Minkälaista isänpäivää eilen vietettiin?

Minkälaista isänpäivää eilen vietettiin?

Isänpäivä traditioihin kuuluu aamiainen vuoteeseen. En ollut ennakkoon ostanut kummempia aamupalatarvikkeita, vaan toteutin aineksista mitä olin. Tuumin, että karun näköistä kenties, raikkaat smoothiet ja hedelmäsalaatit olisivat varmasti olleet kuvauskelvollisempaa materiaalia. Mies kuitenkin tuumi, että paras aamupala ikinä, maut olivat kuulemma kohdillaan kaikkinensa. Hih joten tärkein toteutui, vatsa tuli täyteen.




Lapsilta lahjoja ja Sofian paketti oli kääritty noin kymmeneen paperiin, eli siinä oli isällä jännitystä ja avaamista. Paketista tuli mieheni näköinen ukkeli kunnon pusuhuulilla. En voinut olla veistelemättä, että tuohon sitten muutaman neulan tökkäisen. 😉 Ihanat lahjat, niin suloiset. 




Isänpäivälahjaksi mieheni sai upottavan ihanat LuinSpa:n tohvelit, jonkalaiset minullakin on. On muuten ihanan pehmoiset tohvelit, mieskin suli niille heti, vaikka on aina tuuminutkin ettei sellaisia tarvitse. LuinSpa myymälä sijaitsee Ideaparkissa ja Kampin ostoskeskussa ja teillä lukijoilla on mahdollisuus saada -10% ostoksista, jos mainitsette paikan päällä Maijun Pinkit korkokengät tai minun nimen Tiia ja blogin nimen. Tohveleilla hintaa 30euroa ja siitä vielä ale pois, kiva joululahjavinkki. 




Nivea miehelle Niveaa isänpäivälahjaksi. Ihan ehdoton paketti. Mies on käyttänyt Nivean dödöjä, perusvoidetta ja after shave balmia jo pitkään, siksi välillä hellittelen nimellä Niveamies. 😉


Nivealta tullut muuten uusi deodorantti Nivea Men Stress Protect, joka suojaa 48 tunnin ajan kuumuuden tai fyysisen rasituksen aiheuttamalta hikoilulta ja ehkäisee stressiperäistä hikeä. Deodorantista löytyy myös vastaava versio naisille eli vink vink vaan.


Avonin Attraction FOR HIM ja FOR HER  tuoksuihin ihastuin suuresti Avonin blogitilaisuudessa. Miesten tuoksu on erittäin miehekäs ja jopa seksikäs ja samaten naisten tuoksu on hyvin naisellinen. Aivan ihastuttavat tuoksut ja mies tykästyi täysin FOR HIM tuoksuun. Mies pitää enemmän vahvemmista tuoksuista, eikä ole ns.sporttisten ja raikkaiden tuoksujen ystävä. Totesi, että tätä voisit sitten tilailla lisää. 


FOR HER


Metsäis-hedelmäinen
tuoksunuotit: karhunvatukka, puoleensavetävä myski, vaniljainen pihka

Anna tuoksun tuoda teidät lähemmäksi toisianne. Vastustamaton karhunvatukan, magneettisen myskin ja vaniljaisen pihkan sävyjä sisältävä tuoksu kestää koko päivän.




FOR HIM


Metsäis-meripihkainen
tuoksunuotit: inkivääri, puoleensavetävä myski, savuiset metsät

Houkuttele tällä seksikkäällä, koko päivän kestävällä tuoksulla, jossa yhdistyy inkivääri, puoleensavetävä myski sekä savuiset metsät.







Avonilta on yhtä helppoa tilata tuotteita kuin Yves Rocherilta tai Oriflamelta. Eli kirjaudut sivuille eli kauneuskonsulentiksi. Hieno nimike totta tosiaan, mutta siltikin voit tilailla tuotteita vain omiin tarpeisiin. On hienoa, että laadukkaita tuoksuja saa nykyään edullisilla hinnoilla, sillä nämä tuoksut hurmaavat, eivätkä kärsi päivän mittaan vaan jaksavat tuoksua hyvältä. Pullot on hauskasti suunniteltu yhteensopiviksi rinnakkain. <3 <3






Isälle Taittinger Nocturne samppanjaa lahjaksi, eikö ole upea ja miehekäs pullo! Nocturne on puolikuiva,  hapokas, sitruksinen, hedelmäinen, mausteinen ja paahteinen. Löytyy Alkon tilausvalikomasta. 






Ukin kanssa Porvoon Rossoon syömään, jossa meidän mielestä on maailman parhaat pizzat. Pohja on vaan aivan käsittämätön, ohut ja rapea, täydellinen. Jälkiruuaksi pizzapohjan sisällä olevaa omenaherkkua, vaniljajäätelöä kinuskikastikkeella, oijoi. 


Lauantaina otettiin vielä varaslähtö isänpäivään ja kävimme katsastamassa uutukaisen Bondin. En hiisku mitään,  Bond oli kyllä oivaa viihdettä, mutta esimerkiksi elokuvan rakkaustarina ja sen nopea syttyminen oli hieman epäuskottavaa, ei nyt vähättelen, aika paljon epäuskottavaa! Casino Royal on edelleen paras Bond ja Spectre ei päihittänyt Casinoa Royalia, vaikka Daniel hyytävän hymyttömänä Bondina coolisti loistikin roolissaan. 


Sellainen päivä oli meidän isänpäivä, minkälainen päivä teillä oli eilen? Vietittekö isänpäivää tai teitteko jotain muuta? Kivaa alkanutta viikkoa!

*Tohvelit, Taittinger, Avon tuoksut ja Niveat sponsored 


46 thoughts on “Minkälaista isänpäivää eilen vietettiin?”

  • Mieletön isänpäivä! Ja Rosson pizzat on mustakin hyviä! Meillä oli mukava päivä myös, herkkuja ja ulkoilua ja aamiaista isolla porukalla. Hyvää viikkoa Tiia! <3

    • Rosson pizzat ovat aivan megahyviä, syön siellä aina pizzaa, noh koska ne on! Jos yritän muissa pizzapaikoissa ottaa pizzaa samoilla täytteillä, pizza ei vaan maistu samalta, ei yhtä hyvältä.

      Herkut, pitkä aamupala isolla porukalla ja ulkoilu kuulostaa just täydelliseltä, heh unohdin sen ulkoilun omasta postauksesta, vaikka sitäkin tapahtui. 🙂

      Kivaa alkanutta viikkoa Kaisa <3

    • <3 oli kaikinpuolin tyytyväinen päivään <3 Tossuja ei olisi edes halunnut, mutta tykkäsi niistä kuitenkin. 🙂 Mukavaa alkanutta viikkoa Krisse <3

  • Kyllä siellä isin kelpasi!
    Meillä joutui raukka remontin merkeissä päiväänsä viettämään, mutta hyvän illallisen sentään sai ….. ja kakkua 🙂
    Ihanat tossut <3

    Mukavaa viikkoa sinulle TiiaK.

    • Luulen että vuosi sitten unohdettiin koko isänpäivä, koska oltiin jenkeissä silloin, välillä näin, välillä toisin. 🙂 Tohvelit ovat kyllä ihanan pehmoiset. 🙂

      Kivaa alkanutta viikkoa Marianna <3

  • Teidän isää on kyllä hellitty kaikin tavoin:)
    Meillä näytti siltä, että olemme isännän kanssa kahden kun nuoret olivat reissussa, mutta aikaistivat paluutansa sieltä ja kävivät isäntää muistamassa – syötiin vähän tavallista paremmin ja päälle täytekakkukahvit. Nuorten lähdettyä otettiin molemmat pienet iltapäivätirsat – mikä on isännältä melkein ennenkuulumatonta;)
    Kivaa uutta viikkoa sinulle, ihaNainen Tiia <3

    • Ihanat nuoret teillä, mutta kertoo paljon teistä vanhemmista, että haluavat tulla <3 <3 Iltapäivätirsat kakun päälle kuulostaa juuri täydelliseltä. Tuliko yöllä uni sitten?

      Ihanaa alkanutta viikkoa Lady ihanuus <3

  • Ihana isänpäivä on teillä ollut! Pitääpä pistää korvan taakse tuo vinkki Nivean tuotteista.
    Meillä isänpäivää vietettiin kotona, kun ei noita vanhemman polven isiä enää ole muistettaviksi, muuta kuin mielessä 🙁
    Mieheni sai ihanat itse tehdyt kortit kummankin tyttären lapsilta ja ne ovatkin aina ne parhaimmat ja liikuttavimmat lahjat.

    • Äitien-ja isienpäivissä parasta on pikkuisten omin pikkukätösten tekemät taideaarteet. <3 Säästetään joka ikinen <3

      Mukavaa alkanutta viikkoa Kristiina <3

  • Jehna! Teillä isukki on kyllä nyt niin hemmoteltu, että jos se töissä tästä kertoo, niin muut miehet ovat valmiina lynkkaamaan sen!
    Meillä mies sai lempiruokiaan sekä lounaaksi että päivälliseksi ja se "varsinainen" lahja oli lahjakortti hierontaan, viisi kertaa tunnin hieronta hänen lempihierojalleen, kun kaikki muut kuulemma vain "hiukan silittelevät ja taputtelevat". Ukkokulta kaipaa sitä, että joku nappaa kiinni niin että tuntuu 😀

    • Hih hauskasti kirjoitettu. Nooh ei aina noin isolla kädellä, välillä vain lasten kortit, aina riippuu tilanteesta. 🙂 Mutta muistetaan kyllä.

      Lempiruuat on parasta ja ainakin minun mielestä tuollaiset hierontalahjakortit ovat ihan parhaita. Tavaraa kuitenkin on ihan riittämiin. Ymmärrän yskän, tykkään itsekin jos hierotaan hartioista oikeinkovaa. 🙂

      Kivaa alkanutta viikkoa Kutri <3

  • Kuulostaa hyvältä! Me kävimme katsomassa Spectren myös viime viikolla, eka Bond minkä ikinä kävin teatterissa katsomassa ja eka Danielin versio minkä näin. Uaah että meinasin puutua, 2,5 tuntia!! 😀

    • Meinasitko puutua, johtuiko vauvamasusta? Aika meni mielestäni kuin siivillä, vaikka ei tosiaan ihan paras Bondi ollutkaan. Viihdyttävä kuitenkin, mutta nämä ovat kyllä jetsulleen niin makuasioita, kuin olla ja voi. .)

      Ihanaa päivää Katja <3

  • Onpas teidän iskää nyt hemmoteltu:) Huikeen hienot lahjat, varsinkin jäin katselemaan tuota sampanjaa:)
    Mekin käytiin perjantaina katsomassa Bond ja tykkäsin, että oli parempi kuin edellinen, joka oli pelkkää raakaa tappamista ja hulluja täynnä! Nyt ehkä hieman pehmeämpi versio tämä nykyinen:)

    • Eikö olekin upea uusi Taittinger <3 Vitsi vitsi mikä pullo! Kerron siitä tuonnempana lisää. <3 Oli kyllä paljon parempi Bond kuin se edellinen, ihan totta ja oli mielestäni oikein viihdyttävä. Rakkaustarina oli kyllä aika pikainen, mutta hei Bond on nopeiden tunteiden mies. 🙂

      Iloa päivään <3

  • Kivalta vaikuttaa teidän isänpäivä,instassa sitä jo eilen seurailin 🙂 Meillä ihan perinteisin menoin.Isolla sakilla kokoonnuttiin pöydän ympärille ja illaksi vyöryttiin sohville huilaileen 🙂 Mukavaa viikkoa Tiia!

  • Kivan kuuloinen isänpäivä! Meillä isänpäivää vietettiin jo lauantaina, joten eilinen sujui rauhaisasti kahdestaan. Kivaa viikkoa!

    • No mutta kuulostaa juuri kivalta, rauhallinenkin päivä on ihanan lokoisa. Teillä vielä ollut muutot takana ja kaikki. Kivaa tiistaita Belladonna <3

  • Onpas teillä ollut ihana isänpäivä 🙂 Itse vietin viikonlopun Tornissa, mies vei juhlimaan synttäreitäni. Yritin soittaa isälleni pariinkin otteeseen mutta ei, eipä näemmä pidetä kännykkää mukana 😀 No, tekstarilla toivotukset meni perille. Olen valitettavasti maailman huonoin lähettämään kortteja 😛

    • Aah Torni <3 Kuulostaa aivan mahtavilta synttäreiltä. <3 Voi sun isää, mutta tuollaista se on, ei ole sille sukupolvelle nuo luurit niin tärkeitä, aika vapauttavaa. 🙂

      Upeaa tiistaita Salka <3

  • Teillä on isää hemmoteltu monella lailla. Onnekas teidän isä ♥
    Meidän perhe kävi "ulkona" syömässä (oli muuten kiva, ettei tarvinnu itse keitellä) ☺
    Ihanaa akanutta viikkoa Sinulle Tiia ~♥~♫~♥~

    • Samaa mieltä, ihanaa kun ei tarvinut keitellä, välillä niinkin. Isää hemmoteltiin nyt tällä kertaa hieman enemmän. Muistaakseni vuosi sitten jenkkireissulla unohdettiin koko isänpäivä. 😉

      Ihanaa tiistaita ma-te <3

  • Ihana isänpäiväviikonloppua teillä! Lasten tekemät kortit ja -lahjat
    on kyllä niin suloisia.
    Minunkin tekeisi niiiin mieli mennä katsomaan uutta Bondia vaikka
    muuten en olekaan toimintaelokuvien ystävä, niin Bondit uppoo aina.

    • Lasten lahjat ovat parhaita, ne on niin rakkaudella annettu. <3

      Kyllä Bond taas osasi viihdyttää ja aika kului kuin siivillä, eli suosittelen. 🙂

      Kivaa tiistaita <3

  • Me käytiin mun miehen kanssa sen vanhemmilla syömässä ja yritin soittaa myös omalle isälleni, mutta jostain syystä sen puhelimeen ei saanut yhteyttä. Vielä eilenkin yritin monta kertaa soittaa. Joskus illalla sen sain kiinni ja oli kuulemma ollut jollain väärällä asetuksella puhelin.

    • Kivaa tuo yhteinen syöminki <3 Täällä sama, paitsi Rossossa. Olet muuten toinen joka kirjoittaa samasta aiheesta, ettei isä vastannut. Voi että, siinähän jo pukkaa huolta, toisaalta taitaa olla aika normijuttu, ettei ne luurit ole aina mukana ja asetuksetkin saattaa olla päin prinkkalaa. 😉

      Iloa päivään <3 Ihana tuo Nasu, olen Nappe Puh fani ja Nasu tietty myös.

Vastaa käyttäjälle Lady of The Mess Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud