Ärsyttävää tyyppiä ärsyttää kaikki!

Ärsyttävää tyyppiä ärsyttää kaikki!
Huomasin taas jälleen kerran eilen, että olen aika ärsyttävä, sillä minua ärsyttää kovin moni asia, kilinä ja kolina ja banaanimainen mässytys ja maiskutus.

Kaikki lähti erään perheenjäsenen aterimien kilkatuksesta, joka särähteli ärsyyntyviin korviini ja taisin sitten kalkattelusta huumorin varjolla nätisti sanoa aterinkonserttia pitävälle. Aivan niin, sorruin kiroamaani tyylilajiin, eli huumorin varjolla negatiivisen asian välittämiseen… Hyi minua. Onneksi äänenpainoni oli kaiketi tarpeeksi iloitteleva ja vastaanottaja leppoisalla tuulella, sillä tästä päästiinkin syvemmälle ärsytyksen aiheisiin ruokapöytäkeskusteluna.

Teemat kilkattaa kyllä vallan älyttömästi!


Minua siis ärsyttää maiskutus, voiko banaania muuten syödä maiskuttamatta, luulen etten koskaan enää syö banaania, sillä onhan se noloa itse maiskuttaa, kun vääntää asiasta mielessään kaikille muille… Kovat kiljuntaäänet, hapankorppujen loputon voiteluääni, kun happiksia voidellaan laiskan hitaasti. Hapankorppujen vikkelä voitelu ei niinkään käy hermoon, se on sellaista sähähämpää toimintaa. 

Ukkelin salainen pähkinäkätkö tuolla ylhäällä

Pähkinöitä siellä, pähkinöitä täällä! Aargghhh…

Omenoista riittää mässytettävää oikein urakalla, mässyn, mässyn 😉

Porkkanoista vasta narskunta lähtee!


Purukumin syönti niin, että purukumi näkyy. Tähänkin olen sortunut eräässä Tädit tubettaa videossa, siis aivan kamalaa, halolla päähän. Tai ylipäänsä suu auki syöminen, en missään nimessä halua nähdä kaikkia kimpsuja ja kampsuja mitä siellä suuaukossa möyhii… Pähkinät, ne pitäisi kieltää lailla, mikä narskutus tai porkkanat ja omenat, oikeastaan kaikki kovat syötävät. Niitä pitäisi jokaisen ihmisen nautiskella vain yksin ollessaan. Yksi elokuvaelämyskin meni vallan pieleen, kun vieruskaveri suu auki hitaasti ja nautinnolla purra jäyskytteli kovia karkkeja menemään. Teki mieli sanoa, että ime sitä karkkia, äläkä pure, paikatkin lähtee hampaista!

Korkeat kimeät äänet, telkkarin huudattaminen täysillä, fuusio jazz, raivo oopperan joikaaminen. 

Toki minua ärsyttää monet ylevämmät arvot, kiittämättömyys ym., mutta tänään ei pörräillä ylevillä alueilla vaan pureudutaan primitiivisiin ärsykkeisiin.

Keskusteltiin siinä sitten perheen voimin, mikä muita ärsyttää. Tytär ei kestä avonaisia kaapin ovia tai muutenkaan avonaisia ovia. Jos avopuoliso jättää vaikka keittiön kaapin oven auki juuri kun he ovat paneutumassa syömään, niin syömisestä ei tule mitään ennen, kuin kaapinovi on suljettu. Tämä oli mielestäni vallan mielenkiintoinen neuroosi, mihin tämä pureutuu, avoimen paikan kammoonko, sotkukammoonko, tätä täytyy tarkemmin miettiä, sillä kyseessä ei ole ikävä ääniärsyke, vaiva joka minua piinaa…

Keskustelu kummasti alkoi tyrehtymään,  kun oli miesten vuoro kertoa ärsykkeistä jotka ärsyttää. Miehiä ei ärsytä juuri mikään… 

Eli me naiset olemme selvästi ärsyyntyvämpää sakkia eli ärsyttävämpiä! Johtuuko se siitä, että miesten keskittyminen kivikautisella ajalla täytyi olla suorastaan herpaantumatonta, ettei yksikään oksan narahdus tai linnun liikkeelle lähtö saanut vaarantaa riskialtista metsästysreissua, ettei tullut itse syödyksi. 

Täytyikö meidän naisten olla jatkuvassa hälytystilassa ja ärsyyntyä joka narahduksesta, jotta jälkikasvumme olisi turvassa viidakon vaaroilta. Näin se varmasti on, sillä päteehän tämä aika pitkälle tuohon unimaailmaankin, miehet nukkuvat sikeämmin, kuin naiset.

Ai niin kyllähän minua ärsyttää aivan mahdottamasti kellon tikitys ja kaikki säännölliset nakuttavat tai hakkaavat äänet. Kyllä minä olen kertakaikkiaan helposti ärsyyntyvä ärsyttävä tyyppi!

Mikä teitä ärsyttää, saa mielen jopa raivoon, mikä on sellainen punainen vaate, että oma keskittyminen herpaantuu? Nyt saa kuulkaas jakaa ärsytyksiä ja ilman käsijarrua vapaalla kaasulla vaan! Voi toki olla, että tässä käy niin, että ärsytyksenne käy niin iholle ja tarttuu muutama ärsyke lisää matkaan mukaan, mutta silläkin riskillä. 


Lopuksi täytyy vielä todeta, että kyllä se näissä tapauksissa on se vika itse ärsyyntyjässä… Koitan täten kasvaa ihmisenä… Olisiko siinä meikäläisen uuden vuoden lupaus…

Lakanoitakaan ei pääse petaamaan, hih koska Osku. 🙂

Oskuakin ärsyttää, kun kuvailen vaan itsekkäästi sumppikuvia,
enkä anna toiselle ruokaa. 😉


Ei muuta kuin ärsyttävää maanantaita! 😉


98 thoughts on “Ärsyttävää tyyppiä ärsyttää kaikki!”

  • Mua ärsyttää tarpeeton kolistelu. Miksi pitää ulko-ovesta tulla niin tavattoman äänekkäästi sisälle ja paukauttaa vielä ovi perässään kiinni? Miksi kaapin ovea ei voi sulkea rauhallisesti, vaan sekin pitää kolauttaa? Henkareitakin pitää kolistella ihan kamalasti, kun ottaa vaatteita kaapista. Ärh. Silti ihan pahin on ruokailuvälineiden raapiminen lautasen pintaan, se kamala kirskahtava ääni. Osku on kyllä varsin kiukkuisen näköinen 😀

    • Kolistelu on kaameeta, etenkin jos on itse nukkumassa ja jo heränneiden on aivan pakko hullun lailla kolistella tai vaikka tyhjentää juuri tuolloin astianpesukone…. Se kirskunta on hyytävää….

  • Hahahahhahahah!! LOOOOL! Vähänkö mä nauran täällä! Siis en sille, et sua ärsyttää, mut siis mä jotenkin kuulen sut, kun selität tätä tarinaa äänellä :DDDD

    Ihana höpö oot! <3 <3

  • Mua ärsyttää enitense kun ei tavaroita voida samantien laittaa omille paikoilleen, teen sitä myös itse eli samallaa ärstyttää myös oma saamattomuus :DD

  • Muakin ärsyttää avonaiset kaapinovet! Ja jos joku roikkuu jääkaapin ovella ja samalla puhua höpöttää, niin se vasta ärsyttääkin. Tai jos leffoissa jättävät jääkaapin auki, niin se on ihan hemmetin ärsyttävää. Naapureiden ovien paiskominen tai lasten seinien tömistely on karmeaa, uhh… Ylipäänsä kaikki häiritsevät äänet. Siitäkin ärsyynnyn, jos näen, että joku vääntää auton rattia, vaikka auto on paikoillaan (mulle kun on opetettu, että renkaiden täytyy olla edes pienessä liikkeessä, ennen kuin vääntää rattia – muuten nivelet ovat hirveässä rasituksessa). Ja riittäishän näitä enemmänkin… olen vissiin helposti ärsyyntyvää sorttia 😀

  • Muakin ärsyttää avonaiset kaapinovet! Ja jos joku roikkuu jääkaapin ovella ja samalla puhua höpöttää, niin se vasta ärsyttääkin. Tai jos leffoissa jättävät jääkaapin auki, niin se on ihan hemmetin ärsyttävää. Naapureiden ovien paiskominen tai lasten seinien tömistely on karmeaa, uhh… Ylipäänsä kaikki häiritsevät äänet. Siitäkin ärsyynnyn, jos näen, että joku vääntää auton rattia, vaikka auto on paikoillaan (mulle kun on opetettu, että renkaiden täytyy olla edes pienessä liikkeessä, ennen kuin vääntää rattia – muuten nivelet ovat hirveässä rasituksessa). Ja riittäishän näitä enemmänkin… olen vissiin helposti ärsyyntyvää sorttia 😀

    • Juu taidan välillä roikkua jääkaapin ovella, siis vähän, mutta siis vain koska jumitan, joskus lyö tyhjää, että mitäs heh sieltä piti hakeakaan. 😉

      Totta tuosta sanoo mieheni minulle, renkaat suoraksi! Hih olet aivan normaali ja täällä paljon vertaistukea meille ärsyyntyjille. 😉

  • Mä niiiiin samaistun suhun tossa että maiskutus ärsyttää! Siis eikö aikuiset ihmiset osaa syödä suu kiinni siten ettei kuulu sitä maiskutus-ääntä??!! Se on raivostuttavan kuuloista.

    • Maiskutus on aivan pahinta ja etenkin se, että näkee mitä siellä suussa möyrii! Aarghhhh… On muuten hirveää, jos joskus itseltä pääsee vahingossa kertalaakinen maiskautus, tulee ihan hätä, että kuuliko kukaan, hih. 😉

  • Hahaa, minäkin nauroin täällä ääneen, – noita ärsyttävyyksiä voisi listata vaikka kuinka paljon, on niitä asioita ihan hirveesti. Tuo kaapin ovien avonaisuus on yksi tärkeimmistä, sitten tulee se kun ruokapöydän tuolit eivät ole kohdallaan. Järjestelen niitä jatkuvasti – siis todella riepoo kun niitä ei laiteta paikoilleen kun noustaan pöydästä, ärr! Oikeastaan koko ajan joku asia ärsyttää mutta pakko on asioita painaa villaisella, ja yrittää ottaa huumorilla mutta aina se ei auta. Sekin muuten ärsyttää, kun jutellessa toinen puhu päälle, tai ei kuuntele minun asiaani loppuun, vaan alkaa puhua omista asioistaan. Olipas mukavaa lukea toistenkin ärsyyntymisistä – helpotti kummasti 🙂

    • Ruokapöydän tuolit, jetsulleen sitä en kestä!!! Omaan kyllä merkillisen tavan jättää vessan ovet auki, jotenkin tulee ahtaan paikan kammo, vaikka en olisi edes sisällä, jos ne on kiinni! Toisen puhetta ei saa keskeyttää, joskus kyllä käy niin, mutta sitten pitää pyytää anteeksi, että keskeytin. Lapsille asiasta saa sanoa jatkuvasta. 🙂

      Eikö vaan ja paljon kommentteja, emme ole todellakaan yksin. 😉 Eli ärsyyntyminen on vallan normaalia 🙂

  • Joo, maiskutus on kamalaa… Ja se suu auki syöminen. Lisäksi avonaiset kaapinovet, juu, kiljuminen ja älytön metakka… Mikähän muu… Mä olen kyllä oppinut elämän varrella, että on turha ärsyyntyä asioista, joille ei voi mitään. Maiskutukselle silleen voi, että minä ainakin perheessä huomautan, että "söisitkö suu kii kun tuo ääni on kamalaa eikä huvita katsella, mitä sun suussas tapahtuu". Kovat äänet, niistä ei ole onneksi viime aikoina tarvinnut kärsiä, kaapinovet laitan kiinni, kun satun paikalle… joo, mut nuorempana olin vielä kovempi ärsyyntymään ja näytin sen. Ikä on tosiaan rauhoittanut mut. Hyvä niin, muuten olisin varmaan kauheassa stressitilassa jatkuvasti 😀

    • Ihan sama kiljuminen, kimeät äänet, kova meteli, kolina ja kuulakärkikynällä nakuttelu tai jalalla hermostunut koputtelu. Juu yritetään niellä, fatka on ettei sitä itsekään ole täydellinen. <3 Univelkaisena tulee ärsyynnyttyä enemmän. 😉

  • Tää oli hauska postaus, naureskelin IHAN ÄÄNEEN täällä 😀 En tietenkään just nyt keksi mitään ärsytyksen aihetta ku yritän miettiä…. niitä kyllä on, haha.

  • Olipas ärsyttävän hyvä postauksen aihe : )

    Ai että meillä käytiin saman tyyppinen keskustelu taannoin…Antti ihmetteli että miten minua voi ärsyttää jotkin hänen tapansa, mutta häntä ei ärsytä mikään omassa käyttäytymisessäni, ei ole kuulemma reilua…! Silloin tajusin että vaikken pahimmasta päästä nalkuttaja olekaan, niin ehkä on syytä pitää mölyt mahassa…kuitenkin ne on niin pieniä juttuja kuten television liian hiljaisella pitäminen aamuisin..ja silloin mä haluan kuulla uutiset kunnolla aamutv:stä…tai olen kuuroutumassa! Toisaalta se ei ole iso vaiva laittaa itse kovemmalle.

    Ulkopuolisissa esim. bussissa ärsyttävät purkan maiskuttaminen kovaäänisesti, nenän niistäminen (silleen tosi kovaäänisesti) ja nenän kaivelu : )

    • Hahaa katos olen niin ärsyttävä, että tälläiseen matskua riittää. 🙂 Hih minä taas haluan, että se telsu on ihan hiljaa tai jopa äänettömällä. Voi Antti ihana, noh Heli ei minunkaan mielestä sussa ole mitään ärsyttävää! <3

      Nenän kaivelu, juu ei, tulee yrjöt, mutta kun on nuha, niin joskus on vaan pakko niistää….

      Ihanaa päivää <3

  • Voi mua ärsyttää niin monet asiat… äänet ja tavat. Ihan hirveintä on leffateatterissa jos vieressä on limua ryystävä ihminen. Tiedätte sen karmivan äänen kun viimeisiä tippoja ryyyyyyystetäään ja ryyyyyystetään! Siinä kohtaa tekisi aina mieli vetää pataan. Lisäksi ärsyynnyn puhelinmyyjistä, mutta ihan ärsyttävin soitto oli tänään… outo numero… veikkauksesta päivää. Ääni vavisten kysyin vielä, että anteeksi mistä ??? Veikkauksesta. Mulla kiilsi jo taalojen kuvat silmissä, mutta tää halus vaan tarkistaa mun yhteystiedot ja toivotteli mukavaa päivän jatkoa. Ärsyttävää päivän jatkoa !! Perk*** tollaset puhelut tulis kieltää ja ainakin ärsyttävänä maanantaina 🙁

    • Totta täälläkin aina oikein pelästyn jos limukasta leffassa tulee se ryystöääni eli suosin pulloja! Mutta monesti oikein nautinnolla ja hitaasti tuntuu jengi ryystävän, ajattelevan yhtikäs mitään…

      Nyt en kestä tuo Veikkaus juttu, aivan kaameeta, taalat olis täälläkin kiliseet, vaikka en edes lottoa! Saakutti <3

    • Totta ja oluttölkit ovat ällöjä loppuun asti, viedessä pullojen keräykseenkin niistä tulee ällöä nestettä rannetta pitkin! Ne tulisi huuhdella! Grrr….

  • Kuule, minuakin ärsyttää kolina ja kovat äänet. Luulen sen osittain johtuvan työstäni, jossa olen aika kovassakin metelissä osan päivää. Kotona en enää jaksaisi moista möykkää kuunnella. Eilen juuri kinattiin miehen kanssa (tai minä kinasin). Olemme niin kyllästyneitä meidän naapurin metelöintiin, on kuin heidän kodin sisällä olisi hurja remontti menossa. Sitten mies käy kuule tiskaamaan kattilaa yhdeltätoista, johon tokaisin, että mitä valitat naapureista kun itse siellä kolaat koko ajan. Mies oli pitkään vaiti ja sanoi sitten, kuule susta on tullut kyllä aika kova valittaja. Tällainen juttu tällä kertaa 😀

    • Joudut kyllä olemaan hurjissa desibeleissä etkä varmaan saa käyttää kuulosuojaimia… Hihi ihana tarina, voi sun miestä, mutta ei parane kolistella iltamyöhään, juu ei, silloin varsinkaan ei kestä enää desibelejä ja muutenkin päivän volyymit on jo täynnä ns nuppi täynnä, heh. 🙂

  • Heh, hauska juttu vaikka varmasti oikeasti vakavissaan kerrottukin. Kyllä minuakin jotkut äänet ärsyttää, kimeät äänet, suomenruotsi telkkarista ( kuulostaa vaan niin kaameelle!) tai joku junan pilli jossakin. Enemmän minua ärsyttää kuitenkin hajut. Voi inhotus kaikkia parfyymeitä ja partavesiä mitä ihmiset itseensä lykkää, onko niitä pakko tunkea ämpärikaupalla!? Mies on meillä se jota enempi ärsyttää kaikki tavanomaiset jutut, kuten juuri tuo mässytys tai jos ovet on auki tai jotain asiaa ei tehdä loppuun. Hän se meillä nalkuttaa, en minä. Ainakaan tunnusta, hihi.

    • Huumorilla ja vakavissaan, molempia 🙂 Hih näin neljäosa suomenruotsalaisena pakko sanoa, että kotoisaa on tuo suomenruotsi. 😉

      Kimeät äänet sattuvat oikein korviin, lasten kimeät äänet tai juuri junan pilli. Juu tunnustan tuoksun parfyymeille ja monihan ei siitä tykkää ja kärsii aidosti, on allergiaa tai tulee pääkipua. Käytän kyllä kevyitä tuoksuja, jos se auttaa. Hih ihana mies ja et sinä nyt mitään nalkuta! <3

  • Jos ei mennä niihin yleviin ärsytyksiin, kuten esim. huonot käytötavat jne… Niin minua ärsyttää juurikin äänet, kakofonia, kilinä, kolina, liian lujalla oleva musiikki, epäselvästi puhuvat ihmiset, liian hiljaa puhuvat ihmiset, liian kovaa puhuvat ihmiset, ja kyllä, avoimet kaapinovet 😉

    Ja varmasti moni muukin asia!!!

    • Niin muakin, paitsi ei hiljaa puhuvat, koska olen itse sellainen ja jos ei kuulla, sitten kuulostaa kuin huutaisin ja mulle sanotaan, pitääks ragee.. Voi maar ja elämän kevät. 🙂

      Hih. <3

  • Minäkin olen ärsyttävän ärsyyntyvä äänistä. Minulla on meluallergia, siis ihan oikeasti, saan kovista äänistä tinnitusta. Vaikka olen lievästi kuulovammainen niin purukumin mässytys ärsyttää ja juomien ryystäminen. Oletko käynyt koskaan Kiinassa, siellä ateriointi on äänekkään ryystävää, maiskuttavaa ja mässyttävää potenssiin sata.

    • Täällä toinen meluallergikko ilmoittautuu <3

      Purukumin mässytys on maailman ärsyttävintä, pyrin olemaan syömättä, paitsi hetkellisesti hampaiden puhdistamisen muodossa Yotuel purkkaa.

      En ole käynyt Kiinassa, mutta olen kuullut, että junassa jopa piereskellään vapautuneesti, siellä ihminen on selvästi ihminen, hih. 🙂

  • Nuo syömisen äänet ovat ärsyjä. Porkkanoita, omenoita, hapankorppuja, Marianne- ja Turkinpippurikarkkeja pitää syödä vain yksin. Ja ruokapöydän tuoli pitää ehdottomasti siirtää paikalleen kun nousee pöydästä eikä jättää 'levälleen'. Vai onko hermoni yhtä riekaleiset kuin matonkuteet 🙂

    • Totta turkkarit ja Mariannet pitää syödä yksin! Ruokapöydän tuolin jättäminen hujan hajan on siivotonta meininkiä ja täällä niitä saa olla koko ajan korjailemassa! Ärsyttää, että liika vaivaa mukamas työntää pöydän sisälle…

      Täälläkin pää pullollaan matonkuteita. 😉

  • Mieluisimman iltapalan , näkkärin, narskuminen. Onneksi syömme sitä herkkua molemmat. Silloin ei kuule telkkarista puhetta, kun narskunta voittaa kaiken. Astioiden kiliseminen, kun tyhjentää astianpesukonetta. Mahdotonta tehdä se hiljaa, vaikka pappaa ärsyttääkin. Kyllä näitä ärsykkeitä löytyy.

    • Hih ihana, yhdessä on lupa narskutella. <3

      Juu astianpesukoneen tyhjäämisestä tulee kaamea kilinä ja kolina, en tykkää jos ukkeli tyhjentää, kun muut nukkuu. Mietin miksi se ei ajattele, vaikka ajatteleehan se, kun kerran tyhjentää. Hih. 😉

  • Kyllä muakin ärsyttää melkein kaikki nuo samat jutut, mutta kaipa sitä ei itse huomaan niitä tekevänsä:) Eniten mua kyllä ärsyttää nyt töissä yksi tyyppi, joka on pilkun….joo, se olis oma stoorinsa!

  • Juu, varmasti heittelevät hormonit mitkä saa naiset ärsyyntymään. 😀 Itse inhoan sellaista kakofoniaa, kun kaikki pölöttävät/huutavat päällekkäin ja siihen ärsyynnyn.

    • Siitä ei tule mitään, omat aivot menevät moisesta sekaisin ja tulee stressihälytys piipaa tila. En tykkää kakofoniasta yhtään!

  • Minäkin olen todella huono kestämään ruokailusta lähteviä ääniä. Ryystäminen on pahimmasta päästä mutta mässytys on kuitenkin kaikista pahinta. Meillä on töissä yksi ihminen joka syö kaiken suu auki ja siitä kuuluva mässytyksen ääni on jotain täysin kestämätöntä. Mulle siis. En voi olla samaan aikaan kahvihuoneessa sen ihmisen kanssa, mulle tulee siitä mässytyksestä fyysisestikin niin kauhea olo, että en vaan pysty, siitä tulee lähes primitiivinen pakoreaktio. Tiedän kyllä, että kuulostaa varmaan todella naurettavalta sellaisen ihmisen mielestä jota mässytys ei haittaa mutta minä en vaan kertakaikkiaan kestä mässytystä. Niin ja kyllä voi banaanin syödä maiskuttamatta, ainakin minä voin. Sen lisäksi, että en kestä muiden mässytysääniä niin en pysty itse syömään seurassa ruokia joiden syömisestä lähtee ääni. Banaania osaan syödä mässyttämättä ongelmitta mutta kaikki rouskuvat jutut tuottavat ongelmia ja mua häiritsee itseäni ihan kauheasti jos _minä_ pidän jotain rouskuttavia ääniä syödessäni koska minua huolettaa, että se mahdollisesti ärsyttää jotain toista. Jep.

    Mua ärsyttää myös laatikoiden ja kaappien ovien paukuttelu, miksei niitä voi sulkea nätisti ja äänettömästi? Samoin ovien paiskominen ärsyttää, nekin saa kyllä halutessaan suljettua hiljaa. Äänikakofonia ylipäätään käy helposti hermoille, kaikenlainen huutaminen, rääkyminen ja kiljuminen. Mulla on lisäksi aika iso "aura" eli liian lähelle tulevat ihmiset on kauhistus. Kauppajonossa on joskus ihan tuskaa olla jos takana oleva tulee ihan iholle. Ja mun kohdalla se tarkoittaa siis tyyliin jotain puolta metriä kun mua alkaa jo ahdistaa. 😀

    Ai niin, hampaiden kirskutus on kamalaa, samoin jos joku naksuttelee sormia tai niskaa, hyrrr! Naputus (esim. kynällä tai sormilla pöytään) ja muutenkin sellainen säännöllinen merkityksetön äänenpitäminen. Minuakin muuten häiritsee esim. kellon nakutus, enimmäkseen kuitenkin esim. makkarissa kuin vaikkapa päiväsaikaan jonkun olohuoneessa tmvs.

    Onhan näitä, vaikka mitä kaikkia! 😛 Vaikka ne itse hyvin tiedostankin ja joidenkin suhteen pystyn hillitsemään ärsyyntymistäni tietoisesti niin joskus vaan liika on liikaa ja ei vaan pysty olemaan. Aikaisemmin ajattelin vian olevan aina minussa, että olen todellakin jotenkin viallinen yksilö kun en kestä ihan tavallisia elämisen ääniä, mutta nyttemmin olen yrittänyt hyväksyä sen seikan, että tällainen minä olen eikä lähtökohta aina ole se, että minun pitäisi muuttua, tulla "paremmaksi ihmiseksi". Mutta käytöstäni voin hallita, voin poistua tilanteesta vähin äänin (no pun intended 😉 ) eikä aina tarvitse esim. perheenjäsenille rääkäistä suorilta. Kodin ulkopuolella sama juttu, jos vain on mahdollista poistua tilanteesta niin teen niin ilman sen suurempaa numeroa.

    Tässäpä näitä, ärsytyksiä. Toivottavasti iltasi on Tiia mahdollisimman vähän ärsyttävä! 😉

    • Tuli paljon asiaa ja arvaa mitä, ihan samoja täällä. <3 Hampaiden kirskunta muuten sattuu hampaisiin, ai kamala… Niskaa naksuttelen kyllä, ihan pakko, että saan lukot pois, mutta harvoin naksuu, auttaako se…

      Sormien naksunta, viheltäminen, aarghhhhh… Kellon nakutus öisin on kuin kiinalainen kidutuskeino, tik tak, tik tak.

      Olen joskus laittanut korvatulpat kun muut syö tai jos voin poistua tilanteesta, mielellään poistun ennen kuin huudan, sillä tiedostan, että minussa se vika on, kun niin kovin ärsyynnyn. Uskon, että tämä menee sinne herkän ihmisen profiilin jetsulleen..

      Hih en muista enää minkälainen oli,flunssa puolesta olen ollut sanotaanko rauhallisempi ja vähemmän ärsyyntyvä, kun aivot käyvät hitaammalla. Siksi täällä rauhallisesti ajan kanssa tänne vastailenkin pahoittelen, että on kestänyt. <3

      Ihanaa päivää Mohn <3

  • Naurattaa 🙂 Minä en kanssa kestä mässytyksen ääniä, en kestä purkan mässyttämistä, en näkkäristä lähteviä ääniä, taffelin ääniä. Mä pistän silloin usein kuulokkeet korvikke ja musiikin täysille, jos joudun jossain kuuntelemaan tällaisia ääniä. Mietin usein että eikö ihmiset tajua, että kun syövät suu auki, että sieltä lähtee sellainen ääni, mikä häiritsee ehkä lähiympäristöään. Mä niin komppaa sua 😉

    • Anteeksi että mässytin purkkaa Tädit tubettaa videolla, se ei tule toistumaan ja kestit sen kuin nainen <3

      Ei ne tajua ei… Yritän täällä lapsillekin jankuttaa ja nehän maiskuttaa jo vallan ärsyttääkseen. Mutta uskon, että aikuisena ne muistaa, koska olen jankuttanut. Mutta ehkä maiskutuskin kulkee polvelta toiselle, samoin kuin vaikka veteläkätinen kädenpuristus, sekin ärsyttää ihan rutosti ja tuntuu epäkunnioittavalta, kuin en olisi puristuksen väärti!

  • Täältä tulee hatunnosto miehelle, joka syö vapaaehtoisesti pähkinöitä :). Ja nimenomaan Cashew-pähkinöitä, joissa on hyviä rasvoja. Oon koittanut opettaa omaa miestä samaan, mutta aika työläs projekti ollut :). Nyt pistän maanantaina mukaan rasian, jossa on casheweita, saksanpähkinöitä ja manteleita ja perjantaihin mennessä pitää kipon olla tyhjä :).

    Mutta siis tunnistan hyvin noi ääniongelmat. Näistä on joskus ollut puhettakin. Mulla on yliherkkä kuulo ja esim. työpaikkaravintolassa astioiden kilinä ja kaikki kaikuvat äänet ihan tosissaan sattuu korviin. Ei siis varsinaisesti ärsytä, vaan paremminkin vihloo.

    Kaikenlainen mässytys onkin sit toinen juttu. Melkoista kärsimystä.. Pareen kun itse rouskuttaa samaan aikaan näkkileipää, niin ei kuule 🙂

    • Pähkinöitä, salaattia, kaikkea vihreää koko ajan ja rouskis rouskis, lisäksi aamuisin puuroa ja iltaisin puuroa, mässyn mässyn. heh. 🙂

      Paree on itse rouskutella samaan tahtiin, on se kumma ettei se ärsytä!

      Äänineurootikko toivottaa kivaa päivää <3

  • Hihi, jotenkin hauska postaus, älä suutu. 😉 Mutta siinähän ne tuli listattua omat ärsytyksen aiheet, mussuttaminen, suu auki syöminen. Niiden lisäksi minua ärsyttää, jos kihveleitä ja kahveleita ja muita keittiöjuttuja ei laiteta omalle paikalleen. Jokaiselle asialle täytyy olla se oma paikkansa, että sen löytää. Epäjärjestys keittiössä ja jääkaapissa. Minäkin haluan, että kaappien ovet ovat visusti kiinni, nehän voi vaikka päähän kopsahtaa. 😀 Minua ärsyttää toisten huolimattomuus. Tässä toissapäivänä melkein teloin itseni, kun olin menossa istumaan ja joku (en minä) olin jättänyt harjan lattialle. Se oli aikamoinen ansa. Onneksi, onneksi minulle eikä jalalle käynyt kuinkaan, mutta hilkulla oli (olisi jääneet elokuvan kuvaukset kuvaamatta, jos olisin joutunut jalkapakettiin). Kaikista suurin mania minulla vaatteita kohtaan. Haluan itse ehdottomasti pestä omat vaatteet ja ripustaa ne kuivumaan, koska vain minä tiedän, miten ne laitetaan oikein ja niin, etteivät rypisty, eikä jää pyykkipoikien jälkiä. Lisäksi jos vaate sattuu tipahtamaan naapurin terassille (täällä on niin ihmeelliset pyykkinarusysteemit), niin tiedänpähän ketä syyttää -vastaus löytyy peiliin katsoessa. 😀

    • Hih en suutu en tietenkään, hauskaan osittain tähtäsinkin, mutta toki vakavalla asialla ja pohtimalla, voi miksi monet asiat ärsyttävät niin kovin. Hih vaatteissa on muuten sama, vain minä tiedän miten pyykit pestään ja laitetaan kuivumaan ja juuri ettei pyykit tahraa toisiaan tai ettei jää jälkiä paitoihin kuivumisen jäljiltä.

      Jääkaapin suhteen olen luovuttanut ajat sitten, meillä niin monta kättä jotka siellä käy, hujan hajan on kaikki.

      Juu nuo harjat ja muut ansat, meillä ansana toimii koira, joka ajoittain nousee ylös ja iskee reitille. 😉

      Mukavaa päivää Vivi Vinna <3

  • Ihan samoja ärsytyksen aiheita inhoan itsekin. Mässytys, suu auki syöminen ja kovat äänet – voi vitsi, miten ne voivatkin ottaa päähän. Avoimet kaapin ärsyttävät, samoin ylös jätetty wc:n rengas. Ja vielä yksi ihan superärstyttävä asia, joka on lähinnä miespuolisten perisynti: jatkuva pöydän pinnan tms. rummutus oli sitten musiikki soimassa tai ei. Argh!

  • 😀 ärsyttää tömistelevä kävelytyyli 😀 itseänikin naurattaa, että miten edes kehtaan sanoa tämän ääneen 😀

  • Voi Tiia, sen lisäksi, että on naisellisuuden päivät, jolloin ärsyttää kaikki, on myös meidän erityisherkkien juttu, että häiriinnymme kaikesta ylimääräisestä, kuten äänet, ruuhka jne enemmän, kuin ei-erityisherkät. On muuten tuskaa mennä joulun alla kaupoille!

  • Mua ärsyttää jonokäyttäytyminen, hittolainen miksi ei voi olla sellaista lentokenttätyylistä jonotusnauhasysteemiä pikaruokaravintoloissa! Etuilijat BUU! ( tosin mietin, etuilinko itse postissa tänään, kun edessä olevan tytön kaveri tuli mukaan jonottamaan ja ymmärsin, että hän on vain seuralaisena, ei jonottavana, joskin tuli jonon sekaan vasta kun olin itse asettunut hänen kaverinsa taa, ja apua, miksi tällaiset jutut jäävät kalvamaan mieltä ^_^ Koska tavallaan hän oli jonossa, mun takana vaikka olikin edessä, se myöhemmin tullut kaveri siis ). Lisäksi liukuportaiden päähän jäävät ihmiset, jotka tukkivat kulkuväylän..ja ne, jotka ryysäävät metroon/junaan ennen kuin ulos haluavat ihmiset ehtivät astua ulos..ja se, että sitten siihen kulkuvälineeseen odotetaan niin, että ulos ei pääse esteettömästi vaan töllötetään just siinä ovien edessä ^_^ UGH! Olen puhunut, johan helpotti 😀 Mutta nuo pari asiaa kyllä saa mun verenpaineen kohoamaan, muuten mulla onkin pitkä pinna ^_^ ( no okei,kun tuun töistä kotiin, haluan kotona olevien äänien olevan rauhallisia, liian kovaääninen telkkari saa pasmat sekaisin! )

    • Naulankantaan kaikki! Ihan samat asiat täällä, olen joskus lapsille sanonut metroon mentäessä kovaan ääneen "ensin muut ulos, sitten sisään" tarkoittaen sen kaiken maailman tuuppijoille, jotka tunkevat metroon, niin ettei ihmiset mahdu ulos. Liukuportaat juurikin, jos on kiire eikä pääse vasemmalle kaistalle, kun siinä hölistään vieruskamun kanssa. Kaikkeen näihin olen varmasti itsekin ajatuksissani sortunut, mutta noin ylipäänsä pyrin noudattamaan noita sääntöjä.

      Kovaääninen telkkari on kaameus!

      Ihanaa päivää <3

  • Teini, joka laahaa jalkojaan pitkin lattiaa ärsyttää. Toinen, joka laittaa tyhjiä paketteja ja tölkkejä takaisin kaappiin ärsyttää. Tyhjät vessapaperirullat LATTIALLA ärsyttävät. Mies, joka nyppii partaansa ärsyttää.
    Naapuri, joka huutelee lapsiaan teatteriäänellä ärsyttää. Autoilijat, jotka eivät käytä vilkkua ärsyttävät…….juu, onhan näitä!
    Ja se purkan syönti!!!!!! Niin samaa mieltä kanssasi!

    No, olen kyllä itsekin niin ärsyttävä, että kai se on muitakin vain siedettävä 😀

    • Teinien vetelä meininki ja hupparin huppu päässä ja älyluuri kädessä, aarghhh… Kaikki teatteriäänellä puhuvat!!! Hih. Purkka pitäisi kieltää myös lailla, juu näin se on.

      Hih koitetaan sietää toinen toisiamme, sillä kaiketi kaikki ärsyttää jotenkin jotain..

      Leppoisaa päivää <3

  • Muakin ärsyttävät melkein kaikki noi samat. Lisäksi se että puhutaan suu täynnä ruokaa. TV:n turha auki pitäminen, taustaäänenä ärsyttää sietämättömästi. Ja töissä ärsyttää se, että jotkut kollegat AINA laittavat vanhuksen huoneessa radion soimaan ja yleensä jollekin sellaiselle kanavalle josta tulee jotain "jytämusiikkia", josta vanhemmat ihmiset ei varmaan tykkää. Ja jos puhutaan muusta ärsytyksen aiheesta kuin äänistä, niin erittäin vaikeasti siedettävä käytäntö on se, kun kaupassa valitaan kylmätiskiltä jotain ja se megasuuri ostoskärry täytyy ottaa siihen viereen, hyllyn eteen tilaa viemään. Eikö sitä voi jättää hiukan syrjemmälle, että toisetkin pääsisivät hyllyn lähelle!

    • Puhutaan suu täynnä ruokaa!!!! aargghhhhhh…

      Ihan sama tuo television turha auki pitäminen, aina oikein kysyn "katsotko vielä" ja menen sulkemaan, turhaa taustahälyä!

      Hih ja tuo ostoskärry se on yhtä taiteilua ja vaatisi monelta miettimistä, mutta moni ei taida siihen pystyä. Joskus jos kauppa on oikein täynnä, se onkin vaikeaa, mutta tunnistan tuon kärryt tiskin eteen ilmiön. 🙂

      Mukavaa päivää Krisse <3

  • Kun pyydän toista tekemään jotain ja hän ei heti tukka putkella lähde hoitamaan hommaa, niin miten se voikaan ärsyttää. Pienen hetken päästä teen sen itse ja sitten alkaa huutaminen. Kunnon huutaminen kyllä helpottaa vähän ärtymystä.
    Toinen ärsyttävä asia on, kun ihmiset puhuu kännykkään linja-autossa : "Moi, mä oon bussissa, oon perillä vartin päästä. Ootko kuullut sitä ja tätä". Pakotetaan kaikki kanssamatkustajat salakuuntelijoiksi, että ärsyttää.

    • Juu mieluiten kyllä bussissa ym.kuuntelen musiikkia, en halua kailottaa omia asioitani älyluuriin. Juu ja tuosta käskyttämisestä, jos toinen ei ala heti tekemään, niin siitähän väkisinkin tulee olo, ettei aio tehdä lainkaan, vetkuttelee tai unohtaa, hih. 🙂

      Mukavaa päivää Sude <3

  • Hih, hauska. Kyllä ne ärsytykset taitaa olla aika samanmoisia kuin sulla. Ei oikein tule just nyt muita mieleen. Mulla on joskus jäänyt keittiön kaapin ovi auki. Olen poiminut jotain lattialta ja noussut reippaasti ylös. Se sattuu aika makeasti se auki jäänyt ovi.

    • Hih ai että nauratti, kiitos ihanainen mummeli tästä ja ketä sai syyttää, itseään. <3 Tämä on niin hyvä opetus tänne, että peiliin se on hyvä aina ajoittain kurkata.

      Ihanaa päivää <3

  • Ärsyttäminen on todella mielenkiintoinen ilmiö. Sitä ei aina itsekkään ymmärrä, että miksi joku asia oikeasti ärsyttää. Tuo maiskuttaminen on minullekin todella punainen vaate… NIIN ärsyttävää =D. Sitten minua ärsyttää bussissa ne, jotka istuva käytävän viereen penkille ja ikkunapaikka jää vapaaksi. Haluan aina änkeä ihan väkisin juuri sinne istumaan. Tai se kun mennään rullaportaat ylös ja jäädään heti siihen honnistelemaan ja ja rullikset työntää lisää ihmisä… todella ärsyttävää =D. Vaan niin se on, että ei pitäisi antaa ärsyttää. Ihanaa viikon alkua Tiia <3!

    • Sepä juuri, mistä kaikki juontaa, miksi pitää olla niin. Mutta hei kun rakastuu, niin toisessa ei ärsytä mikään… Olisiko jotain luonnon valikointia, en tiedä… Ärsytyksetkin tulevatkin sitten viiveellä. 😉

      Juu ihan sama tuo bussi-ja rullaporrasjuttu! Juu kun pystyisi hengittämään syvään ja olla olematta itsekin ärsyttävä. 🙂

      Ihanaa loppuviikkoa Katinka <3

  • Onko nää just niitä eriyisherkän tyypin oireita, koska muakin ärsyttää monet äänet ja mässytys… Itse en mässytä koskaan.. 😉 Joskus ärsyttää moni muukin asia ja nyt alkaa olla muutenkin ärsytyspäivät käsillä, joten varoa saa…mis varsinkin ;D On se hirveetä välillä, mutta kun itselle ei voi mitään…Mää oon niin hirvee 😀 Ihanaa iltaa Tiia <3

    • Uskon että on, mutta kyllä ärsytyksiä taitaa olla kaikilla, mutta erityisherkät taitavat ärsyyntyä vähän enemmän…

      Sama täällä, minäkin olen aivan kaamea 😉 Hih.

      Ihanaa torstaita Jassuntassu <3

  • Kaksi kaikista ärsyttävintä. Ensin vähän lievempi: autojen hurina. Koko ikäni pikkukunnassa asuneena ei voi olla ulkona, ilman että siellä kuuluu jostain auton hurinaa. Täytyy mennä ulso syvälle metsään jos haluaa niistä olla rauhassa. Kaikista ärsyttävintä jos joku tietty matka on autotien vierestä, sitä ääntä ei voi päästä karkuun.
    Toinen ja kaikista karmein: kirkuvat ja parkuvat vauvat ja lapset bussissa. En voi sietää sitä ja muutun heti punaiseksi. En halua olla ilkeä, mutta joskus on vain ihan pakko sanoa lapsen vanhemmalle/huoltajalle että tee nyt saatana jotain. Jos joku edes yrittää sitä hillitä niin voin vielä kestää, mutta monesti se huoltaja ym. puhuu tyyliin puhelimessa ja antaa muksunsa parkua. Sitä en kertakaikkiaan voi sietää ja joskus olen oikeastikkin niiin törkeä ja sanon siitä ääneen, ihan oman (ja varmasti monien muidenkin bussissaolijoiden) mielenterveyden vuoksi.

    • Totta äänettömyys on ihanaa ja metsän rauha.

      Lapsen kirkuna on kyllä tuskaa ja esim.lentokoneessa pitkällä matkalla, kun toisen korvaan sattuu. Omat lapset ovat harvemmin kiljuneet, mutta joku hetki on kyllä taatusti ollut, jossa olen saanut olla pää punaisena ja yrittänyt toppuutella. Se on niin noloa, että silloin olen hiestä märkä ja dödö pettää. Lapset vaan ovat aika veitikoita ja joskus vanhempien sana ei vaan tehoa, on uhmaikää ja muuta ja vanhempia koetellaan. Mutta juu ei puhelimessa puhumista ja lapsi parkuu, juu ei missään nimessä. Lapsen kirkuna käy kyllä ihan otsaluuhun asti, kokemusta on ja ihan omista penskoista, mutta onneksi yleensä neljän seinän sisällä. 😉

      Mukavaa päivää Severus <3

  • Hihih, mässytys ärsyttää minuakin. Se taitaa olla tällä hetkellä varmaan ainoa asia, jota en voi sietää 🙂 Hapankorpun voiteleminen, tyttären taholta, on tarkkaa puuhaa, kun rasvaa ei saa olla pienintäkään könttiä leivän pinnalla. Sitä skraapintaa saa kuunnella tovin, mutta sen voin vielä kestää 😀 😀
    No joo, nyt kun aloin miettimään, niin hitaat mummot kaupan käytävällä, jotka jäävät suustaan kiinni tukkien kulkureitit 😀

    • Hih hapankorppujen voitelu ei ärsytä lainkaan, jollei ole väsynyt. Tapahtuma, olen sohvalla miehen kuorsausta karussa ja teini tulee raapimaan niitä hapankorppuja hitaasti ja hartaasti, kun olin jo unten maille, siis kaamea meteli silloin niistä tulee. Muuten ei ärsytä niinkään ja raavin niitä itsekin.

      Niin voi mummot, ehkä heiltä uupuu jo perspektiivinäkö ja kuulo. <3

      Mukavaa päivää Kati <3

  • Mikä mua ärsyttää: No joo,banaanin tai muun ruoan mässytys.Mutta näistä voiton vie ylivoimaisesti bussissa matkustaja joka :#1 Naksuttaa kieltä,#2 Naputtaa jalalla biittiä niin et lattia tärisee, #3 Huutaa luuriin niin et koko bussi kuulee ja pahimpana on #4 on tyyppi joka jatkuvasti niiskuttaa/köhii virkayskää.Siis voisiko ottaa nessua ja niistää se nenä tyhjäksi/ yskäse se lima kurkusta kunnolla pois!!!!Tässä siis vain muutama esimerkki 😀

    • Banaani on paha!!!

      Juu jos yskitään päälle, ui heti tuntuu, että nyt tulee virus.

      Kyllä näitä piisaa ja varmasti juuri meillä naisilla enemmän.

      Mukavaa päivää Miude <3

  • Äänien aiheuttamalle ärsytykselle on diagnoosikin: misofonia! 🙂 osalla ihmisistä kuulohermo ei eroakaan kasvuvaiheessa tunnehermosta. Osalle misofoonikoille mässytys saa aikaan suorastaan aggressiivisen reaktion kun kuulohermo vie suoraan tunnehermoon! 😀 olen itse yksi heistä

    • Olisiko sitä vai herkän ihmisen syndroomaa tai olisiko misofonia enemmän herkillä… Mässytys saa kyllä täälläkin ihan megaärsyyntyneeksi, miltei raivoon! Hih voi meitä… Välillä laitan salaa korvatulpat, onneksi on pitkähköt hiukset.

      Kivaa päivää <3

  • No kyllä minuakin nuo syömisen äänet ärsyttävät – ja etenkin meidän isännällä! Välillä komennan sen olkkarin sohvaltakin pois keittiöön mässyttämään. Mutta silloin on kyllä ärsytyskynnyksen ylittänyt jo moni muukin asia – eikä siihen minulla välillä paljon edes tarvita. Etenkin jos olen nukkunut huonosti – niin kuin yleensä – ja jos vielä olen sattunut nousemaan väärä kannikka edellä. Eipä liene ihme, että isäntä tekee pitkää työpäivää;)
    Ja juu – itsehän en tietenkään mässytä;)
    Oikein hyvää ja ärsykkeetöntä viikkoa sinulle, ihaNainen Tiia <3

    • Se on juuri niin, että väsyneenä ärsyttää kaikki potenssiin ziljuuna! Maiskunta on kuin ilotulituksen rätinää korvan juuressa. Voi että Lady <3

      Hih täällä on jo tänään ärsyynnytty lasten tulisista riidoista ja minä olen "kakkapää".

      Ihanaa viikkoa sinulle lady ihanuus <3

  • Hih onneksi bittiavaruudella on tilaa ärsyttävyyksille. Avoimet kaapin ovet tai vessan ovi, niitä en kestä. Makuuhuoneen ovea taas ei saa sulkea tai loppuu happi! Äänet kuten TV on ihan kamalaa, pää meinaa haljeta kun Husbend pelaa koneella jotain tappopeliä. Muutenkin kaikille äänille oon herkkä. Juu ja hajut, voimakas hajuvesi tai tupakka
    Miksi sekin haisee erilaiselta eri ihmisillä, voiko olla vaan määristä kiinni.

    • Hih bittiavaruudessa on tilaa solkenaan! Hih.

      Makuuhuoneen ovea ei niin saa sulkea tai ikkunan pitää olla ainakin sitten levällään, tukehdun muuten, happi loppuu täälläkin. Tupakka hyi hyi ja jos on uinut hajuvesipullossa, ei kiva, hienostuneesti tuoksuva ihminen on tosi yes. 🙂

      Ihmiset tuoksuvat erilaiselta vaikka olisi sama hajuvesi, se on jännää.

      Kivaa päivää Pirkko <3

  • Ihanaa, etten ole yksin. Ärsyttää kaikki kovat äänet – ärsyttää kaapit, joissa ovet selällään – tai jos matto tai verhot huonosti. Ärsyttää myöhästyminen – elokuvissa syönti-siitä johtuvan äänen vuoksi..ja niin..minä kuulemma syön ärsyttävästi purkkaa..hups !!!

    • Hih et todellakaan ole yksin, mutta hihii laittaa miettimään, kun näitä lukee ja omia ärsytyksiä on niin paljon, että miten me immeiset toisiamme silti niin hyvin kestetään. 🙂

      Minä kyllä syön elokuvissa, mutta pyrin olemaan rapistelematta ja jos on karkkia kääreissä avaan kääreen kun leffassa on kovat äänet, mutta on moinenkin liikapohtiminen hieman ärsyttävää, menee ilo!

      Hih purkkaa ei varmaan voi syödä siistin sivistyneesti yksikään immeinen tässä maailmassa. 😉

      Kivaa päivää <3

  • Kyllä täälläkin mässytys, tavaroiden jättäminen sinne tänne, vanhukset kaupassa tai liikenteessä jne ärsyttävät, mutta se on sellaista nopeasti ohimenevää.

    Enemmän ärsytystä saa aikaan maalaisjärjen ja/tai organisointikyvyn puute. Tuttavapiirissä etenkin enemmän lukeneilla ihmisillä on tätä vikaa. Tosi ärsyttävää, kun yksinkertaisesta asiasta saadaan tehtyä megalomaaninen puoli kylää työllistävä ongelma.

    Oma lukunsa on tietenkin ne aina oikeassa olevat ihmiset, joissa ei ole koskaan mitään vikaa…

    Mukavampaa tiistaita 😀

    • Hih ne jotka ovat aina oikeassa, ovat ihan kaikkein pahimpia, näin on. 😉 Maalaisjärjen uupuminen on ärsyttävää, mutta ei kait sille mitään voi.. Sellainen haihattelu, ei jalat maassa hommeli.

      Oikein ihanaa torstaita <3

  • Suloinen Osku!
    Mua ärsyttää avoimet kaapinovet! Ja sotkut sekä liiat tavarat pöydillä, eli roinat!
    Sitten mua ärsyttää kun jauhetaan purkkaa suu auki. Jos on oma lapsi, voi sanoa, että suu kiinni. Mutta jos ei, ei voi muuta kun purra hammasta ja ajatella että tää on nyt sitä erilaisuuden sietämistä kun en sano mitään 😀

    Hyvää ja leppoisaa päivää sinne Tiia!

    • Suu auki minkä tahansa jauhaminen on niin ärsyttävää! Roinista saa sanoa tuhat kertaa päivässä, jopa pyyhe, vaate, aamutakki, jää juuri siihen missä ne riisutaan. Väsyttävää sanoa aina kaikesta, mutta kait se on tämä vanhemman rooli, kaikissa sukupolvissa sama juttu.

      Koitetaan sietää, jotta muutkin sietää meitä. <3 Mukavaa torstaita <3

  • Hah haa, kylläpä nauratti tää "ärsyttävä" postaus, aivan hulvaton 😀 Onhan noita ärsytyksiä mutta nyt tuli mieleen ainakin se ärsyttävä tapa kun jotkut naksuttelevat sormien niveliä, se on ihan kauheeta kuunneltavaa!

    • Se on niin ärsyttävää, kaikki sellainen hermostunut sijaistoiminta käy kyllä hermoon, niin että oksat pois!

      Kivaa päivää <3

  • Kiva aihe taas, mistä sinä näitä keksitkään.
    Just tällä hetkellä ei tule yhtään mikään ärsytys mieleen, mutta kyllä niitä on, uskon ja luulen niin.
    Tuosta kaapin ovien aukijättämisestä, ystävättäreni on kamalan tarkka ja miesystävänsä ei edes huomaa jos ja kun ovi jää auki. Meillä on ollut muutama hauska juttelu ja väärinpäin tehty havaintoesitys asiasta. Mua ei ne haittaa.
    Sun juttujen lukemiseen tarttis varata hirmuisesti aikaa, joten sorry jos en sitten kuitenkaan aina kommentoi, kun lukasen ne vaan sillai silmämitalla, you know.. :D.
    Mutta johonkin haluan välillä laittaa puumerkkini ja tämä tuntui sopivalta.

    • Hih elävästä elämästä 😉 Täälläkään ei haittaa ovet ja vessan oven on oltava auki tai tulee ahtaan paikan kammo, siis vaikka en ole siellä, niin ahdistaa ja koen ettei sinne koppiin sitten tule happea, hih. 🙂

      No höpsis, postaan sellaisella tahdilla, ettei näitä kukaan millään ehdi eikä jaksa. Älä vaan ota paineita, kivaa kun käyt <3 Kommenttisi ovat aina sielukkaita ja mukavia. <3

      Kiitos puumerkistä ja kauniita unia <3

Vastaa käyttäjälle Vivi Vinna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Protected with IP Blacklist CloudIP Blacklist Cloud