Ketuttaa ja hatuttaa, mutta myös loistava leffavinkki kaikille romantiikan nälkäisille ”Far from the Madding Crowd”

Ketuttaa ja hatuttaa, mutta myös loistava leffavinkki kaikille romantiikan nälkäisille ”Far from the Madding Crowd”

Kuvat tässä ovat siksi, että ylin kuva on ns.tuunattu, siirsin pöydältä jopa kamaa pois ja tyynyjäkin pöyhin, siis stailasin!
Alla oleva kuva on itse syömätilanteesta tai oikeastaan siitä, kun kaikki on nakattu jo kitusiin eli sitä elävää elämää.
Sitä vaan, että olotilani kuvastaa tänään enemmän tuota alempaa kuvaa, että mööh vaan….
Heräsin tänään karmaisevan pahantuulisena. Eilen oli aivan mielettömän mukava päivä, mutta taisin tiloissani ja kiihkoissani unohtaa nesteytyksen, sillä illalla oli jo koko kehon vangitseva päänsärky, joka kolkutteli ja kovaa taas aamusella.
Tytär kysyi aamulla ”olenko itkenyt”, en ole itkenyt en, vaan silmät ovat taas meloneina eilen syömieni homejuustojen ja kalojen jälkeen. Siinä aamulla päänsäryn pumputtuaessa alkoi oikein kirotusti ottamaan pattiin, että mitään ei saisi syödä, kuin ilmaa ja vettä, jotta naamavärkki pysyisi edes kohtuullisessa kunnossa. Otetaan esimerkkinä vaikka yksi voinappi, johan se heti näkyy viitenä finninä leuassa. Juustojen ja kalojen suolat varmaan järisyttivät kehon nestetasapainoa ja piti iskeä lamaannuttava jysäri. Juuri tänään tässä ja nyt kyrsii oikein urakalla olla tämän ikäinen. Huomautan tämä on täysin subjektiivinen näkemys ja omakohtainen valitusvirsi, jota ei voi rinnastaa toisten elämään, kenenkään ikään tai muiden murheisiin. Tämä on nyt vain tälläinen päivä. 
Ketutuksen viimeisteli autoasiat, juu siis onneksi on auto josta valittaa, olen siitä valtavan kiitollinen, niin kiitollinen että kaipaan autoani valtavasti. Auto on viety maanantaina pajalle peräänajon takia ja saan auton haltuuni ehompana kuin koskaan kuulemma ensi viikon keskiviikkona. En ole kuuna päivänä kuullut, että miehillä menee auton hinkkaamisen 8-päivää! Mikä näitä nykyjan miehiuä oikein vaivaa! Kyseessä kuitenkin ei ole täysin tuusannuuskaksi mennyt auto vaan haitat, jotka hyvä kuin silmillä havaittavissa. Tarvitsisin autoa aivan kipeästi huomiseksi, mutta kortit eivät nyt oikein osuneet kohilleen, sillä toinen auton hinkkaaja on isyyslomalla ja toinen ei tullut tänään töihin, mikä lie nuha vaivaa… Upeaa että on isyyslomaa, ei siinä mitään, mutta kerroin jo maanantaina että tarvitsen auton ehdottomasti lauantaiksi ja hinkkausviikot olisi voinut siirtää vaikka mihin hamaan tulevaisuuteen, sillä viat olivat vain esteettisiä. Mutta kun nuo ukot eivät osaa puhua, eikä puhista, eikä naisen puolesta ajatella, vaikka nainen suoraan ilmaisee autoa tarvitsevansa, niin eipä kertoneet että juuri tällä viikolla on vajaa miehitys!!! Kyrsii, kyrsii ja kyrsii…
Pienet on pulmat, mutta jos valitus saa jonkun ihmisen tolaltaan, että mitä minä pienistä valitan, niin on niissä isoissa kuopissakin tullut niin paljon ryvettyä, että koen vallan oikeudeksi valittaa myös pienistä. Mur minä sanon.
Tuumin koska on kaiken maailman naistenkymppi massatapahtumat, joissa kiihkeää naisenergiaa kasoittain, niin jos haluatte ja mieli on suopea ja avoin valitusvirrelle, niin nyt saa valittaa ja ihan mistä vaan ja tuonne kommenttilaatikkoon kiitos.  Antakaa palaa, mikä ketuttaa tänään tai ketutti viimeksi, yhteisvoimin laastaroida kumitetaan ärsytykset pois, eikö vaan? 🙂 Blogin pitäjääkin saa tänään haukkua aivan surutta, sillä ei tunnu missään, tänään on ”vihaanitseänipäivä” jo muutenkin, hehee.  
Sitten siihen elokuvavinkkiin. En ole pitkään aikaan nähnyt niin tihkuvaa tunnelmaa sitten Colin Firthin Mr.Darcyn, kuin eilen katsastamassani elokuvassa alla.  Elokuvan hengen luo silmillä näyttelevä Matthias Schoenaerts. Aksentista päättelin ensin että uusi Mads Mikkelsen on syntynyt, mutta ei Matthias on belgialainen näyttelijälahjakkuus. Heti tuumin että tästä näyttelijästä tulemme kuulemaan vielä ja kappas niinpä hän onkin sankarin roolissa pian ilmestyvässä pukudraamassa  ”A Little Chaos” yhdessä Kate Winsletin ja Alan Rickmanin kanssa. 
Sen verran ”Kaukana maailman menosta” vielä, että sivurooleissa olevat miehet olivat hieman oudohkoja, en tiedä oliko heidän friikkiyden tarkoitus alleviivata miespääsankarin hyvyyttä. Carey Mulligan naispääroolissa oli myös varsin utuisa ja vaisuhko, vaikka hän sanoilla uhosi kipinää ja itsenäisyyttä, roolissa sitä ei näkynyt ja vaikutti hieman tyypilliseltä alistuneelta naisuhrilta. Ensin hieman ratsasti villinä ja ihan miestensatulassa, ampui linnun ja piti päänsä, mutta tuota itsenäisyyttä ei valitettasti riittänyt pitkälle. Ehkä se oli juuri jutun  juoni, miten naisen asema oli heikko vuonna 1870. Mutta, mutta, elokuva on enemmän kuin katselemisen arvoinen, musiikkia, kauniita maisemia ja Matthiaksen älykkäitä ja herkkiä silmiä!
No niin kivaa perjantaita ja antakaa tulla valitusta vaan ihan pokkana!



44 thoughts on “Ketuttaa ja hatuttaa, mutta myös loistava leffavinkki kaikille romantiikan nälkäisille ”Far from the Madding Crowd””

  • Voi muru, ei olisi normaalia jos ei joskus ihmistä ketuttais. Kyllä muakin ottaa välillä ihan pienetkin asiat pattiin ja kunnolla.
    Ihanaa perjantaita <3

    • Niin joskus voi päivä lähteä raiteiltaan aivan pienen asian takia, joskus sitä on herkempi kuin toisinaan. 🙂 Ihanaa sunnuntaita <3

  • No päästelenpä minäkin tulemaan. Miksi pitää tuoda aivan puolikuntoisia lapsia hoitoon, kuinka vaikeaa on hoitaa sairasta lasta kotona? Miks mulle tulee aina kalapäivinä niin paljon pahempaa ruokaa kuin muille? Mua ärsyttää kun tällä viikolla olen joutunut ottamaan kolmena päivänä päänsärkyyn lääkkeitä ja tiedän, että se särky johtuu kamalasta metelistä. Mua ärsyttää olla näin hiton köyhä koko ajan, välillä miettii, et miks hitossa mä teen edes töitä kun mitään ei palkasta jää käteen. MURRRRRR!
    Kiitos Tiia, ai että kun teki hyvää avautua.
    Tsemppiketutuksenpoistohalaus sinne rakas ystäväiseni <3

    • Outi!!! Niin ei sairasta lasta saa viedä päiväkotiin, on kauheata nuo vanhempien paineet. Muistan itsekin kun omat lapset sairastivat oka kolmas viikko ja koko ajan ja koko ajan piti olla töistä poissa… Lopulta irtisanouduin koska en kestänyt sitä painetta nimeomaan työnantajaan päin ja siksi että hoidin kotona lapsia aina huonolla omallatunnolla…

      Mrrr.. hyvä että purit! Zemppiä ja muuten nyt on joku alapaine, sillä viime viikolla oli 3 pv migreeni ja tällä viikolla kaksi eikä pitkään aikaan ole ollut…

      Kiitos tästä sinulle vielä iso hali <3

  • Mäkin avaudun! Nestehukkapäänsärky myös täällä, jatkuu jo jumankauta kolmatta päivää eikä ihminen vieläkään opi juomaan. Eikä syömään aamupalaa ajoissa, nytkin meni kolmeen asti jotta jotain napaani sain. Tsempit sulle sinne ja kiitos avautumismahiksesta 😀

    • Nestehukkapäänsärky on niin ikävää ja tiedän tunteet. Mutta kun ei sitä voi olla koko ajan juomassa, koska sitten pitää rampata koko ajan vessassa. Kahvi myös aiheuttaa päänsärkyä, täytyy vähentää sitä.

      Samoin sinne kovasti zemppiä ja kiitos avautumisesta, sitä tänne juuri kaivataan. <3 Ihanaa sunnuntaita Elisa <3

  • Me tänään töissä manattiin sitä, että miksi kaikki kaatuu niskaan juuri saman päivänä ja samaan aikaan. Sen päätteeksi todettiin, että ensi viikosta on pakko tulla NIIN hyvä päivä. Tästä me Tiiuska lähdetään, että huomenna meillä on NIIN mahtava päivä. Eiks ni?

    • Niin miten se aina menee niin, ei se Murphy taida olla niin väärässä… Eilen oli mahtava päivä ja mä olen ihan tööt. <3

  • No, mua ketuttaa se ettei suomalaista ruokaa ja työtä arvosteta kuin puheissa. Tiistaina ilmoitettiin, että 25 saa fudut. Kun oli niin huono kesäkin, ettei porukka grillannut. Tuli niin kovasti tappioo talolle. Tää tuntuu nyt olevan ajan henki!

    • Marketta tämä on totisinta asiaa, tämä on ajan henki… Hurjia aikoja elätte. <3 Zemppiä marketta ja suuret kiitokset tästä. <3

  • Täällä periaatteessa kaikki hyvin, mutta jostain putkahtaa aina välillä pieni potutus akselilla "suku on pahin". Mutta nousen aina sen yläpuolelle ja unohdan taas pitkäksi aikaa mokomat paskantärkeät ja kaksinaamaiset tyypit. Anteeksi kielenkäyttö 🙂

    Mukavaa viikonloppua!

    • Suku ottaa välillä koville, sillä siinä on niin kovasti tunteet mukana. <3 Sukua ei myöskään pääse pakoon. Kaksinaamaisuus on viheliäinen piirre. Hyvä että purit ja kielenkäyttö kaikissa rikkaissa muodoissa on sallittua, eläköön suomen kieli. <3

      Oikein leppoisaa sunnuntaita <3

  • Päänsäryt ovat kurjia. Itsellänikin sellainen taas tänään kun on niin monta huonosti nukuttua yötä takana. Toivottavasti sinua ei päänsäryt jää vaivaamaan ja autokin pysyy kuosissa. 🙂

    Tuo elokuva pitää nähdä ihan vain pukujen vuoksi. Huonotkin hömpät menevät, jos niissä on pukuja. Välillä olen ihan pihalla juonesta, kun napitan pukuja ja sisustusta. 😀

    • Päänsärky vie kyllä terän pois kaikesta ja se tulee liiasta kahvista tai juuri huonosti nukutuista öistä. Zemppiä meille että pysyisi vitsaus poissa.

      Sama juttu b-luokankin hömpät uppoaa jos on pukudraamaa. Tämä on kyllä laadukas draama, suosittelen. <3

      Oikein mukavaa sunnuntaita 🙂

  • Mä voisin valittaa myös menopelistäni; pyörä on ollut nyt toukokuun jälkeen samoilla ukoilla kolme kertaa korjattavana, nyt viimeksi ilmaiseksi sen hoitivat. Siitä huolimatta alkuperäiset viat on edelleen olemassa:( Joka kerta työmatkaa polkiessa harmittaa! Mies on kuljettanut pyörää huoltoon mutta pitäiskö mun mennä sinne avautumaan…

    • Mikä ihme siellä mättää! Tuo on niin niin ärsyttävää. Meillä kävi veneen kanssa sama homma, lopulta kyllä vika selvisi. Toivottavasti pyörän kanssa myös selviää. <3

      Leppoisaa sunnuntaita <3

  • Ottaa päähän vanhusten kurja sairaanhoito täällä hemmetin öljymaassa!!! Anoppi sairastaa verisyövän viimeistä vaihetta, mutta siirrettiin sairaalasta ns. sykehjemmetiin, jossa kellään ei ole pätevyyttä / taitoa hoitaa näin sairasta potilasta. Nyt tila onkin sitten taas kriittinen ja sairaalaan on kiidätetty tänään verta saamaan.
    Appi puolestaan ei saa kotiapua, vaikka on 86-vuotias ja sairas, koska kunnallisen kotiavun kautta tullut tilanteen arvioitsija oli sitä mieltä, että hänen kotinsa on ihan siisti.
    Kyllä kiukuttaa! Koko ikänsä ovat veroja maksaneet ja näillä mennään nyt.

    • Tuo kuulostaa aivan järkyttävältä, huomattavasti pahemmalta kuin täällä Suomessa. Lohduton tilanne, luo epätoivoa ja myös turvattomuuden tunnetta, minkälainen on tulevaisuuden vanhuksen elämä, meitä tulee olemaan niin paljon…

      <3 Tämä oli niin oikeutettu kommentti, että omat jorinat tuntuvat taasen aivan tyhjänpäiväisiltä…

      Mukavaa sunnuntaita siltikin, vaikka teillä on siellä todella surullinen ja stressaava tilanne. <3

  • Mua ärsytti aamulla se, että olin v i i k o n veke duunista ja kundit eivät olleet vieneet roskia, olivat läikyttäneet kahvia lattialle eikä vaivautunut siivoamaan ja pistaasipähkinöiden kuoret oli pöydälle! GRH! On se kumma, kun nainen ei ole pitämässä jöötä niin vedetään ihan ranttaliksi! PLUS eivät olleet jättäneet kahvinpuruja sen vertaa, että olisin saanut yhden kupin kahvia aamulla…. Noh, pojat saivat sellaisen mailin tänään, että en usko tapahtuneen toistuvan ;D.

    • Jestas!!! Kyllä nyt puhuttelu oli paikallaan, minkä ikäisiä ovat, teinejä?!

      Toivottavasti oppivat tavoille, mukavaa sunnuntaita <3

  • Jollekin valittaminen helpottaa kummasti. Kyllä pienemmistäkin asioista saa valittaa, minä en nyt keksi muuta valitettavaa kuin rimpuileva selkä, joka estää touhuamisen. Ei voi edes siivota, kamalaa 😉

    • Cheri tuo ei ole pieni asia vaan iso. Asia mikä vaikuttaa kaikkeen toimintaasi <3 Hurjan zemppiä ja kiitos että jaoit asian täällä. <3

  • Valitan minäkin: ostin päätetyössä jälleen jymähtäneen selkäni ensihoitoon vihdoinkin sen himoitsemani hierontaistuimen/ tuolin. Illalla sen asensin ja olin ihan into piukassa, kunnes käynnistin masiinan. On pentele valmiiksi rikki!!! Ei kun pakkaamaan koko iso masiina uudestaan ja kiikuttamaan takaisin kauppaan. Ei naurata yhtään eikä muuten helpota selkäkipuakaan! Toivottavasti saan uuden heti tilalle, ettei tarvitse todeta vielä joulunakin odottavansa huollosta joskus tulevaa laitetta. Erään kahvikoneen ( uusi) huollossa kävi kerran juuri niin:(

    • asiaa, tuo on sitä mikä saa kiehumaan! Huoltoon ja asiakas saa kärsiä ja tiedostaa että laite on jotenkin viallinen alunperinkin ja ei kenties koskaan täysin uudenveroinen. Uusi laite tulisi saada tilalle ja pitäköön tunkkinsa muutoin. Tälläiset asiat ärsyttää rutosti!

      Toivottavasti saat hierontaistuimen pian, sillä muutoin on varmasti todella hyvä aparaatti. <3

  • Liityn joukkoon valittavaan, miksi ihmeessä piti tämän flunssan tulla??? Nenä ruvella ja pää täynnä räkää, särkee päätä ja jokaista muutakin paikkaa. Lisäksi voisin marista "aina oikeassa" olevista ihmisitä, joiden maailmaan ei kerta kaikkiaan mahdu mitään muuta näkemystä kuin tuo omansa, eivät voi eivätkä pysty eivätkä edes halua ajatella asioita kenenkään muun kannalta kuin omaltaan ja sitten ovat sitä ieltä, että heitä kohdellaan väärin ja huonosti!!!! Mutaa ei muuta kuin hyvää elämää niille ihmisille, ehkä maailma joskus opettaa (tai sitten ei kun ei ole 40 vuoteen siihen kyennyt…) Kiitos Tiia tästä valitusmahdollisuudesta, nyt on helpompaa!!!!

    • Loistavia valituksen aiheita, flunssa kyrsii aina, sitä lopulta menee aivan pieneksi flunssan kestäessä…. Ärsyttävää estää kaiken toiminnan ja velvollisuudet kutsuu.

      Tuo asenne että on vain yksi oikea näkemys on surullinen ja sellainen että elettyä elämää ei ole takana eikä kilometrejä pulkassa. Jotkut eivät koskaan opi, mutta uskon että heiltä jää moni hieno tunne kapea-alaisuuden takia kokematta…

      Hyvä että valitit, asioiden purkaminen on on niin tärkeää ihmiselle kokonaisvaltaisesti. <3

      Parempaa sunnuntaita Anu <3

  • Nyt just ei ketuta mikään, kun on upea ilma ja vapaapäivä. Monta kertaa viikossa joku asia ketuttaa, mutta olen nopea myös unohtamaan ketutukset. 🙂

    • Hyvä aina ei tarvitse ketuttakaan, sillä harmillista niitäkin päiviä ajoittain tulee. 🙂 Se on hyvä että nopeasti leppyy. <3 Ihanaa ja yhtä hyvää sunnuntaita Sari <3

  • Elämä on.. Onneksi tulee uusi päivä ja uusi blogi-päivitys. Toivottavasti kanssa kaikki päänsäryt ovat taivaan tuulissa 🙂

    Voi kun pääsisin kahvittelemaan kanssasi. Nuo ihanat kahvikuppi -kuvat… Lurps! IISO hali

    • Näin on elämä on ja jotta onni voisi tuntua täydeltä, tarvitaan myös tälläisiä päiviä 🙂 Hih sellainen kahvihetki olisi kiva.

      Haleja sinnekin ja mahtavaa sunnuntaita <3

  • Aika monta isoa ja pientä murhetta menossa, mutta vastapainona moni asia on tosi hyvin ja elämä kuitenkin mallillaan. Onneksi on tehty vuosien varrella järkeviä ratkaisuja joiden avulla pärjätään ja pienetkin murheet ovat ohimeneviä (vaikka oma peilikuva hätkähdyttää juuri nyt, toisen silmän toinen puoli punainen, tuli vähän samanlainen verenpurkautuma mitä ainulla on ollut mutta sekin vaalenemaan päin).

    • <3 Se verenpurkauma tuli varmaan kaikesta stressistä…. Silloin saattaa verenpaineenkin takia noin käydä. Isot murheet pitävät ihmisen kovassa stressissä koko ajan, voi että… Onneksi teillä on tukijalkaa järjen äänellä tehtyjen ratkaisujen takia.

      Kovasti voimia ja parempia päiviä tulevaisuuteen Lumo <3

  • Aina joskus on noita päiviä, nestepäänsärky on niin tuttu juttu ja melkein kaikki muukin mitä tekstissä ja kommenttikentissä on lueteltu… se on vaan joskus elämä tämmöstä, mutta silloin voi ajatella että huomenna on pakko olla parempi päivä, koska ainakaan huonommin ei voi mennä!! Parempaa tuulta ja ihania päiviä sinne<3

    • Niin voi aina huonomminkin mennä, niin totta ja toivotaan ettei mene. Ihan tarpeeksi on ollut kuumassa keitossa jo. Blogi kun on hieman kuin päiväkirja omalta osaltani, niin tulee aina kirjoitettua tänne kaikki tunteet jollain tasolla. 🙂

      Ihana sunnuntaita Sari <3

    • Tuo elokuva oli todella hyvä ja tuo näyttelijä näytteli upeasti älykkäillä ja herkillä silmillään ja se on taito se. 🙂

      Ihanaa sunnuntaita <3

  • Monenlaista harmitusta on ilmassa, mutta ehkä nyt juuri eniten harmittaa se, että talossa ei ole misetä, joka auttaisi sähköjutuissa, pitää tilata joku "ammattilainen", murrr

    • Niin ei täälläkään ole omaa sähkömiestä, ne hommat aina hoitaa ammattilainen ja se on kallista lystiä… Zemppiä Milla ja kivaa kun olet täällä blogimaailmassa. <3

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud