Hienon päivän haikea päätös

Olin hieman ennakkoluuloinen, kun brunssipaikan nimi oli TreffiPub, mutta en pettynyt ruokaan, en. Kaikki maistui erinomaiselta. Vähempi on enemmän, jos ruoka on hyvää ja tänään ruoka oli todella hyvää. Ainoa mitä jäin harmittelemaan, että brunssiin kuului vain kahvi ja vesi. Tuoremehu olisi ollut kiva. 🙂 

Brunssin täyttämine vatsoinemme lyllersimme Lakritsifestivaaleille ja maistoimme vain muutaman valikoidun lakupalleroisen, koska vatsat eivät yksinkertaisesti vetäneet. Hulluksi tosin meinasi tulla lakritsin kotiuttamisen suhteen, mutta koska olen syönyt viime aikoina himppasen liikaa, parempi oli olla ostamatta. Sain muuten Instan puolellekin asiallista kommenttia, että aina ”olen hyvää syömässä jossain”. Näin se ei kuitenkaan ole vaan arki koostuu, puuroista, näkkileivästä, makaronilootasta ym. Mutta hei kotiruuat eivät vaan ole niin kaunista kuvattavaa, joten väärä kuva voi väkisinkin välittyä. 🙂

Festareiden jälkeen hieman hirvitti mennä katsomaan elokuvaa ”Everest”, sillä etukäteen oli jo selvää, että nessut on hyvä varata mukaan. Odotin elokuvalta dramaattisia lumivyöryjä, hirmuisesti extratehosteita ja draamaa. Elokuva oli kuitenkin enemmän pienieleinen ja kuvasi dokumentin tavalla miten ihmishenki on hauras. Lopussa itketti ja haikeus jäi harteille ja harteilla edelleen on. Viime päivinä on tapahtunut kovin paljon…

Käyttekö usein brunssilla tai oletteko nähneet elokuvan Everest? Mitä pukkaatte tekemään tyttökamujenne kanssa. Ohessa ystäväni blogilinkki Höpölän emäntä. Ystävyytemme on jo vuosia sitten alkanut työpaikalla, joten kyseessä ei ole blogeista alkanut ystävyys 

Rauhaisaa sunnuntai-iltaa <3


50 thoughts on “Hienon päivän haikea päätös”

  • Sorruitko noihin purkkeihin?

    Tykkään brunsseista, mutta harvemmin tulee lähdettyä, kotona kuin on mukava nauttia hitaasta elämästä viikonloppuaamuisin ja syötyäkin tulee silloin vähän terveellisemmin. Ensi viikonloppuna taidan tosin lähetä kaupungille aamiaiselle, kun yksi lahjakortti polttelee taskussa.

    • Et varmaan usko, mutta en sortunut. Yritän olla kovana ja hankin purkkeja, jos menen niistä aivan sekaisin. Ei meille mahtuisi yhtään purnukkaa enää. 😉 Brunssit ovat todella kivoja ja aamupalat. Ensi kerralla taas uusi brunssipaikka. 🙂

  • Brunssit on ihana tapa vaikka tavata ystäviä samalla kuten sinä tapasit ystäväsi ❤️Tämä elämä vain mukamas niin hektistä ettei vaan tuotakaan ole ehtinyt tehdä… Ihanaa sunnuntai iltaa ja mukavia hetkiä alkavaan viikkoon ❤️

    • Juu huomattiin ystävän kanssa, että yhtäkkiä tuli monen monen kuukauden tauko. Nyt laitetaan aina kalenteriin kun nähdään uusi treffiaika. Muutoin elämä vie menojaan. Ihanaa iltaa <3

  • En ole leffaa katsonut. Kyllä niitä kavereita tulee joko kutsuttua kotiin syömään tai sitten mennään jonnekin illalliselle. Enpä ole noita brunsseja pahemmin harrastanut:)
    Pitäsikin saada aikaiseksi treffit kaverin kanssa pikapuoleen!

  • Mulla oli pakko jäädä pois lakritsifestivaaleilta, koska maha ei kestä niitä, mutta mä taas itse rakastan niitä 😀 Kiukuttelin sitten kotona 😀

  • Herkullisen näköinen brunssi 🙂 Tuo leffa pitäisi varmaan käydä katsomassa.

    Suloista sunnuntai- iltaa !

  • TreffiPubin hampurilaista on moni kehunut kaupungin parhaaksi 🙂 Mielenkiintoinen nimi paikalla.
    Brunssit ovat ihania ja aina tulee syötyä liikaa….nauroin "Brussin täyttäminen vatsoinemme lyllersimme Lakritsifestivaaleilla" 😀 mutta niinhän siinä juurikin käy.
    Leffa on minulle tuntematon – oliko hyvä?

    • Samaa olen kuullut hampurilaisista. Hihi tuli yhden virkkeen kohdalle useampi lapsus, mikä sokea silmä täällä taas ilman prillejä nakuttaa. Nyt korjattu, huh ja hih. 🙂

      Elokuva oli todella hyvä ja kertoo kiipeilyonnettomuudesta Everestillä, olikohan se vuonna -96. Ymmärsin, että Veikka Gustafsson on ollut neuvonantajana mukana.

      Kivaa iltaa Marjo <3

    • Hih olinko ja oletko käynyt tuolla, vitsi miten hyvää ruokaa oli, italialaista <3 Suosittelen ja voi, että olisi ollut hauskaa törmätä. <3

      Mukavaa iltaa <3

  • Kavereiden kanssa kahvitellaan, shoppaillaan ja höpötellään. Paikalla ei niin ole väliä. Tiiätkö, kerron sulle salaisuuden, mä en ole koskaan käynyt brunssilla.

    • No kuules en minäkään monella aiemmin, mutta nyt on ystävän ja meikäläisen juttu tämä brunssi. <3 Siellä saa syödäkseen, mikä on tietty tälläiselle herkkupepulle kivaa. <3

      Kivaa iltaa Outi <3

  • Brunssihan sopii hyvin pyhäaamuun☺ Harvemmin vain tulee käytyä ☺
    Tuo Sinun brunssi näyttää kyllä niin herkulliselta, jotta syön sitä nyt silmilläni ☺
    Ja muuten, kaivoin päivällä kaapin kätköistä lakupötkän, (oli niitä sielä useampikin), mutta söin vain yhden ☺☺☺

    Tiätkö, tällaisina päivinä, kun tietää että suru on suuri, niin ystävät ovat kullan arvoisia.
    Niinkuin Sinäkin Ystäväni olet ♥
    Rauhaisaa alkavaa viikkoa Sinulle Tiia ♫~♥~♫

    • Nam lakupötkölle, sinulla oli siellä omat lakufestivaalit <3 Näin on juuri ja meillä oli hyvä ja rauhallinen päivä.

      Kiitos ma-te niin kauniista sanoista ja kuin myös sinulle. <3 Olet ihana <3

  • Aina voi vastata kyselijöille, että joo syönhän minä viisi kertaa päivässä 😉 Näinhän se menee, että pitää syödä usein, jotta aineenvaihdunta pysyy hyvänä 😉

    • Hih pitäähän sitä syödä. Nooh fakta on, että vaikka blogissa on arkirealismia, niin instaan en välttämättä jaksa kuvailla meidän arkiruokia. 🙂 Hyviä unia Maiju <3

  • Ihan liian harvoin tulee käytyä brunssilla tai muutenkaan missään ystävien seurassa.
    Tuota Everestiä en ole nähnyt, kuulostaa kyllä hyvältä leffalta.

    • Oli todella hyvä elokuva, vaikka jätti surumielisen olon juuri siitä, miten hauras ihmisen henki on. <3 Nyt varaamaan brunssia ystävän kanssa, mikäs voisi olla mukavampaa, kuin syödä ystävän kanssa pitkän kaavan mukaan. 🙂

      Kauniita unia Anne <3

  • Mullekin tuli joskus Instaan kommentti, että koko ajan herkkuja olen vetämässä, mutta ehkä se antaa joo sen kuvan, kun herkut ovat yleensä niin nättejä, että niitä tulee kuvattuakin :D.

    • Hih no niin just jetsulleen, arkiset ruuat ovat arkisia, toki voin niitä tänne blogiin kuvata, mutta instaan on kiva kuvata ruokaa, jossa on värejä ym. 🙂 Ihanaa iltaa <3

    • Kyllä tuli, elokuva, hamsteri, perjantain tapahtumat, ystävälläkin omat kuvionsa, kaikki aiheutti sellaisen olon, että kaikki on lainaa vain ja ihmisen henki on seitin ohut. <3

      Hyviä unia <3

  • Harvemmin tulee käytyä brunsseilla ravintoloissa tai baareissa. Kotona ja ystävien kesken järjestämme kyllä brunsseja, muutamat lasten synttäritkin on vietetty brunssaten.

    Olen sopinut treffit treffipubiin kuun lopulle, hamppareille tietty. Kovasti paikka tuntuu nykyään olevan in, ihan syystä kyllä.

    • Juu ne hampparit on ehdottomasti käytävä testaamassa, ovat kuulemma megahyviä. Innolla odotan niidenkin testaamista. 🙂 Kivaa iltaa <3

    • <3 voi ei Katja, meidän tarvitsee järkätä vaikka keväällä, joku kokoontuminen brunssin merkeissä. <3 Brunsseilla tulee liian ähky, niin ihanaa kuin onkin. <3

  • Siis, eiiiii, kertakaikkiaan, voiko enää mitään hellyyttävämpää olla kuin lakritsifestarit?! Voi, miten olisin halunnut olla paikalla! Ja miestäni ei olisi voinut kyllä sellaisessa paikassa irti päästää, on nimittäin sen verran perso nimenomaan lakritsille, että olisi voinut pienempiä osanottajia pelottaa.
    Everestiä en ole käynyt katsomassa. On mennyt itse asiassa vähän ohi koko leffan mainonta. Mahtaakohan käpykylä Pori esittää sitä? Viimeksi oltiin katsomassa Yksin Marsissa ja tänään uusin Bond. Nyyhkyt on niistä vähän kaukana. 🙂

    • Hih ihana ja laku on kyllä hyvää ja festivaaleissa monen moista lakua tarjolla. Onneksi olin brunssilla, niin ei käynyt nolosti ja olisin ahminut ihan hulluna.

      Everest oli kyllä hyvä, suosittelen, vaikka toki teki olon surumieliseksi. Bond nähty ja Yksin Marsissa, erityisesti scifileffat ovat kovasti mieleen.

      Kivaa alkanutta viikkoa Kutri <3

  • Oi nams ja ihanuus kerrassaan <3 Mitkä kuvat <3

    Teillä ollut aivan taatusti ihanaa !!<3!

    Laatuaikaa tyttökamujen kanssa, se on aina parhautta <3
    Me olimme juuri perjantaina syömässä Hookissa ystäväni syntymäpäivien johdosta.
    Leffassa tyttökavereiden kanssa on tullut käytyä viime aikoina vähän, pitäisi kyllä mennä.
    Me lounastamme paljon, kokoonnumme jonkun luokse viettämään iltaa ja kirppistelemme. <3
    Tottapuhuen teemme milloinkin vaikka mitä, joskus on vain kiva olla sen kummemmin tekemättä toisten kanssa mitään, olla vain heidän lähellä. Joskus on ihana laittautua ja pistää korkkarit kattooon 🙂

    Ihanaa alkavaa viikkoa !

    • Kirppishommat ovat muuten tosi kivoja. Meillä joskus ollut kotikirppis ja sitten tietenkin käyty kamujen kanssa kirppiksillä. Se on kivaa.

      Niin totta, vaikka koiralenkki ystävän kanssa on jo ihanaa, juuri se että ystävä on siinä ja saa höpötellä. .)

      OIkein ihanaa maanantaita Napamassu <3

  • Syöminen on hyvää ajanviettoa 🙂 Ainoa vaan, että 'mitat' saattavat kärsiä siitä. Edesmennyt appeni sanoi anopille kerran ruokapöydässä kun anoppi kursaili santsaamisessa, että " iso vatsa on ruma tyhjänä" 🙂
    Lakritsia ja salmiakkia ahmin viikoittain.

    • Kyllä mitat ovat täällä päässä pahasti kärsineet, mutta sinä olet upea! <3 Ihanasti appi sanoi anopille, oi että ja niin totta. Iso tyhjä vatsa on myös kärttyinen. 🙂

      Ahmisin mieluiten suklaata, mutta en voi koska olen riippuvainen. Mutta kyllä nuo lakupallerot joiden sisällä oli sukua, olivat taivaallisia aivan erityisesti <3

      Upeaa alkanutta viikkoa <3

    • Voi mööh, säkään et varmaan sieltä Tampereelta asti pysty alvariinsa Helsinkiin sivakoimaan Kaikesta huolimatta aurinkoista päivää Marina <3

  • Eilen kuule ihan muotibrunssilla Porvoossa! Teinkin postauksen siitä. Edellisestä kerrasta onkin sitten jo aikaa. Kivaa se on, mutta usein tulee syötyä liikaa 🙂 ja nyt meen katsoo sun Tallinna-postauksen 🙂

  • Oi mitkä herkulliset kuvat. Lakritsifestareista en ollut kuullutkaan, mutta olisi kyllä mieleeni kovasti. Rakastan salmiakkia ja lakritsia.

  • Voi Tiiuska, kiitos vielä sunnuntaista, oli mahtista <3 Ja kävi juuri niin kuin vähän uumoiltiin, ainakin äsken fudgekuvia katsellessa tuli olo, että miksemme ostaneet niitä, näyttävät niin herkuilta noissa kuvissamme! Slurps 😛 Nyt maistuisivat 😀

    • Kävi just niin, harmitti niin ettei ollut fudgeja eilen kainalossa, kun katselin Yle Areenalta Downton Abbeytä. <3 Voih…. Meillä oli niin ihana päivä, vaikka sulla onkin iso suru nyt. Mutta aina meillä on niin mukavaa. <3 Ihanaa ltaa Ninuli <3

Vastaa käyttäjälle Kristallikimara.fi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud