Ystäviä kylässä 15-vuoden tauon jälkeen!

Ystäviä kylässä 15-vuoden tauon jälkeen!









Eilen oli supervirkistävä päivä, vaikka aamupäivä meni käsille älyluurin tuhoutumisen myötä. Jonka tilalle siis hankittiin uusi, aivan samanlainen, kuin se entinen. Ystäviä tuli kylään 15-vuoden tauon jälkeen eli viimeksi olemme treffailleet pariskunnittain Latviassa. Miehet ovat tavanneet toisiaan ja viime aikoina me vaimotkin olemme tapailleet ja hiphurraa saimme aikaiseksi treffit, joissa kaikki osapuolet olivat paikalla. Hitsi vieköön oli vielä niin kivaa, että jäi hieman surettamaan, että miksi emme ole treffanneet useammin. Mutta vuodet vei, ulkomaat vei, lapset ja perhe vei ja sitä ei kannata surra, vaan iloita kivasta eilisestä päivästä. On mukavaa kun toisten kanssa juttu lentää, huumoria viljellään ja myös tärkeistä asioista keskustellaan. Pahinta meikäläiselle on small talk ja jonninjoutavista jauheskelu. Ei sovi pirtaan ei. 

Ruuat olivat kotoisia, koska tuumimme, että ruoka olisi myös lapsiystävällistä. 🙂 

Tarjolla oli Pollo limonella Bar 9:n sitruunaista kanapastaa, joka oli mieheni suosikkilounaita muutama vuosi sitten. 

Pollo Limonello (4 hengelle)


3 broilerin rintafileetä

50 g voita ja/tai loraus öljyä

1 pieni sipuli pilkottuna

ripaus cayennepippuria

2 dl kuohukerma (mieluiten luomua)

1 rkl kanafondia

1/2 rkl kurkumaa

3-4 murskattua valkosipulinkynttä

1-2 tl raastettua inkivääriä

2 rkl sitruunan mehua

2 rkl hunajaa

2 dl maustamatonta jogurttia (mieluiten turkkilaista, toim. huom.)

suolaa

noin 200 g spagettia

parmesania tai pecorinoa

tuoreita yrttejä


Kylkeen Feta-ananassalaattia, itse leivottuja sämpylöitä ja Latvian pannukakkuja, joihin tällä kertaa hillojen, kermavaahdon ja mansikoiden lisäksi yhdistettiin Lemon Curd tahnaa ja Mascarpone juustoa, nami. Lemon Curd toimii pannukakkujen kanssa ihanasti. 

Alkumaljoina oli Taittinger Prestige Rose Brut, josta tuli kyllä yksiä suurimpia samppanja suosikkeja, ihanan raikasta, ei liian kuivaa, ei liian makeaa vaan täydellistä. 

Erittäin kuiva, hapokas, kypsän sitruksinen, punamarjainen, vadelmainen, mineraalinen, elegantti. rosee.

Sitruunaisen pastan kanssa sopi loistavasti Riesling viinit ja nautimme Sommelier Selection Pinot Grigio Riesling joka sai kovasti kehuja ja on kaiken lisäksi Alkossa hyvin edullinen viini ja maksaa himpun alle 9e! 

Kuiva, hapokas, viheromenainen, limettinen, kevyen kukkainen, hennon yrttinen

Toisena herkullisena viininä oli tarjolla Villa Maria Cellar Selection Riesling  ja molemmat kevyet viinit sopivat kyllä täydellisesti sitruunaisen ruuan ja salaatin kanssa. 

Kuiva, hapokas, kypsän sitruksinen, hennon aprikoosinen, mineraalinen, kevyen yrttinen

Päivään mahtui höpöttelyä, hyvää ruokaa, hiusten letittelyä Babylissin uskomattomalla Twist Secret letityskoneella, joka kirjaimellisesti pyörittää letit hiuksiin aivan itsestään. Kyllähän meikämannekin leteillä nuoreni ainakin 10-vuotta, joten täytyisikö tästä alkaa useamminkin lettejä pyörittelemään. 🙂 

Onni oli myös tuliaisina saadut uudet nimikkomukit ja kukat. <3 Hupsheijaa muutaman tunnin päästä meille tulee taasen ystäviä kylään, välillä näinkin. Joten oikein kivaa sunnuntaita ja vastailen kommentteihin illalla ja huomenna, nyt on päässyt kiireiden ja kännykkädraamojen takia kommentteja kertymään. 

Alla tämän aamun tunnelmia, täällä sataa lunta, jei, Sofia laskee tälläkin hetkellä pulkalla naapurin tytön kanssa meidän takapihalla. Miten siellä, onko lunta maassa ja mitä olette tänä viikonloppuna touhunneet tai touhuatte? Oletteko te tavanneet yhtäkkiä ystäviä vuosien takaa? <3

Tänään Blogger muuten kenkkuilee ja vaikka tekisin mitä, asettaa tekstin tuohon keskellä, vaikka kuinka yritän asettaa sen tasaisesti, ei onnistu ei. Leppoisaa ja lumista sunnuntaita!

*Taittinger, Viinit ja Babyliss sponsored


49 thoughts on “Ystäviä kylässä 15-vuoden tauon jälkeen!”

    • Löysin sen sieltä, kun täällä vasta viiveellä vastailen. Blogger kiukutellut täälläkin. Oikein hyviä uni ja ainakin täällä Porvoossa lumi jäi kovin minimaaliseksi… <3

  • Ihanat kuvat, ihana juttu, kiitos <3 Olen alkamassa laatia menua perjantaina kokoviikonlopuksi saapuvalle yllätysvieraalle Itävallasta. Taidamme aloittaa eksottisesti grillailemalla lumisella terassilla samalla nauttien Glühweinia ja sitten…;)

    <3

  • Aivan ihanan tunnelmallisia kuvia! Kivaa, kun on ollut kivaa. 15v. on pitkä aika, mutta parasta on, kun nyt näitte uudestaan, eikä varmaan huomannut, että olisi oikeasti noin pitkä aika vierähtänyt. 🙂 Ihana muuten tuo aalto-maljakko, minäkin haluaisin just tuollaisen.:)

    • Ei tuntunut lainkaan, että 15v oli vierähtänyt, hieman hullua ja pelottavaakin, mihin aika katoaa?

      Aalto maljakkoja toivoimme häälahjaksi ja nyt niitä on muutamia ja ovat kyllä ikiklassikkoja <3

      Hyviä unia Vivi Vinna <3

  • Kiitos reseptistä. Kiinnostuinkin siitä jo instan kuvan perusteella. Miten sen laitoit? Uunissako?
    Ja en muuten usko, etteikö sulta small talk taitu 🙂

    • Kastike ihan kattilassa ja mies laittoi, hih. 🙂 Mutta on helppoa ja aina onnistuu ja kyllä aivan mielettömän hyvää. 🙂

      Nooh kait osaan jotain lätistä, mutta en tykkää small talkista. 😉

      Hyviä unia <3

  • Joskus vuodet välissä ei haitta lainkaan ja joskus taas kun yhteinen arki loppuu niin loppuu myös puheenaiheet. Mulla myös ystävä kaukana jonka tavatessa ei edes muista milloin on viimeksi nähty. Yksi tai kymmenen vuotta ei tunnu missään. Ihanaa sunnuntaita teille sinne <3 hyvät oli herkutkin ja kivat kuvat 😉

  • Tiia, viikonloppusi kuulostaa tosi kivalta, mukavaa kotoilua lapsiperheiden kesken. Tuollaista meilläkin oli silloin joskus parinkymmenen vuoden ajan.
    Meillä on myös ollut hauska viikonloppu ja mieluinen vieras käymässä. Ehdimme käydä teatterissa ja parissa taidenäyttelyssä, kävellä lenkin Kymijoen rannalla ja tietenkin jutella niin että nyt ihan väsyttää, positiivisesti. Ruuankin, gulassipadan, olin tehnyt etukäteen lämmitettäväksi ja toisena päivänä söimme ravintolassa, ettei aikaa olisi tuhrautunut epäolennaiseen. Kävimme myös tapaamassa pakolaisia, jotka ojentelivat meille juuri valmistamaansa pitaleipää.
    Sanot, ettet jaksa small talk -tyyppistä keskustelua. Sama juttu! Tuntuu tylsältä tavata ihmisiä, yleensä vain joitain vanhempia sukulaisia, joille lähes kaikki tärkeät aiheet ovat epähienoja ja tabuja. No, siinä mennään heidän ehdoillaan ja joskus virkistykseksi 😉 minä sitten nostan esiin rohkeampia aiheita.
    Meilläkin tuli ensilumi. Mukavaa sunnuntain jatkoa. <3

    • Gulassipata oijoi nam <3 Aivan totta, jälkikäteen hieman harmittelin, että teimme pastaa, joka vei ukkelin keittiöön toviksi. Toisaalta jutteli siellä sitten syntyjä syviä ystävänsä kanssa. 🙂

      Aah pitaleipä oli varmasti erinomaista ja toista kun kaupan pahvi pitat.

      Juu en jaksa niitä näitä kaiken maailman hienoissa kokkareissa ja törötystä sellaisissa riittävästi oltu ja vältän kun ruttoa. Kotona parempi vaikka velourpöksyissä.

      Oikein hyviä unia Marketta <3

  • Osa ystävistä on sellaisia, että yhdessäolo jatkuu luontevasti, vaikka välissä olisi ollut vuosia paljonkin. Minä olen jatkanut ystävyyttää lapsuuden läheisen ystävän kanssa 20 vuoden eron jälkeen sujuvasti. Tuossa välissä vaihdoimme satunnaisesti sähköpostia. Nyt meillä on säännölliset kvartaalitreffit 🙂

    • Eikö olekin jännä ja joskus vaan elämä vie, mutta ei siitä pidä loukkaantua. Sitten iloisesti uusi yritys, kun siltä tuntuu <3

      Hienoa oli kuulla tuo, hyvä te. Toivottavasti mekin tapaamme ystäväpariskuntaa hieman useimmin, kuin 15v välein. 😉

      Kauniita unia <3

    • Niin voipi olla, että Pollo Limonelloa ei heh kirjoiteta Limoncello, siis juuri tätä reseptiä. Kiireessä tempaisin, mutta googlailin kyllä, että sitruunainen pasta, mutta josko siihen Limoncelloon tulee kuitenkin Limoncelloa, hih. 🙂

      Ihania unia <3

  • Kuulostaa kyllä kivalle teidän lauantai. Meillä on kovin pieni ystäväpiiri, koska olemme olleet yhdessä suhteellisen lyhyen aikaa. Ja ennen yhteisen elon alkamista molempien elämästä tipahti joukko ns. hyviä ystäviä pois.

    Pari perhettä onneksi löytyy, joiden kanssa tapailemme sekä vain aikuisten kesken että lasten kera, ja vieläpä kohtuullisen usein.

    Vanhojen koulukavereiden kanssa pyrimme tapaamaan kerran kaksi vuodessa. Olemme tunteneet toisemme ekalta luokalta lähtien eli aikas kauan…

    • Upeaa kun on ala-aste ystäviä pysynyt matkassa. Yhden parhaimmista ystävistäni kanssa olemme tunteneet 4-vuotiaista, se on jotenkin huimaa.

      Se vie jonkin verran aikaa, kun uusissa kuviossa ystävyydet lujittuu, mutta se tapahtuu kyllä. Mukavaa on myös viettää kotiaikaa, joten ei ystäviä tarvitse olla joka sormella, kunhan ne jotka ovat ovat hyviä <3

      Ihania unia Tuija <3

  • Onpa ollut kiva lauantai siellä!
    Ystävät on niin tärkeitä meille kaikille ja juuri ne parhaat ystäväthän on niitä, joita ei välissä olleet aika, paikka ja tapahtumat voi erottaa. Itse en eilen päässyt huonon voinnin takia hyvien ystävien yhdistettyihin synttäri / pikkujouluihin, mutta uskon, että he ymmärtävät kyllä ja olemme vastedes aivan yhtä hyviä ystäviä kuin aina ennenkin.
    Mahtavaa että saitte järkättyä kivan yhteisen illan <3
    Hyvää sunnuntaista iltaa !

    • Näin on, tosi ystävä ymmärtää, eikä aina halua loukkaantua kaikesta, jos ei sovi, ei ehdi jne. Tosi ystävien kanssa tiedetään, että toinen on siellä, vaikka joskus vierähtäisi kuinka kauan, kun nähdään. Miten vapauttavaa sellainen on. <3

      Harmi ettet päässyt paikalle…

      Hyvää yötä Anne <3

  • Teidän viikonloppu kuullostaa oikein ihanalta! Ystäviä tulee kyllä tavattua liian vähän, on muka aina olevinaan jotain kiirusta… Onneksi on edes lasten synttäreitä, joihin kutsutaan paitsi tietenkin sukulaisia, myös ystäviä! Pitäis kyllä kutsua ystäviä useammin, se aina myös jotenkin virkistää 😀

    • Kiitos Johanna kovasti. <3 Juu mies haki kokkailujen lomassa eilen uuden luurin, aivan samanlaisen kuin rikki mennyt. En vaan jaksa opetella mitään uutta. Nooh nyt huomasin kuitenkin, että tämä uusi ottaa paljon parempia kuvia, kuin se aiempi samanlainen joka oli käynyt vuosi sitten pulikoimassa siellä vessanpyntyssä… Eli se taisi vaikuttaa kuitenkin, se pulikoiminen….

      Harmi vaan, että kuvat meni ja kaikki kalenterimerkinnät…. Kuvat ovat tosin pilvessä. 😉

      Kauniita unosia <3

  • Kauniit kukat, kauniit mukit ja kaikkea ihanaa ja tunnelmallista. Kiva, että teillä oli mukavaa.

  • Täälläkin menty sekaisin lumen tulosta, lapsille tulee heti paljolti enemmän tekemistä ja mieli reipastuu kun valostuu ♥ Teillä ollut ihania hetkiä siellä viikonloppuna ja minäkin mietin että meillä on hirveän vähän pariskuntia keiden kanssa viettäisi aikaa yhdessä, josko sitten kun lapset tuosta vielä kasvaa löytyisi kaikille enemmän aikaa 🙂 Reipasta uutta viikkoa sulle!!

    • Niin ja miksi se lumi heti suli, voi maar sentään… <3 Oli niin valoisaa ja kiva oli katsoa, kun Sofia leikki monta tuntia ulkona. Se onkin hankalaa kun on eri-ikäisiä lapsia pariskunnilla tai jo lentäneet pesästä ja omat muksut tietty otetaan joka paikkaan mukaan. 🙂

      Oikein ihanaa alkanutta viikkoa <3

  • Se on jännä miten joidenkin kanssa ystävyys säilyy vaikka elämä veisi erilleen vuosikausiksi. Sitten kun nähdään, luontevasti jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin 🙂

    Voi kun täällä olisi aamulla edes tuon verran lunta!!!

    • Niin on jännää ja erityisen mukavaa. Kyllä täällä tänään pikkaisen oli vielä lunta ja miten iloiseksi ja valoisammaksi tekee päivän. <3

      Mukavaa alkanutta viikkoa Kikka <3

  • Ihanan kuuloinen viikonloppu teillä ♫ Ihanaa on myös kellahtaa uuteen lumeen ja tehdä lumienkeleitä ♫~☺~♫
    Oot kyllä niin nätin näköinen lettiinesi, sopii Sulle mainiosti ☺
    Meidän pyhäpäivään kuului kyläily Vaasaan ja sielä oli jo kunnon talavi, lunta reilut 10cm. Meillä vain 5cm.
    Ihanaa alkavaa viikkoa Sinulle Tiia ♫~♥~♫

    • Lumienkeleitä on pakko tehdä ja ihan saunankin jälkeen, hih. 🙂 Voihan letit sentään, mutta mielestäni ne nuorensi, joten mikä ettei. Hih. 🙂

      Oijoi tehän pääsitte sitten vaikka hiihtelemään.

      Oikein ihanaa alkanutta viikkoa ma-te <3

  • Hahaa! Mä olin kans varma,et ku instan puolella kattelin,et nyt saan ton ohjeen avulla Italiasta tuodut Limoncellot käyttöön.. 😀 Ohje menee varmasti testaukseen, sen verran hyvältä kuulostaa vaikka olikin alkoholiton 😛

    • Hihihi taisi mennä Limoncellot ja Limonellot tällä keski-ikäisellä kaikessa kiireessä sekaisin. Taidan muuten käydä korjaamassa sen. 🙂 Hih suosittelen, vaikka on alkoholiton ja on kyllä megahyvää ja onnistuu aina. <3

      Ihanaa maanantaita <3

  • Hei, mulla kans Blogger-ongelmia. Jo muutaman päivän! Ihanaa tavata vanhoja kamuja – minäkin olin Porvoossa ex-työkavereiden kanssa. Mentiin sienimetsään. 😀 Mukavaa alkanutta viikkoa!

    • Voi että kiva kuulla, että olit Porvoossa, ajattele jos olit ihan meidän lähimetsässä. <3 Juu ihme Blogger, tänään kyllä toiminut normaalisti, mutta eilen vaikka teksti näytti haluamaltani postauksessa, Blogger taikoi sen täysin omanlaiseksi tähän postaukseen. Höh ja heh, mutta toivottavasti se on ohi nyt. 🙂 Kivaa päivää <3

  • Siis että ihan letitysKONE. No huh. Siitä täytyy ilmeisesti tämänkin rouvan ottaa joskus vielä selvää. Sille olisi selkeää tarvetta. Muuallakin kuin rouvan päässä ;)…

    Ihana viikonloppu oli sinulla Tiia <3. Iloa ja valoa uuteen viikkoon!

    • Kyllä vaan letityskone ja jo on kätevä, Sofia 9v aivan onnessaan ja kyllähän tällekin rouvalle tuli aika vimpan päälle nuo letit, hih. 🙂

      Oli kiva viikonloppu, jotenkin piristi kovasti ja nyt taas jaksaa. <3

      Mukavaa alkanutta viikkoa <3

  • Minulle on työkavereista jäänyt parikin naisporukkaa, joiden kanssa tapaamme säännöllisin väliajoin, mutta kuitenkin harvakseltaan. Mutta hyvien ystävien kanssa väliin jääneitä vuosiahan ei tapaa huomatakaan!

  • Oi ihania kuvia <3

    Ja tuon reseptin pistin heti luuriin, koska sitä ehdottomasti kokeillaan ! ( me <3kokkailu)

    Me myös olemme viimeaikoina nähneet ystäviä vuosien takaa, ja on se aina niin ihana fiilis.
    Ja tuntuu että juttua riittää ja riittää, sitä aina itsekin pysähtyy kun tajuaa miten paljon vuodessa on kerinnyt tapahtua !

Vastaa käyttäjälle Tiia Koivusalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud