Yotuel, hampaiden valkaisu kotikonstein!

Nyt ollaan taasen minulle todella tärkeän asian tiimoilla. Pitkään blogia seuranneet tietävät varmasti, että hampaat ovat minulle kauneudenhoidossa kaikki kaikessa, voisi jopa vitsikkäästi kutsua ”hammsneurootikoksi”. Hampaista intoilu on varmasti hammaslääkäri ja hammashoitaja tätieni perimää, jo pienenä hampaistani huolehdittiin todella hyvin ja asia on hienoa kyllä jäänyt päälle. 
Hampaissa ei paikkoja ole kuin yksi, tosin nuorempana maitohampaissa reikiä oli senkin edestä, koska silloin tuli tädeistä huolimatta hutiloitua hampaiden kanssa. Aftoista olen kärsinyt läpi elämän siihen asti, kun katsoo kristallipallolla aikaa taaksepäin, niin olisiko aikaan 16-17-vuotta sitten? Siihen loppui aftojen tuleminen, eikä nuo kivuliaat aftat ole ilmestyneet edes flunssaisina päivinä tai vaikkapa syödessäni hapokkaita irtokarkkeja kasakaupalla. 
Alunperin ostin Yotuelia esteettisistä syistä ajattelematta tahnaa sen syvemmin, halusin yksinkertaisesti pitää hampaat niin valkoisina kuin suinkin mahdollista. Kuitenkin kauhea tapani ryystää colaa yöt ja päivät läpeensä, kellastutti hampaita ja vuonna 2007 hampaat valkaistiin. Colan jokapäiväisen juomisen jätin ja kahvin juonnin jälkeen pesen hampaat heti ja kappas valkoisina ovat hampaat pysyneet ja siitä on täysin kiittäminen Yotuelia. Yotuelia käyttäessä kahvin juonnin jälkeen sylkyvesi on ruskeaa, Yotuel toimii täydellisesti. 
Hampaiden valkaisu kestää sen pari vuotta parhaimmillaan, mutta omalla kohdalla valkaisun jälkihoito Yotuelilla on johtanut siihen, että hampaat ovat valkoiset vielä 8-vuoden jälkeen. Siinäpä yksi syy lisää jatkaa Yotuelin suitsuttamista, ei ole maailmassa parempaa hammastahnaa/hammastahnoja.
Lisäbonuksena tyttäreni sai avun hampaiden vihlontaan, kun vaihdoimme vuosi sitten koko perheen hammastahnat Yotueliin. Ensialkuun oli perheelle opettelemista, sillä Yotuel on matalavaahtoinen, ei oikeastaan edes vaahtoa, mutta esim.perheen pienimmälle jolle hampaiden harjaus aiheutti usein oksennusrefleksin, tahnan matalavaahtoisuus on auttanut tähän ikävään ongelmaan.
Yotuel ei myöskään vahingoita hammaskiillettä, vaan on hellävarainen ja poistaa kahvinjäämät ym.vahingoittamatta hampaan pintaa. Yotuel vahvistaa hammaskiillettä ja voisin todeta ettei Yotuel ole vain 2 in 1 tuote vaan multitoimiva omaten lukemattomia loistavia ominaisuuksia. Hammaskiveä minulla ei ole lainkaan, Yotuel vähentää myös hammaskiven muodostumista. 
Pieni varoituksen sana kaupan valkaisevista tahnoista, niissä monissa on hampaiden kiillettä kuluttavia aineita ja olen itse saanut vuosia sitten ennen Yotuelia allergisen reaktion hankaamalla hampaita kaupan perus valkaisevalla tahnalla, en suosittele. 
Olemme Yotuel perhe

Lempi Yotuel Classic Mint piparminttu joka sisältää Xylitolia,
maku miellyttää  minua ja on kivan raikas ja minttuinen.

*Valkaiseva hammastahna, joka poistaa tummentumia
hampaiden pinnalta.

Yotuel Classic Mint ei hankaa hammaskiillettä, vaan sen
valkaisuteho perustuu luonnollisten entsyymien vaikutukseen.

Se poistaa tummentumat myös erilaisten paikkamateriaalien pinnoilta.
Auttaa vähentämään plakkia ja hammaskiveä.

Sisältää aktiivista fluoridia ja ksylitolia, joiden on todistettu
ehkäisevän hampaiden reikiintymistä.

Alhainen hankausarvo RDA40

Toinen suosikkini, kivan Minttulakritsin makuinen

PHARMA VITAMIN -B5

*Eroaa Classic Mint tahnasta maulla ja
alhainen hankausarvo RDA 36

Tyttären suosikki, Yotuel two in one Snowmint,
 jolla tytär on saanut avun ikenien vihlontaan.

*Tehokkaasti valkaiseva hammastahna,
joka valkaisee hammasluun sävyä
 hellävaraisesti ilman hankausta
patentoidun koostumuksen ansiosta.

Yotuel all-in-one sisältää
karbamidiperoksidia, fluoria, kalsiumia,
fosfaatteja, jotka valkaisevat hammaskiillettä
ja ehkäisevät kariesta.

Hankausarvo RDA 82

Yotuel all in one Wintergreen

*vaahtoamaton koostumus, sopii aftaherkille

Yotuelilta löytyy myös valkaiseva kynä, jonka testauksen aloitan tänään. Sen verran on kuitenkin tästä sanottu, että tällä ei hampaani ilmeisesti enää kovasti valkene, koska ovat jo riittävän valkoiset, mutta valkoisuuden ylläpitäjänä varmasti toimii. Tästä lisää raporttia parin viikon sisällä, jolloin järjestän blogissa myös Yotuel arvonnan, jossa kaksi tulee voittaa n.50e arvoiset Yotuel paketit itselleen, pysykäähän kuulolla ja mahtavaa päästä jakamaan Yotuelin ilosanomaa teille myös. 

Ohessa vielä Yotuel hymy, sillä Yotuelia on kiittäminen kaikista näistä vuosista jolloin on pitänyt hampaistani hellää ja hyvää huolta ja poistanut colan/kahvin/lakritsin jäämät ja ylläpitänyt valkaisua vuodelta 2007. Mahtavuutta sanon minä! Piti vielä muistuttaa että olen saanut aiempien postausten perusteella niiltä, jotka ovat ostaneet postausten innoittamana Yotuelia, vuolaita suitsutuksia Yotuelista. 
Kaikki jotka menette I Love me messuille, löydätte messuilta Yotuel pisteen 6 h 138 ja taatusti loistavia messutarjouksia, ainakin ystäväni ja minä shoppailimme hyviä messutarjouksia vuosi takaperin Yotuel pisteellä, siellä kannattaa ehdottomasti käydä. 
Onko Yotuel sinulle tuttu hammastahnamerkki ja voisitko ajatella vaihtavasi kaupan tahnat Yotueliin, jos et ole aiemmin Yotuelia testannut?
Yotuel, hampaiden valkaisu kotikonstein


Yotuelia myydään apteekeissa

*Toteutettu yhteistyössä Algol Pharman/Yotuelin kanssa,
osa teksistä lainattu Yotuelilta


49 thoughts on “Yotuel, hampaiden valkaisu kotikonstein!”

  • Hei,

    Täysin uutta ja ihmeellistä !
    Mennään myös alueella, joka erityisesti minua kiinnostaa hampaat !
    Koen omistavani kauniit hampaat, ja haluan ylläpitää niiden ns. kauneutta. 🙂
    Näihin taatusti messuilla tutustun .

    Kysymys vielä: Käy siis koko perheelle? Minkä ikäisestä alkaen? 🙂

    t: Mami

    ps: Sun hampaat ovat kyllä ihanan valkoiset ! <3

    • Ihanaa tutustua toiseen hammashöperöön!

      Loistava kysymys ja tässä vastaus, niin hurjana suosittelen Yotuelia, mietin miten mitään muuta enää voi käyttääkään, ja enpä ole voinutkaan kun nämä olen aloittanut. 🙂

      Messuilla nähdään, vedetään toisiamme hihasta. .)

      Classic: Sopii kaikenikäisille, jotka voivat käyttää fluorihammastahnaa.
      Pharma:Sopii kaikenikäisille, jotka voivat käyttää fluorihammastahnaa.
      Lakritsin makuisena lasten ja nuorten suosikki.
      All-In-One: Sopii, mutta vain yli 14-vuotiaille.

  • En ole testsnnut tuota vaikka olen pari kertaa miettinyt jotakin turvallista hampaanvalkaisutahnaa 🙂 Ihana arvonta tulossa ❤️

  • Noi sun hampaat on kyllä tosi valkoiset. En oo vieläkään saanut aikaiseksi ostettua tuota tahnaa!
    Josko voitto sit arvonnassa toisi tahnaa. 😀

  • Sulla on kyllä niin mahtavan valkeat hampulit, että on helppo uskoa Yotuelin tehoon!
    Aioin jo viimeksi hankkia, kun blgistasi luin suosituksesi, mutta unohin. Nyt pitää kyllä muistaa 🙂
    Ihanaa tiistai- iltaa <3

    • Kannattaa muistaa, Yotuel poistaa päivän aikana kertyneen tummentuman ja lian, jotka pidemmällä aikavälillä tummentavat myös hammasluuta eli toimii. .)

      Ihania unia <3

    • Btw, olen nyt mainoksen uhri! Toisinsanoen, ostin ILM-messuilta tuon Snowmintin, jonka esittelijä väitti menevän kiillettä pidemmälle valkaisevassa ominaisuudessaan 🙂 Jos tuon blogijuttuni olet lukenut, niin sen mukaan kyseenalaistin valkaisun etenkin hampaitten altistusajan pituuden puolesta, jolloin ko. esitttelijä kertoi, että sitä ei saakaan huuhdella pois suusta, vaan geeli saa vaikuttaa yli yön…

      No, parasta olisi olla jotakin tehoa, kymppi hammastahnasta on aika suolainen hinta! 😀

    • Apteekeissa myydään. 🙂 Vastaan sinulle tähän heti, kun jäi tuo epähuomiossa laittamatta. Hyvä Kristiina tärkeä ja hyvä kysymys ja messuilta saa myös. .) Nyt koiralenkillä. <3

      Ihanaa iltaa. <3

  • Sinä olet oikea mallien malli hammasmainoksiin niin ihanine valkoisine hampainesi <3 Tuttu merkki on jo vuosien takaa ja hyväksi todettu. Markettien tahnoja en olekaan enää vuosiin käyttänyt.Miksiköhän tää ei ollut päivittynyt mulle, näin tämän uusimman postauksen muita polkuja pitkin, outoa?

    • Noh mitä ihmettä, juu minullekaan ei ole tullut sinun viestit nyt samaan paikkaan, olen meinaan tilannut postauksesi. Aina muuttuu tuo homma, menee välillä tarjousosioon mikä harmittaa kun en sieltä muista aina katsoa. Kiitos ihanista sanoista, hampulit ovat minulle tosi tärkeät. <3

  • Täällä yksi kolan suurkäyttäjä. Haaveilen myös hampaiden valkaisusta, josko sillä keinolla pääsis eroon tuosta pahasta tavasta 🙂

    Yotuelia olen käyttänyt vain kuuriluonteisesti vihlontaan.

    • Kyllä minäkin colaa välillä nautin, pizzan kanssa esim. mutta ennen en muuta tehnyt ja yöpöydälläkin oli yöjanoon colaa, ai hurja. Niin se tilanne piti nollata valkaisulla ja siitä lähtien olen huolta pitänyt asiasta. .) joten suosittelen kaikkia vaihtoehtoja ja Yotuel tosiaan auttaa vihlontaan. .)

  • Mä oon kyllä Elmex-tyttö henkeen ja vereen mutta ihan mielenkiinnostahan voisin kokeilla 🙂

    • Auttaa, mutta huom. ei puhdista hammasluuta eli jos se on jo keltainen tai pinttynyt niin saat pidettyä sitä olotilaa, sen muuttumatta. Mutta jos on valkaistu kuten minulla 2007 niin eipä ole tarvinut valkaista sen jälkeen. Näkee jo sylkyvedessä se on aamukahvini juotua ruskeaa eli Yotuel poistaa kaiken kahvin tummuuden, joka jäisi hampaisiin hiljakseen tekemään tummentumaa. Eli toimii näin ja suosittelen ja sullahan on kauniit valkoiset hampaat, muistan sun kauniin hymyn Indiedays gaalasta. <3

  • Onpa sinulla todella kauniit ja valkoiset hampaat. (Taitaa olla kyse myös hammaslaadusta, vai..:)
    Mutta voisin kokeilla tätä tahnaa, jospa se jotain tekisi minunkin hampaille, vaikkei niistä koskaan tuollaisia tule kuin sinulla.

    • Ei hammasluuni tosiaan ole keltaisimmasta päästä, mutta tosiaan kyllä nekin hieman oli kellastuneet tuolloin vuonna 2007 jolloin ne valkaisin. Ei ne muiden mieleen olleet silloinkaan keltaiset tai tummat, mutta koska olen hammasneurootikko omien hampaiden suhteen, niin minuun makuun ne oli keltaiset. .)

      Suosittelen jo monen syyn takia, on hellävarainen, ei vihlontaa ei aftoja. <3

  • Sinulla on kyllä tosi kauniit hampaat .) Mikä noista tahnoista olisi semmoinen mahdollisimman miedon makuinen,kun en tykkää jos kovin vahvan makuisia? Pitääköhän tässä poiketa myös kylän apteekkiin,jos sieltä löytyisi…minkä hintaisia ovat?

    • Noin 10e on Classicit ja nuo all in one tahant 15e mutta niissä on enemmän Tytär tykkää all in one valkoisesta että on mieto ja minun mielestä lakritsi eli tuo kultainen on mieto. Suosittelen, näistä on valmis maksamaankin hieman enemmän kuin kaupan tahnoista, sillä koko suu voi niin hyvin .)

  • Koetan pitää mielessä tuon Yotuel two in one Snowmint'in, kun seuraavan kerran apteekissa käyn. Minulla hamppaat vihlovat toisinaan talvisin, kun tulen koirien kanssa lenkiltä kotiin. Jokin lämmön vaihtelu -juttu varmaan :).

    • Suosittelen, sillä tyttärellä vihloi aina hampaat, aina kivuliaasti teki sellaista viheltävää ääntä ja sai helpotuksen. jei. 🙂 Juu kylmyys aiheuttaa vihlontaa.

Vastaa käyttäjälle orvokki Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud