuin Business Woman itse – etkä niihin, jotka hän oli laatinut meille! Ei muuten mitään, mutta olisi ollut hauska verrata meidän vastauksia…

    Muuten ollaan kyllä aika samoilla linjoilla… Täytyykin lisätä road trip Jenkeissä omiin matkahaaveisiini! Se on jotain, mitä todella, todella haluan vielä tehdä!

    Yritän saada oman vastauspostaukseni valmiiksi vielä tänäiltana. 🙂

    • hih mä oon niin pönttö! Voi mua, no vastaan noihinkin vielä. 🙂 Sitten voidaan vertailla vastauksia. 🙂 Sama juttu road trip jenkeissä useamman viikon ajan, se on ollut haavelistalla vuosia! Upeaa torstaita <3

    • Serkku asuu ausseissa ja sinne olisi päästävä. Mies on jo käynyt, joten se tuo pientä haastetta maatoivelistaan. 🙂 Upeaa torstaita Katja <3

  • Näitä on niin mukava lukea! Yksi parhaita puoli blogeissa, joita seuraa, kun aina oppii jotain uuttaa kirjoittajasta. 🙂 Aku muki on muuten mahtava! Aurinkoista päivää, Tiia.

    • Se on muuten totta, nämä haasteet ovat ihan kivoimpia juttuja blogeissa. 🙂 Kivaa että Aku miellyttää. 🙂 Ihanaa torstaita Maria <3

  • Kiva postaus! Aku ankka ;D Voi sua! Tuo tilanne huumori just sitä parasta huumoria, jota mulla ja mun miehellä myöskin on. Kivaa keskiviikkoa!

  • Hauskoja vastauksia! 😀 Juu itsekin tulee välillä mietittyä katuuko jotain, mutta toisaalta nyt on hyvä joten…ei mitään voi katua, muuten nykyhetki muuttuu.

  • Islanti on sellainen paikka, joka on itselläkin kutkutellut monesti mielessä, mutta jotenkin aurinko voittaa maisemat, jos olisi rahaa matkustaa kaksi kertaa vuodessa, niin sitten tollainen ei aurinkoinen paikka, voisi olla se toinen vaihtoehto. 😀

    • Sepä se nämä ovat niitä elämän tiukkoja valintoja. Nyt ollaan tuumittu että jätetään pikkumatkaat ja aletaan toteuttamaan haaveita systemaattisesti. Tosin aussit ja uusi-seelanti eivät ihan heti ole toteutettavissa, hinnat ovat pilvissä koko perheen matkata. Kivaa päivää <3

  • Islantiin haluan minäkin! Kivoja vastauksia ja mukavaa tutustua sinuun paremmin näitä lukemalla 🙂

  • Ihania vastauksia mukaviin kysymyksiin! Minä lähdin au pairiksi Kanadaan ollessani vasta 17-vuotias. Tuo ulkomaan vuosi kasvatti minua kyllä kovasti. Myöhemmin vähän päälle kaksikymppisenä lähdin vielä puoleksitoista vuodeksi lapsia piikomaan Espanjaan, voi niitä aikoja…

  • toi sun muki on taas NIIN magee. Katsotaan, että ehtiikö tässä vastailemaan haasteisiin, mä olen vähän huono näissä 😉

    • Se on niin magee, ne kaikki on niin mageita, mistä niitä saa lisää!! Hih. 🙂 Ei paineita, se ei ole näiden haasteiden tarkoitus. 🙂 Jos joskus iskee vaikka inspis. <3

  • Kiva kuulla susta lisää. Vai Aku Ankka, mielenkiintoista, piti oikein miettiä, että kuka Aku-sarjishahmoista itse olisin, kallistuin ehkä Hessu Hopoon tai sitten tuohon Akuun…

    Itse olen monesti miettinyt, että olisi pitänyt rohjeta lähteä maailmalle nuorena, kun siihen oli houkutus ja tilaisuus, rohkeus puuttui. Olisin sitä kokemusta rikkaampi nyt, vaikka nykyistä elämääni en mihinkään vaihtaisikaan…

    • Hih Hessu ja Aku, kovia säätäjiä kumpainenkin. 😉

      Niin hyvin sama juttu, mutta ei sitäkään voi muuttaa minkälainen persoona sitä silloin oli. Sitä teki parhaan mahdollisen ratkaisun sillä hetkellä, ei olisi omalla kohdalla ollut kiva tulla maitojunalla takaisinkaan.

      Mukavaa viikonloppua <3

  • Kivoja vastauksia! Jos jotain saisi menneestä muuttaa, niin ilman muuta lähtisin au pairiksi tai vaihto-oppilaaksi. Näin jälkikäteen harmittaa, kun molemmat skippasin hölmöistä syistä.

  • Kivat ja aidot vastaukset kysymyksiin ☺☺
    Ja tuo Sun muki on niin hauskan ihana ♫~♫
    Sellaista ihanaa ehtooakin Sinulle Tiia ~♥~

  • Ihania vastauksia, ja tuo maailmantuska ei tullut yllätyksenä ;). Sen verran sinua tunnen ihanuus <3

    Kivaa viikkoa !

  • Mäkin olen joutunut lokin kakan uhriksi. Tosin se sihtasi niin hyvin, että meikäläisen kivutessa mäkeä ylös ja jutellessa kaverille, suuhun se tilsa plojahti. Kyllä oli inhottava tilanne ja muistaakseni purskuttelin loppupäivän suuvedellä suutani. Onneksi ei tullut pöpöjä. Nyttemmin se jo naurattaa, silloin ei 🙂

    • Jestas Jani!!!!! Tuollaista en ole kuullut tapahtuvan vielä kenellekään, voi tsissus tsessus. Siitä olisi voinut tulla kuoleman tauti tai ruokamyrkytys… Hyi ja hui, kiitos tarinasta, koen nyt olevani onnentyttö, sillä lokit kakki aina vaan hiuksiin ja vaatteisiin. Voi maar…

      Parempaa viikonloppua Jani <3

  • Näitä on aina kiva lukea kun pääsee pintaa syvemmälle.
    Oman siipan kanssa on kiva hihitellä yhdelle jos toisellekin asialle. Tai siis minä hihittelen ja mies nauraa. Yhdessä on hauska naureskennella arjelle.

    • Taru jee loistavaa, vaikka heh tässä oli tarkoitus luoda aina omat kysymykset seuraavalla, mutta meikäläinenhän oikaisi vahingossa ja jatkoi Bussinesswomanille tarkoitetuilla kysymyksillä. Iloa päivään Taru <3

Vastaa käyttäjälle marja-terttu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud