Haikeus nuoruuden minääni kohtaan, mitä olisin tehnyt toisin?

Haikeus nuoruuden minääni kohtaan, mitä olisin tehnyt toisin?
Kävelin eilen aurinkoisessa Helsingissä ja ohitin Helsingin yliopiston. Näin nuoria ihmisiä reput selässä, laukut olalla ja mieleeni iski hirvittävä haikeus, jopa surumielisyys. Ikävöin nuoruuden minääni samalla toivoen, että kunpa olisin tiennyt silloin mitä tiedän nyt. Kunpa en olisi ollut niin ujo ja epävarma, että jätin monella tavalla elämää elämättä, koska pelot kahlitsivat elämääni. 

En kadu asioita, sillä jos en olisi tehnyt juuri niitä valintoja mitä tein silloin, en olisi juuri tässä ja nyt, minulla ei kenties olisi juuri tätä perhettä ja juuri näitä lapsia. Silti hetkellisesti kaduin eilen kävellessäni ja katsellessa nuoria, joilla elämä vasta edessä, että olisinpa uskonut itseeni enemmän. Teki mieli lohduttaa nuoruuden minääni, ottaa olkapäästä ja sanoa ”kaikki järjestyy, kunhan uskot itseesi”. 

Uskoin vahvasti koko nuoruuden ja pitkälle vielä lukioon ja työelämään asti, että olen yksinkertainen… Mistä tämän ajatuksen olin itselleni kehittänyt, niin vahvasti siihen uskoen, en vieläkään ole aivan varma. Mieleenikään ei tullut hakea yliopistoon, sillä olin aivan varma, että en ikinä pääsisi sisälle, sillä olinhan niin tyhmä. En lähtenyt myöskään Washingtoniin au pairiksi, sillä pelkäsin jotain, enkä edes tiedä mitä pelkäsin…


Katsellessa eilen yliopistolle talsivia nuoria, tunsin surua nuoruuden minästäni, voi miksi olit niin epävarma, miksi et osannut silloin lainkaan rakastaa ja uskoa itseesi. 

Kuten sanottu, mitään en kadu, sillä elämä on hyvää juuri nyt ja ymmärrän, että minulla kesti vain hieman kauemmin löytää oma ääneni, olla sinut itseni kanssa kaikkine vikoineen ja myös hyvine puolineen. Kaikkeen tähän  tarvitsin aikaa ja myös rakkautta,  mieheni ja lasten rakkautta, oivalluksia, olen ihan ok äiti ja ok puoliso.  Enää ei miehenkään tarvitse vakuutella asioita, mutta alkuaikoina sain kuulla hänen suustaan kannustusta, ”olet kaikkea muuta kuin tyhmä” ja lopulta aloin uskomaan siihen itsekin. En ole varmasti penaalin terävin kynä, mutta olen ihan hyvä kynä, joka toimii ja pelittää ja on nykyisin tyytyväinen itseensä ja samalla toivoo, että omat lapset uskoisivat itseensä enemmän ja ymmärtäisivät, ettei muita tarvitse niin paljon miellyttää, on tärkeää miellyttää ja rakastaa itseään. Tällöin pystyy hyväksymään sen, että on kaikkea muuta kuin täydellinen, mutta se ei haittaa ja epäkohdat voivat olla jopa vahvuus ja tahdonvoimalla pääsee pitkälle!


Sanotaan, että ihmisen tulisi olla irrallinen ja ehjä, kun kohtaa rakkauden. En usko, että puolisoni kanssa olimme sitä kumpainenkaan. Täydennämme toisiamme ja olemme paikanneet toisiltamme monet haavat. Viihdymme kumpainenkin myös todella hyvin yksin. Joten en voi täysin allekirjoittaa sitä, että ihminen on valmis rakastamaan toista 100% vasta kun on sinut itsensä kanssa. Mutta ei mennä sivupoluille vaikka alla ohessa aiheeseen mielipiteeni Tommyn sanoin:

Iloitsen siitä, että olen ymmärtänyt kaksi asiaa. 
Että vain murrettu leipä on kokonainen leipä. 
Ja että onnea voi vain jakaa. 

Tommy Tabermann

Oli kaiketi välttämätöntä olla juuri sellainen kuin olin, jotta olisin sellainen kuin olen nyt. Joten päätän antaa haikeuden tunteen mennä ja antaa anteeksi nuoruuden minälle etten silloin lainkaan uskonut itseeni. Olen myös oivaltanut sen, että blogia pitämällä olen voittanut monen monta pelkoa ja ajanut itseäni kohti rohkeampaa minää. 

Varmemmin askelin <3


Joten enemmän kuin mielellään kuulisin teidän nuoruudesta, olitteko itsevarmoja, epävarmoja? Onko tietyt asiat matkalle romahduttaneet itsetuntoa, mikä on yleisfiilis nyt?

Rakkaudesta, uskotteko siihen, että ihminen ei ole ihminen, ilman toista ihmistä? <3
Näin toimin ennen 

Jos jäät odottamaan 
sitä täydellistä hetkeä, 



jolloin kaikki on vaaratonta ja varmaa, 


saat ehkä odottaa turhaan. 


Vuoret jäävät kiipeämättä 

ja kilpailut voittamatta 

tai kestävä onni saavuttamatta.



-Maurice Chevalier




Olen matkannut pitkään
Kenestäkään ei tule yhtään mitään
yhdessä yössä. Valmistelut ovat



jatkuneet kokonaisen eliniän.



-Gail Godwin



Nyt uskon tähän vaikka silti vähän murehdin… 

Lakkaa katumasta eilistä, 
kieltäydy pelkäämästä huomista 
ja elä kaikessa rauhassa tätä päivää. 
Heitä pois turhat murheet. 
Se takuulla kannattaa.

– Tuntematon


73 thoughts on “Haikeus nuoruuden minääni kohtaan, mitä olisin tehnyt toisin?”

  • Tekstisi oli pitkältä osin aivan kuin omasta päästäni ulos tullut. Moni asia on harmittavasti jäänyt tekemättä ja kokematta ujouttani ja arkuuttani. Olen silloin tällöin ajatellut että kenelläkään ei voi olla näin surkean huonoa itsetuntoa, vieläkin, vaikka tietysti nuoruuden vuosista on rohkaistunut paljonkin.
    Ikäpolveni maaseudun tytöt kasvatettiin ihan väärin siinä mielessä, että kaltaiselleni ujolle aralle lapselle on väärin korostaa kiltteyden ja nöyryyden tärkeyttä. Olisin tarvinnut ihan toisenlaista tsemppiä. Mutta näillä on menty mitä on saatu.

  • Heli eikä varmaan edes maaseutu, vaan meidän sukupolvi on kasvatettu niin, ettei itsestään saa pitää meteliä, itseään ei saa kehua ja se on sitten mennyt hieman överiksi. Tuntuu, että monilla meidän ikäisillä naisilla samaa ongelmaa. Lisäksi sitten tietenkin omalla kohdalla aivan vaan tuo luonne, luonne vaan oli ujo ja arka ja usko itseen oli nolla. Siihen kaikkeen ei tarvitse etsiä edes kasvatuksellisia tekijöitä, olin vaan sellainen ja ajattelin, että olen todella ruma ja tyhmä Aika kamalaa, en todella haluaisi omien lasten ajattelevan niin itsestään.

    Parempaa tätä päivää ja huomista meille ja Heli rinta rottingilla. <3 <3

  • Mä olin kans niin epävarma…Olisin päässyt aupairiksi Englantiin, mutta en uskaltanut. Kun 30v. alkoi lähestyä aloin vahvistua ja uskalsin pitää puoliani ja nykyään pidän puoleni…Sitä piirrettä oisin tarvinut jo aiemmin. Ihana Tiia oot! Susta on tullut kyllä niin upee nainen, että oksat pois ja pala latvaa! Oispa mukava nähdä pian uudelleen <3

    • Jassuntassu, kuin myös kuule. Olin aivan myyty, kun näin sut. <3 <3 Olet supernainen <3 Niin kunpa olisi nuorena ymmärtänyt ja hei kunpa tänä päivänäkin ymmärtäisi. Varmaan meidän tulevaisuuden minä on vielä rohkeampi. 🙂

  • Voi Tiia, olisin voinut kirjoittaa itse koko tekstin, mutta kun en osaa tehdä sitä yhtä hyvin kuin sinä 😀

    Olen myös vanhemmiten tullut siihen tulokseen, etten olisi tässä, jos olisin tehnyt jotain toisin. Minulla ei olisi näitä lapsia eikä tätä miestä, jotka ovat tärkeintä maailmassani. Tokihan joskus menneet harmittavat monella tapaa, mutta kun huomaa kaiken olevan hyvin juuri näin ja juuri nyt, se menneisyys painuu taas sinne taka-alalle.

    Toivottavasti sitä osaa omille lapsilleen antaa sopivasti potkua persiille, että tekevät elämässään nyt niitä asioita, ettei ne tekemättöminä kaiherra vanhemmiten. Mutta ehkä sitä aina jää jotain kuitenkin kaihertamaan…

    Ihanaa aurinkoista päivänjatkoa sinulle <3

    • Tuija <3 Kyllä varmasti osaat <3 Niin juuri kun kerran tässä on hyvä, miksipä katua mitään menneitä. Ei kannata. Luulen, että kaikilla jää aina jotain kaihertamaan, sillä välillä tulee risteykseen jolloin on valittava toinen poluista.

      Samoin sinne upeaa viikonloppua <3

  • Hyvin tutulta kuulosti ajatuksesi. Itsekin olin nuorena äärettömän ujo ja epävarma. Vieläkään en ole rohkeimmasta päästä, mutta edistystä on kyllä tapahtunut sitten nuoruuden päivien. Ja tänä päivänä olen huomattavasti itsevarmempi ja sinut itseni kanssa.

  • Kyllä sinä Tiia sitten osaat laittaa nuo sanat järjestykseen! Olen tuota samaa ajatusta kuule pyöritellyt. Minulla oli nuorena mahdollisuus lähteä Italiaan, enemmän tai vähemmän pysyvästi, en koskaan lähtenyt. Syynä oma arkuus, huono itseluottamus, uskon puute omaan pärjäämiseen, kiltteys, huoli sairaasta vanhemmasta jne. Se välillä vähän kaihertaa ja mietin, mitä olisikaan tapahtunut jos tuolloin olisin lähtenyt, minkälaista elämäni olisi nyt, millaista se olisi ollut…

    Ja sitten samaan hengenvetoon tulee ajatus, että jos olisin tuolloin valinnut toisin, en olisi tämän rakkaan (ja raivostuttavan) perheen ympäröimä nyt… Valinnoilla on aina tarkoituksensa. Toivottavasti kuitenkin osaa ja pystyy omia lapsiaan tekemään niitä asioita, jotka heitä kiinnostavat ja rohkaisemaan riittävästi sekä tietysti luottamaan omaan itseensä ja tekemiseensä!

    • Niin näin jälkikäteen sen kuitenkin näkee ettei kannata katua mitään, sillä muutoin olisi eri elämä ja sehän olisi kauheaa. Eli ihminen on kovin tyytyväinen kuitenkin siihen missä on nyt ja mitä on ja se perhe. <3 Vaikka välillä pyöritteleekin mitä jos…

      <3

  • Varmasti meillä kaikilla tulee hetkiä jolloin tulee miettineeksi mitä olisi tehnyt toisin ja mitä jättänyt tekemättä. Minä ajattelen asian aina niin että kaikki se piti tapahtua jotta minä olen minä ja kaikki ne ihmiset vuosien varrella piti kohdata jotta minä olen minä. Voisin suositella David Richon kirjaa : Viisi asiaa joita ei voi muuttaa – hyväksyminen tienä onnellisuuteen Ostin tämän kirjan jostain messuilta ja se on todella mielenkiintoinen.. Takakannesta: Tässä ajatuksia herättävässä ja inspiroivassa teoksessa David Richo soveltaa kolmenkymmenen vuoden kokemustaan terapeuttina. Hän esittelee monien kokeman tyytymättömyyden tunteen lähteen sekä onnellisuuden ja mielenrauhan löytämisen yllättävän salaisuuden. Ja lopuksi vielä yksi esimerkkilause kirjan sisältä joka sopii kirjoittamaasi aiheeseen : Asioiden ja ihmisten menneisyys vaikuttaa voimakkaasti nykyiseen tilaan mutta sen ei tarvitse määritellä tulevaisuutta. Iloa päivääsi <3

    • Loistava kirjavinkki, kiitos tästä, josko saisi vaikka kirjastosta? Hienosti kirjoitettu, tulevaisuus on avoin, vaikka olemmekin menneisyyden muovaamia. <3

      Ihanaa viikonloppua <3

  • Todella kaunis postaus Tiia.. hyvin samanlaisia aatoksia on minullakin ollut ja hyvin epävarma olin nuorena. Kunpa minäkin olisin silloin tiennyt, mitä tiedän nyt. Mutta ehkäpä sitten seuraavassa elämässä??
    Mukavaa päivää sinulle♥

  • Jep, täällä kanssa mietitty muutamia asioita, joita olisi voinut tehdä toisin!!! Mutta elämä on elämää ja niin kuin sanoit emme olisi tässä ilman tapahtuneita.

    Muista, että voit edelleen kannustaa itseäsi ja taputtaa olkapäälle :). Minä teen aika ajoin niin ja olen myös opettanut korisjengini tyttöjä taputtamaan sekä halimaan itseään: Todella tärkeä taito <3 <3

    Ihanaa päivää!

  • Mä luulen, että ikä tuo varmuutta ja elämänkokemusta, joka saa miettimään miksi oli nuorena niin epävarma. Se on varmaan monella näin. En itse edes tunnista sitä ihmistä, joka oli parikymppisenä, mutta alla oli tosi rankkoja kokemuksia. Olin aivan hajalla kun aloin seurustelemaan mieheni kanssa 14 vuotta sitten ja purkanut kolmen vuoden kihlauksen vain muutama viikko aiemmin, joten ei, en ollut ehjä ja irrallinen, vaan aivan jotain muuta! 🙂 Mukavaa keskiviikon jatkoa Tiia! <3

    • Niinpä, uskon että aika harva on ehkä paketti, kun parisuhteeseen menee. Ihanaa on, että toinen rakastaa juuri sellaisena kuin on. <3

      Aurinkoa viikonloppuun <3

  • Ajatuksia herättävää pohdintaa <3 Ja nuo runot on todella kauniita.
    Itsellä taas nuoruuden uhkarohkeutta ja rämäpäisyyttä on tasannut nuoruudesta rinnalla kulkenut rauhallinen mies. 🙂
    Onneksi elämä on pitkä ja paljon ehtii varttuneempanakin. Itseluottamusta ja myös itselleen armollisena olemista.

    • Näin on ja onneksi on näin, elämä on totisesti matka. Varmaan nuoruuden rämäpäät rauhoittuu ja me ujommat sitten tullaan rohkeammiksi. <3

  • Hyviä ajatuksia sinulla ja parasta oli se, ettei kannata katua vanhoja asoita. Niitä ei pysty kuitenkaan enää muuttamaan ja sillä lailla saa vain oman mielensä kurjaksi. Itse olen elänyt hyvin vanhanaikaisen kasvatuksen saaneena. Olin ujo ja epävarma. Kehumista ei jaettu, sehän olisi tehnyt vain ylpeäksi. Onneksi ajat muuttuvat ja nykynuoret ovatkin saaneet ihan toisenlaiset eväät elämään. Pääsin ujoudestani työni kautta, asiakaspalvelussa oppi myös itsevarmuutta.

    • Elämä opettaa eikö vaan ja itsevarmuuden, terveen sellaisen, voi rakentaa täysin itse. Katkera ei kannata myöskään olla ja takertua menneisiin, omat vanhemmat ovat taatusti tehneet parhaansa, niillä kyvyillä mitä heillä ollut. 🙂

      Ihanaa viikonloppua Mummu <3

  • Saman tyylistä ajattelua on minullakin. Minun sukupolvelleni on painotettu sitä, ettei itsestä pidä luulla liikoja ja kannustusta ei liiemmälti ole saanut, en ainakaan minä. Lapsuudenkodissani ei koulutuksen hankkimista pidetty tärkeänä ja hoitoalan koulutuksen hankinkin jo melkein nelikymppisenä. Täytyy myöntää, että tuosta kannustamattomuudesta olen aika katkera vielä tänä päivänäkin. Onneksi kohdalleni osui mies, joka kannusti minua parinkymmenen työvuoden jälkeen hakeutumaan koulun penkille. Lapset olivat silloin jo sen verran isoja, että äitiä ei ihan koko aikaa tarvittu, joten opiskelut sujuivatkin hienosti ja siitä se itseluottamus kasvoi. Uskoin, että jos selviän tuosta koulusta ja vielä ruotsin kielellä, niin valmistuttuani olen maailman onnellisin ihminen.
    Ja onnellinen olinkin kun ahkeruuteni palkittiin stipendillä.
    Olisipa ollut jo nuorena tämä mahdollisuus, niin olisin jatkanut pidemmällekin.
    Mitä sinuun tulee Tiia, niin olet ihana ihminen ihan sellaisena kuin olet. Välillä tuollaisia ajatuksia vaan tulee mieleen, varmaan lähes jokaiselle.

    • Kristiina olipa kivaa tekstiäsi lukea ja hatunnosto myös sinua kannustavalle miehelle. Näin on, jokainen pystyy mihin haluaa ja itsetunnonkin voi rakentaa itse, vaikka se viekin aikaa. Itsetunto rakentuu myös onnistumisten kautta ja huikean hieno juttu tuo stipendi. <3

      Kiitos vielä kovasti kauniista sanoista, sitä on virheellinen, mutta ainakin sitä on oma itsensä.

      Ihanaa viikonloppua <3

  • Rohkea kirjoitus! Olet kyllä itsesi ja vahvuutesi hyvin löytänyt. Kirjoitustaidoistasi päätellen voisit olla vaikka äidinkielen opettaja juuri nyt, mutta onneksi uravalinnat ovat vieneet ihan eri polulle…bloggaamisen monisyiseen maailmaan. Eikä se akateeminen loppututkinto aina autuaaksi tee, ja jos se kaivaa mieltä niin senhän voi suorittaa vaikka keski-ikäisenäkin! Moni on tehnyt ja vielä nopeasti! Tunnelmallista keskiviikkoa!

    • Heli pyörryn, kiitos näistä sanoista, luin nämä miehellekin. Wau, sanasi kantavat pitkään. <3 Niin nyt voisi olla oikea hetki opiskella, jos olisi aikaa. 😉

      Ihanaa viikonloppua <3

  • Hyvin kirjoitettu <3 Itsekin välillä miettinyt toisaalta valintojani elämän aikana mutta sitten kuitenkin huomaa että näiden valintojen ja tekojen takia on mitä on tänä päivänä ja se on parasta <3 Ihanaa keskiviikko iltaa 🙂

    • Niin juuri mietitään tätä päivää, muistellaan hyvällä menneitä ja odotetaan jännityksellä tulevaa. <3
      Upeaa viikonloppua <3

  • Onpa hyvä postaus ~♥~
    Aivan ihanat kuvat ja tuo viimeinen, sanon että wautsi ♫☺☺

    No varmaan sitä epävarmuutta on nuorena ollut melkein jokaisella. Niin myös mulla, mutta mulla oli ihanat vanhemmat jotka kannustivat kaikkeen tekemiseen, niin kotitöissä kuin käsitöissä☺
    Hyvin muistan, kun isäni toi tutulta mieheltä, joka oli enemmin parturoinut isäni hiukset, käsin klipsutettavat hiusten leikkurit ja sanoi vain mulle, että nyt saat harjoitella ja voi kauhistus kun en millään meinannut uskaltaa, mutta isä luotti muhun ja kävipä niin, että tänäkin päivänä leikkaan suvun ja vähän muidenkin tupeet☺

    Nyt kun elettyä elämää on enemmä takana kuin edessä, niin enpä sanoisi tekeväni oikein mitään toisin ☺
    Tuon ukkelin kans ollan oltu kohta 50 vuotta kimpas (hui, onko siitä niin kauan) meillä on kaksi ihanaa tytärtä jotka ovat tehneet meistä 9 kertaisia isovanhempia ☺

    Se on onnellinen, joka ei sure sitä,
    mitä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä,
    mitä hänellä on☺

    Demokritos

    Ihanaa keskiviikko ehtoota Sinulle Tiia ♫~♥~♫

    • Liikutti tämä sinun kommentti, ihana isä sinulla. <3 Ihana tarina <3 Oli myös mahtavaa kuulla, että teillä jo vuosia takana mahtava määrä ja miten moninkertaisia isovanhempia, wau ja ajattele miten paljon elämää teistä kahdesta on syntynyt.

      Näin on tuo on tärkeä, näe se mikä sinulla on ja ajattele jos sen menettäisit, niin kenties arvostaisit ihan toisin.

      Ihanaa viikonloppua <3

  • Tottakai nykyisellä järjellä ( ei sitä mulla taida vieläkään olla) monen asian valitsisi toisin. Mutta aikanaan valinnat on tehnyt siinä ajassa ja niillä mahdollisuuksilla. Olen kuitenkin aikani nainen ja moni valinta oli vaan silloin ainut mahdollisuus. Ja olisiko elämä sen parempaa muillakaan valinnoilla, en tiedä. Kuitenkin elämä on ihan elämän makuista nytkin.
    Ihanaista viikon jatkoa sinulle ihanainen!

    • Niin totta tuo ja hyvin kirjoitettu, sitä tekee parhaansa juuri siinä tilanteessa ja niillä eväillä mitä annettu. Niin juuri iloitaan siitä mitä nyt on. <3

      Upeaa viikonloppua Marketta <3

  • Elämä menee niin kuin sen mennä pitää – näin ajattelen. Valinnat on tehty ja hyvä niin ja kaksin aina kaunihimpi. Tia sinä elät hyvää elämää, keskity siihen mitä nyt on hyvää. Ihmiselinkaari: sitku-mutku-voiku. Vältetään tätä.

  • Koulussa epävarma, sen ulkopuolella itsevarma. Olin tosi kahtiajakautunut persoonaa. Onneksi ne koulun ulkopuolelle itsevarman Jonnan tekemät päätökset on kantaneet pisimmälle ja olleet niitä tärkeimpiä. 🙂

    • Me ihmiset olemme monimutkaisia olentoja <3 Eli ei voi jakaa johonkin yksittäiseen karsinaan luonteenpiirteitä. Varmaan itsevarmoja siellä missä omimmillaan 🙂

      Näin juuri kannattaa ajatella, missä ollaan nyt. <3

  • Ihana, ajatuksia herättävä teksti. <3 Sellainen, joka osin olisi voinut olla kuin minun suusta. Paitsi minä olen mennyt maailmalle, ja kokenut Au Pairina olon. Silti olen vielä epävarma itsestäni, ainakin työelämästä puhuettaessa. En ole vielä löytänyt sitä omaa polkuani… Mutta täällä porskutetaan ja toivottavasti vielä monta vuotta. Suurin toiveeni on tehdä tästä elämästä minun näköiseni, toteuttaa haaveita, matkustaa paljon, kerätä kokemuksia ja tehdä jotain omaa, oli se sitten kirja, sarjakuva-albumi taikka oma yritys… 🙂

    • Niin se menee, että ihminen on rohkea jossain ja toisissa asioissa taas ei. Johtunee luonteista ja niistä omista vahvuuksista. Sinä olet kovasti mennyt, asia jota haluaisin juurikin toteuttaa eli nähdä maailmaa. <3

      Tärkeintä on elää omaa elämää, ei toisten määrittämää. <3

  • Jotenkuten tuntuu että nykyajan nuoret ovat paljon itsevarmempia.Minäkin olin nuorempana kamalan ujo;esim, sain stipendin lauluopintoihin Sibelius-Akatemiassa,mutta olin niin ujo että jos huoneeseen tuli joku opettajani ja pianistin lisäksi niin menin täysin lukkoon enkä saanut piippaustakaan ulos. Lopulta jätin ne opinnot ujouteni tähden kun oli esiintymiskammo ja jälkeenpäin on kyllä silloin tällöin kaduttanut.

    • Ovat kyllä erilainen rotu ja sehän johtunee ositttain siitä, että ollaan annettu hurjana rakkautta ja tehty kaikki hieman toisin kuin omassa kodissa.

      Voi sinua, tuollainen lahjakkuus, se voi harmittaa, kun lahjakkuutta ei käytä hyväkseen. Mutta olet lahjakas monessa, kuten ruuanlaitossa ja bloggaamisessa, joten kenties ei olisi näitä, jos olisi musiikkipolku.

      Ihanaa viikonloppua Jael <3

  • Hyvä kirjoitus! Melko varmasti moni meistä keski-iän ylittäneistä miettii joskus samoja asioita kuin sinä, Tia. Joskus kun minua mietityttää omat tekemiseni ja tekemättä jättämiseni, ajattelen niin, etten olisi ehkä nyt tässä tilassa kuin olen. Eli onnellinen!
    Mukavaa loppuviikkoa Sinulle!

    • Sitä kaikkea pyörittelee, mutta päätyy pisteeseen, mitä jos kaikki olisi mennyt toisin, enkä olisi tässä nyt. Sitä kautta kun asioita lähestyy, ymmärtää kaiken arvon, miten juuri nyt on kaikki jetsulleen hyvin. <3

      Ihanaa viikonloppua <3

  • Olen aika kaksijakoinen, nuorena hyvin epävarma, aika pitkälle koulukiusaamisen takia. Silti lähdin ensin nopealla aikataululla hevosenhoitajaksi Ranskaan talveksi. Siellä minulla oli yksin vastuu Ranskassa talvehtineesta yhdestä Suomen parhaista ravihevosista. Pari vuotta myöhemmin lähdin vuodeksi Amerikkaan au pairiksi kolme viikkoa idean saamisen jälkeen! Olisin lähtenyt aiemminkin, mutta viisumia ei saanut nopeammin. Vaikka olin ujo, tein tuollaisia pyrähdyksiä, jotka onneksi kasvattivat itsevarmuutta.

    Nykyajan nuoret taitavat tosiaan olla itsevarmempia. Viime kesänä puhuimme kuvaamisesta. Sanoin vähän harrastavani sitä, kun 17-vuotia puhekumppani ilmoitti olevansa valokuva- ja multimediataiteilija!

    • Koulukiusaaminen kyllä jättää jälkensä ja joutuu tekemään töitä sen eteen, että unohtaa kaiken kiusan. <3

      Ehkä sinulle on nuo olleet viisaita keinoja hakea sitä itsevarmuutta ja päästä myös pois tietyistä piireistä. En toki tiedä, mutta rohkea olet ollut. Mutta ihminen on paljon monisyisempi olento, voi olla toisissa asioissa varma ja toisissa epävarma. Jokainen on oma yksilö.

      Hih tuo viimeinen lause nauratti, mitkäs nimikkeet keksitään nyt itsellemme. 😉

      Kivaa viikonloppua <3

  • Aivan ihana kirjoitus <3, voi että…

    Minusta ihminen ei ole ihminen ilman toista ihmistä. Minusta me olemme täällä toisiamme varten, ja sen takia kaikki itsekkyys, pahuus ja ilkeys ovat surullista.

    Ihan pienenä taisin olla ujo, tai ehkä sivusta seuraaja. Nuorena olin kyllä itsevarma, mutta en silti äänessä enkä keskipisteenä, silloinkin sivusta seuraaja. Ja taidan olla sitä edelleen, tykkään mielummin kuunnella, kuin puhua, varsinkin isossa porukassa. No, mutta sillä ei kyllä ole mitään tekemistä itsevarmuuden kanssa, tykkään vain mielummin kuunnella, silloin oppii aina jotain uutta.

    Nuorelle minälle sanoisin, "Reetta, ole vähän ahkerampi koulussa, kyllä siellä kahviloissa kerkeää istua myöhemminkin".

    • Samaa mieltä, mitä olisi ilo, jos sitä ei voisi jakaa. <3 Rakkaus on suurin voima <3

      Hih samaa sanoisin minäkin, olisin voinut olla ahkerampi.

      Sinussa on jotain niin ihanan kaunista sielukkuutta ja rauhaa. On hyvä olla, kun olet lähellä. <3

  • En minäkään lähtenyt aupairiksi, en uskaltanut. En mennyt yliopistoon, ei ollut lahjoja eikä kiinnostusta. Jos olisin tehnyt nuo, olisinko onnellisempi, en usko. Hyvä näin 🙂

  • Vastailen näihin kaikkiin perjantaina. <3 Nyt ihan töttis ja huomenna en kotona lainkaan. Haluan kaikkiin ajatuksella vastailla, niin paljon sydäntä lämmittäviä ja hyvin paljon samantapaisia muistoja. On tämä merkillistä tämä naisen elämä, mutta onhan tämä uusi uljaampi sukupolvi.

    Kauniita unia kaikille ja hirmuisesti kiitoksia kaikista kommenteista, näitä olen lukenut tänään kaikissa mahdollisissa väleissä kiinnostuneena ja en malta odottaa, että pääsen vastaamaan. <3

  • Tiedän tuon tunteen. Itse en osaa vieläkään aina arvostaa itseäni ja pidän itseäni työpaikan tyhmimpänä ja huonoimpana hoitajana joka ei koskaan älyä mitään. Yliopistoon, minäkö? Millä aivoilla?
    Tiia, sie oot ihana ja aivan täydellinen ♡

    • Ymmärrän niin fiiliksesi, tuolta on minusta aina tuntuntu joka paikassa. <3 Muista että sinä olet ihana ja täydellinen, muistathan Nanni <3

  • <3 ihana olet! Mulla on tullut nyt toi epävarmuus, kun olen pienen lapsen kanssa ollut vaan kotona. Apua, en osaa/tajuu enää mistään muusta kuin vauvoista mitään 😀 Uskallanko enää edes mennä töihin 😀

  • Mielenkiintoinen ja kannustava kirjoitus.
    Olen kulkenut monia polkuja, enkä yhtään niistä kadu, mutta sen haluan sanoa sinulle, että koskaan ei ole liian myöhäistä. Minulla oli tuo sama tunne opiskelemisesta, ei niinkään siksi, etten olisi pärjännyt, mutta ei siihen aikaan mailta ollut helppoa lähteä opiskelemaan, ei ollut opintotukijärjestelmää sun muuta. Olin onnellinen taiteilijan ammatissani, kunnes allergia romutti kaiken. Kun aikani hakkasin päätäni seinään, tajusin, että olihan minulla nuorena muitakin haaveita, mm. kirjoittaminen. Siis sitä opiskelemaan. Lähdin ensin iltalukioon. Se aika oli kerrassaan huikeaa. Meitä oli "vanhojen naisten ryhmä", joka tuimme toisiamme ja pidimme yhteyttä. Sain huippunumerot ja päätin pyrkiä yliopistoon. Olin 45 kun menin iltalukioon ja siis vähän alle 50 kun pyrin yliopistoon. Pääsin suoraan haluamaani aineeseen, kotimaiseen kirjallisuuteen ja sivuaineina luova kirjoittaminen, kulttuurihistoria ja taidehistoria. Luin ja tein töitä opiskelun eteen ja selvisin, vaikka taso oli jo toista kuin iltalukiossa. Ikäkin alkoi jo tuntua, kun lähes kaikki oli englanniksi. En ikinä olisi uskonut, että selviän tieteestä englanniksi 😮

    Kaikille, jotka tuossa epäröivät, niin sanon, että rohkeasti sinne, minne joskus olet haaveillut. Kun vanha mummokin siellä selvisi, niin kyllä tekin. Tulin nimittäin mummiksi juuri samana syksynä, kun menin yliopistoon. Hyvä yhdistelmä :-))

    • Wau Uuna, mikä mahtava tarina, kiitos että jaoit tämän täällä. Juuri tälläisiä tarvitaan, sillä koskaan ei ole liian myöhäistä ja jos ihminen joskus oikeasti jotain kovasti tahtoo ja esteenä on vain oma itsensä, niin siihen kyllä myös pystyy. Nostan hattua, sillä kaikki eivät kuitenkaan jaksa eikä viitsi ja sinä teit sen! <3 Upea juttu kuulla. <3

      Hih ja vielä mummiksi, mutta hei mikä ettei. <3 Kiitos kovasti tästä sparrauksesta, täällä hymyilen iloisesti, kun sinulle vastailen. Hyvä sinä. <3

  • Erittäin ihanaa pohdintaa ja oli kuin olisin lukenut omaa nuoruuttani. Minäkin olen ollut ujo ja hiljainen nuorena, jota kukaan minut tunteva ei voi käsitää. Ja ainut asia jota vähän kadun nuoruudestani on, että en uskaltanut lähteä vaihtoon ulkomaille. Vaan mitään en kadu. Kaikki asiat ovat muokanneet minua sellaiseksi kuin nyt olen =).

  • Olipa hyvä postaus. Juuri tänään minäkin mietin, millainen minusta olisi tullut, jos omana lapsuusaikanani olisi ollut enemmän kannustus, tuki ja lapsen huomioon ottaminen kasvattajien huulilla. Onneksi minulla oli ihana Fanny -mamma, joka oli tukena ja turvana elämän tuiskuissa niin ja Erkki -vaari, joka antoi minulle kokemuksen rehdistä miehestä. Lauantai-illan terveisin Tuija ps. Hienoa, että olet rohkaistunut valitsemallasi tiellä

    • Ihanasti kirjoitettu ja niinhän sitä sanotaan, että yksi aikuinen riittää ja jos sinulla olivat ihanat Fanny ja Erkki ja sait lämpöä ja hyväksyntää heiltä. Oma vaarini oli Erik ja serkkuni on Fanny, rakkaita nimiä. 🙂 Setäni taasen on Erkki. 🙂

      Siihen aikaan ei niin kannustettu, se oli vain ajan henki. Nykyään ei taas uskalleta sanoa lapsille " ei" itsetunto voi toisilla jopa kasvaa hieman liikaakiin. Eli sellainen kultainen keskitie olisi taatusti hyvä.

      Mukavaa viikonloppua <3

  • Hienoa pohdintaa ja upea postaus Tiia! Sinä olet vahva nainen ja nuoruuden epävarmuutesi olet osannut kääntää vahvuudeksi. Olet rakentanut itsetuntoasi hyväksyen omat heikkoutesi ja kasvattanut niitä vahvoja puoliasi vieläkin vahvemmiksi. Elämäsi palaset ovat hyvin loksahtaneet paikoilleen. Olet juuri täydellinen sellaisena kuin olet ja sen historian kanssa mikä sinulla on. Sinä olet Tiia ja se on uniikkia!

    Mietin omaa lapsuuttani-nuoruuttani ja kehittymistäni. Lapsuudenkodissani meitä kehuttiin ja kannustettiin veljeni kanssa paljon – varmaan joskus liikaakin vai voiko lapsia koskaan kannustaa liikaa? Olin vähän rasavilli tyttö leikeissäni mutta koulussa tunnollinen ja ahkera oppilas – kympintyttö – ja harrastin paljon. En päässyt opiskelemaan lukion jälkeen sinne mihin alun perin ajattelin meneväni. Tein toisen valinnan enkä ole katunut päivääkään nykyistä alaani, joka juuri omiaan minulle. Olisin varmaan voinut tehdä lukuisia asioita eri tavalla elämässäni mutta en usko, että olen jättänyt tekemättä paljoakaan sellaisia asioita mitä olisin halunnut tehdä. Kotoa poismuuttaminen ja aikuistuminen sitä kautta lopullisesti teki vieläkin minusta rohkeammaksi.

    Uskon itse siihen, että kaikki mikä elämässäni tapahtuu on tarkoitettu tapahtuvaksi. En ymmärrä ehkä tapahtumahetkellä miksi niin tapahtuu ja se saattaa harmittaa/itkettää/tehdä minut surulliseksi/epävarmaksi jne. mutta vähitellen elämän eri käänteissä minulle paljastuu miksi niin on tapahtunut. En olisi sellainen ihminen kun nyt olen ilman niitä kaikki sattumuksia ja tapahtumia. Olen ylpeä siitä mitä olen nyt – en ole täydellinen mutta ei kenenkään pidä edes olla. Täydellisyys on tylsää, epätäydellisyys puolestaan inhimillistä ja kiinnostavaa. Uskon myös siihen, että eletty elämä tekee minusta entistä rohkeamman ja jokainen uusi päivä on uusi mahdollisuus tehdä vaikka mitä.

    Mukavaa viikonloppua <3

    • Marjo voi että miten kivasti kirjoitat. Aivan totta, kokemukset opettaa ja vastoinkäymiset vahvistaa ja tuovat muuten itsetuntoa, hei selvisin tästäkin. 🙂

      Ajattelen samalla tavoin kuin sinä, jälkikäteen näkee miksi vaikka jokin vastoinkäyminen on joskus eteen tullut. Tai sitten se on meidän ihmisten tapa kääntää vastoinkäymiset voitoksi, hienoa sekin. Samaa mieltä, täydellisyys on tylsää ja esim.koen, että ystäväni ovat persoonia ja kovin erilaisiakin kaikki, mutta se onkin siinä se rikkaus.

      Totta tuokin mitä en vielä nuorena oikein oivaltanut, että jokainen päivä on uusi mahdollisuus ja voi tapahtua vaikka mitä. Nykyään herään täynnä odotusta ja päivät ovat hyviä, tuntuu että nuorempana sitä vaan yritti miellyttää kaikkia, ei elänyt omaa elämää.

      Ihanaa lukea kannustavasta ja hyvästä lapsuudesta, sellainen lapsuuden juuri tuleekin olla. <3

      Aivan ihanaa sunnuntaita Marjo ja kivaa, että olet täällä. Huomasin että liityit lukijaksikin. Blogisi lukija olenkin ollut jonkun aikaa, taisin sinut löytää alunperin Lumon blogista, kun niin kivasti aina siellä kommentoit. <3

Vastaa käyttäjälle Kati - Tavallista arkea Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud